Anonyymi
Et ole kirjautunut
Keskustelu
Muokkaukset
Luo tunnus
Kirjaudu sisään
ApoWiki
Haku
Muokataan osiota sivusta
Onko uskonnon opetus indoktrinaatiota?
ApoWikistä
Nimiavaruudet
Sivu
Keskustelu
Lisää
Lisää
Sivun toiminnot
Lue
Muokkaa
Historia
Varoitus:
Et ole kirjautunut sisään. IP-osoitteesi näkyy julkisesti kaikille, jos muokkaat. Jos
kirjaudut sisään
tai
luot tunnuksen
, muokkauksesi yhdistetään käyttäjänimeesi ja saat paremman käyttökokemuksen.
Mainosroskan tarkastus.
Älä
täytä tätä!
=== Teismi ei ole rationaalisesti hyväksyttävä === . Toinen perustava argumentti, jonka pohjalta teismin opettamista pidetään indoktrinaationa, perustuu väitteeseen teismin irrationaalisuudesta. Vaikka ei voitaisikaan osoittaa teismiä epätodeksi, on kuitenkin ehkä mahdollista osoittaa, että sen hyväksyminen on järjenvastaista, irrationaalista. Tämä väite perustuu evidentialismin nimellä tunnettuun tietoteoreettiseen näkemykseen. Sen mukaan tietoa ovat vain sellaiset väitteet, jotka voidaan kiistattomasti todistaa oikeiksi. Jotta olisi mahdollista rationaalisesti uskoa teismiin, sen puolesta täytyisi voida esittää päteviä perusteluja. Pätevinä perusteluina evidentialistit pitävät sellaisia argumentteja, jotka ovat kiistattomia tai vastaansanomattomia. Jumalan olemassaolo täytyisi voida todistaa teoreettisesti ennen kuin siihen olisi järkevää uskoa. Moderni evidentialismi eroaa klassisesta perustusteoriasta sikäli, että evidentialismin mukaan todistusaineiston ei tarvitse olla erehtymätöntä tai korjaamatonta. Evidentialismi pitää kuitenkin kiinni siitä, että tiedon pitää olla perusteltavissa tavalla, joka ei ole kiistanalaista. Tietoa ovat vain sellaiset uskomukset, jotka ovat tosia ja joiden puolesta voidaan esittää päteviä ja yleisesti hyväksyttyjä perusteluja. Tämä evidentialistinen näkemys voi johtaa esimerkiksi seuraavanlaisiin väitteisiin. (1) Teistiset väitteet ovat järjenvastaisia ja ateistiset järjenmukaisia. Tämä voidaan päätellä siitä, että teismin puolesta ei voida esittää kiistattomia perusteluja. Koska todistuksen taakka eli ensisijainen velvoite pätevän todistuksen esittämiseen on sillä, joka väittää jotain olevan olemassa, seuraa teististen perustelujen puutteesta teismin järjenvastaisuus, mikä merkitsee sitä, että ateismi ja agnostisismi ovat ainoita järjellisesti hyväksyttäviä kantoja. Niinpä teismin opettaminen on indoktrinaatiota, mutta ateismin opettaminen on kasvatuksellisesti hyväksyttävää. Tämän näkemyksen taustalla on väite, että on järjenvastaista uskoa Jumalan olemassaoloon, koska kukaan ei ole onnistunut todistamaan hänen olemassaoloaan. Ei voida järjenmukaisesti uskoa väitteeseen, jonka puolesta ei ole esittää pätevää todistusaineistoa. Toisin sanoen, väite "Jumala on olemassa" voidaan hyväksyä tiedoksi ainoastaan jos se voidaan todistaa sellaisten väitteiden avulla, joista meillä on luotettavaa tietoa. Evidentialistinen vaatimus, että Jumalan olemassaolo pitäisi todistaa pätevällä argumentilla ennen kuin siihen voidaan perustellusti uskoa, sisältää oletuksen, että Jumalasta voidaan saada tietoa ainoastaan epäsuorasti. Tämän oletuksen mukaan tieto Jumalasta täytyy rakentaa muita asioita koskevan tiedon varaan, erityisesti aistihavaintojen avulla saadun tiedon varaan. Jotkut niistä väitteistä, joiden avulla Jumalan olemassaolo todistetaan, ovat sellaisia että niitä ei tarvitse todistaa muilla väitteillä, koska muuten joutuisimme loputtomaan todistuksen vaatimukseen. Sanoessaan, että teismin puolesta ei voida esittää riittävästi todistusaineistoa, evidentialistit olettavat, että tieto