"Miksei Jumala ilmoita itseään selvästi?"

Jos Jumala haluaa, että uskon häneen, hän voisi kai hoitaa asian helposti. Miksi Jumala ei kerro olemassaolostaan kaikille niin kertakaikkisen selvästi ja vastaansanomattomasti, että tyhmätkin ymmärtävät? Ymmärtämättömiä ei pitäisi hyljeksiä.
Circle-question.svg

Mikä olisi riittävän selvä ilmoitus?

Kun tutkimme asiaa lähemmin huomaamme, että kyse ei niinkään ole siitä, etteikö Jumala olisi ilmoittanut itsestään kaikille tai että hän piileksisi – kyse on enemmänkin siitä, että monet ihmiset eivät hyväksy tapaa, jolla Jumala on itsensä ilmoittanut, vaan asettavat Jumalle ehtoja, joilla hänen tulisi ilmestyä uskon edellytyksenä. Henkilöstä riippuen nämä ehdot luonnollisesti vaihtelevat aina visuaalisesta ilmestymisestä mitä mielikuvituksellisimpiin skenaarioihin.

Esimerkiksi Yalen yliopiston edesmennyt tieteenfilosofian professori Norwood Hanson esitti väitteensä elävän kuvauksen muodossa:

Olisi periaatteessa mahdollista osoittaa kaikille todeksi, että ”Jumala on olemassa” – niin vain ei ole tapahtunut, ei ainakaan kaikille! Oletetaan kuitenkin, että ensi tiistaiaamuna, heti aamiaisen jälkeen, me kaikki putoamme polvillemme kuullessamme korvia vihlovan ukkosenjyrinän. Lunta tupruttaa, lehdet putoavat puista, maanpinta nousee ja kupruilee, rakennukset sortuvat ja tornit kaatuvat. Taivas loistaa aavemaista, hopeaista valoa. Juuri silloin, kaikkien maailman ihmisten katsoessa ylös, taivaat aukenevat – pilviin repeytyy aukko – ja ne paljastavat uskomattoman valtavan ja säteilevän Zeuksen kaltaisen hahmon, joka nousee yläpuolellemme kuin sata Everestin vuorta. Hän rypistää synkkänä kulmiaan samalla kun salaman välähdys valaisee hänen michelangelomaisia kasvojaan. Sitten hän osoittaa sormellaan alaspäin – minua! – ja selittää niin että jokainen aikuinen ja lapsi voi kuulla: ”Olen saanut tarpeekseni sinun viisastelevista kommenteistasi ja teologisista määritelmistäsi. Vakuutan sinulle, N. R. Hanson, että minä todellakin olen olemassa.” – –

Toivon, ettet syrjäytä tätä leikkimielisenä, ylenkatseellisena Disney-tyyppisenä keksintönä. Käsitteellinen ydin tässä on se, että jos tuollainen merkittävä tapahtuma tapahtuisi, minä ainakin varmasti vakuuttuisin, että Jumala on todella olemassa. Se tosiasia olisi ratkaistu kerta kaikkiaan. – – Tämä kohtaaminen todistaisi minulle ja kaikille muille, että Jumala on olemassa aivan yhtä suoranaisella tavalla kuin minkä tahansa kiistattoman tosiasiaväitteen kohdalla.

Norwood Hanson1

Hanson tekee tässä lainauksessaan tietynlaisen oletuksen Jumalasta ja tämän oletuksensa pohjalta hän tekee päätelmiä siitä, mikä olisi vastaansanomaton todiste Jumalasta.

Evankeliumien kirjoittajat kertovat kaksikin Jumalan ilmestymistä Jeesuksen elinaikana, joissa on joitakin niistä piirteistä, joita Hanson toivoisi saavansa todisteeksi Jumalan olemassaolosta:

Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen, pois toisten luota. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä ja hänen vaatteensa alkoivat hohtaa niin kirkkaan valkoisina, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä voi sellaista saada aikaan. Sitten heille ilmestyi Elia ja hänen kanssaan Mooses, ja nämä keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: ”Rabbi on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.” Hän ei näet tiennyt mitä sanoa, sillä he olivat kovin peloissaan. Samassa tuli pilvi, joka peitti heidät varjoonsa, ja pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä.

