Sijaissynnytys
Sijaissynnytys on yksi avusteinen lisääntymismenetelmä (assisted reproductive technology,ART) Sijaissynnyttäjä (surrogate) saatetaan raskaaksi ja synnytyksen jälkeen hän luovuttaa lapsen aiotuille vanhemmille (intended parents), jotka kasvattavat ja hoitavat lapsen. Perinteisessä sijaissynnytyksessä (traditional tai partial surrogacy) käytetään sijaissynnyttäjän omia munasoluja. Koeputkihedelmöitykseen perustuvassa sijaissynnytyksessä (gestational tai IVF surrogacy) käytetään aiotun äidin tai kolmannen naisen luovuttamia sukusoluja.1
Koeputkihedelmöityksessä (in vitro fertilization, IVF) kerätyt munasolut hedelmöitetään siittiöillä ruumiin ulkopuolella maljalla ja hedelmöittynyt alkio siirretään kohtuun. Useimmiten sijaissynnytyshoidossa kerätyt munasolut hedelmöitetään aiotun isän siittiöillä, mutta hoidossa voidaan käyttää myös luovutettuja siittiöitä. Jos synnytyksestä maksetaan sijaissynnyttäjälle palkkio aiheutuneiden kulujen lisäksi, on kyseessä kaupallinen sijaissynnytys (commercial surrogacy), jota voidaan kutsua myös kohdunvuokraukseksi.1
Aikuisen oikeus lapseen vs. lapsen oikeus isään ja äitiin
Suomessa sijaissynnytys on lailla kielletty, mutta pyrkimys sen laillistamiseen on saanut uutta pontta sukupuolineutraalin avioliittolain säätämisen jälkeen. Yhtenä syynä on sukupuolineutraali ajattelu, jonka mukaan jokaisella aikuisella on oikeus lapseen. Tämän ajattelutavan pohjalta pyritään kieltämään lapsen perustava ihmisoikeus tuntea biologinen isänsä ja äitinsä ja kasvaa heidän hoidossaan.
Tämä lapsen oikeuksien loukkaaminen kärjistyy tilanteessa, jossa miespari haluaa itselleen lapsen. Joskus he käyttävät hyväkseen kahta naista lapsen hankkimisessa: he hankkivat yhdeltä naiselta munasolun ja maksavat toiselle naiselle siitä, että hedelmöitetty munasolu istutetaan hänen kohtuunsa ja hän lopulta synnyttää lapsen. Näin he haluavat estää sen, ettei lasta kantanut nainen voisi vaatia oikeutta lapsen äitiyteen.
Jakamalla äidin roolin kahteen osaan: munasolun luovuttajaan ja sijaisäitiin, he haluavat vähentää mahdollisuutta, että sijaisäiti voisi lapsen synnytettyään kiintyä niin paljon lapseensa, että hän vaatisi oikeutta pitää lapsen. Samalla tämä tekee syntyvälle lapselle entistä vaikeammaksi tietää, kuka hänen äitinsä on tai olla missään suhteessa äitiinsä. Näin lapselle tehdään lähes mahdottomaksi rakentaa identiteettiään suhteessa äitiinsä.
Turvatakseen oman oikeutensa lapseen (ja lapsen hankkimiseen sijoittamansa rahat) miespari tekee näin lapselle hyvin vaikeaksi, ellei mahdottomaksi tuntea äitinsä ja tätä kautta ymmärtää itseään. Samalla he käyttävät omaa sosiaalista ja taloudellista valta-asemaansa alistaakseen kahta naista: yhden munasolun luovuttajaksi ja toisen sellaisen lapsen kantajaksi ja synnyttäjäksi, jonka äiti pian synnytyksen jälkeen joutuu luovuttamaan vieraille ihmisille maksua vastaan.
