Liberaali kristinusko

ApoWikistä

Liberaali kristinusko on kulttuuri-ilmiö, jolle on tyypillistä yhtäältä kristillisten, toisaalta vallitsevasta nykylänsimaisesta (tieteellisenä markkinoidusta) naturalistisesta todellisuuskäsityksestä peräisin olevien elementtien yhdistäminen ja tämän kokonaisuuden markkinointi "ajanmukaisena kristinuskona". Se siis luopuu klassisen kristinuskon todellisuuskäsityksestä – siihen keskeisesti kuuluvaa kadotus- ja pelastussanomaa myöten – ja ottaa paljon vaikutteita ympäröivistä vallallaolevista filosofioista ja katsomuksista.

Koska kysymyksessä on perimmältään todellisuuskäsityksiä koskeva eroavaisuus ja koska liberaali kristinusko on luopunut klassisen kristinuskon perustavimmastakin sisällöstä sellaisena kuin se on ilmaistu esim. jo vanhalta ajalta peräisin olevissa kristillisen uskon tunnustuksissa,1 "liberaalia kristinuskoa" voi pitää "nelikulmaisen ympyrän" tapaisena käsitehirviönä eli ristiriitana itse käsitteessä. Tämän ristiriidan takia siitä puhuttaessa on kokonaiskuvan saamiseksi syytä käyttää kahtalaista lähestymistapaa eli valottaa asioita yhtäältä klassisen kristinuskon tunnustajien, toisaalta liberaaliteologien näkökulmasta.

Käsitteistöä[muokkaa]

Klassisen ja liberaalin kristinuskon välinen todellisuuskäsitysero on yksinkertaisesti ilmaistavissa siten, että ne seuraavat aivan erilaisia ja keskenään yhteensopimattomia suurkertomuksia: klassisen kristinuskon suurkertomus on liberaalissa kristinuskossa korvattu jollakin kilpailijallaan, enimmäkseen joko modernistisella tai postmodernistisella suurkertomuksella.

Koska seurattava suurkertomus leimaa seuraajansa koko ajattelutapaa, liberaaliteologeille on luontevaa sanoa edustavansa "kristinuskon liberaalia tulkintaa" – "kristinusko" olisi siis heidän mukaansa "tulkittavissa vapaasti", siis minkään muuttumattoman ja luovuttamattoman todellisuuskäsityksen kyseistä tulkintavapautta rajoittamatta.2 Tälle vastakohtaisesti klassisen kristinuskon puolustajat, konservatiiviteologit, pitäytyvät luovuttamattomana pitämäänsä klassisen kristinuskon todellisuuskäsitykseen ja siihen liittyviin totuusväittämiin.

Valitettavasti nämä käsitteet eivät ole käytännön kielenkäytössä tarkkarajaiset, vaan niitä, kuten muitakin sanoja, käytetään vaihtelevissa merkityksissä. Niinpä liberaali-määrettä käytetään konservatiivisuutta arvostavissa piireissä usein myös leimasanana, ja näin käytettynä sen vastakohta onkin "äärikonservatiivi" tai "fundamentalisti", jollaisiksi liberaalipiirit mielellään leimaavat konservatiiveja.

On myös niitä, jotka eivät halua olla sen enempää (ääri)liberaaleja kuin (ääri)konservatiivejakaan ja käyttävät siksi omasta kannastaan jotain muuta nimitystä: voidaan puhua vaikkapa "kolmannesta linjasta", "rakentavasta uudistusmielisyydestä", "maltillisesta konservatiivisuudesta", "yleiskirkollisuudesta" tms. – olennaista tämäntyyppisessä menettelyssä on mainostaa omaa kantaansa kaikki äärimmäisyydet välttäväksi "tasapainotilaksi". Käytännössä siis samakin ihminen voi kutsua omaa käsitystään kirjaimellisemmin Raamattua selittäviä vaikkapa "fundamentalisteiksi" ja omaa näkemystään väljemmin Raamatusta ajattelevia vaikkapa "repiviksi liberaaleiksi", antaen siis täten ymmärtää olevansa itse jonkinlainen "turvallisen keskitien kulkija".