Mark. 9:2–7

Tässä tapauksessa Jumala ilmoittaa itsensä erityisellä tavalla kolmelle valitulle todistajalle, ja muut saavat tapahtumaan kosketuksen heidän silminnäkijätodistustensa välityksellä. Miksei Jumala sitten anna kaikille ihmisille tällaista kokemusta, joka antaisi heille välittömän mahdollisuuden vakuuttua Jumalan todellisuudesta? Syynä saattaa olla se, että oli Jumalan antama todiste itsestään miten vastaansanomaton tahansa, ihminen voi aina keksiä tavan paeta sitä. Pohdi tästä näkökulmasta ateistifilosofi Kai Nielsenin kommenttia:

Emme olisi paremmassa tilanteessa, jos taivaan tähdet muodostaisivat lauseen JUMALA ON OLEMASSA kuin jos ne muodostaisivat lauseen VIIVYTTELY JUO MELANKOLIAA. Tietäisimme silloin, että jokin olisi ravisuttanut maailmaamme, mutta emme tietäisi mikä. Tietäisimme tai luulisimme tietävämme – kuinka voisimme tietää kumpi näistä vaihtoehdoista tekisi paremmin oikeutta tilanteelle – että kuulimme äänen tulevan taivaasta. Ja tietäisimme – tai luulisimme tietävämme – että tähdet järjestyivät silmiemme edessä useita kertoja niin, että ne muodostivat lauseen JUMALA ON OLEMASSA. Mutta tekisikö tämä havainto meidät viisaammiksi sen osalta, mihin ”Jumala” viittaa tai millainen puhdas ruumiiton tuonpuoleinen henki on tai voisi olla? Korkeintaan voisimme ajatella, että ehkä jokin puhuu noiden uskonnollisten ihmisten puolesta, mutta emme tietäisi tarkalleen mistä on kysymys. Mutta voisimme myös ajatella, että kyseessä on jonkinlainen temppu tai joukkoharha. Ydinasia on, että emme tietäisi, mitä pitäisi ajatella.

Nielsen2

Lause ”viivyttely juo melankoliaa” on merkityksetön. Se koostuu sanoista, joilla näyttäisi olevan merkitys, mutta lause kokonaisuutena on käsittämätön. Nielsenin mukaan sana ”Jumala” on samalla tavalla vailla selkeää merkitystä. Emme pysty muodostamaan selkeää käsitystä Jumalasta, joka on aineellisen maailmankaikkeuden tuolla puolen. Kaikki hankkimamme tieto näyttäisi tarjoavan meille tietoa vain tästä maailmankaikkeudesta, ei mistään tuonpuoleisesta. Niinpä mikään todiste Jumalan olemassaolon puolesta ei riittäisi vakuuttamaan Nielseniä, koska hänen mielestään emme koskaan voi ymmärtää, mitä ”Jumala” tarkoittaa. Nielsen pitää fysikalismia itsestään selvyytenä ja olettaa, ettei puhtaasti henkistä tietoisuutta voi olla olemassa. Charles Taliaferro3 kuitenkin argumentoi, ettei meillä ole perusteita tällä tavalla pitää fysikalismia itsestään selvänä totuutena. On mielekästä olettaa, että ihmisen tietoisuus ei selity puhtaasti fysikaalisten tilojen ja prosessien pohjalta. Tietoisuus on kokemustosiasia, joka on välittömästi ilmeinen jokaiselle ihmiselle. Niinpä ei ole perusteltua hylätä ajatusta tuonpuoleisesta Jumalasta, joka on ääretön, persoonallinen ja puhtaasti henkinen tietoisuus.

Monien aikamme ateistien mielestä on perusteltua olla uskomatta Jumalaan jo pelkästään siitä syystä, että Jumalan olemassaolo ei ole vastaansanomattoman selvä kaikille ihmisille. Jos Jumala olisi olemassa, hänen olemassaolonsa ei olisi niin vaikeasti todennettavissa. Mutta ateistin mielestä Jumalan olemassaoloa on vaikea todentaa. Niinpä Jumala ei ole olemassa. Tämän tyyppisen argumentin ehkä tunnetuin puolustaja aikanamme on filosofi J. L. Schellenberg. Hänen mielestään jumaluskon kannalta on ongelmallista, että ihmiset kokevat Jumalan poissaolevaksi, kaukaiseksi ja salatuksi. Kirjassaan Divine Hiddenness and Human Reason hän esittää, että Jumalan poissaolon tuntu muodostaa voimakkaan argumentin ateismin puolesta. Tämä argumentti pystyy painamaan vaakakupin ateismin hyväksi, niin että sen perusteella teismiä voidaan pitää epätotena. Schellenbergin4 argumentti on seuraavanlainen:

  1. Täydellisen rakkaudellinen Jumala haluaisi molemminpuolisen henkilökohtaisen suhteen jokaisen sellaisen olennon kanssa, jolla on valmiudet tällaiseen suhteeseen.
  2. Jumalan ja ihmisen välisen vuorovaikutussuhteen loogisesti välttämätön edellytys on, että ihminen uskoo Jumalan olemassaoloon. Siksi:
  3. Jos täydellisen rakkaudellinen Jumala olisi olemassa, hän varmistaisi, että jokainen olento, jolla on valmiudet muodostaa tällainen uskomus ja joka ei suhtautuisi kielteisesti sen muodostamiseen, saisi käsiinsä riittävästi todistusaineistoa voidakseen muodostaa kyseisen uskomuksen.
  4. Mutta käytettävissä oleva todistusaineisto ei itse asiassa ole riittävä. Joten:
  5. Täydellisen rakastavaa Jumalaa ei ole olemassa.

