Max Scheler

Max Scheler (22. elokuuta 1874 München, Saksa – 19. toukokuuta 1928 Frankfurt am Main, Saksa) oli saksalainen filosofi, joka on tunnettu ennen kaikkea eettisestä teoriastaan, filosofisesta antropologiastaan, tunnefilosofiastaan ja tiedon muotoja koskevasta opistaan, jolla oli vaikutuksensa tiedonsosiologian syntyyn. Hänet tunnetaan myös Edmund Husserlin fenomenologisen perinteen jatkajana, mutta antoi panoksensa myös etiikan, uskonnonfilosofian, filosofisen psykologian ja poliittisen psykologian aloilla. Georg Henrik von Wrightin mukaan hän on "Mooren ohella luultavasti filosofisen etiikan etevin edustaja tällä vuosisadalla."

Schelerin pääteos on Die Wissensformen und die Gesellschaft (Tiedon muodot ja yhteiskunta, 1926), jossa hän yhdistää fenomenologisen menetelmän yhteiskuntatieteeseen. Scheler erottaa kolme tiedon päämuotoa:

  • luonnontieteen, jota hän kutsuu herruus- tai suoritustiedoksi (Herrschafts-, Leistungswissen)
  • olemustiedon (Wesenswissen) ja
  • vapautustiedon (Erlösungswissen).

Schelerin ajattelu

Max Scheler yhdistää aineksia sekä Augustinuksen että Nietzschen ajattelusta ja tuo monisyisesti esille tunteiden vaikutusta ihmisen näkemyksiin. Kaikille kolmelle on yhteistä näkemys, että tunteet voivat johtaa ihmisen joko oikeaan tai väärään näkemykseen. Tämä oli keskeinen teema esimerkiksi Augustinuksen (354-430) ajattelussa, jonka mukaan ratkaisevaa on se, missä valossa ihminen tarkastelee asioita.

Augustinuksesta on lähtenyt perinne, jonka mukaan on tärkeä arvioida tunteita sen mukaan, ovatko ne rakentavia vai tuhoavia. Tunneliikutuksen ensimmäinen vaihe ei ole tahdonalainen, joten siihen ihminen ei voi arviointinsa välityksellä vaikuttaa. Ihmisen vallassa on kuitenkin joko hyväksyä tai hylätä tunneliikutukset, ja siksi hän on vastuussa siitä, mitä hän tunteiden vaikutuksesta tekee. Hän voi ymmärryksensä ja tahtonsa pohjalta torjua sellaiset tunneliikutukset, joiden hän ymmärtää olevan tuhoavia joko itselleen tai muille ihmisille, ja olla toimimatta niiden mukaan. Augustinuksen mukaan ihmisen tahdolla voi olla tämä voima kuitenkin vain, jos ihminen saa sisäisen kokemuksen Jumalan armosta. Tämän perinteen mukaan keskeinen osa tunnekasvatusta on opettaa lapsia arvioimaan tunteitaan. Kasvatuksen tarkoituksena on hyvän tahdon vahvistaminen niin ettei ihminen ole erilaisten tunneliikutustensa vietävänä riippumatta niiden arvosta. Hyvän tahdon vahvistaminen voi perustua sellaiseen näkökulman avartumiseen ja sen pohjalta syntyvän motivation kehittämiseen, joka toteutetaan anteeksiantamuksen ja sen tuoman syvän onnellisuuden ilmapiirissä. Tämän perinteen edustajia myöhemmässä keskustelussa ovat esimerkiksi Max Scheler ja Charles Taylor.

Friedrich Nietzsche (1844-1900) päätyy aivan toisenlaisista lähtökohdista samantapaiseen näkemykseen ja toteaa, että hyvä voi näyttää pahalta "kaunan myrkyllisin silmin toisella tavalla nähtynä"1

Scheler jatkaa samaa teemaa sanoessaan, että katkera ihminen voi kokea, että muut ihmiset koko ajan tekevät hänelle vääryyttä. Kateellinen ihminen ei ehkä lopulta enää pysty myöntämään, että hänen kadehtimansa asia olisi minkään arvoinen. Tällaisissa tapauksissa tunnearvostelma vääristää näkemyksen todellisuudesta. Schelerin mukaan tunnearvostelmat ovat perimmältään luotettavia ainoastaan, jos ihminen ei ole katkeruuden kaltaisten vääristävien tunteiden vaikutuksen alaisena. Siksi tunteiden välityksellä saatavan tiedon totuudellisuus on perimmiltään riippuvainen siitä, millä tavalla ihmisen rakkaus on suuntautunut.

