Tapio Puolimatka: Käsitykset testataan moniäänisessä dialogissa

Kuvitellaan, että elämme keskiaikaa. Olet kirjoittanut tuhatsivuisen perusteellisesti argumentoidun kirjasarjan, jossa pyrit osoittamaan, että tiede on rajoittamatonta pyrkimystä totuuden löytämiseen ja että tiedettä pitäisi voida tehdä myös ateistisista ja agnostisista lähtökohdista. Kuvitellaan edelleen, että katolisen inkvisition alaosasto arvioi kirjasarjasi seuraavaan tapaan, ilman että millään tavalla viittaa esittämiisi argumentteihin:

Kirjan tarkoituksena on kaiken opetuksen ja tieteen lähtökohtien heittäminen roskakoriin, vain jotta saataisiin ateistinen fundamentalismi ansaitsemalleen paikalle.

Mitä vastaisit? Onko tieteen itsekriittisyyden ja avoimuuden mukaista vastata argumentteihin tunteenomaisella leimaamisella ilman perusteluja? Edistääkö tällainen tunneviestintä totuuden löytymistä? Arvioin tätä kysymystä erityisesti Mihail Bahtinin ajatusten pohjalta.

Moniäänisen dialogin ideaa kehitellyt Mihail Bahtin (1895–1975) oli kristitty ajattelija, joka vangittiin vuonna 1929 Neuvostoliitossa ja tuomittiin ”maanalaisen uskonnollisen toiminnan takia” takia Solovetskin vankileiriin. Vaikean sairauden takia tuomio muutettiin karkotukseksi. Bahtinin pelastukseksi koitui syrjäinen Saranskin yliopisto, jonka rehtori kokosi opettajiksi tuhoon tuomittuja sivistyneistön jäseniä.

Bahtinin dialogiajattelun kehitys voidaan nähdä häntä ympäröineen totalitarismin taustaa vasten. Neuvostovaltio edusti monologista ”totuutta”, joka ei sallinut aitoa dialogia, kyseenalaistamista, mielipiteiden vaihtoa, uusien ajatusten kehittelyä, moniäänisyyttä. Bahtin koki voimakkaasti oman äänensä erilaisuuden suhteessa ateistisen valtion viralliseen ääneen. Bahtinilla oli edessään joko alistuminen valtion yksipuoliseen ideologiseen komentoon tai kuulustelut, vankileirit ja karkotukset.

Dialogi totuuden etsintänä

Bahtinin käsityksen mukaan totuus on olemassa riippumatta ihmisten käsityksistä, mutta avoin dialogi edistää sen löytymistä. Ilman dialogia ihmisen tietoisuus jähmettyy yhteen kapeaan näkemykseen. Jännite muiden näkemysten kanssa saa ihmisen tarkistamaan käsityksiään, ottamaan uusia näkökohtia huomioon ja vertailemaan käsitysten perusteltavuutta. Totuutta etsivä ihminen ei pidä käsityksistään kiinni siksi, että ne ovat omia, vaan siksi, että ne kestävät koettelun. Jokainen kiistelevä näkökulma saatetaan mahdollisimman uskottavaan muotoon ja sitä syvennetään aktiivisesti. Kun näkemykset viedään loogisiin johtopäätöksiinsä, niiden totuutta on helpompi koetella..

Ihminen lähestyy totuutta, kun hän tekee oikeutta vastakkaisille näkökannoille, koska dialogi on paras tapa koetella käsitysten totuutta. Se, joka ei dialogisesti suhteudu vastakkaisiin näkemyksiin, ei voi olla varma siitä, että hänen käsityksensä edustaa totuutta.

Niinpä Bahtinin kristillisen ajattelutavan mukaan totuus ei ole pelkkä ajatus, vaan persoona, joka on dialogissa kaikkien persoonien kanssa. Bahtin jatkaa näin varhaisten teostensa keskeistä teemaa Kristuksesta ihmiseksi tulleena Jumalana. Jumala ei ole pelkkä yhtenäinen tietoisuus, vaan kolmen persoonan välinen dialoginen suhde.

Ateistinen tieteen määritelmä on ristiriidassa dialogismin kanssa

Olen kirjassani Usko, tiede ja evoluutio argumentoinut, että yritys määritellä tiede yhden uskonnollisen lähtökohdan (esim. ateismin) ehdoilla on luonteeltaan epäkriittinen, koska se estää tieteen perimmäisten lähtökohtien kriittisen arvioinnin ja tekee ateistisen vakaumuksen immuuniksi kritiikille. Tieteessä tulisi vallita pluralistinen vapaus, jossa tutkimusta tehdään erilaisista peruslähtökohdista, jotka käyvät dialogia toistensa kanssa.

