Käyttäjä:Apollos/Harjoituskenttä/Evoluutioteoria

Evoluutioteoria on perimmältään käsitys, jonka mukaan elollinen luonto on syntynyt, kehittynyt ja kehittymässä päämäärättömästi ja tarkoituksettomasti. Vaikka ihmiskunta kaikkine kykyineen ei pysty edes toistamaan perässä sitä, mitä näkee luonnossa tapahtuvan kaiken aikaa silmiensä edessä (kuten uusien toimivien elävien solujen rakentamista elottomista raaka-aineista), naturalismin kellokasjoukko kuitenkin julkeaa väittää tietävänsä ja vaatii saada opettaa kaikille koululaisille, että nämä ilmiöt ovat päämäärättömiä ja tarkoituksettomia ja ettei ole mitään syytä olettaa yliluonnollista Luojaa. Asian tarkempi selvittely lienee siksi aiheellista.

Hengellinen pimeys evoluutioteorian taustana

Jumalaton ihmiskunta kokee tarvitsevansa välineitä, joita voi käyttää taisteluun Jumalan tuntemista vastaan. Koska Jumala on ilmoittanut itsensä sanalllisesti Raamatussa, tarvitaan jumalatonta raamatuntutkimusta, jonka tehtävänä on väittää, että Raamattu ei ole Jumalan sanaa. Kun Jumala lisäksi on ilmoittanut todellisen olemassaolonsa ja jumalallisia ominaisuuksiaan myös teoissaan, jotka ovat olleet luomisesta asti havaittavissa, ihmiskunnassa on jatkuvasti kysyntää myös jumalattomalle luonnontutkimukselle, jonka tehtävänä on väittää, ettei mitään Jumalaa tarvita, vaan kaikki havaittava voi olla olemassa itsestään.

Ihmiskunta ei tietenkään ole siinä asemassa, että tällaisia väitteitä kyettäisiin järkevästi arvioimaan. Eipä siihen kyllä pyritäkään. Olennaista onkin se, että megalomaanisia valheita levitetään ja että ne saavat suosiollisen vastaanoton. Näin päästään pitämään totuutta vääryyden vallassa ja kunnioittamaan ja palvelemaan luotua Luojan sijasta, jotta menetettäisiin sielun pelastus ja jouduttaisiin siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu Perkeleelle ja hänen enkeleilleen. Jumalan yhteydestä pois langenneella ihmisellä ei viime kädessä itsessään olekaan valinnan vapautta: hänen on pakko palvella Saatanaa ja muita turmiovaltoja omaksi ja lähimmäistensä vahingoksi, ellei Jumalan ihme häntä pelasta tästä tilastaan.

Maailmalle on kuitenkin tyypillistä kehuskella viisaudellaan. Juuri näin se pimentyy tyhmimmilleen. Evolutionistisen ajattelun ytimessä onkin juuri vuosisataiskäytössä tiivistynyt tyhmyys ja mielenpimeys. Tästä syystä tätä aihepiiriä käsittelevän tekstin on parasta pyrkiä selvittämään asia alusta pitäen.

Järjellisen evoluutioteorian vaatimat todisteet

On mahdollista kuvitella sellainen maailma, jossa evoluutioteoria voisi olla tosi. Tämä maailma olisi silloin sellainen, jossa ei olisi mitään liian vaikeasti kokoonpantavaa, niin että kaikki havaittava olisi luontevasti selitettävissä satunnaisten ja kaiken aikaa voimassa olevien tekijöiden yhteisvaikutuksilla. Järjellinen evoluutioteoria myöntyisi aitoon falsifioitavuuteen: se ottaisi huomioon oman selityskykynsä rajallisuuden ja suostuisi olemaan väärässä, mikäli havaitut ilmiöt aivan ilmeisesti ylittävät sen selitysvoiman. Tässä tapauksessa tieteellisen tutkimuksen kohteena olevalla maailmalla myönnettäisiin olevan sellainen mielenkiintoinen ominaisuus, että se itse ja kaikki siitä löytyvä periaatteessa joko voi olla olemassa tarkoituksettomasti ja päämäärättömästi tai sitten ei voi ja että tutkimalla maailmaa on periaatteessa mahdollista selvittää, kumpi näistä vaihtoehdoista pätee.