Kansainvälinen lapsikauppa
Sukupuolineutraalin avioliittolainsäädännön hyväksymisellä on näin taipumus lisätä kansainvälistä lapsikauppaa, jossa rikkaiden maiden pariskunnat käyttävät köyhien maiden asukkaita tuottaakseen itselleen lapsia rahalla. Lapsikauppa on tietysti yhtä suuri houkutus hedelmättömyydestä kärsiville heteroille kuin homoille. Kaikkein kärjistyneimmässä muodossa tämä on silloin, kun köyhä nainen houkutellaan vuokraamaan kohtunsa synnyttääkseen lapsen jollekin lapsettomalle parille.
Kohdunvuokraukseen sisältyy taloudellista hyväksikäyttöä. Siinä käytetään hyväksi köyhien naisten hädänalaista tilaa rikkaiden eduksi, joilla on varaa käyttää sijaisäitiä toteuttaakseen omat lisääntymistarpeensa.
Kohdunvuokrauksen myötä lapsen saamiseen liitetään taloudellisen hyödyn näkökohta, vaikka lapsen saamisessa pitäisi olla kyse rakkaudesta. Kohdunvuokrausliiketoimen on arvioitu olevan liikevaihdoltaan 30 miljardia maailmanlaajuisesti.
Läntisessä Intiassa sijaitseva Anandin kaupunki on pitkään ollut pitkään yksi kohdunvuokrauksen keskuksista. Kohtunsa vuokraavat intialaiset naiset saattavat tällä tavalla ansaita enemmän kuin he muuten ansaitsisivat viidessätoista vuodessa. Niinpä köyhän intialaisnaisen on vaikea vastustaa kiusausta suostua sijaisäidiksi. Kuitenkin hänen on vaikea etukäteen arvioida sitä, miltä hänestä lopulta tuntuu joutuessaan luovuttamaan kantamansa lapsen vieraalle parille.
Valtion vallan kasvu
Sijaisäitiys ja kohdunvuokraus kaventavat ykstyiselämän aluetta, koska näiden käytäntöjen myötä valtion täytyy säätää lakeja säätelemään lasten tuotantoa.
Kohdunvuokraustapaukseen saattaa liittyä jopa viisi eri henkilöä: munasolun luovuttaja, sperman luovuttaja, sijaissynnyttäjä ja yksi tai useampi aiottu vanhempi. Lainsäädäntö joutuu tässä tilanteessa määrittelemään sen, kuka on lapsen juridinen vanhempi. Sen sijaan, jos lapsi syntyy naisen ja miehen avioliitossa luonnollista tietä, lainsäädännön tehtäväksi jää vain rekisteröidä se, ketka ovat lapsen luonnollisia vanhempia.
Näin kohdunvuokraus luo keinotekoisen tilanteen, jossa valtio saattaa erottaa lapsen luonollisista vanhemmistaan. Sijaisäidillä, joka on kohdussaan kantanut lasta yhdeksän kuukauden ajan, ei ole mitään oikeuksia tai velvollisuuksia suhteessa lapseen enää lapsen syntymän jälkeen. Laki erottaa lapsen geneettisistä vanhemmista, jotka toimivat munasolun ja sperman luovuttajina
Sallimalla joidenkin ihmisten ostaa muita ihmisiä, valtio luo tilanteen, jossa lapsia käytetään kauppatavaroina.
Lapsen kokemat riskit
Kohdunvuokraus on psykologisesti riskialtista lapsille: lapset kiintyvät äitiinsä jo kohdussa. Näin kehittyvät symbioottisen suhteen rikkominen on sisältää riskin, että lapsen perusluottamus horjuu.
Kohdunvuokraus vaatii keinoputkihedelmöityksen kayttöä, mikä sisältää lapselle lääketieteellisiä riskejä kuten ennen aikainen syntymä ja alhainen syntymäpaino.
Kohdunvuokrauksen seurauksena syntyvällä lapsella on riskinä myös se, että aitotut vanhemmat hylkäävät hänet, jos hän on vammainen tai vakavasti sairas. Tällainen lapsi jää sijaisäidin hoitoon ja juridisesti epäselvään tilanteeseen.
