Konstruktivistinen tietoteoria

Konstruktivistista tietoteoriaa on mielekästä käsitellä kahdessa osassa sen mukaan, puhutaanko yksilön muodostamista tietorakenteista vai yhteisöllisistä tiedollisista järjestelmistä kuten tieteellisestä tiedosta.

Konstruktivismi teoriana yksilön tietorakenteista

Konstruktivistista tietokäsitystä sovelletaan ensinnäkin yksilön muodostamiin tietorakenteisiin. Sen mukaan jokainen yksilö rakentaa itse tiedollisen maailmansa. Eri yksilöiden tiedollisten rakennelmien paremmuutta ei voi yleispätevästi arvioida. Tarkoituksena on lähinnä arvioida tiedollisten rakennelmien elinvoimaisuutta (engl. viableness) tai käyttökelpoisuutta yksilön omalta kannalta: miten hyvin ne palvelevat yksilön omia päämääriä. Tässä suhteessa konstruktivismi tulee lähelle pragmatistista tietoteoriaa, jonka mukaan tiedon pätevyyden kriteerinä on sen toimivuus käytännössä.

Tähän ryhmään kuuluvat sellaiset konstruktivistiset teoriat, jotka pyrkivät tekemään selkoa yksilön tiedollisten rakennelmien kehityksestä. Nämä teoriat jakautuvat kahteen äärimuotoon ja useisiin välittäviin kantoihin: ne voivat painottaa joko yksilön omaa luovaa panosta tai häntä ympäröivien yhteiskunnallisten tekijöiden merkitystä hänen tietorakenteidensa kehityksessä.

1) Radikaali konstruktivismi (esimerkiksi Ernst von Glasersfeld) painottaa yksilön omaehtoista luovuutta tiedollisten rakenteidensa tuottamisessa.
2) Sosiaalinen konstruktionismi, jota edustaa esimerkiksi Kenneth Gergen, painottaa yhteisöllisten tekijöiden merkitystä yksilön tietorakenteiden kehityksessä. Sosiaalinen konstruktionismi eroaa seuraavassa kohdassa käsiteltävästä sosiaalisesta konstruktivismista siinä, että sosiaalinen konstruktionismi käsittelee yksilön tietorakenteiden syntyä ja kehitystä, kun taas sosiaalinen konstruktivismi käsittelee yhteiskunnallisten tiedon muotojen kuten tieteellisen tiedon kehitystä. Ne ovat samankaltaisia painottaessaan yhteiskunnallisten tekijöiden merkitystä tiedollisten rakenteiden kehityksessä.

Konstruktivismi teoriana tieteellisestä tiedosta

Kun konstruktivistista tiedonkäsitystä sovelletaan yhteisöllisesti tuotettuihin tiedon muotoihin kuten tieteelliseen tietoon, saadaan sosiaalisen konstruktivismin eri muunnelmat. Niiden yhteisenä oletuksena on, että tieteellinen tieto on tieteellisen yhteisön luoma ajatusrakennelma, ajatuksellinen konstruktio, jonka kautta pyritään luomaan järjestystä kokemuksen maailmaan. Radikaalissa muodossaan tämä käsitys väittää, että tieteelliset teoriat eivät pyri kuvaamaan kokemuksen ulkopuolista todellisuutta vaan ainoastaan luomaan vaihtoehtoisia tapoja jäsentää kokemusmaailmaa. Ei ole mitään tapaa arvioida tieteellisen tiedon objektiivista pätevyyttä. On ainoastaan mahdollista arvioida sitä, miten mielekkään kuvauksen se tarjoaa kokemuksen maailmasta. Tieteellinen tieto on heijastusta yhteiskunnallisista voimista kuten ideologioista, uskonnoista, inhimillisistä etunäkökohdista ja ryhmädynamiikasta. Myös yhteiskunnassa vallitsevat arvojärjestelmät ja maailmankatsomukset vaikuttavat tieteellisen tiedon luomiseen. Tutkimustuloksia ei merkittävässä määrin muokkaa tutkimuskohteena olevan luonnon osa-alueen oma rakenne ja siitä saatu informaatio, koska luotettavaa tietoa tajunnan ulkopuolisesta todellisuudesta ei tämän käsityksen mukaan ole mahdollista saada.

Maltillisemmissa muodoissaan tämä käsitys pyrkii tasapainottelemaan tiedon muodostukseen vaikuttavien yhteiskunnallisten etunäkökohtien ja valtaintressien sekä tutkimuskohteena olevan todellisuuden osa-alueen tarjoaman informaation välillä. Oletuksena on tällöin, että tutkimuksen tarkoituksena on tosin päästä selville tutkimuskohteena olevan luonnon osa-alueen rakenteesta, mutta monet yhteiskunnalliset tekijät kuten ideologiat ja etunäkökohdat voivat vääristää tutkijoiden näkökulmaa niin, ettei tieteellinen kuvaus tavoita todellisuuden rakennetta tarkasti. Näissä maltillisemmissa muunnelmissa konstruktivistiseen näkemykseen liittyy realistisia painotuksia, niin että niitä ei voida varsinaisesti lukea sosiaaliseen konstruktivismiin kuuluviksi.

Sosiaaliseen konstruktivismiin ovat vaikuttaneet Karl Marxin (1818-1883) ja Émile Durkheimin (1858-1917) teoriat tiedon ideologisesta perustasta sekä Thomas S. Kuhnin teoria, jonka mukaan maailmankatsomuksellisilla ja tutkimusmenetelmällisillä oletuksilla sekä arvostuksilla on tärkeä merkitys tieteellisen tiedon luomisessa. Radikaalia sosiaalikonstruktivismia edustaa niin sanottu Edinburghin koulukunta, jonka tunnetuimpia edustajia ovat David Bloor, Barry Barnes, Steven Shapin, Steve Woolgar ja Bruno Latour. Ernst von Glasersfeld luonnehtii tätä näkemystä seuraavasti: "Tietomme sisältöä täytyy pitää kulttuurimme vapaana luomuksena. Se muistuttaa perinteistä myyttiä." (von Glasersfeld 1991: 118.)

Konstruktivistisen tietoteorian ongelmia

Konstruktivismin keskeisin sekaannus ilmenee päättelyssä, jonka mukaan ihmisen aktiivisuus tiedon hankkimisessa johtaa siihen, että hänen tiedolliset käsityksensä eivät vastaa todellisuutta. Tämä konstruktivistinen käsitys on kuitenkin kyseenalaistettavissa, ja on perusteltua väittää, että älyllinen aktiivisuus kehittää käsityksiä paremmin todellisuutta vastaaviksi. Aktiivinen tiedonhankkimisen prosessi voi tuottaa luotettavaa tietoa, jos aktiivisuus on oikein suuntautunutta ja ihmisen tiedolliset valmiudet ovat sopivia luotettavan tiedon hankkimiseen.

Stephen Lermanin1 mukaan konstruktivismi ottaa lähtökohdaksi psykologisen väitteen:

(1) "Ihmismieli on aktiivinen hankkiessaan tietoa"

ja tekee siitä käsin tietoteoreettisen päätelmän

(2) "Emme voi tuntea todellisuutta".

Hänen mielestään kyseinen psykologinen lähtökohtalause tarjoaa vahvat perusteet olettaa, ettei ole mahdollista saada tietoa tajunnan ulkopuolisesta todellisuudesta. Kaikki tavat todellisuuden käsitteellistämiseksi ovat vain tietystä näkökulmasta suoritettua käsitteellistämistä.

Konstruktivistisen tiedonkäsityksen mukaan ei ole mahdollista saavuttaa objektiivista tietoa maailmasta sellaisena kuin se todellisuudessa on. Michael Devitt kuvaa konstruktivismia seuraavasti:

Ainoa riippumaton todellisuus on tietomme ja kielemme tavoittamattomissa. Tiedetty maailma on osittain käsitteiden konstruoima. Nämä käsitteet eroavat (kielellisestä, sosiaalisesta, tieteellisestä jne.) ryhmästä toiseen. Kukin tällainen maailma on olemassa vain suhteessa kunkin ryhmän soveltamiin käsitteisiin.

