Anonyymi
Et ole kirjautunut
Keskustelu
Muokkaukset
Luo tunnus
Kirjaudu sisään
ApoWiki
Haku
Muokataan osiota sivusta
Onko uskonnon opetus indoktrinaatiota?
ApoWikistä
Nimiavaruudet
Sivu
Keskustelu
Lisää
Lisää
Sivun toiminnot
Lue
Muokkaa
Historia
Varoitus:
Et ole kirjautunut sisään. IP-osoitteesi näkyy julkisesti kaikille, jos muokkaat. Jos
kirjaudut sisään
tai
luot tunnuksen
, muokkauksesi yhdistetään käyttäjänimeesi ja saat paremman käyttökokemuksen.
Mainosroskan tarkastus.
Älä
täytä tätä!
== Mitä uskonnolla tarkoitetaan? == Sisältökriteeri kohdistaa huomion maailmankatsomuksellisten ja uskonnollisten uskomusten opettamiseen, erityisesti pyrkimykseen opettaa tietyn uskonnon tai maailmankatsomuksen vakaumuksia lapsille. Tavallisesti tätä kriteeriä tulkitaan niin, että sen mukaan tunnustuksellinen uskonnonopetus on indoktrinoivaa. En halua tässä yhteydessä ottaa kantaa kysymykseen, missä määrin tunnustuksellisena uskonnonopetuksena tunnettu opetus Suomen koululaitoksessa on käytännössä tunnustuksellista ja missä määrin se on ennemminkin vertailevaa uskontotiedettä. Tunnustuksellista uskonnonopetusta annetaan kuitenkin ilmeisesti kirkoissa, moskeijoissa, synagogissa ja temppeleissä, joissa opetetaan tiettyjä sisällöllisiä uskonnollisia käsityksiä totuuksina. En ole tässä yhteydessä kiinnostunut niinkään uskonnonsosiologisesta kysymyksestä, missä määrin sisällöllisiä uskonnollisia totuuksia opetetaan. Tarkastelen sen sijaan kysymystä, onko sisällöllisten uskonnollisten uskomusten opettaminen totuutena indoktrinaatiota. Ensinnäkin on määriteltävä uskonto ja uskonnolliset totuudet. Uskonnolle on tietysti annettu lukuisia määritelmiä erilaisista lähtökohdista. Spiro (1986: 52) ehdottaa, että uskontoa koskevat määrityserimielisyydet eivät niinkään ole erimielisyyksiä termin "uskonto" ja sen ilmaiseman käsitteen merkityksestä kuin kiistoja siitä, mitkä ilmiöt tai ilmiöjoukot muodostavat termin tarkoitteen. Uskonto on hyvin monimuotoisesti kietoutunut kulttuurin osatekijöihin, niin että on vaikea löytää määritelmää, joka olisi kokonaisuuden kannalta riittävän väljä ja tutkimuksen kannalta kyllin tiukka (Pentikäinen 1986: 13). Paitsi että henkilökohtaisella asennoitumisella uskontoon on huomattava vaikutus käsitteen määrittelyyn, kiistoja aiheuttavat myös vertailevat huomiot. Määritelmä, joka sopii hyvin islamiin, ei sovi ehkä yhtä hyvin buddhalaisuuteen. Lisäksi eri määritelmät painottavat eri tavoin uskonnollisten ilmiöiden eri ulottuvuuksia. Spiro itse määrittelee uskonnon "instituutioksi, joka koostuu kulttuurisesti kaavoittuneesta vuorovaikutuksesta kulttuurisesti ilmaistujen yli-inhimillisten olentojen kanssa" (Spiro 1986:63). Tämän määritelmän ongelmana on, että se sulkee uskontojen joukosta mm. ateistisen buddhalaisuuden, vaikka se on monien muiden tuntomerkkien perusteella tyypillinen uskonto (Pentikäinen 1986: 14). Pentikäinen (1986: 13) pitää yhtenä vaikeutena uskonnon käsitteen määrittelyssä sitä, että on olemassa ilmiöitä, joissa ei ainakaan julkilausutusti uskota yli-inhimillisiin olentoihin, mutta jotka muuten täyttävät uskonnon tuntomerkit ja hoitavat samoja tehtäviä kuin uskonto. Lisääntyvästä tiedosta huolimatta maapallolta ei ole toistaiseksi todettu ainoatakaan uskonnotonta kulttuuria. Sielläkin, missä uskonnosta on virallisesti ja näennäisesti luovuttu, on yleensä luotu jokin ihmisen uskonnollisia tarpeita tyydyttävä ja uskontojen funktioita korvaava vaihtoehto. Esimerkiksi