Jumalan olemassaolosta ei ole pätevästi perustavaa kuten aistihavaintojen kautta saatu tieto. Tämän väitteen jotkut modernit teistit kuitenkin kiistävät (ks. esim. Plantinga 1983). (2) Evidentialistit kiinnittävät huomion siihen, että uskonnolliset kysymykset ovat syvästi kiistanalaisia ja rationaalisesti ratkaisemattomia. Tällä perusteella he väittävät niiden olevan pelkkiä uskomuksia siinä mielessä, ettei niitä voida perustella järjellisesti. Niiden ainoa peruste on joidenkin ihmisten halu tai tarve uskoa. Niinpä on indoktrinaatiota opettaa uskonnollisia vakaumuksia totuutena, koska silloin tehdään vääryyttä niiden asemalle tiedon kentässä. Kasvatuksellisesti hyväksyttävää on opettaa agnostisismia totuutena. Tämä väite perustuu ensimmäiseen. Koska lausetta "Jumala on olemassa" ei voida todistaa sellaisten väitteiden avulla, jotka ovat rationaalisesti välttämättömiä tai empiirisesti todennettavia, ei voida tietää Jumalan olevan olemassa. Jos jotkut ihmiset uskovat Jumalan olemassaoloon, vaikka Jumalan olemassaoloa ei voida todistaa, tuo uskomus täytyy selittää jollakin muulla tavalla. Se on seurausta syvästä psykologisesta tarpeesta tai halusta uskoa korkeampaan voimaan. Koska Jumalan olemassaolosta ei ole tietoa, ei ole rationaalisesti hyväksyttävää opettaa teismiä totuutena. Sigmund Freudin (1856─1939), Karl Marxin (1818─1883) ja Friedrich Nietzschen (1844─1900) teoriat ovat yrityksiä selittää usko Jumalan olemassaoloon olettaen, että ei ole olemassa päteviä järkisyitä tai todisteita Jumalan olemassaolon puolesta. Nietzschen mukaan usko Jumalaan on ilmausta orjallisesta ja epäitsenäisestä persoonallisuudesta, jolta puuttuu todellinen inhimillinen suuruus ja voima seisoa yksin sellaisen todellisuuden edessä, jossa ei ole Jumalaa. "Sairaita ja kuolevia ne olivat, jotka halveksivat ruumista ja Maata ja keksivät taivaallisen ja lunastavat veripisarat ─ ─ Kurjuuttansa he tahtoivat paeta, ja tähdet olivat heistä liian kaukana. Niin he huokasivat: "Oi jospa olisi taivaallisia teitä hiipiä toiseen olemiseen ja onneen!" ─ niin he keksivät salajuonensa ja verijuomansa! ─ ─ Paljon sairaalloista väkeä on aina ollut niiden joukossa, jotka runoilevat ja ovat jumalatautisia; raivoisasti he vihaavat tietävää ja tuota hyveistä nuorinta, jonka nimi on rehellisyys." (Nietzsche 1981: 26-27.) Nietzsche ei yritä rakentaa argumenttia, joka antaisi järjellisen syyn olla uskomatta Jumalan olemassaoloon, mutta hänen kirjoituksensa luovat tietynlaisen vaikutelman: usko Jumalaan on heikkojen ihmisten toiveajattelua ja elämästä vieraantumista, joka entisestään surkastuttaa heidän kutistunutta ja näivettynyttä persoonallisuuttaan. Puhtaasti järkiperustein arvioituna Nietzsche ei kuitenkaan tarjoa mitään syytä ateistisen näkemyksen omaksumiseen. Se että jossakin ihmisryhmässä on tiettyjä piirteitä, ei tarjoa järjellistä perustetta tehdä päätelmiä Jumalan olemassaolosta tai hänen luonteestaan. Nietzsche tiedostaa tämän ja tekee selväksi, että pohjimmiltaan on kyse tahdosta. "Pois jumalasta ja jumalista houkutteli minut tämä tahto; mitä olisikaan luotavaa, jos jumalia ─ olisi. ─ ─ Mutta että avaisin teille sydämeni kokonaan, te ystävät: jos olisi jumalia, kuinka minä kestäisin sen, etten ole jumala! Siis ei ole mitään jumalia." (Nietzsche 1981:72-73.) Nietzsche ei pidä tarpeellisenä kehitellä järkisyitä Jumalan olemassaoloa vastaan, koska Jumalaa on pidettävä kuolleena jo siksi, että hän rajoittaa ihmisen vapautta ja itsemääräämisoikeutta. Freud piti uskonnon oppeja "illuusioina, ihmiskunnan vanhimpien, voimakkaimpien ja