Richard Dawkins

Richard Dawkins FRS on englantilainen eläintieteilijä, evoluutiobiologi ja tieteen kansantajuistaja. Dawkinsilla ei ole minkäänlaista tutkintoa filosofian tai teologian alalta.¹ Hän toimii Oxfordin yliopistossa tieteen kansantajuistamisen professorina.¹ Dawkins nousi julkisuuteen vuonna 1976 kirjallaan The Selfish Gene (suom. Geenin itsekkyys), joka popularisoi geenivalintaa painottavan evoluutionäkemyksen ja esitteli käsitteet meemi ja memetiikka. Vuonna 1982 hän esitteli merkittävän teorian fenotyypeistä kirjassaan The Extended Phenotype.

Sen jälkeen hän on kirjoittanut monia tunnettuja evoluutiota käsitteleviä kirjoja ja muun muassa esiintynyt lukuisissa televisio-ohjelmissa, joissa on käsitelty evoluutiobiologiaa, kreationismia ja uskontoa. Vuonna 1995 hänet nimitettiin kansantajuistamisen professoriksi Oxfordin yliopistossa. Dawkins on tunnettu uusateisti, uskonnonvastainen henkilö, humanisti, skeptikko, ja arvovaltainen tieteen, uskontojen ja politiikan kommentaattori. Hänet valittiin vuonna 2005 Prospect-lehden listalla sadasta tunnetusta älyköstä ensimmäiseksi. Hän sai kaksinkertaisesti ääniä verrattuna toiseksi tulleeseen Umberto Ecoon.²

Evoluutiota koskeva keskustelu

Dawkins on tunnettu värikkäästä ja tunteisiin vetoavasta puhetavastaan. Hänen yksi eniten lainattu kannanottonsa evoluutioteoriaan on seuraavanlainen:

Voimme ehdottoman luottavaisesti sanoa, että jos tapaat henkilön, joka väittää, ettei hän usko evoluutioon, kyseinen henkilö on joko tietämätön, typerä tai mielisairas (tai paha, mutta en mieluiten pohtisi sitä mahdollisuutta). (Dawkins 1989a: 34)

Phillip E. Johnson kritisoi tässä lausumassa erityisesti epämääräistä tapaa käyttää evoluution käsitettä:

Meidän on siis joko uskottava evoluutioon tai mentävä mielisairaalaan. Mutta mitä tarkalleen meitä vaaditaan uskomaan? ”Evoluutio” voi tarkoittaa mitä tahansa lähtien yleisesti hyväksytystä väitteestä, että bakteerit ”kehittävät” vastustuskykyä antibiootteja vastaan, aina suuriin metafyysisiin väitteisiin, että maailmankaikkeus ja ihmiskunta ovat ”kehittyneet” täysin vailla tarkoitusta olevien mekaanisten voimien vaikutuksesta. Merkitykseltään näin venyvä sana johtaa helposti harhaan viestiessään, että tiedämme yhtä paljon suuresta väitteestä kuin pienestä. (Johnson 1993: 9.)

Evoluutiota koskevan tieteellisen keskustelun ymmärtämiseksi on siis täsmennettävä evoluution käsitettä, koska käsitettä käytetään monissa erilaisissa merkityksissä.

1) Evoluutio voi tarkoittaa yksinkertaisesti ”ajan kuluessa tapahtuvaa muutosta”. Evoluutio tässä mielessä ei ole kiistanalainen, jos sen ymmärretään tarkoittavan mikroevoluutiota eli sitä, että organismit muuttuvat tiettyjen rajojen puitteissa. Esimerkiksi Darwinin tutkimukset Galápagossaarten sirkuista kuuluvat mikroevoluution piiriin. Sirkkulajit ovat osittain risteytymisen kautta yhteydessä toisiinsa ja ne eroavat toisistaan ruumiin koon, värin sekä nokan muodon ja koon suhteen.

