Tiede

ApoWikistä
Versio hetkellä 15. tammikuuta 2009 kello 15.24 – tehnyt Apollos (keskustelu | muokkaukset) (→‎Tieteenteologia: lisätty Kepler-viite)

Tiede nähdään yleensä populaarissa kulttuurissa järjestelmällisenä ja kriittisenä uuden tiedon tavoitteluna, jonka päämääränä on tuottaa luotettavaa tietoa ja toisaalta kumota vanhentuneita näkemyksiä. Tätä voi kutsua idealisoivaksi tiedenäkemykseksi. Siihen liittyy ajatus erityisestä tieteellisestä maailmankatsomuksesta, jota pidetään usein uskonnon vastakohtana.1

Toinen tapa on käsittää tiede empiiris-sosiologisesti: tiede on sitä, mitä tiedeyhteisö tekee. Näin ajatellen puhe erityisestä tieteellisestä maailmankatsomuksesta joutuu outoon valoon, sillä tieteen piirissä toimivilla tutkijoilla ei ole mitään yhtä yhtenäistä maailmankatsomusta. Yksimielisyyttä ei ole siitäkään, mikä on totuus jonkin tietyn tutkimusalan kysymyksistä tai mikä olisi paras tapa viedä tutkimusta eteenpäin, vaan näistä aiheista käydään jatkuvaa keskustelua ja väittelyjä tiedeyhteisön piirissä. Kilpailevat akateemiset koulukunnat kamppailevat keskenään tutkimusviroista ja -rahoituksesta. Näitä ilmiöitä tutkimaan on syntynyt oma tieteenalakin: tieteensosiologia.

Populaarikulttuurin idealisoivaan tiedenäkemykseen pitäydyttäessä myös kysymys tieteen alasta ja rajoista vaikuttaa ongelmattomalta: tiedehän tuottaa luotettavaa tietoa, ja totta kai tähän luotettavuuteen kuuluu myös tieto siitä, missä luotettavuus loppuu ja arvailut alkavat, siis tieto tieteen tarkoista rajoista. Tieteenfilosofiassa nämä kysymykset sitä vastoin ovat yhä vakuuttavaa vastausta vailla.

Mitä tiede on?

Miten voidaan erottaa mikä on tiedettä ja mikä ei?

Tätä ongelmaa kutsutaan tieteen demarkaatio-ongelmaksi - Miten erottaa tieteen ja 'epätieteen' välillä? On esitetty, että tieteelliselle teorialle ominaisia piirteitä ovat: luonnonlakien ohjaamaa, selitettävissä luonnonlakien pohjalta, empiirisesti testattavissa, hypoteettista, falsifioitavissa 2, avoimuus, kriittisyys,

Tieteen synty ja kehitys

Tieteenteologia

Tieteenharjoituksen voi nähdä osana Jumalan ihmiselle antamaa tehtävää viljellä ja varjella luomakuntaa: Syntiinlankemuksen ja sen seurausten myötä ihmisen ote todellisuudesta ja edellytykset näkyvän luomakunnan hallintaan heikkenivät olennaisesti, mutta Raamatun tunnetuksi tuleminen uskonpuhdistuksen aikana avasi mahdollisuudet myös luomisen teologian varaan rakentuvaan systemaattiseen tutkimukseen ja sen tulosten teknologiseen soveltamiseen. Luterilaisen teologian kannalta katsoen kyse on tällöin ihmisen alapuolella olevien asioiden hallinnasta. Näiden asioiden suhteen ihminen on langenneessa tilassaankin yhä merkittävässä määrin kykenevä vapaisiin tahdonratkaisuihin ja niiden toteuttamiseen.

Monet modernin luonnontieteen pioneerit edustivat tämäntyyppistä käsitystä omasta työstään. Niinpä esim. Kepler näki tilanteen seuraavasti: "Se päivä on lähellä, jolloin tullaan tunnustamaan se puhdas totuus, mikä sisältyy luonnon kirjaan sekä Pyhään Kirjaan, ja iloitsemaan näiden kahden ilmestyksen välisestä sopusoinnusta." 3

Toisaalta tieteen ja tekniikan kehitys on myös ruokkinut pyrkimystä ihmisen omaehtoiseen maailmanselitykseen, jossa mitään ihmisen yläpuolella olevia asioita ei tunnusteta, vaan ihmisen järki, tunne ja tahto ovat korkeimmat olemassaoleviksi myönnetyt arviointiperusteet kaikille asioille. Tällainen suhtautumistapa ei voi olla joutumatta törmäyskurssille raamatullisen näkemyksen kanssa, jonka mukaan Herran pelko on tiedon alku ja Pyhimmän tunteminen on ymmärrystä.