Rodunjalostusopillisen ajattelun leviäminen
Sijaisäitejä vaaditaan joskus allekirjoittamaan sopimus, että he abortoivat lapset, jotka eivät täytä aiottujen vanhempien asettamia laatuvaatimuksia. Joissakin tapauksissa aitotut vanhemmat ovat kieltäytyneet ottamasta vastaan sijaisäidin synnyttämää lasta, jolla on todettu Downin oireyhtymä.
Alana Newman alkoi ottaa julkisesti kantaa sitä vastaan, että lapsia tuotetaan tarkoituksellisesti isättömyyteen tai äidittömyyteen huomattuaan, että jotkut tällä tavalla vanhemmiksi tulleet halusivat saada rahansa takaisin saatuaan lapsia, joilla oli perinnöllinen sairaus. Hän luki vanhempien kertomuksia, jotka olivat pettyneitä ostamaansa lapseen. ”Näyttää siltä, että kun hedelmöitykseen käytetään rahaa, vanhemman ja lapsen välinen suhde turmeltuu.” Osallistuessaan keskusteluohjelmaan miehen kanssa, joka oli vuokrannut naisen kantamaan keinohedelmöityksen avulla alkunsa saaneita kaksosia, Newman kysyi, mitä mies tekisi, jos lapsilla olisi Downin oireyhtymä. Keskustelun aikaan vuokraäiti oli neljännellä kuulla raskaana. Kyseinen mies vastasi, että jos lapset osoittautuisivat kehitysvammaisiksi, hän pyytäisi vuokraäitiä tekemään abortin.
Newmanin mukaan aikuiskeskeisen ajattelutavan seurauksena on lopulta se, että lapsista tulee kauppatavaraa, jota tuotetaan ja myydään aikuisten tarpeiden tyydyttämiseksi. Hän ottaa esimerkiksi Theresa Ericksonin, kuuluisan juristin, joka on hoitanut monia kohdunvuokraustapauksia ja on luovuttanut itse munasolujaan. Erickson osti luovuttajilta munasoluja, loi alkioita luovuttajien sperman avulla, ja istutti alkiot vuokraäidin kohtuun. Kun lapsi oli äidin kohdussa kolmen kuukauden ikäinen, hän myi vanhemmuuden oikeudet eniten tarjoavalle. Tällä tavalla hän tuotti ja myi 13 lasta ja sai yhdestä lapsesta parhaimmillaan 180 000 dollaria. Näin aikuiskeskeinen näkökulma saattaa johtaa lapsikauppaan, jossa lapsesta tulee tuote aikuista varten sen sijaan, että lapsi olisi itseisarvoinen olento, jonka eteen aikuiset ovat valmiit tekemään uhrauksia ja jota aikuiset rakastavat kaikkine vammoineen ja puutteineen.
Sijaisäidin asema
Sijaisäidin suhdetta lapseen kohdellaan ikään kuin se olisi tärkeä vain synnytykseen asti ja täysin merkityksetön sen jälkeen. Sijaisäidin tunteet sivuutetaan prosessissa, jossa hän joutuu myymään itseään rahasta ja luovuttamaan lapsensa vieraille ihmisille pysyäkseen itse hengissä. Se, että hänen köyhyytensä pakottaa hänet synnyttämään lapsen luovutettavaksi vieraalle pariskunnalle, ei tarkoita sitä, ettei hänellä olisi äidin tunteita sitä lasta kohtaan, jota hän on kantanut kohdussaan ja jonka hän on synnyttänyt.
Jos sijaisäiti kiintyy lapseen raskauden aikana, hänellä ei ole mitään oikeutta säilyttää suhdetta lapseen lapsen syntymän jälkeen.
Harvardin yliopiston professorin Michael Sandelin2 mukaan emme voi ilman muuta sanoa köyhän sijaisäidin valintaa vapaaksi, koska hänen on vaikea vastustaa suurta taloudellista houkutusta ja hänen on vaikea etukäteen arvioida tunteitaan joutuessaan luovuttamaan kantamansa lapsen vieraalle parille.