(2) Toiseksi evoluutio voi tarkoittaa väitettä, jonka mukaan kaikilla elämän muodoilla on yhteinen kantaisä. Tätä kutsutaan tavallisesti makroevoluutioksi, erityisesti jos siihen liitetään kolmas evoluution merkitys eli niin sanottu ”sokean kellosepän teoria”.

(3) Kolmannen väitteen, eli niin sanotun ”sokean kellosepän teorian” mukaan evoluutioprosessit ovat vailla suunnitelmaa ja tarkoitusta. Taustalla on Dawkinsin (1989b) väite, jonka mukaan ”luonnon ainoa kelloseppä on joukko fysiikan sokeita voimia – – luonnonvalinta itse on sokea kelloseppä” (1989b: 19–20). Tässä väitteessä otetaan kantaa siihen, millä tavalla kahdessa ensimmäisessä kohdassa mainitut evoluutioprosessit ovat tapahtuneet. Ne ovat oletettavasti tapahtuneet täysin luonnollisten prosessien kuten sattumanvaraisten mutaatioiden, luonnonvalinnan ja geenivirran kautta. Toisin sanoen, Jumalalla ei ole mitään osuutta elämän syntyyn tai kehitykseen. (Moreland & Craig 2003: 353.)

Ateistina Dawkinsilla ei ole muuta mahdollisuutta selittää elämän syntyä ja eliökunnan moninaisuutta kuin jokin muunnelma makroevoluutioteoriasta. Siksi hänen on pakko antaa sille suurempi todennäköisyys kuin teistin, jolla on muitakin selitysmahdollisuuksia. Naturalistille makroevoluutioteoria on ainoa mahdollinen selitys elämän synnylle ja kehitykselle. Niinpä hänen on dogmaattisesti pidettävä kiinni makroevoluutioteoriasta riippumatta siitä, kuinka heikoksi sen tutkimuksellinen perusta tieteellisen kehityksen myötä käy. Niinpä naturalistin suhtautumisesta evoluutioteoriaan tulee helposti uskonnollista. Hänen voi olla vaikea suhtautua evoluutioteoriaan tieteellisellä avoimuudella.

Tämä avoimuuden puute näkyy Dawkinsin evoluutioteoriaa koskevissa kommenteissa. Dawkinsin mukaan evoluutioteoria on yhtä varmasti tosi, kuin että maa kiertää aurinkoa (Dawkins 1976:1).

Yksi keskustelua haittaava seikka on, että Dawkins käyttää tavallisesti evoluution käsitettä määrittelemättömässä ja epämääräisessä merkityksessä: hän ei erota toisistaan mikroevoluutiota ja makroevoluutiota sen enempää kuin ohjattua ja ohjaamatonta evoluutiotakaan. Mikroevoluutiota eli lajin tai perusryhmän sisäistä muuntelua voidaan perustellusti pitää tieteellisenä tosiasiana, joka on yhtä varma kuin se tosiasia, että maa kiertää aurinkoa. Dawkins kuitenkin käyttää evoluution käsitettä laajemmin, niin että evoluution käsite sisältää sekä mikro- että makroevoluution. Lisäksi hän lukee evoluutioteorian sisään myös oman ateistis-uskonnollisen vakaumuksensa, että kaikki luonnon prosessit, evoluutio mukaan luettuna, ovat ohjaamattomia.

Todisteet lajin sisäisestä muuntelusta eli mikroevoluutiosta ovat niin vahvoja, että mikroevoluutiota voidaan pitää tieteellisenä tosiasiana, jonka kaikki tunnustavat. Teoria makroevoluutiosta perustuu ekstrapolaatiolle, päättelylle, spekulaatiolle, jossa mikroevoluution tosiasioita laajennetaan koskemaan perusryhmästä toiseen etenevää evoluutiota. Tällaisen päätelmän tarve johtuu maailmankatsomuksellisen lähtökohdan rajoituksista. Ateistille perusryhmästä toiseen etenevä kehitys on ainoa varteenotettava tapa selittää eliökunnan nykyinen moninaisuus, joten siihen on uskottava yhtä vahvasti kuin mikroevoluutioon, koska muuten eliökunnan moninaisuudelle ei olisi mitään selitystä.

