Sukupuoli

ApoWikistä
Versio hetkellä 3. syyskuuta 2018 kello 22.40 – tehnyt Philologos (keskustelu | muokkaukset) (oikolukua)

Biologinen sukupuoliero perustuu naisen ja miehen toisiaan täydentäviin tehtäviin lisääntymisessä. Tämä biologiseen lisääntymistehtävään perustuva tapa ymmärtää sukupuoliero sallii naiselle ja miehelle erilaisia käyttäytymis- ja tunnerooleja, koska naiseus tai mieheys ei olennaisesti riipu niistä. Naiseksi tai mieheksi yksilön tekee hänen biologinen rakenteensa lisääntymisen näkökulmasta.1 Tämän varaan rakentuu naisen potentiaali tulla äidiksi ja miehen potentiaali tulla isäksi.

Postmoderni sukupuolikäsitys pyrkii erottamaan sukupuolen kokonaan biologiasta ja tekemään siitä puhtaasti yksilön subjektiiviseen kokemukseen perustuvan asian. Tältä pohjalta puhutaan "sukupuolen moninaisuudesta"23 ihannoivaan sävyyn, joka perustuu perustelemattomaan oletukseen, jonka mukaan sukupuoli-identiteettien irrottaminen biologisesta sukupuolesta on lähtökohtaisesti hyvä asia. Tämän artikkelin tarkoituksena on käsitellä postmodernia sukupuolikäsitystä kriittisesti ja puolustaa kristillistä käsitystä sukupuolesta.

On väitetty, että sukupuolta ei voi päätellä biologisen sukupuolen perusteella. Kromosomit ovat kuitenkin joka solussa. Sukupuolen voi määritellä objektiivisesti ihmisen sukupuolelle tyypillisestä kromosomien lukumäärästä ja rakenteesta, joka on miehillä 46,XY ja naisilla 46,XX.4 Ihminen syntyy joko mieheksi tai naiseksi sen perusteella, onko hänellä Y-kromosomia, vai ei. Naiset perivät toisen X-kromosomeistaan äidiltään ja toisen isältään, miehet taas perivät X-kromosomin äidiltään ja Y-kromosomin isältään.5 Myös näihin kromosomeihin voi kohdistua mutaatioita, joiden seuraukset voivat olla merkittäviäkin6, mutta biologisesti sukupuoli määräytyy näissäkin tapauksissa Y-kromosomin olemassaolon tai puuttumisen perusteella. Lisäksi sukupuolielimissä voi olla synnynnäisesti epäselvyyttä, mutta tämä ei vaikuta sukupuolen määräytymiseen, vaikka vaikutukset yksilön elämään voivatkin olla merkittävät.5

Kromosomipoikkeavuudet ja hyvin harvinaiset muista kuin sukupuolikromosomien poikkeavuuksista johtuvat fenotyypin määräytymisen häiriöt eivät muuta tätä kaksijakoa miksikään. Ne ovat kansainvälisen sairausluokittelun mukaisia sairauden tiloja. Ei ole mitään älyllisesti kelvollista perustetta puhua muusta kuin kahdesta sukupuolesta.

—Tapio Puolimatka,4 kasvatustieteen teorian ja tradition professori

Yllä oleva postmodernia sukupuolikäsitystä ilmentävä kuva erottaa henkisen (gender) ja biologisen (sex) sukupuolen toisistaan. Lisäksi seksuaalinen suuntautuminen on jaettu seksuaaliseen ja romanttiseen kiinnostukseen. Lisäksi sukupuolen ulkoinen ilmaisu on linkitetty yhteen henkisen sukupuolen kanssa.

Sukupuolikäsitys

Postmoderni

Nuorisoikäiselle on tyypillistä identiteettihämmennys, epävarmuus siitä, kuka olen, kuka minun pitäisi olla ja mikä minä oikeasti olen. Tässä ajassa ratkaisuksi tarjoutuu sukupuoli, jonka korjauksen ajatellaan ratkaisevan kerralla kaikki ongelmat.