Tämä käytännön kielenkäytössä ilmenevä suhteellisuus ja "kilpalaulanta" on siis hyvä panna merkille, mutta tässä artikkelissa pitäydytään kuitenkin suurkertomussidonnaisiin liberaali ja konservatiivi -määreiden merkityksiin. Näin menetellen kaikki "ääri"-ilmaisut osoittautuvatkin jokseenkin turhanpäiväisiksi, sillä jokaisellahan lopultakin on jokin todellisuuskäsitys, eikä hän tyypillisesti itse pidä sitä lainkaan äärimmäisenä vaan pelkkänä perustosiasioiden tunnustamisena perustosiasioiksi.3 Hänen kuulijakuntansa näkökulmasta hänen käsityksensä näyttää taas sitä äärimmäisemmältä, mitä kauemmas näiden oma todellisuuskäsitys on etäännyttänyt heidät "tuon edellisen puhujan" käsityksestä.4

Liberaaliteologia vastaan klassinen kristinusko[muokkaa]

Liberaaliteologien klassista kristinuskoa vastaan suuntaama kritiikki[muokkaa]

Koska liberaaliteologia on omaksunut lähtökohdakseen jonkin epäkristillisen suurkertomuksen5, sen edustajat joutuvat käymään "kahden rintaman kulttuurisotaa": yhtäältä vakuuttelemaan edustavansa itsekin kristinuskoa ja toisaalta kritisoimaan konservatiivisia käsityksiä. Tyypillinen kokonaissanoma on, että nuo konservatiivitkin6 tosin edustavat jonkinlaista kristinuskon tulkintaa mutta meidän liberaalien7 tulkintamme on ainakin yhtä hyvä tai itse asiassa kyllä parempikin.8

Koska varsinaiset liberaaliteologit joka tapauksessa seuraavat jotain epäkristillistä suurkertomusta, he myös perustelevat liberaaliteologian paremmuusväitteitään itse seuraamansa suurkertomuksen mukaisilla kriteereillä: modernistisen suurkertomuksen seuraajat vetoavat omaan metodologiseen naturalismiinsa9, postmodernistit taas siihen, ettei millään tekstillä eikä siis Raamatullakaan ole mitään pysyvää merkitystä vaan ainoastaan kulloisiakin yhteiskunnallisia valtataisteluja heijastavia hetkellisiä "tulkintoja" ja että heidän "tulkintansa" on "konservatiivitulkintaa" parempi, koska se nousee nykytärkeiksi koetuista vääryydenoikaisutarpeista10.

Klassisen kristinuskon kritiikki liberaaliteologiaa vastaan[muokkaa]

Klassisen kristinuskon näkökulmasta liberaaliteologian perustava ongelma on siinä, että se on nimenomaan klassisen kristinuskon ulkopuolella: kristinuskon aidosta, alkuperäisestä, luovuttamattomasta sisällöstä on luovuttu korvaten se epäkristillisillä ajatuksilla ja elämänmalleilla. Joidenkin klassisten ulkonaisten muotojen11 jonkinasteisesta jatkuvuudesta huolimatta liberaaliteologian kurimukseen joutuneen (entisen) kristillisen organisaation sisäinen muutos on radikaali ja silloittamaton: eri todellisuuskäsitykset eivät asian luonteesta johtuen voi toimia saman organisaation sisällä harmonisesti, saati saumattomasti, joten klassiseen kristinuskoon pitäytyminen merkitsee – jopa kyseisen yksilön tahdosta riippumattakin – ainakin jonkinasteista, liberaaliteologien näkökulmasta heihin kohdistuvaksi protestiksi luokittuvaa, erottautumista vieraiden todellisuuskäsitysten mukaisista "uuskirkollisuuksista". Ne taas, jotka lähtevät kritiikittä liberaaliteologien kelkkaan, osoittautuvat itsekin klassisen kristinuskon jossain vaiheessa taakseen jättäneiksi liberaaleiksi.

