Ero sivun ”Evoluutio (kirja)” versioiden välillä

ApoWikistä
(viitteiden fiksailua)
(Archaeopteryx-väite ja kritiikkiä siihen lisätty. Kieliasussa parannettavaa.)
Rivi 19: Rivi 19:
===Luku 2 Millaisia todisteita evoluutiosta on?===
===Luku 2 Millaisia todisteita evoluutiosta on?===


Luvussa 2 Mayr esittelee evoluution oppikirjaesimerkkejä, kuten
Tässä luvussa Mayr lähtee käsittelemään evoluution todisteita. Hänen mukaansa evoluutioteoria on varma tosi, jota tukevat kaikki todisteet biologian eri aloilta. Hänen mukaansa niitä ei voi itse asiassa edes ymmärtää ilman evoluutiota. Mayr argumentoi evoluution vakuuttavimman näytön olevan fossiileissa, joskin harmittelee fossiiliaineiston "töksähtelevyyttä". Tämän hän kuitenkin selittää sillä, että monet fossiilit ovat pyyhkiytyneet pois monissa luonnonmullistumissa. Lisäksi on hyvin epätodennäköistä, että eliö ylipäänsä fossiloituu, sillä se vaatii eliön hautautumisen nopeasti täysin hapettomaan tilaan<ref>''Evoluutio'' s.38-39</ref>.
''Archaeopteryx'', valaiden ja hevosten evoluutiota, homologiaa (koiran, myyrän, apinan, valaan eturaajat), radiometrisiä iänmääritysmenetelmiä, Ernst Haeckelin sikiökuvia, surkastumia, molekylaarista todistusaineistoa ja molekyylikelloa. Hän myös mainitsee evoluutioteorian tueksi sen, että fossiileja löytyy vain sieltä, mistä niitä oletetaankin löytyvän.
 
Silloin tällöin kuitenkin löytyy Mayrin mukaan onnekkaasti joku harvinainen välimuotofossiili ja esimerkiksi hän nostaa ''Archaeopteryx''in. Hän kirjoittaa ''Archaeopteryx''in olevan alkukantaisen linnun fossiili jurakaudelta, jolla oli monia esimuodoilta polveutuneita ominaisuuksia, kuten hampaat ja pitkä pyrstö. Lisäksi sillä oli monia lintumaisia piirteitä, kuten silmät, höyhenet, siivet ja aivot<ref>''Evoluutio'' s.39</ref>.
 
''Archaeopteryx''in ylimenomuotouteen liittyy kuitenkin monia ongelmia. Esimerkiksi jopa evolutionistisin menetelmin tehty ajoitus näyttää väärää aikaa. ''Archaeopteryx'' on ajoitettu noin 153 miljoonaa vuotta vanhaksi, ja jopa nokkalintu ''Confuciusornis'' on ajoitettu 135 miljonaa vuotta vanhaksi. Evolutionistien väittämät ''Archaeopteryx''in dinosaurusesi-isät, kuten ''Sinosauropteryx'' ja ''Caudipteryx'' on ajoitettu 125 miljoonaa vuotta vanhoiksi. Näin ollen evolutionistien omilla menetelmillä ''Archaeopteryx'' ja ''Confuciusornis'' on ajoitettu miljoonia vuosia vanhemmiksi kuin niiden oletetut dinosaurus esi-isät. Lintutieteilijä [http://fi.wikipedia.org/wiki/Alan_Feduccia Alan Feduccia]  onkin kritisoinut dinosauruksista lintuun -opinkappaletta toteamalla, että eihän kukaan voi olla isoisäänsä vanhempi. Dinosauruksista lintuhin -kehityskulkuun uskovat ovat toisinaan vastanneet tähän toteamalla, että isoisä voi elää pidempään, kuin lapsenlapsi. Mutta jos tämä on totta, on vaikea ymmärtää, että kehittynyt nokkalintu ''Confuciusornis'' voisi ilmaantua 10 miljoonaa vuotta aikaisemmin, kuin sen höyhenpeitteiset esi-isät.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Jonathan Sarfati | Nimeke=The Greatest Hoax On Earth? Refuting Dawkins On Evolution | Julkaisija=Creation Book Publishers | Julkaisupaikka=Brisbane, Australia | Vuosi=2010 | Tunniste= ISBN 978-0-949906-73-1}}, s.124</ref>
 
