Eliömaailma rappeutuu -kirjan kritiikki

ApoWikistä

Eliömaailma rappeutuu (kirja) artikkelissa on referoitu kirjassa esitetty argumentaatio. Tässä artikkelissa käsitellään kirjan argumentteja vastaan esitettyä kritiikkiä.

Tiettyjen lajien pitkäikäisyys kumoaa geneettisen entropian[muokkaa]

Sanfordin pääväite ei ole, että kaikki olisi nopeasti kuolemassa sukupuuttoon, vaan että uusdarvinistinen teoria on todistusaineiston perusteella väärä. Jos meillä on vain uusdarvinistisen teorian mukaiset mutaatio ja luonnonvalinta, kaikki lajit on tuomittu sukupuuttoon, elleivät ole kuolleet jo. Geneettiselle entropialle voi kuitenkin olla muitakin vastavoimia kuin luonnonvalinta, kuten Jumala, avaruusolio tai jokin vielä tuntematon luonnonvoima.1

Jos geneettiselle entropialle ei ole vastavoimaa, syy sille, miksi me olemme olemassa, on se, ettemme ole olleet täällä vielä niin kauaa, että olisimme ehtineet rappeutua sukupuuttoon. Tämä sopii hyvin yhteen Raamatun ilmoittaman aikakehyksen kanssa, vaikka se onkin evoluutioteoriaan uskovien parissa pilkan kohteena.1

Hiirten pitäisi rappeutua ihmisiä nopeammin, mutta silti hiiret ovat hyvin elinvoimaisia[muokkaa]

Tämä ei ole looginen oletus. Hiirillä on lyhyempi sukupolvi kuin ihmisillä, mutta vastaavasti mutaatioita kertyy vähemmän sukupolvessa. Sanfordin mukaan hiirten mutaatiovauhti yksilöä kohden vuodessa ei ole sen suurempi kuin ihmisellä, joten yhteen hiirisukupolveen osuu vähemmän mutaatioita. Lisäksi ihmisellä valinta tulee mahdolliseksi vain noin 20-30 vuoden välein, samalla kun hiirellä valintakierroksia on joitain satoja. Näin valinta voi toimia tehokkaammin hiirillä ja ihminen tulisi kuolemaan sukupuuttoon hiirtä aiemmin.2

Bakteereja ja viruksia ei pitäisi olla enää olemassa[muokkaa]

Bakteereihin pätee sama kuin hiiriin, mutta vielä enemmän: siinä missä jokainen ihminen saa syntyessään noin 100 mutaatiota, yksi bakteeri saa mutaation noin joka tuhannes sukupolvi (eli joka tuhannes solunjakautuminen). Valintaa tapahtuu jokaista solunjakautumista kohti, eli jokaista mutaatiota kohti on tuhat valintakierrosta. Näin ollen bakteereilla tilanne on päinvastainen kuin ihmisellä, jolla on sataa mutaatiota kohti yksi valintakierros. Bakteeritkin tosin rappeutuvat lopulta, koska suurin osa mutaatioista on valinnalle näkymättömiä lähes neutraaleja muutoksia.3

Influenssa- ja ebolavirusten kaltaiset RNA-virukset taas ovat erityistapauksia, sillä niillä on suuri mutaatiovauhti ja lyhyt lisääntymisaika. Suuri mutaatiovauhti johtuu RNA:n korjausentsyymien puuttumisesta. Influenssavirukset kuolevatkin sukupuuttoon vuosisadassa ja ebola-virukset joskus vain muutamassa kuukaudessa.3

Nämä virukset voivat kuitenkin olla luonnollisissa varastoissa pitkiä aikoja horrostilassa. Laboratorioissa käytetään pakastimia, sillä elävät viruskannat ovat epävakaita. Luonnossa pakastinta vastaa jäätyminen, kuivuminen, puolittainen lepotila tai itiöinti. Näissä luonnollisissa varastoissa virukset viettävät myös jopa vuosisadan, ja kasvavat sitten vaikkapa vuoden aktiivisesti. Näin ollen niiden pitkä ikä ei kerro mutaatioiden ja solunjakautumisten suuresta määrästä.4

Megahyödylliset mutaatiot[muokkaa]

Jos vaikkapa yhden nukleotidin korvautuminen kasvattaisi genomin informaatiosisältöä, se voisi kumota 30 miljoonaan nukleotidiin tulevat vahingolliset muutokset.