Michael Devitt2

Mitään objektiivista tietoa ei ole olemassa. Siksi eri yksilöt voivat perustellusti päätyä rakentamaan erilaisia tiedollisia rakennelmia.

Konstruktivistisen näkemyksen mukaan ei ole olemassa oikeaa ja väärää tietoa, vaan ainoastaan erilaisia käsityksiä ja merkityksiä. Tieto ja tietoon suhtautuminen on aina suhteellista.

Leino & Leino3

Tiedollisten rakennelmien pätevyyttä ei arvioida sen perusteella, miten hyvin ne onnistuvat kuvaamaan oletettua objektiivista todellisuutta, vaan sen perusteella, miten hyvin ne palvelevat luojiensa tarkoitusperiä. Antonio Bettencourt ilmaisee konstruktivistisen näkemyksen seuraavasti:

- - idealismin tavoin konstruktivismi opettaa, että olemme kognitiivisesti irrallaan todellisuuden luonteesta - -. Tietomme on parhaimmillaan sellaisten muutosten kartoittamista, joita todellisuus sallii.

Antonio Bettencourt4

Bettencourtin mukaan suuri määrä erilaisia tiedollisia rakennelmia sopii yhteen todellisuuden kanssa. Tiedollisesti päteviä ovat sellaiset rakennelmat, jotka auttavat niiden luojia toteuttamaan päämääriään ja toimimaan menestyksellisesti.

Konstruktivistisen oppimisteorian perusoletus, että oppija on aktiivinen tietoa hankkiessaan, ei loogisesti edellytä konstruktivistista tiedonkäsitystä, vaan nämä näkemykset ovat loogisesti riippumattomia toisistaan. On mahdollista kannattaa oppijan aktiivista roolia oppimisessa ja samanaikaisesti uskoa siihen, että ihminen voi saada luotettavaa tietoa todellisuudesta. Konstruktivistinen oppimisnäkemys keskittyy kuvaamaan sitä psykologista kehityskulkua, jonka mukaisesti oppilas rakentaa tiedollisia käsityksiään. Konstruktivistinen tiedonkäsitys puolestaan ottaa kantaa siihen, mitä tiedolla ja totuudella tarkoitetaan ja minkälaiset ovat ihmisen mahdollisuudet saada luotettavaa tietoa.

Voimme valottaa tätä kysymystä pohtimalla havaintojen avulla saatavaa tietoa. Vaikka havainnoitseminen onkin aktiivinen prosessi, jossa havaitsija aktiivisesti hahmottaa ulkopuolista todellisuutta, tämä prosessi voi tarjota luotettavaa tietoa sikäli kuin se saattaa havainnoijan kosketuksiin todellisuuden kanssa. Havaintojen aktiivinen luonne ei välttämättä tee havainnoinnista epäluotettavaa. Havainnot eivät määräydy pelkästään havainnoijan näkökulman tai tietorakenteiden pohjalta, vaan ulkopuolinen todellisuus voi omalta osaltaan muokata havaintojen sisältöä. Vaikka oppiminen on luova prosessi, tiedon kohteena oleva maailma ei ole riippuvainen oppijasta.

Radikaali konstruktivismi

Konstruktivistinen tietoteoria saa erilaisia muotoja sen mukaan, korostetaanko yksilön vai yhteisön merkitystä tiedon rakentamisen prosessissa. Seuraavaksi käsitelty radikaali konstruktivismi korostaa yksilön luovan panoksen merkitystä omien tietorakenteidensa kehittämisessä.

Radikaali konstruktivismi yhdistää konstruktivistisen oppimiskäsityksen ja konstruktivistisen tiedonkäsityksen. Sen tunnetuin edustaja on Ernst von Glasersfeld. Von Glasersfeldin konstruktivistinen tiedonkäsitys ja siihen liittyvä todellisuuskäsitys voidaan kiteyttää seuraaviin periaatteisiin5:

  1. Tiedon kohteena ei ole havainnoitsijoista riippumaton maailma. Vaikka havainnoitsijoista riippumaton maailma on olemassa, ihminen ei voi saada siitä tietoa.
  2. Totuuden vastaavuusteoria (korrespondenssiteoria) on virheellinen. Ei ole mahdollista verrata ihmisten käsityksiä ja niiden kohteena olevan maailman asiaintiloja ja sillä tavalla varmistaa käsitysten todenperäisyyttä.
  3. Yksilöt rakentavat tiedollisia käsityksiään historiallisessa ja kulttuurisessa viitekehyksessä, joka ratkaisevasti vaikuttaa heidän käsitystensä muodostumiseen. Heidän käsityksensä heijastelevat enemmän tätä viitekehystä kuin tiedon kohteena olevaa todellisuutta.
  4. Tieto viittaa yksilön kokemukseen, ei maailmaan. Yksilön tiedolliset rakennelmat ovat yritystä tehdä selkoa hänen tavastaan kokea maailma. Koska tämä kokemus ei heijasta niinkään maailman rakennetta kuin yksilön omaa tiedollista viitekehystä, yksilön kokemus ei anna meille luotettavaa kuvaa maailmasta.
  5. Tieto muodostuu yksilön käsitteellisistä rakenteista, jotka hän aktiivisesti muodostaa. Tällöin ratkaisevaa on yksilön luova panos, ei se, millainen tiedon kohteena oleva todellisuus on.
  6. Käsitteelliset rakenteet ovat tietoa, kun yksilö pitää niitä mahdollisina suhteessa kokemukseensa. Tiedolta ei von Glasersfeldin mukaan voida vaatia sitä, että se vastaa todellisuutta. Riittää, että se jollakin tavalla sopii yhteen yksilön kokemuksen kanssa.
  7. Ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa käsitteellistä rakennetta. Ei ole olemassa yleispätevää tapaa arvioida käsitysten pätevyyttä. Tässä mielessä konstruktivismi on yksi relativismin muoto.
  8. Tieto on kokemuksellisen todellisuuden sopivaa järjestämistä. On olemassa useita tapoja järjestää käsitteellisesti kokemustodellisuutta, eikä ole mahdollista vertailla niiden paremmuutta.

Von Glasersfeldin mukaan inhimillinen tieto ei saavuta tarkkaa kuvaa tajunnan ulkopuolisesta todellisuudesta. Havainnot eivät anna ihmiselle sellaista kosketusta maailmaan, että hän pystyisi niiden avulla rakentamaan kuvan maailmasta sellaisena kuin se todella on. Parhaimmillaan inhimillinen tieto on vain yritystä rakentaa havaintojen pohjalta sellainen käsitys maailmasta, joka tekee mahdolliseksi selviämisen, eloonjäämisen. Von Glasersfeldin mielestä on välttämätöntä luopua totuuden korrespondenssiteoriasta, jonka mukaan totuus on sitä, että tiedolliset väitteemme vastaavat todellisuutta.

Radikaali konstruktivismi luotiin yrityksenä kiertää perinteisen tietoteorian paradoksi – – oletus, jonka mukaan tietoa voidaan kutsua "todeksi" ainoastaan, jos sitä voidaan pitää enemmän tai vähemmän tarkkana kuvauksena maailmasta, joka on olemassa "itsessään", ennen yksilön kokemusta ja riippumatta siitä.6

Von Glasersfeldin mukaan ihmisen havainnot eivät heijasta todellisuutta sellaisenaan, vaan ne ovat ihmisen pyrkimystä rakentaa mielessään sellainen maailma, jonka kanssa hän voi elää.

Von Glasersfeld käyttää tässä yhteydessä elinvoimaisuuden käsitettä. Tiedon luotettavuutta on arvioitava sen mukaan, miten elinvoimainen (engl. viable) se on käytännössä. Päteviä ovat sellaiset käsitykset, jotka tekevät ihmiselle mahdolliseksi selvitä käytännön elämässä ja joista ihminen pystyy pitämään kiinni käytännön asettamien vaatimusten keskellä. Koska ihmisten käytännölliset olosuhteet vaihtelevat erilaisten kiinnostusten, mieltymysten ja pyrkimysten mukaisesti, myös käsitykset vaihtelevat. Erilaisia käsitteitä käyttävät ihmiset jäsentävät maailmaa toisistaan poikkeavilla tavoilla ja elävät eri maailmoissa, joita ei voida järkiperäisesti verrata.

