Käyttäjä:Apollos/Harjoituskenttä/Argumentaatioanalyysiä

Äärinaturalistinen retoriikka on äärinaturalistien (varsinkin Internetissä, Wikipediassakin) tyypillisesti käyttämä verbaalisen esiintymisen tapa, jolle on ominaista äärimmäisen itsevarma tyylilaji, verbaalinen aggressiivisuus ja "tieteen" auktoriteettiin vetoaminen. Koska esimerkki kertoo usein enemmän kuin pitkätkään kuvailut, asiaa lähestytään tässä artikkelissa tekstilähtöisesti argumentaatioanalyysin näkökulmasta¹.

Tässä analysoitava artikkeli edustaa tieteisuskolla ratsastavan äärinaturalistisen blogosfäärin jokseenkin tyypilliseksi arvioitua tasoa ja antia. Sitä ei siis ole otettu analysoitavaksi siksi, että sen olisi jollain kriteerillä arvioiden katsottu olevan aivan erityisen merkittävä² puheenvuoro.

Seuraavasta analyysistä saa olennaisesti enemmän irti, mikäli siinä analysoitavan artikkelin englanninkielinen teksti avautuu lukijalle.

Reducible Illogic³ -blogiartikkeli

Avaus

Tekstirunko	Vihan, inhon tai halveksunnan ilmaiseminen	Nimittely	Yleisluontoinen auktoriteettiin vetoaminen	Perustelematon syytös
The sole contribution of intelligent
	[sick]
design
		creationism
advocate, biochemist Michael Behe consists of the
			scientifically refuted
notion that a multicomponent functional system could not have arisen by "Darwinian" evolution. In essence, Behe argues that because removal of any component will render the system non-functional, such a system could not be produced by continuously improving the initial function (which continues to work by the same mechanism) by slight, successive modifications of a precursor system (p.39 of Darwin's Black Box: The Biochemical Challenge to Evolution). Behe targetted several complex systems as purportedly providing support for this
				flawed
proposal: evolution of the eye, clotting cascades and complement system, and the bacterial flagellum. This
	fanciful
		creationist sleight of hand
sold popular
		pseudoscience
books
		to the determinedly ignorant,
but there are major problems with Michael Behe's
				contrived
challenge of 'irreducible complexity'. First, the implicit assumption that the components of currently functional system have 'always and only' performed the function that they currently display. The most obvious illustration of this flaw lies in an examination of Behe's
				designed-for-the-scientifically-ignorant
analogy of a spring-based mouse trap. All the components of a spring-based mouse trap can be found, in modified forms, functioning in a variety of settings. It is only the assemblage of these modified forms within a mouse trap that renders each a necessary component of the trap's function. That is, already existing components have been slightly modified then assembled into a simple mechanism. This is exactly how biological evolution operates – mutations generate modifications and successful mutations are retained, so even Behe's analogy demonstrates that which he sought to refute.
				(Intelligent design devotees seem incapable of grasping the point that
analogies are useful in explanatory descriptions, but that
				fallacious
arguments from analogy are rapidly invalidated as arguments aimed at attacking
			scientific
facts.)

Tähän mennessä kirjoittaja on saanut itse tekstirungon tasolla aikaan (ainakin) seuraavat argumentointivirheet:

1. Kiistakysymyksen kiertäminen (engl. begging the question): Koko asian ydin on siinä, olisivatko ohjaamattomat, tarkoituksettomat prosessit periaatteessakaan voineet saada aikaan elollisessa luonnossa havaittavat ilmiöt ja rakenteet. Tätä kysymystä ei voi järjellisesti ratkaista olettamalla jo valmiiksi, että kyllähän ne nyt ilman muuta pystyvät samaan kuin mihin ihmiset teknisissä ratkaisuissaan ovat havaittavasti pystyneet. Vetoaminen satunnaismutaatioiden riittävyyteen on nimenomaan oman kannan esittämistä ikään kuin itseperustelevana.
2. Virheellinen analogia: Em. asiaintilaa voi katsoa myös siitä yleisemmästä näkökulmasta, että ihmisten ja sattumanvaraisten prosessien kykyjen samaistaminen on ylipäänsäkin virheellinen analogia. Jos esim. vainaja löydetään makaamassa viisi luodinreikää rinnassaan, kuoleman selittäminen luonnollisista syistä aiheutuneeksi sillä perusteella, että olisihan ihminenkin voinut saada tämän aikaan, on ilmeisen virheellinen argumentti. Tekstirungossa hiirenloukkuun liitetty argumentti ei muodoltaan ole sen kummempi eikä sisällöltään sen pätevämpi. Teksti jättää vaikutelman kuin tämän ilmeisen analogiavirheen markkinointi olisi sen kirjoittajan suoranaisena tavoitteena, ikään kuin hän uskoisi ja haluaisi vakuuttaa lukijansakin siitä, ettei hiirenloukkua tarvinnut keksiä ollenkaan, koska siinä käytettyjä osia⁴ oli olemassa jo etukäteen. Jos tämän perustelutavan ottaisi kirjaimellisesti, olisi kai uskominen, että hiirenloukutkin ovat syntyneet vain jo olemassaoleviin rakenteisiin tarkoituksettomasti tehtyjen peräkkäisten pikkumuutosten sarjasta ja yleistyneet siksi, että niiden sitten jälkikäteen huomattiin ottavan hengiltä hiiriä!⁵
3. Auktoriteettiin vetoaminen: Perustelu lähtee siitä, että evoluutio on "tieteellinen tosiasia"; tämä on tarkemmin yksilöimättömän "tieteen" auktoriteettiin vetoamista, jonka voisi kirjoittaa auki seuraavasti: "Koska tiede on todistanut evoluution tosiasiaksi, kaikki evoluutiota vastaan esitetyt perustelut ovat virheellisiä, siis myös analogiaperustelut." Jos uskoo tämän argumentin, sulkee korvansa vastapuolen perusteluilta niiden laadusta riippumatta. Tämä ei ole osoitus kriittisestä ajattelusta vaan kritiikittömästä auktoriteettiuskosta, joka onkin erityisen havainnollisesti esillä "fallacious arguments from analogy are rapidly invalidated as arguments aimed at attacking scientific facts" -ilmauksessa. (Vrt. "fallacious arguments from analogy are rapidly invalidated as arguments aimed at attacking scientific socialism''). – Tämä perustelutapa on tässä yhteydessä aivan erityisen ontuva sitä taustaa vasten, että Behe itse tosiaankin on biokemian professori, siis juuri tämän alan tieteellinen ammattilainen.
4. Käänteinen todistustaakka (eli tietämättömyyteen vetoaminen): Koko tähänastinen esitys perustuu suhtautumistapaan, jota voisi luonnehtia seuraavasti: "Koska näin rehvakkaasti pystymme julkisesti kiistämään Behen väitteet, kenelläkään järkevällä ihmisellä ei vieläkään ole mitään syytä olla uskomatta ohjaamattomien, tarkoituksettomien prosessien uuttaluoviin kykyihin. Siispä Behe on väärässä ja me oikeassa!" – Järkevässä keskustelussa juuri näiden kykyjen puolestapuhujat ovat velvolliset näyttämään kantansa toteen, eikä vastapuolen väitetty⁶ perusteluvirhe anna sinänsä mitään tukea tälle naturalistiselle uskomukselle. Miksi siis kukaan järkevä uskoisi evolutionismin? Miten edellä lueteltujen, Behen teoksessaan yksityiskohtaisesti käsittelemien biokemiallisten esimerkkitapausten synty voitiinkaan tarkoituksettomien prosessien varassa selittää – tai edes yhden ainoankaan niistä?⁷
5. Hiirenloukkuesimerkki on Behen käyttämä irreducible complexity (IC) -käsitteen sisällön havainnollistus: tämä käsite sopii kuvaamaan sekä hiirenloukkua että monia biokemiallisia toimivia kokonaisuuksia, koska näiden välillä on ihan todellinen, ei mikään Behen keksimä, analogia. Tämän käsitteen ymmärtäminen on ilman muuta olennaista Behen argumentoinnin ymmärtämisen kannalta, mutta hiirenloukku sinänsä ei tietenkään ole mikään Behen argumentti,⁸ joten sitä vastaan hyökkääminen ja sen "kumoaminen" tekstin tapaan on itsessään osoitus joko asiantuntemattomuudesta johtuvasta täysin asiaankuulumattoman väitteen esittämisestä tai pyrkimyksestä suunnata yleisön huomio pois pääasiasta. Niin tai näin, virheellistä argumentointia yhtä kaikki.

Kun tekstirungon ulkopuolisetkin elementit otetaan huomioon, argumentointivirhelista kasvaa entisestään:

1. Henkilökohtainen hyökkäys⁹
2. Kaivon myrkyttäminen

Välihuomautus

Tekstirunko	Vihan, inhon tai halveksunnan ilmaiseminen	Nimittely	Yleisluontoinen auktoriteettiin vetoaminen	Perustelematon syytös
Second, research in medical genetics has uncovered mechanisms that explain 'reducible' complexity.

Kritiikki:

1. Nykyisellään kyseessä on ilman sen kummempia viitteitä tai tarkennuksia esitetty yleisluontoinen auktoriteettiperustelu.¹⁰
2. Koska kyseessä siis kuulemma oli nimenomaan "'reducible' complexity", täysin epäselväksi jää sekin, miten koko asia olisi ylipäänsä liittynyt Behen argumentointiin.

Siirtymä pääosaan

Tekstirunko	Vihan, inhon tai halveksunnan ilmaiseminen	Isotteleva liioittelu	Yleisluontoinen auktoriteettiin vetoaminen	Perustelematon syytös
Third,
			research has demonstrated that
assembly of pre-existing modifications operate in subsequently evolved features.
[neutraali vastine esim.: There are]			Science provides
		innumerable
examples of similar adaptive employment of mutation-coded-proteins that result from pre-existing gene segments. Behe's
	ridiculous
make-room-for-design
				(aka God)
was refuted before Behe
				even concocted it!
Even if evolutionary biologists were never able to reconstruct the mutational route to specific biological features, such a failure could not be taken to demonstrate Behe's
				pull-a-miracle-out-of-the-hat illogical
claims. Behe may be a protein biochemist,
				but he is clearly not a logician because his entire argument placed faulty science on a fallacy of logic – argumentum ad ignorantiam11.

Tekstirungon kritiikki:

1. Tässä kohdin väitetään olennaisesti, että meillä on solutason ilmiöille jo niin hyvät naturalistiset selitykset, että emme koskaan tarvitse parempaa näyttöä naturalismin totuudesta. – Samaa ideaa olisi voinut käyttää¹² astronomian puolella kopernikaanisen käänteen torjumiseen¹³ ja fysiikan puolella vaikkapa kvanttihypoteesin, suhteellisuusteorian ja kvanttimekaniikan vastustamiseen: olemassaolevat teoriathan olivat jo niin vakuuttavasti empiirisesti toteennäytettyjä, että niiden pohjana olleista, loistaviin tieteellisiin menestystarinoihin johtaneista oletuksista poikkeaminen ei veisi ko. tieteenalaa eteen- vaan taaksepäin.
2. Tarkemmin analysoiden tässä tulee esiin myös (ääri)naturalismin kehäpäättelyllinen ja aktiivisesti¹⁴ omaa asemaansa ylläpitävä luonne¹⁵:
   1. vaaditaan havaituille ilmiöille naturalistisia selityksiä (metodologiseen naturalismiin vedoten: "ei näitä tarvitse pitää koko totuutena, mutta tiedettä tehtäessä on rajoituttava näihin");
   2. tutkijat "tekevät¹⁶ työtä käskettyä" ja kehittelevät naturalistisia selityksiä;
   3. vertaillaan näin saatuja tuloksia (siis kehiteltyjä naturalistisia selitysmalleja);
   4. valitaan näistä paras (eli vähiten huono);
   5. aletaan opettaa sitä tieteellisenä teoriana (tai suorastaan "tieteellisenä tutkimustuloksena");
   6. niinpä opiskelijat alkavat (tieteen auktoriteetin nojalla) pitää sitä totena
   7. ja kuullessaan sitä kyseenalaistettavan (eli koetettavan vapauttaa tiede metodologisen naturalismin yhä pahemmin kiristävästä pakkopaidasta) kokevat, että "tiedettä vastaan on hyökätty",
   8. jolloin innokkaimmat heistä käyvät "puolustamaan tiedettä" ryhtymällä verbaalisiin¹⁷ vastahyökkäyksiin¹⁸,
   9. jotka eivät kuitenkaan ole järjellisesti kestäviä, koska eivät perustu tilanteen asianmukaiseen ymmärtämiseen vaan harhautuneeseen auktoriteettiuskoon,
   10. jota ei kuitenkaan tunnisteta auktoriteettiuskoksi, koskapa auktoriteettina tässä tapauksessa on "tiede", ja "tiede ei perustu auktoriteettiuskoon"¹⁹,
   11. mikä kyllä jossain määrin pitääkin paikkansa 1–4-kohdissa kuvatusta varsinaisesta tieteellisestä tutkimustyöstä²⁰ ja jopa 5-kohdassa kuvatusta oppikurssisisältöjen rajauksestakin²¹ puhuttaessa,
   12. mutta opiskelun tasolla on ennen muuta osoitettava oppineensa²², mitä katederilta on opetettu, ja 6–8-kohtien kuvaamat ilmiöt todellakin ovat "tiedeyhteisön alakerran väen"²³ auktoriteettiuskoista toimintaa,
   13. minkä lisäksi tulee vielä "tiedeyhteisön yläkerran väen äärinaturalistisen etujoukon"²⁴ evolutionistisen auktoriteettiuskon ylläpitämiseen tähtäävä toiminta,
   14. jonka merkittävänä käyttövoimana vaikuttaisi olevan oman²⁵ naturalistisen ideologian poliittis-yhteiskunnallisen valta-aseman pönkittäminen
   15. ennen muuta estämällä opetussuunnitelmien²⁶ avartaminen naturalismiehtoisuudesta parhaan loogisen selityksen etsintään suuntautuviksi.
3. Lisäksi tässä suorastaan alleviivataan omaa käännetyn todistustaakan linjaa: "Even if evolutionary biologists were never able to reconstruct the mutational route to specific biological features, such a failure could not be taken to demonstrate" etc. – tässä siis jutun jujuna on se, että on jo alun perin käännetty todistustaakka lähtemällä siitä, että evolutionismi on tosi (vähintään) kunnes toisin todistetaan, ja sitten syytetään vastapuolta "tietämättömyyteen vetoamisesta" (eli syytöksen esittäjän ja hänen taustayhteisönsä omasta systemaattisesta perusteluvirheestä), jos se pyrkii palauttamaan todistustaakan väitteen esittäjälle vaatimalla naturalisteja todistamaan²⁷ rohkeat ja empirian valossa ilmeisen epäuskottavat väitteensä – ja julkeaa vieläpä selittää julkisesti, miksi nämä naturalistiset väitteet nimenomaan kokeellisen luonnontieteen paljastaman havaittavan todellisuuden taustaa vasten ovat todellakin epäuskottavia.²⁸

Syytös tietämättömyyteen vetoamisesta²⁹ on äärinaturalistisen aktivismin tällaisissa asiayhteyksissä niin tyypillisesti viljelemä retorinen temppu³⁰, että sitä on jo erikseen käsitelty toisaalla.

Tekstirungon ulkopuolisia perusteluvirheitä:

1. Henkilökohtainen hyökkäys (kuten edellä)
2. Kaivon myrkyttäminen (kuten edellä)
3. Naurettavuuteen vetoaminen

Pääosan ensimmäinen vaihe

Tekstirunko	Tekstirungossa suora tutkimusartikkelin otsikon siteeraus	Tekstirungossa suora tutkimusartikkelin tiivistelmäosan siteeraus	Tekstirungossa tutkimusartikkeliin osoittava lähdeviite
1.
Inherited epigenetic variation--revisiting soft inheritance..	?
Phenotypic variation is traditionally parsed into components that are directed by genetic and environmental variation. The line between these two components is blurred by inherited epigenetic variation, which is potentially sensitive to environmental inputs. Chromatin and DNA methylation-based mechanisms mediate a semi-independent epigenetic inheritance system at the interface between genetic control and the environment. Should the existence of inherited epigenetic variation alter our thinking about evolutionary change?		?
Richards EJ. Inherited epigenetic variation--revisiting soft inheritance. Nat Rev Genet. 2006 May;7(5):395-401.			X
Insights into the spliceosome suggest new explanations for generating biological complexity.	?
modified, hyperlinks inserted:
While politicians debate whether evolution occurs, scientists are busy debating how it occurs. . . .there are more ways than previously thought to achieve the impressive complexity characteristic of humans. Many organisms — including humans — evolve in part by using a complex mechanism by which strands of RNA are spliced together in a two-step process, and delicate balancing of the way this process is executed can generate an enormous number of new gene products, providing a vast reservoir of material for selection during evolution. . . between the “important” coding sections of RNA lie non-coding patches — introns — and as RNA is made it’s the job of a cellular machine called the spliceosome to chop the introns out and splice the rest of the coding sections back together. . . the two steps in this process require the spliceosome to change its shape, flipping back and forth between two distinct conformations. . . Changes in the balance between these two states — referred to as equilibrium — will cause the spliceosome to dwell longer in one conformation at the cost of the other, improving one of the two steps of splicing, to the detriment of the other step. Mutations either in spliceosomal components or in the intron RNA strands can change how the RNA and the spliceosome interact with one another and thus affect the equilibrium. . . there are an abundance of mutated intron splice sites in human DNA, also called alternative splice sites. . . when the equilibrium of the spliceosome is changed — either because the mutated splice sites interact with it differently or because other accessory molecules bind to the spliceosome — they can be recognized and spliced. The utilization of alternative splice sites allows for different combinations of coding RNA sequences to be put together, so that one RNA transcript can make a variety of different products, each with a potentially different function. This explains why, when the human genome was first sequenced, relatively few genes were found. . . This has allowed our genome to develop in complexity.”		?
Molecular Cell 21(4): 543-553 (February 17, 2006)			X