Jos sitten maailmaa tutkittaessa ei löytyisi mitään, minkä aikaansaaminen olisi vaatinut tarkoituksettomien prosessien mahdollisuudet ylittäviä kykyjä, niin jonkinlainen evoluutioteoria todellakin olisi järjellinen selitys ja jäljelle jäisi enää se kysymys, millainen evoluutioteoria olisi kaikkein järkevin. Ennen kuin tähän kysymykseen voitaisiin todella käydä käsiksi, olisi kuitenkin oltava hyvät perusteet ajatella, että minkäänlainen evoluutioteoria voisi käydä havaittavan todellisuuden uskottavasta selityksestä. Tarvittaisiin siis tietynlainen naturalististen selitysmallien perustava uskottavuusselvitys.

Älyllisen suunnittelun teorian (ID-teorian) kantavana ajatuksena on nimenomaan naturalismin uskottavuuden analyyttinen kritiikki: pyritään selvittämään, onko naturalistisilla selityksillä mahdollista yltää kattamaan koko havaittavissa olevien ilmiöiden kenttä. Vastausta ei valmiiksi oleteta vaan tulokset on perusteltava yksityiskohtaisesti, niin kuin tieteellisessä tutkimuksessa kuuluukin. Naturalistien ID-teoreetikoille kollektiivisesti antaman vastauksen kantavana ajatuksena taas on, että väitetään olevan olemassa sellaiset "tieteen pelisäännöt", joiden mukaan luonnontieteellisten selitysten on pakko olla naturalistisia, muuten niitä ei oteta edes harkintaan tai hyväksytä mukaan keskusteluun. Tällainen ennakkosensuurilinja hyväksyy toisaalta tietenkin "tieteellisiksi" lähestulkoon miten typerät naturalistiset sepustukset hyvänsä, kunnes joku ehkä onnistuisi kehittämään edes hieman vähemmän typerän naturalistisen näkemyksen: "sokeiden maassa silmäpuoli on kuningas". Jos kuitenkaan mitään edes pintapuolisesti tarkastellen hiemankaan järkevän kuuloista ei jossain tapauksessa osata esittää, vastaukseksi riittää vedota siihen, että tiede kehittyy kaiken aikaa ja onnistuu kyllä myöhemmin ratkaisemaan ne kysymykset, joihin ei vielä ole selityksiä. Näin siis naturalistit itse opettavat juuri sitä, mistä evolutionismin ykkösnimi Richard Dawkins julkisesti syyttää uskontokasvatusta: että sokea usko (tässä tapauksessa tieteen tuleviin saavutuksiin) on hyve.

Tämä linja yhtäältä on julkinen ja toisaalta kuitenkin pyritään peittämään näkyvistä mm. monimerkityksellisten ilmaisujen ja suorastaan valheellisen retoriikan taakse; viimemainitusta on esimerkkinä väite, että ID-tutkimuksen julkaiseminen muualla kuin vertaisarvioiduissa tiedejulkaisuissa olisi osoitus näiden tutkimusten heikosta laadusta. Ensinnäkin koko väite on jo lähtökohtaisesti pielessä: ei minkään tutkimuksen laatu riipu siitä, missä se on julkaistu, vaan ainoastaan siitä, millainen se itsessään on. Toiseksi tämä väite on myös suoranaisesti vilpillinen, kun naturalistiyhteisö samaan aikaan kivenkovaan vaatii, että yhtäkään ID-myönteistä tutkimusta ei saa hyväksyä julkaistavaksi vakiintuneissa tieteellisissä julkaisusarjoissa. ID-liikettä sitten syytetään tieteen ja politiikan sekoittamisesta samaan aikaan kun itse on pantu pystyyn räikeä diskriminointipolitiikka tiedeyhteisön sisällä. Tätä politiikkaa myös valvotaan tiukasti ja siitä poikkeamiseen puututaan armottomasti, mikä on ns. julkinen salaisuus [1].