Esimerkiksi geeniduplikaation tapauksessa duplikaatio ei itsessään lisää geneettistä informaatiota, ennen kuin yksittäiset hyödylliset pistemutaatiot kertyvät siihen yksi kerrallaan. Tällainen näkemys vaatii erittäin reduktionistista näkemystä genomista: genomi on vain joukko geenejä ja yksittäisiä DNA-koodin kirjaimia, ja kaikki geenit ja DNA-koodin kirjaimet ovat lisäystä aiempaan. Tämän mallin mukaan kaiken on täytynyt kehittyä vähitellen kuin hiekkakeko hiekanjyvä kerrallaan. Tämä on evoluutioteorian ytimessä.5

Mutaatioiden vaikutukset ovat myös hyvin epäsymmetrisiä. Tappavien mutaatioiden vastapainoksi ei ole erittäin hyödyllisiä mutaatioita. Keskimäärin yhden nukleotidin korvautuminen voisi lisätä informaatiota kolmasmiljardisosalla: vaikutukset vaihtelevat, mutta eivät niin paljoa, että voisi perustellusti olettaa yhden muutoksen lisäävän läheskään prosentin verran genomin informaatiosisältöä.6

Tällä logiikalla myös sata megahyödyllistä mutaatiota voisi korvata koko kolmen miljardin nukleotidin genomin. Tämä olisi kuin yrittäisi kehittää kirjaa poistamalla tuhat kirjainta aina jokaista lisättyä kirjainta kohden. Oletus harvoista megahyödyllisistä mutaatioista korvaamassa miljoonien haitallisten mutaatioiden vaikutus johtaakin järjettömiin johtopäätöksiin.6

Antibioottiresistenssi ja samojedinkoiran karvaton muunnos[muokkaa]

On olemassa esimerkkejä mutaatioista, jotka nostavat eliön kelpoisuuden nollasta yhteen. Esimerkiksi bakteereille antibioottiresistenssin aikaansaavat kromosomistomutaatiot ja kuumille seuduille viedyn samojedinkoiran karvattomaksi tekemä mutaatio. Jos antibioottia on ympäristössä, ilman antibioottiresistenssiä bakteeri ei voi elää lainkaan, samoin kuin arktinen koiralaji ei voi elää kuumilla seuduilla, ellei sen karvoitus poistu.7

Näissä kummassakin esimerkissä on kuitenkin kyse toiminnon tuhoavasta muutoksesta. Muutos on myös hyödyllinen vain muuttuneeseen ympäristöön nähden ja mutantit ovat parempia vain kuolleisiin lajitovereihinsa nähden. Tässä ei ole kyse genomin rakentamisesta tai korkeampien elämänmuotojen kehittämisestä.7

Evoluutioteoreetikot ovat kuitenkin pitäneet korkeampien elämänmuotojen kehittymistä ja uusiin olosuhteisiin sopeutumista samana asiana, mutta selvästi voidaan nähdä, että kyse on eri asioista. Uusiin olosuhteisiin voi sopeutua menettämällä informaatiota tai jopa elimiä, millä mekanismilla taas ei kehitetä korkeampia genomeja.7

Homeoboksi-geenit[muokkaa]

Homeoboksi-geeneihin tulevat mutaatiot voivat vaikuttaa rajusti eliön kehitykseen saamalla elimet järjestymään uudella tavalla. Yksi mutaatio voi vaikkapa siirtää hyönteisen tuntosarven jalan paikalle. Nämä muutokset ovat saaneet aikaan uuden spekulaation alan, jota kutsutaan evodevoksi (evolutionary development), ja näiden oletetaan tarjoavan evoluutiolle väylän suuriin hyppäyksiin eteenpäin.8

Teoriassa voimmekin todeta, että jotkin tällaiset homeoboksi-geeneihin tulevat muutokset voivat olla hyödyllisiä, jopa merkittävästi. Tähän mennessä esitetyt todelliset esimerkit näistä ovat kuitenkin olleet erittäin vahingollisia. Esimerkiksi jalan paikalle kasvanutta tuntosarvea kärpänen ei pysty käyttämään jalkana eikä tuntosarvena. Homeoboksi-geenillä aikaansaatu ylimääräinen siipiparikin on hyödytön, koska se ei liity lihaksiin. Tällaiset kärpäset tuskin pystyvät lentämään.9

Kohinaa voi tasoittaa[muokkaa]

Jos oletetaan äärettömän kokoinen populaatio, joka on täydellisen homogeeninen, ja lisäksi rajattomasti aikaa ja tasainen ja jatkuva kohina, voidaan olettaa kohinan vaikutusten tasoittuvan ja jopa lähes neutraalien mutaatioiden olevan valittavissa.

Populaatioiden koko ei kuitenkaan ole ääretön, ihmisen tapauksessa evoluutiohistorian aikana sen oletetaan olleen vain noin 10 000 yksilöä, nämä vieläpä ehkä sadassa noin sadan yksilön heimossa. Populaatio ei siis ole ollut homogeeninen. Kohina ei myöskään ole tasaista, vaan erittäin vaihtelevaa. Siihen vaikuttavat ilmasto-olosuhteet, taudit, muutokset ravitsemuksessa ja sodat. Eri heimoille osuvat eri kohinan tekijät.10