Moraalifilosofi Elizabeth Andersonin mielestä kohdunvuokraaminen alentaa naisen ja lapsen arvoa, koska heitä kohdellaan ikään kuin hyödykkeinä. Naista ja lasta ei tässä tapauksessa kohdella olentoina, joita rakastetaan ja kunnioitetaan heidän omilla ehdoillaan, vaan heitä käytetään voiton ja hyödyn välineinä.
Raskauden luonnollinen tarkoitus on synnyttää tunnesuhde naisen ja lapsen välille. Kohdunvuokrauksessa tämä raskauden luonnollinen tarkoitus estetään maksamalla naiselle siitä, että hän tukahduttaa luonnolliset tunteensa. Naisen arvoa alennetaan käyttämällä hänen ruumistaan tehtaana ja maksamalla hänelle siitä, ettei hän muodosta äiti-lapsisuhdetta synnyttämäänsä lapseen.
Edellyttäessään sijaisäidin ”tukahduttavan vanhemman rakkauden, jota hän mahdollisesti lasta kohtaan tuntee” ja pidättyvän luomasta tunnesidettä lapseensa, kohdunvuokraussopimukset muuntavat naiseuden yhden arvokkaimman piirteen tuotantovälineeksi ja ”muuntavat naisten työn vieraantuneen työn muotoon”3
Sandel kiinnittää huomiota siihen, että kyseessä on rikkaiden harjoittamaa vallankäyttöä köyhiä kohtaan:
Sitä paitsi maailmanlaajuisen maksetun raskauden toimialan muodostuminen − vielä nimenomaan köyhiin maihin − voimistaa tunnetta, että sijaisraskaus alentaa naisten arvoa välineellistämällä heidän ruumiinsa ja lisääntymiskykynsä.”
– Sandel4
Sandel kertoo kirjassaan yhdestä sijaisäidistä, joka halusi purkaa tekemänsä kohdunvuokraussopimuksen ja pitää synnyttämänsä lapsen omanaan. Käsitellessään tätä tapausta New Jerseyn muutoksenhakutuomioistuin päätyi kumoamaan kohdunvuokraussopimuksen. Oikeuden puheenjohtajan Robert Wilenzin perustelun mukaan naisen suostumus synnyttää lapsi ja luovuttaa se syntymän jälkeen ei ollut täysin vapaaehtoinen, koska hän ei ollut täysin tietoinen sopimuksen seurauksista:
Sopimuksessa biologinen äiti on peruuttamattomasti sitoutunut, ennen kuin hän tietää siteensä voimakkuuden lapseen. Hän ei tee täysin vapaaehtoista, tietoista päätöstä, sillä selvästikin mikä tahansa ennen vauvan syntymää tehty päätös perustuu mitä suurimmassa määrin tietämättömyyteen.
– Robert Wilenz5
Wilentz esitti myös toisen perustavamman syyn:
Riippumatta siitä, kuinka pakottava hänen rahantarpeensa on täytynyt olla ja kuinka merkittävä hänen ymmärryksensä seurauksista on ollut, me väitämme, että hänen suostumuksensa on merkityksetön. Sivistyneessä yhteiskunnassa on asioita, joita ei voi rahalla ostaa.
– Robert Wilenz6
Wilenzin mielestä kohdunvuokraus merkitsee vauvan myymistä. ”Tässä on kyse lapsen myymisestä tai vähintäänkin siitä, että äiti myy oikeutensa lapseen.” Vauvan myyminen on väärin, vaikka se olisi vapaaehtoista.
Lapsen itseisarvo
Kohdunvuokrauksen yhtenä vaikutuksena voi olla heikentää käsitystä lapsen ehdottomasta ihmisarvosta: lapsi ei ole olemassa vanhempiensa tarpeiden tyydyttämiseksi vaan itseisarvoisena olentona, päämääränä itsessään. Lapsen luontainen tarve tuntea äitinsä sivuutetaan tässä prosessissa, jossa hänen äidilleen maksetaan siitä, että hän kieltäytyy pitämästä synnyttämäänsä lasta lapsenaan. Yksi lapselle kaikkein raskaimmista ja vaikeimmista kokemuksista, äidin hylkääminen, asetetaan kohdunvuokrauksessa tavoitteeksi. Tällaisen kaupallisen prosessin tuotteena synnytetty lapsi saattaa myöhemmin kärsiä tunteesta, että hänen äitinsä on myynyt hänet rahasta. Tämä voi iskeä lapsen omanarvontunteen ytimeen tavalla, jota on vaikea ymmärtää sellaisen, joka ei ole kokenut tätä äitiyden riistoa. Tällaisten lasten kokemuksista saamme eläviä kuvauksia Alana Newmanin nettisivustolta https://anonymousus.org/.