George Bodnerin mukaan konstruktivistisessa tiedonkäsityksessä tiedon pätevyyttä arvioidaan sen välinearvon pohjalta: "Tieto on hyvä, jos ja kun se toimii, jos ja kun se sallii meidän saavuttaa päämäärämme"7. Tiedon ja totuuden kriteeri on instrumentaalinen, välineellinen: miten hyvin se palvelee käytännöllistä selviämistä. Bodnerin mukaan ei ole tärkeää, että esitetyt hypoteesit ovat tosia, koska totuutta tässä mielessä ei ole mahdollista arvioida. Riittää, että ihmisen luomat käsitykset sallivat hänen saavuttaa päämääränsä.

Bodnerin käsityksen yhtenä ongelmana on, että se tekee käsitysten pätevyyden riippuvaiseksi ihmisen yhteiskunnallisesta asemasta. Päämäärien saavuttaminen riippuu siitä, miten paljon ihmisellä on yhteiskunnallista valtaa. Ihminen, jolla on valtaa, voi saavuttaa päämääränsä ja menestyä erilaisten käsitysten pohjalta kuin sellainen, joka on alistetussa asemassa. Vallankäyttäjä voi saada muut toimimaan haluamallaan tavalla riippumatta hänelle alistettujen ihmisten omista haluista tai toiveista.

Konstruktivismi ja empirismi

Radikaalin konstruktivismin piirissä on ensinnäkin tavallista asettaa konstruktivismi ja empirismi toisensa poissulkeviksi vaihtoehdoiksi. Tällainen vastakkainasettelu ei kuitenkaan tee oikeutta niiden suhteelle. Vaikka empirismi olettaakin, että tiedon perusainekset (aistivaikutelmat) saadaan kokemuksesta, ihmismielen aktiivista panosta tarvitaan ainesten yhdistelemiseen ja kokonaiskuvan rakentamiseen. Empirististen näkemysten erot koskevat sitä, miten valmiiksi hahmottuneena todellisuus avautuu kokemukselle. Empiristinen näkemys ei siis sulje pois aktiivista tiedollista konstruointia, joten empirismi ja konstruktivismi eivät ole toisiaan poissulkevia näkemyksiä.

Australialaisen filosofin Wallis Suchtingin mukaan konstruktivistinen tiedonkäsitys ei ole vastakkainen empirismille vaan yksi empirismin muoto.8 Se on subjektiivista empirismiä, johon on liitetty joitakin vaikutteita Jean Piagetilta ja Thomas S. Kuhnilta. Subjektiivisen empirismin edustaja David Hume (1711-1776) ajatteli, että ihminen voi perimmältään tietää vain sen, millaisena maailma ilmenee hänelle. Ihmisellä ei ole tietoa siitä, millainen maailma on todella. Subjektiivisen empirismin ydinajatuksena on kysymys: "Jos tietomme tajunnan ulkopuolisesta maailmasta välittyy täysin sitä esittävien havaintojen kautta, eikö tulisi johdonmukaisesti päätellä, että tietomme kokonaan rajoittuu näihin havaintoihin? Voiko ihminen tietää mitään muuta kuin omat aistivaikutelmansa?"9

Humen ja tietoteoreettisten konstruktivistien edustamassa tiedonkäsityksessä ei ole mitään uutta. Sitä ei ole edes pidettävä kovin kehittyneenä käsityksenä inhimillisestä tiedosta, koska se ei pysty tekemään oikeutta sille, että pystymme käytännössä toimimaan havaintojemme pohjalta. Nykyisessä tietoteoreettisessa keskustelussa sille on esitetty useita merkittäviä vaihtoehtoja, jotka eivät kohtaa konstruktivismin ongelmia.10

Konstruktivistinen tiedonkäsitys ei siten ole vastakkainen empirismille, vaan yksi subjektiivisen empirismin muoto. Konstruktivismin vastakohta on realistinen oletus, jonka mukaan ihmisen tiedolliset valmiudet soveltuvat niin hyvin tehtäväänsä, että niiden avulla on mahdollista saada luotettavaa tietoa todellisuudesta. Realismin mukaan erilaisista lähtökohdista luotuja käsityksiä ja teorioita voidaan arvioida yleispätevillä kriteereillä tarkoituksena saada selville, miten oikean kuvan ne antavat todellisuudesta.11 Tiedollisten kokonaisuuksien opettaminen on mielekästä, vaikka käsitykset muuttuvat ja kehittyvät tutkimuksen edistyessä.

Havaintojen ja todellisuuden suhde

Toiseksi konstruktivistiseen näkemykseen katsotaan tavallisesti kuuluvan, että havainnot eivät tarkasti vastaa todellisuutta. Useinkaan ei tarkemmin määritellä, miten epätarkkoja havainnot ovat. Onko havainnoilla yleensä mitään yhteyttä tajunnan ulkopuoliseen todellisuuteen, vai onko havaintoja pidettävä puhtaasti subjektiivisina luomuksina? Kaikki myöntänevät, että ihmiset tekevät ajoittain havaintovirheitä. Kysymys koskee sitä, voidaanko havaintojen katsoa kohtuullisen luotettavasti välittävän meille kuvan tajunnan ulkopuolisesta todellisuudesta normaaliolosuhteissa. Radikaalin konstruktivismin oletuksena näyttäisi olevan, että havainnot ovat perustavasti epäluotettavia.

Konstruktivistinen oppimiskäsitys korostaa oppijan aktiivista panosta tiedon rakentamisessa. Oppija ei ole tiedon passiivinen vastaanottaja, vaan sen aktiivinen luoja ja rakentaja. Oppija ei ota tietoa vastaan sen enempää ulkopuoliselta todellisuudelta kuin opettajaltakaan. Jos luonto painaisi jälkensä oppijan mieleen, voitaisiin olettaa tiedollisten käsitysten vastaavan ulkopuolista todellisuutta. Koska konstruktivismi olettaa, ettei ulkopuolinen todellisuus piirrä jälkiään tajuntaan vaan että yksilö itse rakentaa tiedolliset käsityksensä vapaina luomuksina, se myös olettaa yhteyden ulkopuoliseen todellisuuteen olevan heikko tai puuttuvan kokonaan.

Toisin kuin konstruktivismi olettaa, näiden kahden käsityksen välillä ei ole kuitenkaan välttämätöntä loogista yhteyttä: ihmisen aktiivisuus tiedonhankinnan prosessissa ei estä luotettavan tiedon saantia. Vaikka ihminen on aktiivinen tiedon hankkija, tieto voi olla luotettavaa, jos ihmisen tiedolliset valmiudet ovat sopivia tehtäväänsä. Passiivinen tiedon piirtyminen ihmismieleen ei ole ainoa mahdollinen tapa tuottaa luotettavaa tietoa. Sitä on mahdollista tuottaa myös aktiivisen prosessin tuloksena, jos siinä noudatetaan oikeita menettelytapoja, jos mielen aktiivisuus on oikein suuntautunut ja tiedolliset valmiudet ovat asianmukaisesti kehittyneet.

Toisin kuin radikaali konstruktivismi olettaa, olennainen kysymys ei koske sitä, vastaavatko havainnot todellisuutta "absoluuttisen objektiivisesti". Riittää, että havainnot vastaavat todellisuutta luotettavasti normaalioloissa, kun ihminen on tarkkaavainen, hänen huomionsa on kiinnittynyt asiaan eikä hän ole liian väsynyt tai päihtynyt. Se, että havainnot joskus pettävät meitä tai että joskus teemme havaintovirheitä, ei vaaranna niiden periaatteellista luotettavuutta, jos on mahdollista korjata virheitä ja etsiä luotettavampaa tulkintaa. Havaintojen luotettavuutta ei kumoa sekään, että ne ovat riippuvaisia ihmisen odotuksista, tunteista, ennakko-oletuksista ja teorioista. Ihmisen tunteet, ennakko-oletukset ja teoriat voivat olla oikein suuntautuneita niin, että ne avaavat oikean näkökulman todellisuuteen. Tärkeintä on, että on mahdollista tiedostaa havaintoa vääristävät tekijät ja rajoittaa niiden vaikutusta. Luotettavuutta edistää kiinnostus totuuden löytämiseen sekä ennakko-oletusten tiedostaminen ja teorioiden kyseenalaistaminen.