Kun haitallisia mutaatioita kertyy perimään, kelpoisuus vähenee ja näin genetiikasta riippumattoman kohinan, esimerkiksi luonnonkatastrofien, vaikutus suhteessa kasvaa. Voimakas kohina myös pysäyttää valinnan ja ennen kuin kohina voisi tasoittua, valintatapahtumia pitäisi tapahtua hyvin paljon. Pienissä populaatioissa ainoa vaihtoehto on levittää tätä useamman sukupolven yli, mutta ennen kuin kohinan tasoittumista ehkä tapahtuisi, olisi populaatio jo kuollut sukupuuttoon.10

Mutaation ja luonnonvalinnan osoittaminen kykenemättömäksi luoda nykyistä eliömaailman monimuotoisuutta ei uhkaa evoluutiota, sillä on olemassa vaihtoehtoisia teorioita[muokkaa]

Mutaation ja luonnonvalinnan lisäksi ei kuitenkaan ole varteenotettavaa vaihtoehtoista selitysmallia informaation spontaanille synnylle. On olemassa erilaisia mutaatioita ja valinnan tyyppejä, mutta lopulta nekin ovat vain mutaatio ja valinta -mekanismeja. ”Ilman naturalistista mekanismia evoluutio ei merkittävästi poikkea uskonnosta.”11

Darwinin ainoa todella uusi idea oli, että luonnonvalinta saattaisi olla merkittävin luova voima luonnossa. Hänellä ei kuitenkaan ollut käsitystä genetiikasta tai mutaatioista, joten hän ei tiennyt, mitä valittaisiin tai mitä oltaisiin luomassa. Hänen ajatuksensa oli näin ollen vain filosofinen näkemys, ja vasta populaatiogenetiikan alan syntymisen jälkeen kyse oli tieteen näköisestä toiminnasta.11

Monet pitävät myös suunnitteluteoriaa mahdottomana tieteellisesti tutkittavaksi. Mutaatio ja valinta ovat kuitenkin biologisen suunnitteluteorian niin sanottu nollahypoteesi, eli näkemys, ettei ole suunnittelua. Nollahypoteesin kumoaminen on selvää näyttöä itse hypoteesin puolesta, näin ollen kaikki se näyttö, joka osoittaa, ettei mutaatio ja luonnonvalinta ole perimää rakentava tai edes säilyttävä mekanismi, on näyttöä suunnitteluteorian puolesta.12

Letters to creationists -blogin kritiikki[muokkaa]

Letter’s to creationists -blogin pitäjä Scott Buchanan kritisoi Sanfordin teosta blogissaan13, ja Sanford vastasi blogin pitäjälle14, jonka jälkeen Buchanan vastasi tähän Sanfordin vastineeseen.15

Buchananin vastine alkaa kirjoituksen taustan kuvauksella, jossa kerrotaan hänen ja Sanfordin käyneen kirjeenvaihtoa aiheesta. Valitettavasti kirjeenvaihtoa ei ole julkaistu. Tämän jälkeen kirjoitus keskittyy muutamaan Sanfordin vastineessa esitettyyn kohtaan.

Muiden tutkijoiden näkemykset ja ihmisen perimän nykyinen rappeutuminen[muokkaa]

Alla on referoitu ensin blogin argumentaatio ja sitten esitetty tämän näkemyksen kritiikki

Argumentit[muokkaa]

Buchananin mukaan useiden tutkimusten perusteella, kun luonnonvalinnan normaali toiminta estetään, populaatioiden kelpoisuus laskee. Tällaisia kokeita kutsutaan mutaatioiden kerrytyskokeiksi. Jos taas luonnonvalinta toimii normaalisti ja populaation koko on suhteellisen iso, kelpoisuuden heikkenemistä ei havaita. Buchananin mukaan se, että perimät rappeutuvat mutaatioiden kerrytyskokeissa, ei ole näyttöä siitä, että perimät rappeutuisivat luonnonvalinnan toimiessa normaalisti.15

Buchananin mukaan myös se, että ihmisen perimä rappeutuu, pätee vain nykyaikaan, eikä menneisyyteen. Näin siksi, että nykyään ihmispopulaatiolla on menossa eräänlainen mutaatioiden kerrytyskoe, sillä luonnonvalintaa ei ole, ja jälkeläisten määrä on monin paikoin pieni, lääketiede on kehittynyt ja ympäristössä on uusia mutageenejä. Aiemmin syntyvyys ja lapsikuolleisuus oli taas suurta. Buchananin mukaan James Crow on myös todennut, että hänen kommenttinsa ihmisen perimän rappeutumisesta pätevät vain muutaman viime vuosituhannen ajalle.15

Sanford myös esittää Buchananin mukaan Crow’n argumentaation harhaanjohtavassa valossa, sillä hänen mukaansa Sanford esittää, että Crow’n kommentit tukisivat hänen argumenttiaan siitä, että perimät rappeutuvat riippumatta luonnonvalinnasta. Aluksi Sanford toteaa Crow’n selittävän ihmisen perimän rappeutumisen olemattomalla luonnonvalinnalla, mutta ei myöhemmin enää kirjassaan tuo tätä esiin viitatessaan Crow’n argumentteihin.15

