"Jumala ei ole kiva" (argumentti)

"Jumala ei ole kiva" -argumentin mukaan ei ole syytä uskoa Jumalan olemassaoloon, koska Jumala ei subjektin mielestä ole kiva – eli koska subjektilla on voimakas tunneperäinen motiivi toivoa, ettei Jumala olisi olemassa.

Argumentti on loogisesti pätemätön mutta äärinaturalistisena poliittisena toimintayllykkeenä intersubjektiivisesti vetoava: "Tunnusta pois, ettei Jumala sinustakaan ole kiva, ja liity meihin, jotka siksi pyrimme vaientamaan kaiken Jumala-puheen yhteiskunnan perusrakenteista ja ylipäänsä julkisuudesta, niin voimme yhdessä tehdä maailmasta mukavamman paikan kaikille meille, joiden mielestä Jumala ei ole kiva!"

"Jumala ei ole kiva" -argumentti Richard Dawkinsin käytössä

Ehkäpä tunnetuin versio "Jumala ei ole kiva" -argumentista löytyy Richard Dawkinsin Jumalharha-kirjasta, josta tämän artikkelin esimerkit on poimittu.

Tekstinäytteitä

Vanhan testamentin Jumalaa voidaan pitää kaunokirjallisuuden epämiellyttävimpänä persoonana. Hän on mustasukkainen ja ylpeä siitä; pikkumainen, epäoikeudenmukainen, anteeksiantamaton kontrollifriikki; koston- ja verenhimoinen etninen puhdistaja; naisvihaaja, homofobi, rasisti, lastensurmaaja, kansanmurhaaja, pojan- ja tyttärenmurhaaja, rutonlevittäjä, megalomaaninen sadomasokisti, oikukkaan pahansuopa tyranni. Ne meistä, joille hänen tapojaan on opetettu lapsuudesta saakka, ovat voineet menettää herkkyyden niiden kauheuteen. Viattomuudella siunatuilla naiiveilla on selkeämpi näkemys.

– Richard Dawkins¹

Tässä kohdin Dawkins ei suoranaisesti käytä tätä argumenttina, sillä pian tämän jälkeen hän kirjoittaa (s. 46): "On epäreilua käydä näin helpon kohteen kimppuun", ja vähän myöhemmin määrittelee jumalhypoteesin seuraavasti:

On olemassa yli-inhimillinen, yliluonnollinen äly, joka tarkoituksella suunnitteli ja loi maailmankaikkeuden ja kaiken siinä olevan, myös meidät

– Richard Dawkins²

Myöhemmistä kommenteista kuitenkin käy ilmi, että kyseistä argumenttia käytetään vähintäänkin sivuhuomautuksissa. Dawkins toteaa muutaman sivun jälkeen lyhyyden nimissä puhuvansa jatkossa kaikista jumalolennoista, yksi- tai monijumalaisuudesta riippumatta, vain "Jumalana". Tämän jälkeen hän toteaa:

Tiedän myös, että Abrahamin Jumala on (lievästi ilmaisten) aggressiivinen uros ja hyväksyn tämän käytännön tekstissäni.

– Richard Dawkins³

ja seuraavilla sivuilla:

Kolmesta Abrahamin uskonnosta vanhin ja kahden muun selvä esi-isä on juutalaisuus: alkujaan heimokultti yhdelle hurjan epämiellyttävälle Jumalalle, joka oli sairaalloisen kiinnostunut seksuaalisista rajoituksista, palaneen lihan hajusta, omasta ylivoimastaan kilpaileviin jumaliin verrattuna ja valitsemansa aavikkoheimon eristäytymishengestä.

– Richard Dawkins⁴

Vanhan testamentin psykoottiseen nuorisorikolliseen verrattuna 1700-luvun valistuksen deistinen Jumala on loistavampi asia – –

– Richard Dawkins⁵

Havaintoja ja päätelmiä

Esitetyistä lainauksista käy selväksi Dawkins-retoriikan luonne: Raamatun mukaan Jumala tuomitsee viimeisenä päivänä kaikki ihmiset, sekä tuolloin elävät että jo kuolleetkin – Dawkins sen sijaan kiirehtii jo etukäteen "tuomitsemaan Jumalan". Näin hän⁶ pyrkii korottamaan itsensä kaiken muun, itse Jumalankin, yläpuolelle ja esittämään omat moraaliarvionsa objektiivisina totuuksina: 'Jumalan on oltava joko rikollinen tai olematon, koska minä, C.R.D., niin sanon.'

Tämä on sikäli paljastavaa, että taisteleva ateismi tuskin voi muunlaisena esiintyäkään: jos Jumala halutaan "lopullisesti kieltää", on itse tekeydyttävä "jumalaksi Jumalan paikalle". Näin meillä aikamme ihmisinä on olennaisesti samat vaihtoehdot kuin Pilatuksen pihalle kerääntyneellä väkijoukolla pitkänäperjantaina: joko Jeesus – tai sitten Barabbas.

"Jumala ei ole kiva" -argumentin looginen analyysi

"Jumala ei ole kiva" -argumentin idea on se, että pyritään todistamaan Jumalan poikkeavan siitä, minkälainen väitteen esittäjä toivoisi Jumalan olevan. Tätä käytetään todisteena Jumalan olemassaoloon uskomista vastaan. Väitteen premissi on siis käytännössä: "jos Jumala ei ole kiva, hän ei ole olemassa".