Tämä tekstijakso on siis varsin asiallinen: ei henkilökohtaisia hyökkäyksiä, nimittelyä jne. Tämä voi johtua siitä, että kyse on jokseenkin suorasta sitaatista. Mutta mitä se sitten tekee tässä kontekstissa? Oletettavasti edellä ollut research has demonstrated -viittaus halutaan tässä (ja seuraavassa) kohdassa näyttää toteen³¹. Tämä yritys nyt vain tuo entistä kiusallisemmin esiin naturalistisen kehäpäättelyllisyyden: Tässä jo edellä mainittuun käännettyyn todistustaakkaan on lisätty vielä aukkojen evoluutio eli juuri se seikka, että jo metodologisenkin naturalismin puitteissa vallitsee kova kilpailu siitä, kuka keksii ehdottaa entisiä parempaa naturalistista selitysmallia. Niinpä aina, kun jotain uutta löytyy, asia saa julkisuudessa sen sävyn kuin kyseessä olisi evoluution uusi riemuvoitto, vaikka tosiasiassa kyse on lähinnä vain siitä, että

1. urasuuntautuneet tutkijat tavoittelevat uranuurtajan asemaa ehdottelemalla jokaisen uuden elämänilmiön julkistuksen yhteydessä sen tarjoavan uusien evolutionististen selitysmallien mahdollisuutta³², ja
2. entisten selitysmallien toimimattomuuteen kyllästyneet naturalistit kiirehtivät tervehtimään kutakin tällaista ei-aivan-kuolleena-syntyneen oloista ehdotusta hurraa-huudoin ja aplodein, sekä
3. "maallikot" kokevat uutisen niin, että evolutionismi on, jos mahdollista, entistäkin varmemmalla tieteellisellä pohjalla³³.

Mitä siis todella on löydetty? Biologinen elämä on osoittautunut³⁴ luultua paljon monipuolisemmaksi ja ihmeellisemmäksi. Tämä vastaa suunnitteluteorian antamaa ennustetta ja on evolutionismin antamaa ennustetta vastaan. Lisäksi se järjellisesti ajatellen vaikeuttaa evolutionismin asemaa myös siten, että kaikki tämä uusikin ihmeellinen pitäisi pystyä uskottavasti selittämään ohjaamattomien, tarkoituksettomien prosessien synnyttämäksi³⁵. Mutta näitä uskottavuusongelmia ei vain juuri tule ajatelluksi ympäristössä, jossa useimmat ihmiset on jo niin pitkälle turrutettu ja tyhmistetty, että he Pavlovin koirien tavoin ovat ehdollistuneet vastaamaan jokaiseen uuteen biologian alan löytöön suurena kuorona: "Evoluutio sen sai aikaan! Eläköön ihmeellinen evoluutio!"

Tilanteen korniuden voi tajuta hieman selvemmin ajattelemalla sitä seuraavan analogian valossa:

• Jos ihmiskunta jostain syystä olisi kadonnut maapallolta ja jäljellä olisi vain "apinoiden planeetta" sekä ihmisten aineellisen kulttuurin kirjo, ja sitten jokin ulkoavaruudesta saapunut tutkimusretkikunta ottaisi tutkimushypoteesikseen, että simpanssit ovat rakentaneet tämän kaiken ja siis mm. kirjoittaneet Shakespearen kootut teokset kirjoituskonetta käyttämällä, niin tämän hypoteesin perusteluyrityksiä ei järkevästi ajatellen ainakaan auttaisi, kun löydettäsiin henkilökohtaisia tietokoneita tekstinkäsittelyjärjestelmineen ja innostuttaisiin spekuloimaan: "Vau, mitkä mahdollisuudet simpansseilla on ollutkaan tämän teoksen tuottamiseen, kun niillä on ollut käytössään pelkkien kirjoituskoneiden sijasta näin monipuoliset tekstinkäsittely-ympäristöt!"³⁶

Todettakoon pääasiat varmuuden vuoksi vielä kertaalleen:

1. Behen esittelemiä evolutionismille ratkaisemattomia arvoituksia ei saa pois päiväjärjestyksestä sillä, että ratkaisemattomia arvoituksia on vielä paljon muitakin ja yhä uusia ja uudentyyppisiä on löytynyt sitten Darwin's Black Box -teoksen julkaisemisen.
2. Uusiin löytöihin tavan mukaan liitetyt darvinistiset päiväunet eivät ole mitään darvinismin uskottavuuden tieteellisiä todisteita.
3. Spliseosomilöytöjen referaatissa ei ole pienintäkään vihjettä siitä, että ne jotenkin auttaisivat vastustamaan Behen argumentointia, vaan evounelmointi on siinä täysin yleisluontoisella tasolla³⁷.
4. Referaatin loppuhuipennus³⁸ on pelkkä evolutionistinen uskontunnustus. Tieteellinen tulos olisi ollut kyseessä, jos ja vain jos olisi esitetty uskottava matemaattinen³⁹ selvitys siitä, miten ohjaamattomat, tarkoituksettomat prosessit olisivat voineet tässä jotakin "evoluoida". Niin kauan kuin sen uskotaan tapahtuneen "vain jotenkin", kyse on pelkästä "aukkojen evoluutiosta"⁴⁰.