Sama ongelma pätee Buchananin mukaan myös Sanfordin muihin viittauksiin eri tutkijoihin esim. Lynchin vuoden 2010 tutkimukseen. Nämä tutkijat ovat Buchananin mukaan havainneet, että jos luonnonvalintaa ei ole, perimät rappeutuvat tai sitten havaitsevat liiaksi yksinkertaistetuissa malleissaan perimien rappeutuvan, vaikka näin ei todellisuudessa tehtyjen havaintojen perusteella käy. Tulisikin siis näihin malleihin uskomisen sijaan korjata näitä malleja.15

Buchananin mukaan millä tahansa aikavälillä tutkittaessa suuria populaatioita, joissa luonnonvalinta toimii, yleinen sääntö on, etteivät ne rappeudu. Joitain poikkeuksia voi olla. Sanfordin mallit eivät siis vastaa todellisuutta, mutta Buchanan ei osaa tarkemmin sanoa, missä niiden ongelma on.15

Kritiikki[muokkaa]

Buchananin tavoitteena näyttää olleen löytää selvää näyttöä Sanfordin argumentaation tueksi, mikä on sinänsä hyvä tavoite. Hitaasti etenevä rappeutuminen ei kuitenkaan ole helppo tutkimuskohde, eikä siten voida olettaa siitä löytyvän helposti kristallinkirkasta näyttöä melkein mistä vain.

Toisaalta Buchanania kovasti huolestuttaa se, että Sanford viittaa moniin tutkijoihin, jotka pitävät evoluutioteoriaa pätevänä ja käyttää heidän tutkimustensa tuloksia oman argumentaationsa tukena. Näiden tutkijoiden omat johtopäätökset eivät kuitenkaan ole ainoat mahdolliset johtopäätökset, joita tutkimusten aineistoista voidaan tehdä. Vaikka Sanford ei joka välissä toteakaan viittaamiensa tutkijoiden pitävän evoluutioteoriaa pätevänä, ei kirjassa edes vihjailla muusta. Liitteessä 1 Sanford siteeraa tutkijoita ja kommentoi ottamiaan lainauksia, ja näiden perusteella viimeistään on selvää, että tutkijat ovat pitäneet evoluutioteoriaa pätevänä.

Kimurasta Sanford esimerkiksi toteaa:

Hänen teoriansa johti hänet kuitenkin paradoksaalisesti uskomaan, että suurin osa mutaatioista on valinnan ulottumattomissa. Näin suurin osa geneettisestä informaatiosta on merkityksetöntä, ja suurin osa evoluutiosta tapahtuu valinnasta riippumatta. Koska Kimura oli täysin sitoutunut Aksioomaan, hän ei ilmeisesti koskaan harkinnut sitä vaihtoehtoa, että hänen hinta-argumenttejaan voitaisiin järkevästi käyttää todisteena Aksioomaa vastaan.

– Sanford16

Suurempi syntyvyys ja lapsikuolleisuus ei kuitenkaan pelasta ihmistä rappeutumiselta monistakaan syistä – pistemutaatioita tulee silti runsaasti jokaiseen ihmiseen ja poistuma on paljolti satunnaista, eikä riipu geneettisestä paremmuudesta. Ei ole myöskään uskottavaa, että nykyiset mutageenit olisivat reilusti yli tuhatkertaistaneet pistemuutaatioiden ilmenemisen. Esimerkiksi Haldanen mukaan valinnalla voitaisiin poistaa noin 10% ihmispopulaatiosta sukupolvessa17, joten mutaatioita voisi kertyä vain keskimäärin 0,1 syntynyttä ihmistä kohden.

Sanford on myös tehnyt tutkimusta, joka tarjoaa kokeellista näyttöä rappeutumisesta – H1N1-virukset ja lisäksi rappeutumisesta on näyttöä myös Lenskin bakteerikokeissa. Buchananin näkemyksen pohjana näyttää olevan mielivaltainen käsitys siitä, miten rappeutumisen pitäisi näkyä ollakseen todellista, ja usko luonnonvalintaan taikasauvana, joka hoitaa kyllä rappeutumisongelman, vaikkei tiedettäisi miten. Luonnonvalinta on ilmiönä todellinen, ja sillä on myös todelliset rajoituksensa, joita voidaan tutkia ja on tutkittukin. Kaikkivaltias voima se ei ole.

Ihmisen eliniät ovat viime aikoina kasvaneet[muokkaa]

Argumentit[muokkaa]

Buchananin mukaan ympäristötekijät selittävät viimeisten vuosisatojen aikana nähdyn keskimääräisten elinikien nousun, mutta tätä aiemmin eliniät ovat pysyneet hyvin vakaina, eikä maksimi-ikä ole muuttunut viimeiseen kolmeen tuhanteen vuoteen. Nämä osoittavat hänen mukaansa, ettei ihmisen perimä ole rappeutunut.15

Kritiikki[muokkaa]

Samanlaisen päätelmän ihmisten elinikien pysymisestä vakaana voi tehdä ekstrapoloimalla Eliömaailma rappeutuu -kirjan kaaviota sivulla 114 ajassa eteenpäin. Näin ollen Buchanan ja Sanford näyttävät olevan ilmiöstä samaa mieltä ja kyse on vain Buchananin käsityksestä siitä, millaiselta rappeutumisen pitäisi näyttää ollakseen totta ja kuinka todistusaineisto ei sovi tähän hänen käsitykseensä.

