David Strauss

David Friedrich Strauss (27.1.1808 – 8.2.1874) oli saksalainen teologi, joka oli naturalistisen raamatuntutkimuksen uranuurtajia. Straussin mukaan "kaikki liittyy toisiinsa syiden ja seurausten ketjulla, joka ei salli mitään keskeytystä"1. Hän pitää naturalistista peruslähtökohtaa todellisuuden kriteerinä ja pitää siksi jokaista luonnonlakien kanssa ristiriidassa olevaa kertomusta epähistoriallisena: "Koska niin yliluonnollisia asioita on täysin mahdoton kuvitella todellisiksi tapahtumiksi, kertomuksia on pidettävä sepitteellisinä."2 Hän hylkää kuitenkin oletuksen, että Raamatun yliluonnolliset kertomukset olisivat seurausta siitä, että ihmiset ovat väärin tulkinneet täysin luonnolliset tapahtumat yliluonnollisiksi. Straussin mukaan kyseiset tapahtumat eivät ole historiallisia virhetulkintoja vaan teologisia kuvitelmia tai keksintöjä, teologisia konstruktioita, joille voidaan antaa järkevä tulkinta, kun luovutaan Raamatun historiallisesta sanomasta. Jumala ei voi toimia historiassa, mutta ihmiskunta voi henkisyydessään tietyllä tavalla olla osallinen jumaluudesta. Näin muotoiltuna ”uskon sanoma” ei loukkaa naturalisteja.

Strauss erottaa Raamatun sanoman historiasta ja tekee uskosta ihmisen yksityisen, henkisen todellisuuden. ”Kristuksen yliluonnollinen syntymä, hänen ihmeensä, hänen ylösnousemisensa ja taivaaseen astumisensa säilyvät ikuisina totuuksina, huolimatta epäilystä, jota voidaan esittää niiden todellisuudesta historian tosiseikkoina.”3 Ihmiset, jotka ajattelevat Jeesuksen olevan Messias, liittävät kaikenlaisia symbolisia merkityksiä hänelle tapahtuviin luonnollisiin tapahtumiin. Strauss etsii Kristuksen jumaluuden idealle sellaista tulkintaa, jonka naturalistit voisivat hyväksyä. Näin tulkittuna Kristuksen jumaluudesta tulee idea, joka tarkoittaakin ihmiskunnan jumalallisuutta. Ihmiskunnassa ”Jumala tulee ihmiseksi, ääretön ilmaisee itsensä äärellisessä, ja äärellinen henki muistaa äärettömyytensä”4. Todellisuus jaetaan kahtia: yhtäältä on tieteen ja tosiasioiden maailma, toisaalta ”uskon” maailma. ”Uskon” maailma alkaa muistuttaa yhä enemmän uskottelun ja toiveajattelun maailmaa, jolla ei ole mitään yhteyttä historiallisten tosiasioiden maailmaan. Tästä kahtiajaosta seuraa, että teologi toimii tutkimuksessaan kuin agnostikko. Mitään historiassa ei voi selittää Jumalan toiminnalla ja Raamatusta on selitettävä pois kaikki yliluonnollinen.

Strauss pitäytyy naturalistiseen ideologiaan historiantutkimuksen itsestään selvänä lähtökohtana. Hän uskoo, että historiatutkimuksen rajoitukset määrittelevät samalla todellisuuden rajat. Koska historiatiede ei pysty tutkimaan Jumalan toimintaa historiassa, Jumala ei ole voinut toimia historiassa.

Kun siis kohtaamme kertomuksen tietyistä ilmiöistä tai tapahtumista, joista joko selvästi sanotaan tai oletetaan, että ne ovat suoraan Jumalan tai yliluonnollisia voimia omaavan ihmisen vaikuttamia, tällainen kertomus on tältä osin todettava epähistorialliseksi.

