Ero sivun ”"Kristinuskoon ei voi vain päättää uskoa" (argumentti)” versioiden välillä

ApoWikistä
Ei muokkausyhteenvetoa
(→‎Premissit 1 ja 3: +lisähuomio)
 
(7 välissä olevaa versiota samalta käyttäjältä ei näytetä)
Rivi 31: Rivi 31:
Tästä edelleen seuraa, että vaikka ihminen ei (ainakaan suoraan ja laajasti) kykenisi vaikuttamaan uskomuksiinsa (premissi 3), ihminen kykenee vaikuttamaan moraalisiin asenteisiinsa ja tekoihinsa.
Tästä edelleen seuraa, että vaikka ihminen ei (ainakaan suoraan ja laajasti) kykenisi vaikuttamaan uskomuksiinsa (premissi 3), ihminen kykenee vaikuttamaan moraalisiin asenteisiinsa ja tekoihinsa.


== Edelleen pitää uskoa Jumalaan ==
=== Eikö yllä nyt peräännytä kristinuskon väitteistä, kun vastataan tähän argumenttiin? ===
 
Ihmisen ei tarvitse uskoa kovinkaan montaa asiaa tietääkseen, että on rikkonut omaatuntoaan vastaan. Eli sitä, että sydämeen kirjoitetun lain vääristäminen on vilpillisyyttä, että omat pyrkimykset elää oikeamielisesti ovat aina vajavaisia ja että sydämen lakia vastaan tehty rikkomus täytyy oikaista eli myöntää ja hylätä.


Mutta usko Jumalaan ei ole erillinen dogmi, josta pitäisi vakuuttua, vaan ihmisen luontaisesti muodostama uskomus.  
Kun tunnustaa rikkoneensa omaa mielivaltaista tahtoaan korkeampaa lakia vastaan, on tuon lain armoilla ja oikeamielinen asenne tähän tilanteeseen on etsiä armoa tuon lain puitteissa. Varsin ohuella opillisella pohjalla päästään tuohon minimiin: ”Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon.” ({{rp|Sananl. 28:13}})


Ateistinen uskontotieteilijä Jesse Bering kertoo kirjassaan Jumalvaisto (The God Instinct, 2011), kuinka hän seitsemän vuotta vanhana oli rikkonut naapurinsa arvostaman muistoesineen. Peitelläkseen syyllisyyttään, hän vannoi Jumalan nimeen, ettei ollut hajottanut tätä esinettä. Vaikka hänelle ei ollut kotona opettu mitään Jumalan rangaistuksesta tai synnistä, eikä heillä ollut Raamattuakaan kotona, Bering kuvaa, että hänellä oli viikkojen ajan vaikeuksia nukkua ja hän kadotti ruokahalunsa. Muutamaa päivää myöhemmin hän sai tikun käteensä ja piti tätä Jumalan rangaistuksena.
Kristinuskon mukaan on ihmisiä jotka voivat pelastua Jeesuksen ristintyön kautta vaikka eivät olisi kuulleetkaan Jeesuksesta ja heidän Jumalan olemusta kokevat käsityksensä olisivat vajavaisia (esimerkiksi yllä mainitut Joonan kirjan niiniveläiset). Kristilliseen perinteeseen sisältyy siis ajatus hurskaasta pakanasta, mutta heidän hurskautensa nojaa siihen että he tunnustavat loukanneensa Korkeinta vastaan ja turvaavat armoon ja sovitukseen, eivät omaan ylpeään erinomaisuuteensa.


Kun Bering oli teini-ikäinen, hänen äitinsä sairastui syöpään ja tämän seurauksena Beringillä oli kokemus Jumalan epäsuosioon joutumisesta ja omien syntiensä tuomasta rangaistuksesta. Tämä siitäkin huolimatta, ettei Bering uskonut Jumalaan, ja hän tiesi, että äidin sairaudelle on biologinen selitys. Edelleen Bering kertoo, että hänen uskontotieteellistä tutkimustaan motivoi löytää syy vaistomaiselle jumaltietoisuudelle ja Jumalan rangaistuksen pelolle.
Kristinusko ilmaisee oikeastaan tämän ydinsanoman vain huomattavasti kirkkaampana, niin että asenneongelmien, itsepetoksen ja häpeän vankina oleva ihminen kykenee tunnustamaan syntisyytensä, kun hänelle julistetaan itsensä uhraavaa rakkautta ja ehdotonta anteeksiantoa.


