Älyllisten kykyjen luotettavuus

Yksi teistien perusargumentteja on, että ilman Jumalan olemassaoloa on vaikea löytää perusteita havaintojen luotettavuudelle tai järjellisen ajattelun pätevyydelle. Moderni analyyttinen filosofi Alvin Plantinga ei tyydy pelkästään väittämään, että teismi on yhtä järkevä vaihtoehto kuin ateismi. Hän väittää, että ateismi on järjenvastaista, koska ajatteleva ateisti joutuu epäilemään tiedon mahdollisuutta eikä voi johdonmukaisesti olettaa tietävänsä mitään. Ateismin pohjalta ei voida perustella uskoa siihen, että havainnot vastaavat todellisuutta tai että järkisyyt antavat perusteen pitää jotakin käsitystä totena. Näin Plantinga kehittelee Anselmin ja Augustinuksen perusintuitiota Jumalasta järjellisyyden perustana. Hän laajentaa tätä intuitiota koskemaan kaikkia ihmisen älyllisiä kykyjä. (Plantinga 1993: 12. luku; 2000: 218-240.) Plantingan argumentti on seuraavanlainen. Ateismin mukaan Jumalaa ei ole olemassa vaan Jumala on ihmisen ajatuskonstruktio. Tästä seuraa naturalistinen lähestymistapa, jonka mukaan kaikki on selitettävä luonnollisten syiden pohjalta. Kun ateismi ja naturalismi yhdistetään evoluutioteoriaan, saadaan käsitys, jonka mukaan ihmisen älylliset kyvyt ja valmiudet ovat kehittyneet pelkästään evoluutioteorian kuvaamien prosessien ja mekanismien välityksellä. Tämä merkitsee sitä, että ne ovat kehittyneet ilman että kukaan on suunnitellut niiden kehitystä. (Jos taas evoluutioteoria ymmärretään teistisesti, saadaan käsitys, jonka mukaan Jumala on ohjannut ihmisen älyllisten kykyjen kehitystä.) Arkikokemuksen mukaan ihmisen älylliset kyvyt ovat verraten luotettavia, jos ne toimivat normaalisti sellaisissa olosuhteissa, jotka ovat niiden toiminnan kannalta sopivia. Tämä johtaa ongelmaan: Mitä syytä olisi olettaa ihmisten älyllisten kykyjen kehittyneen luotettaviksi, jos ne olisivat seurausta sattumanvaraisesta kehitysprosessista? Mitä syytä on olettaa, että evoluutioprosessi ilman Jumalan ohjausta tuottaisi ihmiselle älyllisiä kykyjä, joilla olisi taipumus normaalioloissa tuottaa tosia uskomuksia tai tehdä ihmiselle mahdolliseksi havainnoimalla ja päättelemällä päästä luotettavaan käsitykseen todellisuuden luonteesta? Ateistisesti ymmärretyn evoluutioteorian pohjalta olisi syytä olettaa ihmisen älyllisten kykyjen kehittyvän luotettaviksi ainoastaan sikäli kuin luotettavuudella on merkitystä eloonjäämisen kannalta. Luonnonvalinta ei suosi tosia uskomuksia sen takia, että ne ovat tosia. Darwin itse herätti epäilyksen inhimillisen tiedon luotettavuudesta naturalistisesti ymmärretyn evoluutioteorian näkökulmasta:

”	Minussa herää aina hirvittävä epäilys, onko ihmismielen muodostamilla vakaumuksilla mitään arvoa, ovatko ne ollenkaan luotettavia, ottaen huomioon, että ihmismieli on kehittynyt alempien eläinten mielistä. Luottaisiko kukaan apinan mielessä kehittyneisiin vakaumuksiin, jos sen mielessä on yleensä mitään vakaumuksia.	”
—Darwin, 1887: I: 315-316.