Mutta Dawkinsin kaltaisen ateistin tarve laajentaa mikroevolutiivisten tosiasioiden sovellusaluetta spekulaation kautta ei pysähdy tähänkään. Kun mikroevoluutiota koskevia tosiasioita on ensin laajennettu koskemaan myös makroevoluutiota, hän tekee tämän perusteella sen lisäoletuksen, että Jumalalla ei ole mitään osaa luomakunnan elämässä ja kehityksessä. Tällä tavalla hän päättelee, että ihminen ei ole Jumalan luoma olento. Tämä päätelmä ei loogisesti seuraa uskosta makroevoluutioon, sen enempää kuin makroevoluutio seuraa välttämättä mikroevoluutiota koskevasta todistusaineistosta, mutta se on olennainen osa naturalistista lähestymistapaa ja metodologista ateismia.

Dawkins katsoo evoluutiobiologian osoittavan, että ihmisen kehityksessä on sattumalla merkittävä osa ja että tällä perusteella voimme tietää, ettei ihminen ole Jumalan luoma olento. Dawkins ilmaisee asian näin:

Tosiasiat kertovat aivan päinvastaista, sillä luonnon ainoa kelloseppä on joukko fysiikan sokeita voimia – – Darwinin löytämä luonnonvalinta on sokea, tiedostamaton automaatti, joka nykyisten tietojemme mukaan selittää elämän olemassaolon ja eri elämänmuotojen näennäisen tarkoituksenmukaisuuden, mutta tällä automaatilla ei ole tietoista tavoitetta. – – Jos luontoon halutaan liittää mielikuva kellosepästä, luonnonvalinta itse on sokea kelloseppä. (Dawkins 1989b: 19–20.)

Dawkins esittää tässä viisi väitettä (Lennox 2007: 87):

1. Fysiikan voimat ovat luonnon ainoa kelloseppä. 2. Fysiikan voimat ovat sokeita. 3. Luonnonvalinta on sokea, automaattinen prosessi, jolla ei ole mielessään mitään tarkoitusta. 4. Luonnonvalinta on selitys kaiken elämän olemassaololle. 5. Luonnonvalinta on selitys kaikille elämän muodoille.

Luonnonvalinta on tässä lyhennelmä koko uusdarwinistiselle mekanismille, johon kuuluu luonnonvalinta, mutaatio, geenivirta jne.

Ensinnäkin on huomattava, että Dawkins liukuu tässä huomaamattomasti elotonta luontoa hallitsevista fysiikan laeista lisääntymiskykyisen elämän piirissä vaikuttavaan luonnonvalintaan ja ajattelee luonnonvalinnan olevan johdettavissa suoraan fysiikan laeista. Hän antaa harhaanjohtavan vaikutelman, ikään kuin olisi olemassa jokin tieteellinen selitys sille, miten ensimmäinen lisääntymiskykyinen solu on syntynyt. Luonnonvalinta voi tietenkin vaikuttaa vasta, kun lisääntymiskykyinen elämä on jo olemassa.

Toiseksi Dawkins personifioi fysiikan voimat ja katsoo niillä olevan luovia kykyjä. Nämä voimat ovat luonnon kelloseppä. Personifioinnin retoriikka on tässä yhteydessä tärkeä, koska se antaa huomaamatta väärän uskottavuuden muuten perusteettomalle väitteelle: meidän on helpompi hyväksyä persoonalla olevan luovia kykyjä kuin persoonattomalla voimalla. Sen lisäksi Dawkins sanoo näiden personifioimiensa voimien olevan sokeita. Mitä tämä tarkoittaa?

Yhdeltä kannalta ei ole ongelmallista kuvata voimia tai mekanismeja sokeiksi. Aivan ilmeisesti ne ovat sellaisia. Heikolla ja vahvalla ydinvoimalla, elektromagnetismilla ja painovoimalla ei ole silmiä, joilla ne voisivat nähdä. Useimmat mekanismit ovat sokeita. Voimme ajatella kelloa, CD-soitinta tai tietokoneen kovalevyä. Ne eivät ole ainoastaan sokeita vaan niillä ei ole myöskään tietoisuutta eikä ajattelukykyä. Mutta vaikka nämä mekanismit ovat itsessään sokeita, ne on rakennettu älykkäästi. Tämä pätee jopa sellaisiin mekanismeihin, joiden toiminnassa on tietty määrä satunnaisuutta.

