Suunnitteluteoria

Älykkään suunnittelun teorian eli ID-teorian (engl. intelligent design theory, ID-theory) mukaan jotkut piirteet tai rakenteet luonnossa ovat selitettävissä paremmin älyllisellä syyllä kuin ohjaamattomalla luonnonprosessilla, kuten luonnonvalinnalla.¹ Jos sattumanvarainen henkilö näkee tiellä kellon, ID-teorian mukaan henkilö todennäköisesti uskoisi kellon olevan suunniteltu – ei sattuman tuote, vaikka se teoriassa voisi syntyä sattumallakin. Henkilön johtopäätöksestä voidaan tietysti kiistellä. Siksi ID-teoriassa käytetään erilaisia suunnittelusuodattimia suunnittelun tunnistamiseen.

Jonkin havaittavan kohteen älykäs suunnittelu tarkoittaa sitä, että kyseinen kohde vaikuttaa tarkoituksellisesti aikaansaadulta siitä syystä, että se todella onkin tarkoituksellisesti aikaansaatu. Älykästä suunnittelua ei siis ole siellä, missä jokin kohde ainoastaan synnyttää tarkoituksellisen alkuperän vaikutelman, vaikka onkin jonkin tarkoituksettoman prosessin aikaansaama; tällöin puhutaan näennäissuunnittelusta. Älykäs suunnittelu ei toisaalta ole sama asia kuin parasta mahdollista toteutusratkaisua tarkoittava optimaalinen suunnittelu. Älykkään suunnittelun tunnistamismenetelmää sanotaan tarkoituksellisuuspäättelyksi ja tällaisten päättelyiden tutkimista, kehittämistä ja soveltamista ID-tutkimukseksi. Jonkin kohteen ID-tutkimus testaa suunnitteluhypoteesia, jonka mukaan ko. kohteen synty on parhaiten selitettävissä tarkoituksellisuudella eli älykkäällä suunnittelulla. Tämä testaus voi tuottaa joko suunnitteluhypoteesin vahvistavan positiivisen tuloksen tai sen hylkäävän negatiivisen tuloksen. ID-teorian keskeinen perustelu on se, että eräiden luonnosta otettujen kohteiden ID-tutkimus on teorian kannattajien mukaan antanut positiivisia tuloksia, joten ainakin tätä osaa luonnontieteiden tutkimuskohteista on heidän mielestään järkevää pitää älykkäästi suunniteltuina.

Onko älykkään suunnittelun teoria uusi kreationismin muoto?

Taustaa ja ulkopuolisten näkemyksiä

Kysymys älykkään suunnittelun teorian ja kreationismin välisestä suhteesta on muodostunut yhteiskunnallisesti merkittäväksi etenkin Yhdysvalloissa, jossa tieteellinen kreationismi on oikeuden päätöksellä luokiteltu uskonnoksi siinä juridisessa merkityksessä, että sitä ei saa opettaa yhteiskunnan ylläpitämissä kouluissa. Kysymys on merkittävä siksikin, että ns. tieteellisen maailmankatsomuksen kannattajien mielestä uskonto on jo määritelmällisesti tieteen vastakohta ja jos älykkään suunnittelun teoria on kreationismia ja kreationismi uskontoa, niin myös älykkään suunnittelun teoria on uskontoa ja siksi epätiedettä ja epätotta. Kun tähän katsomukseen lisäksi kuuluu naturalismi (aineellisen maailman katsotaan olevan itseriittoinen, niin ettei siihen mikään sen ulkopuolinen tekijä voi mitenkään vaikuttaa), jo ajatusta maailmanulkoisen, maailmansisäisiä asioita suunnittelevan ja suunnitelmiaan maailmassa toteuttavan älyn mahdollisuudesta ja ehdotusta tätä mahdollisuutta yhtenä vaihtoehtona käsittelevästä tutkimusohjelmasta pidetään tieteen vastaisena uuskreationistisena salaliittona. Näistä syistä älykkään suunnittelun teoria -nimitystäkin halutaan aktiivisesti välttää ja puhutaan mieluummin esim. ID-kreationismista.