Onko Jumala mahdollinen tieteellinen selitys?

Kysymys luonnontieteiden suhteesta Jumalaan on historian valossa sekä olennainen että monisyinen. Sen yhtenä osana voi tarkastella "Jumala-hypoteesin" asemaa mahdollisena tieteellisenä selitysperusteena. Tämä kysymys on klassikko, sillä jo Newton oli sillä kannalla, että maailma ei ajan mittaan voi toimia pelkkien Jumalan säätämien luonnonlakien mukaan vaan tarvitsee ainakin ajoittain myös Jumalan suoranaisempia asioihinpuuttumisia (säätö- ja huoltotoimenpiteitä). Deismi taas edellytti maailman tulevan toimeen alussa säädettyjen lakiensa varassa. Nyttemmin asia on uudelleen ajankohtaistunut varsinkin hienosäätöilmiöiden tunnetuksi tulemisen myötä – tällöin kysymys on siitä, voisiko maailma olla tällainen ilman tarkoituksellista luomistyötä. Raamattu edellyttää Jumalan myös puuttuneen erityisillä tavoilla inhimillisen historian vaiheisiin. Kun tiede toisaalta pyrkii tutkimaan kaikkea inhimillisesti kiinnostavaa, on selvää, että kysymys tieteellisesti hyväksyttävistä tutkimusmenetelmistä ja havaintojen mahdollisista selitysperusteista nousee tärkeäksi.

On mahdollista erottaa käsitteellisesti toisistaan perimmäiset ja välilliset syyt. Näin meneteltäessä voi kristillisen todellisuuskäsityksen puitteissa esim. sanoa, että omena putoaa puusta maan keskipistettä kohti, koska Jumala on säätänyt (perimmäinen syy) painovoiman (välillinen syy), joka vaikuttaa omenaan. Naturalistisen katsomuksen rajoissa työskenneltäessä voidaan olla yhtä mieltä edellisen kanssa välillisen syyn (painovoiman) osalta, mutta perimmäisestä syystä (siitä, miksi painovoima on sellainen kuin on) ei tietenkään ole yksimielisyyttä. Ongelmaksi muodostuu, että tiede tulee pidemmän päälle tutkimaan välillisten syiden ketjua eteenpäin ja eteenpäin. Näin ollen, mikäli Jumala ei missään vaiheessa ole sallittu selitys, tiede johtaa ateismiin pelkän määritelmän avulla.

Koska on selvää, että toisensa poissulkevien todellisuuskäsitysten vuoksi perimmäisistä syistä ei voida päästä yksimielisyyteen, asiaa on pyritty lähestymään ikään kuin käytännölliseltä kannalta, pyrkien määrittelemään "tieteen pelisääntöjä". Tällöin kysymys siitä, onko Jumala mahdollinen (hyväksyttävissä oleva) tieteellinen selitys, riippuu siitä, miten tiede määritellään. Alla olennaiset vaihtoehdot:

  1. Tiede on totuuden etsintää. Tieteellisen työskentelyn tavoitteena on tutkimuskohteiden paras looginen selitys. Koska on mahdollista että Jumala on monien asioiden sekä oikea että paras looginen selitys, Jumalan on oltava myös mahdollinen tieteellinen selitys.
  2. Tiede on parhaimman materialistisen selityksen etsintää. Tällöin tiede ei ole totuuden etsintää – totuudenmukaisuus ei siis ole tieteenteon ylin arvo, vaan materialististen selitysten tuotekehittelytavoite ajaa sen edelle.
  3. Tiede on käytännöllisellä (välillisten syiden) tasolla parhaimman materialistisen selityksen etsintää (metodologinen naturalismi), mutta perimmäisten syiden osalta tutkijoilla on mielipiteenvapaus – perimmäiset syyt jäävät kuitenkin tieteellisten selitysten ulkopuolelle (ja metafyysiset naturalistit osoittavat toisinajattelijoitaan kohtaan julkista halveksuntaa). Toisaalta filosofian puolella on mahdollista olla metafyysinen supranaturalisti. Suunnitteluteoria tuottaa tässä kuitenkin ongelmia, koskapa "jossain vaiheessa joudutaan ajattelemaan, että Jumala on liikutellut molekyylejä" – siis toiminut suoraan, ei ainoastaan metodologisen naturalismin ulottuvilla olevien välillisten syiden kautta. Näinhän ei eräiden filosofien kannattama "metafyysinen luoja" koskaan "alentuisi" toimimaan.

