Muokataan sivua Tuomas Akvinolainen

ApoWikistä

Varoitus: Et ole kirjautunut sisään. IP-osoitteesi näkyy julkisesti kaikille, jos muokkaat. Jos kirjaudut sisään tai luot tunnuksen, muokkauksesi kirjataan käyttäjätunnuksesi tekemiksi ja samalla saat käyttöösi hyödyllisiä välineitä.

Kumoaminen voidaan suorittaa. Varmista alla olevasta vertailusta, että haluat saada aikaan tämän lopputuloksen, ja sen jälkeen tallenna alla näkyvät muutokset.

Nykyinen versio Oma tekstisi
Rivi 3: Rivi 3:
 
==Viisi jumalatodistusta==
 
==Viisi jumalatodistusta==
 
===Liikkumaton liikuttaja===
 
===Liikkumaton liikuttaja===
Akvinolaisen mukaan mikään ei liiku, ellei sitä liikuteta. Voitaisiin kuitenkin väittää, että esimerkiksi ihminenhän voi liikuttaa itseään kävelemällä. Vastaväitettä tulee arvioida tarkemmin; kävelevää ihmistä liikuttavat hänen lihaksensa, joita liikuttavat elimistön reaktiot, jotka vaativat toimiakseen pienen mittakaavan liikettä. Liikkeiden sarjaa voidaan jatkaa ensimmäiseen liikuttajaan asti. Akvinolaisen mukaan liikuttajien sarja ei voi jatkua äärettömyyksiin, koska ensimmäisen liikuttajan puuttuessa muitakaan liikuttajia ei olisi, joten "Tästä syystä on välttämätöntä päätyä ensimmäiseen liikuttajaan, jota mikään muu ei liikuta; ja sen jokainen ymmärtää Jumalaksi."<ref>Saarinen (1985) s. 105-106, jossa viittaus Tuomas Akvinolaisen teokseen Summa Theologica, I, Q.2. Art. 3.</ref>
+
Akvinolaisen mukaan mikään ei liiku, ellei sitä liikuteta. Voitaisiin kuitenkin väittää, että esimerkiksi ihminenhän voi liikuttaa itseään kävelemällä. Vastaväitettä tulee arvioida tarkemmin; kävelevää ihmistä liikuttavat hänen lihaksensa, joita liikuttavat elimistön reaktiot, jotka vaativat toimiakseen pienen mittakaavan liikettä. Liikkeiden sarjaa voidaan jatkaa ensimmäiseen liikuttajaan asti. Akvinolaisen mukaan liikuttajien sarja ei voi jatkua äärettömyyksiin, koska ensimmäisen liikuttajan puuttuessa muitakaan liikuttajia ei olisi, joten "Tästä syystä on välttämätöntä päätyä ensimmäiseen liikuttajaan, jota mikään muu ei liikuta; ja sen jokainen ymmärtää Jumalaksi."<ref>Saarinen (1985) s. 105-106, jossa viittaus Tuomas Akvinolaisen teokseen Summa Thelogica, I, Q.2. Art. 3.</ref>
  
 
===Ensimmäinen syy===
 
===Ensimmäinen syy===

Muutoksesi astuvat voimaan välittömästi. Kaikki ApoWikiin tehtävät tuotokset katsotaan julkaistuksi GNU Free Documentation License 1.3 or later -lisenssin mukaisesti (ApoWiki:Tekijänoikeudet). Jos et halua, että kirjoitustasi muokataan armottomasti ja uudelleenkäytetään vapaasti, älä tallenna kirjoitustasi. Tallentamalla muutoksesi lupaat, että kirjoitit tekstisi itse, tai kopioit sen jostain vapaasta lähteestä. ÄLÄ KÄYTÄ TEKIJÄNOIKEUDEN ALAISTA MATERIAALIA ILMAN LUPAA!

Peruuta Muokkausohjeet (avautuu uuteen ikkunaan)