Naturalistisen evoluutioselityksen ylipääsemättömiä ongelmia ja niiden näennäisiä ratkaisuja

Evoluutioteoriasta puhuttaessa perustavat järkevyystarkastukset siis tyypillisesti jätetään tykkänään tekemättä. Sen sijaan käytetään sellaisia retorisia temppuja, jotka ovat omiaan hämärtämään kuulijakunnalta viimeisetkin järkevyyden ja kriittisyyden rippeet. Näihin kuuluu mm. käsitemäärittelyllisiä kompia. Seuraavassa erinäisiin tällaisiin naturalistisen retoriikan kukkasiin puututaan tarkemmin.

Elämän tarkoituksettoman synnyn ongelma

• Elollisen tarkoituksetonta syntyä elottomasta on päätetty kutsua abiogeneesiksi ja määritellä evoluutio niin, että tämä "abiogeneesi" jää näin määritellyn "evoluution" ulkopuolelle. Kun sitten joku ottaa keskustelussa esiin sen ilmeisen tosiseikan, että evoluution kannalta on perustavanluontoinen ongelma se, ettei elämää ole pystytty saamaan aikaan elottomasta materiasta, kyselijä hiljennetään sillä tokaisulla, ettei hän ollut edes ymmärtänyt, ettei koko abiogeneesikysymys kuulunut evoluutioteoriaan, joka käsittelee vain jo olemassaolevan elämän kehittymistä. Kuitenkin on selvää, että nimityksistä riippumatta naturalistinen maailmanselitys edellyttäisi myös elämän tarkoituksettoman itsestäänsynnyn mahdollisuuden osoittamista. Abiogeneesi ja evoluutio kuuluvat siinä mielessä yhteen kuin ketjun renkaat – ja kukin ketju on vain yhtä vahva kuin heikoin lenkkinsä.
• Abiogeneesikysymyksen jo Darwin pyrki kuittaamaan lyhyellä viittauksella mahdolliseen muinaiseen kemikaalipitoiseen lammikkoon, jossa "elämä hyvinkin olisi voinut syntyä". Uudemmat selitykset eivät ole juuri sen kummoisempia, paitsi että tämän oletetun lammikon kokoa on pyritty kasvattamaan niin, että nyttemmin on taipumusta kuvitella kokonainen alkuliemimeri (engl. primordial soup), jonka vilkas kemiallinen toiminta olisi ensin synnyttänyt elämän, joka sitten evoluution käyntiin päästyä olisi puolestaan levinnyt niin, että olisi lopuksi syönyt koko alkuliemen (josta ei ole löydetty jälkeäkään) ja muuttanut ilmakehänkin happipitoiseksi (nykyilmakehässä elämän synty on näet naturalistienkin mukaan täysin mahdotonta).

Evoluutiokäsitteillä temppuilu

• Evoluutio puolestaan on määritelty aivan omituisesti. Määritelmän mukaan mikä hyvänsä muutos populaation genetiikassa on "evoluutiota". Niinpä siis joka kerran, kun yksilö kuolee tai uusi syntyy, populaation geneettinen jakauma hieman muuttuu, ja tämä siis määritelmän mukaan "todistaa" evoluution!
• Sikäli kuin ylipäänsä suostutaan puhumaan erikseen mikro- ja makroevoluutiosta, jälkimmäinen "on määritelty" niin, että jo lajiutuminenkin kuuluu sen piiriin. Tällä tavalla siis saadaan "makroevoluutiokin" havaituksi tosiasiaksi (kun joku eliöpopulaatio vaikkapa uudelle alueelle siirryttyään vain muuttaa elintapojaan niin, että pariutumista kantapopulaation kanssa ei luonnossa enää tapahdu). Tähän siis liittyy myös varsin mielivaltainen lajin käsite.
• Lajitason yläpuolisen oletetun evoluution uskottavuudesta taas on vaikeaa päästä puhumaan, sitä tarkoittamaan kun ei evolutionistiyhteisöllä jostain syystä ole mitään fakkitermiä. Miten olisi esim. megaevoluutio? Eräiden kreationistien käyttämä käsite vertikaalinen evoluutio tarkoittaa sellaista "megaevoluutiota", johon erityisesti liittyy uusien toiminnallisten rakenteiden synty, siis laadullisesti uuden elämänmuodon ensiesiintymä. Evolutionistit eivät selvästikään pidä tästä käsitteestä vaan haluavat lakaista koko evoluutiokysymyksen kannalta olennaisen kysymyksenasettelun äskenmainitun, empiirisestikin havaitun "makroevoluution" maton alle.
• Lisäksi on niin sanoakseni yksinkertaisesti julistettu, että koko makroevoluutio ensimmäisestä "alkeellisesta" elämästä kaikkiin koko maapallon historiassa ja nykyisyydessä esiintyneisiin elämänmuotoihin asti joka tapauksessa on samaa kuin mikroevoluutiokin, siis pelkkää pienten mikroevolutiivisten muutosten vähittäistä kasautumista pitkien aikajaksojen kuluessa. Mutta eihän havaitusta vähäisestä muuntelusta millään tavoin seuraa, että sillä ensinnäkään olisi taipumusta johtaa johonkin tiettyyn suuntaan sen sijaan että se etupäässä vain sahailisi edestakaisin; vielä kauempaa haettua on ajatus, että vähäisten variaatioiden kasautuminen voisi ilman muuta tuottaa mitä hyvänsä! Tällainen väite siis tarvitsisi todella vakuuttavia uskottavuusperusteluja käydäkseen edes järjellisestä mielipiteestä. Nyt kuitenkin kysymys on pelkistä taikasanoista, joiden on määrä tehdä mahdoton mahdolliseksi – ja tätä vähittäiskasautumisoppia tahdotaan opettaa kaikille muka tieteen vastaansanomattomana tuloksena! Parasta vain vastata kokeessa niin kuin kirjassa lukee, ettet saisi huonoa arvosanaa!