Pääosan jälkimmäinen vaihe

Tekstirunko	Tekstirungossa suora tutkimusartikkelin otsikon siteeraus	Tekstirungossa suora tutkimusartikkelin tiivistelmäosan siteeraus	Tekstirungossa tutkimusartikkeliin osoittava lähdeviite	Perustelematon syytös
2. Lenski et al have demonstrated that complex features can evolve by expanding earlier, simpler functions, and that an intermediate stage is not necessary for this evolution. Thus, they have demonstrated how to reconstruct a complete evolutionary history of a complex genetically encoded function. Their computations vindicate Darwin's idea that the target of natural selection constantly changes, and that the complex feature of today may share very little with the original function. Darwin wrote, "if we look to an organ common to all the members of a large class in order to discover the early transitional grades through which the organ has passed, we should have to look to very ancient ancestral forms, long since become extinct." The work of Lenski et al and the experiments of Bridgham et al (below) demonstrate that Behe's
				contrived
challenge to Darwinian evolution, namely "irreducible complexity", is not a valid criticism of the mechanisms of evolution. The two groups have demonstrated that complex systems can evolve and lend disproof to the claim that complex systems must have been designed.
The evolutionary origin of complex features.	X
A long-standing challenge to evolutionary theory has been whether it can explain the origin of complex organismal features. We examined this issue using digital organisms--computer programs that self-replicate, mutate, compete and evolve. Populations of digital organisms often evolved the ability to perform complex logic functions requiring the coordinated execution of many genomic instructions. Complex functions evolved by building on simpler functions that had evolved earlier, provided that these were also selectively favoured. However, no particular intermediate stage was essential for evolving complex functions. The first genotypes able to perform complex functions differed from their non-performing parents by only one or two mutations, but differed from the ancestor by many mutations that were also crucial to the new functions. In some cases, mutations that were deleterious when they appeared served as stepping-stones in the evolution of complex features. These findings show how complex functions can originate by random mutation and natural selection.		X
Lenski RE, Ofria C, Pennock RT, Adami C. The evolutionary origin of complex features. Nature. 2003 May 8;423(6936):139-44.			X
Lock before Key: Entrez PubMed:
"According to Darwinian theory, complexity evolves by a stepwise process of elaboration and optimization under natural selection. Biological systems composed of tightly integrated parts seem to challenge this view, because it is not obvious how any element's function can be selected for unless the partners with which it interacts are already present. Here we demonstrate how an integrated molecular system-the specific functional interaction between the steroid hormone aldosterone and its partner the mineralocorticoid receptor-evolved by a stepwise Darwinian process. Using ancestral gene resurrection, we show that, long before the hormone evolved, the receptor's affinity for aldosterone was present as a structural by-product of its partnership with chemically similar, more ancient ligands. Introducing two amino acid changes into the ancestral sequence recapitulates the evolution of present-day receptor specificity. Our results indicate that tight interactions can evolve by molecular exploitation-recruitment of an older molecule, previously constrained for a different role, into a new functional complex."		X
Bridgham JT, Carroll SM, Thornton JW. Evolution of hormone-receptor complexity by molecular exploitation. Science. 2006 Apr 7;312(5770):97-101.Comment in: Science. 2006 Apr 7;312(5770):61-3.			X

Tässä osassa on blogiartikkelin varsinainen näyttö. Tässä nyt sitten vihdoin vedotaan joihinkin konkreettisiin ja kenties jopa suoranaisesti relevantteihin tuloksiin, joihin annetaan myös riittävät viitteet asian tarkastamiseksi.

Avida (Lenski–Ofria–Pennock–Adami: Nature, 2003)

Tarkastetaanpa siis nyt ensin Avida-asiaa Google-haun avulla löytynyttä lähdettä apuna käyttäen. – Esitysteknisenä ratkaisuna on lähdeartikkelin ingressin taulukkoanalyysi ja sen jälkeinen täydentävä kommentointi.

Tutkimusartikkelin tiivistelmä

Teksti	Kommentti
A long-standing challenge to evolutionary theory has been whether it can explain the origin of complex organismal features.	Varsin rehellisesti myönnetään ongelman jatkuva olemassaolo.
We examined this issue using digital organisms—computer programs that self-replicate, mutate, compete and evolve.	Selvitetään tiivistetysti, mitä asialle on nyt tehty.
Populations of digital organisms often evolved the ability to perform complex logic functions requiring the coordinated execution of many genomic instructions. Complex functions evolved by building on simpler functions that had evolved earlier, provided that these were also selectively favoured. However, no particular intermediate stage was essential for evolving complex functions. The first genotypes able to perform complex functions differed from their non-performing parents by only one or two mutations, but differed from the ancestor by many mutations that were also crucial to the new functions. In some cases, mutations that were deleterious when they appeared served as stepping-stones in the evolution of complex features. These findings show how complex functions can originate by random mutation and natural selection.	Referoidaan keskeiset havaintotulokset. Sinänsä asiallinen esitys, joskin viimeinen virke jättää ehkä tarkoituksellisesti epäselväksi, puhutaanko vain simuloimalla tutkittujen systeemien funktioista vai edellytetäänkö tulosten jotenkin automaattisesti yleistyvän biologian puolelle.

