Saanko luvan - sanoa? Sananvapaus ja vihapuhe (kirja)

Saanko luvan - sanoa? Sananvapaus ja vihapuhe
Kirjailija	Tapio Puolimatka
Kustantaja	https://perussanoma.fi/p/649-saanko-luvan-sanoa-sananvapaus-ja-vihapuhe/
Julkaistu	2020
Sivumäärä	194
ISBN	ISBN 978-951-888-846-1

Saanko luvan - sanoa? on Tapio Puolimatkan kirjoittama kirja. Kirjan tarkoituksena on kiinnittää huomiota sananvapauden häiritsemiseksi käynnistettyjen julkisuuskampanjoiden käyttämiin taktiikkoihin, ”vihapuheen” käsitteen epämääräisyyteen ja sen varaan rakentuvien oikeudellisten ratkaisujen mielivaltaisuuteen. Nämä ovat ongelmia demokratialle, koska kansanvalta edellyttää, että kansalaiset uskaltavat ottaa kantaa polttaviin yhteiskunnallisiin ongelmiin pelkäämättä ajatuspoliisien heihin kohdistamia rangaistustoimia. Yhteiskunnallisten päätösten taso laskee, jos yhteiskunnallinen keskustelu laantuu ja päätöksiä tehdään pienessä eliittipiirissä ilman julkista kritiikkiä.

Julkisuuskampanjoilla häiritään sananvapautta

Vaikka sananvapaudella on juridisesti hyvin suojattu asema länsimaissa, sitä pyritään häiritsemään esimerkiksi julkisuuskampanjoilla, joissa asiaperusteet korvataan tunnepitoisella leimaamisella. Lyhyessä ajassa pystytään luomaan mediakampanja, jossa ei-toivottuja käsityksiä ilmaiseva henkilö leimataan homofoobikoksi tai transfoobikoksi ainoana perusteena häneen syystä tai toisesta loukkaantuneiden ihmisten lukumäärä ja heidän medioissa ilmaisemansa tunteen voimakkuus. Perusteluksi riittää, että joukko ihmisiä kertoo loukkaantumisen tunteistaan, ja valtamediat levittävät näitä kertomuksia antamatta syytösten kohteelle mahdollisuutta puolustautua.

Mediakampanjoiden viisi vaihetta

1. Etsi kohdehenkilön esittämiä loukkaaviksi tulkittavia kommentteja.

2. Herätä yleistä närkästystä näitä kommentteja vastaan

3. Kiinnitä huomiota kohdehenkilön asemaan sortohierarkiassa

4. Eristä kohdehenkilö

5. Juhli voittoa

Vihapuhelakien ongelmallisuus

Nykyisen vihapuhekeskustelun perustan muodostavat kansainväliset säädökset, jotka kommunistivaltiot saivat 1960-luvulla hyväksytyiksi huolimatta demokraattisten valtioiden vastustuksesta. Näihin säädöksiin vedoten vaaditaan erityisten vihapuhelakien säätämistä. Vaikka sananvapautta rajoittavia vihapuhelakeja mainostetaan suvaitsevuuden ja tasa-arvon ilmauksina, käytännössä niistä voi tulla mielipidevainon ja pakkokäännyttämisen välineitä.

Vihapuhelait estävät avoimen keskustelun, joka paljastaisi vihapuheen juuret ja taistelisi sitä vastaan. Vihapuhetta voidaan parhaiten vastustaa sitä analysoimalla ja kritisoimalla, ei sensuroimalla. Vihapuhelakien hinta on suurempi kuin niistä saatava hyöty ja samat hyödyt saavutetaan paremmin vapaan keskustelun kuin sensuurin välityksellä. Vihapuhelait vahingoittavat syrjittyjä vähemmistöjä

Suojelevatko vihapuhelait syrjittyjä vähemmistöjä, vai tullaanko näitä lakeja lopulta käyttämään vähemmistöjä vastaan? Mielipiteen ilmaisua rajoittava lainsäädäntö kääntyy helposti haavoittuvimpia yksilöitä vastaan, koska vähemmistöryhmät joutuvat lopulta itse epämääräisten ja tulkinnanvaraisten vihapuhelakien uhriksi. Kristillistä sukupuoli- ja seksuaalimoraalia kannattavat ihmiset ovat selkeä vähemmistö aikamme yhteiskunnassa. Kuitenkin tältä vähemmistöltä pyritään viemään sananvapaus sukupuoli- ja seksuaalimoraalia koskevissa kysymyksissä, kuten näemme Päivi Räsäseen kohdistuvissa rikostutkimuksissa.

