Tieteisusko

Tieteisusko on epistemologinen käsitys, jonka mukaan vain tieteellinen tieto on luotettavaa tietoa. Kanta on länsimaissa hyvinkin yleinen. Se ei kuitenkaan ole älyllisesti perusteltavissa mm. seuraavista syistä:

1. Tieteisusko kumoaa itsensä, koska tiede ei todista tieteisuskoa. Ei ole olemassa mitään tieteellistä tulosta, joka todistaisi, että vain tieteellinen tieto olisi luotettavaa. Koska siis tieteisuskon olennaiselle oletukselle, että vain tieteellisesti perusteltuja väitteitä pitäisi uskoa, ei löydy tieteellistä tukea, tieteisuskon mukaan tieteisusko ei ole luotettava näkemys.
2. Tieteeseen liittyy perustelemattomia uskomuksia (universumin järjellisyys, järjen luotettavuus, mittaajan aistihavaintojen ja muistikuvien luotettavuus, luottamus mittaajan todistukseen mittaustuloksesta julkaisussaan, jne), joten tieteisuskoon usein liittyvä tiedollinen ylpeys ei ole oikeutettua.
3. Yksi tieteen tärkeä periaate pitäisi olla, että auktoriteetteihin ei luoteta, vaan enemmistönkin väitteisiin suhtaudutaan kriittisesti, ja ne on voitava perustella itsessään. Tieteisusko taas luottaa auktoriteetteihin eikä yleensä suhtaudu tieteen väitteisiin kriittisesti tai kysele tarkkoja perusteluja tieteentekijöiltä. Tieteisusko on siis itse asiassa epätieteellistä. Usein yhden alan tutkija on tieteisuskoinen suhteessa muihin tieteen aloihin.
4. Lisäksi tiede on muuttuvaa, joten tulevaisuuden tiede todennäköisesti kumoaa nykyisen tieteisuskon varmana tietona pitämiä väitteitä.
5. Tiede ei oikeasti vastaa useimpiin elämän tärkeisiin kysymyksiin, joten tieteisuskovan pitää kuitenkin turvautua muihin tietämisen/uskomisen muotoihin. Tieteisuskova antaa ymmärtää olevansa muita varmemmalla tiedollisella pohjalla, vaikka todellisuudessa hän on muita pinnallisempi eikä näe tai perustele omia oletuksiaan. Tieteisuskoon liittyy siis tiedollista tekopyhyyttä.
6. Arvostetun tieteellisen aseman saavuttaneilla on taipumus myydä uskonvaraisia/ideologisia käsityksiään tieteen nimissä, joten pinnallinen tieteisuskova on alttiina tieteenä esitetylle propagandalle.
7. Tieteenfilosofia ja kunkin tieteenalan metodologia rajaa tieteen pelikenttää. Tieteisuskova esim. uskoisi vain asioiden pituuteen, jos aikaa ja massaa ei voitaisi mitata tai jos ne tieteenfilosofialla määriteltäisiin tieteen ulkopuolelle. Tieteisuskova uskoisi vain perunoiden olemassaoloon, mikäli tiede rajaisi itsensä tutkimaan vain perunoita (metodinen peruna-tieteenfilosofia).
8. Emme lopulta tiedä, mitä tiede on. Tieteenfilosofiassa on osoitettu, että ei ole mahdollista määritellä, mikä on tiedettä ja mikä ei. Tieteisuskova ei siis perimmältään tiedä, mihin uskonsa kohdistaa. Pinnallisesti tämä on toki helppoa: uskotaan vain kaikki, mitä tiedemieheksi koettu henkilö väittää.

Kristilliseltä pohjalta tiedettä voi kuitenkin pitää hyvänä tapana tietää – ainakin silloin, kun tiedemiesten moraali on kunnossa ja keskusteluavaruutta ei rajoiteta. Näin ei kuitenkaan ole kaikilla tieteen aloilla.¹ Keskustelua rajoittaa nykytieteen vahva ennakkositoutuminen luonnollisiin syihin ainoina sallittuina tieteellisinä selityksinä (metodologinen naturalismi). Monesti tämän nojalla tehdään myös sellainen perusteeton johtopäätös, että koska ainoastaan luonnollisia syitä saa tutkia ja soveltaa, ne varmasti myös riittävät selittämään tutkimuskohteen – tai jopa, että tästä syystä kattava ja totuudenmukainen selitys rajoittuu kaikissa tapauksissa pelkkiin luonnollisiin syihin (metafyysinen naturalismi). Tällöin muut selitykset eivät ole pelkästään epätieteellisiä vaan myös tieteen vastaisia. Naturalistinen paradigma hankaloittaa erityisesti universumin ja elämän alkuperään ja tietoisuuden luonteeseen kohdistuvaa tutkimusta. Myös radikaaliin liberaaliteologiaan on vahvasti vaikuttanut käsitys, että vain luonnolliset selitykset ovat tieteellisiä, mikä tietysti on johtanut ihmeiden ja kaiken Jumalaan viittaavan pois selittämiseen.² Sitoutuessaan vahvasti metodologisen naturalismin tapaisiin ennakkokäsityksiin tiede lakkaa olemasta totuuden etsimistä.