Geneettinen entropia ei näy luonnossa[muokkaa]

Argumentit[muokkaa]

Buchananin mukaan antiikin kreikkalaisten kuvaukset kasveista ja eläimistä eivät viittaa siihen, että lajien kelpoisuus olisi ollut tuolloin 2000–3000 vuotta sitten suurempi, joten laaja-alaista geneettistä entropiaa ei nähdä viimeisten reilun parin tuhannen vuoden aikana. Myöskään jyrsijät eivät ole sen rappeutuneempia nyt kuin 10 000 sukupolvea sitten.15

Sanfordin kirjassaan esittämistä rappeutumiskäyristä näkyy, että rappeutuminen hidastuu merkittävästi ajan kuluessa. Buchananin mukaan tämä on ”genomit rappeutuvat, mutta me emme voi nähdä sitä”-argumentti.15

Kritiikki[muokkaa]

Selkeästi edelleen rappeutuminen ei tuota sellaisia vaikutuksia, joita Buchanan odottaa näkevänsä, että alkaisi uskoa geneettiseen entropiaan. H1N1-kokeilla on kuitenkin saatu kokeellista todistusaineistoa perimän rappeutumisesta ja on olemassa syynsä, miksi rappeutumista ei nähdä yhtä rajusti kaikilla eläimillä.

Simulaatioiden käyttö ja fossiiliaineiston näyttö[muokkaa]

Argumentit[muokkaa]

Buchananin mukaan simulaatio-ohjelmilla voidaan saada sellainen simulaatio aikaan, joka osoittaa kaikenlaisten lajien rappeutuvan ideaalisesta lähtötilanteesta. Buchanan ei kuitenkaan pidä tätä hyvänä näyttönä geneettisestä entropiasta, sillä fossiiliaineistosta nähdään, että esimerkiksi kalat ovat pysyneet hyvin samanlaisina viimeiset 400 miljoonaa vuotta, matelijat 200 miljoonaa vuotta, joten edes jossain määrin merkittävää geneettistä entropiaa voidaan puolustaa vain nuoren maan näkökulmasta käsin.15

Kritiikki[muokkaa]

Jos eliömaailma on ollut olemassa hyvin pitkiä aikoja (ainakin satoja miljoonia vuosia), tarvitaan Sanfordin argumentaation perusteella rappeutumiselle jokin luonnonvalinnasta riippumaton vastavoima. Sanfordin argumentaatio ei siis ole ristiriidassa muiden tieteenalojen todistusaineiston kanssa, vaikka ne onkin Buchananin sanoin vaikea sovittaa yhteen15. H1N1-viruksen tapauksessa on voitu vahvistaa simulaatioiden tulosten vastaavan biologista todellisuutta. Kritiikillä olisi huomattavasti enemmän arvoa, jos kerrottaisiin, miltä osin simulaatiokokeissa käytetyt parametrit eivät vastaa biologista todellisuutta.

Duplikaatioilla on biologisia vaikutuksia[muokkaa]

Argumentit[muokkaa]

Buchananin mukaan duplikaatioiden biologiset vaikutukset eivät ole niiden päämerkitys, vaan se, että ne tarjoavat väylän genomin koon kasvulle ja uusien geenien synnylle. Buchananin mukaan Sanfordin argumentit geeniduplikaatioiden mahdollisuuksista ovat virheellisiä.15

Näitä Buchanan on käsitellyt alkuperäisessä kritiikissään. Buchanan esittelee kolme esimerkkiä duplikaatioista, joiden vaikutus on ollut hyödyllinen ja toteaa, etteivät kreationistit ole voineet osoittaa duplikaatioiden synnyttämää mahdollisuutta genomin koon ja informaation kasvattamiseksi virheelliseksi.13

Kritiikki[muokkaa]

Sanford myöntää, että hyödyllisiä duplikaatioita voi olla olemassa, mutta geneettisen informaation kasvattamisen suhteen duplikaatiolla on erittäin merkittäviä ongelmia. Näin ollen ei ole perusteltua uskoa, että ne olisivat todellisuudessa väylä geneettisen informaation ja genomin koon kasvattamiselle.

