Järjen teistinen alkuperä


Anselmin perusajatus on sukua Augustinuksen väitteelle, jonka mukaan tiedon perustana olevat järjelliset intuitiot perustuvat Jumalan käsillä olevaan todellisuuteen. Ihminen ei ole järjellisessä päättelyssään itseriittoinen, vaan hän joutuu nojautumaan johonkin itseään äärettömän paljon järkevämpään olentoon.

Asioiden ymmärtäminen perustuu siihen, että kysymme järjen kautta neuvoa sisäiseltä Totuudelta – – Kun siis ilmaisen sanoin totuuksia, en opeta henkilöä, joka tarkkailee näitä totuuksia. Hän ei saa opetusta sanoiltani vaan itse asioilta, jotka tulevat hänelle sisäisesti ilmeisiksi, kun Jumala ilmaisee ne.

De Magistro1, 12.39.5. – 12.40.45

Tiettyjen järjen totuuksien ja intuitioiden pätevyys täytyy kaikessa järjellisessä päättelyssä edellyttää, vaikka sitä ei voidakaan edellytyksettömästi todistaa. Tältä osin ihminen joutuu nojautumaan siihen, että näiden järjellisten intuitioiden alkuperä on järjellinen. Jos ihmisen järjelliset intuitiot eivät olisi älykkään suunnitelman tulosta, olisi järjenvastaista luottaa niihin.

Vaikka onkin mahdollista torjua skeptikkojen äärimmäiset johtopäätökset järkiperusteilla, ei kuitenkaan ole mahdollista todistaa järjen ja havaintojen luotettavuutta olettamatta niiden järjellistä alkuperää. Argumentoidessaan skeptikkoja vastaan Augustinus pyrkii ensin osoittamaan, että on ainakin neljä aluetta, joilla ihminen voi saavuttaa käsityksiä, joita on mahdotonta epäillä.23

(1) Skeptikkojen mukaan emme voi luottaa siihen, että aistihavainnot antavat meille luotettavaa tietoa, koska havainnot eivät riipu pelkästään havaintojen kohteiden ominaisuuksista vaan myös havainnoitsijan suhteesta havainnon kohteisiin. Käytännössä huomaamme, että aistit välillä pettävät meitä ja asiat näyttävät erilaisilta eri tunnetiloissa, erilaisista näkökulmista, eri etäisyyksiltä ja esimerkiksi veden ja sumun läpi nähtyinä.

Augustinus huomauttaa tähän, että vaikka aistit välillä pettävätkin ihmistä, hänen ei kuitenkaan ole mahdollista tulla tällä tavalla petetyksi, ellei hän ole olemassa. "Jos olen erehtynyt, olen olemassa" (Si fallor, sum).

Se, joka ei ole olemassa, ei varmasti voi erehtyä! – – Koska minun täytyy olla olemassa voidakseni erehtyä, niin vaikka olisin erehtynyt, en mitenkään voi erehtyä siinä tiedossani, että olen olemassa. Tästä myös seuraa, että en erehdy tietäessäni, että tiedän. Sillä samoin kuin tiedän, että olen olemassa, niin myös tiedän tämän tosiasian – että tiedän sen.

De civitate Dei4, 11.26

Augustinuksen argumentti oli perustana Descartesin samansuuntaiselle argumentille, jossa tämä etsi varmaa tietoa järjestelmällisen epäilyn kautta ja päätyi lopulta siihen varmana pitämäänsä tietoon, ettei hän voi epäillä sitä, että hän epäilee. Koska hän epäilee, hän tietää ajattelevansa, ja koska hän ajattelee, hän tietää olevansa olemassa. (Cogito, ergo sum). Kun ihminen epäilee havaintojaan, hän ei kuitenkaan epäillessään voi epäillä sitä että epäilee, eikä siksi voi epäillä sitä, että on olemassa. Ihminen ei voi epäillä, ellei hän ole olemassa, ja siksi on mahdotonta epäillä esimerkiksi aistien luotettavuutta ja samanaikaisesti epäillä omaa olemassaoloaan. Niinpä on olemassa totuus, jota epäilevä ihminen ei voi epäillä: se että hän on olemassa.

(2) Kun epäilys viedään riittävän pitkälle, ei epäilijä Augustinuksen mukaan saa pelkästään tietoa siitä, että hän on olemassa, vaan myös tietoa siitä, että hän epäilee, haluaa, ajattelee ja tuntee sekä että hän tietää sen, että hän epäilee, haluaa ja ajattelee. Toisin sanoen, ihminen saa tietoa omasta itsestään, omasta sisäisestä minuudestaan.

(3) Myös matematiikan alueella on käsityksiä, joita mikään epäilys ei voi horjuttaa. Ihmisen on mahdotonta epäillä, että 2 + 2 = 4.