Strauss5

Niinpä Raamatun yliluonnolliselle ainekselle on keksittävä luonnollinen selitys. Tästä syystä hän tulkitsee kaiken yliluonnollisen aineksen myyttiseksi kuvitelmaksi. Strauss pitää naturalistista lähtökohtaansa niin itsestään selvänä, että hän katsoo tutkimuksensa johtavan objektiivisiin tutkimustuloksiin. Ideologisesti värittyneet lähtökohtaoletukset ohjaavat hänen päättelyään niin vahvasti, ettei hän pysty itsekriittisesti tarkastelemaan omia lähtökohtaoletuksiaan. Hän ei tiedosta, että johdonmukaisuuden nimessä hänen tulisi nähdä myös oma tutkimus- ja kirjoitustyönsä osana ”syiden ja seurausten ketjua, joka ei salli mitään keskeytystä”. Tältä pohjalta hänen tulisi nähdä omat tutkimustuloksensa historiallisesti suhteellisina ja historiallisten olosuhteiden määrääminä. Näin tulkittuina hänen tutkimuksillaan ei olisi tiedollista arvoa. Ne eivät pysty paljastamaan objektiivista totuutta asioiden tilasta, koska ne ovat ainoastaan yhden historiallisen tilanteen määräämiä ajatuksellisia konstruktioita. Straussin tutkimusohjelman sisäinen jännitteisyys ilmaisee naturalistiseen ideologiaan sisältyvää käsitesekaannusta.

Straussin metodin ongelmia

Yksi hämmästyttävä tapa, millä Straussin naturalistinen kritiikki on löytävinään ristiriitoja eri evankeliumien välille, perustuu seuraavanlaiseen eriskummalliseen päättelyyn. Ensin kaksi erillistä tapahtumaa selitetään muunnelmiksi yhdestä ja samasta tapahtumasta. Sitten näiden tapahtumien välisiä eroja käytetään todisteena Raamatussa oletettavasti olevista ristiriitaisuuksista. Matteuksen evankeliumissa kerrotaan, kuinka enkeli ilmestyi Joosefille. Luukkaan evankeliumissa kerrotaan, kuinka enkeli ilmestyi Marialle. Strauss olettaa, että nämä kertomukset ovat muunnelmia yhdestä ja samasta kertomuksesta. Tämän oletuksensa pohjalta hän alkaa vertailla kertomuksia. Hän löytää niissä viisi eroa. Näitä eroja hän käyttää perusteena sille, että Matteuksen ja Luukkaan syntymäkertomukset ovat ristiriitaisia.

Warfield kommentoi tätä päättelytapaa:

Samalla periaatteella voisimme osoittaa, että sekä Motleyn teos Hollannin tasavalta että Kingslaken teos Krimean sota ovat molemmat epäluotettavaa historiankirjoitusta. Voisimme osoittaa niiden välillä ristiriitaisuuksia vertaamalla Egmontin hyökkäystä St. Quentinin linnoitusta vastaan ja kuudensadan hyökkäystä Balaclavaa vastaan ja osoittamalla niiden välillä olevan eroja.

Warfield6

Jos vertaamme huolellisesti Matteuksen ja Luukkaan evankeliumin syntymäkertomuksia ilman naturalistisia ennakkoluuloja, huomaamme, että Luukas kertoo asiat Marian näkökulmasta kun taas Matteus kertoo samat tapahtumat Joosefin näkökulmasta. Miehen ja vaimon näkökulmat ovat tietysti erilaisia, mutta näiden kahden näkökulman välillä ei ole ristiriitaa. Tapahtumat saavat jossain määrin erilaisen merkityksen Marialle ja Joosefille. Eri yksityiskohdat ovat heille merkityksellisiä ja tärkeitä. Matteus kuvaa sitä ongelmallisuutta, minkä Joosef kohtaa, kun hänen kihlattunsa on raskaana ennen avioliittoa. Luukas puolestaan kertoo äidin ilosta ja hänen kokemastaan yllätyksestä odottamattoman raskauden takia. Saamme tapahtumista rikkaamman kuvan, kun ne on kuvattu molemmista näkökulmista.7

Evankeliumien kertomusten on tarkoitus tarjota toisiaan täydentäviä näkökulmia samoihin tapahtumiin. Näin saamme paremmin kuvan kyseisten tapahtumien moniulotteisuudesta ja niiden merkityksestä erilaisille ihmisille. Historiaa kuvattaessa joudutaan aina tekemään valintoja. Kaikkia yksityiskohtia ei voida kuvata. Luotettava historian kirjoittaja pyrkii tuomaan esille tapahtumien keskeisen historiallisen merkityksen ja valitsee kuvattavat yksityiskohdat tämän pohjalta. Kuvaus on historiallisesti luotettava, vaikka historialliseen kuvaukseen ei koskaan sisälly kaikkia tapahtumaan liittyviä yksityiskohtia.8