Plantingan argumentin tarkoituksena on tukea Darwinin epäilystä. Hänen argumenttinsa lähtökohtana on kaksi väitettä. (1) Todennäköisyys, että ihmisen älylliset kyvyt kehittyisivät luotettaviksi ateistisesti ymmärretyn evoluution pohjalta, on joko pieni tai sellainen, ettei sitä ei ole mahdollista luotettavasti määrittää. (2) Tiedostaessaan tämän todennäköisyyden olevan pieni tai tutkimaton ateistilla on syy epäillä älyllisten kykyjensä luotettavuutta. Koska ateistilla on syy epäillä älyllisten kykyjensä luotettavuutta, hänellä on syy epäillä kaikkia uskomuksia, jotka ovat näiden älyllisten kykyjen tuotetta. Toisin sanoen, hänellä on syy epäillä kaikkia uskomuksiaan. Koska ateismi on yksi hänen uskomuksistaan, hänellä on syy epäillä sitä. Tämä merkitsee, että ateismi on sisäisesti epäjohdonmukainen, koska sen omat perustavat oletukset tekevät sitä puoltavat perustelut epäilyksenalaisiksi: kaikki ne syyt, joiden ateismi katsoo tukevan vakaumustaan, tulevat epäilyksenalaisiksi sen omien oletusten pohjalta. Erityisesti on syytä epäillä sentyyppisten korkeammantasoisten päättelytapojen luotettavuutta, joita tarvitaan esimerkiksi tieteellisen tutkimuksen teoreettisissa ja abstrakteissa kysymyksissä, koska niillä tuskin on ollut merkitystä eloonjäämisen kannalta. Vielä suurempi syy on epäillä sentyyppisten abstraktien maailmankatsomuksellisten päätelmien luotettavuutta, jotka ovat perustana uskolle ateismiin, koska niillä on vielä vähemmän merkitystä eloonjäämisen kannalta. Niinpä Plantingan argumentti herättää vahvemman epäilyksen joidenkin tiettyjen uskomusten oikeutuksesta, ja se kohdistuu kaikkein voimakkaimmin ateismin kaltaisiin maailmankatsomuksellisiin uskomuksiin. Tämä ateismin perusongelma näkyy selvästi skottilaisen filosofin David Humen ajattelussa. Hume epäili ulkoisten esineiden olemassaoloa, syiden ja seurausten välistä vaikutussuhdetta, yksilön identiteetin pysyvyyttä ja muiden tietoisten ihmisolentojen olemassaoloa. Hume ei pelkästään esitä epäilyksiään ja niiden perusteluja, vaan hän ilmaisee joutuneensa henkilökohtaiseen kriisiin: hän ei tiedä, mihin hän voisi uskoa.

”	Missä minä olen, tai mikä? Mistä olen saanut olemassaoloni ja mihin tilaan palaan? Kenen suosiota minun tulisi etsiä ja kenen vihaa pelätä? Mitkä olennot ympäröivät minua? Keneen minulla on vaikutusta tai kenellä on vaikutusta minuun? Minua hämmentävät kaikki nämä kysymykset ja alan kuvitella itseni kaikkein kurjimmassa mahdollisessa tilassa, syvimmän pimeyden ympäröimänä ja täysin vailla mahdollisuutta käyttää jäseniäni ja kykyjäni.	”
—Hume , 1951: 269.