Konstruktivistinen tiedonkäsitys synnyttää seuraavanlaisen ongelman konstruktivistisen teorian sisälle: Miten on mahdollista perustella konstruktivistisen oppimisteorian, opetusteorian tai tietoteorian paremmuutta kilpaileviin teorioihin verraten, jollei tietomme ole kosketuksissa todellisuuteen? Konstruktivistit vetoavat kognitiivisen todellisuuden luonteeseen (oppimisprosesseihin) ja tietoteoreettiseen todellisuuteen (erityisesti tieteen historiaan ja matematiikkaan) perustellessaan pedagogisia, opetussuunnitelmallisia ja tietoteoreettisia ehdotuksiaan. "Sosiotransformatiivista konstruktivismia" edustava A. J. Rodriguez puolustaa kantaansa tutkimuksella, joka kohdistuu tieteen metodikurssin 18 opiskelijaan. Hän kuitenkin huomauttaa:

Huomatkaa, että käyttäessäni termiä empiirinen todistusaineisto en omaksu empirististä näkemystä tai mitään muutakaan länsimaista lähestymistapaa. Käytän termiä "empiirinen todistusaineisto" tietoisena siitä, että tieto on sosiaalisesti rakentunutta ja aina osittaista. "Empiirisellä todistusaineistolla" tarkoitan, että informaatio kerättiin järjestelmällisesti ja alistettiin monenlaisiin metodologisiin tarkistuksiin. En siis tässä tutkimuksessani väitä tavoittavani tutkimukseen osallistujien todellista maailmaa (realismi) enkä heidän kokemuksellista maailmaansa (empirismi). Pyrin vain tarjoamaan tilan, jossa osallistujien äänet ja subjektiivisuudet tulevat edustetuiksi yhdessä oman ääneni ja subjektiivisuuteni kanssa.

Rodriquez12

Koska siis konstruktivistisen tietoteorian kannattaja ei väitä olevansa kosketuksissa todellisuuteen, hän ei voi perustella esimerkiksi konstruktivistista oppimisteoriaa sillä, että se kuvaisi oikein sitä, miten oppiminen todellisessa maailmassa tapahtuu. Ilman totuuden korrespondenssiteoriaa konstruktivistit eivät pysty ilmaisemaan väitettään, että konstruktivistinen oppimiskäsitys vastaa paremmin oppimisen rakennetta kuin esimerkiksi behavioristinen oppimisnäkemys. Tämä puolestaan tekee ongelmalliseksi pitää sitä oikeana käsityksenä oppimisprosessista. Mikä siis voisi olla perustelu omaksua konstruktivistinen käsitys oppimisesta, jos tämä käsitys on vain joidenkin tutkijoiden luoma teoreettinen rakennelma, joka ei edes väitä olevansa kosketuksissa todellisuuteen? Tässä yhteydessä konstruktivistit vetoavat käsityksen elinvoimaisuuteen ja käytännölliseen toimivuuteen. Ongelmana on, miten esimerkiksi käytännöllinen toimivuus voidaan osoittaa, jos emme voi saada luotettavia havaintoja käytännön toiminnasta.

Havaintojen luotettavuuden todistaminen

Kolmanneksi radikaali konstruktivismi olettaa, että ihmisen havainnot voivat olla luotettavia ainoastaan, jos voimme osoittaa niiden olevan luotettavia. Tiedämme jotakin ainoastaan, jos voimme osoittaa tietävämme kyseisen asian. Tämä väite perustuu evidentialismin nimellä tunnettuun tietoteoreettiseen näkemykseen. Sen mukaan tietoa ovat vain sellaiset väitteet, jotka voidaan kiistattomasti todistaa oikeiksi.

Näillä kahdella asialla – tietämisellä ja sen osoittamisella – ei kuitenkaan ole mitään loogista yhteyttä toistensa kanssa. Tässä kohdassa radikaali konstruktivismi tukeutuu hyvin tavalliseen virheoletukseen, jonka mukaan todistaminen on tiedon välttämätön edellytys. Vastoin tätä oletusta havaintojen luotettavuus ei riipu siitä, voidaanko niiden osoittaa olevan luotettavia. Jos havainnot vastaavat ulkopuolista todellisuutta, ne ovat luotettavia riippumatta siitä, pystymmekö osoittamaan tätä vastaavuussuhdetta.

Havaintotieto on vallitseva tiedollinen käytäntö, jonka varassa ihmiset ovat toimineet menestyksellisesti vuosituhansia. Käytännössä voimme toimia vain havaintojen välittämän kuvan pohjalta. Siksi on järkevää olettaa, että havaintojen välittämä kuva todellisuudesta on luotettava, vaikkakaan tämä menestys ei todista tätä luotettavuutta, koska itse tieto tästä menestyksestä perustuu havaintotietoon ja siten edellyttää sen luotettavuuden. On perusteltua uskoa ihmisen tiedollisten valmiuksien luotettavuuteen, vaikka emme voikaan todistaa niiden luotettavuutta aukottomasti, koska käytännössä emme voi olla toimimatta niiden varassa.

Konstruktivismi on varmasti oikeassa väittäessään, ettei ole mahdollista todistaa kokemuksemme antavan meille tietoa ulkoisesta todellisuudesta. Tämä on kuitenkin eri asia kuin väite, että emme voi tietää mitään todellisuudesta. Tiedämme monia asioita, joita emme pysty todistamaan. Tiedämme esimerkiksi luotettavasti, että on olemassa ihmistietoisuuden ulkopuolisia esineitä, vaikka tietoteoria on epäonnistunut yrityksissään rakentaa kiistatonta todistusta ulkopuolisten esineiden olemassaolosta. Tiedämme myös, että on olemassa toisia ihmisiä, samanlaisia itsetajuisia olentoja kuin itse olemme, vaikka emme pystykään sitä tiukasti ottaen todistamaan.

Tiedon edellytyksenä ei siis ole kiistaton todistus, vaan se, että ihmisen tiedolliset valmiudet soveltuvat hankkimaan luotettavaa tietoa ulkopuolisesta todellisuudesta ja toimivat moitteettomasti niille sopivassa ympäristössä. Ei ole mahdollista kiistattomasti todistaa myöskään evidentialistista väitettä, että tiedämme ainoastaan sen, mitä voimme kiistattomasti todistaa oikeaksi.

Vaatimus, että kaikki tiedolliset käsitykset pitäisi pystyä aukottomasti todistamaan, johtaa loputtomaan todistusten sarjaan. Tämä vaatimus sisältää sen, että jokainen uskomus pitäisi pystyä perustelemaan toisilla uskomuksilla, joita pidetään luotettavina. Oletettavasti nämä toiset uskomukset täytyy taas perustella kolmansilla uskomuksilla. Tämä johtaa loputtomaan todistusten sarjaan, ellei sitten ole olemassa päteviä perususkomuksia, joihin voidaan uskoa perustellusti tarvitsematta todistaa niitä muilla uskomuksilla.

Nykyään puolustetaan tietoteoriassa melko yleisesti käsitystä, että on olemassa uskomuksia, joita voidaan pitää pätevästi perustavina siinä mielessä, että niiden totuutta ei tarvitse todistaa tai perustella vetoamalla muihin uskomuksiin. Tällaisia uskomuksia ovat esimerkiksi ne, jotka perustuvat suoriin havaintoihin. Niiden perusteella uskomme, että maailmassa on lukemattomia olioita ja esineitä kuten puita, pensaita, kiviä, eläimiä ja ihmisiä. Tätä uskomusta ei välttämättä tarvitse todistaa tai perustella muilla uskomuksilla. Havainnoista syntyvä välitön vakuuttuminen on riittävä.

Kirjassaan The Reliability of Sense Perception13 yksi aikamme lahjakkaimmista tietoteoreetikoista William Alston (1921-2009) osoittaa, ettei ole mahdollista todistaa havaintojen luotettavuutta syyllistymättä kehäpäättelyyn: pyrkiessäni todistamaan havaintojen luotettavuuden joudun olettamaan sen. Kaikki havaintojen luotettavuuden tueksi esitettävä todistusaineisto edellyttää niiden luotettavuuden joko suoraan tai epäsuoraan, koska kaikki tieto ulkopuolisesta maailmasta perustuu havaintoihin.