Näistä vaihtoehdoista vain ensimmäinen näyttäisi olevan riittävän neutraali, jotta tieteen opettamista kouluissa ja julkista rahoittamista voidaan oikeuttaa. Koska tiedettä tehdään kaikkien rahoilla ja opetetaan kaikille pakollisena aineena, minkään uskonvaraisen maailmankatsomuksen (tässä siis materialismi) ei voida ajatella rajaavan tieteen kenttää itselleen edullisesti.

Useat kristityt filosofit ovat olleet sitä mieltä, että Jumala-selitys ei ole tieteellinen selitys. Toisaalta huomattava kristitty tieteenfilosofi Del Ratzsch on päätynyt siihen tulokseen, että älykäs suunnittelija on tieteellinen selitys4.

On huomattava, että viimeiset sata vuotta tiedettä on tehty siten, että Jumalaa (tai mitään yliluonnollista) ei ole saanut käyttää selityksenä. Tutkimusmassaa on siis kohdistettu vain materialistisiin selityksiin. Koska jokainen tieteellinen teoria vaatii paljon kehitystyötä, ei-materialistisille selityksille pitäisi myös antaa aikaa kehittyä ennen tasapuolista vertailua. Jos kuitenkaan totuutta ei edes periaatteessa tahdota loppuun asti etsiä, ei tasapuolisuuskaan liene tavoitteena.

Vastaväitteitä Jumala-selitykselle tieteessä

Alla yleisiä perusteluita, joita on esitetty perusteluksi sille, että Jumalaa ei pitäisi käyttää selityksenä tieteessä:

Muiden selitysten etsiminen loppuu

Voidaan argumentoida, että koska Jumala on kaikkivoipa, Jumala-selityksellä voidaan selittää mitä tahansa, joten muiden selitysten etsiminen loppuisi jos Jumala-selitys sallitaan.

Tämä ei kuitenkaan ole hyvä perustelu, sillä Jumala-selityksestä (Jumalan suorasta toiminnasta) voidaan pitää kiinni tilapäisesti. Itseasiassa kaikista tieteellisistä selityksistä pidetään joka tapauksessa kiinni tilapäisesti. Mikäli parempia selityksiä ilmaantuu, vanhat hylätään. Tästä seuraa, kuten mikä tahansa muun selityksen tapauksessa, että Jumala-selitys on järkevä selitys vain tiettyihin välittömiin asioihin. On selvää, Jumala-selityksellä ei selitettäisi esimerkiksi välitöntä esineen putoamista, vaan itse painovoimalaki, koska tämä on ekonomisempi selitys. Jumala-selityksen sallimisesta ei siis mitenkään seuraa se, että kaikki selitetään Jumalan välittömällä toiminnalla, yhtä vähän kuin siitä, että sattuma sallitaan selityksenä seuraisi se, että kaikki selitetään sattumalla. Tai siitä, että kvanttimekaaninen tunneloituminen sallitaan tieteellisenä selityksenä, että kaikki selitettäisiin kvanttimekaanisella tunneloitumisella. Käytännössä Jumala selitys muodostunee hyväksi selitykseksi lähinnä sellaisilla alueilla kuten kosminen hienosäätö, universumin alku, elämän alkusynty, eläinkunnan heimojen alkuperä, raamatun ihmeet ja raamatun alkuperä.

Teistille ei ole ongelma, että jollekin asialle keksitään ja hyväksytään Jumala-selitystä parempi selitys, mikäli se todella on parempi selitys. Se, onko selitys parempi, päätetään muilla tieteenfilosofisilla kriteereillä (ennustavuus, selitysvoima, osin yksinkertaisuus), jotka eivät ole absoluuttisia. W. Dembskin esittämä Suunnitteluteoria on tästä hylkäämisestä ääriesimerkki, sillä siinä tarkoituksellinen aiheuttaminen päätellään tutkittavan ilmiön aikaansaaneeksi syyksi nimenomaan eliminatiivisesti, siis ainoastaan tilanteissa, joissa muitakaan toimivia selityksiä ei ole tarjona. Jos edes siedettävästi toimiva tarkoituksettomuusselitys löytyy myöhemmin, se otetaan ykkösvaihtoehdoksi ja tarkoituksellisuusselitys väistyy.