Straussin uskonnolliset sitoumukset

Vaikka Straussin ajattelu heijastaa uskollisesti naturalistisen uskomusmaailman perusoletuksia, jotkut aikamme naturalistit pyrkivät kieltämään hänen tutkimustyönsä sitotuneisuuden tiettyihin perusolteuksiin. Esimerkiksi. Heikki Räisänen väittää, että vaikka Straussin filosofiset sitoumukset johtivat hänet ymmärtämään tutkimustyön tietyllä tavalla ja omaksumaan tietynlaiset tutkimusmetodit, hänen ”aktuaalinen historiallis-kriittinen analyysinsa on riippumaton spekulatiivisesta filosofiasta”9. Tutkimuksen neutraalisuutta uhkaavat Räisäsen mukaan lähinnä vain sisällöllisesti teologiset, esimerkiksi perinteisesti kristilliset uskomukset. Hän pitää omaksumaansa humanistis-globaalis-eettistä ja suvaitsevaista ”kokonaisvaltaista pyrkimystä” korkeintaan tietynlaisena ”värityksenä”, joka ei vaikuta varhaisen kristinuskon kriittiseen tutkimukseen ainakaan yhtä paljon kuin varsinaiset uskonnolliset ja teologiset olettamukset.10

Yarbrough11 pyrkii omassa historiallisessa analyysissaan tuomaan esille, että Straussin naturalistinen tutkimus ei tarjoa neutraalia ja objektiivista tietoa Raamatusta. Se tarjoaa ennemminkin naturalismiin sisältyvien uskonnollisten ja filosofisten olettamusten pohjalta rakennetun mielikuvituskertomuksen siitä, mitä Uuden testamentin historiassa oletettavasti tapahtui. Tässä kehitelmässä on uskonnollisesti värittyneillä (ateistisilla tai agnostisilla) ennakko-olettamuksilla niin hallitseva asema, että se on ennemminkin naturalistista mytologiaa kuin objektiivista historiallista kuvausta. Onko perusteltua rakentaa kristillisen kirkon opetusta naturalistisen mytologian varaan?

Ota mikä tahansa yhteenveto valistusta edeltävästä protestanttisesta opista ja vertaa sitä esimerkiksi johtavan teologin Adolf Harnackin teologiaan 1900 – luvun paikkeilla. On vaikeaa välttää vaikutelmaa, että olennaisissa suhteissa on syntynyt uusi uskonto. – – Oikeaoppisesta kriittisestä tutkimuksesta on tullut lähetystyötä tekevä liike, jolla on omat ylimmäiset pappinsa (Baur, Wrede ja Bultmann), omat pyhät kirjoituksensa (Spinozan, Reimaruksen, Straussin, Troeltschin ja muiden tutkielmat) ja oma oikea oppinsa.

Yarbrough12

Tällä uudella uskonnolla on ollut moniin voimakkaasti innoittava vaikutus. He ovat omistaneet elämänsä julistaakseen tätä uutta uskontoa, jonka he uskovat perinteistä kristinuskoa paremmin täyttävän modernin ihmisen tarpeita ja toiveita. Jotkut tämän uuden uskonnon julistajista uskovat tavoittaneensa tutkimuksensa kautta objektiivisen totuuden, joka on saanut heidän tietoisuudessaan vastaavanlaisen ehdottoman aseman, mikä Raamatun ilmoituksella on perinteisesti ollut kristilliselle seurakunnalle.

