"Kristinuskoon ei voi vain päättää uskoa" (argumentti)

Argumentti on seuraava:

1. Jumala edellyttää vilpittömän uskon pelastaakseen ihmisen
2. Jumala on täydellisen hyvä ja haluaa kaikkien pelastuvan
3. Uskomaan pystyminen ei ole tietoisesti päätettävissä. Ihminen ei pysty vaikuttamaan siihen, mistä hänen mielensä vakuuttuu

Johtopäätös: Tällaista Jumalaa ei loogisesti voi olla olemassa.

Mitä on pelastava usko?

Huomattava on, että kristinuskon sisällä on luterilaisuudeksi kutsuttu suuntaus, jonka mukaan ihminen ei voi tehdä mitään pelastuakseen, eli ihminen ei voi tehdä sellaista uskonratkaisua, että hän sen perusteella pelastuisi tai muodostaa itse pelastavaa uskoa.^? Näin ollen yllä oleva argumentti ei koske luterilaisuutta, sillä pelastava usko ei ole jotain, mitä ihmisen pitäisi onnistua saamaan aikaan itsessään.

Luterilaisen käsityksen mukaan kadotukseen päätymiseen ihminen on täysin syyllinen, mikä tekee näkemyksestä paradoksin.^? Luterilaisen käsityksen mukaan tähän liittyy jokin meille käsittämätön Jumalan salaisuus, joka ratkaisee paradoksin.^?

Argumentissa tulisi siis kattavammin määritellä pelastava usko, jotta tämä toimisi kristinuskon kumoamisessa.

Premissit 1 ja 3

Mihin pitää vilpittömästi uskoa pelastuakseen?

Joonan kirjan niiniveläisillä näyttää olleen (Joona 3:5-10) usko siihen, että:

1. He ovat eläneet pahoilla teillään ja tehneet vääriä tekoja.
2. Ihmisten on huudettava Jumalaa täysin voimin, käännyttävä pahoilta teiltään ja hylättävä väärät tekonsa.
3. ”Ehkä Jumala silloin luopuu aikomuksestaan, leppyy ja antaa hehkuvan vihansa laantua, ja me pelastumme.” (Joona 3:9)

Yllä olevassa on laki ja evankeliumi tiiviissä muodossa:

1. Tiedän tehneeni väärin
2. En voi itse pelastaa itseäni vaan minun on turvauduttava Jumalan armoon ja hylättävä pahat tieni
3. Silloin Jumala antaa armonsa ja pelastaa ihmisen.

Ongelma ei ole siinä, että vilpittömät ihmiset eivät kykenisi muodostamaan uskomusta siitä, että ovat syntisiä, että on heidän mielivaltaansa korkeampi moraalilaki tai että langennut ihminen ei voi itseään pelastaa. Ongelma on siinä, että vilpillinen ihminen ei halua myöntää tätä.

Jeesuksen ristinkuolema tekee tämän myöntämisestä langenneelle ja vilpilliselle ihmiselle helpompaa: oman syyllisyyden häpeä estää ihmistä myöntämästä totuutta, mutta itsensä uhraava rakkaus ja tuomion poistaminen avaa tien ulos umpisolmusta.

Näin ollen vilpittömän uskon määritelmä ei ole tiettyjen dogmien pitäminen totena, vaan vilpitön moraalinen nöyrtyminen ja katuminen Jumalan edessä.

Tästä edelleen seuraa, että vaikka ihminen ei (ainakaan suoraan ja laajasti) kykenisi vaikuttamaan uskomuksiinsa (premissi 3), ihminen kykenee vaikuttamaan moraalisiin asenteisiinsa ja tekoihinsa.

Eikö yllä nyt peräännytä kristinuskon väitteistä, kun vastataan tähän argumenttiin?

Ihmisen ei tarvitse uskoa kovinkaan montaa asiaa tietääkseen, että on rikkonut omaatuntoaan vastaan. Eli sitä, että sydämeen kirjoitetun lain vääristäminen on vilpillisyyttä, että omat pyrkimykset elää oikeamielisesti ovat aina vajavaisia ja että sydämen lakia vastaan tehty rikkomus täytyy oikaista eli myöntää ja hylätä.

