Joe Carter: Kun ei-mikään loi kaiken

Ihmisiä on läpi historian peloteltu ja sävähdytetty heidän kulttuurinsa luomistarinoiden mukaelmilla.

Asteekit kertoisivat naisesta, jolla on käärmeistä tehty hame. Foinikialaiset taas Zophashaminsta ja juutalaiset sekä kristityt ainoasta todellisesta Jumalasta – Jahvesta. On kuitenkin eräs huono-onninen ryhmä – ateististen materialistien lapset – joille ei ole luomismyyttiä kerrottavana. Kun tiedonhaluinen veitikka kysyy, kuka loi auringon, eläimet ja ihmiset, heidän materialistiset vanhempansa voivat vain kehottaa heitä lukemaan Carl Saganin tai Richard Dawkinsin kirjan.

Mutta millaisen tarinan he todennäköisesti löytävät? Pitäisikö heille kertoa, kuten kuuluisa astrofyysikko Stephen Hawking väittää tuoreessa kirjassaan ”The Grand Design”, että ”universumi … luonut itsensä ei-mistään.”

Kun Hawkingin selitys on hieman liian ikävä ja epämääräinen iltalukemiseksi, päätin ottaa materialismin elementtejä ja muodostaa niistä sisällöltään tarkka, vaikkakin myyttinen, kertomus. Tätä vailla on kulttuurimme ollut aivan liian kauan – luomiskertomusta nuorille ateistille materialisteille.

Alussa oli Ei-mikään, ja Ei-mikään loi Kaiken. Kun Ei-mikään päätti luoda Kaiken, hän täytti pienen pisteen Ajalla, Sattumalla ja Kaikella ja antoi sen laajeta. Laajentuminen levitti Kaiken Kaikkialle vieden Ajan ja Sattuman mukanaan. Nämä kolme levittäytyvät yhdessä jättäen palasia itsestään minne vain he menivät. Yksi noista paikoista oli planeetta Maa.

Ilman erityistä Syytä – syy on harvoin erityinen – Ajan ja Sattuman valtasi mieltymys tähän pieneen, märkään, siniseen kivenlohkareeseen ja he päättivät pysyä paikalla nähdäkseen, minkälaisia seikkailuja saattasi tapahtua. Samalla kun he huomasivat Maan olevan kiehtova ja soma, he huomasivat sen olevan myös liian hiljainen ja staattinen. He saivat idean muuttaa Kaikkea (vain vähän) luomalla erityisen Jotakin. Aika ja Sattuma kuljeksivat planeetalla räiskien läpi valtamerten ja läiskyttäen mudan läpi etsiessään ainesosia. Mutta vaikka he katsoivat Kaikkialle, ei missään ollut ainesosia, joita he tarvitsivat tehdäkseen Jotakin, joka voisi tehdä enemmän kuin samoja Joitakin.

He kutsuivat kaverinsa Kaiken apuun. Siitä lähtien kun Kaikki oli ollut Kaikkialla, ei ollut epäilystä, ettei hän pystyisi löytämään puutuvaa ainesosaa. Ja tietysti hän löysi. Piilotettuna jonnekin pieneen komeroon nimeltään Jossakin, Kaikki löysi sen mitä Aika ja Sattuma tarvitsivat: Informaation. Kaikki laittoi Informaation pieneen jää- ja kivipalaseen, joka sattui menemään ohi entisen planeetan, Pluton, ohi ja lähetti sen takaisin kavereilleen Maahan.

Nyt kun Heillä oli Informaatio, Aika ja Sattuma onnistuivat lopulta luomaan itseään kopioivan Jonkin, jota he kutsuivat Elämäksi. Kun he loivat elämän, he huomasivat, että se ei vain kasvattanut lisää Joitakin vaan alkoi myös tulla Muiksi! Jotkin ja muut alkoivat täyttää Maata – merien pohjista taivaisiin asti. Heidän luomuksensa, joka aloitti yksittäisenä Jonakin, tuli lopulta miljooniksi ja miljardeiksi Muiksi.

Aika ja Sattuma ovat kuitenkin riiteleväistä tyyppiä ja he riitelevät jatkuvasti siitä, kumpi heistä on voimakkain. Eräänä päivänä he alkoivat kiistellä siitä, kummalla on kunnia elämän luomisesta. Kaikki, (joka aina oli salakuuntelemassa) kiihdytti kiistaa ehdottamalla, että kiista ratkaistaisiin niin, että he laittaisivat luomiskykynsä koetteelle luodakseen uuden Ihmiseksi kutsutun luomuksen. Heidän kaikkien mielestä se oli mahtava suunnitelma – olihan Ihminen tyhmä, karvainen eläin, joka tarjoaisi todellakin sopivan haasteen – ja niin he alkoivat kisailla siitä, kumpi pystyisi luomaan kyvyn, jota he kutsuivat Tietoisuudeksi. Näin Ihmisen olisi mahdollista olla perillä Sattumasta, Ajasta, Kaikesta ja Ei-mistään.

Aina hieman vetelehtivä Sattuma lähti hitaasti liikkeelle, niinpä Aika, joka ei koskaan lepää, suoritti tehtävän loppuun ensimmäisenä. Aika säntäili ympäriinsä täyttäen siirappisen aineen jokaisen Ihmisen päässä Tietoisuudella. Juhliessaan voittoaan he kuitenkin huomasivat odottamattoman reaktion. Kun Ihminen näki, että Aika, Sattuma ja Ei-mikään on luonut Kaiken, hänen Tietoisuutensa täyttyi epätoivosta

Sattuma näki ongelmaan heti ratkaisun ja otti jäljelle jääneitä aineita, joita hän oli käyttänyt Tietoisuuden tekemiseen luodakseen Uskomuksia. Kun Sattuma sekoitti Uskomuksia harmaaseen massaan, Ihminen ei enää täyttynyt epätoivolla, vaan alkoi luoda Illuusioita. Nämä Illuusiot saivat erilaisia muotoja – Jumala, Päämäärä, Tarkoitus – ja olivat lähes aina tehokkaita ehkäisemään Ihmisen täyttymisen epätoivolla.

Ei-Mikään, jolla on tapana olla varsin huonomuistinen, muisti luomisensa ja päätti katsoa Kaikkea. Kun hän näki sen, mitä Aika ja Sattuma olivat tehneet Maassa, oli hän lievästi huvittunut, mutta kielsi heitä täyttämästä muita olentoja Tietoisuudella tai Uskomuksilla (siksi Ihminen on ainut Jotakin, jolla on molemmat). Mutta aikanaan Ei-Mikään ihastui Ihmiseen ja kertoi Ajalle ja Sattumalle, että kun jokaisen Elämä loppuu, hän ottaisi heidät ja tekisi heistä myös Ei-mitään.

Tämän takia lapset, kun Ihminen kuolee, tulee Ajan ja Sattuman luomasta Jostakin sama kuin hänen luojansa – Ei-mikään.