sitkeähenkisimpien toiveiden kuviteltuina täyttymyksinä" (Freud 1927: 30. luku). Uskonto on sielullinen puolustuskeino onnettomuuksia, sairauksia ja kuolemaa vastaan. Ihmisen mielikuvitus muuttaa nämä uhkaavat voimat salaperäisiksi persoonallisiksi olennoiksi. Persoonattomia voimia ja kohtaloita ei voida lähestyä, ne jäävät ikuisesti kaukaisiksi. Mutta jos luonnonvoimilla on samanlaisia raivoavia intohimoja kuin meillä omassa sielussamme, jos kuolema ei tapahdu itsestään, vaan on pahan Tahdon väkivaltainen teko, jos meitä ympäröivät kaikkialla luonnossa olennot, jotka muistuttavat oman yhteiskuntamme olentoja, silloin voimme hengittää vapaasti, yliluonnollisenkin keskellä tuntea olomme kotoiseksi ja käsitellä mieletöntä ahdistustamme psyykkisin keinoin. (Freud 1927: luvut 16-17, suomennos Hick 1992: 46.) Kun ihmistä uhkaavien voimien taakse heijastetaan esimerkiksi kristinuskon tapaan muisto isästä suurena suojelevana voimana, ihmisen on helpompi käsitellä psyykkistä ahdistustaan. Uskonto on siis "ihmiskunnan universaalinen pakkoneuroosi" (Freud 1927: 44. luku), josta vapaudutaan kun ihmiset oppivat katselemaan maailmaa ilman illuusioiden tukea. (Hick 1992: 46-47.) Freudin mielestä me "tiedämme", että jumalia ei todella ole olemassa, vaan että "jumalat ovat ihmisen sielunvoimien luomuksia" (Freud 1989:43). Ihminen personifioi omat tunnevarauksensa ja projisioi omat sisäiset sielulliset prosessinsa ulkopuolelleen jumalien hahmoon, koska tämä tuo hänelle psyykkistä huojennusta. (Freud 1989:113-114). Vaikka Freud väittää meidän "tietävän", ettei Jumalaa ole olemassa, hän ei missään tee selkoa, miten tämä tieto on saatu, eikä hän perustele tätä ateistista väitettä. Se, että ihmisillä on taipumus projisioida tunnevarauksiaan ulkopuoliseen todellisuuteen ja personifioida niitä, ei loogisesti anna meille mitään perustetta tehdä päätelmiä siitä, onko Jumala olemassa vai ei. Marxin mukaan uskonto on seurausta vääristyneestä taloudellis-tuotannollisesta järjestelmästä, jossa ihminen vieraantuu oman työnsä tuloksista ja siten itsestään. Uskonto on itsestään ja omasta työstään vieraantuneen ihmisen luoma harhakuvitelma. Uskonnossa ihmistä "hallitsee hänen oman päänsä tuote" (Marx 1974:557). "Uskonnollisen maailman usvakerroksissa" ihminen takertuu oman ajattelunsa tuotteisiin ja antaa niille itsenäisen aseman. "Siellä ihmisaivojen tuotteet näyttävät eläviltä, keskenään ja ihmisten kanssa suhteissa olevilta itsenäisiltä olennoilta." (Marx 1974: 79.) Tämä on seurausta vääristyneestä yhteiskunnallisesta tuotantomuodosta. Vain yhteiskunnallinen muutos voi vapauttaa ihmisen näistä harhoista. Todellisen maailman uskonnollinen heijastuskuva voi kadota yleensä vasta silloin, kun ihmisten jokapäiväisen elämän käytännölliset suhteet alkavat esiintyä ihmisten ilmeisinä ja järjellisinä yhteyksinä toisiin ihmisiin ja luontoon. Yhteiskunnallisen elämänkulun, ts. aineellisen tuotantoprosessin muoto heittää päältään salaperäisen sumuhuntunsa vasta silloin, kun se joutuu vapaasti yhteiskunnallistuneiden ihmisten tuotteena heidän tietoisen suunnitelmanmukaisen valvontansa alaiseksi. Siihen vaaditaan kuitenkin aineellinen yhteiskunnallinen perusta eli joukko aineellisia olemassaolon ehtoja, jotka taas itse puolestaan ovat pitkän ja tuskallisen kehityshistorian luonnollisia tuotteita. (Marx 1974: 85.) Marxin oletus, että usko Jumalaan on sumunomaista heijastusta vääristyneistä taloudellis-tuotannollisista suhteista, ei tarjoa tietoa Jumalasta, vaan ainoastaan ihmisten Jumalaa koskevien käsitysten vaihteluista erilaisten yhteiskuntamuotojen