Tieteisusko ja usko Jumalaan

Tieteessä ei ole mitään, joka todistaisi, ettei Jumalaa ole. Tämän myöntävät myös käytännössä kaikki ajattelevat tieteisuskovaiset. (Jos eivät myönnä, kannattaa kysyä, mikä konkreettinen tieteellinen tulos osoittaa, ettei Jumalaa ole.) Näin ollen tieteisuskovan kanta Jumalan olemassaoloon ei perustu tieteeseen vaan perustelu, mikäli sitä tunteenomaisen vakuuttumisen sivussa edes on, muodostetaan filosofisten argumenttien varassa. Yleisin tällainen filosofinen argumentti lienee seuraava:

1. Meidän tulisi uskoa vain tieteen tuloksiin.
2. Tiede ei ole todistanut Jumalaa, Jumalaa ei ole tarvittu selityksenä.
3. Johtopäätös: Meidän ei siis tulisi uskoa Jumalan olemassaoloon.

Koska kohta 1. on filosofinen sitoumus, ei tieteen tulos, argumentti on puhtaasti filosofinen, ei tieteellinen. Lisäksi, kuten yllä on osoitettu, kohta 1. on sisäisesti ristiriitainen (koska tiede ei todista kohtaa 1.). Näin ollen kohta 1. on välttämättä epätosi ja siten johtopäätös ei seuraa. Lisäksi kohta 2. on ongelmallinen, sillä todellisuudessa Jumalaa ei ole sallittu tieteellisenä selityksenä materialistisen tieteenfilosofian takia. Mikäli kohta 2. muutettaisiin muotoon: "2. Jumalaa ei ole sallittu tieteellisenä selityksenä", argumentilta putoaisi pohja pois. Kohta 2. on virheellinen myös siksi, että itse asiassa Jumala on hyvä selitys esimerkiksi kosmiselle hienosäädölle.

Miten on mahdollista, että monet muuten älykkäät tieteisuskovat haksahtavat ylläolevaan alkeelliseen filosofiseen kömmähdykseen? Syynä on se, että usein tieteisuskova halveksii filosofiaa ja pitää filosofista päättelyä ja argumentteja arvottomina. Mutta koska filosofia perimmältään ja parhaimmillaan on tarkkaa ja systemaattista ajattelua, jota sovelletaan suuriin ja vaikeisiin kysymyksiin, tieteisuskova jää vaille tarkkaa ja systemaattista ajattelua suurissa kysymyksissä. Näin ollen tieteisuskova ei usein näe omia filosofisia sitoumuksiaan nenäänsä pitemmälle, hän ei analysoi omaa ajatteluaan tarpeeksi tarkasti ja siksi sortuu itse lapselliseen ja virheelliseen filosofiaan, pitäen virheellistä filosofista päättelyään pätevänä ja tieteellisenä järkeilynä.

Mitä yleisempää tieteisusko on ja mitä yksipuolisemmin tieteisuskova lukee älyllisesti ylpeää tieteisuskoista kirjallisuutta, sitä vaikeampi yksinkertaistakaan tieteisuskon sisältämää ajatteluvirhettä on huomata.

Jumalattomuustodistuksen muunnelma: vahva muoto

Tiedeuskon itsensäkumoavuuden ongelma voidaan kiertää muotoilemalla argumentti uudelleen. Päättely voi tapahtua esimerkiksi näin:³

1. Vain sellaisten olioiden olemassaoloon on järkevää uskoa, jotka ovat tieteellisiä eli jotka ovat periaatteessa kumottavissa.
2. Kristinuskon Jumalan olemukseen kuuluvat vapaa tahto, kaikkivoipaisuus ja arvaamattomuus, joten mikä tahansa havainto sopii yhteen tällaisen Jumalan kanssa. Jumalan olemassaolo ei siis ole edes periaatteessa kumottavissa.
3. Johtopäätös: Jumala ei ole sellainen olio, jonka olemassaoloon on järkevää uskoa.

Väitelauseen totuudellisuus ei ole olio, joten ensimmäinen kohta ei ole enää itsensä kumoava. Sekin on kuitenkin vain metafyysinen uskomus, joka implisiittisesti olettaa, että kaikki oliot, joiden olemassaoloon on järkevää uskoa, ovat siinä määrin ennakoitavissa, että joillakin koeasetteluilla ne toimisivat väistämättä tietyllä tavalla. Toisin sanoen oletuksen mukaan on järkevää uskoa ainoastaan lainalaisesti toimivien eli luonnollisten olioiden olemassaoloon.⁴ Tämä päättely ei siis ole todiste sen puolesta, ettei Jumalan tai muiden yliluonnollisten olioiden olemassaoloon olisi järkevää uskoa, vaan se joutuu olettamaan tämän jo tehdäkseen ensimmäisen premissin. Jos tätä päättelyä yrittää käyttää todistamaan, ettei yliluonnollisten olioiden olemassaoloon kannata uskoa, sorrutaan kehäpäättelyyn.