Mutaatioiden kerrytyskokeet osoittavat erittäin korkeita hyödyllisten mutaatioiden määriä[muokkaa]

Sanfordin mukaan mutaatioiden kerrytyskokeet ovat erittäin huono tapa ymmärtää vahingollisten mutaatioiden kertymistä, sillä niissä tutkitaan vain tutkittavana olevan lajin eri sukulinjojen suoriutumista, eikä sukulinjoihin kertyneitä mutaatioita. Näin ollen vahingollisten mutaatioiden vaikutusta ei voida erottaa varmasti virusinfektioista tai epigeneettisistä vaikutuksista.14

Argumentit[muokkaa]

Buchananin mukaan kelpoisuusvaikutus on se, mitä havaitaan, eikä yksittäisten mutaatioiden kirjaaminen sitä mukaa, kuin niitä tapahtuu ole hyödyllistä, sillä kaikkien DNA-koodin kirjainten merkitystä ei tunneta. Suurin osa kelpoisuuteen vaikuttavista tekijöistä on niin vähäisiä, ettei niitä voi havaita, mutta havaittavien muutosten perusteella voidaan ekstrapoloida vaikutukset näihin muutoksiin, joiden vaikutusta ei suoraan havaita. Vaikutukseltaan kuolettavat mutaatiot karsiutuvat pois aina, ja Buchananin mukaan tutkijat tietävät tämän ja ottavat sen huomioon mutaatioiden kerrytyskokeissa. Näin ollen Sanfordin argumentaatio pohjautuu mutaatioihin, joiden vaikutuksia ei havaita laboratoriossa tai reaalitodellisuudessa.15

Kritiikki[muokkaa]

Edelleen Buchananin argumentaatio pohjautuu siihen, että rappeutumista ei havaita niin, kuin hän haluaisi sitä voitavan havaita. Lisäksi Sanfordin argumentaation kanssa on yhdenmukaista, että laboratoriokokeissa bakteereilla saadaan huomattavia määriä positiivisia muutoksia. Kyse ei niissä ole genomia rakentavista muutoksista, vaan sitä tuhoavista.

Kuinka harvinaisia hyödylliset mutaatiot ovat?[muokkaa]

Argumentit[muokkaa]

Buchanan on samaa mieltä Sanfordin kanssa, että olennainen kysymys on todella, kuinka harvinaisia hyödylliset mutaatiot ovat.15 Sanford kirjoittaa kirjassaan:

Olen löytänyt arvioita hyödyllisten mutaatioiden suhteesta vahingollisiin väliltä yksi tuhatta kohti – yksi miljoonaa kohti (Gerrish and Lenski, 1998). Hyödyllisten mutaatioiden todellinen määrä on niin pieni, että se tekee mittaukset mahdottomiksi (Bataillon, 2000; Elena et al.,1998). … kaikki hyödylliset mutaatiot, siinä määrin kuin niitä ilmenee, ovat valinnan ulottumattomissa.

– Sanford18

Buchananin mukaan tähän on valittu tutkimuksia, joissa on saatu hyödyllisille mutaatioille hyvin pieniä osuuksia, mutta jo vuonna 2007 on ollut saatavilla tutkimuksia, joissa hyödyllisten mutaatioiden osuus on ollut suurempi, esimerkiksi 12%19 tai 5%20.15

Hyödyllisten mutaatioiden kuvaaminen valinnan ulottumattomissa oleviksi on Buchananin mukaan äärimmäisen harhaanjohtavaa. Buchananin mukaan Lenskin bakteerikokeet ovat osoittaneet bakteerien kelpoisuuden kasvaneen uudessa haastavassa elinympäristössä hyödyllisten mutaatioiden kertymisen kautta, sillä koe on aloitettu yhdestä yksilöstä, eikä näin kyse voi olla jonkin olemassa olleen sukulinjan runsastumisesta. Nämä hyödylliset muutokset olivat myös valittavissa.15

Buchananin mukaan näemme saman ilmiön aina, kun populaatio kohtaa uusia ympäristöolosuhteita – kelpoisuus kasvaa tässä ympäristössä ja heikkenee aiemmassa. Kelpoisuus määritelläänkin suhteessa nykyiseen ympäristöön, ei johonkin muuhun ympäristöön.15

Buchananin mukaan nuoren maan kreationistit sekoittavat kelpoisuuden genomin monimutkaisuuden kanssa. Mikään evoluutioteoriassa ei vaadi, että hyödylliset mutaatiot kasvattaisivat tai pitäisivät genomin koon ennallaan, tai mikään ei takaa, että isompi perimä olisi parempi. Sopeutuminen voikin siis olla seurausta geenin ilmenemisen muutoksesta, geenin hiljenemisestä tai vaikkapa duplikaatiosta.15

Kritiikki[muokkaa]

Sanford on arvioinut Lenskin bakteerikokeen, ja niissä havaitut hyödylliset muutokset ovat ominaisuuksia tuhoavia, mutta silti sopeuttavia. Vaikka mikään evoluutioteoriassa ei pakotakaan genomin monimutkaisuuden kasvua, on siitäkin oltava näyttöä, että sitä voisi pitää perustellusti selityksenä luonnon nykyiselle monimuotoisuudelle.