Bering ei ole ainoa, jolla on vastaavia havaintoja. Esimerkiksi tunnettu filosofi Jean-Paul Sartre kertoo lapsuudessaan tulitikkuleikkien takia polttaneensa pienen ryijyn. Kun hän oli peittämässä tuhotyönsä jälkiä, hän koki kuinka Jumala katsoi häntä. Hän tunsi tämän päänsä sisällä ja käsissään ja alkoi pilkata Jumalaa. Tämän jälkeen hän ei enää vastaavaa tuntenut, mutta myöhemmälläkin iällä koki vähintään ajoittain olevansa kutsuttu, luojalta tullut. <ref>(Sartre 1964: Words, Käänt. Irene Clephane. London: Penguin s. 65, sit. Bering 2011: s. 41)</ref>
Vilpitön ihminen ei tarvitse kristinuskoa, vaan hän ymmärtää syntisyytensä ja armon tarpeensa muutenkin. Vilpillinen ihminen ei suostu tunnustamaan ja hylkäämään omaa vääristynyttä elämäänsä. Kristinusko tarjoaa vilpilliselle ihmiselle tien vilpittömyyteen.
Uskontotietelijä Justin Barret kertoo tanskalaisen kollegansa Frederickin viisivuotiaasta tyttärestä Annasta, joka viisivuotiaan tavoin kyselee monia asioita, kuten miksi sataa jne. Annen vanhemmat antavat vain tieteeseen perustuvia maallisia vastauksia, eivätkä viittaa Jumalaan. Kerran kuitenkin Anne oli kysynyt vanhemmiltaan, onko Jumala luonut maailman. Fredrick vastasi tähän aluksi, ettei maalimaa ole luotu, vaan että se on ollut aina olemassa. Annelle tämä vastaus ei kuitenkaan kelvannut, joten Fredrick vastasi uudelleen toteamalla kauan sitten olleesta suuresta alkuräjähdyksestä. Tähän Anna oli todennut, että Jumalan täytyi olla hämmentynyt.


Annen tapaus on sopusoinnussa kehityspsykologisten tutkimusten kanssa, joiden mukaan lapset ovat luontaisesti uskovia. Yksi tapa saada tietoa lasten luonnollisista uskomuksista on tutkia kuuromykkien lasten selvityksiä siitä, mitä he uskoivat maailmasta ennen kuin oppivat kommunikoimaan. Esimerkiksi 19 kuukauden ikäisenä kuuroutunut ja sokeutunut Helen Keller kertoi, että hän lapsena vaistomaisesti kysyi itseltään, kuka on luonut kaiken. Vastaavaa kertoo myös kuuromykkä Theophilus Hope d'Estrella, joka kertoo varhaislapsuudessaan päätyneensä ilman sanoja käsitykseen, jonka mukaan kaikella on luojansa, joka on suuri ja voimakas. Luoja leikkii heittämällä auringon taivalle joka aamu ja ottamalla sen takaisin joka ilta. Hänen mukaansa Jumala sytytti tähdet taivaalle samassa tarkoituksessa, kuin me sytytämme kaasuvalot. Tuuli kuvasi Jumalan tunteita, kylmä tuuli hänen vihaansa ja lämmin tuuli hänen iloaan.
=== Eikö siis esimerkiksi katuva muslimi voi pelastua tämän mukaan? ===