Schelerin mukaan rakkaus on laaja käsite, joka tarkoittaa syvää kiinnostusta. Tämän näkemyksen mukaan ihminen voi nähdä todellisuuden oikein ainoastaan jos hän on syvästi kiinnostunut totuudesta, hyvyydestä, kauneudesta ja pyhyydestä. Neutraalin puolueeton asenne ei avaa oikeaa käsitystä todellisuudesta, koska siitä puuttuu kiinnostus, joka panee ihmisen tutkimaan asian niin perusteellisesti ja monipuolisesti, että hän lopulta näkee sen oikeassa valossa.

Henkisen persoonan käsite

Max Schelerin ajattelussa on keskeistä henkisen persoonan käsite. Henkinen persoona ei ole johdonmukaista seurausta luonnollisten kykyjen ja valmiuksien kehityksestä vaan jotakin laadullisesti uutta, joka kehittyy sivistysprosessin tukemana. Henkinen persoona on laadullisesti eritasoinen toimintajärjestelmä kuin eläinten biologis-psyykkinen järjestelmä. Eläimen jokainen reaktio ja toiminta lähtee sen hermojärjestelmän fysiologisesta tilasta, joka on psyykkiseltä puoleltaan järjestynyt vaistoiksi, vietti-impulsseiksi ja aistihavainnoiksi. Maailma avautuu eläimen havainnolle sen vaistojen ja viettien näkökulmasta. Sen huomio kiinnittyy siihen, mikä muodostaa esteen sen halujen toteutumiselle. Eläin on aina sidottu fyysis-psyykkiseen tilanteeseensa ja sen toiminta ympäristön muuttamiseksi tapahtuu aina sen viettirakenteen suuntaamana. Onnistuneen toiminnan seurauksena on muuttunut fysiologis-psyykkinen tila. Tällä tavoin eläimen maailma on suljettu sen viettien ja ympäristön rakenteen rajoihin. Eläin ei pysty ottamaan etäisyyttä ympäristöönsä.2

Schelerin mukaan ihmisen minuuden olemusta ei voi tavoittaa biologian tai psykologian käsitteillä. Ihmisen erityisasema luonnossa ei perustu älykkyyteen tai kykyyn tehdä valintoja. Se ei perustu siihen, että nämä kyvyt olisivat ihmisellä pitemmälle kehittyneitä kuin eläimillä. Ihmisen olemus löytyy paljon älykkyyden tason yläpuolelta. Se mikä tekee ihmisestä ihmisen ei ole pelkästään uusi psyykkinen taso, joka vaikuttaa vietin, vaiston, älykkyyden ja valintakyvyn lisäksi. Kreikkalaiset nimittivät tätä ihmisyyttä määrittelevää periaatetta järjeksi. Scheler haluaa ymmärtää sen laajemmin. Se sisältää järjen, mutta siihen sisältyy myös määrätynlainen havainto sekä sellaiset tahdon ja tunteen toiminnot kuten hyvyys, rakkaus, uskollisuus, kunnioitus, henkinen ihmettely, autuus ja epäilys sekä vapaa ratkaisu. Tätä kaikkea yhdessä voidaan kutsua ihmisen henkiseksi persoonaksi.2 Scheler laajentaa näin perinteistä älyllistä persoonan käsitystä siten, että persoona on ensisijaisesti rakkautta, "sydäntä", erilaisia tunteen kautta välittyviä arvomuotoja. Arvonäkökulman vaikutuksesta kypsynyt rakkaus tarjoaa laajempia mahdollisuuksia elämälle kuin pelkkiin vietteihin ja vaistoihin perustuva kiintymyksen tunne.3

Henkinen persoona ei ole sidottu vietteihinsä, vaan se on vapaa omasta viettiperäisestä älykkyydestään. Se ei ole myöskään tiukasti sidottu ympäristöönsä vaan elää avoimien mahdollisuuksien maailmassa. Henkiset teot eivät ole reaktioita ympäristön ärsykkeisiin omien halujen ja tarpeiden pohjalta. Henkiset teot perustuvat pyrkimykseen nähdä asiat sellaisina kuin ne ovat ja koota kaikki havainnot persoonan itsetietoisuudeksi. Tämä pyrkimys itsensä kokoamiseen, itsetietoisuuteen, on vain ihmiselle ominainen.2

Se, että ihminen on henkinen persoona ei välttämättä merkitse, että hän aina toimii henkisen olemuksensa mukaisesti. Vapautuminen itsekeskeisten tarpeiden ohjaamasta toiminnasta edellyttää henkistä aktivoitumista. Ilman henkistä aktivoitumista ihminen voi toiminnassaan laskeutua eläimen tasolle ja toimia täysin omien luonnollisten halujensa ja tarpeidensa ohjaamana.