Myös Kalifornian valtionyliopiston professori Robert Oscar Lopez kritisoi kohdunvuokrausta ja puolustaa lapsen itseisarvoa. Hän lähtee siitä, ettei kenelläkään voi olla oikeutta toiseen ihmiseen eikä ketään ihmistä voi omistaa. Tältä pohjalta hän hylkää ajatuksen, että aikuisilla olisi oikeus lapseen. Ajatus, jonka mukaan aikuisella on oikeus lapseen, sisältää hänen mielestään samanlaisia käsitteitä kuin mitä aikoinaan liittyi orjuuteen. Lopez on itse puertoricolaisten orjien jälkeläinen, joka on kasvanut lesboperheessä. Sikäli hän osaa omalta osaltaan tulkita näissä olosuhteissa kasvavien lasten tunteita. Nämä tunteet eivät välttämättä tunnu oikeudenmukaisilta niistä, jotka haluavat lapsia ja erilaisten tekijöiden vuoksi joutuvat turvautumaan menetelmiin, joita Lopez kritisoi. Moniääninen dialogi kuitenkin edellyttää, että erilaisia ääniä kuunnellaan.
Lopez kiinnittää huomiota siihen, että orjuudessa ihminen saattoi ostaa toisen ihmisen rahalla. Sukupuolineutraali avioliittolaki merkitsee silmien sulkemista lapsen ja hänen isänsä ja äitinsä väliseltä erityissuhteelta ja sen hyväksymistä, että miesparit voivat vuokrata köyhän naisen kohdun ja ostaa häneltä lapsen.
On häiritsevää luokka-ajattelua ja elitismiä, että homoseksuaaliset miehet ajattelevat voivansa rakastaa lapsiaan ilman ehtoja, sen jälkeen kun he ovat kohdelleet heidän sijaisäitiään kuin hautomakonetta. Tai että homoseksuaaliset naiset ajattelevat voivansa rakastaa lapsiaan ehdottomasti, sen jälkeen kun he ovat kohdelleet heidän spermaa lahjoittanutta isäänsä kuten hammastahnatuubia.
– Robert Oscar Lopez7
Lopezin kritiikki kohdunvuokraussopimuksia vastaan on ymmärrettävää, koska niissä sijaisäidin odotetaan tukahduttavan äidin tunteensa rahan takia. Mutta miksi Lopez kritisoi myös spermapankkien käyttöä naisparien hedelmöittämisessä? Nämä miehethän ovat vapaaehtoisesti antaneet spermansa tätä käyttöä varten, joten heille ei tehdä henkistä väkivaltaa eivätkä he joudu kärsimään vaikeista tunteista, joita sijaisäidit kokevat luovuttaessaan lapsen vieraan parin hoitoon. Lopez kuitenkin väittää, että näin syntyvälle lapselle voi olla emotionaalisesti hyvin vaikeaa tiedostaa, että hänelle rakas äiti on tietoisesti ja harkitusti saattanut hänet tilanteeseen, jossa hän ei voi tuntea isäänsä.