Tällaisia epäilyksiä herää Humen mieleen, kun hän pohtii filosofisesti ihmisen tiedon mahdollisuuksia. Hän ei löydä perusteita uskoa edes perustaviin jokapäiväisiin vakaumuksiin, että on olemassa aineellisia esineitä, muita ihmisiä ja pysyvän identiteetin omaava minuus. Hän tosin vapautuu tästä hämmentävästä epätietoisuudesta, kun hän jättää filosofisen pohdinnan sikseen ja palaa tavallisten askareiden pariin. Tällöin luonto "parantaa minut tästä filosofisesta melankoliasta, joko rentouttamalla tämän mielenlaadun tai pyyhkimällä pois nämä kauhukuvat jonkin huvituksen ja elävän aistivaikutelman avulla. Syön päivällistä, pelaan backgammonia, keskustelen ja olen iloinen ystävieni kanssa." (Mt.) Filosofisesti valistunut ihminen ei Humen mielestä kuitenkaan ota tätä luonnon tarjoamaa lohdutusta täysin vakavissaan. Hän tietää, ettei ole mahdollista välttää yleistä harhakäsitystä, jonka mukaan saamme tietoa todellisuudesta havaintojemme välityksellä. Hän kuitenkin tiedostaa, että kyseessä on harhakäsitys, joka on mielivaltainen tai ainakin äärimmäisen epäilyttävä. Hume ei pidä äärimmäisiä tietoteoreettisia epäilyksiään heikkoutena tai virheenä. Päinvastoin, hän kokee niiden olevan ilmausta kehittyneestä filosofisesta ajattelukyvystä. Tavalliset ihmiset uskovat havaintojensa luotettavuuteen, mutta se johtuu heidän älyllisestä kehittymättömyydestään tai laiskuudestaan. Heidän uskonsa on vailla järjellisiä perusteita. Toinen skottifilosofi Thomas Reid (1710-1796) arvostelee Humea siitä, että tämän mukaan havaintojen luotettavuus pitää todistaa järjellisillä perusteluilla, sen sijaan että havaintoja voitaisiin käyttää itsenäisenä tietolähteenä. "Miksi meidän pitäisi luottaa järkeen enemmän kuin havaintoihin - ne tulivat molemmat samasta verstaasta ja sama taiteilija teki molemmat." (Reid 1975: 84-85.) Plantingan (2000: 222 ss.) mukaan Humen epäilykset tulevat ymmärrettäviksi laajempaa maailmankatsomuksellista taustaa vasten. Humen mielestä emme voi tietää mitään maailmankaikkeuden alkuperästä emmekä tiedä, millä tavalla ihmisen havaintokyky, kieli ja muisti ovat kehittyneet. Koska Hume ei oleta minkäänlaisen järjellisen prosessin tai Luojan järjestäneen ihmisen havaintokykyä sopivaksi tehtäväänsä, hänen on vaikea perustella sitä, että ihmisen havainnot tarjoavat tietoa todellisuudesta. Perustavalla epäilyksellä inhimillisen tiedon oikeutuksesta on maailmankatsomuksellinen tausta. Teisti voi Plantingan mukaan välttää epäilyksen kehän, koska hän lähtee siitä, että ihmisen älylliset kyvyt ovat sellaisen kehityksen tulosta, jota on ohjannut Jumalan suunnitelma. Koska teismin mukaan Jumala on luonut ihmisen älylliset kyvyt, on perusteita olettaa, että ihmiselle on luotu edellytykset totuuden löytämiseen. Niinpä teistillä on syy uskoa, että älylliset kyvyt on suunniteltu sellaisiksi, että ne antavat oikein toimiessaan tietoa todellisuudesta. Siten teismi on sopusoinnussa järjellisyyden ja tiedon kanssa, mutta ateismi ei tarjoa perusteita pitää inhimillistä tietoa luotettavana yleensä, ja erityisesti se tekee vaikeaksi uskoa ateismin tiedolliseen perusteltavuuteen. Plantingan argumentti, jonka mukaan tietoteoria edellyttää teististä perustaa, on herättänyt vilkasta keskustelua ja useita vasta-argumentteja (ks. esim. Beilby 2002). Suomen johtava tietoteoreetikko Markus Lammenranta kommentoi tätä keskustelua seuraavasti:

Plantingan, Wolterstorffin ja Alstonin argumentaatio on monasti vahvempaa kuin sille esitetty kritiikki. Tämä ei ole ihme; ovathan kaikki ensiluokkaisia tietoteoreetikkoja. Erityisesti Plantinga on onnistunut esittämään metafyysiselle naturalismille todellisen haasteen, jota yhdelläkään vakavalla naturalistilla ei ole varaa sivuuttaa. (Lammenranta 2002b: 96.)

Koska Plantingan argumentti kuitenkaan tuskin saa naturalistia kääntymään supranaturalistiksi, on Lammenrannan mukaan seurauksena tietynlainen pessimismi tiedon ja tietoteorian mahdollisuuksien suhteen. On tietysti mahdollista, että meillä on tietoa, mutta kysymystä on mahdotonta perustellusti ratkaista naturalistisista lähtökohdista. (Lammenranta 2002a.) Plantingan argumentti näyttää tarjoavan yhden merkittävän selityksen sille, miksi ateismilla on ollut taipumus ajautua käsitykseen, jonka mukaan ei ole mahdollista saada luotettavaa tietoa todellisuudesta.

Katso myös

Evoluutioteoreettinen argumentti naturalismia vastaan