kehityskulussa. Se olettaa jo tiedetyksi, ettei Jumala ole olemassa. Marx ei kuitenkaan tarjoa argumentteja tämän ateistisen väitteen puolesta vaan olettaa sen todeksi ilman argumenttia. Vaikka oletettaisiinkin Marxin kanssa, että ihmisen uskonnolliset käsitykset ovat riippuvaisia yhteiskunnan aineellisesta perustasta, on tuskin mielekästä olettaa, että Jumalan olemassaolo riippuisi tästä aineellisesta perustasta ja sen kehityskulun myötä vaihtuvista käsityksistä. Nietzschen, Freudin ja Marxin teoriat olettavat, että ei ole olemassa rationaalisia syitä uskoa Jumalaan. Ne eivät kuitenkaan esitä rationaalisia argumentteja tämän väitteen puolesta. Ne vain ilmaisevat tämän ateistisen vakaumuksen värikkäästi ja vaikuttavasti ja keskittyvät selittämään miten usko Jumalaan on mahdollista, vaikka Jumala ei ole olemassa. Siinä mielessä niiden pätevyys lepää evidentialistisen väitteen varassa. Se että Nietzschen, Freudin ja Marxin kirjoitukset pystyvät tuottamaan voimakkaan ateistisen vakaumuksen, vaikka ne eivät tarjoa rationaalisia argumentteja Jumalan olemassaoloa vastaan, on mielenkiintoinen uskonnonpsykologinen tosiasia, johon ei toistaiseksi ole kiinnitetty riittävästi huomiota. Siirryn tarkastelemaan teististä vastausta evidentialistiseen väitteeseen, jonka mukaan ei ole järjellistä uskoa Jumalan olemassaoloon, koska sitä ei ole mahdollista todistaa oikeaksi. Evidentialistit vetoavat siihen, että uskonnollisista kysymyksistä on kiistelty läpi ihmiskunnan historian ilman että niistä on päästy yksimielisyyteen. He sanovat tämän johtuvat siitä, että uskonnolliset väitteet eivät ole samalla tavalla empiirisesti testattavissa tai rationaalisesti arvioitavissa kuin vähemmän yleiset hypoteesit olemassaolon luonteesta, joista tyyppillisiä esimerkkejä ovat tieteelliset hypoteesit. Tämä herättää kaksi perustavaa kysymystä: (1) Mitä voidaan pitää asiaankuuluvana todistusaineistona pyrittäessä ratkaisemaan perustavanlaatuisia kysymyksiä, jotka koskettavat ihmisen paikkaa olemassaolossa ja hyvän elämän luonnetta? (2) Mitä voidaan pitää riittävänä todistusaineistona tämän kysymyksen ratkaisemiseksi. Ensimmäinen kysymys koskee sitä, minkä tyyppinen todistusaineisto on hyväksyttävää. Toinen kysymys koskee todistusaineiston riittävyyden määrittelemisen ongelmaa. Teistiset uskonnofilosofit ovat kiistäneet evidentialistiset vastaukset molempiin näihin kysymyksiin. (1) Ensinnäkin he kiinnittävät huomiota siihen, että todistuksen vaatimusta ei voida jatkaa loputtomasti. Lopulta on päädyttävä väitteisiin, joita ei enää tarvitse perustella muilla väitteillä, vaan joita voidaan pätevästi pitää perustavina. Evidentialistitkin hyväksyvät, että tällaisia ovat esimerkiksi väitteet, jotka perustuvat välittömiin aistihavaintoihin, kuten että näen edessäni pöydän, tai jotka ovat rationaalisesti kiistattomia kuten että 1 + 1 = 2. Teistiset kriitikot kuitenkin pitävät liian rajoittavana evidentialistista käsitystä siitä, mikä kelpaa päteväksi todistusaineistoksi, erityisesti sille ominaista kokemuksen käsitettä. Heidän mielestään kokemus ei rajoitu pelkkiin aistihavaintoihin. Tähän liittyen he kiistävät evidentialistisen oletuksen, että Jumalasta saatava todistusaineisto voi olla pelkästään epäsuoraa. (2) Toiseksi teistiset tietoteoreetikot kyseenalaistavat evidentialistisen käsityksen siitä, mitä olisi pidettävä riittävänä todistusaineistona. Erityisesti he kiistävät evidentialistisen oletuksen, että tieto edellyttää kykyä teoreettisesti todistaa tietoväitteiden pätevyys. Teistiset kriitikot hyväksyvät vaatimuksen, että Jumalaa