nykypäivän Kiinassa maolaisuuden kultti on erittäin vivahteikas. (Pentikäinen 1986: 13.) Pentikäisen mielestä virallisesti ateistisista kulttuureista on löydettävissä uskonnollisia piirteitä, joilla on keskeinen asema kulttuurissa. Näiden kulttuurien luonnetta ei ymmärretä oikein, jollei ymmärretä niiden uskonnollista luonnetta. Uskonto, kuten kaikki muutkin instituutiot muodostuvat kolmesta eri järjestelmästä: uskomusjärjestelmästä, siis sellaisten tietojen pysyvästä järjestelmästä, jotka koskevat yhtä tai useampaa maailmankaikkeuden aspektia; toimintajärjestelmästä, sellaisten käyttäytymismallien pysyvästä järjestelmästä, joiden tarkoituksena on tarpeiden tyydyttäminen; ja arvojärjestelmästä, pysyvästä periaatteiden järjestelmästä, jonka perusteella käyttäytymistä voidaan arvioida tietyn ansiomittarin mukaan. (Spiro 1986: 64.) Spiron mielestä uskonto eroaa muista instituutioista sikäli, että sen kolme järjestelmää ovat yhteydessä yliluonnollisiin olentoihin. Pentikäinen hyväksyy tämän määritelmän, mutta korostaa samalla, että yliluonnollisen käsitettä ei tule ymmärtää ulkopuolisen tarkkailijan vaan uskovan ihmisen näkökulmasta. Pentikäisen mielestä uskonnon määritelmän pitäisi pystyä sisällyttämään myös ne uskonnolliset ilmiöt, jotka ovat rakentuneet ateistisessa viitekehyksessä, koska muuten uskonnon käsitteen ulkopuolelle jää suuri joukko ilmiöitä, joilla on tyypillisesti uskonnollinen luonne. Roy Clouser (1989) ehdottaa, että tällä perusteella yliluonnollisiin ilmiöihin tulisi lukea esimerkiksi materia sellaisena kuin se ymmärretään materialistisessa maailmankatsomuksessa, koska siinä materialle annetaan monia sellaisia ominaisuuksia, joita sillä ei empiirisen tutkimuksen perusteella ole. Clifford Geertz analysoi uskonnon kulttuurista ulottuvuutta. Hänen määritelmänsä mukaan uskonto on symbolien järjestelmä, jonka tavoitteena on synnyttää ihmisissä voimakkaita, laaja-alaisia ja pitkäaikaisia mielialoja ja motivaatioita muodostamalla käsityksiä olemassaolon yleisestä järjestyksestä ja antamalla näille käsityksille sellainen asiallisuuden olemus, että mielialat ja motivaatiot tuntuvat erityisen realistisilta. (Geertz 1986: 91). Tämän määritelmän mukaan uskonto on kosmisen järjestyksen synopsis (yleiskatsaus) ja se antaa mielekkyyden ja tarkoituksen niille ongelmille, järkytyksille ja kärsimyksille, joita ihminen ei pysty käsittelemään oman kielensä ja kokemuksensa keinoin. Uskonnollinen käsitteistö tarjoaa uuden välineistön tällaisten asioiden käsittelemiseen. Niin ollen on ihmisen kannalta tärkeää, että kulttuuri tarjoaa käsitteitä, joiden avulla hän voi käsitellä näitä ongelmia. Jos ihmiset jätetään tässä yhteydessä tyhjiöön, he jäävät vaille symbolisia välineitä perustavien ongelmiensa ratkaisemisessa. Tällainen kosmisen järjestyksen synopsis voidaan ymmärtää useissa eri tietoteoreettisissa viitekehyksissä. Sen voidaan ymmärtää koostuvan puhtaasti illusorisista, kuvitteellisista käsityksistä, jotka silti tarjoavat ihmisille käsitteellisiä välineitä ongelmiensa ratkaisuun. Peter Winch puolustaa tällaisten illusoristen käsitysten tehtävää kulttuurissa sillä, että ne laajentavat ihmisten mahdollisuuksia löytää merkityksen tuntu elämälleen. Winchin mielestä oma kulttuurimme ei ole onnistunut tarjoamaan riittävästi rakennusaineksia elämän merkityksen mieltämiseen. Yhtenä syynä tähän on ollut, ettei se ole tehnyt oikeutta uskonnollisen opetuksen mahdollisuuksille