On vaikea löytää järkiperusteita sille, että tieteellistä keskusteluavaruutta rajoitettaisiin niin, että tieteessä on sallittua ainoastaan naturalistinen lähtökohtaoletus ja vain sen varaan rakennettu tutkimusohjelma. Suljettu keskusteluavaruus merkitsee käytännössä sitä, että tieteellistä keskustelua ja tosiasioiden tulkintaa hallitsee yhteisöllisesti legitimoitu ennakkoluuloisuus. Benjamin Breckinridge Warfieldin analyysi pyrkii konkretisoimaan tätä ongelmaa. Warfieldin mukaan tutkimus, joka jo lähtökohdassaan kieltää yliluonnollisen mahdollisuuden, on tieteellisen asenteen vastainen. Koska tällainen tutkimus hyväksyy vain yhden tavan tarkastella todellisuutta tieteellisessä keskustelussa, se päätyy kieltämään ja vääristelemään tosiasioita sikäli kuin ne ovat naturalististen ennakko-oletusten vastaisia.

Voimmeko perustellusti pitää aitona kritiikkinä sellaista, mikä lähtee liikkeelle ennakko-olettamuksesta, että yliluonnollinen on mahdotonta, etenee tehden jatkuvasti väkivaltaa tosiasioille, ja pystyttää lopuksi koko tunnetun historian kumoavan jättiläismäisen historiallisen mielikuvituskertomuksen, joka perustuu tyhjän varaan? Ja eikö tämä ole rehellinen kuvaus aikamme kielteisestä kritiikistä? Katso historiaa ja siellä ilmenevää sarjaa villejä unelmia. Huomaa, kuinka jokainen uusi koulukunta joutuu aloittamaan kumoamalla edeltäjiensä käsitykset. Näin Paulus kumoutuu Straussin käsissä, Strauss kumoutuu Baurin analyysissa, ja Baur kumoutuu kielteisten seuraajiensa vastustamattoman logiikan edessä. Otetaan esimerkiksi heistä suurin, kaikkein terävin kriitikko, joka on koskaan kääntänyt oppineisuutensa kristillistä Raamattua vastaan. Emme tarvitse paljoakaan tutkimusta huomataksemme, että Baur on mistään piittaamattomasti rikkonut aidon kritiikin jokaisen säännön ja kriteerin. - - Yksityiskohtaisen tutkimuksen pohjalta voimme sanoa luottavasti, että modernin kielteisen kritiikin historia on kokonaan tahrattu ja jokaisella sivulla mustanaan todisteita tutkimustyöstä, jonka tutkimustulokset ovat määräytyneet itsestään selvinä pidettyjen ennakkolähtökohtien pohjalta. Tutkimus on toteutettu hengessä, joka on sokea kaikelle vastakkaiselle tosiasia-aineistolle.

Warfield13

Jos tieteellistä keskustelua hallitsee yksi ainoa ennakko-olettamus, tosiasioita tulkitaan tiedeyhteisössä ennakkoluuloisesti. Tieteellisen keskustelun rajoittaminen yhden maailmankatsomuksen pohjalta tapahtuvaksi johtaa kriittisen keskustelun mahdollisuuksien rajoittamiseen.

Lähteet

  • Bock, DarrellCan I Trust the Bible?. Georgia: Ravi Zacharias International Ministries, 2001.
  • Räisänen, Heikki: Beyond New Testament Theology. 2nd edition. London: SCM Press, 2000.
  • Strauss, David: Das Leben Jesu fur das deutsche Volk bearbeitet, s. 75. Erster Band. Leipzig, 1864.
  • Strauss, David: Life of Jesus Critically Examined. Philadelphia: Fortress Press, 1972.
  • Warfield, Benjamin Breckinridge: The Inspiration and Authority of the Bible. Philadelphia: The Presbyterian and Reformed Publishing Company, 1970.
  • Yarbrough, Robert W.: The Salvation Historical Fallacy? Reassessing the History of New Testament Theology. History of Biblical Interpretation Series 2. Leiden: Deo Publishing, 2004.

Viitteet

  1. ^ Strauss 1973: sec. 14
  2. ^ Strauss 1864: 75
  3. ^ Strauss 1973: 35
  4. ^ Strauss 1973: 780
  5. ^ Strauss 1973: 88
  6. ^ Warfield 1970: 435
  7. ^ Bock 2001: 23
  8. ^ Bock 2001: 25
  9. ^ Räisänen 2000: 15
  10. ^ Räisänen 2000: 92, 168-169, 209
  11. ^ Yarbrough 2004
  12. ^ Yarbrough 2004: 2, 342
  13. ^ Warfield 1970: 430