Thomas Nagel

Thomas Nagel (s. 4. heinäkuuta 1937) on yhdysvaltalainen filosofi. Hän on New Yorkin yliopiston filosofian ja oikeustieteen professori. Hän kuuluu analyyttisen filosofian perinteeseen, ja hänen kiinnostuksen kohteitaan ovat mielenfilosofia, poliittinen filosofia ja etiikka.


Tietoisuuden ongelma

Nagel kritisoi pelkistävää näkökulmaa tietoisuuteen esseessään ”Millaista on olla lepakko” (What Is it Like to Be a Bat?, 1974). Nagelin mukaan tietoisuus on todellisuuden ulottuvuus, jota ei voida pelkistää luonnontieteelliseen kuvaukseen organismista. Vaikka objektiivinen tietoisuuden tutkimus voi tarkastikin kertoa esimerkiksi värin aallonpituuksista ja niiden vaikutuksista hermosoluissa ja aivoissa, se ei kerro vielä mitään subjektiivisesta kokemuksesta.

Nagel tiivisti kantansa esittämällä, että vain lepakko tietää, millaista on olla lepakko, eikä ihminen voi tätä subjektiivista kokemusta objektiivisesti tietää. Koska objektiivisuus tarkoittaa nimenomaan riippumattomuutta näkökulmista, ei objektiivisuus voi kuvata subjektiivisuutta, joka Nagelin näkökannassa on tietoisuuden olennaisin puoli. Tarkinkaan neurologinen kuvaus ei siten kykene selittämään sitä, miksi meillä on tietoisia, elämyksellisiä, kokemuksia.

Mieli ja kosmos -teoksessaan Nagel sanoo, että luonnontieteen näkökulma on rajoittunut sikäli, että luonnontieteen yritys selittää tietoisuutta, järkeä ja arvoja on vajavainen.

Dialoginen pluralismi

Nagelin ajattelu on osa dialogisen pluralismin mukaista tiedekäsitystä, jonka mukaan erilaiset maailmankatsomukset, todellisuus- ja tietokäsitykset kilpailevat toistensa kanssa tieteen kentällä kehittämällä teorioita ja malleja todellisuuden kuvaamiseksi. Kilpailevien tutkimusohjelmien paremmuutta arvioidaan teorioiden selitysvoimalla ja johdonmukaisuudella. Tieteen lähtökohtana on tutkijan näkemys todellisuuden alkuperästä ja perimmäisestä järjestyksestä, ja tieteellisen keskustelun tarkoituksena on haastaa tutkijan usko kehittämällä sille kumoajia eli vasta-argumentteja. Tutkija voi puolustaa uskoaan pyrkimällä kumoamaan uskoaan vastaan esitettyjä vasta-argumentteja, eli kehittämällä kumoajan kumoajia.

Nagelin ajatusten taustalla on tietoteoreettinen näkemys, jonka mukaan väitteitä ei voida todistaa loppuun saakka. Lopulta on aina tukeuduttava perususkomuksiin, jotka omaksutaan välittömän kokemuksen varassa. Nagelin mukaan kysymys Jumalan olemassaolosta on yksi tällainen välittömään kokemukseen perustuva perususkomus, joka jakaa tutkijoita ja tarjoaa erilaisia lähtökohtia tosiasioiden käsitteellistämiseksi. Perususkomukset voivat olla tiedollisesti perusteltuja, vaikka niitä ei voitaisi todistaa väitelausein ilmaistavilla argumenteilla. Perususkomukset on kuitenkin altistettava kumoajille eli vasta-argumenteille. Nagel kritisoikin sitä, että pyrkimys sulkea teistinen eli jumaluskoon perustuva lähtökohta tieteellisen keskustelun piiristä on epäkriittistä sikäli, että sen avulla naturalistiset perususkomukset suojataan kritiikiltä, mikä on tieteen itsekriittisyyden vastaista.

Nagelin perusargumentit ovat seuraavat:

(1) Kilpailevien tulkintavaihtoehtojen sulkeminen tieteellisen keskustelun ulkopuolelle on tieteen itsekriittisyyden vastaista.

(2) Sekä ateismi että teismi ovat välittömään kokemukseen perustuvia uskonnollisia vakaumuksia, jotka johtavat erilaisiin tulkintoihin tosiasioista.

(3) Julkisen koulutuksen näkökulmasta tästä seuraa, että opetuksessa pitäisi huomioida peruslähtökohtien vaikutus tosiasioiden tulkintaan.

Tosiasioiden tulkinta

Nagelin muikaan ”empiirinen todistusaineisto voi johtaa erilaisiin johtopäätöksiin riippuen siitä, minkälaisten uskonnollisten oletusten pohjalta sitä tulkitaan” (Nagel 2008: 201). Tämä on yksi dialogisen pluralismin perusväitteistä. Dialoginen pluralismi tunnustaa, että ”ihmiset ovat eri mieltä siitä, tulisiko Jumalan asioihin puuttumista ollenkaan pitää mahdollisuutena” ja ”mikä todennäköisyys sille tulisi antaa” (Nagel 2008: 201). Koska uskonnolliset lähtökohdat vaikuttavat tosiasioiden tulkintaan, tiedekeskustelussa on erilaiset tulkinnat alistettava syväluotaavalle analyysille, joka paljastaa niihin kätkeytyvät uskonnolliset ja maailmankatsomukselliset perususkomukset. Tällainen syväluotaava analyysi toteutuu vain avoimessa keskustelussa, jossa perustavat lähtökohdat tuodaan esille ja alistetaan monipuoliselle kritiikille vaihtoehtoisista lähtökohdista.

Tosiasiat ovat kieltämättömiä, mutta ne saavat erilaisen merkityksen riippuen siitä, minkälaisen kokonaisuuden osaksi ne liitetään. Jos tosiasioille annettujen tulkintojen taustalla olevia oletuksia ei tiedosteta, tiettyä tulkintaa aletaan pitää itsestään selvyytenä, puhtaana tosiasiana. Näin tapahtuu erityisesti, jos oletetaan tutkimuksen olevan luonteeltaan neutraalia ja ennakko-oletuksista vapaata.