(4) On myös olemassa loogisia totuuksia, joita on mahdotonta epäillä. Esimerkkinä tästä on ristiriidattomuuden periaate. Tämän skeptikotkin joutuvat olettamaan väittäessään, että ei ole mahdollista saavuttaa varmaa tietoa. Tällöin he joutuvat kieltämään sen kanssa ristiriitaisen käsityksen, että on mahdollista saavuttaa varmaa tietoa. On myös mahdotonta epäillä monia loogisia totuuksia maailmasta, että esimerkiksi joko sataa tai ei sada, joko aine on olemassa tai se ei ole.

Näillä neljällä alueella on siis olemassa käsityksiä, joita ihmisen on mahdotonta epäillä. Merkitseekö se, että ihmisen on mahdotonta epäillä tiettyjä käsityksiä, samalla sitä, että nuo epäilemättömät käsitykset antavat varmaa tietoa ihmisen tietoisuuden ulkopuolisesta todellisuudesta? Augustinuksen mukaan tämä ei ole itsestäänselvä seuraus, ilman lisäoletuksia. On erotettava yhtäältä ihmisen käsitykset ja toisaalta ne oliot, jotka ovat hänen kokemuksensa ja käsitteellistämisensä kohteena. Ihmisten elämykset, kokemukset ja käsitykset vaihtelevat. Emme voi kuitenkaan olettaa, että ne oliot, joita nämä käsitykset koskevat, vaihtelisivat näiden käsitysten mukana. Silloinhan ei olisi olemassa todellisuutta, joka olisi ihmisen tietoisuudesta riippumaton. Huolimatta erilaisista kokemuksistaan ja käsityksistään ihmiset näyttävät kuitenkin elävän samassa maailmassa, koska he pystyvät keskustelemaan toistensa kanssa sellaisistakin asioista, joista heillä on osittain erilaisia käsityksiä. Tämä pätee myös matemaattisiin ja loogisiin totuuksiin. Ihmisten ymmärrys voi vaihdella ja lapset oppivat vähitellen ymmärtämään paremmin matemaattisia totuuksia, mutta itse matemaattiset ja loogiset totuudet eivät näyttäisi olevan riippuvaisia inhimillisen ymmärryksen tasoista. Matemaattiset ja loogiset totuudet pätevät riippumatta ihmisten vaihtelevista käsityksistä, ja ne ovat siinä mielessä ajattomia tai ikuisia. Voiko ihminen siis tietää, että hän ymmärtää joitakin näistä yleispätevistä tai ikuisista totuuksista sillä perusteella, ettei hän voi mitenkään epäillä tiettyjä käsityksiä? Vastausta tähän kysymykseen Augustinus lähtee etsimään tarkastelemalla ihmisen käsityskyvyn ja ymmärtämisprosessin rakennetta. Etsiessään varman tiedon perusteita hän pohtii sen minuuden olemusta, joka pyrkii hankkimaan tietoa.

Jotta voitaisiin ajatella ihmisen ymmärryksen varmuuden ja selvyyden merkitsevän sitä, että todellisuus on sellainen, millaisena ihmisjärki sen mieltää, on oletettava, että ihmisjärki on yhteydessä siihen, miten asiat todella ovat. Rajallisen ihmisjärjen voidaan olettaa tavoittavan asioiden todellisen luonteen ainoastaan, jos se voi olla yhteydessä sellaiseen järjelliseen tietoisuuteen, jolla ei ole ihmisjärjen rajoituksia. Loppuun saakka luotettavina voidaan pitää vain sellaisen järjellisen tietoisuuden käsityksiä, jolla on kaikki tieto ja täydellinen ymmärrys. Ihmisjärjen pitäisi toimia yhteydessä tällaiseen järjelliseen tietoisuuteen, jotta sen saavuttamiin päätelmiin voitaisiin luottaa. Ilman sen tarjoamaa valoa ihmisjärjen saavutukset jäävät epävarmoiksi. Augustinuksen pohdinnat sisäisen minuuden olemuksesta keskittyvät juuri tällaisen yhteyden mahdollisuuksien arvioimiseen.

Asioiden oivaltaminen oikeassa valossa olisi mahdotonta, ellei ihminen voisi tiedollisissa prosesseissaan nojautua itsensä ulkopuolelta tulevaan valoon, jonka avulla hän voi suhteutua kokonaisvaltaiseen käsitykseen totuudesta. Augustinuksen mielestä tämän suhteen tulisi olla persoonallinen suhde äärettömään persoonaan, jolla on hallussaan koko totuus. Tämän suhteen tulisi olla niin läheinen, että Augustinus kutsuu Jumalaa ihmisen "sisäiseksi opettajaksi".