Vakiintuneet kreationistiset organisaatiot ovat puolestaan taipuvaisia näkemään älykkään suunnittelun teorian aidon raamatullis-apologeettisen kreationismin ja vallitsevan kristinuskonvastaisen yliopistotieteen välisenä epäonnistuneena kompromissina, joka on liian kristillismielinen saavuttaakseen merkittävää jalansijaa valtaosaltaan naturalismiin sitoutuneessa tiedeyhteisössä mutta toisaalta liian epämääräinen auttaakseen ihmisiä pelastavaan kristilliseen uskoonkaan. Kun kreationistiset katsomukset on jo aiemmin totuttu jakamaan alalajeihin (lähinnä luomakunnan ikää koskevien näkemysten perusteella), älykkään suunnittelun teoria saatetaan näissä piireissä luokitella omaksi, niinikään ID-kreationismiksi kutsutuksi kreationismin aliluokaksi, jonka sitten katsotaan olevan oikeansuuntainen mutta riittämätön näkemys ja jota siksi vastustetaan lähinnä teologisin perustein.

Nämä juridis-maailmankatsomukselliset painolastit tekevät osaltaan kysymyksen älykkään suunnittelun teorian ja kreationismin välisestä suhteesta hankalasti käsiteltäväksi. Kun näkee älykkään suunnittelun teoriaa käsiteltävän kreationismina, onkin hyvä ottaa selvää, mikä taho tämän väitteen esittää, mihin sillä pyrkii ja millaisia käsitemääritelmiä käyttää. Sen jälkeen ei tarvitse enää kompastua sanoihin vaan pystyy näkemään niiden takana olevat asiakysymykset.

Design-teoreetikkojen oma käsitys

Älykkään suunnitelman teorian parissa uraauurtavaa työtä tehneen William Dembskin mukaan design-teoria on tieteellinen teoria, jolla ei ole uskonnollisia sitoumuksia². Toisin kuin kreationismi design-teoria ei ota etukäteen kantaa sellaisiin kysymyksiin kuin Kuka suunnittelija on? tai Kuinka suunnittelija toimii suunnitellessaan ja rakentaessaan asioita?, sillä tämän älykkyyden luonne, moraaliset ominaisuudet ja päämäärät ovat luonnontieteen alueen ulkopuolella. Suunnittelija sopii yhteen maailman suurten monoteististen uskontojen (juutalaisuus, kristinusko ja islam) Luoja-jumalan kanssa, niin myös deistisen kelloseppä-Jumalan, Platonin Timaeuksen demiurgin ja stoalaisten jumalallisen järjen (logos spermatikos) kanssa ².

Tämä näkemys siis lähestyy kysymyksenasettelua tieteenhistoriallisessa ja -filosofisessa kontekstissa: Tiedeyhteisön katsomusilmapiiriä ovat eri aikoina vallinneet ja sen kulloisenkin valtavirran työskentelyä ohjanneet erilaiset näkemykselliset suuntaukset, jotka osittain ovat olleet kunkin aikakauden vallitsevien näkemysten ja toisaalta siihenastisten tieteellisten löydösten ja niiden tulkintojen aiheuttamia. Aika ajoin luonnontieteissä on tapahtunut merkittäviä näkemyksellisiä murroksia. Älykkään suunnittelun teoreetikot katsovat, että nimenomaan omana aikanamme käytettävissä olevien tieteellisten havaintojen paras mahdollinen selittäminen voi edellyttää todellisen tarkoituksellisen aiheuttajan olettamista ja että näitä kysymyksiä voidaan käsitellä luonnontieteelle tyypillisin loogis-matemaattisin menetelmin. Tällaisia menetelmiä kehittäessään ja soveltaessaan he eivät katso edustavansa tieteelle vihamielisiä pyrkimyksiä vaan päinvastoin tiedeyhteisön sisäisiä muutosvoimia, jotka ovat välttämättömiä tieteen itseäänkorjaavan kyvyn mahdollistajina.

Tieteellä on harjoittajilleen aina myös henkilökohtaista merkitystä. Monet (joskaan eivät kaikki) älykkään suunnittelun teorian johtavat nimet ovat (eri kirkkokuntiin kuuluvia) aktiivikristittyjä. Samoin monet (joskaan eivät kaikki) evoluutioteorian johtavat puolestapuhujat ovat aktiiviateisteja. Totta kai itse kukin haluaisi mieluiten nähdä tieteen valtavirran sopivan yhteen oman henkilökohtaisen vakaumuksensa kanssa. Sikäli kuin tieteessä kuitenkin on kyse muustakin kuin pelkästä valtapolitiikasta, kutakin esitettyä näkemystä havaittujen ilmiöiden parhaaksi selitykseksi olisi pyrittävä tarkastelemaan nimenomaan suhteessa havaittuihin ilmiöihin eikä suhteessa jonkin tiedepoliittisen painostusryhmän määrittämiin ns. tieteen pelisääntöihin. Tieteen pelisäännöt voivat muuttua ja ovat ennenkin muuttuneet, toistokokein varmennettavat havaintotulokset sitä vastoin ovat kaikille samat ja niiden parhaan selityksen etsiminen ja sen parhaimmuuden perusteleminen onnistuu sitä paremmin, mitä vähemmän ideologista painolastia tutkijoiden noudatettavaksi edellytetään.