Jos tietty tosiasioille annettu tulkinta suojataan kritiikiltä, tieteen itsekriittisyys vaarantuu. Vaihtoehtoisia ja toisiaan täydentäviä tai toistensa kanssa kilpailevia tulkintoja ei tällöin kyetä edes tunnistamaan varteenotettaviksi käsitteellisiksi vaihtoehdoiksi. Tieteellisen keskustelun ominaisluonteeseen kuuluu, että erilaiset tulkintahorisontit ja perususkomukset kilpailevat toistensa kanssa selitysvoiman ja johdonmukaisuuden osalta.


Nagelin ateismi

Ateistifilosofi Thomas Nagel ilmaisee monille ihmisille yhteisen toiveen, ettei mitään Jumalaa olisi olemassa:

Haluan ateismin olevan tosi ja tunnen oloni epämukavaksi, koska jotkut kaikkein älykkäimmistä ja informoiduimmista tuntemistani ihmisistä ovat uskovia. Ei ole pelkästään niin, etten usko Jumalaan ja siten luonnollisesti toivo olevani oikeassa tässä uskomuksessani, vaan että toivon, ettei mitään Jumalaa ole olemassa! En halua Jumalan olevan olemassa! En halua maailmankaikkeuden olevan sellainen – –. Arvaukseni mukaan tämä kosmisen auktoriteetin mahdollisuuden tuottama ongelma ei ole harvinainen tila ja siitä johtuu suuri osa aikamme tieteismistä ja reduktionismista. (Nagel 1997: 130)


Darwinismin kritiikki

Nagelin mukaan kehittyneitä älyllisiä kykyjä on hyvin vaikea selittää ohjaamattoman evoluution pohjalta.

Kyky muodostaa teorioita kosmologiasta ja atomia pienemmistä hiukkasista on niin kaukana olosuhteista, joissa ajattelukykymme on täytynyt läpäistä evoluution asettamia kokeita, ettei meillä ole mitään evoluutioteoriasta nousevaa syytä luottaa tähän kykyyn noiden asioiden osalta. Jos tosiaankin päätyisimme siihen mahdottomaan uskomukseen, että kykymme objektiivisen teorian muodostamiseen olisi luonnonvalinnan seurausta, se antaisi syyn vakavasti epäillä teoreettisen ajattelun tuloksia siltä osin kuin ne ylittävät hyvin rajoitetun ja tutun alueen. Evoluutioteoreettinen selitys teoreettiselle kyvyllemme ei antaisi mitään vahvistusta sen mahdollisuudelle saavuttaa totuutta. (Nagel 1986: 78–79.)

Nagel kirjoittaa:

Yksi häiritsevä tekijä julkisessa väittelyssä on, että siihen osallistuvat tieteentekijät joskus kirjoittavat ikään kuin olisi mahdotonta ajatella, että [evoluutio]teoriassa olisi perustavia ongelmia (vastakohtana yksityiskohtaisille teorian soveltamiseen liittyville ongelmille), ja että sellaisten epäilysten herättäminen olisi sama kuin pohtia sitä, onko maa litteä. (Nagel 2008: 191.)

Evolutionistinen naturalismi ei selitä järjellisyyttä

Naturalistisesta näkökulmasta ei ole muuta mahdollisuutta kuin olettaa koko todellisuuden kehittyneen fysikaalisista tekijöistä ohjaamattoman prosessin välityksellä. Naturalistit olettavat tavallisesti, että elämän synnylle täytyy olla olemassa puhtaasti kemiallinen selitys.

Tämän käsityksen mukaan elämä syntyi ja kehittyi nykyiseen muotoonsa pelkästään kemian lakien ja perimmältään hiukkasfysiikan lakien pohjalta. Vallitsevassa naturalistisessa maailmankatsomuksessa evoluutioteorian tärkeänä tehtävänä on osoittaa, kuinka fysiikka voi olla kokonaisteoria. (Nagel 2008: 202)

Pyrkimys pelkistää koko todellisuus fysikaalisiin perustekijöihin on ongelmallinen siksi, ettei se tee oikeutta todellisuuden ei-fysikaalisille ulottuvuuksille. Inhimillisen kokemuksemme kautta olemme välittömässä kosketuksessa esimerkiksi sellaisiin ei-fysikaalisiin ulottuvuuksiin kuin loogisuuteen, hyvyyteen, oikeudenmukaisuuteen ja kauneuteen. Aikamme evoluutiokeskustelussa tällainen terveen järjen vastainen pelkistävä lähestymistapa on kuitenkin korotettu epäilyksettömän tosiasian asemaan.

Aikamme kulttuurin oppineet jäsenet on niin läpikotaisin indoktrinoitu, että he helposti kadottavat näkyvistään sen tosiasian, että evoluutioteoreettinen reduktionismi on terveen järjen vastainen. Terveen järjen vastainen teoria voi olla tosi, mutta sen totuuteen kohdistuvat epäilykset pitäisi tukahduttaa ainoastaan, jos todistusaineisto on poikkeuksellisen vahva. (Nagel 2008: 202)

Nagel kiinnittää huomiota siihen, että evolutionistisen naturalismin pohjalta on vaikea tehdä oikeutta ihmisen järjellisyydelle:

Ongelma ei ole se, miten järkiperäinen ajattelu voi olla pätevää meidän sitä harjoittaessamme, vaan kuinka pystymme sitä harjoittamaan, jos järkiperäinen ajattelu on yleispätevää. Tähän kysymykseen ei ole monia mahdollisia vastauksia. Todennäköisesti kaikkein suosituin ei-subjektiivinen vastaus nykyään on evolutionaarinen naturalismi: Ihmiset pystyvät yleispätevään päättelyyn, koska se on seuraus alkukantaisemmasta tavasta muodostaa uskomuksia, jolla oli eloonjäämisarvoa aikana, jolloin ihmisaivot kehittyivät. Tämä selitys on aina tuntunut minusta naurettavan riittämättömältä – – Toinen tunnettu vastaus on uskonnollinen. Maailmankaikkeus on meille ymmärrettävä, koska se ja järkemme on tehty toisiaan varten. (Nagel 1997: 75)

Johtaako teismi tieteen kuolemaan?