Lapsilla on monia luontaisia uskomuksia, kuten että 1+1 = 2, kappaleet liikkuvat suoraviivaisesti ja että ihmisillä on tajuinen mieli. Brittiläisiä ja amerikkalaisia lapsia koskevan tutkimuksen perusteella Kelemen<ref>Kelemen, D. ”Are Children 'Intuitive Theists'? Reasoning About Purpose and Design in Nature”, Phychological Science, vol. 15, ss. 295-301, 2004</ref> päättelee, että lapset luonnostaan uskovat maailman olevan tarkoituksenmukaisesti järjestynyt. Tutkijoiden mukaan usko luonnon tarkoituksenmukaisuuteen ja suunnitelmallisuuteen seuraa lasten älyllisistä kyvyistä, eikä uskonnollisesta kasvatuksesta. Edes uskonnolliset vanhemmat eivät opettaisi lapsilleen niin pitkälle luonnossa etenevää tarkoituksenmukaisuutta. Lasten mukaan kivet ovat teräviä esimerkiksi siksi, että eläimet voivat raapia niillä itseään. Jo noin vuodenikäiset ymmärtävät, että vain päämäärätietoinen olento voi luoda epäjärjestyksestä järjestystä ja lapsilla on luontainen taipumus ajatella, että maailma on tarkoitushakuisen suunnittelun ja luomistyön tulosta.<ref>Kelemen, D. & DiYanni, C. 2005: ”Intuitions About Origins: Purpose and Intelligent Design in Children's Reasoning About Nature”, Journal of Cognition and Development, vol 6, ss. 3-31</ref>
Kyse tässä on vilpittömästä moraalisesta nöyrtymisestä ja katumisesta Jumalan edessä. Uskonnot, joissa oppi ohjaa ylpeyteen, menevät tässä vikaan. Jeesuksen kautta (niniveläisten tapaan) muslimi voi kyllä pelastua tällä perusteella islamista huolimatta.


Myöhäislapsuuteen asti lapset pitävät yliluonnollista luomista ohjaamatonta evoluutiota parempana selityksenä.<ref>Evans, E. M., 2000: ”The Emergence of Belief About the Origins of Species in School-Aged Children”, Merrill Palmer Quarterly, vol. 46, ss. 221-54., Evans, E. M., 2001: ”Cognitive and Contextual Factors in the Emergence of Diverse Belief Systems: Creation Versus Evolution”, Cognitive Psychology, vol. 42, ss. 217-66.</ref> Lasten jumalusko ei myöskään rajoitu pelkästään Jumalaan luojana, vaan lasten mukaan Jumala on kaikkitietävä, kaiken havaitseva ja erehtymätön.<ref>Barret, J. L., 2007: ”Is the Spell Really Broken? Bio-Psychological Explanations of Religion and Theistic Belief”, Theology and Science 5 (1): 57-72.</ref>
== Edelleen pitää uskoa Jumalaan ==


Lapset luovat myös eron ihmisten ja Jumalan kyvyille. Kolmivuotiaat olettavat, että kaikilla tietoisilla olennoilla on kaikkitietävyyden ja erehtymättömyyden piirteitä, mutta kypsyessään he oppivat, että ihmisillä ja eläimillä on henkisiä rajoitteita, mutta yleensä lapset eivät oleta, että Jumalalla olisi tällaisia rajoitteita. Viisivuotiaana lapset erottavat jo Jumalan superkyvyt ihmisten rajoittuneista kyvyistä.<ref>Richert R. A. & Barrett, J. L. 2006: ”The Child's God and Cognitive Development”, The Encyclopedia of Spiritual Development in Childhood and Adolescence. Thousand Oaks, CA: Sage Publishing.</ref> Ikänsä myötä lapset oppivat ymmärtämään ihmisten rajoitukset, mutta heillä pysyy teologisesti oikea käsitys Jumalan kaikkitietävyydestä.
Mutta usko Jumalaan ei ole erillinen dogmi, josta pitäisi vakuuttua, vaan ihmisen luontaisesti muodostama uskomus.  