Argumenttia ei useimmiten muotoilla loogisen päättelyketjun muotoon. Tämä on varsin ymmärrettävää, koska formaalisti muotoiltuna argumentti ei enää tunnu uskottavalta. Päättelyketju voisi olla esimerkiksi seuraavanlainen:

1. Jumalan moraalikäsitykset eivät vastaa omiani.
2. Jumala ei ole kiva.
3. Jos Jumala ei ole kiva, hänen olemassaoloonsa ei kannata uskoa.
4. Siispä Jumalan olemassaoloon ei kannata uskoa.
5. Siispä Jumala ei voi olla olemassa.

Lienee selvää, että kyseinen päättelyketju ei ole looginen, koska potentiaalisen luojajumalan olemassaolon kannalta on täysin irrelevanttia arvioida hänen luonteensa laatua.

Ateismikriittinen "Jumala ei ole kiva" -meta-argumentti

"Jumala ei ole kiva" -argumentti voidaan myös "palauttaa lähettäjälleen", ts. kääntää sitä käyttäneen ateistin vakaumusta vastaan. Päättely toimii esimerkiksi seuraavasti:

1. Jumalan moraalikäsitykset eivät vastaa henkilön X moraalikäsityksiä.
2. Jumalan olemassaolo ei ole riippuvainen henkilön X moraalikäsityksistä.
3. Kohdan kaksi perusteella "Jumala ei ole kiva" -argumentti ei ole rationaalinen peruste olla uskomatta Jumalan olemassaoloon.
4. Henkilö X perustelee vakaumustaan "Jumala ei ole kiva" -argumentilla.
5. Henkilön X mielestä Jumalan olemassaoloon ei siis kannata uskoa, jos Jumala ei ole kiva.
6. Henkilöllä X on siis irrationaalinen motiivi uskoa, että Jumalaa ei ole olemassa.

Lisänäkökohtia

Argumentin suhde teodikean ongelmaan

Jumala ei ole kiva -argumentti eroaa esimerkiksi teodikean ongelmasta siinä, että teodikean ongelma väittää Jumalan ominaisuuksien olevan ristiriidassa todellisuuden kanssa. Ylläolevassa esimerkkitapauksessa argumentin esittäjä sen sijaan katsoo olevansa tiedollisesti oikeutettu hylkäämään Jumalan olemassaolon vain sillä perusteella, että hänen negatiiviset tunteensa jotakin Jumalan ominaisuutta kohtaan "kieltävät" Jumalan olemassaolon sopimattomana henkilön ideologiaan.

Argumentin suhde naturalistisiin virhepäätelmiin

Naturalistiset virhepäätelmät ylittävät "epähuomiossa" etiikan ja ontologian välisen rajan sekoittaen näin niiden välisen erillisyyssuhteen: pyritään päättelemään siitä, miten asiat ovat, sitä, miten niiden pitäisi olla. Tällainen päättely-yritys sekä perustuu jo lähtökohtaisestikin käsitesekaannuksiin että on omiaan pahentamaan niitä entisestään.

Loogisuutta tavoittelevaksi argumentiksi tulkittaessa tässä "Jumala ei ole kiva" -tapauksessa siis pätemättömästi ensin päätellään siitä, että Jumalan olemassaolo on itselle vastenmielistä, se, että se näin ollen olisi myös objektiivisesti epämoraalista, ja yhtä pätemättömästi päädytään lopulta siihen, että se näin ollen olisi mahdotontakin – tai vähintäänkin, että jo sen uskominen olisi moraalisesti tuomittavaa ja tällaisen uskon julkinen ilmaiseminen olisi siksi pyrittävä vähintäänkin saattamaan yleisesti paheksutuksi tai suorastaan kriminalisoimaan.

Vaikuttaa siltä, että "Jumala ei ole kiva" -argumentin luonteen voi käsittää ainakin kahdella tavalla:

1. Jos sitä lähestyy objektiivisesti pätevän järjellisen perustelun asemaa tavoittelevana ateismin pönkkänä, voi esittää seuraavan arvion: Koska se "mennen, tullen" ylittää holtittomalla ja järjenvastaisella tavalla etiikan ja ontologian rajan, niin sen perimmäinen olemus näyttäytyy argumentointianalyysille omalaatuisena naturalistisena virhepäätelmänä, johon turvauduttaessa etiikan ja ontologian raja ylitetään myös eri suuntaan kuin yleensä: siitä, mitä väitetään moraaliseksi vääryydeksi, yritetään päätellä, miten asiat "eivät ole" tai suorastaan "eivät voi olla".
2. Jos sitä lähestyy kuitaten Dawkins-maisen moraaliseksi absoluutiksi tekeytymisen pelkäksi demagogis-retoriseksi tempuksi, niin koko "päättely" kuitenkin näyttäytyy perimmältään vain ilmeisen emotionaalisena "en tykkää, siis vastustan" -kannanilmaisuna, jonka koko logiikka on puhtaasti subjektiivista laatua, samaan tapaan kuin "olen nälkäinen, siis tahdon syötävää" -"argumentoinnin" logiikka.

Katso myös

ApologetiikkaWiki

• Jumalan hyvyys
• Pahan ongelma