Tieteellisen keskustelun rajoittaminen

Sukupuoliahdistuneiden nuorten ongelmasta puhutaan paljon julkisuudessa, mutta monia alan asiantuntijoita on pyritty erottamaan viroistaan, koska he eivät ole mukautuneet valtaideologiseen pyrkimykseen irrottaa sukupuolikäsitys biologisista tosiasioista. Psykiatrian professori Allen Josephson menetti virkansa, psykologi Kenneth Zuckerin klinikka suljettiin, professori John Finnisiä pyrittiin erottamaan Oxfordin yliopistosta, professori Kathleen Stockia yritettiin estää puhumasta alan konferensseissa.

Kirjassa käsitellään myös prosessia, jossa suomalainen professori pyrittiin erottamaan yliopistovirastaan, koska hän oli kirjoittanut pedofiliaa vastustavan kirjoituksen. Miksi lasten seksuaalisen koskemattomuuden puolustaminen yritetään määritellä vihapuheeksi?

Mielipidevainon vastustaminen

Kaikkien vähemmistöjen kannalta keskeinen kysymys on: Miten tällaista mielipidevainoa voidaan vastustaa ja demokraattinen sananvapaus turvata?

Ote kirjan luvusta Vihapuhelait

Vihapuheen käsitettä ei ole minkään maan lainsäädännössä onnistuttu täsmentämään niin, että sen soveltaminen olisi objektiivista, tasapuolista ja johdonmukaista. Vihapuhelakien tulkinnanvaraisuuden takia kommunistiset ja fasistiset järjestelmät ovat käyttäneet niitä oman valtansa pönkittämiseksi. Esimerkiksi Neuvostoliiton perustuslaki vuodelta 1936 toteaa: ”Kaikki rodullisen tai kansallisen vihan puolustaminen – – on laissa rangaistavaa.” Kommunistihallitus käytti tätä lakia rajoittaakseen poliittisten toisinajattelijoiden ja etnisten ja uskonnollisten vähemmistöjen sananvapautta (Strossen 2018: 26). Nykyisen vihapuhekeskustelun perustana pidetään kansainvälisiä päätöksiä, jotka kommunistivaltiot saivat 1960-luvulla hyväksytyiksi huolimatta demokraattisten valtioiden vastustuksesta. Niitä halutaan nyt soveltaa demokraattisiin valtioihin, vaikka ne uhkaavat demokratian perustana olevaa sananvapautta.

Euroopan kommunistivaltiot onnistuivat pitkällisen taistelun tuloksena sisällyttämään vuonna 1966 hyväksytyn Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen osaksi seuraavan periaatteen: ”Kaikki kansallisen, rotu- tai uskonnollisen vihan puoltaminen, joka merkitsee yllytystä syrjintään, vihollisuuksiin tai väkivaltaan, on kiellettävä lailla.” (Artikla 20:2) Tätä lauselmaa vastustivat kaikki Länsi-Euroopan demokraattiset maat, jotka halusivat kieltää lailla ainoastaan sellaisen kansallisen, rotu- tai uskonnollisen vihan puoltamisen, ”joka merkitsee yllyttämistä väkivaltaan”. Neuvostoliitto ja Itä-Euroopan kommunistiset maat yhdessä Francon hallitseman Espanjan kanssa halusivat lauselman nykyisessä muodossaan. Vaikka kaikki viimeksi mainitut järjestelmät ovat jo romahtaneet, kyseinen pykälä on jäänyt osaksi kansainvälistä yleissopimusta totalitaaristen järjestelmien puolustamassa muodossa. Suojeltavien ryhmien joukkoon on lisätty myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt ja tältä pohjalta nykyisissä demokraattisissa länsimaissa ajetaan vihapuhelainsäädäntöä, jonka avulla pidettiin yllä totalitaarista kommunistista järjestelmää ja fasistista Espanjaa.