Tieteen historioitsija Whilliam Whewellin mukaan ihmiset eivät päädy deduktiivisen päättelyn pohjalta ajattelemaan, että maailmankaikkeuden järjestyksen perusteella se on suunniteltu ja tarkoituksellinen, vaan että tähän päädytään havaintojen välittömän ja suoran vaikutelman perusteella.<ref>Whewell, sit. Plantinga, A.: Where the Conflict Really Lies: Science Religion & Naturalism. New York: Oxford University Press, 2011, s. 245</ref><!--Lähde: Tapio Puolimatka, Viisauden ja tiedon aarteet Kristuksessa, s. 29-33,59-62.-->
Esimerkiksi Ateistinen uskontotieteilijä Jesse Bering kertoo kirjassaan Jumalvaisto (The God Instinct, 2011), [[Lapset uskovat luonnostaan Jumalaan|kuinka hän koki Jumalan olevan olemassa ja rankaisevan häntä hänen virheistään ilman, että tätä olisi hänelle kotona opetettu]]. Vastaavia kokemuksia on tutkimusten perusteella muillakin.


Siispä usko Jumalaan ei vaadi ylimaallisia temppuja, vaan sitä voi kuvata tehdasasetuksena. Ihan niin kuin sekin, että kun ihminen oppii ymmärtämään mitä sanat ”murha” ja ”väärin” tarkoittavat, hän ymmärtää, että murha on väärin. Tämä ei siis ole rinnastettavissa siihen, että ihmisen pitäisi vakuuttua jostakin Jumalan erityisesti ilmoittamasta dogmista ennen kuin voi pelastua, vaan riittää ettei aktiivisesti kapinoi tehdasasetuksiaan vastaan.
Siispä usko Jumalaan ei vaadi ylimaallisia temppuja, vaan sitä voi kuvata tehdasasetuksena. Ihan niin kuin sekin, että kun ihminen oppii ymmärtämään mitä sanat ”murha” ja ”väärin” tarkoittavat, hän ymmärtää, että murha on väärin. Tämä ei siis ole rinnastettavissa siihen, että ihmisen pitäisi vakuuttua jostakin Jumalan erityisesti ilmoittamasta dogmista ennen kuin voi pelastua, vaan riittää ettei aktiivisesti kapinoi tehdasasetuksiaan vastaan.
Rivi 62: Rivi 62:
Mutta jos argumentti vaatii premissikseen sen, että ateisteilla on todellakin ylivoimaiset perusteet olla uskomatta Jumalaan, niin silloinhan argumentti seisoo tai kaatuu tämän premissin varassa.
Mutta jos argumentti vaatii premissikseen sen, että ateisteilla on todellakin ylivoimaiset perusteet olla uskomatta Jumalaan, niin silloinhan argumentti seisoo tai kaatuu tämän premissin varassa.


== Viitteet ==
== Kristinuskon sisältö on niin järjenvastaista, ettei siitä pysty vakuuttumaan ==
{{Viitteet|Sarakkeet}}
 
Ihminen itseasiassa pystyy vakuuttumaan jopa käsittämättömistä tarinoista. Esimerkiksi aaltohiukkasdualismi tai monet muut eksoottiset kvanttimekaniikan ilmiöt uskotaan pääosin toisten todistuksen perusteella, ei vasta silloin kun kaikki käsittämättömyydet on ensin perattu ja selvitetty.
 
== Kaikki eivät kuitenkaan ole pystyneet vakuuttumaan, edes kuolinvuoteellaan ==
 
Kuvitellaan että kristinuskoa epätotena pitävä esittäisi joka ikisen oletetun epätotuuden ja ristiriidan, ja saisi niihin Kristinuskon kannalta älyllisesti tyydyttävän vastauksen, olisiko silloin mahdollista vakuuttua kristinuskosta?
 
Toisaalta tässä on huomattava myös se, että monet ehtivät kuolla ennen kuin vakuuttuivat kristinuskosta: heidän älyllisiisn vastaväitteisiin ei kukaan koskaan heidän eläessään vastannut.
 
Yllä esitetyn kysymyksen (”jos kaikkiin kysymyksiisi vastattaisiin, olisitko silloin valmis kääntymään?”) tehtävänä ei ole osoittaa, että jos kaikkiin ihmisen kysymyksiin vastataan, hän todellakin kykenee itse valitsemaan mihin hän päättää uskoa. Kenenkään kaikkiin kysymyksiin ei nimittäin tule tämän elämän aikana täydellistä vastausta, uskoi tämä mihin maailmankuvaan hyvänsä.
 