Esimerkiksi automaattivetoisen kellon mekanismi on sokea ja automaattinen ja siinä käytetään hyväksi sattumanvaraisia prosesseja: se käyttää käden sattumanvaraisista liikkeistä saatavaa energiaa vetääkseen itseään. Mutta olisi typerää väittää, ettei sitä ole suunniteltu. Itse asiassa automaattikello on kehittyneempi kuin tavallinen kello, niin että sen suunnittelu on vaatinut enemmän älykkyyttä. (Lennox 2007: 88.)

Dawkinsin retoriikka on niin taitavaa, että hän pystyy sivuuttamaan fysikaalisten voimien hienosäädön ja niiden selittämiseksi tarvittavan älykkään suunnitelman tarpeellisuuden ilman argumentteja yksinkertaisesti puhumalla fysikaalisista prosesseista personifioivalla tavalla. Hän pystyy luomaan harhakuvan, että itse näiden hienosäädettyjen fysikaalisten voimien olemassaolo tekee tarpeettomaksi olettaa luonnolla olevan älykäs luoja, vaikka järkevästi ajatellen asia on juuri päinvastoin: hienosäädettyjä fysikaalisia voimia on vaikea selittää ilman älykästä suunnittelijaa. Dawkins ei anna mitään älyllistä syytä omalle naturalistiselle väitteelleen, hän ei edes yritä perustella sitä. Hän luottaa täysin retoristen kielikuvien voimaan. Australialaisen filosofin David Stoven (2007) käyttämän ilmaisun mukaan hän kertoo ”darwiniaanisia satuja”.

Kun tieteellinen retoriikka luonnehtii evoluutiomekanismeja ”sokeiksi”, ”automaattisiksi” ja ”tarkoituksettomiksi”, kyseisiä käsitteitä käytetään epämääräisesti, ikään kuin kysymys älykkään suunnittelijan tarpeellisuudesta olisi tutkittu ja tutkimuksen pohjalta hylätty, vaikka kukaan ei itse asiassa ole onnistunut perustelemaan tällaista väitettä. Kaunopuheisuuden keinoin luodaan vaikutelma, että kysymys olisi järkiperäisesti käsitelty ja arvioitu, vaikka se on yksinkertaisesti sivuutettu ja peitetty retorisilla kielikuvilla.

Se, että on olemassa evoluutiomekanismeja, jotka selittävät lajin sisäistä muuntelua, ei anna meille Dawkinsin toivomaa varmuutta siitä, ettei Jumalaa ole olemassa tai ettei Jumala ole luonut maailmaa. Päinvastoin, kyseisten mekanismien olemassaolo kertoo ennemminkin luonnon olevan älykkäästi suunniteltu. Eliöiden kyky muunteluun on tärkeä tekijä niiden kyvyssä säilyä hengissä olosuhteiden muuttuessa. On vaikea nähdä, miten tämä kertoisi siitä, ettei Jumala ole luonut maailmaa. Fyysikko John Houghton kiteyttää tämän ajatuksen osuvasti:

Se että ymmärrämme jotakin niistä mekanismeista, joiden mukaan maailmankaikkeus ja elävät systeemit toimivat, ei sulje pois suunnittelijan olemassaoloa, sen enempää kuin tieto kellon mekanismeista, olivatpa ne kuinka automaattisia tahansa, ei merkitse sitä, ettei olisi ollut olemassa kelloseppää. (Houghton 1995: 54.)

Dawkinsin tarve nähdä luonto irrallaan Jumalasta johtaa hänet kuitenkin tässä tapauksessa loogiseen kehäpäätelmään. Hän katsoo voivansa päätellä evoluutiomekanismien olemassaolosta sen, ettei Jumalaa ole olemassa, ainoastaan koska hän on ensin olettanut, ettei Jumala ole luonut kyseisiä evoluutiomekanismeja.