Väärinkäsitys, jonka mukaan sattuma olisi jotenkin tieteellisempi lähtökohta kuin ajatus kaiken Järjestäjästä, on saanut vankan jalansijan yleisessä tietoisuudessa. Myös tuomari John E. Jones vetosi siihen oikeuden päätöksessä, jossa käsiteltiin älykkään suunnitelman opettamista. Tämä julkisuudessa paljon huomiota saanut oikeudenkäynti Kitzmiller vastaan Doverin koulun lautakunta koski kysymystä, voidaanko luomisteorian yhtä muunnelmaa, älykkään suunnitelman teoriaa (intelligent design, ID) opettaa koulussa. Tämänkin kiistan osalta ratkaisevaksi nousi kysymys siitä, miten tieteen luonne ja sen mukana rajanveto-ongelma olisi tulkittava. Joulukuussa 2005 julkaistun oikeuden päätöksen mukaan älykkään suunnitelman teoria ei ole tiedettä. Tuomari Jones tukeutui tältä osin asiantuntijalausuntoihin, joiden mukaan älykkään suunnittelijan poissulkeminen tieteestä on yksi tieteen perussäännöistä:

Tiukka pitäytyminen ”luonnollisiin” selityksiin on määritelmän mukaan tieteen olennainen piirre. Olemme samaa mieltä kantajan asiantuntijatodistajan tri Millerin kanssa siitä, että käytännölliseltä kannalta luonnon ratkaisemattomien ongelmien lukeminen sellaisten syiden ja voimien syyksi, jotka ovat luonnollisen maailman ulkopuolella, merkitsee tieteen loppua. Kuten tri Miller selitti, kun pidät syynä yliluonnollista voimaa, jota ei voida testata, väitettä, jota ei voida osoittaa vääräksi, ei ole mitään syytä jatkaa luonnollisten selitysten etsimistä, koska olemme jo saaneet vastauksen. (Kitzmiller, s. 736; sit. Nagel 2008: 196, viite 7.)

Nagel pitää tätä ajattelutapaa perusteettomana. Hänen mielestään ei ole mitään tietoteoreettisia tai historiallisia syitä olettaa, että sellainen, joka uskoo todellisuuden olevan älykkään olennon suunnittelema, ei enää pyrkisi etsimään luonnonlakeihin perustuvia selityksiä. Päinvastoin, tieteen historiassa usko Jumalaan todellisuuden lainsäätäjänä on ollut inspiroimassa pyrkimystä löytää luonnonlakeja. Useimmat modernin kokeellisen luonnontieteen kehittäjistä uskoivat luomisteoriaan. Luomisuskon ohjaamina he pyrkivät hahmottamaan luonnon lainomaista järjestystä. Luonnonlakien etsiminen on mielekästä, jos oletetaan luonnon olevan älykkäästi suunniteltu:

On sekä tietoteoreettisesti että historiallisesti täysin perusteetonta väittää, että älykkään suunnittelun mahdollisuuden ottaminen selitysperustaksi veisi perusteen etsiä luonnonlainomaisia selityksiä. Newtonista alkaen Jumalaan uskovat tieteentekijät ovat aina olleet yhtä innokkaita kuin kuka muu tahansa löytämään yleispäteviä luonnonlakeja, jotka voidaan todentaa kokemusperäisesti. (Nagel 2008: 196, viite 7.)

Tieteen historiasta näemme, että usko kaikkitietävän ja äärettömän älykkään Luojan luomistyöhön on inspiroinut luonnon tutkimista, koska sen avulla voidaan ymmärtää Luojan ajatuksia. Miten sitten voimme selittää tieteentekijöiden parissa yleisen käsityksen, jonka mukaan usko luomiseen johtaa tieteen kuolemaan? Yhtenä mahdollisena selityksenä lienee tieteellisen uran vaatima erikoistumisen tarve ja siitä seuraava perehtymättömyys laajempiin kysymyksiin. Tieteentekijät keskittyvät omaan erikoisalaansa niin kokonaisvaltaisesti, että yleisempien kysymysten osalta he nojautuvat tiedeyhteisössä vallitseviin ennakkoluuloihin. Sitä paitsi kyseinen ennakkoluulo on sellainen, että sen julistaminen on edullista naturalistien hallitsemassa tiedeyhteisössä.

Teistisen lähtökohdan sulkemista tieteen ulkopuolelle perustellaan joskus sillä, että Jumalaa ei voida asettaa tieteellisen tutkimuksen kohteeksi: ”Jumalaa ei voida laittaa koeputkeen”. On totta, että Jumalaa ei tässä mielessä voida kokeellisesti tutkia. Tästä ei kuitenkaan seuraa, ettei Jumalaa voida käyttää selitysperusteena tieteessä. Jumalan sulkeminen tieteen ulkopuolelle perustuu pätevään lähtökohtaoletukseen, josta tehdään väärä johtopäätös:

Lähtökohtaoletus on se, että Jumalan tarkoitukset ja toiminnat (jos jumala on olemassa) eivät itse voi olla tieteellisen teorian kohteena siten kuin perinnöllisyyden mekanismit ovat tulleet tieteellisen teorian kohteeksi Darwinin jälkeen. Meillä ei ole paljoakaan tieteellistä ymmärrystä luovasta prosessista edes silloin, kun luoja on inhimillinen olento. Ehkä ihmisenkin luovuus on tieteen tavoittamattomissa. Idea jumalallisesta luojasta tai suunnittelijasta on selvästi idea olennosta, jonka toimintaa ja päätöksiä ei voida selittää luonnonlakien pohjalta. Jumalallinen psykologia ei ole tieteen haara.