Tämä ateistinen argumentti perustuu siihen järkevään oletukseen, että rakastavan Jumalan päämääränä on päästä molemminpuoliseen henkilökohtaiseen suhteeseen jokaisen sellaisen ihmisen kanssa, joka on valmis tällaiseen suhteeseen. Argumentin ongelmallinen kohta on oletuksessa, että kaikilla jumalasuhteeseen valmiilla ihmisillä ei olisi riittävää todistusaineistoa muodostaa uskomusta, että Jumala on olemassa. Tähän päätelmään päästään vain olettamalla, että jotkut niistä, jotka tällä hetkellä eivät usko Jumalaan, uskoisivat heti jos saisivat riittävät todisteet Jumalan olemassaolosta.

Ihmisen valinnanvapauden edellytyksiä

Oletetaan hetkeksi, että Schellenberg on oikeassa väittäessään, että kaikilla jumalasuhteeseen valmiilla ihmisillä ei ole riittävää todistusaineistoa uskoakseen Jumalan olemassaoloon. Silloin olisi olemassa ihmisiä, jotka ovat tiedollisesti oikeutettuja ateistiseen vakaumukseensa. Tämä ateistinen argumentti olettaa, että rakastava Jumala ei voisi salli tällaisen asiaintilan syntymistä, vaan hänen pitäisi luoda tilanne, jossa jokainen tällainen ihminen saisi riittävästi todistusaineistoa uskoakseen Jumalaan. Oletuksen mukaan ihminen voi tietää, millä tavalla Jumalan täytyisi toimia voidakseen saavuttaa päämääränsä elää suhteessa ihmisten kanssa. Sen mukaan Jumalan täytyisi tehdä olemassaolonsa ilmeiseksi kaikille sellaisille ihmisille, jotka ovat valmiit tällaiseen suhteeseen.

Aina kun kuulemme väitteen siitä, mitä Jumala tekisi tai mitä hänen pitäisi tehdä saavuttaakseen päämääränsä, meidän täytyy kysyä itseltämme seuraava kysymys: ”Mistä kyseiset kriitikot tietävät, mitä Jumala tekisi tai mitä hänen pitäisi tehdä saavuttaakseen päämääränsä?” On vaikea puolustaa väitettä, että Jumalalla ei olisi mitään hyvää syytä sallia tilannetta, jossa on olemassa ateisteja, jotka ovat tiedollisesti oikeutettuja ateistiseen vakaumukseensa. Voidakseen tietää, ettei tällaista syytä ole olemassa, ihmisellä pitäisi olla kattava tieto todellisuudesta. Oletetaan, että sairaanhoitaja on antamassa sinulle rokotusta, mutta pudottaa epähuomiossa rokotusneulan lattialle. Hän poimii neulan ja aikoo antaa sinulle rokotuksen. Sinä kuitenkin huomautat hänelle, että neulassa saattaa nyt olla bakteereja. Sairaanhoitaja katsoo tarkkaan neulan kärkeä ja huomauttaa: ”En näe siinä mitään bakteereita” ja valmistautuu antamaan sinulle rokotuksen. Voit edelleen oikeutetusti vastustaa rokotuksen antamista, koska sairaanhoitajalla ei ole riittävää tietoa mahdollisista bakteereista rokotusneulassa.5

Kristillisen käsityksen mukaan Jumala haluaa ihmisten olevan vapaita valitsemaan, haluavatko he rakastaa Jumalaa vai hylätä hänet. Millainen maailman pitäisi olla, että tämä olisi mahdollista? Ensinnäkin siinä täytyy olla olentoja, jotka pystyvät tekemään vapaita valintoja. Toiseksi, näiden olentojen täytyy elää olosuhteissa, joissa he voivat toteuttaa tätä vapauttaan. Millaisia olisivat tuollaiset olosuhteet? Michael J. Murray6 käsittelee tätä kysymystä mielenkiintoisella tavalla ja seuraava selonteko seuraa melko tarkasti hänen argumentointiaan.