Jos omaksutaan teistinen lähtökohta, samat tosiasiat nähdään eri valossa. Luonnon hienosäätö sopii paremmin yhteen sen väitteen kanssa, että Jumala ohjaa luonnon prosesseja kuin että prosessit olisivat perimmältään sattuman tuottamia. Kuitenkin naturalistinen maailmankatsomus johtaa Dawkinsin kohdalla uskomukseen, että luonnon eliöiden monimutkaisesti hienosäädetty kyky sopeutua ympäristöönsä sisältää vakuuden siitä, ettei Jumala ole luonut maailmaa. Tällaista järjenvastaista päättelyä ohjaa tarve uskoa ja tarve vakuuttaa muita siitä, että Jumala ei hallitse todellisuutta. Niinpä tieteellinen päättely ei ole tässä kohdassa uskonnollisesti ja maailmankatsomuksellisesti neutraalia, vaan se on selvästi riippuvainen uskonnollisista ja maailmankatsomuksellisista taustaoletuksista.

Donald McKay on aivojen kommunikaatioverkkojen asiantuntija. Hän kuvaa mitä on tapahtunut:

”Evoluutioon” alettiin vedota biologiassa ikään kuin Jumalan korvikkeena. Ja jos biologiassa, niin miksei muuallakin? Kun sanalla aluksi viitattiin tekniseen hypoteesiin – – se pian väännettiin tarkoittamaan ateistista periaatetta todellisuuden perimmäisestä luonteesta, johon vetoaminen voisi vapauttaa ihmisen kaikista teologisista väristyksistä maailmankaikkeuden mahtavuuden edessä. Sana alettiin kirjoittaa isolla etukirjaimella ja se koristeltiin epärehellisesti tieteellisen evoluutioteorian arvovallalla (mikä ei tosiasiassa antanut sille hiukkaakaan tiedollista oikeutusta). ”Evolutionismista” tuli nimi kokonaiselle uskonnonvastaiselle filosofialle, ja ”Evoluutio” alettiin ymmärtää enemmän tai vähemmän persoonalliseksi jumaluudeksi, ”maailmankaikkeuden todelliseksi voimaksi”. (McKay 1974: 52.)

Biologinen evoluutioteoria ei välttämättä johda naturalistiseen maailmankatsomukseen. Mutta entä jos ajattelemme asiaa päinvastoin? Oletetaan, että naturalistinen maailmankatsomus on tosi. Silloin on loogisesti välttämätöntä antaa elämälle jonkinlainen evolutionistinen selitys riippumatta siitä, minkälaista todistusaineistoa sen puolesta pystytään esittämään. Mitä muuta mahdollisuutta yleensä olisi olemassa naturalismin pohjalta? Materialismi on yksi muunnelma naturalistisesta maailmankatsomuksesta. Asian konkretisoimiseksi voimme tarkastella asiaa materialismin näkökulmasta. Materialistisen oletuksen mukaan aine/energia ja fysiikan voimat ovat ainoat, mitä on olemassa. Niinpä on olemassa vain yksi mahdollisuus – aine/energia yhdessä luonnonvoimien kanssa on tuottanut elämän. Naturalistisista lähtökohdista jonkinlainen evoluutio on ainoa mahdollinen selitys elämän ilmiöille. (Lennox 2007: 96.)

Naturalistin on omista lähtökohdistaan mahdotonta antaa tilaa ohjaamattoman makroevoluution kritiikille, koska se murentaisi naturalismin perustavan uskonvarmuuden. Evolutionismin uskonnollisesta luonteesta kertoo jotakin se tapa, miten Dawkins suhtautuu niihin ihmeenomaisiin asioihin, jotka liittyvät elämän syntyyn ja sen kehitykseen. Kirjassaan Sokea kelloseppä Dawkins ilmaisee avoimesti kirjansa uskonnollisen tarkoituksen:

Tämän kirjan tarkoituksena on osoittaa, että elämän syntyyn ei tarvita tietoista suunnittelijaa, kuten sitä ei tarvita muissakaan maailmankaikkeuden ilmiöissä.” (Dawkins 1989b: 160.)