Kysymyksen tarkoituksena on ensinnäkin osoittaa, että jos ensin riisutaan kysymykseen vaikuttavat älylliset kysymykset, pohjalla  on moraalisesti latautunut valintatilanne. Älylliset argumentit vaikuttavat valintaan, mutta vähemmän kuin äkkiseltään kuvittelisi.
 
== Argumentti ei ota mitään kantaa vakuuttumattomuuden syihin, kaikki eivät vain vakuutu ja jo se kumoaa kristinuskon ==
 
Tässä muodossaan argumentti on: "Jos kaikkivaltias hyvä Jumala olisi olemassa, hän ei antaisi mahdollisuutta olla vakuuttumatta hänen olemassaolostaan". Tällöin kyse ei ole enää loogisesta päätelmästä, vaan filosofisesta väitelauseesta, joka vaatisi omat perustelunsa.
 
Asiaa käsittelee Blaise Pascal mietteissään: [[Pascalin_peliteoria#Blaise_Pascalin_muotoilu]] ja myös Apowikin artikkelissa: [["Miksei_Jumala_ilmoita_itseään_selvästi?"|"Miksei Jumala ilmoita itseään selvästi?"]]
 
== Halu uskoa, mutta ei silti pysty ==
 
Ihmisen toiminnassa näkyy se, haluaako hän uskoa johonkin asiaan vai ei. Ihmisen halua uskoa on käsitellyt myös Blaise Pascal mietteissään: [[Pascalin_peliteoria#Blaise_Pascalin_muotoilu]]
 
=== Ihminen, joka ei halua uskoa ===
 
Ihminen, joka ei halua uskoa, ei purematta niele argumenttia, joka todistaa hänelle, että hänen olisi syytä uskoa, vaan hän tarkastelee sitä kaikilta puolilta löytääkseen siitä jonkun heikkouden Ja jos hän löytää heikkouden hän saa mielenrauhan. Toisaalta ihminen, joka haluaa uskoa, ottaa saman argumentin ilolla vastaan ja saa mielenrauhan asiasta paljon vähemmällä vaivalla.
 
=== Ihminen, joka haluaa uskoa ===
 
Sama pätee myös toisinpäin: ihminen joka haluaa uskoa, ei purematta niele argumenttia, joka todistaa hänelle, että hänen ei kuuluisi uskoa, vaan hän tarkastelee sitä kaikilta puolilta löytääkseen siitä jonkun heikkouden Ja jos hän löytää heikkouden hän saa mielenrauhan. Toisaalta ihminen, joka ei halua uskoa, ottaa saman argumentin ilolla vastaan ja saa mielenrauhan asiasta paljon vähemmällä vaivalla.
 
== Ihminen on biologinen kausaalisesti toimiva kone, joka ei voi valita mistä hänen aivonsa vakuuttuvat ==
 
Sikäli kun päätellään, ettei ihmisellä ole vapaata tahtoa, esimerkiksi siksi, että tieteellisen tutkimuksen perusteella ihmisruumiin olevan vain tahdotonta materiaa, voidaan myös päätellä esimerkiksi ettei järkiargumentteja voi olla olemassa, koska aivotoiminta on vain sähköimpulsseja neuroverkossa ja sehän on vain alkeishiukkasten ja kenttien liikettä. Ei alkeishiukkasilla ja kentillä ole uskomuksia ja loogisia päätelmiä. Samoin myöskään tietoista kokemusta ei voi olla olemassa, koska ei alkeishiukkasilla ja kentillä ole tietoisia kokemuksia.
 
<!--== Viitteet ==
{{Viitteet|Sarakkeet}}-->


[[Luokka:Jumala]]
[[Luokka:Jumala]]

Nykyinen versio 14. marraskuuta 2024 kello 13.06

Argumentti on seuraava:

  1. Jumala edellyttää vilpittömän uskon pelastaakseen ihmisen
  2. Jumala on täydellisen hyvä ja haluaa kaikkien pelastuvan
  3. Uskomaan pystyminen ei ole tietoisesti päätettävissä. Ihminen ei pysty vaikuttamaan siihen, mistä hänen mielensä vakuuttuu
Johtopäätös: Tällaista Jumalaa ei loogisesti voi olla olemassa.