tässä suhteessa. (Winch 1970: 106; Kannisto 1986: 231-2.) Winchin mallissa kasvattajat tiedostavat opettavansa uskomuksia, jotka eivät ole tosia. Näiden uskomusten opettamista perustellaan sillä, että niiden avulla ihmisten elämä saa merkityksen tunnun. Winch olisi siten Hirstin ja Flew'n kanssa samaa mieltä siitä, että yleisesti tunnustetuilla järkisyillä arvioiden nämä uskomukset eivät ole päteviä. On epäselvää, kutsuisiko Winch niiden opettamista indoktrinaatioksi vai ei. Jos hän kutsuu sitä indoktrinaatioksi, hän katsoo indoktrinaation olevan joissakin tapauksissa kulttuurisesti perusteltavissa. Tässä yhteydessä haluan kuitenkin tarkastella näkemystä, joka on paljon selvemmin ristiriidassa Hirstin ja Flew'n teorioiden kanssa. Sen mukaan on olemassa uskonnollisia uskomuksia, jotka kestävät järkiperäisen arvioinnin ja ovat tosia. Tällaisten uskonnollisten uskomusten opettaminen ei ole indoktrinaatiota, koska ne ovat rationaalisesti moitteettomia. Jotta keskustelu ei hajautuisi liiaksi, otan tarkastelun kohteeksi yhden tällaisen uskomuksen, jota on puolustettu järjellisillä argumenteilla läpi filosofian historian. Tätä uskomusta voidaan pitää teismin olennaisena väitteenä (ks. esim. Draper 1989: 331). On olemassa persoonallinen Jumala, joka on moraalisesti täydellinen, kaikkivaltias, kaikkitietävä, ja joka on luonut universumin. Onko tämän lauseen opettaminen indoktrinaatiota? Tarkoitan tässä yhteydessä sellaista opetusta, joka ei ainoastaan pyri opettamaan tämän uskomuksen historiallista taustaa, opettamaan tätä lausetta myyttinä joka antaa elämälle merkityksen tunnun, vaan joka myös pyrkii opettamaan tätä lausetta totuutena. Silloin kun tätä lausetta pidetään rationaalisesti perusteltuna väitelauseena, sitä ei ymmärretä merkityksessä, jossa esimerkiksi uskonnollisen murroksen kokenut analyyttisen filosofian edustaja Hilary Putnam (1996) sen ymmärtää. Hänen mielestään lause "Jumala on olemassa" ei ole ristiidassa kielteisen lauseen kanssa, jonka mukaan "Jumala ei ole olemassa". Tunnettu ateisti Herman Philipse (1996) argumentoi Putnamin kielenkäyttöä vastaan toteamalla, että jos lause "Jumala on olemassa" ei ole väitelause, joka voisi olla ristiriidassa Jumalan olemassaolon kieltävän lauseen kanssa, koko kysymyksestä on mahdotonta keskustella. Putnam ei katso uskonnollisuutensa olevan ilmaistavissa väitelausein. Tämä merkitsee, että Putnamin kanssa ei ole mahdollista keskustella uskonnosta. Hänen kanssaan ei ole mahdollista edes olla samaa mieltä. Se mitä vastaan ei voi mitään sanoa, ei ole myöskään puolustettavissa. Ongelmana on se, että Putnam ei ole sanonut mitään. (Philipse 1996: 30.) Philipse puolustaa käsitystä, jonka mukaan uskonnollisia väitteitä on tarkasteltava samoilla kriteereillä kuin yleensä väitelauseita. Jos on olemassa Jumala, joka on moraalisesti täydellinen, kaikkivaltias ja kaikkitietävä ja joka on luonut universumin, niin ei ole totta, että tällaista Jumalaa ei ole olemassa. Jos taas tällaista Jumalaa ei ole olemassa, ei ole perusteltua opettaa, että hän on olemassa. Philipse siis hylkää tulkinnat, joissa uskonnollisten väitteiden totuuskysymystä ei koeta mielekkääksi. Hänestä ei ole mielekästä rajoittua keskustelemaan tulkinnoista, jotka katsovat tämän lauseen pelkästään sanovan jotain ihmisen uskonnollisesta tietoisuudesta, ihmisen taipumuksesta kokea tietynlaisia tunteita tai omaksua tietynlaisia asenteita. Hän vaatii, että tämä lause ymmärretään