Jumalaa ei tarvita, koska Dawkinsin mukaan ateistinen teoria elämän synnystä voi olettaa niin epätodennäköisiä tapahtumia, että niitä voidaan kutsua ihmeiksi: ”elämän syntyä koskeva teoriamme luultavasti vaatii meidän näkökulmastamme katsoen erittäin epätodennäköisiä, jopa ihmeiksi katsottavia tapahtumia” (Dawkins 1989b: 159). Ihmeet ”ovat vain kohdallemme osuvia onnenpotkuja” (Dawkins 1989b: 151). Elämän synty on niin epätodennäköinen tapahtuma, että sitä voidaan pitää melkein ihmeenä. Niinpä ei ole syytä olettaa, että se koskaan tapahtuisi laboratoriossa.

On ilmeistä, ettei näin pieni todennäköisyys anna meille juuri lainkaan toivoa siitä, että laboratoriossamme tapahtuisi elämän syntymisen ihme. Jos kuitenkin oletamme, että elämä on syntynyt maailmankaikkeudessa vain kerran, teoriamme sallii hyvin suuria onnenpotkuja, koska maailmankaikkeudessa on hyvin paljon planeettoja, joilla elämä olisi voinut syntyä. Tällainen oletus on oikeutettu, koska elämää todistettavasti on olemassa.” (Dawkins 1989b: 156.)

Koska Dawkins on sulkenut Jumalan luomistyön mahdollisuuden pois laskuista, hän voi todistaa oman teoriansa oikeaksi pelkästään viittaamalla siihen, että elämää on olemassa, joten on täytynyt tapahtua elämän synnyn mahdollistava onnenpotku. ”Onnenpotku, jonka todennäköisyys on yksi sadasta miljardista miljardista, on vielä hyväksyttävissä.” (Dawkins 1989b: 156.) Nämä tapahtumat tuntuvat meistä ihmeiltä, koska ”evoluutio on kehittänyt aivoillemme kyvyn tajuta sellaisia riskejä ja todennäköisyyksiä, joilla on merkitystä alle sata vuotta elävälle olennolle.” (Dawkins 1989b: 176.)

Lieventääkseen oman teoriansa epäuskottavuutta Dawkins esittää lopullisen argumenttinsa.

Esitän väitteen, joka on ristiriitainen, mutta juuri sen takia mitä kiinnostavin. Väitän, että luonnontieteilijöinä meidän pitäisi olla nykyistä huolestuneempia, jos ihmisen tietoisuuden kehittymiseen ei näyttäisi liittyvän ihmettä. Arkielämämme näkökulmasta katsoen aivan ilmeinen ihme on juuri se osa teoriaa, jota haemme elämän syntyä selittäessämme.” (Dawkins 1989b: 172.)

Niinpä Dawkins päättelee, että elämän synnyn näennäinen ihmeenomaisuus on vahvin todiste siitä, että elämän synty ei ole seurausta Jumalan tekemästä ihmeestä. Mitä ihmeenomaisemmalta asiat näyttävät, sitä vähemmän meillä on Dawkinsin mukaan syystä uskoa, että kyseessä on Jumalan ihmeteko. Tätä voidaan pitää yhtenä Dawkinsin kaunopuheisuuden taidonnäytteenä: hän esittää naturalistisen evoluutioteorian varsinaiseksi todisteeksi sen, että tosiasiat puhuvat sitä vastaan.

Onko mahdollisuus yhtä kuin tosiasia?