Premissit 1 ja 3[muokkaa]

Mihin pitää vilpittömästi uskoa pelastuakseen?[muokkaa]

Joonan kirjan niiniveläisillä näyttää olleen (Joona 3:5-10) usko siihen, että:

  1. He ovat eläneet pahoilla teillään ja tehneet vääriä tekoja.
  2. Ihmisten on huudettava Jumalaa täysin voimin, käännyttävä pahoilta teiltään ja hylättävä väärät tekonsa.
  3. ”Ehkä Jumala silloin luopuu aikomuksestaan, leppyy ja antaa hehkuvan vihansa laantua, ja me pelastumme.” (Joona 3:9)

Yllä olevassa on laki ja evankeliumi tiiviissä muodossa:

  1. Tiedän tehneeni väärin
  2. En voi itse pelastaa itseäni vaan minun on turvauduttava Jumalan armoon ja hylättävä pahat tieni
  3. Silloin Jumala antaa armonsa ja pelastaa ihmisen.

Ongelma ei ole siinä, että vilpittömät ihmiset eivät kykenisi muodostamaan uskomusta siitä, että ovat syntisiä, että on heidän mielivaltaansa korkeampi moraalilaki tai että langennut ihminen ei voi itseään pelastaa. Ongelma on siinä, että vilpillinen ihminen ei halua myöntää tätä.

Jeesuksen ristinkuolema tekee tämän myöntämisestä langenneelle ja vilpilliselle ihmiselle helpompaa: oman syyllisyyden häpeä estää ihmistä myöntämästä totuutta, mutta itsensä uhraava rakkaus ja tuomion poistaminen avaa tien ulos umpisolmusta.

Näin ollen vilpittömän uskon määritelmä ei ole tiettyjen dogmien pitäminen totena, vaan vilpitön moraalinen nöyrtyminen ja katuminen Jumalan edessä.

Tästä edelleen seuraa, että vaikka ihminen ei (ainakaan suoraan ja laajasti) kykenisi vaikuttamaan uskomuksiinsa (premissi 3), ihminen kykenee vaikuttamaan moraalisiin asenteisiinsa ja tekoihinsa.

Eikö yllä nyt peräännytä kristinuskon väitteistä, kun vastataan tähän argumenttiin?[muokkaa]

Ihmisen ei tarvitse uskoa kovinkaan montaa asiaa tietääkseen, että on rikkonut omaatuntoaan vastaan. Eli sitä, että sydämeen kirjoitetun lain vääristäminen on vilpillisyyttä, että omat pyrkimykset elää oikeamielisesti ovat aina vajavaisia ja että sydämen lakia vastaan tehty rikkomus täytyy oikaista eli myöntää ja hylätä.

Kun tunnustaa rikkoneensa omaa mielivaltaista tahtoaan korkeampaa lakia vastaan, on tuon lain armoilla ja oikeamielinen asenne tähän tilanteeseen on etsiä armoa tuon lain puitteissa. Varsin ohuella opillisella pohjalla päästään tuohon minimiin: ”Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon.” (Sananl. 28:13)

Kristinuskon mukaan on ihmisiä jotka voivat pelastua Jeesuksen ristintyön kautta vaikka eivät olisi kuulleetkaan Jeesuksesta ja heidän Jumalan olemusta kokevat käsityksensä olisivat vajavaisia (esimerkiksi yllä mainitut Joonan kirjan niiniveläiset). Kristilliseen perinteeseen sisältyy siis ajatus hurskaasta pakanasta, mutta heidän hurskautensa nojaa siihen että he tunnustavat loukanneensa Korkeinta vastaan ja turvaavat armoon ja sovitukseen, eivät omaan ylpeään erinomaisuuteensa.