Raportoitujen tulosten referointia

Mitä nämä tutkijat sitten oman selontekonsa mukaan tarkkaan ottaen havaitsivat? He onnistuivat laatimaan tietokoneohjelman⁴¹, joka pyöritti 3.600:n "organismiksi" kutsutun, rinnakkain ajettavan erillisen ohjelman (hilaksi organisoitua) tarhaa, jossa 100.000 päivityskierroksen aikana saattoi kehittyä⁴² sellainen ohjelma, joka laski kahden bittijonon bittikohtaisen ekvivalenssifunktion⁴³. Lisäksi näihin "hilaohjelmiin" kehittyi yksinkertaisemmin toteutettavissa olevia loogisia bittijonofunktioita. Jo alun perin käytettävissä oli operaatiot, joilla nämä funktiot saattoi toteuttaa, kyse oli vain siitä, että satunnaismutaatio-valintaetumenetelmä onnistui löytämään sellaisia operaatiokombinaatioita, jotka todella toteuttivat ne. Tällä "tekoelämällä" ei ollut muuta toiminnallisuutta kuin että se suoritti esimääritellyistä operaatioista muodostuvaa koodia. Kaikki "organismit" pysyivät suoritteistaan riippumatta "hengissä" eli toiminnassa siihen asti, kun joutuivat mahdollisesti päällekirjoitetuksi naapuriin sijoitetun "organismin" suorittaessa koodinpätkän, joka aiheutti suorittajaohjelmansa (mahdollisesti mutatoivan) kopioimisen huono-onnisen naapurinsa paikalle. "Organismeja" rangaistiin koodinsa lyhyydestä ja vastaavasti palkittiin koodinsa pituudesta⁴⁴ – ja varsinkin loogisten bittijonofunktioiden suorittamisesta.

"Myötäkarvaan tulkittuna" tämän kokeellisen tuloksen voi siis sanoa osoittaneen sen – järjelle jo etukäteenkin ilmeisen – tosiseikan, että darvinistinen mekanismi on periaatteessa toimiva eli sillä tavalla voi tapahtua⁴⁵ tietynlaista kehitystä⁴⁶. Koska kuitenkin oli jo alun perin selvää, että ainoastaan darvinismin toimivuutta osoittavaksi tulkittavissa oleva tulos voitaisiin julkaista⁴⁷, systeemiä on mitä ilmeisimmin täytynyt viritellä niin "turboksi", että halutut tulokset lopultakin putkahtivat siitä esiin.⁴⁸ Olennainen informaatio ei tässä siis olekaan se, syntyikö haluttuja tuloksia vaan millä hinnalla niitä saatiin syntymään.

Kvantitatiivisia huomioita

Lähdeartikkelista ilmenee, että "halutunlaisen evoluution" mahdollistamiseksi "organismeja" jouduttiin hyvittelemään sangen ruhtinaallisesti: niiden suhteellista ajonopeutta moninkertaistettiin moninkertaistamistaan näiden suoritteiden johdosta – koodi, joka pystyi kaikkiin palkittuihin loogisiin operaatioihin, sai prosessoriaikaa 2²⁵- eli peräti 33.554.432-kertaisesti "täysin kehittymättömään" koodiin verrattuna. – "Melko reilua", eikö totta? Tämähän itse asiassa vastaa sitä, että jos "alkukoodi" olisi ryöminyt millimetrin puolessa minuutissa, niin "loppukoodi" porhaltaisi vastaavasti yli kilometrin sekunnissa.⁴⁹

Senkin voi vielä todeta, että Avida-projekti on vaatinut huomattavan määrän älyllistä suunnittelua. Projektin läpiviemiseen on tarvittu mm.

1. 26 erilaisen, älyllisen suunnittelijan edeltä käsin tarkoituksiinsa sopivaksi määrittelemän hilaohjelmaoperaation valikoima ja
2. älyllisen suunnittelijan näitä operaatioita käyttäen valmiiksi ohjelmoima kopioitumiskoodi sekä
3. 3.600 "organismille" riittävä "alustahila" eli virtuaaliympäristö, joka mahdollistaa "organismien" naapuruussuhteiden huomioonottamisen koeajoissa.

Edelleen

1. kukin hilaohjelma eli "organismi" on Avida-projektia varten erikseen määritellyistä operaatioista rakentuvia ohjelmia ajamaan älyllisesti suunniteltu, ja siksi sen varustukseen kuuluu
   1. kolme sisäistä bittijonorekisteriä,
   2. kaksi sisäistä bittijonopinoa ynnä
   3. bittijonojen syöttö- ja tulostustoiminnallisuus.
2. Lisäksi kunkin koeajon lähtötilanteessa kuhunkin "organismiin" on asennettu varta vasten tarkoituksella rakennettu aloitusohjelma, joka sisältää
   1. mainitunlaisen kopioitumiskoodin ja sen lisäksi
   2. varta vasten mutatoitumisvaraksi jätettyä "tyhjää koodia".

Kukin Avida-koeajo

1. ensinnäkin alkaa älyllisen suunnittelijan varta vasten käynnistämänä,
2. sitten pohjustaa simuloidun evoluution rakentamalla ja täyttämällä alustahilan "kloonatuilla organismeilla" eli 3.600:lla keskenään samanlaisella, periaatteessa rinnakkain⁵⁰ ajettavalla hilaohjelmalla älyllisen suunnitelman mukaan,
3. aloittaa sitten varsinaiset, älyllisesti ohjelmoidut päivityskierrokset ja jatkaa niitä,
4. kunnes lopulta päättyy ennaltamäärätysti niin ikään älyllisen suunnittelijan säätämän päivityskierrosmäärän täytyttyä.

Loppupäätelmiä

Avida-järjestelmän synnyn tai käytön ei näin ollen missään tapauksessa voi sanoa antavan ainakaan mitään sensuuntaista viitettä, että biologinen elämä⁵¹ olisi voinut alun perin syntyä tarkoituksettomasti itsestään: ilman älyllisten suunnittelijoiden tarkoitushakuista toimintaa ei Avidaa olisi olemassakaan, eikä Avida-ajon aikana tapahdu mitään, mikä ei sisältyisi älyllisesti laaditun ohjelmakoodin toimintaan.