Dawkins pyrkii osoittamaan, ettei ole olemassa mitään kiistattomia vastaväitteitä tai todisteita sitä mahdollisuutta vastaan, että elämä on voinut kehittyä pelkästään luonnollisten prosessien tuloksena ilman Jumalan ohjausta. Tämän pohjalta Dawkins päättelee, että on totta, että elämä on kehittynyt pelkästään luonnollisten prosessien pohjalta ilman Jumalan ohjausta. Tämän päättelyn voimme pukea seuraavaan muotoon:

Dawkinsin lähtökohtaoletuksena on väite:

(1) Emme tiedä mitään kiistattomia todisteita sitä mahdollisuutta vastaan, että biologinen elämä on voinut kehittyä pelkästään darwinistisen teorian esittämien luonnollisten prosessien tuloksena ilman Jumalan ohjausta. Tältä pohjalta Dawkins päättelee:

(2) On totta, että biologinen elämä on kehittynyt pelkästään darwinistisen teorian esittämien prosessien tuloksena ilman Jumalan ohjausta. Tämän päättelyn voimme yksinkertaistaa muotoon: Emme tiedä mitään kiistattomia todisteita sitä mahdollisuutta vastaan, että p.

Niinpä p on totta.

Tämän päättelyn ongelmia voimme konkretisoida seuraavan esimerkin avulla. Menet työpaikkasi palkanlaskijan luo ja kerrot hänelle, että yrityksen johtaja on juuri korottanut palkkasi 50 000 euroon kuukaudessa. Palkanlaskija tietysti pyytää todisteita väitteesi puolesta. Silloin voit esittää hänelle perusteluksi sen, ettet tiedä mitään vastaansanomattomia todisteita sitä mahdollisuutta vastaan, ettei johtaja olisi voinut korottaa palkkaasi tämän suuruiseksi. Koska ei ole mitään ehdottomia vastaväitteitä tätä mahdollisuutta vastaan, se on totta. (Plantinga 2007a.)

Myös Daniel Dennett myöntää, ettei evoluutioteoria pysty osoittamaan väitteitään tosiksi: ”Luonnonvalinnan teorian voima ei ole kyvyssä todistaa tarkalleen, miten (esi)historia on tapahtunut, vaan ainoastaan sen kyvyssä todistaa, kuinka asiat ovat saattaneet tapahtua, kun otetaan lähtökohdaksi se, miten asiat ovat.” (Dennett 1995: 319.)

Mutta itse asiassa luonnonvalinnan teoria ei pysty osoittamaan sitäkään, mitä Dawkins ja Dennett väittävät sen pystyvän todistamaan. He eivät pysty tyydyttävästi vastaamaan John Locken argumenttiin, jonka mukaan on mahdotonta, että ”puhdas ei-ajatteleva aine pystyisi tuottamaan ajattelevan älyllisen olennon” (Locke 1959, IV, x, 10). Locke piti loogisesti mahdottomana (laajassa mielessä), että älykkyys olisi voinut kehittyä ei-ajattelevasta aineesta. Locken mielestä ei ole yhtään mahdollista maailmaa, jossa on älyllisiä olentoja, mutta jossa jonakin aikaisempana hetkenä ei ollut älyllisiä olentoja. Ainoastaan älylliset olennot pystyvät luomaan älyllisiä olentoja. Muiden teistien tavoin Locke ajatteli, että olemassaolon perustana on Älyllinen Olento, Jumala, joka on aina ollut olemassa. Monien teistien mielestä Jumalan olemassaolo on välttämätön totuus. Uusdarwinistinen evoluutioteoria ei ole osoittanut Locken olevan väärässä. Se ei ole osoittanut, ettei Jumalan olemassaolo ole välttämätön. Se ei ole osoittanut olevan loogisesti mahdollista, että älykäs olento voisi syntyä ei-ajattelevasta aineesta. Se ei ole osoittanut näitä asioita – se ei edes keskustele näistä kysymyksistä. Parhaimmillaan se vain olettaa joitakin vastauksia näihin kysymyksiin. (Plantinga 2008.)