Isän ja äidin kaipuu
Yalen yliopiston psykiatri Kyle Pruett8 päättelee tutkimustyönsä pohjalta, että keinohedelmöityksen tuloksena syntyneillä ja ilman isää kasvaneilla lapsilla on tyydyttämätön ”nälkä isän pysyvää läsnäoloa kohtaan”. Hänen tutkimuksensa sopii yhteen avioeroa ja yksinhuoltajuutta koskevien tutkimusten kanssa, joissa tuodaan esille samanlainen isän ikävä. Pruettin tutkimus tuo myös esille, että keinohedelmöityksen tuloksena syntyneillä lapsilla, joilla ei ole tietoa isästään, on syviä ja häiritseviä kysymyksiä biologisesta alkuperästään ja perheestä, josta he ovat biologisesti peräisin. Nämä lapset eivät tunne isäänsä eivätkä isänsä sukua, ja heistä on vastenmielistä elää eräänlaisessa välitilassa ilman suhdetta biologiseen isäänsä9
Lopez kertoo omasta kokemuksestaan, että hänen oli helpompi hyväksyä oman äitinsä ratkaisu kasvattaa häntä lesboperheessä, koska se ei ollut harkitusti suunniteltu vaan seurausta avioliiton hajoamisesta, jossa äiti ei itse ollut aloitteentekijä. Lopezin olisi ollut vaikea elää sen ajatuksen kanssa, että hänelle rakas äiti olisi tietoisesti ja harkitusti saattanut hänet siihen turhauttavaan ja tuskalliseen tilanteeseen, ettei hän voinut elää läheisessä yhteydessä isäänsä.7
Alana Newman sai alkunsa keinohedelmöityksestä, jossa käytettiin nimettömän luovuttajan spermaa. Kirjallisessa todistuksessaan Kalifornian lakiasäätävälle edustajakokoukselle hän protestoi lapsen sukuyhteyksien rikkomista vastaan. Kun lapsi tiedostaa, että häneltä on tietoisesti riistetty yhteys isään tai äitiin, hänen luottamuksensa ihmisten hyvyyteen uhkaa murentua.
Jos ihmiset voivat ottaa pois jotakin niin kallisarvoista kuin äidin tai isän ja saada meidät tuntemaan kiitollisuutta tästä menetyksestä, mitä muuta ihmiset voivat ottaa meiltä pois? Miten voit odottaa tulevan sukupolven taistelevan vapauden, demokratian, puhtaan ilman ja veden puolesta, kun heiltä on varastettu jotakin niin kallisarvoista ja perustavaa kuin äiti tai isä?
– Alana Newman
Tämän varkauden toteuttamiseen osallistuvat valtio, hedelmöityshoitoa tarjoavat yritykset ja tehtävänannon antanut vanhempi, joka usein on myös lapsen toinen biologinen vanhempi, "joka vannoo suojelevansa ja hoitavansa lasta, mutta ainoastaan sillä ehdolla, että lapsi osoittaa kiitollisuutta elämästään eikä esitä kysymyksiä puuttuvasta vanhemmasta." Newmanin mielestä nimettömän luovuttajan avulla toteutettu hedelmöitys saattaa olla joskus vain ”kaunisteleva tapa puhua lasten ostamisesta ja myymisestä”.
Katso Myös
Jennifer Roback Morse: Why Everyone Should Oppose Surrogacy
Apologetiikkawiki
Kirjallisuus
- Anderson, Elizabeth: Is Women’s Labor a Commodity?. Philosophy and Public Affairs, 1990, nro 19, s. 71-92.
- Kivipuro, Kaisa Johanna: Sijaissynnytys ja vanhemmuuden normalisointi: lisääntymisoikeuksien rajaaminen lainsäädäntöaineistossa. Sosiologian pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto, 2015
- Lopez, Robert Oscar: Justice Kennedy’s 40 000 Children. The Public Discourse, May 2nd 2013.
- Newman, Alana: Testimony of Alana S. Newman. Opposition to AB460. To the California Assembly Committee on Health April 30, 2013. ccgaction.org. Viitattu 10.5.2017.
- Pruett, Kyle: Fatherneed. New York: Broadway, 2000.
- Puolimatka, Tapio: Lapsen ihmisoikeus: oikeus isään ja äitiin. Suunta-kirjat, 2014.
- Sandel, Michael J., Suom. Anni Lassila, Janne Luotola, Petja Pelli ja Juha Sainio: Oikeudenmukaisuus. Helsinki: HS kirjat, 2012.