Sanford on myös täydentänyt tuoreempaan painokseen21 yllä olevaa lainausta seuraavasti vähän myöhemmin samalla sivulla:

Tulemme näkemään, että joillakin hyvin harvinaisilla hyödyllisillä mutaatioilla on suuri vaikutus, mutta nämä ovat poikkeamia säännöstä. Nämä on osoitettu kuvassa 3d pienillä nuolilla, valinnan ulottumattomissa olevan alueen oikealla puolella. Kaavion mittakaavan takia nämä olisivat näkymättömiä ilman nuolia.

– Sanford22

Kimuran kaavio[muokkaa]

Kyse on kaaviosta23, jossa vaikutukseltaan negatiivisten mutaatioiden jakauma on samanlainen kuin Kimuralla, mutta positiivisten mutaatioiden jakauma on Sanfordin lisäämä hyvin pieni käyrä valinnan ulottumattomissa olevalla alueella.

Argumentit[muokkaa]

Buchananin mukaan Sanford antaa ymmärtää, että Kimura olisi lisännyt samanlaisen jakauman positiivisille mutaatioille – viitaten Sanfordin vastineeseen14, mutta Kimuran mukaan muutaman sadan sukupolven välein tapahtuvilla hyödyllisillä mutaatioilla voidaan kompensoida haitalliset mutaatiot. Kimuran mukaan siis vaikutukseltaan positiivisia mutaatioita on huomattavasti ja ne ovat riittävän merkittäviä tullakseen valituiksi. Näin kaaviota tulisi korjata, jotta siinä näkyisi myös valinnan ulottuvissa olevat positiiviset mutaatiot – Kimura ei niitä lisännyt kaavioon, koska hänen yksinkertaistetussa matemaattisessa mallissaan hyödylliset mutaatiot olisivat runsastuneet räjähdysmäisesti.15

Ennen alkuperäisen kritiikkinsä julkaisua Buchanan oli käynyt kirjeenvaihtoa Sanfordin kanssa ja Sanford oli puolustanut näkemystään Kimuran kaavion käyttämisestä. Sanford oli esimerkiksi ottanut esiin, mitä ongelmia seuraa siitä, että vahingollisten mutaatioiden vaikutusten selitetään kompensoituvan harvoilla, muutaman sadan sukupolven välein tapahtuvilla hyödyllisillä mutaatioilla.15

Kritiikki[muokkaa]

Kirjassaan Sanford perustelee hyödyllisten mutaatioiden jakauman ja toteaa esimerkiksi Crown24 toteavan ”tämän ilmeisen tosiasian selvästi”25. Näin ollen kommentti siitä, että Kimura olisi lisännyt vastaavan jakauman, on arvostava kommentti. Itse kaaviota Sanford on korjannut kirjansa myöhempään painokseen ja kirjoittanut harvojen hyödyllisten mutaatioiden ongelmista kirjaansa.

Sanford on valehtelija[muokkaa]

Argumentit[muokkaa]

Lopuksi Buchanan käsittelee väitettä Sanfordista valehtelijana. Hänen mukaansa Eliömaailma rappeutuu -kirjassa on useita virheitä ja harhaanjohtavasti esitettyjä asioita:15

  • Väittää synergististä epistasiaa merkityksettömäksi
  • Kimuran mutaatiojakauman virheellinen esitystapa
  • Ihmisen genomin rappeutuminen pätee vain teollistuneeseen aikakauteen, ei sitä aiempaan
  • Hyödyllisten mutaatioiden esittäminen valinnan ulottumattomissa oleviksi.

Buchananin mukaan Sanford ei ole valehtelija, vaan nuoren maan kreationistina hänen on mahdotonta nähdä näkemystään vastaan olevaa todistusaineistoa, eli hän on tässä suhteessa harhautunut todellisuudesta. Buchanan on kuitenkin muokannut tämän osuuden pois alkuperäisestä kritiikistään ja uudelleenkirjoittanut sen niin, ettei siitä saa käsitystä, että kyse olisi tarkoituksellisesta harhaanjohtamisesta.15

Buchanan löysi vapaa-ajallaan vain hieman hakemalla tutkimuksia, joissa hyödyllisten mutaatioiden osuudet olivat paljon suurempia kuin mitä Sanford on esittänyt kirjassaan, joten hän ei voinut välttyä ajatukselta, että tutkimuksia olisi valikoitu näyttämään sellaista tulosta, jota kirjoittaja haluaa näyttää. Buchanan pyytää kuitenkin anteeksi tätä väitettään, sillä Sanfordin vastauksen perustella väite ei ole totuudenmukainen.15

Tämän jälkeen toistuu argumentti hyödyllisten mutaatioiden käsittelystä, Kimuran kaavion virheellisestä esitystavasta ja siitä, kuinka populaatioiden ei havaita rappeutuvan todellisuudessa tuhansienkaan sukupolvien aikana. Lisäksi käsitellään uudestaan väitettä Sanfordista valehtelijana ja alkuperäisen kritiikin korjauksesta.15