Yksi edellytys vapaiden valintojen tekemiselle on kaikenkattavan pakon puuttuminen. Ehkä sinulla on kokemus tilanteesta, jossa ajat ylinopeutta autollasi ja havaitset poliisiauton tien laidassa. Mikä on reaktiosi? Painat heti jarrua ja vähennät nopeutta. Poliisin läsnäolo saa sinut pelkäämään nopeusrajoituksen ylittämisestä seuraavaa sakkorangaistusta ja pelko pakottaa sinut hidastamaan. Mutta useimmiten tiellä ajaessamme kukaan ei valvo nopeuttamme. Tällöin mikään ulkoinen pakko ei rajoita toimintaamme ja olemme vapaita päättämään, noudatammeko lakia vai emme.

Kuvittele nyt, millaista olisi elää, jos jokaisessa elämäsi kulmassa olisi moraalinen poliisi, joka uhkaisi sinua sakoilla tai vankeudella moraalisten velvollisuuksien rikkomisesta. Sellaisessa maailmassa ihmisiä ei ainoastaan pakotettaisi noudattamaan nopeusrajoitusta; heidät pakotettaisiin toimimaan moraalisten periaatteiden edellyttämällä tavalla kaikissa olosuhteissa. Sellainen maailma olisi täynnä kaikenkäsittävää pakkoa ja sellaisessa maailmassa ei olisi mahdollista tehdä moraalisesti merkityksellisiä vapaita valintoja.

Tällä esimerkillä on merkitystä pohtiessamme kysymystä Jumalan kätkeytymisestä. Pohdi hetken maailmaa, joka Schellenbergin ja Hansonin mielestä Jumalan pitäisi luoda. Heidän mielestään Jumalan pitäisi ilmoittaa itsensä tavalla, joka tekisi mahdolliseksi rakastavan suhteen ihmisten kanssa. Heidän mielestään tämä merkitsee sitä, että

(a) Jumala tekee täysin selväksi, että hän on olemassa. Mutta varmaankin täysin hyvä Jumala haluaa tehdä meille selväksi paljon enemmän kuin vain tiedon olemassaolostaan. Jos Jumala todella rakastaa meitä ja haluaa meidän elävän hyvää elämää, Jumala kertoisi meille yhtä selvästi ja ilmeisesti
(b) miten voimme elää hyvää elämää. Tämä merkitsee sitä, että hän ilmoittaisi moraalisen tahtonsa ja sen, miten ainoastaan hänen moraalisen tahtonsa noudattaminen tekee ihmisen onnelliseksi ja että jos emme seuraa häntä, päädymme onnettomuuteen ja tuhoon.

Mutta pohdi hetken, mitä seuraisi, jos Jumala toteuttaisi vaihtoehdon (b). Mikä olisi seurauksena, jos Jumala tekisi meille ehdottoman selväksi kaikki ne asiat, jotka on kuvattu vaihtoehdossa (b)? Epäilemättä tässä tapauksessa Jumalasta tulisi moraalinen poliisi, joka valvoisi elämämme kaikkia nurkkia. Jumala olisi suoranaisesti läsnä elämässämme, ja hän tekisi meille selväksi, että kuuliaisuus on ainoa tie onneen ja että synti johtaa nopeaan rangaistukseen. Tällaisissa olosuhteissa eläisimme kaikenkattavan pakon alaisina jokapäiväisessä elämässämme. Tuollaisissa olosuhteissa moraalisesti merkityksellinen valinnan vapaus olisi mahdottomuus. Niinpä näyttää siltä, että Jumala ei voi tehdä itseään tunnetuksi meille tavoilla, jotka täsmennettiin vaihtoehdoissa (a) ja (b).

Tässä kohdassa ehkä näyttää, että kuvauksessa on jotakin vialla. Kristitythän ajattelevat Schellenbergin ja Hansonin tavoin, että Jumalan täytyy tehdä ja että hän tekee olemassaolonsa ja tahtonsa tunnetuksi meille. Mutta he eivät ajattele, että tämä estäisi ihmisten kykyä toimia vapaasti. Miten tämä on mahdollista? Toisin sanoen, kuinka Jumala voi tehdä olemassaolonsa ja tahtonsa tunnetuksi ihmisille, ilman että hän luo kaikenkattavan pakon olosuhteet? Tähän kysymykseen vastaaminen edellyttää, että pohdimme tarkemmin, mitä pakolla tarkoitetaan ja miten se toimii.

Pakko toimii silloin, kun tehdään uhkauksia, jotka luovat meille pakottavan paineen. Pakottavan paineen käsitettä analysoidessamme huomaamme sen olevan seurausta ainakin viiden eri tekijän vuorovaikutuksesta.

