The Myth of Religious Neutrality (kirja)

The Myth of Religious Neutrality: An Essay on the Hidden Role of Religious Belief in Theories
Alkuperäisteos
Kirjailija	Roy Clouser
Kustantaja	University Press Notre Dame press
Julkaistu	Elokuu 1991
ISBN	978-0268013905

Roy Clouser argumentoi kirjassaan, että tieteellinen ajattelu on aina uskonnollisesti sitoutunutta.

Uskonnon määritelmä

Clouserin mukaan kaikille erilaisille uskonnollisuuden muodoille on yhteistä käsitys olemassaolon perimmäisestä alkusyystä ja perustasta, josta kaikki muu on riippuvaista, mutta joka itse ei ole riippuvainen mistään muusta. Uskonnot ovat eri mieltä siitä, mikä on tässä mielessä olemassaolon perusta, mutta uskonnollista uskomusta luonnehtii jokin käsitys olemassaolon ehdottomasta perustasta. Se mistä kaikki riippuu, mutta mikä ei itse riipu mistään muusta, saa ihmisen ajattelussa jumalallisia ominaisuuksia ja toimii hänellä Jumalan asemassa. Näin käytettynä uskonnollisen uskomuksen käsite ei rajoitu kristittyihin, muslimeihin tai muihin perinteisten uskontojen edustajiin, vaan se soveltuu yhtä lailla myös naturalisteihin. Koska naturalistit mielellään syyttävät luomisteorian kannattajia epätieteellisestä uskonnollisuudesta, tämä syyte menettää jotakin voimastaan, jos naturalismiin itseensä voidaan osoittaa sisältyvän uskonnollisia uskomuksia. Erityisen ongelmallista on, jos naturalistit vaativat omille uskonnollisille vakaumuksilleen yksinoikeutta toimia tieteellisen tutkimuksen lähtökohtana.

Clouser perustelee uskonnon määritelmäänsä sillä, että kaikkiin uskonnollisuuden muotoihin ei sisälly uskoa persoonalliseen Jumalaan, mutta niille on ominaista ajattelun ja käytännön perustaminen johonkin sellaiseen, mitä pidetään kaiken alkuperustana tai perimmäisenä todellisuutena, josta kaikki muu saa selityksensä. Tällaista alkuperustaa voidaan jossakin mielessä kutsua jumalalliseksi, vaikka uskonnot ovatkin eri mieltä jumalallisen olemuksesta. Jumalallisena tässä mielessä pidetään sitä, mistä kaikki muu riippuu ja mikä puolestaan ei olemassaolonsa puolesta riipu mistään muusta. Tämä jumalallisena pidetty todellisuuden perusta voi olla jotakin arkikokemuksesta tuttua. Kysymys on vain siitä, että tälle tekijälle annetaan ehdottoman alkuperustan asema.

Materialismi on uskonnollinen uskomus

Clouserin määrittelemässä mielessä uskonnollisena voidaan pitää myös materialistista lähestymistapaa. Uskonnollinen lähtökohta ilmenee esimerkiksi Karl Marxin dialektisessa materialismissa. Tämä voi tuntua yllättävältä, koska marxilaisuus on avoimesti uskonnon vastainen teoria. Marxismi vastustaa uskontoa kaikissa todellisuutta koskevissa tulkinnoissaan fysiikasta ja biologiasta taloustieteeseen, historiaan ja politiikkaan. Marxismi tunnustautuu kaikkien uskontojen vastustajaksi. Marxin teorian mukaan aine/energia on perustava todellisuus, ja aineessa vaikuttaa sisäinen laki, materian dialektinen liike, joka aikaansaa muutosta dialektisen kehityslain mukaisesti. Aineen dialektinen liike on saanut aineen organisoitumaan lukemattomiksi eri muodoiksi miljoonien vuosien aikana: galaksit ja aurinkokunnat, elävät olennot, ihmiset ja inhimilliset yhteisöt ovat kaikki seurausta siitä, että aine organisoituu dialektisen kehityslain pohjalta.