Buchananin mukaan geologian ja fysiikan todistusaineiston rehellinen analyysi paljastaa maailmankaikkeuden ja maapallon miljardien vuosien iän. Tästä esimerkkinä ovat maakerrostumat, fossiilisarjat ja niiden jaottelu yksinkertaisemmasta monimutkaisempaan ja vertailevan genetiikan tutkimus erityisesti ihmisen ja simpanssin välillä.15

Buchananin mukaan myös nuoret luopuvat uskosta, jos heille opetetaan, että evoluutioteorian ollessa totta Raamattu ei ole totta, ja sitten myöhemmin havaitsevatkin evoluutioteorian vastaavan todellisuutta. Eliömaailma rappeutuu -kirja on osa nuoren maan kreationismin harhaa ja siksi Buchanan kirjoitti alunperinkin kritiikkiä.15

Kritiikki[muokkaa]

Buchanan ei ota kantaa Sanfordin tutkimuksiin ja selvityksiin liittyen suurempiin hyödyllisten mutaatioiden osuuksiin, vaikka onkin saanut näistä tiedon jo ennen kirjoitusta, vaan toistaa alkuperäistä kritiikkiään. Näin ollen jää epäselväksi, miksi hän pitää Sanfordin vastauksia hänen kritiikkiinsä pätemättöminä.

Sen sijaan, että oletetaan automaattisesti evoluutioteorian olevan pätevä ja hyväksytään todistusaineisto sen puolesta kritiikittömästi, tulisi todistusaineistoon ja sitä vastaan esitettyyn kritiikkiin perehtyä huolellisesti. Letters to creationists -blogin tapauksessa siltä ei näytä, sillä Sanfordin vastaukset Buchananin kritiikkiin jäävät vaille vastausta ja käsittelyä.

Lisäksi Sanfordin kirjan pääväite on, ettei luonnonvalinta voi toimia genomien ylläpitäjänä ja kehittäjänä, ei se, että kaikki olisi nopeasti kuolemassa sukupuuttoon. Näin ollen se ei kuulu ”nuoren maan kreationismin harhaan”, sillä argumentaation pitäminen pätevänä ei edellytä nuoren maan kreationismin hyväksymistä.

Kirjallisuus[muokkaa]

  • Sanford, John C.: Eliömaailma rappeutuu – geneettinen entropia ja perimän salaisuus. Datakirjat, 2015. 978-952-68258-1-6.

Aiheesta muualla[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. > 1,0 1,1 Sanford, s. 162
  2. ^ Sanford, s. 162-163
  3. > 3,0 3,1 Sanford, s. 163
  4. ^ Sanford, s. 163-164
  5. ^ Sanford, s. 164
  6. > 6,0 6,1 Sanford, s. 165
  7. > 7,0 7,1 7,2 Sanford, s. 166
  8. ^ Sanford, s. 166-167
  9. ^ Sanford, s. 167
  10. > 10,0 10,1 Sanford, s. 168
  11. > 11,0 11,1 Sanford, s. 169
  12. ^ Sanford, s. 169-170
  13. > 13,0 13,1 Scott Buchanan: [https://letterstocreationists.wordpress.com/stan-4/ ] 2010. Viitattu 25.7.2020.
  14. > 14,0 14,1 14,2 Dr John Sanford: Kriitikko ei välitä tosiasioista Genetic Entropy -kirjan arviossaan luominen.fi. Viitattu 4.7.2020.
  15. > 15,00 15,01 15,02 15,03 15,04 15,05 15,06 15,07 15,08 15,09 15,10 15,11 15,12 15,13 15,14 15,15 15,16 15,17 15,18 15,19 15,20 15,21 15,22 15,23 15,24 15,25 Scott Buchanan: [https://letterstocreationists.wordpress.com/gen_entropy/ ] 2013. Viitattu 25.7.2020.
  16. ^ Sanford, s. 137
  17. ^ Haldane, J.B.S.: The cost of natural selection.. J. Genetics, 1957, nro 55, s. 511-524.
  18. ^ Sanford s. 30
  19. ^ Remold, Susanna K. ja Richard E. Lenski: Contribution of individual random mutations to genotype-by-environment interactions in Escherichia coli. PNAS, 25.9.2001, nro vol. 98 no. 20, s. 11388-11393.
  20. ^ Joseph, Sarah B. ja David W. Hall: Spontaneous Mutations in Diploid Saccharomyces cerevisiae More Beneficial Than Expected. Genetics, 12/2004, nro Vol. 168, s. 1817-1825.
  21. ^ Englanninkielinen painos 2014, suomenkielinen 2015
  22. ^ Sanford s. 30
  23. ^ https://luominen.fi/css_images/kimuras_distribution_question.png
  24. ^ Crow, J.F.: The high spontaneous mutation rate: is it a health risk?. PNAS, 1997, nro 94, s. 8380-8386.
  25. ^ Sanford s. 30

Noudettu kohteesta ”https://apowiki.fi/index.php?title=Eliömaailma_rappeutuu_-kirjan_kritiikki&oldid=12781”