Niinpä Jumalan tarkoitukset, jos jumala on olemassa, ja hänen tahtonsa luonne eivät ole tieteellisen teorian tai tieteellisen selityksen mahdollisia kohteita. Mutta tästä ei seuraa, ettei voisi olla tieteellistä todistusaineistoa sen puolesta tai sitä vastaan, että tällainen luonnonlakien hallinnan ulkopuolella oleva syy olisi puuttunut luonnollisen järjestyksen kulkuun. Se tosiasia, ettei voi olla tieteellistä teoriaa Jumalan mielen sisäisistä prosesseista, sopii yhteen sen kanssa, että voi olla suurelta osin tieteellinen kysymys, onko Jumalan toiminta todennäköisempi selitys kokemusperäiselle tosiasia-aineistolle kuin pelkästään fysikaalisiin lakeihin tukeutuva selitys. (Nagel 2008: 189–190.)

Vaikka ei olekaan mahdollista kehittää tieteellistä teoriaa Jumalan mielen psykologiasta, on mahdollista tutkia tieteellisesti kysymystä, onko Jumalan luomistyö todennäköisempi selitys empiiriselle tosiasia-aineistolle kuin pelkästään fysiikan lakeihin perustuva selitys. Naturalistinen teoria tarkoituksettomista ja sattumanvaraisista mutaatioista ei ole yhtään täsmällisempi kuin teoria Jumalan luomisteoista, eikä naturalistista teoriaa ole onnistuttu kokeellisesti todentamaan. (Nagel 2008: 189.)

Vaikka Jumalan tahtoa ei voida tieteellisesti tutkia, voi olla olemassa tieteellistä todistusaineistoa sen puolesta, että Jumala on luonut elämän moninaisuuden. Tieteen piirissä on mahdollista mielekkäästi keskustella kysymyksestä, onko luonnon järjestyksen alkuperä jokin sellainen tekijä tai toimija, joka ei ole luonnonlakien hallitsema. On mielekästä etsiä tieteellistä todistusaineistoa tämän käsityksen puolesta tai sitä vastaan. (Nagel 2008: 189–190.)

Nagel arvostelee sitä, että monet naturalistit esiintyvät kriittisen ja avoimen keskustelun edustajina ja pitävät samanaikaisesti mahdottomana ajatella, että pelkistävässä naturalistisessa lähestymistavassa voisi olla perustavia ongelmia. Tällaisen asenteen taustalla näyttäisi olevan puutteellinen käsitys siitä, miten suuria aukkoja elämän syntyä ja kehitystä koskevissa tiedoissamme on ja kuinka arvauksenomainen ja luonnosmainen käsityksemme tältä osin itse asiassa on. Naturalistien fysikalistisesti ja biologisesti pelkistävä selitys esittää laaja-alaisia väitteitä sellaisista prosesseista, joita ei voida suoranaisesti havaita. Sitä ei voida pitää itsestään selvänä totuutena – on mahdollista, että sitä vastaan löytyy todistusaineistoa. Jos tällaisen vastakkaisen todistusaineiston olemassaoloa ei pidetä edes mahdollisena, herää epäilys, onko se itse ollenkaan tieteellinen teoria. (Nagel 2008: 190.)

Useat naturalistit pitävät luomisteoriaa luonteeltaan epätieteellisenä, koska luomisteorian kannattajat pitävät Jumalan olemassaoloa mahdollisena, todennäköisenä tai varmana sellaisen uskon perusteella, joka ei ensisijaisesti nojaudu tieteelliseen todistusaineistoon. Nagelin mukaan tämä sama perustelu asettaa kuitenkin yhtä lailla kyseenalaiseksi naturalistisesti pelkistävän todellisuuskäsityksen ja sen varaan rakennetun evoluutioteorian tieteellisyyden. Ne, jotka eivät katso minkään määrän naturalismin vastaista todistusaineistoa olevan todistusaineistoa teismin puolesta, näyttävät olettavan, ettei Jumalan olemassaolo ja luomistyö ole edes mahdollisuus. Mikä on tämän oletuksen asema? Onko se tieteellisesti perusteltu? Se näyttää olevan ilman perusteluja omaksuttu perusoletus siitä, miten maailma toimii, eräänlainen muoto naturalistista uskoa. Jos se toimii empiirisesti perustelemattomana rajana sille, mitä mahdollisuuksia voidaan yleensä ottaa huomioon etsittäessä selityksiä havaittavalle todellisuudelle, se asettaa yhtä lailla kyseenalaiseksi niiden teorioiden tieteellisyyden, jotka riippuvat siitä. (Nagel 2008: 194–195.)

Usein sanotaan, että tieteen rajojen vetäminen niin, että Jumala kuuluu tieteen ulkopuolelle, on yksinkertaisesti osa tieteen määritelmää. Nagelin mukaan tämä väite kuitenkin perustuu käsitesekaannukseen, oletukseen, ettei voi olla tieteellistä perustelua sellaisen syyn vaikutukselle, jota itseään eivät hallitse luonnontieteelliset lainalaisuudet. Joka tapauksessa tietyn hypoteesin tai sen kiellon semanttinen luokittelu joko tieteelliseksi tai ei-tieteelliseksi on vain vähän kiinnostava sellaiselle, joka haluaa tietää, onko hypoteesi tosi vai epätosi. Totuutta etsivä ihminen on kiinnostunut sekä hypoteesin puolesta että sitä vastaan esitetystä todistusaineistosta. (Nagel 2008: 195.)

Näkemys, jonka mukaan Jumala ei voi vaikuttaa luonnon maailmassa, ei siis ole luonteeltaan tieteellinen näkemys, vaan uskonnollista kysymystä koskeva uskomus. Se on yhtä kuin oletus, että Jumalaa ei ole olemassa, tai että jos Jumala onkin olemassa, hän ei vaikuta luonnon järjestykseen eikä ohjaa maailman kulkua. Tästä uskonnollisesta uskomuksesta riippuu sekä näkemys, jonka mukaan teistisestä lähtökohdasta toteutettu tieteellinen tutkimus on huonoa tiedettä että näkemys, että teistinen näkemys ei ollenkaan kuulu tieteen piiriin. On kuitenkin vaikea perustella näkemystä, jonka mukaan Jumalan älykkään suunnittelun mahdollisuuden olettaminen olisi jotenkin yhteensopimatonta järkevän tieteentekemisen kanssa. Kun kerran luonnon älykkään suunnittelun mahdollisuus on myönnetty, on vaikea perustella näkemystä, että nykyään saatavilla oleva empiirinen todistusaineisto sulkee sen kiistattomasti pois. (Nagel 2008: 198–199.)