—Tampereen yliopiston nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala-Heino7

Postmoderni sukupuolikäsitys luopuu perinteisestä jaottelusta kahteen sukupuoleen, joiden sisällä tosin on liikkumavaraa. Sen sijaan tämän uuden sukupuolikäsityksen mukaan sukupuoli on liukuva käsite; miehen tai naisen lisäksi se voi olla niiden välillä, rajalla tai ulkopuolella.8

Propagandan vaikutus lapsiin ja nuoriin

Viime aikoina media on uutisoinut postmodernista sukupuolikäsityksestä näkyvästi, mikä on alkanut vaikuttaa lasten ja nuorten kehitykseen; Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelimessa, chatissa ja kirjepalvelussa yhä useampi yhteydenottaja määrittelee sukupuolensa joksikin muuksi kuin tytöksi tai pojaksi.910 Tällaisissa luottamuksellisissa palveluissa tämä ei selity sillä, että asioista vain puhuttaisiin aiempaa enemmän.

Kristillinen

Raamattu ei puhu "sukupuolen moninaisuudesta" vaan miehistä ja naisista, mikä ei tarkoita sitä, etteikö sukupuoliroolien sisällä olisi liikkumavaraa.

Mutta luomakunnan alusta Jumala 'on luonut heidät mieheksi ja naiseksi. Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa. Ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.' Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha.

Mark.10:6-8, KR1933/38

Raamatun mukaan miehillä ja naisilla on eri tehtävät lisääntymisen näkökulmasta. Erilaiset tehtävät eivät tarkoita epätasa-arvoa, sillä ihmisarvo ei riipu ihmisen kyvyistä tai annetuista tehtävistä.

Mutta niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset. Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä,

Ef. 5:24-25, KR1933/38

Transvestisuus ja transsukupuolisuus

Syy

Hormonitoimintaa tai geenejä tutkineissa tutkimuksissa ei ole löydetty mainittavia eroja transsukupuolisten ja muiden väliltä.5 Transseksuaalien aivotoiminnasta on kuitenkin havaittu matalampia BDNFn (brain-derived neurotrophic factor) tasoja verrattuna muihin.11 Tämän syyksi on tarjottu aiempia traumaattisia kokemuksia.12 BDNFn matalampia tasoja on havaittu myös esimerkiksi kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavilla.5

Jotkin tutkimukset ovat havainneet aivoista mahdollisen syyn transsukupuolisuudelle.13 Aivoissa on dimorfinen keskus, jolla on kyky tulla miehiseksi tai naiselliseksi, mieshormoonien olemassaolon tai puutteen perusteella 2-4 vuoden iässä. Yhdessä tutkimuksessa on myös havaittu alentunutta herkkyyttä tälle hormoonille erottautumisajanjaksolla14, mikä tukee ajatusta, että transsukupuolisuus on häiriö, jossa aivojen erottautuminen sukupuolen mukaan ei ole yhtenevä kromosomien ja synnynnäisen sukupuolen kanssa.

Onkin ehdotettu, että transsukupuolisuus on joissakin suhteissa verrannollinen anoreksiaan. Paul McHugh toimi 40 vuotta psykiatrian professorina Johns Hopkinsin lääketieteellisessä tiedekunnassa ja samalla 26 vuotta Johns Hopkinsin yliopistosairaalan johtavana psykiatrina, ja hän on verrannut transsukupuolisen hoitamista leikkauksilla ja hormonihoidoilla anoreksiapotilaan hoitamiseen rasvaimulla.4 Anorektikko ajattelee, että on lihava, vaikka olisi todellisuudessa niin laiha, että on kuolemaisillaan. Samankaltaisuus on selvä, sillä transsukupuolinen ajattelee olevansa toista sukupuolta, kuin mitä hän on. Anorektikoita ei hoideta muokkaamalla kehoa vastaamaan virheellistä mielikuvaa itsestä, vaan apua tarjotaan virheellisen mielikuvan korjaamiseen. Anoreksiankin taustalla voi olla biologisia syitä, mutta se on silti ensisijaisesti ja pääosin psyykkinen ongelma. Samoin on transsukupuolisuuden kohdalla. Aivot ovat erittäin monimutkainen ja heikosti ymmärretty elin, johon varhaisen elämän kokemukset ja käyttäytymispäätökset vaikuttavat.5