Tiedettä vai ei?

Kysymys älykkään suunnittelun teorian tieteellisyydestä on jaettavissa kolmeen osakysymykseen:

1. Voiko älykkään suunnittelun teoria olla tiedettä?
2. Jos voi, onko se tiedettä vai ei?
3. Jos on, onko se pätevää ja siksi hyväksyttävää vai virheellistä ja siksi hylättävää tiedettä?

Voiko älykkään suunnittelun teoria olla tiedettä?

Onko tiede tai ainakaan luonnontiede yhteensopiva supranaturalististen selitysten mahdollisuuden kanssa vai ei? Tässä tieteenfilosofisessa kysymyksenasettelussa haetaan tieteen rajoja ja pelisääntöjä. Loogisesti tarkastellen kysymys on tällöin tieteenharjoittamisen postulaateista eli niistä perustavanlaatuisista lähtökohdista, joita ei periaatteessakaan voida tieteellisesti todistaa mutta jotka on kuitenkin oletettava tosiksi, jotta tiedettä voitaisiin harjoittaa.

Tämä kysymys on kiistanalainen perimmältään yksinkertaisesti siksi, että tieteenharjoittajat ovat nyt niin kuin ennenkin henkilökohtaisella tasolla asiasta keskenään perustavasti eri mieltä ja itse mielessään sitoutuneet erilaisiin postulaatteihin. Niinpä osa heistä on ehdottomasti sitä mieltä, että tutkimuksen on oltava naturalistista voidakseen ylipäänsä olla tieteellistä. Toiset taas ovat julkisestikin irtisanoutuneet tällaisesta rajoitteesta.[1] Monet eivät välttämättä edes ole koskaan syventyneet ajattelemaan omaa työtään filosofisten perusteiden tasolla.

Tämän kysymyksenasettelun keskeiset seikat liittyvät siihen,

1. millaisista lähtökohdista tehtävälle tutkimukselle on saatavissa julkisista varoista rahoitusta,
2. millaisista lähtökohdista tehtävää tutkimustaa saa esitellä akateemisissa julkaisusarjoissa,
3. millaisista lähtökohdista tehty tutkimus on otettava huomioon tutkijan akateemista pätevyyttä arvioitaessa,
4. millaisista lähtökohdista tehdyn tutkimuksen tuloksia sopii opettaa julkisin varoin ylläpidetyissä kouluissa ja
5. millaisista lähtökohdista tehtyä tutkimusta on lupa esitellä tieteellisenä suurelle yleisölle suunnatuissa dokumenttiohjelmissa ja tiedeartikkeleissa.

Kuten on helppo huomata, kaikki nämä kysymykset kuuluvat pikemminkin tiedeyhteisön sisäisen tai yleisen yhteiskunnallisen valtapolitiikan kuin tieteellisen tutkimuksen alaan. Tässä mielessä on perusteltua puhua käynnissä olevasta kulttuuritaistelusta, jossa ei ole mitään puolueetonta tai neutraalia näkökulmaa, mutta kylläkin suvaitsevaisempia tai suvaitsemattomampia asenteita.

Loogisen tarkastelun tasolla on syytä huomata, että sikäli kuin tiede on määritelty naturalistiseksi, se ei voi ottaa mitään kantaa supranaturalismiin paitsi oman sisäisen toimintansa osalta. Looginen naturalistinen tiede ei siis voi esim. väittää, ettei ole mitään syytä uskoa yliluonnolliseen, sillä vaikka tällaisia syitä olisi miten paljon ja miten painavia tahansa, naturalismiin sitoutuminen on jo lähtökohtaisesti sokaissut tieteen niiltä. Epälooginen ajattelu taas voi väittää mitä tahansa, mutta sitä tuskin voi pitää tieteellisenä.

Jos älykkään suunnittelun teoria voi olla tiedettä, onko se sitä?