Tästä ei kuitenkaan seuraa, että olisi järkevää pitää havaintoja perustavasti epäluotettavina. Havaintojen luotettavuuden kokonaisvaltainen epäileminen ei ole edes psykologisesti mahdollista. Emme pysty pelkän päätöksen pohjalta luopumaan uskostamme havainnoista välittyvän maailman todellisuuteen. Vaikka kieltäytyisin uskomasta havaintojeni välittämään kuvaan siitä, että seison talon viidennen kerroksen parvekkeella, en kuitenkaan uskalla hypätä alas. Tämä osoittaa, että syvimmiltäni uskon havaintojen välittämään kuvaan todellisuudesta. Tuo usko on perustellumpi kuin sen vaihtoehto, kieltäytyminen luottamasta havaintoihin, koska ei ole kokonaisvaltaista syytä epäillä niiden luotettavuutta.

Oletus, jonka mukaan havaitsemamme oliot ja esineet ovat todella olemassa, selittää eri ihmisten kokemusten yhtenevyyden ja samankaltaisuuden. Vaikka ulkopuolisen todellisuuden epäileminen olisi jotenkin tietoteoreettisesti perusteltavissa, se ei ole kaikkein järkevin vaihtoehto, koska käytännössä ihmisen on mahdotonta elää pitämättä havaitsemiaan olioita ja esineitä todellisina. Vaikka ihmisellä olisi mielestään hyviä tietoteoreettisia syitä olla uskomatta ulkopuoliseen todellisuuteen, hänen on lähes mahdotonta olla uskomatta että esimerkiksi se tuoli, jolla hän istuu on todellinen. Havaittavan todellisuuden olemassaolon epäileminen ei ilmaise järkevää tietoteoreettista varovaisuutta.14

Oletetaan, että keskustelet ystäväsi kanssa mutta et uskalla varmasti uskoa, että hän on olemassa, koska tietoteoriasi kieltää sinua uskomasta aistiesi välittävän tietoa ulkopuolisesta todellisuudesta. Niinpä yrität uskotella itsellesi, että ystäväsi on vain oma havainnollinen konstruktiosi. Tältä pohjalta epäilet, onko ystäväsi olemassa havainnoistasi riippumattomana olentona tai onko hän sellainen, millaisena hänet näet. Saatat ehkä löytää joitakin tietoteoreettisia perusteluja tälle epävarmuudellesi. Mutta jos ajattelet asiaa perusteellisesti, sinun on epäiltävä myös epäilyksiäsi. Lopulta sinun on valittava mahdollisista vaihtoehdoista se, mikä kaiken kaikkiaan on parhaiten perusteltavissa. Edessäsi olevan ihmisen olemassaolon epäileminen on pikemminkin oire vakavasta kognitiivisesta häiriöstä kuin merkki kehittyneestä filosofisesta ajattelusta.

On mahdollista löytää tietoteoreettisia syitä epäillä muistin luotettavuutta. Jos ihminen kuitenkin alkaa vakavissaan epäillä, onko hän ollut olemassa viittä minuuttia kauempaa, hän kärsii luultavammin kognitiivisesta häiriötilasta kuin filosofisesta lahjakkuudesta. Ei ole aina kriittisempi ja järkevämpi vaihtoehto pidättyä uskomasta kuin vakuuttua uskomuksen totuudesta.

Luotettavan tiedon saaminen on mahdollista, jos ihmisen tiedolliset valmiudet ovat kehittyneet sellaisiksi, että ne soveltuvat hankkimaan tietoa siinä ympäristössä, missä ne toimivat. Vaikka ihminen ei pystykään todistamaan, että hänen aistinsa tarjoavat luotettavaa tietoa tai tekemään selkoa siitä, miksi ne toimivat luotettavasti, aistien luotettavuus ei riipu tällaisesta selonteosta.

Totuuskäsitys

Neljänneksi radikaali konstruktivismi olettaa, että koska havaintojen ei voida osoittaa tarkasti vastaavan ulkopuolista todellisuutta, on välttämätöntä luopua totuuden vastaavuusteoriasta (korrespondenssiteoriasta). Tämä väite on paradoksaalinen, koska siinä ensin käytetään totuuden vastaavuusteoriaa määriteltäessä havaintojen epäluotettavuutta ja tältä pohjalta kielletään totuuden vastaavuusteorian merkitys. Kun radikaali konstruktivismi väittää, että ihmisen havainnot eivät tarkasti vastaa ulkopuolista todellisuutta, se käyttää ihmisen erehtyväisyyden määrittelyn perustana totuuden vastaavuusteoriaa. Tämän mukaan havainnot eivät ole luotettavia, koska ne eivät vastaa todellisuutta. Kun se on aluksi määritellyt haintojen epäluotettavuuden totuuden vastaavuusteorian pohjalta, se johtaa tästä käsin väitteen, jonka mukaan on luovuttava totuuden vastaavuusteoriasta. Looginen yhteyshän menee juuri päinvastoin. Ihmisen erehtyväisyydestä puhuminen tässä mielessä edellyttää totuuden vastaavuusteoriaa. Se, että emme voi välttää puhumasta totuudesta vastaavuusteorian pohjalta kertoo sen, että totuuden vastaavuusteoria ilmaisee totuuden oikean merkityksen.

Aiheesta luettavissa lisää Totuus-artikkelista.

Sosiaalinen konstruktionismi

Kenneth Gergenin sosiaalinen konstruktionismi lepää osin samoilla perusolettamuksilla kuin Ernst von Glasersfeldin radikaali konstruktivismi. Molemmat hylkäävät realistisen tietoteorian peruslähtökohdan, jonka mukaan tiedon tarkoituksena on antaa luotettava kuva todellisuudesta. Heidän mielestään tietoa ei ole arvioitava sen mukaan, onnistuuko se antamaan oikean kuvauksen todellisuudesta, vaan sen mukaan, auttaako se meitä saavuttamaan tärkeinä pitämiämme tavoitteita. Tiedolla on siis välinearvoa, ei itseisarvoa. Von Glasersfeld korostaa eloonjäämistä ja tiedon elinvoimaisuutta, Gergen taas hyvän yhteisöllisen elämän saavuttamista.15

Gergen haluaa korvata totuuden vastaavuusteorian episteemisellä totuusteorialla, jossa käsitysten totuuden kriteerinä on, että ne auttavat meitä hyvän yhteisöllisen elämän saavuttamisessa. Ongelmana on tietää, milloin olemme saavuttaneet hyvän yhteisöllisen elämän, jos emme Gergenin oletuksen mukaan pysty saamaan luotettavaa tietoa todellisuudesta. Gergen toistaa jo aikaisemmin analysoidut käsitteelliset virheet, joiden mukaan luotettavan tiedon edellytyksenä on kyky todistaa tiedon luotettavuus.

Yhteisön merkitys

Sosiaalisen konstruktionismin mukaan havainnot eivät tarjoa meille kosketusta tajunnan ulkopuoliseen todellisuuteen. Ne eivät anna tiedon perusaineksia, joista käsin voitaisiin rakentaa merkityksellinen ja luotettava kuvaus maailmasta. Havainnot ovat seurausta kulttuurissa omaksutuista puhetavoista ja tavoista käyttää kieltä. Näemme ja koemme asiat tietyllä tavalla, koska kulttuurissamme puhutaan asioista tietyllä tavalla. Tietty kuvaus maailmasta tai minuudesta ei pysy voimassa siksi, että se olisi objektiivisesti pätevä, vaan siksi että yhteisö jatkuvasti puhuu asioista tietyllä tavalla. Koska ihminen hahmottaa kaiken kielen avulla, hän on havainnoissaan, kannanotoissaan ja näkemyksissään sidoksissa yhteisön tapaan käyttää kieltä ja sen tapaan nähdä maailma.16

Koska Gergenin mukaan käsityksemme maailmassa vallitsevista asiaintiloista riippuu yhteisömme kielen meille tarjoamista ilmaisutavoista, ei ole mahdollista puhua "tosiasioista" tai "asioidentiloista" yleispätevässä merkityksessä. "Tosiasiat" ilmaisevat yhteisön tapaa puhua tietyistä asioista, eivät sitä, millainen maailma on. Siksi tosiasioita ei voida käyttää yleispätevinä perusteluina tietyn näkemyksen totuuden puolesta. Se, mitä tavallisesti pitäisimme ulkomaailmaa koskevana havaintona, on itse asiassa ilmausta siitä, miten olemme tottuneet käyttämään kielellisiä ilmaisuja.