väitelauseeksi, joka sanoo persoonallisen kaikkivaltiaan Jumalan olevan olemassa. Tämän vastakohta on se, että häntä ei ole olemassa. Onko opetus tällaisen Jumalan olemassaolosta välttämättä indoktrinaatiota? Philipse itse puolustaa ateistista käsitystä, jonka mukaan tämä väite on epätosi. Teismin peruslause sanoo jotain sellaista, mitä ateistit pitävät epätotena. Ateismin peruslauseen voisi ilmaista muodossa: Ei ole olemassa yliluonnollisia olentoja, joten ei ole olemassa kaikkivaltiasta, kaikkitietävää ja moraalisesti täydellistä persoonaa, joka on luonut universumin. Teistinen ja ateistinen väite eivät voi olla totta yhtä aikaa. Hirst ei suoranaisesti puolusta ateistista kantaa, jonka mukaan teistinen lause on epätosi, vaan hän esittää, että teistinen lause on niin syvästi kiistanalainen, ettei ole perusteita opettaa sitä totuutena. Hänen mielestään teistinen väite on niin perustavasti kiistanalainen, ettei kukaan voi älyllisesti rehellisellä tavalla opettaa sitä totuutena. Hirstin voidaan siten sanoa puolustavan tietoteoreettista agnostisismia uskonnollisten lauseiden suhteen. Tämä uskomus voidaan ilmaista muodossa: Ei ole mahdollista tietää, onko olemassa yliluonnollisia olentoja ja onko universumin olemassaolo seurausta heidän hyväntahtoisista tai pahantahtoisista teoistaan. Tämän agnostisen väitteen ongelmana on joskus katsottu olevan, että se johtaa loogisesti ateistiseen väitteeseen. Se joka väittää, ettei ole mahdollista tietää, onko Jumala olemassa, olettaa, ettei ole olemassa mitään tietoa Jumalan olemassaolosta. Jos Jumalan olemassaolosta ei ole olemassa mitään tietoa, niin ei ole myöskään mahdollista, että Jumala olisi olemassa. Jos Jumala on olemassa, niin on myös olemassa tietoa hänen olemassaolostaan. Tietysti agnostikko voi tarkoittaa väitteellään sitä, että ihmisen ei ole mahdollista tietää, onko Jumala olemassa, vaikka tällaista tietoa olisikin olemassa. Mutta jos on periaatteessa olemassa tietoa Jumalan olemassaolosta, niin on aina myös mahdollista, että ihminen pääsee tuosta tiedosta selville. Hirst ei kuitenkaan näe näitä loogisia ongelmia. Hänen mukaansa ilmeisesti tätä agnostista lausetta voidaan opettaa indoktrinoimatta. Päättelen tämän siitä, että hän itse opettaa sitä, ja oletan, ettei hän määrittele omaa opetustaan indoktrinaatioksi. Hänen mielestään teistisen lauseen opettaminen on indoktrinaatiota. Ei ole selvää, pitäisikö hän saman kriteerin perusteella myös ateistisen lauseen opettamista indoktrinaationa. Michael Scrivenin (1966: 87) mielestä ateistisen tai agnostisistisen lauseen opettaminen on kasvatuksellisesti hyväksyttävää, kun taas teistisen lauseen opettaminen on indoktrinaatiota. Uskonnolliset uskomukset ovat tyyppiesimerkkejä täysin perusteettomista uskomuksista. Näiden uskomusten todenperäisyyden tueksi ei ole esittää perusteluja. Siksi niiden opettaminen on indoktrinoivaa. Usko ateismiin ei puolestaan ole tiedollisesti kyseenalainen siinä mielessä kuin uskonnolliset uskomukset, koska on järkevää uskoa ateismiin juuri siksi, että uskonnon puolesta ei ole esitettävissä todistusaineistoa. Scriven olettaa päteväksi seuraavan periaatteen: jos ei voida esittää todistusaineistoa myönteisen väitelauseen puolesta (Jumala on olemassa), silloin kielteinen väite (Jumala ei ole olemassa) on ainoa, mikä voidaan rationaalisesti hyväksyä. Jos ei voida todistaa, että Jumala on olemassa, silloin voidaan tietää, että Jumala ei ole olemassa. Tämä