Kristinusko ilmaisee oikeastaan tämän ydinsanoman vain huomattavasti kirkkaampana, niin että asenneongelmien, itsepetoksen ja häpeän vankina oleva ihminen kykenee tunnustamaan syntisyytensä, kun hänelle julistetaan itsensä uhraavaa rakkautta ja ehdotonta anteeksiantoa.

Vilpitön ihminen ei tarvitse kristinuskoa, vaan hän ymmärtää syntisyytensä ja armon tarpeensa muutenkin. Vilpillinen ihminen ei suostu tunnustamaan ja hylkäämään omaa vääristynyttä elämäänsä. Kristinusko tarjoaa vilpilliselle ihmiselle tien vilpittömyyteen.

Eikö siis esimerkiksi katuva muslimi voi pelastua tämän mukaan?[muokkaa]

Kyse tässä on vilpittömästä moraalisesta nöyrtymisestä ja katumisesta Jumalan edessä. Uskonnot, joissa oppi ohjaa ylpeyteen, menevät tässä vikaan. Jeesuksen kautta (niniveläisten tapaan) muslimi voi kyllä pelastua tällä perusteella islamista huolimatta.

Edelleen pitää uskoa Jumalaan[muokkaa]

Mutta usko Jumalaan ei ole erillinen dogmi, josta pitäisi vakuuttua, vaan ihmisen luontaisesti muodostama uskomus.

Esimerkiksi Ateistinen uskontotieteilijä Jesse Bering kertoo kirjassaan Jumalvaisto (The God Instinct, 2011), kuinka hän koki Jumalan olevan olemassa ja rankaisevan häntä hänen virheistään ilman, että tätä olisi hänelle kotona opetettu. Vastaavia kokemuksia on tutkimusten perusteella muillakin.

Siispä usko Jumalaan ei vaadi ylimaallisia temppuja, vaan sitä voi kuvata tehdasasetuksena. Ihan niin kuin sekin, että kun ihminen oppii ymmärtämään mitä sanat ”murha” ja ”väärin” tarkoittavat, hän ymmärtää, että murha on väärin. Tämä ei siis ole rinnastettavissa siihen, että ihmisen pitäisi vakuuttua jostakin Jumalan erityisesti ilmoittamasta dogmista ennen kuin voi pelastua, vaan riittää ettei aktiivisesti kapinoi tehdasasetuksiaan vastaan.

Toki jos Jumalan olemassaoloa vastaan on ylivoimaiset todisteet, niin sitten ihmisellä voisi olla ylivoimainen peruste olla uskomatta Jumalaan.

Jos kyseessä on sen sijaan asian suhteen epävarma ihminen, hänhän voi aina rukoilla agnostikon rukouksen: ”Rakas Jumala — jos olet olemassa — pelasta sieluni — jos minulla on sielu”

Mutta jos argumentti vaatii premissikseen sen, että ateisteilla on todellakin ylivoimaiset perusteet olla uskomatta Jumalaan, niin silloinhan argumentti seisoo tai kaatuu tämän premissin varassa.

Kristinuskon sisältö on niin järjenvastaista, ettei siitä pysty vakuuttumaan[muokkaa]

Ihminen itseasiassa pystyy vakuuttumaan jopa käsittämättömistä tarinoista. Esimerkiksi aaltohiukkasdualismi tai monet muut eksoottiset kvanttimekaniikan ilmiöt uskotaan pääosin toisten todistuksen perusteella, ei vasta silloin kun kaikki käsittämättömyydet on ensin perattu ja selvitetty.

Kaikki eivät kuitenkaan ole pystyneet vakuuttumaan, edes kuolinvuoteellaan[muokkaa]

Kuvitellaan että kristinuskoa epätotena pitävä esittäisi joka ikisen oletetun epätotuuden ja ristiriidan, ja saisi niihin Kristinuskon kannalta älyllisesti tyydyttävän vastauksen, olisiko silloin mahdollista vakuuttua kristinuskosta?

