Rukoileminen

Rukoilu eli rukoileminen tarkoittaa uskonnoissa Jumalan tai jumalien, henkien ja muiden korkeampina pidettyjen voimien puoleen kääntymistä.

Kristilliset rukoukset on jaettu pyyntörukouksiin, esirukouksiin, kiitosrukouksiin ja katumusrukouksiin. Apologeettisesti keskeisimpänä pidetään usein henkilön itsensä rukoilemaa tai esirukouksena rukoiltua pyyntörukousta, sillä pyyntörukouksen ymmärretään yleensä vaikuttavan maailmaan yliluonnollisella tavalla.

On kuitenkin syytä muistaa, että myös kiitosrukouksella ja katumusrukouksilla on odotettavissa ihmisen hengellistä, moraalista ja psykologista tilaa tervehdyttäviä vaikutuksia. Silloinkin kun rukouksessa keskitytään ihmeellisiin rukousvastauksiin, rukous on ennen kaikkea tapa lähentyä Jumalaa, kasvaa uskossa, toivossa ja rakkaudessa, ja opetella kärsivällisesti luottamaan Jumalan kaitselmukseen myös kärsimysten keskellä.

Tilastollinen rukoustutkimus

Rukouksen vaikuttavuutta kritisoidaan usein viittaamalla Harvardin rukoustutkimuksena tunnettuun vuonna 2006 julkaistuun tilastolliseen tutkimukseen, jossa rukouksen ja sairaiden parantumisen välillä ei löydetty yhteyttä.

Rope Kojonen kommentoi kyseistä tutkimusta arvioidessaan Oskari Miettisen kirjaa Alkuräjähdyksestä uskomuksiin:

Yksi harvoista Miettisen uskontokritiikissään lainaamista tutkimuksista on Herbert Bensonin ryhmän 2006 julkaistu ”suuri rukouskoe”, ”Study of the Therapeutic Effects of Intercessory Prayer” (STEP) johon uusateistisessa kirjallisuudessa mielellään viitataan tieteellisenä osoituksena rukouksen toimimattomuudesta. Kyseessä onkin edelleen laajin rukouksen toimivuudesta tehdyistä tilastollisista tutkimuksista. STEP -kokeessa tutkittiin noin 1800 leikkauksesta toipuvaa potilasta. Tieteellisen käytännön mukaisesti osa toimi kontrolliryhmänä, osan puolesta rukoiltiin tähän värvättyjen seurakuntalaisten toimesta. Osalla rukoiltavista kerrottiin etänä tapahtuvasta rukoustuesta, toisille ei.

Rukous ei STEP-tutkimuksessa aiheuttanut tilastollista etua paranemiseen. Niiden potilaiden kohdalla, joille rukouksesta kerrottiin, komplikaatioita oli jopa enemmän. Miettinen esittääkin uusateistista tulkintaa seuraten, että ”kaikkihyvän Jumalan olisi voinut kuvitella toimivan eri tavalla.” (s. 161) Koska Bensonin tutkimuksessa ei löydetty todisteita Jumalan antamista rukousvastauksista, eikä rukous muutenkaan vaikuta Miettisen mukaan aiheuttavan positiivisia vaikutuksia, on tämä vahvaa todistusaineistoa rukouksen toimivuutta vastaan.

– Rope Kojonen¹

Neutraalin kontrolliryhmän mahdollisuus?

Kojonen viittaa tilastollista rukoustutkimusta kohtaan esitettyyn yleiseen kritiikkiin, jonka mukaan neutraalin kontrolliryhmän ylläpito ei ole uskottavaa:

Miettinen ei kuitenkaan kerro lukijalleen tätä Bensonin tutkimuksen tulkintaan vastaan esitetyistä yleisistä kritiikeistä. STEP-tutkimusta ja muita pelkästään tilastollisia rukoustutkimuksia voidaan kritisoida siitä, että neutraalia kontrolliryhmää ei voi uskottavasti pitää yllä. Mikään ei näet estä henkilöitä itse ja heidän omaisiaan rukoilemasta myös kontrolliryhmään kuuluvien puolesta. Tämä on jo sinänsä vakava tieteellinen puute, joka estää pitämästä STEP-kokeen tulosta tai muita negatiivisia tuloksia todistusarvoisena.