oletus on kuitenkin ongelmallinen. Sen ongelmallisuus tulee ilmi, jos tarkastellaan toista esimerkkiä. Otetaan esimerkiksi lause: "On olemassa ainakin yksi ihminen, jota Jumala ei ole luonut." Jos kukaan ei pysty todistamaan oikeaksi tätä lausetta, olisi meidän Scrivenin periaatteen pohjalta järkevää uskoa sen kieltävään väitteeseen: "Ei ole olemassa yhtään ihmistä, jota Jumala ei ole luonut." Scrivenin periaate johtaa meidät siten loogiseen ristiriitaan. Koska Jumalan olemassaoloa ei pystytä todistamaan, on järkevää uskoa ateismiin. Koska ei ole mahdollista todistaa, että on olemassa ihminen, jota Jumala ei ole luonut, on järkevää uskoa, että Jumala on luonut kaikki ihmiset, mikä merkitsee sitä, että Jumala on olemassa. (Plantinga 1983: 27-29.) [[Antony Flew]] pyrkii välttämään tämän loogisen ongelman puolustamalla kielteistä ateismia. Kielteinen ateisti ei suoranaisesti kiellä Jumalan olemassaoloa. Hän vain pidättyy muodostamasta uskomusta, jonka mukaan Jumala on olemassa. Flew perustelee kielteistä ateismia sillä, että Jumalan olemassaoloa ei voi todistaa. Tällä perusteella hän pitää uskoa ateismiin perustavana: Ateismin ensisijaisuus voidaan oikeuttaa vetoamalla siihen, että uskomuksilla täytyy olla perusteita. Jos halutaan osoittaa todeksi, että on olemassa Jumala, silloin meillä täytyy olla hyviä perusteita uskoa, että asia on todella niin. Siihen asti kunnes hyviä perusteita esitetään, meillä ei ole kirjaimellisesti mitään syytä uskoa, ja tässä tilanteessa ainoa järjellinen asenne on joko kielteinen ateismi tai agnostisismi. (Flew 1976: 22.) Flew argumentoi, ettei ole olemassa "hyviä perusteita" uskoa Jumalan olevan olemassa. Olennainen kysymys koskee sitä, mitä olisi pidettävä "hyvinä perusteina" uskoa Jumalan olemassaoloon. Onko Flew'lla hyviä perusteita väittää yksiselitteisesti, ettei ole olemassa hyviä perusteita uskoa Jumalaan? Flew jättää sanomatta, että monet johtavat uskonnonfilosofit ovat eri mieltä hänen kanssaan juuri tästä kysymyksestä. Tässä on kiistan ydin. On selvää, että jos ei ole hyviä perusteita uskoa Jumalan olemassaoloon, silloin kukaan järkevä ihminen ei voi olla teisti. Yhtä lailla on selvää, että jos on hyviä perusteita uskoa Jumalan olemassaoloon, silloin kukaan järkevä ihminen ei voi olla ateisti. Ongelmana on, että ihmiset ovat eri mieltä siitä, mitkä ovat hyviä perusteita. Ne perusteet, joita teistit pitävät hyvinä, eivät vakuuta ateisteja. Ja ne perusteet, joita ateistit pitävät hyvinä, eivät vakuuta teistejä. Molemmilla puolilla on oletettavasti yhtä älykkäitä ihmisiä, jotka lisäksi tuntevat toistensa argumentit. Miten on mahdollista, että kaksi yhtä älykästä ihmistä, jotka tuntevat samat argumentit ja samat tosiasiat, päätyvät kyseisestä asiasta vastakkaisiin päätelmiin? On huomattava, että tämä ongelma ei koske ainoastaan kysymystä Jumalan olemassaolosta. Se koskee lähes jokaista muutakin filosofista ongelmaa. Jokaisen merkittävän filosofisen ongelman suhteen käsitykset eroavat toisistaan. Esimerkkinä voi olla vaikkapa kysymys tahdon vapaudesta. Filosofit ovat eri mieltä esimerkiksi siitä, sopiiko vapaa tahto yhteen determinismin kanssa. Kiistan molemmat osapuolet katsovat, että heillä on hyvät perusteet katsomuksiinsa, vaikka toiset filosofit, jotka tuntevat samat tosiasiat ja argumentit, uskovat päinvastoin. (Van Inwagen 1996: 138.) Flew'n kriteerin ytimessä on vaatimus, että hyviksi perusteiksi kelpaavat vain sellaiset perusteet, jotka