  1. Uhkauksen voima: toisin sanoen, kuinka pahoilta uhatut seuraukset vaikuttavat.
  2. Uhkauksen läheisyys. Tässä tekijässä on kolme osaa:
a) Todennäköisyys: kuinka todennäköistä on, että uhkaukset toteutetaan.
b) Ajallinen: kuinka nopeasti uhatut seuraukset toteutetaan.
c) Tiedollinen: miten kattavasti uhatut seuraukset tiedostetaan.
3. Välinpitämättömyys uhkauksen suhteen: missä määrin uhattu henkilö suhtautuu välinpitämättömästi häneen kohdistuviin uhkauksiin.

Jotta Jumala voisi säilyttää luomiensa ihmisten vapauden, hänen täytyy lieventää sitä pakottavaa painetta, joka seuraa hänen olemassaoloaan ja tahtoaan koskevasta tiedosta. Mitä edellä mainituista tekijöistä Jumala voi säätää vähentääkseen pakottavaa painetta ja siten suojellakseen ihmisten vapautta?

Ei näytä siltä, että Jumala voisi lieventää uhkauksen voimaa. Epäuskon tai tottelemattomuuden seurauksena olevaa uhkauksen voimaa ei ole mahdollista muuttaa. Jos ihminen ei opi tuntemaan Jumalaa tai tottelemaan Hänen moraalista tahtoaan (ei esimerkiksi opi tuntemaan Kristusta pelastajanaan), kyseinen ihminen on tuomittu ikuiseen eroon Jumalasta. Tämän seurauksen lieventäminen ei näytä mahdolliselta. Jos Jumala lupaa tietyn seurauksen siitä, että ihminen ei tunne tai tottele häntä, todennäköisyys tämän seurauksen toteutumisesta on sata prosenttia. Miten se voisi olla vähemmän? Ainoastaan jos Jumalaa voitaisiin huijata tai jos hän unohtaisi tai muuttaisi mielensä. Mitkään näistä vaihtoehdoista eivät näytä mahdollisilta.

Ajallista läheisyyttä voidaan lieventää jossakin mielessä, koska ainakin jotkut epäuskon ja tottelemattomuuden seuraukset siirtyvät kuoleman jälkeiseen elämään. Tämän asian osalta voidaan huomioida kaksi asiaa. Ensinnäkin, ihmisen elämä voi päättyä milloin tahansa, joten kuoleman jälkeinen elämä voi alkaa seuraavassa hetkessä. Niinpä rangaistuksen viivyttäminen kuoleman jälkeiseen elämään ei välttämättä vähennä uhkauksen välittömyyttä. Toiseksi, vaikka kyseiset rangaistukset koettaisiin ajallisesti kaukaisina, on vaikea kuvitella, että tämä muuttaisi mitään olennaista, koska uhattujen seurausten luonne on niin vakava – ikuinen ero Jumalasta.

Jätetään tiedollinen välittömyys hetkeksi syrjään. Entä vaihtoehto (3), välinpitämättömyys uhkausta kohtaan? Voisiko Jumala lieventää välinpitämättömyyttä ja sillä tavalla vähentää pakottavaa painetta? Tämä ei näyttäisi mahdolliselta. Se, miten välinpitämättömästi suhtaudumme uhkauksiin, näyttää riippuvan omista vapaista valinnoistamme. Jotkut ihmiset pystyvät kehittämään itsessään vastustuskykyä uhkauksia vastaan. Toiset taas eivät. Kummassakin tapauksessa välinpitämättömyys näyttää riippuvan ihmisen vapaista valinnoista. Jumala voisi säätää tätä tekijää ainoastaan puuttumalla vapaisiin valintoihimme.

Niinpä jäljelle jää vain tiedollinen välittömyys. Mutta mitä tarkalleen on tiedollinen välittömyys? Se on tekijä, joka selittää, miksi esimerkiksi televisio-ohjelmat juopuneiden ajajien aiheuttamista onnettomuuksista usein onnistuvat estämään ihmisiä ajamasta juopuneina. Nämä televisio-ohjelmat eivät anna ihmisille mitään uutta informaatiota. Kukaan ei ajattele näitä kuvia nähtyään: ”Hei, enpä tullut koskaan ajatelleeksi että juopuneena ajaminen voisi saada aikaan tällaisia onnettomuuksia.” Sen sijaan, nämä kuvat käyttävät meille jo tunnettua informaatiota ja esittävät sen meille tavalla, joka vaikuttaa voimakkaasti tunteisiimme. Tällaiset televisio-ohjelmat muuttavat uhattujen seuraamusten tiedollisen välittömyyden.

Koska Jumala ei voi lieventää pakottavaa painetta lieventämällä neljää muuta tekijää, jotka vaikuttavat pakottavaan paineeseen, Jumalan täytyy tehdä se säätelemällä oman olemassaolonsa ja moraalisen luonteensa tiedollista välittömyyttä. Näin tehdessään hän saa aikaan ilmiön, jota kuvataan Jumalan kätkeytymiseksi.