Kun ihminen aktivoituu henkisesti, hänen rakkautensa eroaa eläinten vaistoihin ja vietteihin sidotusta kiintymyksestä, koska hän tiedostaa maailmaa sisältyvät avoimet mahdollisuudet. Hän pyrkii suhtautumaan ympäristöönsä asiallisesti. Tällaiseen käyttäytymiseen sisältyy pyrkimys toteuttaa elämän tarjoamia mahdollisuuksia laaja-alaisesti. Laajentuminen perustuu siihen, että ihminen ottaa etäisyyttä ympäristöönsä ja tekee siitä aktiivisen ja luovan ajattelun kohteen. Ihmisen henkisyys vapauttaa hänet biologisen kokonaisorganismin ja ympäristön suljetusta järjestelmästä. Hänestä tulee "avoin järjestelmä". Hän tiedostaa ympäristöönsä ja itseensä sisältyvät mahdollisuudet, koska hän ei suhtaudu niihin vaistojen vaan luovan ajattelun pohjalta.

Käsitys arvoista

Schelerin mukaan on olemassa ihmisen kokemuksista, mieltymyksistä ja käsityksistä riippumattomia arvoja. Ihminen on intuitiivisesti tietoinen arvoista välittömän kokemuksen ja tunteen välityksellä. Ihminen ei kuitenkaan välttämättä osaa nähdä, suhteuttaa tai tulkita oikein tätä kokemuksessa välittyvää arvotietoa, jos hänen kiinnostuksensa on väärin suuntautunut.

Vaikka ihmisten arvokäsitykset vaihtelevat yksilöstä ja kulttuurista toiseen, tämä ei merkitse sitä, etteikö arvototuutta olisi olemassa. Käsityserot johtuvat ennemminkin siitä, että ihmisillä on henkilökohtaisia motiiveja olla näkemättä ja tunnustamatta arvototuutta. Arvot ovat osa todellisuutta ja ne ovat riippumattomia historiallisesta kehityksestä, vaikkakin arvoja koskevat käsitykset vaihtelevat aikakaudesta, kulttuurista ja yksilöstä toiseen.

Sivistynyt ihminen pystyy erottamaan tärkeät ja olennaiset arvot vähemmän tärkeistä ja olennaisista. Moraali perustuu arvojen asettamiseen oikeaan tärkeysjärjestykseen teoissa ja toiminnassa. Schelerin mukaan on olemassa neljä arvojen aluetta, jotka muodostavat objektiivisen hierarkian.4

  1. Perustavana tasona ovat aistikokemuksiin liittyvät arvot kuten miellyttävä ja epämiellyttävä, mielipahansävyinen ja mielihyvänsävyinen, nautinnollinen ja kivulias. Tähän yhteyteen liittyvät myös hyötyarvot kuten hyödyllinen, käytännöllinen, tehokas ja taloudellinen sekä niiden vastakohdat.
  2. Elämänvoimaan liittyvät sellaiset arvot ja arvovastakohdat kuin jalo - halpamainen, terveys - sairaus, voima - heikkous, rohkeus - pelkuruus.
  3. Henkisiä arvoja ovat
    • (a) esteettiset arvot kuten kauneus,
    • (b) oikeudenmukaisuuden arvot,
    • (c) puhtaan tiedon arvot.
      Näihin arvoihin liittyviä tunteita ovat henkinen ilo ja suru, hyväksyminen ja paheksuminen, kunnioitus ja halveksunta.
  4. Neljäntenä ja korkeimpana on absoluuttinen alue, johon kuuluvat pyhän ja epäpyhän arvot. Pyhyys on Schelerin mukaan ominaista olemassaolon absoluuttiselle perustalle, joka on täydellinen hyvyydessään. Ihmisen autuus edellyttää sitä, että hän voi olla yhteydessä tähän olemassaolon perustana olevaan täydellisen hyvään persoonaan. Jumalan pyhyys estää häntä hyväksymästä pahuutta. Voidakseen elää Jumalan yhteydessä ihmisen täytyisi olla täydellinen hyvyydessä. Jokainen ihminen on kuitenkin henkilökohtaisesti sidoksissa pahuuteen. Siksi ihminen ei voi saavuttaa pyhyyttä muuta kuin Kristuksen lunastustyön pohjalta, Jumalan armosta uskon kautta.5