Tulisiko älykkään suunnitelman idea sulkea tieteen ulkopuolelle?

Nagel kritisoi aikamme naturalismiin sitoutuneiden luonnontieteilijöiden pyrkimystä siirtää teistinen lähestymistapa eli niin sanottu älykkään suunnitelman teoria kokonaan tieteellisen keskustelun ulkopuolelle. Vaikka tätä teismin poissulkemista perustellaan vetoamalla tieteellisen tutkimuksen ominaisluonteeseen, poissulkeminen ei ole tieteellisesti perusteltu – se ilmentää perimmältään uskonnollisesti ennakkoluuloista suhtautumistapaa vaihtoehtoiseen todellisuuskäsitykseen ja sen perusteella rakennettuun tutkimusohjelmaan. Naturalistinen todellisuuskäsitys ja tietoteoria sulkevat pois Jumalan olemassaolon tai ainakin sulkevat Jumalan kokonaan luonnollisen maailmankaikkeuden ulkopuolelle.

Pitäessään ohjaamatonta biologista evoluutiota selityksenä kaikille ihmiselämän ulottuvuuksille ja pyrkiessään sulkemaan kaikki luomisteorian muunnelmat tieteellisen keskustelun ulkopuolelle aikamme naturalistiset tieteentekijät sitoutuvat Nagelin mukaan ”toisenlaiseen oikeaoppisen uskonnollisuuden muotoon”, joka merkitsee perimmältään sitoutumista ateismiin tai agnostismiin. Tätä oikeaoppisen uskonnollisuuden muotoa ”tuetaan huonoilla argumenteilla” (Nagel 2008: 187).

Usein ajatus Jumalan luomistyöstä suljetaan tieteen ulkopuolelle määrittelemällä tiede naturalistisesti siten, että tieteessä voidaan selitysperustana käyttää vain luonnollisia tekijöitä. Tällöin naturalismia käytetään empiirisesti (kokemusperäisesti) perustelemattomana rajana sille, mitä mahdollisuuksia voidaan yleensä ottaa huomioon etsittäessä selityksiä havaittavalle todellisuudelle. Tällainen tieteen rajaus tekee siitä riippuvien teorioiden tieteellisyyden kyseenalaiseksi. Yhtenä epätoivottavana seurauksena on Nagelin mukaan, ettei pystytä avoimesti käsittelemään keskeisiä kysymyksiä evoluutioteorian suhteesta tutkimuksen perustana oleviin perususkomuksiin todellisuuden perimmäisestä luonteesta. Näiden kysymysten kohtaaminen on kuitenkin välttämätöntä, jos halutaan ymmärtää evoluutioteoriaa ja arvioida sen puolesta esitettävää tieteellistä todistusaineistoa. Jos näitä keskeisiä kysymyksiä vältellään, evoluutioteoriaan ei voida tieteessä ottaa kantaa älyllisesti perustellulla tavalla.

Kun naturalistit sulkevat teistisen lähtökohdan tieteellisen keskustelun ulkopuolelle, he samalla suojaavat kritiikiltä oman naturalistisen näkemyksensä, jonka mukaan koko todellisuus on seurausta ohjaamattomasta evoluutiosta eli sellaisesta evoluutioprosessista, joka ei ole Jumalan suunnittelema ja ohjaama. Tehdessään oman kantansa immuuniksi vastakkaiselle todistusaineistolle, naturalistisilla tieteentekijöillä on taipumus liioitella niiden väitteiden todistusvoimaa, joiden avulla pyritään osoittamaan, ettei luomakunta tarvitse selityksekseen äärettömän, kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan luomistyötä. Tällä tavalla ohjaamattoman evoluution ajatus pyritään esittämään ikään kuin tieteellisesti todistettuna tosiasiana, jota ei ole mahdollista mielekkäästi kyseenalaistaa tieteen piirissä. Näin on syntynyt ”älyllisesti epäterve tilanne”, jossa ei olla valmiita koettelemaan ohjaamattoman evoluution ajatusta kokemusperäisten tosiasioiden pohjalta. Samalla kun naturalistit kritisoivat luomisteorian kannattajia haluttomuudesta koetella perustavia vakaumuksiaan tosiasioiden valossa, jotkut heistä kieltävät sen, että voitaisiin mielekkäästi kiistää ohjaamattoman evoluution perusteesi, jonka mukaan elämän monimuotoisuus on kehittynyt sellaisen prosessin tuloksena, johon ei sisälly mitään älykästä suunnitelmaa tai tarkoitusta.

Darwin kehitti evoluutioteoriansa alun perin vaihtoehdoksi luomisnäkemykselle, jonka mukaan kaikkivaltias, kaikkitietävä ja äärettömän älykäs Olento on luonut biologisten organismien moninaisuuden. Darwinin evoluutioteorian puolesta puhuvan todistusaineiston on siksi katsottu olevan todistusaineistoa luomisteoriaa vastaan. Darwinin perustava väite oli, että biologisten lajien kehitys on tapahtunut ohjaamattoman, sattumanvaraisen ja tarkoituksettoman muuntelun ja luonnonvalinnan seurauksena. (Nagel 2008: 188) Kukaan tuskin väittää, ettei Darwinin teoria olisi tieteellinen, vaikka se kuvaa prosessia, jota ei ole mahdollista suoranaisesti havainnoida vaan joka täytyy johtaa nykyisin havaittavan tosiasia-aineiston pohjalta. Nagel pitää siksi ongelmallisena, että nykyään yleisesti pyritään sulkemaan tieteen ulkopuolelle älykkään suunnitelman teorian väite, joka kyseenalaistaa tämän Darwinin päättelyn ja väittää, ettei evoluutioteorian tueksi tarjottu tosiasia-aineisto tue sen ehdottamaa selitystä ja ettei Darwinin teoria siten ole onnistunut korvaamaan näkemystä, jonka mukaan elämän synty ja kehitys on älykkään olennon suunnittelema ja ohjaama prosessi. Oletuksen mukaan tiede pystyy todistamaan älykkään suunnitelman teorian epätotuuden, mutta tätä todistusta vastaan olevan tosiasia-aineiston ei katsota tarjoavan tieteellistä tukea älykkään suunnitelman teorialle. Ainoastaan väite älykkään suunnitelman teorian epätotuudesta kelpaa tieteelliseksi väitteeksi. Sen sijaan väite älykkään suunnitelman teorian totuudesta suljetaan tieteen ulkopuolelle. (Nagel 2008: 188–189)