Vielä parikymmentä vuotta sitten marxilaisuutta pidettiin ainoana tieteellisesti hyväksyttävänä lähestymistapana yhdessä kolmasosassa maailmaa, vaikka marxismin keskeiset käsitteet ovat epäselviä. Kukaan ei pysty täsmentämään, mitä materian dialektisella liikkeellä tarkoitetaan. Vielä vähemmän on olemassa mitään tieteellistä näyttöä siitä, että todellisuus olisi seurausta materian dialektisesta liikkeestä. Marxilaisuus kuitenkin hahmottaa koko todellisuuden prosessiksi, jossa kaikki tapahtuu materian dialektisten peruslakien kautta. Näitä dialektisia peruslakeja ovat määrän muuttuminen laaduksi, vastakohtien ykseys ja kieltämisen kieltäminen. Marxilaisessa kirjallisuudessa on hyvin vähän konkreettisia esimerkkejä siitä, mitä dialektiikan peruslait voisivat aineellisen todellisuuden osalta tarkoittaa ja tarjotut esimerkit ovat tulkinnanvaraisia. Silti koko marxilainen tieteellinen lähestymistapa rakentuu tämän vakaumuksen varaan.

Marxilaisen hypoteesin mukaan dialektinen liikelaki johtaa siihen, että vapaaseen markkinatalouteen perustuva kapitalistinen talousjärjestelmä aiheuttaa epäoikeudenmukaisia sortohallituksia ja on tuomittu häviämään. Tämä tapahtuu, kun tulee hallituksia, jotka kumoavat yksityisomistuksen, mikä on kaiken pahan alku ja juuri. Kun perustetaan kommunistisia talousjärjestelmiä, ne tuottavat hallituksia, jotka ovat yhä oikeudenmukaisempia, niin että ihmiskunnan onnellisuus koko ajan kasvaa. Lopulta saavutetaan historian viimeinen vaihe, kommunistinen yhteiskunta, jossa ihmiset spontaanisti torjuvat yksityisomistuksen eivätkä edes enää halua sitä. Tämän takia rikollisuus katoaa, niin ettei enää tarvita hallitusvaltaa. Yhteiskunta vapautuu vieraantumisesta ja luokkien välisistä ristiriidoista, koska ei enää ole luokkia, joiden edut olisivat vastakkaisia toisilleen. Ihmiset eivät enää ole vieraantuneita luonnosta tai tuotantovälineistä, joiden avulla tuotetaan elämän välttämättömyydet. Ihmiset ovat onnellisia ja hyviä ja elävät rauhassa keskenään.

Vaikka Marx oli ateisti, hänen teoriansa ei ole vapaa uskonnollisista perusoletuksista. Hän olettaa, että aine on riippumaton ja itsessään oleva. Fysikaalinen aine ja sille ominainen dialektinen liikelaki ovat olemassa täysin itseriittoisesti. Aine ei ole mistään riippuvainen ja koko todellisuus joko samaistuu aineeseen tai on siitä riippuvainen. Tällä tavalla Marxin teoria perustuu uskonnolliseen vakaumukseen, aineen dialektisen liikkeen jumalallistamiseen, vaikka hän itse pitääkin omaa ajatteluaan täysin uskonnottomana. Vakaumuksen uskonnollisuus näkyy siinä, että se pitää jotakin osaa maailmankaikkeudesta (ainetta ja sen oletettua dialektista liikelakia) todellisuuden itseriittoisena perustana, josta kaikki muu riippuu. Aineen dialektisella liikkeellä on Marxin ajattelussa sama asema kuin Jumalalla on teistisessä ajattelussa. Marxin ajattelua ei tee uskonnottomaksi se, että hän sanoo sen olevan uskonnotonta. Joko hän ei ole tietoinen sen uskonnollisuudesta tai hän ei halua myöntää sitä. Marxilaiset mielellään pitävät omaa ajatteluaan uskonnottomana, koska uskonnottomuuteen liitetään nykykulttuurissa neutraalisuuden ja puolueettomuuden myönteinen sivumerkitys.¹