Suurin ero von Glasersfeldin radikaaliin konstruktivismiin on siinä, että sosiaalisen konstruktionismin mukaan yksilö ei luo tiedollisia käsityksiään muista riippumattomana yksilönä, vaan hänen tiedolliset käsityksensä riippuvat yhteisöstä ja sille ominaisesta tavasta käyttää inhimillistä kieltä. Tämä kielellinen relativismi nousee yhdestä tavasta tulkita Ludwig Wittgensteinin (1889-1953) teoriaa kielipeleistä. Kieli perustuu yhteisöllisiin käytäntöihin tai elämänmuotoihin. Elämänmuotoa hallitsevat säännöt sulkevat sen ulkopuolisilta. Teon merkitys voidaan kuvata ja tulkita vain suhteessa tiettyyn elämänmuotoon. Käsitysten järkevyyden arvioimiseksi käytetyt kriteerit riippuvat kokonaan siitä kielipelistä tai elämänmuodosta, jossa nuo käsitykset syntyvät. Kun tähän yhdistetään näkemys, jonka mukaan eri ryhmien ja kulttuurien välillä on suuria käsitteellisiä eroavuuksia, on seurauksena tietoteoreettinen relativismi. Sen mukaan ei ole mahdollista arvioida tietyn kielipelin tai elämänmuodon tuottamia käsityksiä tai uskomuksia jostakin toisesta kielipelistä tai elämänmuodosta käsin. Ei ole syytä olla edes kiinnostunut niistä näkökohdista, joilla perustellaan erilaisia käsityksiä ja kuvauksia, koska parhaimmiltakaan näyttävät perustelut eivät takaa objektiivista kuvausta todellisuudesta. Perustelujen vakuuttavuus on vain sitä, että joku on oppinut yhteisössä vallitsevat puhetavat ja retoriset taidot niin hyvin, että hän osaa vakuuttaa kuulijoitaan.

Gergen ei hylkää varman tiedon mahdollisuutta siksi, että ihmistajunta olisi erotettu sitä ympäröivästä todellisuudesta, kuten perinteisessä tietoteoriassa yleensä oletettiin. Hän ei tarkastele ihmistä ympäröivästä maailmasta erillisenä olentona eikä pohdi, miten ihminen voisi päästä kosketuksiin sen kanssa. Gergenin mielestä ihmistajunta on osa maailmaa eikä ihmistä ja hänen tietoaan voida tarkastella maailmasta erillisenä. Kaikki yritykset erottaa toisistaan tajunta ja maailma, henkinen ja aineellinen, kohtaavat ratkaisemattomia ongelmia: Onko mahdollista osoittaa muiden tajuisten olentojen olemassaolo? Pystyykö ihmismieli saamaan luotettavaa tietoa maailmasta? Sosiaalinen konstruktionismi ei anna etusijaa sen enempää ihmistajunnalle kuin maailmallekaan. Sen mielestä ei ole mahdollista tietää, millainen todellisuuden koostumus on. Konstruktionismi pyrkii kokonaan välttämään sellaisten väitteiden esittämisen, jotka määrittelisivät, millainen maailma on. Se välttää kokonaan ottamasta kantaa siihen, mitä on olemassa.17

Sosiaalisen konstruktionismin mukaan on merkityksetöntä sanoa, että koulussa opetetut tiedot olisivat tosia tai oikeita, koska itse käsitteet tosi ja epätosi ovat pelkkiä kielellisiä luomuksia, joilla ei ole vastaavuutta todellisuudessa. Koulussa esitetään tietona vain kulttuurin sillä hetkellä tietona pitämiä käsityksiä. Jos opettajan sanotaan tietävän jotakin, se ei tarkoita, että hän pystyisi yleispätevästi perustelemaan jotakin käsitystä yleispätevillä järkisyillä tai todistusaineistolla. Se tarkoittaa pelkästään, että opettajalla on etuoikeutettu asema keskusteluyhteisössä. Asiantuntijuus tarkoittaa sitä, että asiantuntijalle annetaan tietty sosiaalisesti arvostettu asema. Asiantuntija "tietää asian", kun hän puhuu tavalla, joka tekee muille mahdolliseksi kohdella häntä ikään kuin hän tietäisi asian.

Gergen hylkää opettajan persoonaan sijoittuvan auktoriteetin. Opetuksessa tulee hylätä käsitys, että tieto on jonkun yksilön mielessä. Tästä käsityksestä seuraisi jyrkkä ero opettajan ja oppilaan välillä: opettajan ajatellaan tietävän ja oppilaan tarvitsevan opettajalla olevaa tietoa. Tietämätöntä oppilasta kohdellaan kuin hän olisi pelkkä ihmismieli, jota tulisi täyttää järkevällä sisällöllä. Gergenin mukaan sen enempää opettaja kuin oppilaskaan ei omista tietoa, vaan he ovat osallisia siitä osallistuessaan yhteisön viestintään. Opettajajohtoinen näkemys perustuu väärään käsitykseen, että opettajalla yksin on tietoa ja hän yksin pystyy määrittämään, kuinka oppilaiden tulisi omaksua sitä. Opetus tulisi järjestää niin, että oppilaat pääsevät osallisiksi monista erilaisista keskusteluista ja oppivat retorisia taitoja, jotka auttavat heitä esittämään näkemyksensä vakuuttavasti näissä keskusteluissa. Opetuksen tulisi olla yhteistoiminnallista ja opiskelijakeskeistä ja keskittyä käytännöllisiin asioihin ja ongelmiin.

Sosiaalisen konstruktionismin kritiikkiä

Gergen olettaa, että kaikki tieto on paikallista, sidoksissa tiettyyn kieleen, käsitejärjestelmään ja kulttuuriin. Kuitenkin tämä sosiaalisen konstruktionismin käsitys on ilmeisesti tarkoitettu yleispäteväksi luonnehdinnaksi kaikista kulttuureista ja käsitejärjestelmistä. Jos sosiaalisen konstruktionismin perusoletuksia sovellettaisiin sen omiin väitteisiin, voitaisiin niitä pitää pätevinä ainoastaan paikallisesti, sosiaalisen konstruktionismin oman käsitejärjestelmän sisällä. Tällöin se menettäisi kiinnostavuutensa kaikille muille. Gergen kuitenkin ilmeisesti olettaa, että hänen käsityksenä on otettava yleispätevinä totuuksina, jotka rajaavat inhimillisen keskustelun pätevyysalueet kaikkien teorioiden osalta.

Sosiaalinen konstruktionismi olettaa onnistuvansa kuvaamaan oikein sen tosiasian, että mitään tosiasioita ei onnistuta kuvaamaan kielestä ja kulttuurista riippumattomalla tavalla. Jos nimittäin tämä tosiasia on pätevä ainoastaan sosiaalisen konstruktionismin oman käsitejärjestelmän sisällä, silloin tietysti koko ongelmaa ei ole olemassa muuten kuin yhtenä sosiaalisten konstruktionistien keskustelunaiheena.

Väittäessään perustelujen olevan merkityksettömiä sosiaaliset konstruktionistit pyrkivät samalla välttämään vaatimuksen, että heidän tarvitsisi esittää perusteluja perustelujen merkityksettömyydelle. Kumotessaan perustelujen merkityksen he ilmeisesti olettavat, että tämä käsitys perustelujen merkityksettömyydestä tulisi omaksua ilman perusteluja. Tämä näyttää liiankin helpolta tavalta ratkaista vuosituhansia jatkunut kiistakysymys pelkästään ilmaisemalla oma mielipiteensä. Pelkän mielipiteen ilmaisun älyllinen arvo on kyseenalainen. Onko syytä pitää järjellisiä perusteluja merkityksettöminä vain siksi, että joku pitää niitä merkityksettöminä?