– Rope Kojonen¹

Kontrollisryhmän neutraalius ei kuitenkaan ole aivan noin yksinkertainen asia. Voihan lääketutkimuksessakin kumpaan tahansa ryhmään kuuluva potilas saada apua myös muusta kuin lääkkeestä, esimerkiksi rukouksesta, terveellisistä elämäntavoista, sosiaalisesta tuesta ja niin edelleen. Kun tutkimukseen osallistuvat ryhmät ovat tarpeeksi suuria (yleensä yli 1000 ihmistä) ja ryhmät on muodostettu satunnaistetulla tavalla, näitä muita vaikuttavia tekijöitä on keskimäärin suunnilleen yhtä paljon molemmissa ryhmissä.

Jos siis rukoustutkimuksessa on käytettävissä riittävän suuri määrä ihmisiä jotka jaetaan "hoitoryhmään" ja "kontrolliryhmään" satunnaistetusti, on odotettavaa, että molempiin ryhmiin kuuluvien ihmisten puolesta rukoilee keskimäärin yhtä moni sukulainen ja ystävää. Ilman tutkimusasetelmaa on siis odotettavissa, että kun ryhmät ovat riittävän suuria, molempien ryhmien puolesta rukoillaan keskimäärin yhtä paljon, ja molemmissa esiintyy yhtä silloin myös ilman tutkimusta yhtä paljon rukousvastauksia.

Nyt kaksoissokkotutkimus lisää mukaan yhden henkilön, joka rukoilee jokaisen "hoitoryhmän" potilaan puolesta heidän tietämättään tai tietäen.

Mikäli oletetaan, että rukous auttaa ihmisiä paranemaan keskimäärin paremmin, vaikka henkilö, jonka puolesta rukoillaan, ei olisi yhteydessä rukoilevaan henkilöön, meidän pitäisi odottaa hoitoryhmän terveyden keskimääräistä paranemista. Siksi tämän tyyppinen tutkimus voisi heikentää vakavasti tämän pyyntörukousta koskevan näkemyksen ydinosia.

Jos näkemys pyyntörukouksesta on pikemminkin sellainen, että rukous toimii suurimman osan ajasta ihmisten väliseen kanssakäymiseen liittyvien psykologisten ja sosiaalisten ilmiöiden tasolla (esimerkiksi suuntaamalla keskittymisemme ihmisiin ja ongelmiin, joista meidän tulisi kantaa huolta, antaa meille toivoa myös kärsimyksen keskellä, lisää tunnetta välitetyksi tulemisesta jne.), niin Harvardin tutkimus ei keskity analysoimaan tällaista näkemystä rukouksesta.

Suurimman osan Jumalan rukousvastauksista ymmärretään joka tapauksessa tapahtuvan luonnollisen järjestyksen kautta. Myöskään näkemystä, jonka mukaan ihmeelliset rukousvastaukset etäältä ovat pikemminkin poikkeus kuin sääntö, ei ole testattu tällaisessa tutkimuksessa.

Rukoilijoiden usko rukoukseen

Tilastollisessa rukoustutkimuksessa olisi myös syytä kiinnittää huomiota rukouksen laatuun. Jos rukoilija ei esimerkiksi itse usko pyyntörukouksen parantavaan voimaan, voidaan hyvällä syyllä kyseenalaistaa, mittaako tehty tutkimus todella pyyntörukouksen vaikuttavuutta:

Juuri STEP-tutkimusta vastaan on kuitenkin esitetty myös kritiikkiä mikä ei suoraan sovellu kaikkiin rukousten vaikuttavuudesta tehtyihin tilastollisiin tutkimuksiin. Esimerkiksi Candy Gunther Brown toteaa teoksessaan Testing Prayer: Science and Healing (2012), ettei tutkimus testaa lainkaan perinteisen kristillisen rukouksen toimivuutta, sillä rukousryhmään kuuluneet henkilöt eivät suurelta osin edes kuulu pyyntörukousta harjoittavaan kristilliseen yhteisöön, vaan heistä suuri osa kuului uushenkiseen ”Silent Unity” -liikkeeseen joka pyrkii rukouksessa ainoastaan hakemaan yhteyttä Jumalaan ja nimenomaisesti torjuu ajatuksen pyyntörukouksen vaikuttavuudesta.