Lisäksi nykyisellään ainakin fysiikassa ja biologiassa on melko kaikkivoipia selityksiä, siis selityksiä, joilla voidaan selittää mitä vain. Ilmeinen tällainen selitysperhe ovat erilaiset monimaailmankaikkeus-selitykset, joilla voidaan selittää mitä vain. Lisäksi esimerkiksi kvanttimekaanisella tunneloitumisella voidaan selittää mitä vain. (Kvanttifysiikka antaa toki hyvin pieniä todennäköisyyksiä vaikkapa kakun ilmaantumiselle pöydälle, mutta samoin Jumala-selityskin antaa erisuuria todennäköisyyksiä eri asioille.) Satunnaisprosessina myös makroevoluutioteoria voi selittää melkein minkälaisen biologisen eliöstön tahansa – alemmissa kerrostumissa löydetyt eliöt voidaan aina määritellä "yksinkertaisemmiksi". Voidaan jopa todeta ettei evoluutiolla ole suuntaa, joten myöskään suunta monimutkaisuuteen ei välttämättä kuulu evoluutioteoriaan. Joku eliö on aina toista samankaltaisempi kolmannen suhteen, joten sukupuita voidaan aina muodostaa. (Varsinkin, kun sukupuita rakentavissa malleissa ei yleensä sallita muita topologioita ja, jos sallitaan, todennäköisin topologia ei ole puu.)

Itse asiassa voidaan argumentoida, että ellei Jumala ole mahdollinen tieteellinen selitys, kehnoihinkin materialistisiin tieteellisiin selityksiin voidaan tieteessä uskoa aivan liian helposti. Näin Jumala-selityksen kieltäminen johtaa heikkoon ja älyllisesti laiskaan tieteentekoon. Juuri supranaturalistien taholta tuleva "valintapaine" antaisi potkua parhaiden naturalististen selitysten kehittelemiseen.

Historialliset esimerkit epäonnistuneista Jumala selityksistä

Historiassa on joitain tieteellisiä epäonnistuneita Jumala-selityksiä. Mutta tieteessä on vielä enemmän epäonnistuneita materialistisia selityksiä. Lisäksi tieteen historian käyttö tieteellisten selitysten kriteerinä on vailla perusteita siitä syystä, että Jumala-selityksen epäonnistuneet selitysyritykset voidaan nähdä vain viitteinä siitä, että selitystä on käytetty väärässä kohtaa. Itse asiassa useimmat toimivat tieteelliset selitykset eivät olisi toimineet toiseen asiaan sovellettuna. Jos esimerkiksi kvarkkien välistä värivuorovaikutusta olisi esitetty selityksenä painovoimalle ja sähköheikolle vuorovaikutukselle, tämä epäonnistumisten historia ei todistaisi värivuorovaikutusta vääräksi kvarkkeja tarkastellessa.

Jumalaa on vaikea ennustaa, joten Jumala-selitys ei tee ennusteita

Voidaan argumentoida, että koska Jumalaa on vaikea ennustaa, Jumala-selitys ei tee riittävän tarkkoja ennusteita, joten sitä ei pitäisi sallia tieteeseen.

Ensiksikin tieteessä on jo teorioita, jotka eivät tee ennusteita. Näitä ovat monimaailmankaikkeusteoriat sekä esimerkiksi evoluutioteoria (perustelu kuten yllä: alemmissa kerrostumissa löydetyt eliöt voidaan aina määritellä "yksinkertaisemmiksi". Voidaan jopa todeta, ettei evoluutiolla ole suuntaa, joten myöskään suunta monimutkaisuuteen ei välttämättä kuulu evoluutioteoriaan. Joku eliö on aina samankaltaisempi kuin toinen eliö, joten sukupuita voidaan aina muodostaa. Varsinkin, kun sukupuita rakentavissa malleissa ei yleensä sallita muita topologioita ja, jos sallitaan, todennäköisin topologia ei ole puu.).