Kaikki edellä todettu huomioonottaen ei liene kohtuutonta verrata saadulle tulokselle annettua "biologisen evoluution todisteen" asemaa siihen, jos jossain erittäin tarkassa mittauksessa havaittua neutronien välistä painovoimaa haluttaisiin käyttää sellaisen teorian pönkittämiseen, että pelkkä painovoima riittäisi pitämään atomiytimet koossa: kummassakin tapauksessa saadut tulokset ovat kyllä tietyssä mielessä laadullisesti toivotun suuntaisia, mutta määrällisesti täysin riittämättömiä.⁵²

Siispä on todettava, että Behen IC-argumentin runttausyritys Avida-artikkeliin viittaamalla kääntyy loppujen lopuksi itseään vastaan, ja sellaisen yrittäminen onkin ymmärrettävää ainoastaan darvinistien käännetyn todistustaakan mentaliteetin synkkää taustaa vasten: koska darvinismi "on totta", niin kaikki sen puolesta puhuviksi tulkittavissa olevat seikat ovat "vakuuttavia tieteellisiä todisteita" ja kaikki sitä vastaan puhuvat "pelkkää tieteenvastaista propagandaa". Tällähän tavalla se tiede vasta itseään korjaakin – jokseenkin yhtä hyvällä hyötysuhteella kuin millä darvinistinen mekanismi osoittautui Avidassa toimivan!

"Proteiiniretroevoluutio" (Bridgham–Carroll–Thornton: Science, 2006)

Yleishuomiona voi todeta, että Arcanum on joka tapauksessa osannut rakentaa blogiartikkelinsa siinä mielessä järkevästi, että oletettavasti painavimmat argumentit (aiheen kannalta relevanteimmiksi arvioidut tutkimusartikkeliviitteet) on sijoitettu sen loppuun. Näin siis voi olettaa, että

1. periaatteessa suunnitteluteorian hyväksymiseen taipuvaiset mutta luonteeltaan helposti pelästyvät lukijat ovat jo kauhusta kankeina kauan ennen kuin varsinaisiin argumentteihin päästään käsiksikään⁵³ ja etsiytyvät siksi mielellään muihin töihin uskaltamatta tutustua jäljellä oleviin oletettavasti karmaiseviin yksityiskohtiin;
2. kärsimättömin osa lukijakunnasta lukaisee alun, selaa keskikohdan, vilkaisee lopun ja poistuu siinä käsityksessä, että "tiede on tosiaan todistanut suunnitteluteorian vääräksi", kun kerran lopusta löytyi viitteet sellaisiin tieteisuskovien auktoriteettilähteisiin kuin Nature ja Science⁵⁴ – miksipä siis enää hukkaamaan aikaa jo kumottuun hypoteesiin liittyvien yksityiskohtien kahlailuun;
3. mahdollisesti riittävästi motivoitunut osa lukijakuntaa säilyttää mielenkiintonsa tekstin loppuun asti: vaikka kaikki edelläsanottu olisikin paljastunut heppoiseksi, yksikin vakuuttava empiirinen näyttö evoluutioprosessien uuttaluovista kyvyistä voisi periaatteessa riittää suunnitteluteorian hylkäämiseen ylimääräisenä ja tarpeettomana oletuksena – ne, jotka jaksoivat viimeistä edelliseen kohtaan asti, eivät siis voi vielä olla varmoja, etteikö blogistilla kenties voinut olla yksi painavakin argumentti arsenaalissaan.

Välihuomio professori Behen IC-argumentaation tieteenhistoriallisesta merkityksestä

Vaikkei professori Behen nimeä näissä kahdessa viimeisimmässä viiteartikkelitiivistelmässä suoraan mainitakaan, sekä niistä että niiden esiin ottamisesta juuri prof. Beheä vastaan suunnatussa nettikiistakirjoituksessa voi päätellä prof. Behen argumentaation tehneen vaikutuksen tutkimusyhteisöön, niin että Darwin's Black Box -teoksen ilmestymisen jälkeen siis sekä Nature että Science ovat julkaisseet artikkeleita,

1. jotka jokseenkin suoraan myöntävät kyseisen haasteen todellisuuden ja
2. joiden tarkoituksena on nimenomaan valaa lukijoihin uskoa siihen, että evolutionismi pystyy vielä kääntämään tämänkin haasteellisen tilanteen voitokseen⁵⁵.

Jo tälläkin perusteella voi sanoa, että prof. Behe on vienyt tiedettä eteenpäin. Ongelman esiin ottaja on totta kai olennainen tekijä sen intensiivisen tutkimuksen katalysoijana, saipa hänen oma näkemyksensä tästä tutkimuksesta sitten loppujen lopuksi kumoamuksen, vahvistuksen tai tulkinnanvaraiseksi jäävän palautteen.

Sitä silmiinpistävämpää ja oireellisempaa sitten onkin Arcanumin (ja monen muun) myrkyllisen vihamielinen suhtautumistapa prof. Beheen, tiedeyhteisön hyödylliseen jäseneen.

Professori Behen näkemys Bridgham–Carroll–Thornton–2006:sta

Ottaen huomioon keskusteluasetelman lienee vallan kohtuullista antaa puheenvuoro prof. Behelle itselleen:

“This continues the venerable Darwinian tradition of making grandiose claims based on piddling results,” said biochemist Michael Behe, who developed the theory of irreducible complexity in his best-selling book Darwin’s Black Box. “There is nothing in the paper that an ID proponent would think was beyond random mutation and natural selection. In other words, it is a straw man.”