Yleisyys

Vuonna 2011 julkaistun yhdysvaltalaistutkimuksen arvion mukaan 3,5% aikuisista määritteli itsensä homoksi, lesboksi tai biseksuaaliksi, ja noin 0,3% arvioitiin olevan transsukupuolisia.15 Transsukupuolisuuden yleisyydeksi Alankomaissa on laskettu miehille 1:11 900 ja naisille 1:30 400.16 Yleisyys on vastaava Belgiassa17, hieman pienempi Ruotsissa ja hieman suurempi Singaporessa.5 Omaan ilmoituksen perusteella Uudessa-Seelannissa saatiin suhteeksi noin 1:6000.18

Sukupuolen vaihdoshoitojen seuraukset

Yhden tutkimuksen19 mukaan vastakkaisen sukupuolen sukupuolihormoneja saaneilla transsukupuolisilla oli 51% suurempi kuolleisuus normaaliin populaatioon nähden. Kuolleisuuden suuruus selittyy suurimmaksi osaksi itsemurhilla, AIDSilla, sydän- ja verisuonitaudeilla, huumeiden käytöllä ja tuntemattomilla syillä. Keinotekoisen naishormonin (ethinyl estradiol) on arvioitu kasvattavan sydän- ja verisuonitauteihin kuolemisen riskiä. Tästä huolimatta on raportoitu, että hyvin suuri osa sukupuolenvaihdosleikkauspotilaista on vuoden kuluttua tyytyväisiä leikkaukseen.5

Vuonna 2009 julkaistun tutkimuksen mukaan yhdeksällä kymmenestä transsukupuolisesta oli jokin merkittävä mielenterveyden häiriö.20 Vuonna 2014 julkaistussa tutkimuksessa vastaava osuus oli 62,7%.21

Vuonna 2011 julkaistun ruotsalaistutkimuksen22 mukaan sukupuolenvaihdoshoitojen jälkeen potilaiden kuolleisuus on väestön keskiarvoa suurempi, itsemurhapyrkimyksiä on enemmän kuin väestössä keskimäärin, samoin kuin psyykkisiä sairauksia. Tutkimuksessa seurattiin 324 sukupuolenvaihdoshoitoja saanutta aikavälillä 1973-2003.

Vuonna 2004 The Guardian-lehdessä julkaistussa artikkelissa23 todetaan, ettei Birminghamin yliopiston aggressive research intelligence facility (Arif) löytänyt yli sadasta ympäri maailmaa tehdystä sukupuolenvaihdoshoitojen tuloksia seuranneesta tutkimuksesta tukea sukupuolenvaihdoshoitojen toimivuudesta. Samaisessa arviossa varoitetaan, etteivät monet sukupuolenvaihdoshoitoja seuranneet tutkimukset anna luotettavaa kuvaa, koska alkuperäisistä tutkimukseen lupautuneista yli puolet häviää tutkimuksen piiristä seuranta-aikana. Esimerkiksi yhden viiden vuoden seurantatutkimuksen alkuperäisistä 727 tutkittavasta 495 poistui tutkimuksen piiristä tuntemattomista syistä. Arifin johtajan Chris Hyden mukaan tämä voisi viitata sukupuolenvaihdoshoitoja saaneiden suureen tyytymättömyyteen tai jopa itsemurhiin.

Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala-Heino on esittänyt, että sukupuoli-identiteetistään hämmentyneen nuoren sukupuoli-identiteettiä ei pitäisi määrittää liian aikaisin. Suomessa alaikäisille ei suoriteta sukupuolenvaihdosleikkauksia, mutta varhaisessa iässä aloitetut hormonihoidot voivat aiheuttaa peruuttamattomia muutoksia kehoon, jopa hedelmättömyyttä. Lisäksi varhain aloitettu hormonihoito saattaa haitata aivojen kehitystä.7 Samasta huomauttaa myös Johns Hopkinsin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa 40 vuotta psykiatrian professorina toiminut Paul McHugh.24

Transsukupuolisuustutkimuksen pioneerina toimineessa Johns Hopkinsin yliopistosairaalassa tehtiin tutkimus, jonka mukaan sukupuolenkorjausleikkauksen läpikäyneillä potilailla oli yhtä paljon psyykkisiä ja sosiaalisia ongelmia kuin ennen leikkausta. Tämän seurauksena näiden leikkausten tekeminen lopetettiin 1970-luvulla.25 Lokakuussa 2016 Johns Hopkinsin sairaala ilmoitti ottavansa leikkaukset takaisin hoito-ohjelmaansa, mutta ilmoitus ei kerro, että uusi tutkimustieto olisi kumonnut aiemmat tulokset.26

Raamattu

Raamattu tuomitsee transvestiittisen käyttäytymisen, mikä ei tarkoita transvestisen taipumuksen tuomitsemista:

Nainen älköön käyttäkö miehen tamineita, älköönkä mies pukeutuko naisen vaatteisiin; sillä jokainen, joka niin tekee, on kauhistus Herralle, sinun Jumalallesi.

5. Moos. 22:5, KR1933/38

Seuraavan raamatunkohdan perusteella sukupuolenvaihdos27leikkaukset ovat syntiä, eli voidaan sanoa, että Raamattu tuomitsee transsukupuolisen käyttäytymisen, muttei taaskaan taipumusta:

"Älköön kukaan, joka on kuohittu musertamalla tai leikkaamalla, pääskö Herran seurakuntaan.

5. Moos. 23:1, KR1933/38

Muutenkin nämä vaikuttavat olevan ristiriidassa kristillisen sukupuolikäsityksen kanssa.

Eheytyminen ja transsukupuolisten ajatuksia

Transsukupuolisen eheytymisellä tarkoitetaan varsinkin kristillisessä kontekstissa transsukupuolisuuden kokonaista tai osittaista katoamista ja sukupuoli-identiteetin muutosta kohti biologista sukupuolta. Suomessa tällaisesta kokemuksestaan on julkisesti kertonut Noora Nätkin.2829 Lisäksi transsukupuolinen Viivi Luoma kertoi Ylen Trans-Perjantai-ohjelmassa kannattavansa perinteisiä sukupuolirooleja ja pitävänsä transsukupuolisuutta sairautena.30

Hollantilaissyntyinen Luisa la Serpe3132, yhdysvaltalainen Sy Rogers33, australialainen David5, yhdysvaltalainen Walt Heyer5 ja CrossOver-järjestön johtaja Jerry Leach34 ovat kertoneet eheytyneensä transsukupuolisuudesta. Hyvin monet myös katuvat sukupuolenvaihdosleikkaustaan, esimerkiksi isobritannialainen Sandra.35

Sukupuolietiikan tutkimus ja tieteen avoimuus

Keskustelu transsukupuolisten hoidosta on kuumentunut niin, että alan asiantuntijat ja heidän perheensä ovat saaneet transaktivisteilta tappouhkauksia.

—Ilkka Ahtokivi7

Psykologi Michael J. Bailey Northwesternin yliopistosta julkaisi vuonna 2003 kirjan, jossa hän pyrki luomaan mahdollisimman totuudenmukaisen kuvan transsukupuolisuudesta sen hetkisen tieteellisen tiedon perusteella. Kirjassaan Bailey esitteli uuden tieteellisen termin, autogynefilia, joka tarkoittaa sitä, että mies kiihottuu ajatuksesta, että on nainen ja näin alkaa rakastaa itseään naisena ja haluaa siksi sukupuolenvaihdosleikkaukseen. Transaktivistit taas olivat nähneet huomattavasti vaivaa sen eteen, että transsukupuolisuus nähtäisiin nimenomaan sukupuolikysymyksenä, jossa ihminen on syntynyt väärän sukupuolen kehoon, eikä millään tavoin seksuaalisuuteen liittyvänä kysymyksenä. Lääkärihän voi perustellusti olla antamatta sukupuolenvaihdoshoitoja, jos potilaan motivaatio näille on seksuaalinen. Baileyn kirja suututti transaktivistit niin, että Baileystä alettiin levittää perättömiä valheita, hänen toiminnastaan valitettiin yliopiston johdolle, hänen lapsistaan tehtiin pilaa ja hän sai runsaasti vihapostia. Tämä vain sen takia, että hän oli pyrkinyt kertomaan sen, mitä transsukupuolisuudesta tiedetään, riippumatta aktivistipiirien mielipiteistä. Vuonna 2008 tieteen etikkaa tutkiva historioitsija Alice Dreger julkaisi kirjan, jossa hän käsitteli Baileyn tapausta ja totesi Baileystä esitetyt väitteet valheellisiksi. Kirjan julkaisun seurauksena myös Dreger joutui Baileyn tavoin mustamaalauskampanjan kohteeksi.36