Loogisen positivismin uskonnollisuus

Moderni uskonnollisuus voi ilmetä monissa eri muodoissa materialismin lisäksi. Loogisen positivismin uskonnollisuus näkyy siinä, että aistihavainnoille annetaan itseriittoinen asema perimmäisenä todellisuutena. Ernst Mach ilmaisee positivistisen perusvakaumuksen näin: ”Paikkansa pitävä on väite, jonka mukaan maailma koostuu vain aistimuksistamme. Niinpä meillä on tietoa ainoastaan aistimuksistamme.”²

Tieteen tai filosofian keinoin ei kuitenkaan ole mahdollista todistaa, että maailma koostuu pelkistä aistivaikutelmista. Tällä vakaumuksella on uskonnollinen luonne. Machin ja loogisten positivistien teoreettinen työ rakentuu tämän uskonvakaumuksen varaan.

J. S. Mill pyrki viemään maailmanselityksen askeleen pitemmälle. Kun Milliltä kysyttiin, mikä aiheuttaa aistimukset, hän vastasi, että ne ovat ”aistimusten pysyvien mahdollisuuksien” tuotoksia. Hän piti ”aistimusten pysyviä mahdollisuuksia” perimmäisenä todellisuutena. ”Luonnossa on joukko pysyviä syitä, jotka ovat pysyneet – – määräämättömän ja todennäköisesti valtavan pitkän ajanjakson – –. Mutta emme pysty tekemään selkoa näiden pysyvien syiden alkuperästä – – Poikkeuksetta kaikki olemassa olevat ilmiöt näitä alkuperäisiä syitä lukuun ottamatta ovat joko välittömiä tai välillisiä vaikutuksia noista alkuperäisistä tosiasioista tai jostakin niiden yhdistelmästä.”³ Nämä salaperäiset tekijät saavat siten itse asiassa saman aseman, mikä Jumalalla on teistisessä ajattelussa, koska niiden oletetaan olevan olemassa täysin riippumattomalla ja ehdottomalla tavalla ja tuottavan kaiken muun olemassa olevan.

Postmodernismin uskonnollisuus

Uskonnollinen lähtökohta ilmenee myös Jacques Derridan ajattelussa. Hän sanoo todellisuuskäsityksensä perustana olevan tekijän, jolla on tietyllä tavalla ehdoton merkitys: ”se julistetaan minulle, pyyhkäisee ylitseni ja ottaa minut valtaansa – – Se tulee minulle ylhäältä sellaisen velvoitteen muodossa, joka ei koskaan jätä minua rauhaan – – Se on kaikkein kieltämättömimmin todellista”.⁴

Vaikka Derrida kieltää periaatteessa kaikki ehdottomat lähtökohdat, hän kuitenkin intuitiivisesti luottaa johonkin sellaiseen, mikä hänen kokemuksessaan saa ehdottoman merkityksen. Ilman tällaista lähtökohtaa hän ei pystyisi pääsemään ajattelussaan liikkeelle: ilman lähtökohtaa hän joutuisi luopumaan ajattelusta ja perusteiden esittämisestä.