Nagelin mukaan tutkijat usein kokevat naturalistisen mielikuvamaailman jumaluskoista ”tieteellisemmäksi”, koska naturalismi kuvaa maailmankaikkeuden persoonattomaksi, ja persoonattomuuden katsotaan luonnehtivan tieteellistä asennetta. Kulttuuria hallitseva kokemus maailmankaikkeuden persoonattomuudesta ja tyhjyydestä synnyttää voimakkaan tunteenomaisen vastavoiman näkemykselle, jonka mukaan Jumala on luonut maailmankaikkeuden ja on siinä persoonallisesti läsnä. Vaikka ratkaisu tapahtuu mielikuvien ja tunteen tasolla, se kuvataan virallisen kulttuurisen kertomuksen mukaisesti tosiasioiden ja järjen voittona uskonnollisesta toiveajattelusta.

Nagel kiinnittää huomiota siihen, että kiisteltäessä älykkään suunnitelman teorian kuulumisesta tieteen piiriin tai sen ulkopuolelle otetaan samalla kantaa siihen, mikä on totuus todellisuuden perimmäisestä luonteesta. Jos tieteen on tarkoitus olla rajoittamatonta pyrkimystä totuuden löytämiseen, tieteen ulkopuolelle ei voida mielekkäästi siirtää näkemystä, joka on mahdollisesti tosi kuvaus todellisuuden perimmäisestä luonteesta. Niinpä älykkään suunnitelman tieteellisyyden kieltävä kohtaa seuraavankaltaisen ongelman: Joko hän pitää mahdollisena, että älykäs suunnittelija on voinut ohjata elämän kehitystä tai hän kieltää tällaisen mahdollisuuden. Jos hän kieltää tällaisen mahdollisuuden, hänen täytyy selittää, miksi tämä Jumalan mahdollisuuden kieltävä usko olisi tieteellisempi kuin usko, että älykkään suunnittelijan olemassaolo on mahdollinen. Jos hän taas pitää älykkään suunnittelijan olemassaoloa mahdollisena, hän voi korkeintaan argumentoida, että todistusaineisto tällaisen älykkään suunnittelijan toimintaa vastaan on valtava. Hän ei kuitenkaan voi väittää, että älykkään suunnittelun puolesta todistusaineistoa esittävä tutkija tekee jotakin perustavasti erilaista kuin mitä hän itse tekee tieteellisessä tutkimustyössään. Hän voi vain sanoa, että tällaisen henkilön tieteellinen käsitys on epätosi. (Nagel 2008: 195.)

Voiko välitön kokemus Jumalasta toimia tieteen lähtökohtana?

Nagelin mukaan tieteellisen tutkimuksen lähtökohdaksi voidaan perustellusti ottaa itsenäisesti, välittömän kokemuksen pohjalta omaksuttu vakaumus, että Jumala on olemassa. Tämän vakaumuksen pohjalta luonnon tosiasiat tulkitaan eri tavalla kuin jos lähtökohtana on vakaumus, ettei Jumalaa ole olemassa tai ettei hänestä voida tietää mitään. Sekä usko Jumalan olemassaoloon että ateistinen vakaumus ovat luonteeltaan välittömään kokemukseen perustuvia vakaumuksia, jotka ohjaavat kaikkien tosiasioiden käsitteellistämistä. (Nagel 2008: 188.) Välittömän kokemuksen perustava asema tieteellisessä ajattelussa voi kuulostaa hätkähdyttävältä. Asian ymmärtämiseksi täytyy tiedostaa, mitä tieteenfilosofiassa tarkoitetaan välittömällä kokemuksella. Kyseessä on peruskokemus, johon jokainen ihminen joutuu nojautumaan jo ennen kuin hän alkaa ajatella, rakentaa perusteluja ja tehdä tutkimusta. Välittömän kokemuksen perustava asema ihmisen tietoprosessissa johtuu ihmisen rajallisuudesta. Rajallinen ihminen joutuu nojautumaan välittömiin kokonaisvaltaisiin intuitioihin tulkitessaan yksittäisiä tosiasioita, koska yksittäiset tosiasiat on suhteutettava kokonaisuuteen.

Nagelin mukaan älykkään suunnitelman teoria on mielekkäintä tulkita siten, että se eroaa perinteisistä jumalatodistuksista, joissa Jumalan olemassaolo pyritään loogisesti johtamaan maailman järjestyksestä ja hienosäädöstä. Älykkään suunnitelman teorian lähtökohdaksi on mielekästä olettaa itsenäisesti, välittömän kokemuksen pohjalta omaksuttu vakaumus, että Jumala on olemassa.

Älykkään suunnitelman idea on mielekkäintä ymmärtää väitteeksi siitä, mitä on järkevää uskoa biologisesta evoluutiosta, jos riippumattomalla tavalla uskotaan Jumalaan tavalla, joka on yhteensopiva sekä havainnon pohjalta todennettujen luontoa koskevien empiiristen tosiasioiden että tieteellistä todistamista koskevien yleisten periaatteiden hyväksymisen kanssa. (Nagel 2008: 188.)

Nagel pitää omaa ateistista vakaumustaan luonteeltaan aivan yhtä uskonnollisena kuin teismiä. Hän ei pidä mahdollisena, että Jumala olisi ohjannut maailmankaikkeuden syntyä tai kehitystä, vaikka hän myöntää, ettei mikään olemassa olevista naturalisista selityksistä elämän kehitykselle tyydytä häntä.