Sama vastakkainasettelu vaikutti myös laadittaessa Kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskeva kansainvälinen yleissopimus vuodelta 1965, joka Suomessa hyväksyttiin vuonna 1970. Demokraattisten valtioiden kantana oli, että rasistista puhetta tulisi sietää yhteiskunnassa edellyttäen, että sellainen puhe ei yllytä väkivaltaan. Tšekkoslovakia kuitenkin halusi Neuvostoliiton tukemana muuttaa tämän artiklan laajempaan ja tulkinnanvaraisempaan muotoon siten, että rangaistaviksi tuli lain mukaan ”kaiken rodulliseen ylemmyyteen tai vihaan perustuvien aatteiden levittämiseen, rotusyrjintään kiihottamiseen” liittyvät teot.

Miksi länsimaiset demokratiat pyrkivät rajoittamaan rangaistavan puheen sellaiseen, mikä yllyttää välittömään väkivaltaan? Syynä on se, että tällöin sananvapauden rajoitukset ovat selkeitä ja demokratian edellyttämän sananvapauden alue on laaja. Mutta jos rangaistavaksi tehdään kaikki sellainen puhe, joka voidaan tulkita syrjiväksi tai loukkaavaksi, sananvapauden rajoitukset tulevat tulkinnanvaraisiksi ja mielivaltaisiksi, mikä uhkaa tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta. Jos lait laaditaan kommunistivaltioiden ehdotuksen mukaan olettaen, että vihapuhe voi sinänsä johtaa väkivaltaan, sananvapauden rajoitusten alue laajenee ja tulee epämääräiseksi, koska vihapuheen käsite on epämääräinen.

Sisällysluettelo

• Esipuhe

1. Johdanto
2. Vihapuhelait
   • Vihapuheen käsitteen epämääräisyys
   • Vihapuhelakien vahingollisuus
   • Laajan sananvapauden merkitys
   • Vihapuhelait vahingoittavat syrjittyjä vähemmistöjä
3. Identiteettipolitiikka
   • Suojeltavat vähemmistöt
   • Turvallisen tilan vaatimus
   • Tiedon peittäminen julkisuudelta
   • Tieteentekijöiden sananvapauden häirintä
   • Tieteentekijöiden itsesensuuri
   • Tiedonkulun vaikeuttaminen
   • Asiantuntijoiden sensurointi
   • Filosofien kannanotto
4. Julkisuuskampanjoiden voima
   • Julkisuuskampanjoiden perusvaiheet
   • Kampanja Roger Scrutonia vastaan
   • Hyvesignalointi ja moraalisäteily
   • Uhka demokratialle
   • John Finnis ja lumihiutaleopiskelijat
5. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt ideologian pelinappuloina?
   • Rahaeliitti sukupuoli-ideologian tukena
   • Transideologiasta transhumanismiin
   • Avaako transideologia portit pedofilialle?
   • Ideologian kehitysvaiheet
   • Terrorivaiheen alkusoittoja
   • Poliittinen vaino tieteellisen julkaisun takia
6. Sananvapauden rajat avioliittokeskustelussa
   • Kampanja Päivi Räsästä vastaan
   • Rikoskomisario Silenin analyysi
   • Valtakunnansyyttäjän hämmentävä päätös
   • Kriittisiä arvioita
   • Helsingin Sanomien viestintäkatastrofi
7. Miten sananvapautta häiritään?
   • Suuren valheen taktiikka
   • Mikä raivostutti suvaitsevaiston?
   • Pedofilian normalisointi
   • Miten tunteisiin vaikutetaan
   • Rottamielikuvat herättävät pahoinvointia?
   • Lapsen oikeuksien puolustus
   • Yliopisto ja media politiikan narussa?
   • Paapomiskulttuurin puolustus
   • Asian vierestä puhumisen taidonnäyte
   • Keskustelu ohjataan sivupoluille
8. Lopuksi

• Kirjallisuus