Modernin ajattelijan uskontunnustus

ApoWikistä

Modernin ajattelijan uskontunnustus on Steve Turnerin kirjoittama, relativistista ajattelua parodioiva uskontunnustus.

Me uskomme Marxiin, Freudiin ja Darwiniin.

Me uskomme että kaikki on okei,
niin kauan kun et satuta ketään
parhaan satuttamisen määritelmäsi
ja parhaan tiedon määritelmäsi mukaisesti.

Me uskomme esiaviolliseen, aviolliseen ja jälkiaviolliseen seksiin.
Me uskomme synnin terapeuttisuuteen.
Me uskomme että huoraaminen on kivaa.
Me uskomme että sodomia on okei.
Me uskomme että tabut ovat tabuja.

Me uskomme että kaikki muuttuu paremmaksi
päinvastaisista todisteista huolimatta.
Todisteita täytyy tutkia
ja kaiken voi todistaa todisteilla.

Me uskomme että horoskoopeissa, ufoissa
ja lusikoiden taipumisessa on jotakin perää.
Jeesus oli hieno ihminen
kuten Buddha, Muhammad ja me.
Hän oli hyvä moraalin opettaja, vaikka ajattelemmekin
että pääosin hänen hyvä moraalinsa oli todella huonoa.

Me uskomme että kaikki uskonnot ovat pohjimmiltaan
samanlaisia – ainakin ne olivat joita me luemme.
Ne kaikki uskovat rakkauteen ja hyvyyteen.
Ne eroavat vain sellaisissa asioissa kuten luominen,
synti, taivas, helvetti, Jumala ja pelastus.

Me uskomme että kuoleman jälkeen ei ole mitään,
koska kun kuolleilta kysyy mitä kuoleman
jälkeen tapahtuu, he eivät vastaa mitään.
Jos kuolema ei ole loppu, ja jos kuolleet ovat valehdelleet,
niin sitten kaikien on pakko päästä taivaaseen, paitsi ehkä
Hitlerin, Stalinin ja Tšingis-kaanin.

Me uskomme Mastersiin ja Johnsoniin.
Se, mitä on valittu, on keskivertoa,
keskiverto on normaalia,
ja se, mikä on normaalia, on hyvää.

Me uskomme totaaliseen aseistakieltäytymiseen.
Me uskomme että sodankäynti on suoraan yhteydessä verilöylyihin.
Amerikkalaisten pitäisi takoa aseensa auroiksi
ja venäläiset seuraisivat varmasti perässä.

Me uskomme että ihminen on pohjimmiltaan hyvä
– hänen käyttäytymisensä vain tuottaa aina pettymyksen.
Tämä on yhteiskunnan vika;
yhteiskunnan tila on olosuhteiden aiheuttamaa;
olosuhteet ovat yhteiskunnan aikaansaannosta.

Me uskomme että jokaisen ihmisen tulee löytää oma totuutensa,
ja todellisuus sopeutuu vastaavasti
universumi muuttuu ja historia vaihtuu.
Uskomme ettei ole olemassa absoluuttista totuutta,
paitsi se totuus
ettei ole absoluuttista totuutta.

Me uskomme uskontunnustusten hylkäämiseen ja
yksilöllisen ajattelun kukoistukseen.

—Steve Turner1

Viitteet[muokkaa]

  1. ^ Here is the creed for the modern thinker. We believe in Marx, Freud and Darwin. We believe everything is okay, as long as you don’t hurt anyone to the best of your definition of hurt and to your best definition of knowledge. We believe in sex before, during and after marriage. We believe in the therapy of sin. We believe that adultery is fun. We believe that sodomy is okay. We believe that taboos are taboo. We believe that everything is getting better despite evidence to the contrary. The evidence must be investigated and you can prove anything with evidence. We believe there is something in horoscopes, UFO’s, and bent spoons. Jesus was a good man just like Buddha, Mohammad and ourselves. He was a good moral teacher, although we think basically his good morals were really bad. We believe that all religions are the basically the same, at least the ones we read were. They all believe in love and goodness. They only differ on matters of creation, sin, heaven, hell, God and salvation. We believe that after death comes nothing because when you ask the dead what happens they say nothing. If death is not the end, and if the dead have lied, then it’s compulsively heaven for all except perhaps Hitler, Stalin and Chingis Khan. We believe in Masters and Johnson. What is selected is average, what’s average is normal, and what’s normal is good. We believe in total disarmament. We believe there are direct links between warfare and bloodshed. Americans should beat their guns into tractors and the Russians would be sure to follow. We believe that man is essentially good – it’s only his behavior that lets him down. This is the fault of society; society’s the fault of condition; and conditions are the fault of society. We believe that each man must find the truth that is right for him and reality will adapt accordingly; the universe will readjust and history will alter. We believe that there is no absolute truth, except the truth that there is no absolute truth. We believe in the rejection of creeds and the flowering of individual thought.