Luonnonvalinnan teoria ei ole osoittanut, että Locke on väärässä. Aikamme evoluutioteoria ei pysty osoittamaan olevan mahdollista, että kaikki maailmamme piirteet ovat kehittyneet ohjaamattoman luonnonvalinnan välityksellä. Mutta oletetaan hetkeksi tosiasioiden vastaisesti, että olisi loogisesti mahdollista älyllisen olennon syntyä ei-ajattelevasta aineesta. Jos näin on, onko tällainen kehitysprosessi biologisesti mahdollinen? Biologisen mahdollisuuden käsite voidaan ymmärtää monissa eri merkityksissä. Biologisesti mahdollisena voidaan pitää asiaintilaa, joka on yhteensopiva biologisten lakien kanssa. Tai biologisesti mahdollisena voidaan pitää Dawkinsin tavoin mahdollisuutta tai ”onnenpotkua”, joka ei ole tähtitieteellisen epätodennäköinen. Viimemainitun käsityksen mukaan biologisen mahdollisuuden käsite tarkoittaa, että ei-ajattelevasta aineesta voi syntyä ajatteleva olento, jos kyseinen prosessi ei ole tähtitieteellisen epätodennäköinen. Plantinga (2008) kuitenkin argumentoi, että luonnonvalinnan teoria ei pysty missään näissä merkityksissä osoittamaan olevan biologisesti mahdollista, että älyllinen olento syntyy ei-ajattelevasta aineesta. Tämä johtuu siitä, että luonnonvalinnan teoria ei pysty osoittamaan, ettei Jumala ohjaa kaikkia maailmassa tapahtuvia biologisia prosesseja. Jos Jumala ohjaa biologisia prosesseja, silloin biologisten prosessien tuloksena syntyvät mutkikkaat rakenteet kuten älylliset olennot ovat hänen suunnittelemiaan ja luomiaan. Näin ollen luonnonvalinnan teoria ei pysty osoittamaan, että elämän muodot ovat syntyneet ohjaamattomien luonnollisten prosessien tuloksena.

Luonnonvalinnan teoria ei siten pysty osoittamaan, että makroevoluutio ohjaamattoman luonnonvalinnan pohjalta olisi biologisesti mahdollinen niin, ettei sen epätodennäköisyys olisi tähtitieteellistä. Evoluutioteorian puolustajat pystyvät tietysti kertomaan erilaisia kertomuksia siitä, miten erilaiset biologiset organismit olisivat voineet kehittyä ohjaamattoman luonnonvalinnan pohjalta. Mutta he eivät pysty osoittamaan, etteivät nämä kertomukset ole tähtitieteellisen epätodennäköisiä. He pystyvät korkeintaan osoittamaan, että emme tiedä olevan tähtitieteellisen epätodennäköistä, että biologiset kehitysprosessit ovat voineet edetä näissä kertomuksissa kerrotulla tavalla. Toisin sanoen he pystyvät korkeintaan osoittamaan seuraavan väitteen: jos oletetaan joitakin kiistanalaisia oletuksia loogisesta mahdollisuudesta (ts. jos oletetaan olevan loogisesti mahdollista, että älykkäät olennot ovat kehittyneet ei-ajattelevasta aineesta), emme tiedä Darwinin teorian olevan tähtitieteellisen epätodennäköinen. (Plantinga 2008.)

Sanottua

• Ben Steinin tekemässä haastattelussa Dawkins myöntää, että elämä voisi olla älyllisesti suunniteltu, ja tämän puolesta olisi mahdollista saada evidenssiä, mutta vain jos suunnittelija olisi humanoidisivilisaatio, joka puolestaan olisi syntynyt darvinistisen prosessin kautta.³ Dawkins on myös pahoittanut mielensä siitä, että joku voisi haastattelun perusteella luulla hänen itseasiassa uskovan ulkoavaruuden suunnittelijoihin.⁴

• Vuonna 2008 järjestetyssä prof. John Lennoxin ja Dawkinsin välisessä keskustelutilaisuudessa Dawkins kertoi pitävänsä deististä jumalaa järjellisesti puolustettavana, vaikka ei itse pidäkään väitettä vakuuttavana.⁵

Katso myös

• Dawkins Delusion
• Jumalharha
• "Suunnittelija on epätodennäköinen" (argumentti)

Linkkejä

• Dawkins jäätyy