Mikäli transsukupuolisuudesta kirjoittaa tutkijana toisin kuin transaktivistit haluavat, on selvästi mittava riski menettää työnsä ja maineensa. Tämä on omiaan estämään transaktivistien agendaa vastaan olevien löytöjen julkaisua ja näin tieteen toiminta häiriintyy. Tämä ilmiö selittää myös sitä, miksi tieteelliset löydöt esittävät transaktivistien agendaan sopivia väitteitä, niiden julkaisusta kun ei mene oma elanto, maine ja perheen turvallisuus, toisin kuin päinvastaisten löytöjen julkaisusta, riippumatta siitä vaikka ne kuinka perustelisi tieteellisiin tutkimuksiin vedoten.

Katso myös

ApologetiikkaWiki

Internet

Englanniksi

Suomeksi

Videot

Viitteet

  1. ^ Mayer, Lawrence S. & McHugh, Paul R.: Sexuality and Gender: Findings from the Biological, Psychological, and Social Sciences, s. 86. "The concept of biological sex is well defined, based on the binary roles that males and females play in reproduction". The New Atlantis, 2016. Teoksen verkkoversio.
  2. ^ Hlbtiq-sanasto (Sukupuolen moninaisuus) transtukipiste.fi. 2013. Seta Ry. Viitattu 24.5.2017.
  3. ^ Sukupuolia on kaksi. Seta hämmentää keskustelua sotkemalla sukupuolen ja sukupuoli-identiteetin keskenään. Sukupuoli-identiteetin moninaisuus -käsite kuvaisi ilmiötä paremmin.
  4. > 4,0 4,1 4,2 Tapio Puolimatka: Avioliittokirjasta kiistellään seurakuntalainen.fi. 4.8.2016. Viitattu 17.8.2016.
  5. > 5,0 5,1 5,2 5,3 5,4 5,5 5,6 5,7 5,8 Kathy Wallace: Male and female He made them ... 10/2013. Creation Ministries International. Viitattu 24.5.2017.
  6. ^ X chromosome: Health Conditions Related to Chromosomal Changes U.S. National Library of Medicine: Genetics Home Reference. Viitattu 24.5.2017. ja Y chromosome: Health Conditions Related to Chromosomal Changes U.S. National Library of Medicine: Genetics Home Reference. Viitattu 24.5.2017., viitattu artikkelissa Kathy Wallace: Male and female He made them ... 10/2013. Creation Ministries International. Viitattu 24.5.2017.
  7. > 7,0 7,1 7,2 Ilkka Ahtokivi: Sunnuntaisuomalainen: Alaikäisten tyttöjen into muuttua pojaksi ihmetyttää professoria verkkouutiset.fi. 25.5.2014. Viitattu 15.12.2016.
  8. ^ Hlbtiq-sanasto (Muunsukupuolisuus) transtukipiste.fi. 2013. Seta Ry. Viitattu 24.5.2017.
  9. ^ Sukupuoli-identiteetti puhuttaa Lasten ja nuorten puhelimessa mll.fi. 31.3.2016. Mannerheimin Lastensuojeliitto. Viitattu 30.6.2016.
  10. ^ TS–STT: Sukupuoli-identiteetti puhuttaa nuoria auttavassa puhelimessa ts.fi. 31.3.2016. Turun Sanomat. Viitattu 30.6.2016.
  11. ^ Fontanari A.M., Andreazza T., Costa Â. B., Salvador J., Koff W. J., Aguiar B., Ferrari P., Massuda R., Pedrini M., Silveira E., Belmonte-de-Abreu P. S., Gama C. S., Kauer-Sant'Anna M., Kapczinski F., Lobato M. I.: Serum concentrations of brain-derived neurotrophic factor in patients with gender identity disorder. Journal of psychiatric research, 2013 Oct, nro 47(10), s. 1546-1548. doi: 10.1016/j.jpsychires.2013.04.012. viitattu artikkelissa Kathy Wallace: Male and female He made them ... 10/2013. Creation Ministries International. Viitattu 24.5.2017.