Tiedollisen välittömyyden vähentäminen ja kätketyksi tuleminen ei tarkoita sitä, ettei Jumalan olemassaolosta olisi todistusaineistoa tai että kyseinen todistusaineisto olisi heikkoa. Voimme ymmärtää tämän pohtiessamme uudelleen esimerkkiä televisio-ohjelmista, jotka vähentävät juopuneena ajamista. Ne ihmiset, joihin kyseiset ohjelmat vaikuttavat, tietävät jo edeltä täysin hyvin, että juopuneena ajaminen on vaarallista. Kyseinen todistusaineisto oli jo aikaisemmin täysin heidän käytettävissään. Mutta todistusaineiston tarjoamalta informaatiolta puuttui tiedollinen välittömyys, joka olisi pakottanut heidät lopettamaan juopuneena ajamisen. Tämän aikaansaamiseksi tarvittiin televisio-ohjelmia. Samalla tavalla Jumala voi saattaa kaikenlaista informaatiota omasta olemassaolostaan ja moraalisesta tahdostaan ihmisten ulottuville (hän voi luoda hienosäädetyn maailmankaikkeuden ja antaa ihmiselle siitä tietoa tieteen edistyksen myötä, hän voi antaa kirjoitetun ilmoituksen, Jumalan Poika voi tulla ihmiseksi jne.). Niin kauan kuin tätä informaatiota ei tarjota sellaisella tavalla, joka tekisi informaatiosta tiedollisesti välitöntä (ja siten pakottavaa), Jumala onnistuu turvaamaan moraalisesti merkityksellisen vapautemme.

Jumalan ajoittainen kätkeytyminen ja vaikeneminen ei siis sinänsä muodosta syytä uskoa ateismiin. Jumalan kätkeytyminen ja vaikeneminen sopii loogisesti yhteen sen kanssa, että Jumala on olemassa ja että hän rakastaa ihmisiä. Se, että Jumala kätkeytyy joiltakin ihmisiltä, ei tarkoita, että hän kätkeytyy kaikilta. Se, että Jumala kätkeytyy ajoittain, ei tarkoita, että hän kätkeytyy aina. Se, että Jumala kätkeytyy kaikilta ihmisiltä ajoittain, ei tarkoita, etteikö hän silti olisi jättänyt todisteita olemassaolostaan, jotka ovat aina kaikkien nähtävissä.

Jumalan kätkeytyminen tai Jumalan poissaolon tuntu voivat johtua useista erilaisista tekijöistä. Paul K. Moserin7 mukaan Jumalan tarkoituksena voi olla

  • opettaa ihmisiä kaipaamaan ja arvostamaan henkilökohtaista suhdetta Jumalaan,
  • vahvistaa kiitollista luottamusta Jumalaan vaikeissakin olosuhteissa,
  • poistaa ihmisen välinpitämättömyys Jumalaa ja hänen tarkoitusperiään kohtaan,
  • murskata ihmisen ylpeä itseriittoisuus.

Moser argumentoi, että Jumalan ajoittainen kätkeytyminen voi terveellä tavalla moraalisesti haastaa ihmisiä. Jos ihminen voi pitää Jumalan läsnäoloa itsestäänselvyytenä, hän saattaa itseriittoisesti välineellistää Jumalaa sen sijaan, että hän antautuisi Jumalalle. Kätkeytymällä Jumala opettaa ihmistä etsimään Jumalaa ja estää ihmistä pitämästä Jumalan pyhää läsnäoloa halpana.8

Jumalan poissaolon tuntu saattaa siis johtua Jumalan kätkeytymisestä. Se saattaa myös johtua ihmisen haluttomuudesta kohdata Jumalan todellisuutta. Ihminen voi kokea Jumalan poissaolevaksi, vaikka hänellä olisi riittävästi todistusaineistoa Jumalan olemassaolosta. Ihminen ei ehkä ole valmis kohtaamaan tätä todistusaineistoa, koska se samalla uhkaisi hänen vapauttaan ja itsemääräämisoikeuttaan. Lähes kaikki ihmiset pitävät mahdollisena, että Jumala on olemassa. Niinpä ihmisillä on syy perehtyä asiaan paremmin ja etsiä suurempaa selvyyttä asiaan. Ihmisen taipumus käyttää Jumalan poissaolon tuntua argumenttina Jumalan olemassaoloa vastaan voi kertoa ihmisen halusta paeta Jumalan todellisuutta.9