Kristillisen apologetiikan näkökulma liberaaliteologiaan[muokkaa]

Liberaaliteologian oma apologia[muokkaa]

Liberaaliteologit kritisoivat konservatiivisia käsityksiä tyypillisesti "ajastaan jääneiksi, elämälle vieraiksi, ihmisten todellisia tarpeita kohtaamattomiksi, rakkaudettomiksi ja kirkon edun vastaisiksi" – perusajatus kritiikin takana ei siis useinkaan ole se, että klassinen teologia olisi asiatasolla objektiivisesti väärässä vaan että se ei ole enää ajanmukaista.12 Liberaaliteologien oma perustava todellisuuskäsitysvaihtoehto ei useinkaan tule selvästi julki, eikä heillä ole tapana tehdä havaintotodellisuuteenkaan liittyviä väittämiä, joita voitaisiin punnita, mutta kuitenkin oma kanta esitetään älyllisesti parempana, koska se on uudempi ja sen ajatellaan siksi klassista kristinuskoa paremmin vastaavan "nykyihmisen" ajattelutapaa; mitään objektiivista totuuskriteeriä liberaaliteologia ei tunnusta olevan olemassakaan.13

Liberaaliteologia klassisen kristinuskon apologeettisena haasteena[muokkaa]

Liberaaliteologian ongelmia[muokkaa]

Liberaaliteologian pääongelma on tietenkin se, että se on vaihtanut Jumalan totuuden valheeseen. Myös muita ongelmia on helppo nimetä:

  • Mikäli vain imetään kulloisestakin kulttuurista muodikkaita vaikutteita, joita liberaali pitää ominaan, kokonaiskatsomuksesta tulee sisäisesti jännitteinen ja ristiriitainen.
  • Koska melkein aina kysymyksiin on paljon enemmän vääriä kuin oikeita vastauksia, ilman Jumalan omaa ilmoitusta, jota liberaali kristinusko tyypillisesti kyseenalaistaa, on hyvin todennäköistä, että vapaasti14 valittu uusi kanta on väärä.
  • Liberaalin kristinuskon käsityksiä ei tyypillisesti ole yhteiskunnallisesti eletty ja siten koeteltu, sen käsitykset näyttävät olevan akateemisia ihmisjärjen utopioita. Utopiat eivät historiallisesti ole toimineet, koska todellisuus ei ole osoittautunut utopian mukaiseksi. Liberaaliteologian omaksuneet kirkot ovatkin tyypillisesti varsin aneemisia, ja vaikeista ympäristöolosuhteista, kuten esim. Egyptistä, ne ovat kuolleet kokonaankin pois.
  • Koska useimpiin uskonnollisiin ja siten perustaviin kysymyksiin on hyvin monenlaisia vastauksia, voidaan sanoa, että mikäli meillä ei ole Jumalan omaa ilmoitusta, olemme sokeita ja lähes varmasti väärässä. Tähän jatkuvasti varioivan sokean ajanhengen kritiikittömän seuraamisen uhkaan liberaalilla kristinuskolla ei ole mitään ratkaisua, vaan se on itse asiassa merkittävä osa ongelmaa: Pyhän raamatun yläpuolelle kyllä ollaan valmiita asettumaan, mutta yleinen mielipide on kaikessa esiintymisessä osattava ottaa visusti huomioon, ettei vain tulisi oman maineen ja toimeentulon vaarantavaa huonoa julkisuutta.

Klassisen kristillisen apologetiikan vastuu[muokkaa]

Kristillisen apologian tavoitteena on vanhalta ajalta lähtien ollut nimenomaan klassisen kristinuskon todellisuuskäsityksen15 tunnetuksi ja ymmärretyksi tekeminen sekä sen totuuden perusteleminen – ylipäänsäkin mutta erityisesti myös suhteessa kilpailevien todellisuuskäsitysten kannattajien totuusväittämiin perusteluineen. Vieraiden suurkertomusten kritiikki kuuluu siis kristillisen apologian keskeiseen sisältöön, ja tämä koskee myös16 näiden kertomusten seuraamista "kristinuskon" tai "kirkon" nimissä esiintyen.