  12. ^ Walt Heyer: Sex Change Info , viitattu artikkelissa Kathy Wallace: Male and female He made them ... 10/2013. Creation Ministries International. Viitattu 24.5.2017.
  13. ^ Fontanari A. M. et al.: Serum concentrations of brain-derived neurotrophic factor in patients with gender identity disorder. Journal of Physchiatric Research, 2013, nro 47(10), s. 1546-1548. Artikkelin verkkoversio. viitattu artikkelissa Kathy Wallace: Male and female He made them ... 10/2013. Creation Ministries International. Viitattu 24.5.2017.
  14. ^ Hare L. et al.: Androgen receptor repeat length polymorphism associated with male-to-female transsexualism. Biological Physchiaty, 2009, Jan 1, nro 65(1), s. 93-96. Artikkelin verkkoversio. viitattu artikkelissa Kathy Wallace: Male and female He made them ... 10/2013. Creation Ministries International. Viitattu 24.5.2017.
  15. ^ Gates G J. How many people are lesbian, gay, bisexual, and transgender? The Williams Institute, School of Law, UCLA, April 2011, viitattu artikkelissa Kathy Wallace: Male and female He made them ... 10/2013. Creation Ministries International. Viitattu 24.5.2017.
  16. ^ Van Kesteren P. J., Gooren L. J., Megens J. A.: An epidemiological and demographic study of transsexuals in The Netherlands. Arch Sex Behav, 1996, nro 25(6), s. 589–600. PubMed PMID: 8931882. viitattu artikkelissa Kathy Wallace: Male and female He made them ... 10/2013. Creation Ministries International. Viitattu 24.5.2017.
  17. ^ De Cuypere G, Van Hemelrijck M, Michel A, Carael B, Heylens G, Rubens R, Hoebeke P, Monstrey S.: Prevalence and demography of transsexualism in Belgium. Eur Psychiatry, 2007, nro 22(3), s. 137-141. PubMed PMID: 17188846.. viitattu artikkelissa Kathy Wallace: Male and female He made them ... 10/2013. Creation Ministries International. Viitattu 24.5.2017.
  18. ^ Veale J. F.: Prevalence of transsexualism among New Zealand passport holders. The Australian and New Zealand journal of psychiatry, 2008 Oct, nro 42(10), s. 887-889. doi: 10.1080/00048670802345490. Artikkelin verkkoversio. viitattu artikkelissa Kathy Wallace: Male and female He made them ... 10/2013. Creation Ministries International. Viitattu 24.5.2017.
  19. ^ Asscheman H., Giltay E. J. , Megens J. A., de Ronde W. P., van Trotsenburg M. A., Gooren L. J.: A long-term follow-up study of mortality in transsexuals receiving treatment with cross-sex hormones. European journal of endocrinology, 2011 Apr, nro 164(4), s. 635-642. doi: 10.1530/EJE-10-1038. Artikkelin verkkoversio. viitattu artikkelissa Kathy Wallace: Male and female He made them ... 10/2013. Creation Ministries International. Viitattu 24.5.2017.
  20. ^ Levine S. B., Solomon A.: Meanings and political implications of "psychopathology" in a gender identity clinic: a report of 10 cases. Journal of sex & marital therapy, 2009, nro 35(1), s. 40-57. doi: 10.1080/00926230802525646. Artikkelin verkkoversio (viitattu 25.5.2017).