Lisäksi Jumala-selitys ilmeisesti tekee ennusteita. Ennusteita voidaan perustella usealla tasolla, joista alla esimerkkejä:

  1. Jumalan erityisen ilmoituksen perusteella tehdyt ennustukset.
  2. Ennusteet Jumalan ja ihmisen samankaltaisuuksiin perustuen. (Analogia on yksi tieteellisen päättelyn yleisimpiä muotoja.)
  3. Ennusteet yleisen tietoisen olennon ominaisuuden perusteella.
  4. Ennusteet jotka summataan kaikkien tietoisen olennon motiivien yli. Koska tässä todennäköisyysavaruuden dimensio ja tyyppi on erilainen kuin fysikaalisten parametrien avaruus, se kuvautuu ei-tasaisena ennusteena fysikaalisten parametrien avaruuteen. Esimerkiksi, mikäli annamme 50% todennäköisyyden sille, että Jumala luo tietoisia havaitsijoita sallivan universumin, kutsutaan tätä universumin ominaisutta O, summaamalla O:n ja ei-O:n yli, saamme silti hyvin suuren ennusteen havaitsijat sallivalle universumille fysikaalisten parametrien avaruudessa verrattuna fysikaalisten parametrien avaruuden tasaiseen jakaumaan. Esimerkiksi painovoiman voimakkuus on 1, kun kaikkien fysiikan voimien voimakkuudet ovat välillä 1 - 1040. Painovoima saa olla korkeintaan 3000-kertainen, jotta elämä on mahdollista. Näin todennäköisyys sille, että Jumala luo maailman, jossa painovoima on välillä 1-3000, on 0.5. Vastaavasti todenäköisyys saada painovoiman arvo elämän sallivalle välille puhtaan sattuman perusteella on noin välin 1-3000 pituus verrattuna koko skaalan pituuteen, eli noin 3000/1040=10-36. Jumala-selitys on siis noin 0.5/10-36 ~ 5*1035 eli melkein miljoona miljoona miljoona miljoona miljoona kertaa todennäköisempi kuin puhdas sattuma (ja siten teismi on tilapäisesti tämän verran ateismia todennäköisempi jo tämän argumentin perusteella).

Aukkojen Jumala

Voidaan argumentoida, että koska tulevaisuudessa tiede ehkä löytää materiatason selityksen tarkasteltavalle asialle, Jumala-selitys olisi vain väärä ja tilapäinen selitys asialle.

Tämä argumentti on ongelmallinen useasta syystä:

  1. Aukkojen-X -syytös voidaan esittää mille tahansa selitykselle, sillä aina on mahdollista, että joku muu selitys korvaa ne jatkossa. Tämä on erityisen totta kaikille laajoja ennusteita tekeville selityksille, joiden ennusteet siis ovat laajoja ja siten melko alhaisia jokaisessa kohdassa (koska periaatteessa jokaisen hypoteeesin ennuste on normitettu siten että integraali kaikkien tapausten yli (eli todennäköisyys että tapahtuma on joku kaikista mahdollisista) on 1).
  2. Ei ole mitenkään selvää, että tiede etenee siihen suuntaan, että Jumala-selitykset korvautuvat materiatason selityksillä. Materialistisen selityksen ongelmat saattavat vain lisääntyä, Jumala-selityksen ennuste saattaa tarkentua, tai mittaukset, jotka sopivat yhä paremmin Jumala-selitykseen saattavat lisääntyä.
  3. Jumala-selitystä voidaan pitää tilapäisenä toistaiseksi parhaana selityksenä kyseessä olevalle asialle. Mikäli parempi materialistinen selitys kehitetään, se ei ole ongelma – näinhän käy lopulta useille tieteellisille selityksille. Samoin myös materialistiset selitykset ovat tilapäisiä, ja uudet mittaukset tai teoriakehitys saattavat johtaa siihen, että Jumala-selitys korvaa ne.


Kirjallisuutta

Del Ratzsch, Nature, Design, and Science: the Status of Design in Natural Science, 2001, State University of New York Press. (Tämä huomattavan tieteenfilosofin kirja sisältää joitakin ylläolevan suuntaisia ajatuksia Suunnitteluteorian asemasta luonnontieteissä ja totuuden etsimisestä.)

Viitteet

  1. ^ Tapio Puolimatka, Usko, tieto ja myytit, takakansi
  2. ^ William Dembski, Älykkään suunnitelman idea, Liite A.4, s. 195
  3. ^ Iso Raamatun tietosanakirja (2.p., 1974), Laajennettu johdanto (Kirja Raamatusta), Kirjojen Kirja, Johannes Kepler
  4. ^ Del Ratzsch, Nature, Design, and Science: the Status of Design in Natural Science, 2001, State University of New York Press.