Fossiiliaineiston selittely

• Fossiiliaineistosta väitetään saatavan ratkaisevaa tukea evoluutioajatukselle tajuamatta, että siinä on evolutionismin kannalta ainakin kolme huutavaa ongelmaa:
  1. Kambrikauden räjähdys: keskenään ratkaisevan erilaiset elämänmuodot tulevat vastaan jo alimmissa fossiileja sisältävissä kerrostumissa.
  2. Lajien pysyvyys fossiiliaineistossa pienin muutoksin samanlaisina: vähittäisiä muutoksia lajista toisiksi lajeiksi ei löydy, vaan lajit säilyvät tunnistettavina kaikkialla, mistä niiden yksilöitä ylipäänsä löytyy.
  3. Sukupuuttoon kuolleiden lajien suunnaton määrä: jokaisen tarkoitukseton synty olisi pystyttävä selittämään erikseen – mitä enemmän eri eliölajeja maa on historiansa aikana päällään kantanut, sitä työläämpää on järkevästi ajatellen uskotella, että tarkoituksettomat prosessit olisivat kyenneet tuottamaan ne kaikki.

Molekyylitason tarkastelut

• Samaten molekyylitason vertailut muka perustelevat evoluution, vaikka huikean pitkät perimämolekyylit päinvastoin tuottavat evolutionismille yhä uusia ylivoimaisia haasteita:
  1. Elämän alkuperän muna vai kana -ongelma: Perimämolekyylejä ei synny elävien solujen ulkopuolella; oli siis oltava olemassa soluja ennen tällaisten molekyylien syntyä. Toisaalta kuitenkaan solukaan ei voi syntyä ilman sen rakenneinformaatiota kantavia perimämolekyylejä: perimämolekyylejä oli siis oltava ennen ensimmäisen solun syntyä.
  2. Geneettisen koodin alkuperäongelma: Jotta perimämolekyylit voisivat kantaa solulle käyttökelpoista informaatiota, niiden lukemiseen on oltava valmiit solunsisäiset koneistot. Nämä kuitenkin rakennetaan elävissä soluissa jo olevien koneistojen ja niiden perimämolekyyleissä jo olevien koneistonrakenneohjeiden avulla. Geneettinen koodikieli siis ei periaatteessa kehity vaan pysyy kaiken aikaa samana. Miten se sitten on voinut alun perin syntyä suunnittelemattomasti ja tarkoituksettomasti? Evoluutiomallithan vaativat jo periaatteessakin jatkuvaa pientä muuntelua, jotta luonnonvalinnalla ylipäänsä olisi joitain vaihtoehtoja valittaviksi.
  3. Täsmennyksenä edelliskohtaan voisi vielä mainita, että evolutionistit tyypilliseen tapaansa ovat tässäkin kohden siivilöineet hyttysen mutta nielleet kamelin olettamalla geneettisen koodin alun perin vain jotenkin itsestään ilmaantuneen ja käyttäen sen universaalisuutta koko eliökunnassa sitten polveutumisopin perusteluna. Tämäkin yritys on tosin kostautunut, kun sittemmin on löydetty muutamiakin vaihtoehtoisia geneettisiä koodeja. Näin siis evolutionistinen ennuste, ettei sellaisia olisi olemassakaan, meni ensinnäkin mönkään, ja toiseksi on vielä aiempaa vaikeampi tehtävä yrittää selittää useamman kuin yhden koodivariaation syntyneen tarkoituksettomasti ja sattumalta. Jokainen toimiva koodi näet tarvitsee valmiin lukukoneiston, jollaisia ei synny pistemutaatioilla.
  4. Eri lajien välille olisi pystyttävä osoittamaan hyödyllisistä tai vähintään neutraaleista mutaatioaskeleista muodostuvat geneettiset siirtymäreitit.
  5. Edellisten kulkemiseen olisi oltava ajan ja ympäristöolosuhteiden tarjoamat edes minimaalisen uskottavat ulkoiset puitteet.
  6. Lisäksi molekyylilöydöksissä on myös yllätyksiä, niin että eliökunnan oletettu evolutiivinen sukupuu saa erilaisia muotoja sen mukaan, mitä johtolankoja halutaan seurata; evolutionismin popularisoinnissa näistä tyypillisesti vaietaan.