Kun tunnustaa rikkoneensa omaa mielivaltaista tahtoaan korkeampaa lakia vastaan, on tuon lain armoilla ja oikeamielinen asenne tähän tilanteeseen on etsiä armoa tuon lain puitteissa. Varsin ohuella opillisella pohjalla päästään tuohon minimiin: ”Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon.” (Sananl. 28:13)

Kristinuskon mukaan on ihmisiä jotka voivat pelastua Jeesuksen ristintyön kautta vaikka eivät olisi kuulleetkaan Jeesuksesta ja heidän Jumalan olemusta kokevat käsityksensä olisivat vajavaisia (esimerkiksi yllä mainitut Joonan kirjan niiniveläiset). Kristilliseen perinteeseen sisältyy siis ajatus hurskaasta pakanasta, mutta heidän hurskautensa nojaa siihen että he tunnustavat loukanneensa Korkeinta vastaan ja turvaavat armoon ja sovitukseen, eivät omaan ylpeään erinomaisuuteensa.

Kristinusko ilmaisee oikeastaan tämän ydinsanoman vain huomattavasti kirkkaampana, niin että asenneongelmien, itsepetoksen ja häpeän vankina oleva ihminen kykenee tunnustamaan syntisyytensä, kun hänelle julistetaan itsensä uhraavaa rakkautta ja ehdotonta anteeksiantoa.

Vilpitön ihminen ei tarvitse kristinuskoa, vaan hän ymmärtää syntisyytensä ja armon tarpeensa muutenkin. Vilpillinen ihminen ei suostu tunnustamaan ja hylkäämään omaa vääristynyttä elämäänsä. Kristinusko tarjoaa vilpilliselle ihmiselle tien vilpittömyyteen.

Eikö siis katuva jonkun muun uskonnon edustaja voi pelastua tämän mukaan?

Kyse tässä on vilpittömästä moraalisesta nöyrtymisestä ja katumisesta Jumalan edessä. Uskonnot, joissa oppi ohjaa ylpeyteen, menevät tässä vikaan. Jeesuksen kautta (niniveläisten tapaan) esimerkiksi juutalainen, muslimi tai hindu voi kyllä pelastua tällä perusteella noista uskonnoista huolimatta.

Mutta eikö kristinuskossa pidä uskoa Jeesukseen?

Kysymys on, mitä usko Jeesukseen pitää sisällään. Jos sillä tarkoitetaan joidenkin Jeesukseen liittyvien historiallisten tosiasioiden hyväksymistä, niin se ei vielä ole riittävää^?, vaan tarvitaan yllä oleva kuvaus sydämen asenteesta. Siispä voidaan päätellä tämän jälkimmäisen olevan se olennainen asia pelastuksen kannalta.

Edelleen pitää uskoa Jumalaan

Mutta usko Jumalaan ei ole erillinen dogmi, josta pitäisi vakuuttua, vaan ihmisen luontaisesti muodostama uskomus.

Esimerkiksi Ateistinen uskontotieteilijä Jesse Bering kertoo kirjassaan Jumalvaisto (The God Instinct, 2011), kuinka hän koki Jumalan olevan olemassa ja rankaisevan häntä hänen virheistään ilman, että tätä olisi hänelle kotona opetettu. Vastaavia kokemuksia on tutkimusten perusteella muillakin.

Siispä usko Jumalaan ei vaadi ylimaallisia temppuja, vaan sitä voi kuvata tehdasasetuksena. Ihan niin kuin sekin, että kun ihminen oppii ymmärtämään mitä sanat ”murha” ja ”väärin” tarkoittavat, hän ymmärtää, että murha on väärin. Tämä ei siis ole rinnastettavissa siihen, että ihmisen pitäisi vakuuttua jostakin Jumalan erityisesti ilmoittamasta dogmista ennen kuin voi pelastua, vaan riittää ettei aktiivisesti kapinoi tehdasasetuksiaan vastaan.

Toki jos Jumalan olemassaoloa vastaan on ylivoimaiset todisteet, niin sitten ihmisellä voisi olla ylivoimainen peruste olla uskomatta Jumalaan.

Jos kyseessä on sen sijaan asian suhteen epävarma ihminen, hänhän voi aina rukoilla agnostikon rukouksen: ”Rakas Jumala — jos olet olemassa — pelasta sieluni — jos minulla on sielu”

Mutta jos argumentti vaatii premissikseen sen, että ateisteilla on todellakin ylivoimaiset perusteet olla uskomatta Jumalaan, niin silloinhan argumentti seisoo tai kaatuu tämän premissin varassa.

Kristinuskon sisältö on niin järjenvastaista, ettei siitä pysty vakuuttumaan

Ihminen itseasiassa pystyy vakuuttumaan jopa käsittämättömistä tarinoista. Esimerkiksi aaltohiukkasdualismi tai monet muut eksoottiset kvanttimekaniikan ilmiöt uskotaan pääosin toisten todistuksen perusteella, ei vasta silloin kun kaikki käsittämättömyydet on ensin perattu ja selvitetty.