Kristinusko on alusta asti edustanut tiettyä selvärajaista todellisuuskäsitystä, jonka puolustamisesta kristillinen apologia on saanutkin varsinaisen sisältönsä. Tätä taustaa vasten tarkasteltuna liberaaliteologia näyttäytyy samantapaisena kristillisiin seurakuntiin tunkeutuneena ja "parempana vaihtoehtokristillisyytenä" itseään markkinoivana epäkristillisenä ajattelutapana kuin gnostilaisuus, areiolaisuus, pelagiolaisuus tai vaikkapa markionilaisuus ja muut nimeltä tunnetut harhaopit, joiden käymättömyyden osoittaminen on vanhalta ajalta asti ollut osa aidon kristinopin tunnetuksi tekemistä17 ja oikeaksi osoittamista18.

Klassisen kristillisen apologetiikan näkökulmasta pätee siis: Liberaaliteologia19 ei ole kristinuskoa vaan päinvastoin aidosta, autuuttavasta kristinuskosta luopumista ja sen korvaamista kadottavalla harhalla, jonka paljastaminen ja josta varoittaminen on vallitsevassa tilanteessa välttämätön osa aidon kristinuskon ymmärrettävää puolustamista.

Linkit[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. ^ Nämä uskontunnustukset eli symbolit (Apostolinen uskontunnustus, Nikaian uskontunnustus ja Athanasioksen tunnustus areiolaisuutta vastaant Viitattu 22.12.2022.) oli aikanaan otettu käyttöön juuri kristinuskon aidon ja luovuttamattoman sisällön erottamiseksi sen kanssa ristiriitaisista kilpailevista näkemyksistä. Näin ollen on järjelle ilmeistä, että niitä ei voi niiden tarkoitukselle ja aidolle alkuperäiselle merkityssisällölle räikeää väkivaltaa tekemättä pitää minään "aikain saatossa vapaasti uudelleen tulkittavissa olevana kirkollisena virikemateriaalina", kuten liberaaliteologia asian luonteen johdosta välttämättä joutuu menettelemään.
  2. ^ Todellisuudessa liberaaliteologitkaan eivät tietenkään ole ajattelussaan vapaita vaan seuraamansa suurkertomuksen sitomia kuten kaikki muutkin, mutta tätä he eivät välttämättä itsekään tiedosta.
  3. ^ Toinen kysymys sitten on, miten voimakkaasti itse kukin on taipuvainen ilmaisemaan uskomuksiaan. Asiallisessa analyysissä on näet tehtävä ero itse uskomuksen ja sen ilmaisutavan välillä.
    Toisaalta kaikki todellisuuskäsitykset kylläkin vaikuttavat edustajiensa keskuudessa vallitseviin näkemyksiin sekä siitä, miten kyseistä käsitystä itseään olisi paras ilmaista, että siitä, miten olisi paras arvioida muiden käsitysten edustajien tapoja omien käsitystensä ilmaisemiseen. On johonkin määrään asti mahdollista ottaa analyysissä huomioon näitä eri todellisuuskäsitysten tuottamia käyttäytymisarvottamisia, mutta oman todellisuuskäsityksensä rajoista ei kukaan kuitenkaan pääse varsinaisesti irti – yksilötasolla todellisuuskäsitys voi kyllä vaihtua toiseen tai (saman suurkertomuksen piirissä pysyen) muuttaa muotoaan, mutta ei ole tietoista ihmisyksilöä, jolla ei jollain hetkellä olisi mitään todellisuuskäsitystä, josta käsin hän kaikkia asioita arvioi.
    Suurkertomusnäkökulma auttaa tämän asian ymmärtämistä ja mielessä pitämistä: voin kyllä vaikkapa kristittynä jossain määrin eläytyä omastani poikkeavan todellisuuskäsityksen edustajan ajatusmaailmaan, mutta en voi varsinaisesti samastua siihen lakkaamatta samalla olemasta itse kristitty; sama tietenkin pätee myös toiseen suuntaan. Perimmäisen todellisuuden kuvauksina suurkertomukset nimittäin sulkevat toisensa pois (todellisuushan ei voi perimmäisellä tasolla olla itsensä kanssa ristiriitainen – muuten emme voisi olla olevaisuuttamme ihmettelemässäkään), eikä kukaan siis voi samanaikaisesti tosiasiallisesti edustaa useampaa kuin yhtä niistä.