Elämälle välttämättömät molekyylikoneistot ja muut pelkistymättömän monimutkaiset biojärjestelmät

• Kunnon vastausta vailla on myös pelkistymättömän monimutkaisuuden (engl. irreducible complexity) ongelma: Eliökunnassa on biokemiallisella tasolla lukemattomia moniosaisia molekyylikoneistoja, jotka usean osavaiheen kautta tuottavat eliölle hyödyllisiä tuloksia. Jos jokin osa puuttuu, jäljelle jääneet osat eivät enää tuota kyseistä tulosta; kyse ei siis ole pelkästä tuloksen heikkenemisestä, vaan aiempaan verrattavaa tulosta ei enää synny lainkaan. Tämäntyyppiset "tuotantoketjut" eivät tosiaankaan ole mitään vähittäisten muutosten kasaantumisen hedelmää vaan jotain aivan muuta. – Näennäisratkaisuina tähän ongelmaan on ehdotettu mielikuvituksellisia syntyhistorioita, joiden esittäjät eivät selvästikään ota huomioon selitettävien ilmiöiden suunnatonta lukumäärää ja sitä, että heidän omat selitysyrityksensä vain lisäävät naturalismin velkataakkaa vaatimalla rajallisten probabilististen kokonaisresurssien sitomista selittämään tarkoituksettomilla prosesseilla heidän jälkikäteen keksaisemansa oletetut nyttemmin kadonneet kehityksen epämääräiset välivaiheetkin. Toiset taas ehdottavat vastauksia, jotka sekä (tahallaan tai tahattomasti) väärinkäsittävät koko pelkistymättömän monimutkaisuuden käsitteen (eli syyllistyvät ns. olkinukkeperusteluvirheeseen) että lisäksi olettavat ne evolutiivisten prosessien uuttaluovat kyvyt, jotka nimenomaan olisi pitänyt todistaa, ts. syyllistyvät kehäpäättelyyn.

Minne aika kuljettaa?