Vaikka Gergen sanoo, ettei hän halua ottaa kantaa todellisuuden koostumusta koskeviin kysymyksiin, hän itse asiassa ottaa voimakkaasti kantaa näihin peruskysymyksiin. Tämä on tyypillistä kaikille käsityksille, jotka pyrkivät rajaamaan jonkin perustavan filosofisen kysymyksen sellaiseksi, ettei siitä voida perustellusti esittää näkökantoja. Rajatessaan tällä tavalla keskeisen filosofisen kysymyksen järkiperäisen keskustelun ulkopuolelle he joutuvat peitetysti olettamaan, että heillä on lopullinen käsitys kyseisen asian tietoteoreettisesta ja ontologisesta asemasta ja että heidän määritelmänsä tulisi omaksua yleispäteväksi lähtökohdaksi kaikelle seuraavalle keskustelulle.

On mahdollista omaksua sosiaalisen konstruktionismin käytännöllinen suositus yhteisöllisestä oppimisesta omaksumatta sen tietoteoreettista luonnehdintaa koulussa käsiteltävän tiedon merkityksestä. Konstruktionistinen tiedonkäsitys kyseenalaistaa kouluissa opetettavan tiedon mielekkyyden. Meillä ei ole kuitenkaan mitään syytä omaksua sosiaalisen konstruktionismin luonnehdintaa tiedon luonteesta, koska tällaiset luonnehdinnat eivät sen oman määritelmän mukaan pysty ilmaisemaan mitään yleispätevää käsitystä asiasta.

Sosiaalinen konstruktivismi

Edellä esitetyt teoriat keskittyvät selittämään yksilön tietorakenteiden kehitystä joko yksilön oman aktiivisuuden (radikaali konstruktivismi) tai sosiaalisen vuorovaikutuksen (sosiaalinen konstruktionismi) seurauksena. Tässä alaluvussa siirrymme tarkastelemaan tieteellisen tiedon kehittymisen ehtoja. Tähän puoleen keskittyy sosiaalinen konstruktivismi.

Tieteellisen tiedon sosiologinen perusta

Sosiaalinen konstruktivismi on siis eri asia kuin sosiaalinen konstruktionismi. Sosiaalinen konstruktionismi puhuu yksilön tiedollisten rakenteiden kehittymisen yhteisöllisistä ehdoista. Sosiaalinen konstruktivismi puolestaan puhuu yhteisöllisten tiedon muotojen kuten tieteellisen tiedon kehittymisen ehdoista. Perustavilta tietoteoreettisilta olettamuksiltaan näillä näkemyksillä on kuitenkin paljon yhteistä.

Sosiaalisesta konstruktivismista on esitetty sekä heikko että vahva tulkinta. Heikko tulkinta on melko yleisesti hyväksytty. Sen mukaan tieteellinen tutkimus on yhteisöllinen prosessi, johon vaikuttavat monet yhteisölliset ja yhteiskunnalliset tekijät. Tähän tulkintaan ei kannata tässä yhteydessä kiinnittää huomiota, koska se ei ole kiistanalainen. On yleisesti hyväksyttyä, että tieteelliset teoriat rakennetaan tiedeyhteisössä, jonka toimintaan vaikuttavat sosiologiset lainalaisuudet.

Tarkoituksena on sen sijaan keskittää huomio sosiaalisen konstruktivismin vahvaan tulkintaan. Sen mukaan tieteellisen tiedon sisältöä määrittää enemmän se yhteiskunnallinen tilanne, jossa se syntyy, kuin sen tutkimuskohteena olevan luonnollisen maailman asiaintilat: "Tieteellinen tieto on peräisin pikemmin sosiaalisesta maailmasta kuin luonnollisesta maailmasta".18 Sikäli kuin sosiaaliset konstruktivistit myöntävät sellaisen luonnollisen maailman olemassaolon, joka on riippumaton sosiaalisista ryhmistä ja mekanismeista, he pitävät sitä pelkkänä reunaehtona, joka vaikuttaa tutkijoiden teorioihin vain heikosti jos ollenkaan. Harry Collinsin19 mukaan sosiaalinen konstruktivismi omaksuu "julkilausutun relativismin, jossa luonnollisella maailmalla on pieni tai olematon rooli tieteellisen tiedon rakentamisessa".

Sosiaalinen konstruktivismi on tietoteoreettisesti joko relativistinen tai agnostinen. Sen mielestä tieteellisiä kuvauksia luonnosta ei voida arvioida toden ja epätoden ulottuvuudella. Tutkijat eivät luo tieteellisiä teorioitaan kosketuksissa objektiiviseen todellisuuteen - tämä on sosiaalisen konstruktivismin mukaan mahdotonta. Tieteelliset teoriat syntyvät neuvottelujen tuloksena, ja niihin vaikuttavat tiedeyhteisön sisäiset valtasuhteet, kilpailevien koulukuntien välinen voimatasapaino ja etunäkökohdat. Pickeringin mielestä esimerkiksi kvarkin käsitteen luomiseen ovat vaikuttaneet enemmän yhteiskunnalliset tekijät kuin todellisuuden rakenne:

HEP:n [high energy physics] maailma tuotettiin sosiaalisesti – – kun yksilö luo käsitystään maailmasta, hänellä ei ole mitään velvollisuutta ottaa huomioon 1900-luvun fysiikan teorioita.

Pickering20

Pickeringin mielestä älykkään ihmisen ei tarvitse ottaa huomioon tieteen tutkimustuloksia luodessaan käsitystään maailmasta, koska ne eivät kerro meille, millainen maailma on, vaan heijastelevat sitä yhteiskunnallista tilannetta, jossa ne on luotu.

Sosiaalisen konstruktivismin kritiikkiä

Monet tutkijat ovat kritisoineet sosiaalisen konstruktivismin käsityksiä epäjohdonmukaisiksi, empiirisesti perustelemattomiksi tai mielivaltaisiksi. 21 22 23 Sosiaalisen konstruktivismin käsitys tieteestä poikkeaa realistisesta käsityksestä, jonka mukaan tiede on pyrkimystä ymmärtää luontoa tieteellisen metodin mukaan etenevän tutkimuksen pohjalta.

Ensimmäinen ongelma tulee esille kun sosiaalisen konstruktivismin teoriaa sovelletaan siihen itseensä. Jos ei ole olemassa totuuksia, jotka ovat riippumattomia siitä yhteiskunnallisesta viitekehyksestä, jossa ne on luotu, täytyy myös sosiaalisen konstruktivismin teoria ymmärtää sen synnyttäneen yhteiskunnallisen taustan pohjalta. Jos riippumattomia totuuksia ei ole, ei sellainen voi olla myöskään väite, ettei niitä ole. Mitä syytä meillä olisi tältä pohjalta pitää sosiaalisen konstruktivismin teoriaa parempana, edistyneempänä tai paremmin todellisuutta vastaavana kuin realistista käsitystä tieteestä?24 Jos sosiaalisen konstruktivismin teoria on syntynyt seurauksena tietyistä yhteiskunnallisista oloista ja heijastaa niitä enemmän kuin tieteellisen tutkimuksen luonnetta, silloin ei ole syytä muodostaa tiedekäsitystä sosiaalisen konstruktivismin pohjalta.

Sosiaalista konstruktivismia vastaan voidaan esittää myös yksityiskohtaisempia huomautuksia. Kragh25 tuo esille piirteitä, joita sosiaalinen konstruktivismi ei pysty hyvin selittämään.