Olen itse sellaisen ateistin tilanteessa, joka oltuaan kansanomaisen tieteen innokas lukija, on pitkän aikaa ollut epäilevä sen väitteen suhteen, että perinteinen evoluutioteoria olisi koko kertomus elämän historiasta. Teoria ei väitä selittävänsä elämän alkuperää, joka on edelleen täydellinen tieteellinen mysteeri. (Nagel 2008: 2002.)

Nagel kuitenkin myöntää, että luomisteorian torjuminen johtuu hänen maailmankatsomuksensa sellaisesta puolesta, joka ei perustu kokemusperäisille tosiasioille tai järkiperusteille. Sekä usko Jumalaan että usko siihen, ettei Jumalaa ole olemassa, ovat luonteeltaan välittömiä vakaumuksia, jotka ohjaavat muiden tosiasioiden käsitteellistämistä.

En itse pidä Jumalan interventiota mahdollisuutena, vaikka minulla ei olekaan muita vaihtoehtoja. Myönnän kuitenkin että tämä johtuu yleisen maailmankatsomukseni sellaisesta puolesta, joka ei perustu empiiriselle perustalle tai millekään muulle järjelliselle perustalle. En usko, että olisi mahdollista todistaa, ettei Jumalaa ole olemassa. Niinpä sellainen, joka pystyy osoittamaan vakavia tieteellisiä syitä epäillä evoluutioteorian riittävyyttä ja joka uskoo Jumalaan samalla välittömällä tavalla kuin itse uskon siihen, ettei mitään jumalaa ole olemassa, voi aivan järkevästi päätellä, että älykkään suunnitelman hypoteesi täytyy ottaa vakavasti. Jos perustelut evoluutioteorian riittävyyden epäilemiselle voidaan oikeutetusti ottaa osaksi opetussuunnitelmaa, on vaikea nähdä, miksei niitä voitaisi oikeutetusti kuvata perusteiksi, jotka tukevat älykkään suunnitelman teoriaa niille, jotka uskovat Jumalaan. Niille taas, jotka eivät usko Jumalaan, samat epäilykset ovat perusteita uskoa, että jokin vielä tuntematon puhtaasti naturalistinen teoria selittää kyseisen todistusaineiston. Tämä on todellinen tietoteoreettinen tilanne. (Nagel 2008: 202–203.)

Tieteellisen argumentaation taustalla vaikuttaa aina uskonnollinen (teistinen, ateistinen, agnostinen) taustaoletus, koska ihminen ei voi olla ottamatta kantaa Jumalan olemassaoloon. Suhde Jumalaan määrää olennaisesti ihmisen näkökulmaa todellisuuteen. Näiden näkökulmien ja taustaoletusten pohjalta rakennettuja hypoteeseja pyritään tieteessä systemaattisesti ja kokemusperäisesti koettelemaan. Vaikka lähtökohtaoletukset vaikuttavat kokemusten tulkintaan, kaikki ihmiset ovat kosketuksissa samaan todellisuuteen.

Mitä Nagelin näkemyksistä seuraa kouluopetukselle?

Näkemys, jonka mukaan Jumala ei voi vaikuttaa luonnon maailmassa, ei siis ole luonteeltaan tieteellinen näkemys, vaan uskonnollista kysymystä koskeva uskomus. Se on yhtä kuin oletus, että Jumalaa ei ole olemassa, tai että jos Jumala onkin olemassa, hän ei vaikuta luonnon järjestykseen eikä ohjaa maailman kulkua. Näkemys, jonka mukaan älykkään suunnitelman teoria on huonoa tiedettä, on riippuvainen tästä uskonnollisesta uskomuksesta lähes yhtä paljon kuin näkemys, että älykkään suunnitelman teoria ei ollenkaan kuulu tieteen piiriin. On kuitenkin vaikea perustella näkemystä, jonka mukaan älykkään suunnittelun mahdollisuuden olettaminen olisi jotenkin yhteensopimatonta tieteelle ominaisen järkiperäisen lähestymistavan kanssa. Kun kerran luonnon älykkään suunnittelun mahdollisuus on myönnetty, on vaikea perustella näkemystä, että nykyään saatavilla oleva empiirinen todistusaineisto sulkee sen kiistattomasti pois. Tällainen kiistaton poissulkeminen edellyttäisi, että koko kehitysprosessi pystyttäisiin selittämään nykyisin tunnettujen evoluutiomekanismien pohjalta. ”Huolimatta vastakkaisesta retoriikasta, minusta näyttää, ettei tässä läheskään olla onnistuttu.” (Nagel 2008: 198–199.) Joitakin perustavia tieteellisiä erimielisyyksiä voi olla vaikea ratkaista pelkästään tieteellisillä argumenteilla. Tutkijan uskonnollisilla (teistisillä, ateistisilla jne.) vakaumuksilla on vaikutusta siihen, miten hän tulkitsee tieteellistä todistusaineistoa. Uskonnolliset vakaumukset vaikuttavat erityisesti siihen, uskooko tutkija monimutkaisten biologisten järjestelmien kehityksen olevan selitettävissä perinteisen evoluutioteorian pohjalta riippumatta siitä, pystymmekö tieteellisen tutkimuksen avulla löytämään kyseisiä mekanismeja. (Nagel 2008: 197.)

Julkisen koulutuksen näkökulmasta tästä seuraa, että sekä älykkään suunnitelman opettaminen biologian tunnilla että sen opettamatta jättäminen riippuvat molemmat uskonnollisesta uskomuksesta. Joko Jumalan luomistyö suljetaan pois edeltä tai ei. Jos Jumalan luomistyö suljetaan pois, älykkään suunnitelman teoria voidaan jättää huomiotta. Jos sitä ei suljeta pois edeltä, älykkään suunnitelman teoriaa voidaan käsitellä. Molemmat oletukset ovat luonteeltaan uskonnollisia. On vaikea perustella sitä, että biologian tunneilla on luvallista käsitellä vain sellaisia teorioita, jotka perustuvat yhdenlaiseen uskonnolliseen olettamukseen, mutta on kiellettyä käsitellä teorioita, jotka perustuvat sen kanssa kilpailevaan uskonnolliseen oletukseen. (Nagel 2008: 200.)