Kaikki tieteellinen tutkimus edellyttää kokonaisvaltaista ideaa: (a) maailmankaikkeuden alkuperästä, (b) sen yhtenäisyyden perustasta ja (c) sen perimmäisestä järjestyksestä. Näiden filosofisten perusideoiden tasolla jokaisen tieteentekijän työhön vaikuttaa hänen uskonnollinen (teistinen, ateistinen, agnostinen) vakaumuksensa, joka on luonteeltaan välittömän perususkomuksen kaltainen. Tieteellisten hypoteesien taso on alisteinen filosofisten perusideoiden tasolle. Yksityiskohtia ei voi ymmärtää ilman käsitystä kokonaisuudesta, ja kokonaiskäsitystä ei rajallinen ihminen voi rakentaa yksittäisiä tosiasioita koskevan tiedon varaan, koska ihminen ei ole kaikkitietävä olento. Siksi erilaisten kokonaiskäsitysten on kilpailtava tieteellisessä tutkimuksessa ja niitä on arvioitava selitysvoiman ja johdonmukaisuuden pohjalta.

Moderni naturalistinen tietokäsitys ei tee oikeutta tietoprosessin luonteelle väittäessään, että kaiken tiedon lähtökohtana on yksittäisiä luonnollisia tosiasioita koskeva tieto. (1) Oletuksen mukaan tunnemme maailman ensin tosiasioiden tasolla. (2) Muodostamme käsityksen arvoista vasta toissijaisesti. (3) Jos yleensä on mahdollista tietää jotakin Jumalasta (todellisuuden alkuperästä, yhtenäisyyden perustasta, kokonaistarkoituksesta), Jumalaa koskevan tiedon tulee olla johdettavissa luonnollisista tosiasioista.

Charles Taylorin mukaan naturalismin kolme tietoteoreettista oletusta ovat harhaanjohtavia. Todellisuudessa tietoprosessin järjestys on päinvastainen. (1) Kysymys Jumalasta ei ole tietoprosessin viimeinen askel vaan tietoprosessin lähtökohta, jonka pohjalta kaikki muu jäsentyy. (2) Käsitys Jumalasta ohjaa käsitystä arvoista. (3) Käsitys Jumalasta jäsentää käsitystä tosiasioista.

Olen kirjassani Usko, tiede ja evoluutio antanut useita esimerkkejä siitä, miten Darwinin ja modernien naturalistien luonnontieteellinen päättely rakentuu tietynlaisen jumalakäsityksen varaan. Jokainen ihminen joutuu ensin ottamaan kantaa Jumalaan, koska yksittäiset tosiasiat on tulkittava kokonaiskäsityksen valossa. Tosiasioiden tulkinta värittyy sen pohjalta, millainen käsitys ihmisellä on Jumalasta ja olettaako hän Jumalan olevan olemassa.

Luomisteoria tai älykkään suunnitelman teoria vaikuttaa ensisijaisesti välittömän perususkomuksen ja sen varaan rakentuvien filosofisten ideoiden tasolla. Tässä mielessä älykkään suunnitelman teoria on ikivanha, koska jo Sokrates ja Platon kannattivat sitä (ks. Sedley 2007). Jos Sokrates eläisi tänään, Skepsis ry ei voisi antaa Sokrateelle Sokrates-palkintoa vaan joutuisi antamaan hänelle huuhaa-palkinnon.

Lopuksi

Kristillinen käsitys kolmiyhteisestä Jumalasta kolmen persoonan dialogisena suhteena tarjoaa perustan tieteellisen keskustelun avoimuudelle ja itsekriittisyydelle. Tieteellisen keskustelun kannalta on ongelmallista luopua argumenteista ja korvata ne tunteenomaisella leimaamisella, koska tällöin estetään välittömien perususkomusten testaaminen tieteellisessä keskustelussa.

Kirjallisuus

• Bahtin, M. (1991) Dostojevskin poetiikan ongelmia. Orient Express.
• Coates, R. (1998) Christianity in Bakhtin. God and the Exiled Author. Cambridge University Press.
• Sedley, D. (2007) Creationism and Its Critics in Antiquity. University of California Press.
• Taylor, C, (2007) A Secular Age. Harvard University Press.

---