Toisaalta tässä on huomattava myös se, että monet ehtivät kuolla ennen kuin vakuuttuivat kristinuskosta: heidän älyllisiisn vastaväitteisiin ei kukaan koskaan heidän eläessään vastannut.

Yllä esitetyn kysymyksen (”jos kaikkiin kysymyksiisi vastattaisiin, olisitko silloin valmis kääntymään?”) tehtävänä ei ole osoittaa, että jos kaikkiin ihmisen kysymyksiin vastataan, hän todellakin kykenee itse valitsemaan mihin hän päättää uskoa. Kenenkään kaikkiin kysymyksiin ei nimittäin tule tämän elämän aikana täydellistä vastausta, uskoi tämä mihin maailmankuvaan hyvänsä.

Kysymyksen tarkoituksena on ensinnäkin osoittaa, että jos ensin riisutaan kysymykseen vaikuttavat älylliset kysymykset, pohjalla on moraalisesti latautunut valintatilanne. Älylliset argumentit vaikuttavat valintaan, mutta vähemmän kuin äkkiseltään kuvittelisi.

Argumentti ei ota mitään kantaa vakuuttumattomuuden syihin, kaikki eivät vain vakuutu ja jo se kumoaa kristinuskon[muokkaa]

Tässä muodossaan argumentti on: "Jos kaikkivaltias hyvä Jumala olisi olemassa, hän ei antaisi mahdollisuutta olla vakuuttumatta hänen olemassaolostaan". Tällöin kyse ei ole enää loogisesta päätelmästä, vaan filosofisesta väitelauseesta, joka vaatisi omat perustelunsa.

Asiaa käsittelee Blaise Pascal mietteissään: Pascalin_peliteoria#Blaise_Pascalin_muotoilu ja myös Apowikin artikkelissa: "Miksei Jumala ilmoita itseään selvästi?"

Halu uskoa, mutta ei silti pysty[muokkaa]

Ihmisen toiminnassa näkyy se, haluaako hän uskoa johonkin asiaan vai ei. Ihmisen halua uskoa on käsitellyt myös Blaise Pascal mietteissään: Pascalin_peliteoria#Blaise_Pascalin_muotoilu

Ihminen, joka ei halua uskoa[muokkaa]

Ihminen, joka ei halua uskoa, ei purematta niele argumenttia, joka todistaa hänelle, että hänen olisi syytä uskoa, vaan hän tarkastelee sitä kaikilta puolilta löytääkseen siitä jonkun heikkouden Ja jos hän löytää heikkouden hän saa mielenrauhan. Toisaalta ihminen, joka haluaa uskoa, ottaa saman argumentin ilolla vastaan ja saa mielenrauhan asiasta paljon vähemmällä vaivalla.

Ihminen, joka haluaa uskoa[muokkaa]

Sama pätee myös toisinpäin: ihminen joka haluaa uskoa, ei purematta niele argumenttia, joka todistaa hänelle, että hänen ei kuuluisi uskoa, vaan hän tarkastelee sitä kaikilta puolilta löytääkseen siitä jonkun heikkouden Ja jos hän löytää heikkouden hän saa mielenrauhan. Toisaalta ihminen, joka ei halua uskoa, ottaa saman argumentin ilolla vastaan ja saa mielenrauhan asiasta paljon vähemmällä vaivalla.

Ihminen on biologinen kausaalisesti toimiva kone, joka ei voi valita mistä hänen aivonsa vakuuttuvat[muokkaa]

Sikäli kun päätellään, ettei ihmisellä ole vapaata tahtoa, esimerkiksi siksi, että tieteellisen tutkimuksen perusteella ihmisruumiin olevan vain tahdotonta materiaa, voidaan myös päätellä esimerkiksi ettei järkiargumentteja voi olla olemassa, koska aivotoiminta on vain sähköimpulsseja neuroverkossa ja sehän on vain alkeishiukkasten ja kenttien liikettä. Ei alkeishiukkasilla ja kentillä ole uskomuksia ja loogisia päätelmiä. Samoin myöskään tietoista kokemusta ei voi olla olemassa, koska ei alkeishiukkasilla ja kentillä ole tietoisia kokemuksia.