– Rope Kojonen¹

Sairaiden parantaminen ja etärukous ilman kohtaamista

Satunnaistetun kaksoissokkokokeen ongelmana on myös se, että perinteisesti sairaiden puolesta rukoilu tapahtuu kohtaamisessa. Raamatussa on toki esimerkkejä siitä, että Jeesus parantaa sairaita etänä (Matt. 15:21-28, Luuk 7:1-10, Joh. 4:46-53), mutta näissäkin tapauksessa Jeesus korostaa omaisen suurta uskoa: "Kuulkaa, mitä sanon: tällaista uskoa en ole tavannut edes Israelin kansan keskuudessa", "Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon niin kuin tahdot."

Raamatussa sairaiden puolesta rukoiluun liittyvissä esikuvissa ja ohjeissa käytetään konkreettisia välineitä ja välikappaleita kuten öljyä tai apostolin vaatekappaleita: "Jopa pääliinoja ja muita Paavalin käyttämiä vaatekappaleita vietiin sairaiden päälle, ja taudit kaikkosivat ja pahat henget lähtivät pois." (Ap. t. 19:12), "Jos joku teistä sairastaa, kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä. Ja uskon rukous pelastaa sairaan, ja Herra antaa hänen nousta jälleen;" (Jaak. 5:14-15)

Kojonen huomauttaa tästä etärukoukseen rajautuvan tutkimuksen ongelmallisuudesta:

Brownin mukaan on myös ongelmallista, että STEP-tutkimuksessa rukousvastauksena selvitettiin vain henkilön parantumista etäältä tapahtuvan rukouksen seurauksena. Tämä käsittää vain osan mahdollisista rukousvastauksista ja rukouksen tyypeistä. Monissa perinteissä, esimerkiksi helluntailais-karismaattisuudessa, paranemisrukoukset tapahtuvat tyypillisesti kohtaamisessa (esim. sairaan voitelu öljyllä), mitä etärukoilemista käsittelevä tutkimus ei voi tutkia. Brown pyrkikin itse selvittämään tällaisen parantamisrukouksen toimivuutta seuraamalla rukousta Mosambikissa – syntyneessä 2010 julkaistussa tutkimuksessa tulokset olivat rukouksen toimivuuden kannalta myönteisiä.

– Rope Kojonen¹

Muut rukoustutkimukset

Ongelmana on myös se, ettei STEP-tutkimus ole suinkaan ainoa rukouksesta tehty eivätkä kaikki tutkimukset osoita samaan suuntaan. Useissa tutkimuksissa rukouksilla vaikutti olevan myönteinen vaikutus. Esimerkiksi Randolph Byrdin tutkimuksessa vuodelta 1988 potilaita oli noin 400, ja rukousryhmä pyysi ”juutalais-kristillisen” Jumalan apua ”nopeaan paranemiseen sekä komplikaatioiden ja kuoleman välttämiseen” – rukousryhmässä paranemistulokset olivatkin parempia. William S. Harrisin tutkimusryhmä puolestaan pyrki toistamaan kokeen 1999 noin 1000 potilaan kohdalla ja löysi jälleen myönteisen korrelaation rukouksen ja paranemisen välillä. Lisäksi laajemmassa tilastollisessa tutkimuksessa monet ihmiset kertovat kokeensa rukousvastauksia ja jopa selittämättömiä ihmeitä – USA:ssa esimerkiksi 55% lääkäreistä kertoo nähneensä lääketieteellisiä ihmeitä ja 74% uskoo ihmeparantumisiin (n = 1100 lääkäriä).

Ihmekokemuksista on myös olemassa oma laaja kirjallisuutensa. Tilastollinen lähestymistapa ei yleisesti ottaenkaan korvaa laadullista tutkimusta. Esimerkiksi todistajanlausuntoihin ja kokemukseen perustuva usko rukousvastauksiin voi periaatteessa olla perusteltu, vaikka ihmeparantumiset olisivat liian poikkeuksellisia näkyäkseen tilastoissa. Samoin vaikka esimerkiksi tilastollisesti on epätodennäköistä, että yksittäinen ihminen käy kuussa, ei tämä kumoa kuumatkailun todellisuudesta kertovia todisteita.

– Rope Kojonen¹

Aiheesta muualla

Apowiki

• Ihmeet

Areiopagi

• Vastaako Jumala rukouksiin? (Juuso Loikkanen)
• Tieteellistä uskontokritiikkiä vai ateistista apologiaa? Arvio Oskari Miettisen teoksesta Alkuräjähdyksistä uskomuksiin (Rope Kojonen)