Kuten jo todettiin, darwinistisen evoluutioteorian kehittäminen ei perustunut oletukselle, että luonnon älykäs suunnittelu olisi mahdottomuus. Päinvastoin, se kehittyi vaihtoehtona älykkään suunnitelman teorialle: sen tarkoituksena oli selittää, miten älykkäästi suunnitellulta vaikuttava luonto on saattanut syntyä ilman suunnittelijaa. Siksi evoluutioteorian ymmärtäminen edellyttää älykkään suunnitelman teorian tuntemista ja sen mielekkyyden ymmärtämistä. On melkein epäjohdonmukaista pitää järkevän tieteentekemisen edellytyksenä naturalistista uskoa älykkään suunnitelman teorian epätotuuteen. (Nagel 2008: 200–201.)

Älykkään suunnitelman teorian opettamista voidaan perustella sillä, että se auttaa saamaan paremman ymmärryksen evoluutioteoriasta ja sitä tukevasta ja sitä vastustavasta todistusaineistosta. Nagelin käsityksen mukaan lukion opetuksessa tulisi jossakin vaiheessa avoimesti käsitellä evoluutioteorian suhdetta uskontoon eli sitä, miten evoluutioteoria hahmottuu eri tavalla ateistin, agnostikon ja teistin näkökulmasta. (Nagel 2008: 204.)

Kaikkein vaikeinta monien on ollut hyväksyä Nagelin ajatusta, jonka mukaan ainoa tapa opettaa biologisia tosiasioita neutraalisti on myöntää, että empiiristä todistusaineistoa voidaan tulkita eri tavoilla ja että se voi johtaa erilaisiin päätelmiin riippuen siitä, minkä uskonnollisten perususkomusten pohjalta sitä tutkitaan. Älykkään suunnitelman teorian opettamisen kieltäminen on ristiriidassa uskonnollisen neutraalisuuden periaatteen kanssa, koska tällainen kielto perustuu uskonnolliseen vakaumukseen: joko ateismiin tai sellaiseen teistiseen näkemykseen, jonka mukaan Jumala ei alkuperäisen luomisen jälkeen enää puutu luomakunnan kulkuun.

Mitä opetettaisiin biologian kurssilla, jos tarkoituksena olisi pysyä neutraalina sen kysymyksen osalta, onko Jumala voinut puuttua elämän kehityksen prosesseihin, ja jos samalla tunnustetaan, että ihmiset ovat eri mieltä siitä, tulisiko Jumalan asioihin puuttumista ollenkaan pitää mahdollisuutena, tai mikä todennäköisyys sille tulisi antaa, ja että tällä hetkellä ei ole mitään tapaa ratkaista tätä erimielisyyttä tieteellisesti? Käsitykseni mukaan ainoa tapa olla tekemättä mitään uskonnollista oletusta olisi myöntää, että empiirinen todistusaineisto voi johtaa erilaisiin johtopäätöksiin riippuen siitä, minkälaisten uskonnollisten uskomusten pohjalta niitä lähdetään tarkastelemaan, ja että todistusaineisto ei itsessään ratkaise sitä, mikä noista uskomuksista on tosi. (Nagel 2008: 201.)

Tässä kohdassa Nagel kiteyttää artikkelinsa pohjana olevan maltillisen perustusteorian ja dialogisen pluralismin perusajatuksen, jonka mukaan vaihtoehtoiset perususkomukset johtavat erilaisiin tapoihin tulkita tosiasioita. Yhden tulkintavaihtoehdon sulkeminen keskustelun ulkopuolelle on luonteeltaan epäkriittistä. Vaikka kaikki ihmiset ovat välittömän kokemuksensa välityksellä kosketuksissa samoihin todellisuuden asiaintiloihin, he tulkitsevat niitä eri tavoilla. Erilaisten tulkintojen totuutta voidaan arvioida niiden kyvyllä tehdä oikeutta asiaintiloille, vaikkakin tätä arviointia vaikeuttaa se, että asiaintilat tulkitaan eri tavoin eri lähtökohdista.


Muu tutkimustoiminta

Nagel on tutkinut myös eettisiä, poliittisia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Muun muassa The Possibility of Altruism -teoksessaan Nagel puolustaa altruismia.

Kirjallisuus

Nagel, Thomas (1986) The View from Nowhere. London: Oxford University Press.

– (1997) The Last Word. New York: Oxford University Press.

– (2008) ”Public Education and Intelligent Design”, Philosophy & Public Affairs 36, no 2: 187–205. 

Teoksia

Englanniksi

The Possibility of Altruism (1970)

Mortal Questions. Cambridge: Cambridge University Press, 1979. ISBN 0-521-22360-1.

The View from Nowhere. Oxford: Oxford University Press, 1986. ISBN 0-19-503668-9.

What Does It All Mean? A Very Short Introduction to Philosophy. Oxford: Oxford University Press, 1987. ISBN 0-19-505292-7.

Equality and Partiality (1991)

Other Minds: Critical Essays, 1969–1994 (1995)

The Last Word (1997)

The Myth of Ownership: Taxes and Justice (Liam Murphyn kanssa) (2002)

Concealment and Exposure and Other Essays (2002)

Mind and Cosmos: Why the Materialist Neo-Darwinian Conception of Nature Is Almost Certainly False (2012)

Suomeksi

Artikkeleita

Millaista on olla lepakko? (What Is It Like to Be a Bat? 1974. Suomentanut Jukka Partanen.) Niin & näin, 2010, nro 1, s. 31–40.

Kirjoja

Mieli ja kosmos: Miksi materialistis-darwinistinen luontokäsitys on lähes varmasti epätosi. (Mind and Cosmos, 2012.). Suom. ja esipuhe Lauri Snellman. Helsinki: Basam Books, 2014. ISBN 978-952-260-291-6.

Lähteet