Supranaturalistisen tieteellisen selityksen periaatteellisen mahdollisuuden hyväksyminen on siis loogisesti välttämätön edellytys sille, että supranaturalististen ja naturalististen selitysten keskinäistä paremmuutta voitaisiin vertailla tieteellisesti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että mikä hyvänsä supranaturalistinen selitys olisi hyväksytty tieteelliseksi. Tieteelliseltä selitykseltä voi vaatia esim. sisäistä johdonmukaisuutta, periaatteessa kaikkien ihmisten havaittavissa oleviin perusteisiin tukeutumista ja falsifioitavuutta.

Sikäli kuin älykkään suunnitelman teoriaa arvioidaan kokonaisuutena, se mitä ilmeisimmin pyrkii täyttämään ylläesitetyt kriteerit ja siis pyrkii olemaan niiden tarkoittamassa merkityksessä tiedettä. Näitä kriteerejä ei täsmällisesti ajatellen kuitenkaan voi kohdistaa johonkin tutkimussuunnitelmaan sinänsä vaan vasta sen puitteissa julkaistuihin tai julkaistaviksi tarjottuihin yksittäisiin tutkimuksiin. Näiden lähempi tarkastelu onkin looginen välttämättömyys, jotta voisi perustellusti vastata kysymykseen yksittäisen tutkimuksen tieteellisyydestä.

Kun havaitsee älykkään suunnittelun teorian kannattajien julkaisuja väitettävän epätieteellisiksi, kannattaakin kiinnittää huomiota siihen, mitä seikkoja konkreettinen kritiikki kulloinkin koskee: onko kyse siitä, että kriitikko perimmältään tahtoo sanoa, että tämä tutkimus ei voi olla tiedettä, vaiko siitä, että hän myöntää, että se voisi lähtökohtiensa puolesta ollakin tiedettä mutta että sen toteuttamistapa osoittaa sen ei-tieteelliseksi. Helppoa tämän selvillesaanti ei kuitenkaan aina ole, sillä kritiikki ei välttämättä ole hyvin artikuloitua, vaan sen päämääränä saattaa pikemminkin olla vain yleisön varoittelu älykkään suunnittelun teoriasta antamatta kuitenkaan lähempää tarkastelua kestäviä argumentteja tämän varoittelun tueksi. Kysymyksessä voi toisin sanoen olla perusteluvirheellinen ja siksi täysin pätemätön argumentointi. (Argumentoinnin pätemättömyys sinänsä ei todista esitettyä väitettä vääräksi, mutta virheellinen perustelu ei anna tukea esitetylle väitteelle, joten se jää pelkäksi väitteeksi väitteiden joukossa.)

Jos älykkään suunnittelun teoria on tiedettä, onko se pätevää vai virheellistä tiedettä?

Edelliskohdat ovat käsitelleet eräitä tieteen kiistanalaisia (naturalismi) ja kiistattomia (todennettavuus, johdonmukaisuus, falsifioitavuus) peruskriteereitä. Tässä kohdassa on kysymys tieteen sisäisestä keskustelusta: jokin käsitys voi olla sinänsä (jollain tavalla määritetyt) tieteen kriteerit täyttävä ja siinä mielessä tieteellinen mutta kuitenkin niin selvästi kilpailevia tieteellisiä käsityksiä epäonnistuneempi, että se siksi on syytä hylätä sen jälkeen, kun sen epäonnistuneisuus on tullut kyllin kiistattomasti osoitetuksi. Tällainen tieteensisäinen hylkäys on siis loogisesti mahdollinen vasta siinä tapauksessa, että teorialle on ensin annettu tilaisuus osoittaa hyötynsä tieteen sisäisissä prosesseissa: julkisellakin rahoituksella tehtävässä tutkimustyössä ja akateemisilla foorumeilla käytävässä keskustelussa.

Lähinnä naturalistien taholta tulleen voimakkaan torjunnan johdosta älykkään suunnittelun teorian pätevyyttä ei tällä tavoin ole vielä tähän mennessä päästy koettelemaan. Mielenkiintoista sinänsä onkin se, että naturalistit juuri vastustaessaan sitä, että älykkään suunnittelun teoria voisi olla tieteellinen, estävät sen vaihtoehdon, että se joutuisi hylättäväksi siitä syystä, että se olisi virheellinen.

Aiheesta muualla

Internet

• Rope Kojonen: Kertooko luonnon järjestys suunnittelusta (Michael Behe älykkään suunnittelun ajatuksen puolustajana) 20.1.2008. Systemaattisen teologian laitos. Viitattu 7.11.2008.

ApologetiikkaWiki

• Älykäs suunnittelu