• Jouduttaessa myöntämään naturalistisen selittämisen ongelmallisuutta evolutionistit vetoavat säännönmukaisesti siihen, että evoluutiolla on ollut miljardeja vuosia aikaa, minkä sitten ajatellaan tekevän minkä tahansa itsessään epätodennäköisen asian jo hyvinkin mahdolliseksi. Tämä on kuitenkin harhaista, sanoisinko esitieteellistä olettamusta. Matematiikassa tunnetaan paljon suurempiakin lukuja kuin esim. maailmankaikkeuden oletetusta n. 15 miljardin vuoden takaisesta alusta nykyhetkeen kuluneiden sekuntien määrä kertaa maailmankaikkeuden nykyarvion mukaan sisältämien alkeishiukkasten lukumäärä. Oletetun abiogeneesin ja evoluution käytettävissä oleviksi ajatelluilla resursseilla on siksi selkeät ylärajat, ja kaikki havaittava olisi pystyttävä mahduttamaan niiden puitteisiin. Johtaviin ID-teoreetikkoihin lukeutuvan mm. matematiikan tohtorin William Dembskin tutkimusotteena onkin ollut havaittavien biologisten rakenteiden tarkoituksettoman syntytodennäköisyyden yläraja-arvioiden suhteuttaminen big bang -kosmologian mukaisten probabilististen resurssien määrään. Tämän lähestymistavan perustava logiikka on vertaisarvioitu matematiikan ja tilastotieteen alan väitöskirjana, joka on myös julkaistu[2] kuulun brittiläisen Cambridgen yliopiston julkaisusarjassa (Cambridge Studies in Probability, Induction, and Decision Theory).
• Kysymys käytettävissä olleesta ajasta on sitä paitsi kiistanalainen: on olemassa luonnontieteellisiä perusteita väittää, että aikaa onkin ollut olennaisesti vähemmän.
• Pitkäkään aika ei liioin ole ongelmaton naturalismin kannaltakaan: Mitä enemmän aikaa on kulunut, sitä lähempänä maailmankaikkeus on entropian universaalista maksimitilaa, ns. lämpökuolemaa. Naturalistisen kosmologian mukaanhan on vain kaksi pitkän tähtäimen vaihtoehtoa: universumi joko luhistuu kasaan oman painonsa alla (ns. big crash eli suuri rysäys) tai sitten se laajenee loputtomiin mutta viimemainitussa tapauksessa polttaa loppuun kaiken käyttökelpoisen energiansa, mikä merkitsee mm. kaiken elämän katoamista koko maailmankaikkeudesta. Ajan suunta ei siis viime kädessä ole elämälle edullinen, vaan aika on niin sanoakseni kosminen pyöveli. Vaatiikin melkoista uskoa olettaa, että samainen pyöveli olisi sitä ennen tullut sattumalta tuottaneeksi sen elämän, jonka se luonnonlain varmuudella on joka tapauksessa hävittävä.

Olisi pystyttävä selittämään tietoisenkin elämän, siis myös tietoisuuden synty

• Sitä paitsi naturalismin selitystarveketju ei pääty oletettuun evoluutioonkaan, vaan lisäksi olisi osoitettava, että pelkäksi aineen uudelleenorganisoitumaksi ajateltu elämä pystyisi myös jotenkin automaattisesti itsestään tuottamaan tietoisuutta, joka kuitenkin on ihmisen välittömin kokemus mistään olemassaolosta: oman henkilökohtaisen, itsestään tietoisen olemassaolon kokemus. Jossain filosofisen keskustelun puitteissa voi vielä ajatellakin riittävän, että keksitään ja lanseerataan joitain supervenienssin ja emergenssin tyyppisiä "taikasanoja" kuvaamaan sitä, millaisluontoiseksi tämän vaikutussuhteen voisi ehkä halutessaan kuvitella. Luonnontieteen tasolla tarvittaisiin kuitenkin empiirisiä havaintoja siitä, että aineen uudelleenjärjestely todella tuottaisi tietoisuutta. Ns. tekoälyn filosofian piirissä on jo pitkään – itse asiassa vuosikymmeniä – odotettu tietokoneita, jotka pyrkisivät ja pystyisivät vakuuttamaan useimmat ihmiset omasta tietoisesta persoonastaan. Havaittu tietotekniikan huima kehitys ei kuitenkaan näy tuoneen näitäkään naturalistisia päiväunia yhtään lähemmäksi reaalitodellisuutta.