Prof. Behe siis kiistää, että kyseisessä tutkimuksessa olisi osoitettu ohjaamattomien, tarkoituksettomien prosessien tuottavan IC-ominaisuuksia (tai että sellaisia olisi siinä muutoinkaan syntynyt). – Viitatulla sivulla on linkkejä muihinkin tässä yhteydessä ilmeisesti relevanteiksi katsottuihin teksteihin.

Mielenkiintoista on sekin, että Bridgham–Carroll–Thornton–2006 on saanut sittemmin jatkoakin. Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa tutustua Behen kommentteihin: [1], [2], [3] ja [4]. Näistä varsin lyhyistä teksteistä löytyy myös prof. Behen lisäkommentointia tässä puheena olevasta Bridgham–Carroll–Thornton–2006:sta.

Loppupäätelmä

Julkaisemassaan blogiartikkelissa Arcanum on esittänyt voimakasta ja pisteliästä kritiikkiä sekä prof. Michael Behen esittämää argumentaatiota että hänen henkilöään vastaan. Tutkittuamme asiaa edelläolevasta ilmenevässä laajuudessa toteamme kokoavasti seuraavaa:

Aggressiivisessa innossaan Arcanum on syyllistynyt lukuisiin perusteluvirheisiin, jotka vaivaavat etenkin hänen blogiartikkelinsa alkuosaa, jonka ei näin ollen voi katsoa järkevästi ajatellen saattavan hänen esittämiään väittämiä entistä uskottavammiksi tai edesauttavan mahdollisimman hyvin perusteltua näkökulmaa etsivää lukijaa arvioimaan entistä todennäköisemmäksi, että Arcanumin edustamalla näkemyksellä mitään vakuuttavia argumentteja tukenaan ylipäänsä olisikaan.

Arcanumin viittaamista⁵⁶ tutkimusartikkeleista Richards–2006 ei suoranaisesti liittynyt käsiteltyyn kiistakysymykseen eikä ainakaan auttanut tukemaan Arcanumin edustamaa kantaa vaan pikemminkin muistutti kiusallisesti siitä,

1. miten valtavan todistustaakan naturalistinen selitysmalli onkaan ottanut kantaakseen,
2. miten huonosti naturalistiyhteisö tätä asiaintilaa yleensä tiedostaa ja
3. miten herkästi ja itsestäänselvästi ollaan useinkin valmiita turvautumaan
   • "aukkojen evoluutio" -perusteluvirheeseen
   • ja siihen liittyvään naturalistisen toiveajattelun pitämiseen jonkinlaisena kyseisen kannan puolesta puhuvana todistusaineistona.

Avida-järjestelmä ja siihen liittynyt Lenski–Ofria–Pennock–Adami–2003-lähde osoittautuivat itsessään kiinnostaviksi ja Arcanumin väitteiden kannalta tutkimisen arvoisiksi. Tutkimuksen tulos kuitenkin lähinnä vahvisti jo edelliskohdassa tehtyä havaintoa naturalistisen toiveajattelun vetovoimasta: kyseisen tekoelämäsimulaation tulos on kvantitatiivisen tarkastelun nojalla lähinnä se, että mikäli mutaatio-selektiotyyppinen uusdarvinistinen evoluutiomalli vaatii yleensäkin toimiakseen näin räätälöidyt viritykset ja hyödyllisten varianttien huikeat suhteelliset kilpailuedut⁵⁷, se järkevästi ajatellen tuskin mitenkään voisi olla havaitun biodiversiteetin synnyn uskottava selitys⁵⁸.

Tässä vaiheessa Arcanumin esittämistä perusteista on siis enää käsittelemättä vain viimeinen: Bridgham–Carroll–Thornton–2006-tutkimusartikkeli.

Normaalin retorisen periaatteen mukaan todistustaakka on kunkin väitteen esittäjällä eikä sen kyseenalaistajalla⁵⁹; tämä on otettava huomioon nimenomaan väitteen tultua keskustelun kuluessa eksplisiittisesti kiistetyksi⁶⁰. Koska Arcanum on tyytynyt vain kopioimaan Bridgham–Carroll–Thornton–2006:n tiivistelmäosan blogiartikkeliinsa eikä esitä sen yksilöidympää perustelua siitä, miten prof. Behen IC-kriteeri olisi tässä artikkelissa kuvatussa tapauksessa jollain ohjaamattaomalla, tarkoituksettomasti itsestään tapahtuvalla tavalla toteutunut, hän olennaisesti vain esittää perustelemattoman väitteen. Tällaista perustelematonta väitettä vastaan prof. Behen julkisesti esittämää kiistoa on pidettävä pätevänä, kunnes toisin todistetaan. Arcanum ei siis ole⁶¹ pystynyt osoittamaan, että kyseinen tutkimusartikkeli dokumentoisi tapauksen, jossa IC-kriteeri olisi ohjaamattoman prosessin tuloksena täyttynyt.

Kaiken edelläsanotun nojalla asian käsittelyn voi tässä yhteydessä päättää toteamukseen, että prof. Behen on,

• sekä Bridgham–Carroll–Thornton–2006:n IC-argumenttinsa vastaista todistusvoimaa koskevan, julkisesti esittämänsä kiistoväitteen johdosta
• että Arcanumin esittämiä syytöksiä tukevan riittävän näytön kohta kohdalta selkeästi puuttuessa

argumentaatioanalyyttisestä näkökulmasta katsoen todettava vapautuneen Arcanumin esittämästä kumotuksijoutumisväitteestä samoin kuin kaikista muistakin tämän esittämistä herjoista ja syytöksistä. Toisin sanoen prof. Behen julkinen esiintyminen on tässä laajuudessa tutkien argumentaatioanalyyttisesti katsoen vakuuttavaa, Arcanumin sitä vastoin ei.

(Jos tätä loppupäätelmää vastaan on jollakulla tehtävänä huomautuksia, asiasta voi keskustella tämän artikkelin keskustelusivulla.)