  21. ^ Mazaheri Meybodi A., Hajebi A., Ghanbari Jolfaei A.: Psychiatric Axis I Comorbidities among Patients with Gender Dysphoria. Psychiatry journal, 2014, nro 2014:971814. PMID: 25180172 PMCID: PMC4142737 DOI: 10.1155/2014/971814. Artikkelin verkkoversio (viitattu 25.5.2017).
  22. ^ Dhejne C., Lichtenstein P., Boman M., Johansson A. L., Långström N., Landén M.: Long-term follow-up of transsexual persons undergoing sex reassignment surgery: cohort study in Sweden. PLoS One, 2011 Feb 22, nro 6(2), s. e16885. doi: 10.1371/journal.pone.0016885. Artikkelin verkkoversio (viitattu 25.5.2017).
  23. ^ David Batty: Sex changes are not effective, say researchers (The review of more than 100 international medical studies of post-operative transsexuals by the University of Birmingham's aggressive research intelligence facility (Arif) found no robust scientific evidence that gender reassignment surgery is clinically effective.) 30 July 2004. The Guardian. Viitattu 25.5.2017.
  24. ^ Paul McHugh: Transgenderism: A Pathogenic Meme ("By contrast, such a physician would not be penalized if he or she started such a patient on hormones that would block puberty and might stunt growth.") 10.6.2015. The Witherspoon Institute: Public Discourse. Viitattu 14.3.2017.
  25. ^ Paul McHugh: Transgenderism: A Pathogenic Meme ("At Johns Hopkins, after pioneering sex-change surgery, we demonstrated that the practice brought no important benefits.") 10.6.2015. The Witherspoon Institute: Public Discourse. Viitattu 14.3.2017.
  26. ^ Paul B. Rothman & Ronald R. Peterson: Johns Hopkins Medicine's Commitment to the LGBT Community ("We have committed to and will soon begin providing gender-affirming surgery as another important element of our overall care program...") 10/2016. Johns Hopkins Medicine. Viitattu 14.3.2017.
  27. ^ On kyseenalaista, voidaanko puhua "sukupuolenkorjauksesta", sillä sukupuolenvaihdosleikkaukset eivät vaikuta hyvältä asialta; katso Walt Heyer: Kirurgisen ”sukupuolenvaihdoksen” pimeä historia – Mitä sinun tulisi tietää trans-liikkeestä? aitoavioliitto.fi. 30.12.2015. Viitattu kesäkuussa 2016.
  28. ^ Virpi Kurvinen: "Koin etten kuulu sukupuoleeni" uusitie.com. 27.9.2017 klo 18.30. Kustannus Oy Uusi Tie. Viitattu 6.1.2018.
  29. ^ Ristin Voitto: "Eheytyminen on kokonaisvaltainen asia" ristinvoitto.fi. Viitattu 6.11.2018.
  30. ^ Trans-Perjantai areena.yle.fi. 3.11.2017. Viitattu 6.1.2018.
  31. ^ Sytkäri > Vieraana hollantilainen Luisa La Serpe tv7.fi. Viitattu 30.6.2016.
  32. ^ Luisa la Serpe: 37 vuotta miehen roolissa – Jumala eheytti identiteettini 22.8.2008. elavatvedet.fi. Viitattu 30.6.2016.
  33. ^ Jumala, transsukupuolisuus ja transvetismi 9.4.2010. elavatvedet.fi. Viitattu 30.6.2016.
  34. ^ Jerry Leach: Jennifer vai Jerry? elavatvedet.fi. 5.8.2008. Viitattu 30.6.2016.
  35. ^ Sarah Lonsdale: When sex change is a mistake some transsexuals suffer bitter regrets Saturday 23 October 1993. The Independent. Viitattu 24.5.2017.
  36. ^ Jani Kaaro: Tutkijoiden seksuaalinen painajainen Seura.fi. Viitattu 30.9.2016.