Schelerin mukaan pyhyysarvot ovat arvoista kaikkein tärkeimpiä, koska niistä riippuu ihmisen onnellisuus kaikkein syvimmässä mielessä. Vaikka aistimuksiin perustuvien arvojen merkitys onkin perustava lapsen kehityksessä yhdessä hyötyarvojen ja elämänvoiman arvojen kanssa, ihminen ei lopulta löydä niiden kautta elämälleen riittävää merkitystä. Näiden arvojen välinen tärkeysjärjestys on osa objektiivista todellisuutta, ja sen tulisi ohjata ihmisen rakkautta. Schelerin mukaan on olemassa useita kriteereitä, joiden avulla voimme erottaa korkeammat arvot alemmista.6

  1. Arvot ovat sitä korkeampia, mitä pysyvämpiä ne ovat.
  2. Mitä korkeampi arvo on, sitä kokonaisvaltaisempi ja riippumattomampi se on aineellisista hyödykkeistä ja sitä vähemmän se on määrällisesti mitattavissa. Mitä alempi arvo on, sitä riippuvaisempi se on aineellisista hyödykkeistä ja sitä helpommin jaettavissa ja määrällisesti mitattavissa se on. Esimerkiksi pyhän arvo on aineeton, jakamaton, ehdoton eikä sitä voida määrällisesti mitata. Toisessa ääripäässä aistinautinnon arvo voidaan jakaa ja mitata ja se on olennaisesti aineellista. Puolikkaan leivän arvo on suunnilleen puolet kokonaisen leivän arvosta, mutta puolet Rembrandtin taulusta ei ole arvoltaan puolet koko taulun arvosta. Mitä korkeampi arvo on, sitä vähemmän se kuluu useampien "nauttiessa" siitä (esimerkiksi taideteos verrattuna elintarvikkeisiin).
  3. Arvot ovat sitä korkeampia, mitä vähemmän ne pohjautuvat toisiin arvoihin.
  4. Mitä korkeampi arvo on, sitä syvempi ja pysyvämpi on sen tarjoama tyydytys. Aistinautinto kestää vain niin kauan kuin aistiärsytys kestää, ja se jättää yksilön kaipaamaan lisää nautintoa, syvempää tyydytystä ja perimmäisempää kokemusta. Pyhyyden arvoon liittyvä autuus sen sijaa kestää huolimatta siitä, että ihminen joutuu kestämään maallisia epäonnistumisia tai ruumiillista kipua.
  5. Arvo on sitä korkeampi, mitä absoluuttisempi, riippumattomampi ja vähemmän suhteellinen se on. Aistinautintojen arvo pätee elettynä kokemuksena vain sellaisille olennoille, joilla on aistimuksia. Terveys ja sairaus koskee vain eläviä organismeja. Absoluuttiset arvot ovat sen sijaan sellaisia, joiden pätevyys on riippumaton tällaisista rajoituksista. Näihin kuuluvat esimerkiksi moraaliset arvot.

Viitteet

  1. ^ Nietzsche, Friedrich: Moraalin alkuperä, s. 31. Suom. J. A. Hollo. Helsinki: Otava, 1887/1969.
  2. > 2,0 2,1 2,2 Scheler, Max: Die Formen des Wissens und die Bildung, s. 31 ss.. Ges. Werke Bd. IX, 1925/1976.
  3. ^ Scheler, Max: Der Formalismus in der Ethik und die materielle Wertethik, s. 382 ss.. Ges. Werke Bd. II, 1913-1916/1980.
  4. ^ Scheler, Max: Der Formalismus in der Ethik und die materielle Wertethik, s. 122-127. Ges. Werke Bd. II, 1913-1916/1980.
  5. ^ Scheler, Max: Liebe und Erkenntnis, s. 80. Ges. Werke Bd. VI, 1915/1963.
  6. ^ Scheler, Max: Der Formalismus in der Ethik und die materielle Wertethik, s. 104-117. Ges. Werke Bd. II, 1913-1916/1980.