Jonathan Edwardsin mukaan jokaisella ihmisellä on riittävästi todistusaineistoa Jumalan todellisuudesta ja hänen hyvyydestään voidakseen muodostaa oikean käsityksen Jumalasta. Syntinen ihminen kuitenkin helposti joko kieltää Jumalan kokonaan tai muodostaa mielessään väärän kuvan Jumalasta. Vaikka luonnollinen järki voi parhaimmillaan saada selville monia totuuksia Jumalasta, se ei pysty ymmärtämään Jumalan pyhyyden arvoa (the beauty of holiness), eikä se siksi pysty arvostamaan kristinuskon totuuksia. Jumalan pyhyys avautuu sanallisen ilmoituksen välityksellä. 10

Charles Finney tuo Jumalan kätkeytymisen ongelmaan lisänäkökohdan. Jumalan ei ole välttämättä mielekästä antaa ihmisille lisää valoa ennen kuin he ovat toimineet johdonmukaisesti sen valon pohjalta, mikä heillä jo on.

– – en saa myöskään jättää mainitsematta erästä kirjakauppiasta, varsin huomattavaa miestä siltä paikkakunnalta. Hän oli kääntymätön, ei tosin suoranainen jumalankieltäjä, mutta mies, joka ei voinut uskoa Raamatun jumalallista arvovaltaa. Hän oli teräväpäinen, arvostelevainen, lujatahtoinen, päättäväinen, luki paljon ja ajatteli paljon. Ulkonaiselta moraaliltaan, hän oli, sen uskon, moitteeton ja erikoisen suuressa arvossa pidetty henkilö. Eräänä aamuna varhain hän tuli huoneeseeni ja sanoi:

”Mr. Finney, täällä on käymässä voimakas hengellinen liike, mutta minä olen epäilijä ja tahtoisin saada todisteita Raamatun totuudesta.”

Herra antoi minulle kyvyn erottaa hänen mielentilansa, niin että saatoin päättää, miltä kannalta häntä käsittelisin. Sanoin hänelle: ”Uskotteko Jumalan olemassaoloon?” ”Uskon kyllä”, hän vastasi, ”en ole jumalankieltäjä”. ”Uskotteko suhtautuneenne Jumalaan niin kuin tulisi? Oletteko kunnioittaneet Hänen arvovaltaansa? Oletteko rakastanut Häntä? Oletteko tehnyt, mitä ajattelette olevan Hänelle otollista, ja siksi, että haluatte olla Hänelle otollinen? Myönnättekö, että teidän tulisi rakastaa Häntä, palvoa Häntä, totella Häntä sen valon mukaan, mitä teillä on?” ”Myönnän”, hän sanoi, ”minä myönnän sen”. ”Mutta oletteko tehnyt niin?” ”En”, hän vastasi, ”en voi sanoa tehneeni niin”.

”No niin”, sanoin minä, ”miksi opastaisin teitä pitemmälle ja valaisisin mieltänne, jollette tahdo tehdä velvollisuuttanne ja noudattaa sitä valoa, mikä teillä jo on. Kun siis päätätte elää vakaumuksenne mukaan, totella Jumalaa parhaimmin sen valon mukaan, mikä teillä on; kun haluatte katua tähänastisia laiminlyöntejänne ja olla Jumalalle otollinen koko lopun elämäänne parhaan tietonne mukaan, sitten minäkin tahdon koettaa osoittaa teille, että Raamattu on Jumalasta. Siihen saakka minun on turhaa yrittää sitä.” En ollut itse istunut enkä tietääkseni pyytänyt häntäkään istumaan. Hän sanoikin vain: ”En voi sanoa muuta kuin että tämä on oikein ja kohtuullista” – ja meni tiehensä.

Finney11

Joitain samankaltaisia elementtejä on Jeesuksen vertauksessa Luukkaan evankeliumissa:

Oli rikas mies, joka pukeutui purppuraan ja hienoihin pellavavaatteisiin ja eli joka päivä ilossa loisteliaasti. Mutta eräs köyhä, nimeltä Lasarus, makasi hänen ovensa edessä täynnä paiseita ja halusi ravita itseään niillä muruilla, jotka putosivat rikkaan pöydältä. Ja koiratkin tulivat ja nuolivat hänen paiseitansa. Niin tapahtui, että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan. Ja rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan. Ja hän huusi sanoen: 'Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!' Mutta Aabraham sanoi: 'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa. Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme ja teidän vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.' Hän sanoi: 'Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon, sillä minulla on viisi veljeä-todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan'. Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä'. Niin hän sanoi: 'Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen'. Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös'."

Luuk 16:19-31

Perimmiltään ongelma onkin siinä, että ihminen on luonnostaan kapinassa Luojaansa vastaan.