Richard Rortyn mukaan meidän tulisi “pyrkiä pääsemään siihen, että emme enää palvo mitään, emme pidä mitään näennäisjumaluutena, vaan kohtelemme kaikkea – kieltämme, omaatuntoamme, yhteisöämme – ajan ja sattuman tuotoksena. Tähän pääseminen olisi, Freudin sanoin ilmaisuna, ’kohdella sattumaa arvollisena määräämään kohtalomme’.”⁵ Tästä kehotuksesta huolimatta Rorty määrittelee todellisuuden perimmäisen luonteen sattumanvaraiseksi tavalla, joka ilmentää tietynlaista uskonnollista perusvakaumusta. Vaikka kaikki muut uskomukset pitää suhteuttaa käytännöllisiin tarpeisiin, fysikaalis-biologinen todellisuus ja darwinistinen evoluutio ovat hänen mielestään tosia sellaisessa mielessä, jossa meidän ei ole mahdollista muuten tietää mitään. Hän sanoo olevansa näkemykseltään lähellä pragmatisteja, joiden ”lähtökohtana on darwinistinen selitys ihmisistä eläiminä, jotka tekevät parhaansa selvitäkseen ympäristössään – pyrkivät parhaansa mukaan kehittämään työkaluja, jotka tekevät heille mahdolliseksi nauttia enemmän mielihyvää ja kokea vähemmän kipua.”⁶ Yhtäältä Rorty väittää, että emme voi tietää minkään uskomuksen vastaavan todellisuutta. Toisaalta Rorty väittää meidän tietävän varmasti, että darwinistinen kuvaus biologisesta evoluutiosta vastaa todellisuutta. Darwinismi on hänelle se ehdoton lähtökohta, josta lähtien hän perustelee vakaumustaan, että emme voi tietää mitään. Darwinismi saa hänen näkemyksessään uskonnollisen vakaumuksen luonteen.

Rajallisen ihmisen ajattelu on aina uskonnollista

Edellä esitetyt vaihtoehdot ovat vain esimerkkejä lukemattoman monista erilaisista vaihtoehtoisista tavoista luoda kokonaiskäsitys todellisuudesta. Rajallisena olentona ihminen joutuu aina lähtemään liikkeelle jostakin intuitiivisesta varmuudesta ja sen varaan rakentuvasta lintuperspektiivistä, joka ylittää hänen rajallisen tietonsa. Silloinkin kun hän katsoo, ettei mitään kokonaisnäkemystä ole mahdollista saavuttaa, hän olettaa tietävänsä, ettei tällaista tietoa voi saada. Tämä oletus tiedon saamisen mahdottomuudesta toimii silloin hänen kokonaisvaltaisena lähtökohtanaan. Sikäli kuin kaikki ihmiset joutuvat pitämään jotakin perimmäisenä todellisuutena, josta he lähtevät selittämään kaikkea muuta olevaa, kaikkien ihmisten ajattelun lähtökohtana on jokin sellainen tekijä, jota tämän määritelmän perusteella voidaan kutsua jumalalliseksi. Tämä puolestaan merkitsee, että tässä laajassa mielessä kaikki ihmiset ovat uskonnollisia tai että kaikilla ihmisillä on uskonnollisia uskomuksia. Kaikki ihmiset eivät välttämättä ole tietoisia, että he pitävät jotakin tällä tavalla itseriittoisena ja siinä mielessä jumalallisena. Mutta jos ei ole perimmältään olemassa selitysten lähtökohtaa, jota ei tarvitse selittää millään muulla, kuinka silloin voidaan selittää mitään lopullisessa mielessä?

Kaikkea uskonnollista ajattelua näyttää siis yhdistävän periaate, että jumalallinen on se, mitä ei tarvitse selittää millään, mutta jonka avulla selitetään kaikki muu, tai mikä ei riipu mistään muusta, mutta josta kaikki muu riippuu. Tälle määritelmälle voidaan esittää vasta-argumentti: joidenkin teorioiden mukaan se, mikä on kaiken perusta, on myös ainoa, mitä on olemassa. Esimerkiksi materialistien mielestä kaikki on riippuvaista aineesta ja energiasta, jotka ovat myös ainoat, mitä yleensä on olemassa. Tämä vastaväite ei kuitenkaan ole loppuun saakka pitävä. Vaikka materialisti pitääkin ainetta ja energiaa perimmäisenä todellisuutena ja katsoo kaiken olevaisen koostuvan aineesta ja energiasta, hän ei pidä kokemuksessa ilmeneviä aineen ja energian yhdistelmiä ja ilmenemismuotoja pysyvinä. Niinpä hän joutuu vetoamaan joihinkin perimmäisiin aineen ja energian tekijöihin ja lainalaisuuksiin selittääkseen kokemuksessa ilmeneviä muutoksia. Näille perimmäisille tekijöille hän antaa itseriittoisen aseman ja ne ovat siten hänen materialistisen uskontonsa lähtökohtana.