Itse Totuuden Valkeus valaisee jokaisen järjellisen sielun, myös intohimonsa sokaiseman, suhteessa sen käsityskykyyn ainakin heikosti, niin että se tajuaa pohdiskellessaan jonkin totuuden. Kuitenkaan mitä tahansa tuossa harkinnassa on totta, sitä ei ole luettava tällaisen sielun, vaan juuri Totuuden Valkeuden ansioksi.5

Jokainen ihminen nojautuu tietoisesti tai tietämättään Jumalan läsnäoloon päätellessään järjellisesti, testatessaan käsitysten todenperäisyyttä ja pohtiessaan itsekriittisesti oman päättelyn ja näkökulman totuudenmukaisuutta. Ilman tällaista nojautumista ihminen ei voisi perustellusti luottaa järjellisyyteen, todellisuuden järjestykseen ja asioiden merkityksellisyyteen.

Yleispätevä tieto on mahdollista ihmiselle, koska ihmisjärki tukeutuu absoluuttiseen järkeen. Ikuinen järki eli Jumala on läsnä jokaisen ihmisen sisimmässä ja valaisee hänen tietoisuuttaan samalla tavalla kuin aurinko valollaan tekee ihmiselle mahdolliseksi nähdä ulkopuolellaan olevat esineet ja oliot. Tässä valossa ihminen voi nähdä yleispäteviä totuuksia. Ilman tällaista perustaa on mahdotonta välttää relativismia, jossa ihminen on suljettu omien näkemystensä ja kokemustensa maailmaan ilman mahdollisuutta saada yleispätevää tietoa tietoisuutensa ulkopuolisesta todellisuudesta.

Niiden asioiden osalta, joita ymmärrämme, emme pyydä neuvoa puhujalta, joka muodostaa äänteitä ulkopuolellamme, vaan Totuudelta, joka asuu sisällä ja hallitsee mieltä, vaikkakin sanat ehkä saavat meidät kysymään häneltä neuvoa6.

Ihminen siis joutuu nojautumaan kaikkitietävään olentoon muodostaessaan tiedollisia käsityksiään. Ihmisen suhteen sisäiseen opettajaan ei kuitenkaan tulisi olla passiivisen mukautuva tai sokeasti alistuva, koska silloin se ei palvele ymmärryksen syntymistä. Pyrkimyksenä ei ole ihmisen sulautuminen sisäiseen opettajaan vaan aito dialogi, jossa ihminen etsii tietoa älyllisesti aktiivisella tavalla. Dialoginen suhde täydellisen hyvään ja kaikkitietävään olentoon auttaa ihmistä näkemään totuuden itsestään, omista ennakkoluuloistaan, haluistaan ja peloistaan. Ilman aitoa itsetuntemusta todellisuus vääristyy ihmisen silmissä ja hän käsitteellistää ja ymmärtää sen väärässä valossa.

Augustinuksen mukaan totuuden etsijän aktiivinen ja omakohtainen älyllinen työskentely on edellytys totuuden löytämiselle. Omakohtaisen älyllisen pohdinnan painotus yhdistyy Augustinuksella realistiseen oletukseen, että todellisuudesta on mahdollista saada luotettavaa tietoa. Augustinus loi näin ajattelullaan pohjan uudelle älylliselle mallille: sitoutuneelle ei-dogmaattiselle ajattelijalle. Hän vältti dogmaattisuuden, koska hän ei uskonut tiedonsiirtomalliin, jonka mukaan tietyt tiedolliset käsitykset tulisi siirtää tehokkaasti opettajalta oppilaalle. Sen sijaan hän piti olennaisena sitä, että jokainen ihminen itsenäisesti vakuuttuu totuudesta. Kuitenkaan Augustinus ei luisunut relativismiin, jonka mukaan kaikki käsitykset ovat yhtä oikeita, vaan piti kiinni siitä, että ihminen voi saavuttaa tietoa, joka on yleispätevää, koska ihminen voi tiedollisissa prosesseissaan nojautua Jumalaan ja hänen ilmoitukseensa.

Viitteet

  1. ^ Augustinus, Aurelius: De Magistro, s. 12.39.5. – 12.40.45. Toim. G. Weil. CSEL 77. Wien. , 1961.
  2. ^ Skirbekk, G. & Gilje, N.: Filosofins historia, s. 163–169. Uddevalla: Daidalos, 1995.
  3. ^ Aspelin, G.: Tankens vägar. En översikt av filosofins utveckling, s. 183-185. Del I. Karlshamn: Doxa, 1981.
  4. ^ Augustinus, Aurelius: De civitate Dei, s. 11.26. Toim. B. Dombard & A. Kalb. CCSL 47-48. Turnholt. , 1955.
  5. ^ Augustinus, Aurelius: Herramme Vuorisaarna, s. 9.32. Suom. V. Olli. Espoo. , 1989.
  6. ^ Augustinus, Aurelius: De Magistro, s. 11.38.45-50. Toim. G. Weil. CSEL 77. Wien. , 1961.