  4. ^ Todellisuuskäsitysten äärimmäisyyttä voi siis arvioida vain edellyttämällä ja ottamalla jonkin tietyn suurkertomuksen tarkastelulähtökohdaksi, johon muita sitten verrataan siitä näkökulmasta, miten paljon ne näyttävät tästä tarkastelun "keskiökertomuksesta" (sille luonteenomaisilla mittaustavoilla tarkasteltuina) poikkeavan.
  5. ^ "epäkristillinen suurkertomus" = 'klassisen kristinuskon suurkertomukselle vaihtoehtoinen suurkertomus'
  6. ^ tai "äärikonservatiivit", "fundamentalistit" tmv.
  7. ^ tai "aikaamme seuraavien", "uudistusmielisten" tmv.
  8. ^ Siis: 'nuo vielä edustavat kristinusko-1.0:aa mutta meillä on jo käytössä kristinusko-2.0 -päivitykset'.
  9. ^ Esim. (äskettäin edesmennyt) Uuden testamentin eksegetiikan emeritusprofessori Heikki Räisänen pyrki retoriikassaan vakuuttelemaan kuulijansa siitä, että hänen edustamallaan "historiallis-kriittisellä" raamatuntutkimusmenetelmällä ei kerta kaikkiaan voinut olla mitään vakavasti otettavaa vaihtoehtoa tieteellisessä raamatuntutkimuksessa.
  10. ^ Havainnollinen esimerkki tästä on arkkipiispa Kari Mäkisen julkinen ehdotus, jonka mukaan "kirkon pitäisi pyytää anteeksi homovastaisuuttaan".
  11. ^ kirkkorakennukset, liturgiset asut, kirkkovuosi, jumalanpalvelukset, kirkolliset toimitukset, kirkon ulkonainen organisaatio, hallinto, talous, virkanimikkeet, virantäyttömenettelyt vaaleineen yms.
  12. ^ Heikki Räisäsen tapaiset modernistiteologit ovat osittainen (mutta vain osittainen) poikkeus tästä pääsäännöstä, joka kuvaa sattuvammin postmodernistien kuin modernistien ajattelua ja puhetapaa.
  13. ^ Tämä johtunee osaksi siitä, että liberaaliteologit työllistyvät enimmäkseen sellaisiin yhteisöihin, joiden perustavana identiteettinä ja olemassaolon tarkoituksena on klassisen kristillisen uskon tunnustaminen, harjoittaminen, opettaminen ja levittäminen; jos nyt liberaaliteologit esittäisivät oman todellisuuskäsityksensä tunnustuksen muodossa, sen epäkristillisyys kävisi julkiseksi ja ilmeiseksi, mikä voisi johtaa heidän nauttimansa ammatillisen luottamuksen horjumiseen ja ajan mittaan myös heidän työmahdollisuuksiensa kaventumiseen.
  14. ^ "liberaali" = 'vapaamielinen'
  15. ^ eli tätä todellisuuskäsitystä ilmentävän suurkertomuksen
  16. ^ ja itse asiassa aivan erityisesti
  17. ^ Kun selvitetään, mikä jää aidon kristillisyyden ulkopuolelle, myös sen sisäpuoli tulee selvemmin näkyviin.
  18. ^ Kun harha torjutaan, myös totuuden tunnistamisen kriteerit ja oikean opin kelpoisuus suhteessa näihin kriteereihin tulee näkyviin.
  19. ^ tässä artikkelissa annetun määritelmän mukaisesti klassiselle kristilliselle uskolle vieraiden todellisuuskäsitysten seuraamiseksi ymmärrettynä – tämä arvio ei siis tietenkään koske mitä hyvänsä minkä hyvänsä tahon "liberaaliksi" leimaamaa käsitystä vaan ainoastaan niitä käsityksiä, jotka todellakin edustavat jotakin epäkristillistä suurkertomusta

Noudettu kohteesta ”https://apowiki.fi/index.php?title=Liberaali_kristinusko&oldid=12830”