(1) Tieteelliset löydöt. Tutkijat tekevät joskus täysin odottamattomia löytöjä. Esimerkkinä on röngtensäteiden keksiminen. Nämä löydöt voidaan selittää, jos oletetaan realistiseen tapaan, että on mahdollista saada tietoa ulkopuolisesta todellisuudesta. Konstruktivistisen käsityksen mukaan joku ihminen tai tutkimusryhmä sattui konstruoimaan röngtensäteiden käsitteen. Tämä selitys on keinotekoisempi kuin realistinen selitys, jonka mukaan röngtensäteitä on todella olemassa.
(2) Sosiaalisen konstruktivismin näkökulmasta ei voida puhua tieteen edistyksestä, koska tieteellisiä konstruktioita ei voida vertailla sen osalta, miten totuudenmukaisesti ne kuvaavat todellisuutta. Kuitenkin näyttää ilmeiseltä, että pystymme nykyään selittämään luontoa paremmin ja tekemään tarkempia ennusteita kuin aikaisemmin.
(3) Fysiikan teoriat ovat erehtyväisiä, ja niitä voidaan korjata. On tavallista, että kokeet osoittavat teorian virheelliseksi ja tutkijat hyväksyvät tosiasioita, jotka ovat ristiriidassa heidän omaksumansa teorian kanssa. Jos kuitenkin tieteellisen tutkimuksen tulokset olisivat pääasiassa yhteiskunnallisten ja kulttuuristen tekijöiden heijastusta, tulisi vaikeaksi selittää virheiden löytämistä ja teorioiden jatkuvaa korjausta.
(4) Moderni tiede hyväksyy monissa tapauksissa todistusaineistoa, joka on saatu menneinä aikoina virheellisen tieteellisen teorian hallitessa ajattelua. Erityisesti tähtitieteessä tällainen muinainen todistusaineisto on tärkeää. Esimerkiksi muinaisia babylonialaisia havaintoja auringonpimennyksistä on käytetty määrittämään muutoksia maan pyörimisnopeudessa, mikä on johtanut kehittyneempiin geofyysisiin malleihin maan sisuksesta.26. Realistisesta näkökulmasta on mielekästä käyttää hyväksi muinaisia havaintoja, koska oletetaan olevan mahdollista saada tietoa ulkopuolisesta todellisuudesta. Konstruktivistisesta näkökulmasta tämä ei näytä yhtä mielekkäältä, koska teoria ei kuvaa maailmaa, vaan heijastelee vallitsevia yhteiskunnallisia olosuhteita. Mitä syytä meillä olisi nykyisissä konstruktioissa nojautua muinaisiin ajatusrakennelmiin?
(5) Useimmissa tapauksissa koetulokset pysyvät samoina riippumatta siitä, kuka tekee kokeita. Tätä on vaikea selittää konstruktivistisesta näkökulmasta.

Vahvan sosiaalisen konstruktivismin käsitys tieteestä ei siis tee oikeutta tieteelliselle tutkimukselle ja sen saavutuksille. Sen olettamukset luovat tarpeettomia ongelmia tieteen opettamiseen, koska sen valossa todellista tiedollista edistystä ei tapahdu. Realistinen käsitys pystyy tekemään paremmin oikeutta sille, mitä tieteessä tapahtuu, ja se tarjoaa mielekkään viitekehyksen myös tieteen opettamiselle. Tieteen sosiologian tuomaa valoa tieteellisen tutkimuksen yhteisölliseen ja yhteiskunnalliseen taustaan voidaan käyttää kriittisenä välineenä tieteen saavutusten arvioinnissa.

Viitteet

  • Lähdeteos: Puolimatka, T.: Opetuksen teoria: Konstruktivismista realismiin. Helsinki: Tammi, 2002.
  1. ^ Lerman S.: Constructivism, Mathematics, and Mathematics Education, s. 212. Education Studies in Mathematics 20, 1989.
  2. ^ Devitt, M.: Realism and Truth, s. 235. Oxford: Blackwell, 1991. Suomennos Lammenranta, M.: Tietoteoria, s. 58. Tampere: Gaudeamus, 1993.
  3. ^ Leino, A-L. & Leino, J.: Opettaminen ammattina, s. 45. Helsinki: Kirjayhtymä, 1997.
  4. ^ Bettencourt Antonio: "The Construction of Knowledge: A Radical Constructivist View" teoksessa Kenneth Tobin (toim.): The Practice of Constructivism in Science and Mathematics Education, s. 46. Washington DC: AAAS Press, 1993.
  5. ^ Matthews, M. R.: "Appraising Constructivism in Science and Mathematics Education" teoksessa D. C. Phillips (toim.): constructivism in Education, s. 172. Chicago: NSSE, 2000. Vrt. Nola, R.: "Constructivism in Science and in Science Education" teoksessa Matthews, M.R. (toim.): Constructivism in Science Education. A Philosphical Examination, s. 46. Dordrecht: Kluwer Academic Publishers, 1998.
  6. ^ Glasersfeld, E. von: "Knowing without Metaphysics: Aspects of the Radical Constructivist Position" teoksessa Steier, F. (toim.): Research and Reflexivity, s. 13. London: Sage, 1991.
  7. ^ Bodner G. M.: Constructivism: A Theory of Knowledge. Journal of Chemical Education, 1986, nro 69(10).
  8. ^ Suchting, W.A.: Constructivism Deconstructed. Science & Education, 1992, nro 1 (3), s. 247.
  9. ^ McCarty, L. P. & Schwandt, T. A. "Seductive Illusions: Von Glasersfeld and Gergen on Epistemology and Education" teoksessa D.C. Phillips (toim.): Constructivism in Education, s. 44. Chicago: NSSE, 2000.
  10. ^ Ks. Lammenranta, M.: Tietoteoria. Tampere: Gaudeamus, 1993.
  11. ^ Lammenranta, M.: Tietoteoria, s. 60. Tampere: Gaudeamus, 1993.
  12. ^ Rodriquez, A.J.: The Dangerous discourse of Invisibility: A Critique of the National Research Council's National Science Education Standards. Journal of Research in Science Teaching, 1998, s. 618.
  13. ^ Alston, W.: The Reliability of Sense Perception. Ithaca: Cornell University Press, 1993.
  14. ^ Vrt.Plantinga, A.: Warranted Christian Belief, s. 185-186. New York: Oxford Univeristy Press, 2000.
  15. ^ Gergen, K. J.: Realities and Relationships. Soundings in Social Construction. Cambridge, MA: Harvard University Press, 1994. , Gergen, K. J.: Toward Transformation in Social Knowledge. 2. painos. Thousand Oaks, CA: Sage Publications, 1994. , McCarty, L. P. & Schwandt, T. A. "Seductive Illusions: Von Glasersfeld and Gergen on Epistemology and Education" teoksessa D.C. Phillips (toim.): Constructivism in Education, s. 44. Chicago: NSSE, 2000.
  16. ^ Gergen, K. J.: Realities and Relationships. Soundings in Social Construction, s. 207. Cambridge, MA: Harvard University Press, 1994.
  17. ^ Gergen, K. J.: Realities and Relationships. Soundings in Social Construction, s. 72. Cambridge, MA: Harvard University Press, 1994.
  18. ^ Woolgar, S. "Irony in the Social Study of Science", teoksessa toim. K. Knorr-Cetina ja M. Mulkay: Science Observed, s. 244. London: Sage, 1983.
  19. ^ Collins, H.: Stages in the Empirical Program of Relativism. Social Studies of Science, 1981, nro 11, s. 3.
  20. ^ Pickering, A.: Constructing Quarks: A Sociological History of Particle Physics, s. 406,413. Edinburgh: Edinburgh University Press, 1984.
  21. ^ Cole, S.: Making Science: Between Nature and Society. Cambridge, Mass.: Harvard University Press, 1992.
  22. ^ Laudan, L.: Science and Relativism. Chicago: University of Chicago Press, 1990.
  23. ^ Murphy, R.: The Sociological Sonstruction of Science Without Nature. Sociology, 1994, nro 28, s. 957-974.
  24. ^ Kragh, H. "Social Constructivism. The Gospel of Science, and the Teaching of Physics" teoksessa Matthews, M.R. (toim.): Constructivism in Science Education. A Philosphical Examination, s. 129. Dordrecht: Kluwer Academic Publishers, 1998.
  25. ^ Kragh, H. "Social Constructivism. The Gospel of Science, and the Teaching of Physics" teoksessa Matthews, M.R. (toim.): Constructivism in Science Education. A Philosphical Examination, s. 130 ss.. Dordrecht: Kluwer Academic Publishers, 1998.
  26. ^ Stephenson, R.: The Skies of Babylon. New Scientist, 1982, nro August 19, s. 478-481.