Kaikki eivät kuitenkaan ole pystyneet vakuuttumaan, edes kuolinvuoteellaan

Kuvitellaan että kristinuskoa epätotena pitävä esittäisi joka ikisen oletetun epätotuuden ja ristiriidan, ja saisi niihin Kristinuskon kannalta älyllisesti tyydyttävän vastauksen, olisiko silloin mahdollista vakuuttua kristinuskosta?

Toisaalta tässä on huomattava myös se, että monet ehtivät kuolla ennen kuin vakuuttuivat kristinuskosta: heidän älyllisiin vastaväitteisiin ei kukaan koskaan heidän eläessään vastannut.

Yllä esitetyn kysymyksen (”jos kaikkiin kysymyksiisi vastattaisiin, olisitko silloin valmis kääntymään?”) tehtävänä ei ole osoittaa, että jos kaikkiin ihmisen kysymyksiin vastataan, hän todellakin kykenee itse valitsemaan mihin hän päättää uskoa. Kenenkään kaikkiin kysymyksiin ei nimittäin tule tämän elämän aikana täydellistä vastausta, uskoi tämä mihin maailmankuvaan hyvänsä.

Kysymyksen tarkoituksena on ensinnäkin osoittaa, että jos ensin riisutaan kysymykseen vaikuttavat älylliset kysymykset, pohjalla on moraalisesti latautunut valintatilanne. Älylliset argumentit vaikuttavat valintaan, mutta vähemmän kuin äkkiseltään kuvittelisi.

Argumentti ei ota mitään kantaa vakuuttumattomuuden syihin, kaikki eivät vain vakuutu ja jo se kumoaa kristinuskon

Tässä muodossaan argumentti on: "Jos kaikkivaltias hyvä Jumala olisi olemassa, hän ei antaisi mahdollisuutta olla vakuuttumatta hänen olemassaolostaan". Tällöin kyse ei ole enää loogisesta päätelmästä, vaan filosofisesta väitelauseesta, joka vaatisi omat perustelunsa.

Asiaa käsittelee Blaise Pascal mietteissään: Pascalin_peliteoria#Blaise_Pascalin_muotoilu ja myös Apowikin artikkelissa: "Miksei Jumala ilmoita itseään selvästi?"

Halu uskoa, mutta ei silti pysty

Ihmisen toiminnassa näkyy se, haluaako hän uskoa johonkin asiaan vai ei. Ihmisen halua uskoa on käsitellyt myös Blaise Pascal mietteissään: Pascalin_peliteoria#Blaise_Pascalin_muotoilu

Ihminen, joka ei halua uskoa

Ihminen, joka ei halua uskoa, ei purematta niele argumenttia, joka todistaa hänelle, että hänen olisi syytä uskoa, vaan hän tarkastelee sitä kaikilta puolilta löytääkseen siitä jonkun heikkouden Ja jos hän löytää heikkouden hän saa mielenrauhan. Toisaalta ihminen, joka haluaa uskoa, ottaa saman argumentin ilolla vastaan ja saa mielenrauhan asiasta paljon vähemmällä vaivalla.

Ihminen, joka haluaa uskoa

Sama pätee myös toisinpäin: ihminen joka haluaa uskoa, ei purematta niele argumenttia, joka todistaa hänelle, että hänen ei kuuluisi uskoa, vaan hän tarkastelee sitä kaikilta puolilta löytääkseen siitä jonkun heikkouden Ja jos hän löytää heikkouden hän saa mielenrauhan. Toisaalta ihminen, joka ei halua uskoa, ottaa saman argumentin ilolla vastaan ja saa mielenrauhan asiasta paljon vähemmällä vaivalla.

Ihminen on biologinen kausaalisesti toimiva kone, joka ei voi valita mistä hänen aivonsa vakuuttuvat

Sikäli kun päätellään, ettei ihmisellä ole vapaata tahtoa, esimerkiksi siksi, että tieteellisen tutkimuksen perusteella ihmisruumiin olevan vain tahdotonta materiaa, voidaan myös päätellä esimerkiksi ettei järkiargumentteja voi olla olemassa, koska aivotoiminta on vain sähköimpulsseja neuroverkossa ja sehän on vain alkeishiukkasten ja kenttien liikettä. Ei alkeishiukkasilla ja kentillä ole uskomuksia ja loogisia päätelmiä. Samoin myöskään tietoista kokemusta ei voi olla olemassa, koska ei alkeishiukkasilla ja kentillä ole tietoisia kokemuksia.