vakuuttavat kiistan kaikki osapuolet. Flew ei kuitenkaan sovella kriteeriään mihinkään muuhun filosofiseen ongelmaan kuin kysymykseen Jumalan olemassaolosta. Tämä on ymmärrettävää, sillä jos hän soveltaisi sitä johdonmukaisesti, hän joutuisi sanomaan, ettei kenelläkään filosofilla ole hyviä perusteita omaksua mitään kantaa mistään filosofisesta ongelmasta, koska jokaisen ongelman kohdalla on pysyviä ja syviä erimielisyyksiä. Tämä johtaisi filosofiseen skeptisismiin, näkemykseen jonka mukaan ei ole mahdollista ratkaista kiistoja esimerkiksi nominalistien ja realistien, dualistien ja monistien, tavallisen kielen filosofien ja fenomenologien välillä. Filosofiset skeptikot tuntevat monia filosofisia vaihtoehtoja, mutta eivät omaksu niistä mitään, he ovat kuunnelleet monia filosofisia väittelyjä, mutta eivät koskaan ole päätyneet mihinkään nimenomaiseen näkemykseen mistään asiasta. Flew ei ole valmis olemaan filosofinen skeptikko missään muussa kysymyksessa kuin kysymyksessä Jumalan olemassaolosta. Syykin on ilmeinen. Filosofinen skeptisismi on sisäisesti ristiriitainen kanta: filosofinen skeptikko kieltää, että olisi hyviä perusteita omaksua kanta, josta vallitsee pysyviä erimielisyyksiä, ja kuitenkin hän omaksuu filosofisen skeptisismin, joka on itsessään kiistanalainen kanta. Flew'n lähestymistavan ongelmana on, ettei hän anna mitään perusteita soveltaa kriteeriään näin valikoivasti. (Vrt. Van Inwagen 1996: 149-153.) Sisältökriteeri ei siten näyttäisi tarjoavan yksiselitteisiä perusteita erottaa teististä, ateistista ja agnostisista uskomusta toisistaan. Toisin sanoen samoilla kriteereillä, joilla Hirst pitää teistisen uskomuksen opettamista indoktrinaationa, voidaan myös hänen agnostisen kantansa opettamista pitää indoktrinaationa. Tai toisin päin, samoilla kriteereillä, joilla Hirst katsoo agnostisen uskomuksen opettamisen olevan kasvatuksellisesti hyväksyttävää, on myös ateistisen ja teistisen lauseen opettaminen kasvatuksellisesti hyväksyttävää. Samantyyppinen argumentti pätee myös Antony Flew'n kantaa vastaan. Samoilla kriteereillä, joilla hän pitää ateistisen ja agnostisistisen väitteen opettamista kasvatuksellisesti hyväksyttävänä, voidaan myös teistisen väitteen opettamista pitää kasvatuksellisesti hyväksyttävänä. Ja samoilla kriteereillä millä hän pitää teistisen uskomuksen opettamista indoktrinaationa, voidaan pitää myös ateistisen ja agnostisen uskomuksen opettamista indoktrinaationa. Siirryn nyt yksityiskohtaisemmin tarkastelemaan sisältökriteerin puolesta esitettävää argumentaatiota ja sitä vastaan esitettyä kritiikkiä.
Yhteenveto:
Muutoksesi astuvat voimaan välittömästi.
Kaikki ApoWikiin tehtävät tuotokset katsotaan julkaistuksi GNU Free Documentation License 1.3 or later -lisenssin mukaisesti (
ApoWiki:Tekijänoikeudet
). Jos et halua, että kirjoitustasi muokataan armottomasti ja uudelleenkäytetään vapaasti, älä tallenna kirjoitustasi. Tallentamalla muutoksesi lupaat, että kirjoitit tekstisi itse, tai kopioit sen jostain vapaasta lähteestä.
ÄLÄ KÄYTÄ TEKIJÄNOIKEUDEN ALAISTA MATERIAALIA ILMAN LUPAA!
Peruuta
Muokkausohjeet
(avautuu uuteen ikkunaan)
Valikko
Valikko
Etusivu
Kahvihuone
Ilmoitustaulu
Lukusuositukset
Tuoreet muutokset
Luokkahakemisto
Satunnainen sivu
Kiitokset
Linkit
Ohje
Wiki-työkalut
Wiki-työkalut
Toimintosivut
Sivutyökalut
Sivutyökalut
Käyttäjäsivun työkalut
Lisää
Tänne viittaavat sivut
Linkitettyjen sivujen muutokset
Sivun tiedot
Sivun lokit