Jos tunnusteot ja Jeesuksen opetukset eivät saaneet ihmisiä kääntymään, niin kuinka tilanne olisi tällä hetkellä sen kummempi. Joku voisi esimerkiksi vaatia, että Jumalan pitäisi ilmestyä hänelle, jotta tämä voisi uskoa Häneen. Vaikka näin kävisi, hän voisi silti kieltää Jumalan olemassaolon ja väittää kärsivänsä aivotoimintansa häiriöstä, joka aiheutti ilmestyksen. Voidaankin sanoa, että pelkkä vaikuttava kokemus itsessään ei kanna pitkälle, mikäli ihmisellä ei ole todellista halua löytää Jumalaa.

Jumala antaa itsestään hyvin selkeän ilmoituksen Raamatussa. Kyse ei siis suinkaan ole siitä, etteikö Jumala ilmoittaisi itseään selkeästi vaan siitä, haluammeko uskoa tuon ilmoituksen vai emme. Usko ei monestikaan synny silmänräpäyksessä vaan on prosessi, johon monesti kuluu aikaa ja sisäisiä kamppailuja. Kyseinen prosessi vie monesti aikaa, koska ihmisinä meillä on monenlaisia jopa tiedostamattomia sisäisiä suoja-aitoja Jumalaa vastaan. Lisäksi kristillisen maailmankuvan mukaan Saatana pyrkii kaikin tavoin vesittämään ihmisen ja Jumalan kanssakäymisen.

Raamatussa tämä ilmenee niin, että vaikka Jeesus teki useita ihmeitä ja opetti ihmisiä Jumalan valtakunnasta ja omasta asemastaan Jumalan poikana. Silti kaikkien näiden ihmeiden ja tunnustekojenkaan jälkeen kaikki eivät uskoneet tai halunneet uskoa. Toisin sanoen, vaikka ihmiset konkreettisesti näkivät ja kokivat asioita, he eivät silti muuttaneet suhtautumistaan Jeesukseen ja Hänen sanomaansa.

Vanhan testamentin puolella hyvänä esimerkkinä toimii israelilaisten käytös erämaassa; Jumala oli suorittanut jo lukuisia ihmeitä, joiden kautta israelilaiset olivat päässeet pakenemaan Egyptistä ja joiden kautta heidän vaatteensa eivät esimerkiksi kuluneet. Tästä huolimatta, kun Mooses jätti kansan muutamaksi päiväksi, niin homma meni totaalisen villiksi ja israelilaiset alkoivat valmistamaan itselleen epäjumalaa.


Katso myös

Internet

Viitteet

  1. ^ Hanson, Norwood Russell: What I Do Not Believe and Other Essays, s. 313–314. New York: Humanities, 1971.
  2. ^ Nielsen, Kai: Naturalism and Religion, s. 279. New York: Prometheus Books, 2004.
  3. ^ Taliaferro, Charles: "The project of Natural Theology, teoksessa Graig, William Lane & Moreland, J. P. (toim.): The Blackwell Companion to Natural Theology, s. 10-11. Oxford: Wiley-Blackwell, 2009.
  4. ^ Schellenberg, J.L.: Divine Hiddenness and Human Reason, s. 2 ss.. Ithaca: Cornell University Press, 1993.
  5. ^ Murray, Michael J.: “Why Doesn’t God Make His Existence More Obvious to Us?”, teoksessa Copan, Paul & Craig, William Lane (toim.): Passionate Conviction: Contemporary Discourses on Christian Apologetics, s. 45. Nashville, Tenn.: B & H Academic, 2007.
  6. ^ Murray, Michael J.: “Why Doesn’t God Make His Existence More Obvious to Us?”, teoksessa Copan, Paul & Craig, William Lane (toim.): Passionate Conviction: Contemporary Discourses on Christian Apologetics. Nashville, Tenn.: B & H Academic, 2007.
  7. ^ Moser, Paul K.: "Cognitive Idolatry and Divine Hiding", teoksessa Howard-Snyder, Daniel & Moser, Paul K. (toim.): Divine Hiddenness: New Essays, s. 132. Cambridge: Cambridge University Press, 2002.
  8. ^ Moser, Paul K.: "Cognitive Idolatry and Divine Hiding", teoksessa Howard-Snyder, Daniel & Moser, Paul K. (toim.): Divine Hiddenness: New Essays, s. 133. Cambridge: Cambridge University Press, 2002.
  9. ^ Wainwright, William J.: "Jonathan Edwards and the Hiddenness of God", teoksessa Howard-Snyder, Daniel & Moser, Paul K. (toim.): Divine Hiddenness: New Essays, s. 104. Cambridge: Cambridge University Press, 2002.
  10. ^ Edwards, Jonathan: The Religious Affections. Edinburgh: The Banner of Truth Trust, 1984.
  11. ^ Finney, Charles: Ihmeellisiä herätyksiä, s. 246–247. Suolahti: Ev. lut. herätysseura, 1984.