Yleisarviointia

Nämä ongelmat ovat aivan todellisia, mutta ne pyritään kuittaamaan pelkillä huitaisuilla. Kuitenkin nimenomaan kriittisesti ajatteleva ja auktoriteetteja kumartelematon tiedonhaluinen mieli joutuu toteamaan, että naturalismi on velkaa toimivat ja kokeellisesti todennettavat vastaukset ainakin kaikkiin näihin kysymyksiin ennen kuin sillä taholla olisi mitään perusteltua älyllisen voitonriemun saati ylemmyydentunnon aihetta. Nykyisellään naturalistista evolutionismia eivät tue juuri muut kuin auktoriteettiperustelut, jotka useinkin ovat suoranaista harhaanjohtamista: suurelle yleisölle uskotellaan, että tiede on ratkaissut tai ratkaisemaisillaan sellaiset ongelmat, joihin tosiasiassa kukaan ei osaa esittää mitään toimivan ratkaisun tapaistakaan. Mieluiten ongelmien ei edes anneta tulla ihmisten mieleen, vaan koulussa ja tiedotusvälineissä toistellaan samoja, aina yhtä onttoja väitteitä ja tarinoita siinä mielessä, että tarpeeksi monta kertaa kuultua asiaa ei kukaan enää osaa edes kyseenalaistaa. Mitään ongelmia ei naturalistisella selitysmallilla mukamas olekaan, kaikki on muka vain joidenkin huuhaafundamentalistien asiantuntemattomuutta tai tahallista vääristelyä. Naturalistinen evoluutio kuolleesta aineesta tietoiseksi ihmiseksi on muka yhtä varma asia kuin painovoima. Pikku ongelmana tässä rinnastuksessa on vain se, että painovoima kyllä tuntuu toimivan kaikkialla joka hetki, kun taas kaikki tarkoituksettomien prosessien ihmeelliset uuttaluovat kyvyt näköjään pysyvät sitkeästi salassa kaikilta muilta kuin pieneltä jonkinlaisten "valaistuneiden" porukalta, jotka kuulemma ovat jo 99-prosenttisesti selvittäneet kaikki elämän synnyn ja kehityksen tarkoituksettomuusvaraiseen selittämiseen liittyvät ongelmat. Oletteko koskaan kuulleet aivopesusta?

"Älä kysy, miksi puhumatta paras on sanomatta selvää!"

Evoluutioajattelun jo kypsä konkurssitila on ehkä kaikkein räikeimmällä tavalla tullut esiin evolutionismin esitaistelijoiden jokseenkin hysteerisessä älyllisen suunnittelun teorian (ID-teorian) tarjoaman ulospääsytien vastustamisessa ja tämänsuuntaista avoimuutta ajattelussaan ja toiminnassaan osoittavien täysin pätevien tiedemiesten suoranaisessa ammatillisessa vainoamisessa. Jos kyse ei olisi hysteerisestä vainomentaliteetista, evolutionistit voisivat ensinnäkin todeta sen, että ID-teoria pyrkii nimenomaan viemään biotieteitä eteenpäin kehittämällä kvantitatiivisia tutkimusmenetelmiä aiemmin vain kvalitatiivisesti kuvatuille kohteille. ID-teoreetikot ovat täysveristen tieteen pioneerien tyypilliseen tapaan halukkaita selvittämään yksityiskohtia, laskemaan todennäköisyysrajoja ja tuomaan tuloksensa kenen tahansa julkisesti arvioitaviksi. Samaan aikaan toisaalla evolutionistinen eliitti syyttää ID-materiaalia "väärin julkaistuksi", kun se ei ole päässyt julkaistavaksi heidän innolla vartioimillaan ja sensuroimillaan foorumeilla! Jos sitten "vahinko tapahtuu" ja ID-myönteinen artikkeli pääsee esiin tunnustetussa tiedejulkaisussa, niin jopas alkaa päitä putoilla ja paheksuvia tai vastaavasti anteeksipyyteleviä lausuntoja tulla ilmoille. " 'Weil', so schliesst er messerscharf, 'nicht sein kann, was nicht sein darf!' "

Jos evolutionistien asemat olisivat empiiris-loogisessa mielessä vahvat, he pystyisivät niitä myös julkisesti puolustamaan ja mielellään niin tekisivätkin tarvitsematta turvautua sakinhivutustyyppiseen ryhmäkuriin ja painostukseen. Kun asiat kuitenkin ovat, miten ovat, niin paras tapa päästä totuudesta perille on nimenomaan auktoriteettiperusteluja pokkuroimatta ottaa itse asioista selvää. Kehotan siis totuudesta mahdollisesti kiinnostuneita tahoja tutustumaan ID-materiaaliin henkilökohtaisesti ja lukemaan sitten joitain evolutionismin koulukirjaperusteluja. Suomukset saattavat karista silmistä suorastaan peruuttamattoman perusteellisesti.