Jumalattomuustodistuksen muunnelma: heikko muoto

Heikomman muunnelman mukaan falsifioitumattomuus ei ole itsessään riittävä ehto hylätä jumalusko, mutta jos Jumalan olemassaolon puolesta ei ole antaa mitään positiivista tieteellistä näyttöä, siihen ei kannata uskoa.³ Tämä muoto hyödyntää perinteistä todistustaakan periaatetta, jonka mukaan todistustaakka on positiivisen olemassaoloväitteen esittäjällä.

1. Vain sellaisten olioiden olemassaoloon on järkevää uskoa, jotka ovat tieteellisiä eli joiden puolesta on esittää havaintoihin ja kokeisiin perustuvaa evidenssiä.
2. Kristinuskon Jumalan olemukseen kuuluvat vapaa tahto, kaikkivoipaisuus ja arvaamattomuus, joten mikä tahansa havainto sopii yhteen tällaisen Jumalan kanssa. Jumalan olemassaolo ei siis ole edes periaatteessa kumottavissa.
3. Johtopäätös: Jumala ei ole sellainen olio, jonka olemassaoloon on järkevää uskoa.

Tässä muodossaan argumentti onkin enää subjektiivinen kannanotto, jonka mukaan Jumalan olemassaolon puolesta esitetty todistusaineisto ei ole riittävää. Tässä vaiheessa onkin syytä kysyä, mikä sitten olisi riittävää.

Jos ateisti haluaa johdonmukaisesti soveltaa ylläolevaa päättelyä, hän ei voi uskoa esimerkiksi yhdenkään sellaisen ihmisen olemassaoloon, jota Jumala ei ole luonut. Koska ei ole mahdollista todistaa, että on olemassa ihminen, jota Jumala ei ole luonut, ei todistustaakan periaatteen mukaan ole perusteita uskoa ihmisten olemassaoloon, tai ainakaan sellaisten ihmisten olemassaoloon, joita Jumala ei olisi luonut. Tämän perusteella olisi siis järkevää uskoa, että Jumala on luonut kaikki ihmiset, mikä merkitsee sitä, että Jumala on olemassa. (Plantinga 1983: 27–29.)

Tieteisusko ja kristinusko

Tieteellä on kristilliset juuret sekä historiallisesti että maailmankatsomuksellisesti. Historiallisesti tiede kehitettiin huippuunsa juuri kristillisessä Euroopassa. Maailmankatsomuksellisesti juuri kristinusko antoi tieteelle sen tarvitseman maailmankatsomuksellisen pohjan: Kristinusko merkitsi taikauskon loppua, luonto nähtiin Jumalan luomaksi ja Raamatun mukaisesti pitkälti luonnonlakien hallitsemaksi, ei henkiolentojen ja demonien ilmentymäksi. Kristinuskon pohjalta voitiin odottaa, että todellisuus on järkevä ja ymmärrettävä (sen Luoja on äärimmäisen järjellinen), että nimenomaan ihminen voi ymmärtää luomakuntaa (molemmilla sama Luoja, ihminen Jumalan kuva) ja että ymmärryksemme ja havaintomme ovat luotettavia (järkevän ja luotettavan Luojan luomia). Tämän lisäksi Jeesuksen käytännönläheinen ammatti johti siihen, että Euroopassa arvostettiin käytännön ammatteja ja siten mittausten tekijää, ei pelkästään nojatuolifilosofia.

Kristinuskon alla tieteisusko voidaankin nähdä harhaopiksi, jossa absolutisoidaan tai jopa nostetaan Jumalan asemaan yksi sinällään hyvä todellisuuden ja tietämisen osa-alue. Koko todellisuus on itse asiassa huomattavasti rikkaampi ja laajempi kuin pelkkä tieteellisen tiedon alue, joka ei toisaalta edes ole hyvin määritelty. Vastaavanlaisesta absolutisoinnista on esimerkkejä muiltakin alueilta: Pankkiiri sortuu helposti ajatteluun, että vain raha ratkaisee, rahahan pyörittää myös tiedettä. Matemaatikolle saattaa vain matematiikka olla tärkeää. Joillekin tietojenkäsittelijöille kaikki on vain algoritmeja. Joillekin sosiologeille kaikki, tiedekin, on vain sosiologinen systeemi. Ihminen nostaa usein oman alansa tai erityisalueensa liian merkittävään asemaan.

Tunnettuja tieteisuskon edustajia

• Kari Enqvist
• Esko Valtaoja
• Markku Myllykangas
• Richard Dawkins
• Steven Weinberg
• Christopher Hitchens

Katso myös

Usko ja tieto Ateismin falsifioitavuus Aukkojen Jumala Yliluonnollinen