koskeva tieto edellyttää riittäviä perusteita tai riittävää todistusaineistoa. Heidän mielestään tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että tieto Jumalasta edellyttäisi vastaansanomatonta teoreettista todistusta. Ihminen voi tietää Jumalan olevan olemassa ilman että hän pystyy teoreettisesti todistamaan Jumalan olevan olemassa. Tämä kiista Jumalaa koskevan tiedon ja todistusten luonteesta johtuu eroista tietoteoreettisissa perusnäkemyksissä. Evidentialismi ei ole ainoa eikä edes vallitseva suuntaus tietoteoriassa. Koherentistinen, reliabilistinen ja funktionalistinen kritiikki on paljastanut siinä vakavia ongelmia. Tietoteoriassa on viime vuosikymmeninä tapahtunut käänne näkemykseen, jonka mukaan olennaista on tiedollisten prosessien luotettavuus sinänsä riippumatta siitä, pystytäänkö näiden prosessien luotettavuus todistamaan. Seuraavassa alaluvussa käsiteltävät teistiset tietoteoreetikot korostavat sitä, että tiedon luotettavuus perustuu niiden prosessien luotettavuuteen, joilla tietoa saadaan. Vaikka ei voidakaan esittää vastaansanomattomia todisteita laaja-alaisista kysymyksistä kuten Jumalan olemassaolosta, on kuitenkin tiedollisesti perusteltua uskoa Jumalan olemassaoloon. Näitä asioita koskevia käsityksiä voidaan rationaalisesti vertailla keskenään Teistiset tietoteoreetikot hyväksyvät perustavan evidentialistisen vaatimuksen, että tiedolla pitää olla riittävät perusteet. He myöntävät, että olemassaolevat teistiset argumentit eivät ole vastaansanomattomia. He kuitenkin hylkäävät perustavat evidentialistisen oletuksen, että Jumalan ei voida tietää olevan olemassa, ellei hänen olemassaoloaan pystytä todistamaan. Tieto Jumalasta voi olla välitöntä ja pätevästi perustavaa. Siksi tieto Jumalan olemassaolosta ei välttämättä tarvitse tuekseen erityisiä argumentteja, vaikka argumentatiivisella todistusaineistolla onkin merkitystä pyrittäessä ratkaisemaan kysymys Jumalan olemassaolosta. Tieto Jumalan olemassaolosta ei useiden teistien mielestä edellytä kykyä tehdä teoreettisesti selkoa niiden tiedollisten prosessien luotettavuudesta, joiden kautta Jumalasta saadaan tietoa. Riittää, että kyseiset tiedolliset prosessit sopivat tiedolliseen ympäristöönsä ja pystyvät saavuttamaan siitä luotettavaa tietoa. Jokainen ihminen joutuu käytännössä elämään jonkin olevaisen ja hyvän elämän luonnetta koskevan uskomusjärjestelmän pohjalta, vaikka hän ei pystyisikään tätä käsitystään kiistattomasti todistamaan. Yleisesti hyväksytyn teoreettisen todistuksen puute ei merkitse, että mitään totuuksia ei ole olemassa. Kaikki tavat elää eivät ole yhtä arvokkaita eivätkä kaikki tavat ymmärtää maailmankaikkeutta ole yhtä tosia, vaikka laaja-alaisista kysymyksistä ei pystytäkään esittämään kiistattomia teoreettisia todistuksia.
Yhteenveto:
Kaikki ApoWikiin tehtävät tuotokset katsotaan julkaistuksi GNU Free Documentation License 1.3 or later -lisenssin mukaisesti (katso lisätietoja sivulta
ApoWiki:Tekijänoikeudet
). Jos et halua, että tekstiäsi voidaan muokata ja uudelleenkäytetään vapaasti, älä tallenna sitä.
Lupaat myös, että kirjoitit tekstisi itse, tai kopioit sen jostain vapaasta lähteestä.
Älä käytä tekijänoikeuden alaisa materiaalia ilman lupaa!
Peruuta
Muokkausohjeet
(avautuu uuteen ikkunaan)
Valikko
Valikko
Etusivu
Kahvihuone
Ilmoitustaulu
Lukusuositukset
Tuoreet muutokset
Luokkahakemisto
Satunnainen sivu
Kiitokset
Linkit
Ohje
Wiki-työkalut
Wiki-työkalut
Toimintosivut
Sivutyökalut
Sivutyökalut
Käyttäjäsivun työkalut
Lisää
Tänne viittaavat sivut
Linkitettyjen sivujen muutokset
Sivun tiedot
Sivun lokit