''Archaeopteryx''illä on  myös ainutlaatuisesti sunnitellut läpivirtauskeuhkot. Ilma kulkee keuhkoissa vain yhteen suuntaan mahdollistaen näin maksimaalisen hapenottokyvyn. Tämä järjestelmä on täysin erillainen, kuin matelijoiden paljekeuhkot, jollaiset ovat jopa ''Sinosauropteryx''illä. Ensimmäisillä välimuodoilla olisi reikä palleassa<ref>Pallea toimii niin sanottuna mäntänä matelijoiden paljekeuhkoissa</ref>, jolloin luonnovalinta toimisi sitä vastaan. Sen keuhkot vaativat myös tuekseen kiinnityksen reisiluihin, jotka dinosauruksilla ovat liikkuvat, eivätkä siten voi tarjota tukea lintumaiselle keuhkojärjestelmälle.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Jonathan Sarfati | Nimeke=The Greatest Hoax On Earth? Refuting Dawkins On Evolution | Julkaisija=Creation Book Publishers | Julkaisupaikka=Brisbane, Australia | Vuosi=2010 | Tunniste= ISBN 978-0-949906-73-1}}, s.125</ref>
 
Mayr käyttää evoluution todisteena myös valaiden ja hevosten evoluutiota, homologiaa (koiran, myyrän, apinan, valaan eturaajat), radiometrisiä iänmääritysmenetelmiä, Ernst Haeckelin sikiökuvia, surkastumia, molekylaarista todistusaineistoa ja molekyylikelloa. Hän myös mainitsee evoluutioteorian tueksi sen, että fossiileja löytyy vain sieltä, mistä niitä oletetaankin löytyvän.


===Luku 3 Elollisen maailman synty===
===Luku 3 Elollisen maailman synty===

Versio 19. elokuuta 2010 kello 20.51

Evoluutio1 on maineikkaan evoluutiobiologi Ernst Mayrin kirjoittama evoluutioteorian yleistajuinen oppikirja.

Sisältö

Osa 1 Mitä on evoluutio

Luku 1 Millaisessa maailmassa elämme?

Luvussa Mayr selvittää kolme maailmanselitysmallia:

  1. Ikuinen maailma. Aristoteleen näkemys, joka ei ole koskaan ollut suosittu.
  2. Nuori, muuttumaton maailma. Mayr väittää tämän olevan Raamattuun perustuva näkemys ja että se oli vallassa keskiajalta 1800-luvun puoliväliin asti. Hän väittää, että kreationistit uskovat Jumalan luoneen kaikki eliölajit jo täysin sopeutuneiksi eri olosuhteisiin ja luomakunnan olevan samassa tilanteessa kuin luomisviikollakin.2 Näkemys on kuitenkin olkinuken hakkaamista. Kreationistit hyväksyvät eliöiden muuntelevan Jumalan luoman luodun tyypin3 sisällä ja uskovat maailman rapistuvan syntiinlankeemuksen takia.
  3. Kehittyvä maailma. Mayr kirjoittaa, että 1600-luvun tieteellisen vallankumouksen myötä päädyttiin siihen, että havainnot olivat ristiriidassa Raamatun kanssa. Pääteltiin maapallon huima ikä ja todettiin, ettei luonto ollutkaan staattinen. Mayrin mukaan Raamatun ja luonnontieteellisten havaintojen ristiriidan selvittämiseksi kehiteltiin Scala Naturae eli suuri olemassaolon ketju. Tämän jälkeen Mayr selvittää Darwinin elämää ja taustaa hänen teorialleen.

Mayrin mukaan kopernikaaninen vallankumous näytti ensimmäisenä toteen, että kaikkia Raamatun väitteitä ei voitu ottaa kirjaimellisena totuutena.4 Kopernikaaninen vallankumous tarkoittaa siirtymistä maakeskeisestä maailmankuvasta aurinkokeskeiseen. Kyseessä oli Ptolemaioksen 2. vuosisadalla jKr. kehittämä maakeskeinen maailmankuva, jota tiedemaailma tuki ja kehitteli tuhannen vuoden ajan asettamatta sitä lainkaan kyseenalaiseksi. Myös katolinen kirkko tuki tätä näkemystä, vaikka Raamatussa sille ei olekaan perusteita.5

Mayr ottaa esille myös toisinaan esitetyn väitteen siitä, että evoluutioteoria on ristiriidassa entropian lain kanssa, koska entropian lain mukaan pitäisi ajan kuluessa epäjärjestyksen lisääntyä, mutta evoluutioteorian mukaan järjestys lisääntyy. Hän selittää tämän sillä, että entropian laki toimii vain suljetuissa järjestelmissä, mutta evoluutio tapahtuu avoimessa järjestelmässä. Tämä taas tarkoittaa hänen mukaansa, että organismit voivat vähentää entropiaa ympäristön kustannuksella järjestelmässä, jossa aurinko tarjoaa koko ajan lisää energiaa.6 Väite on ongelmallinen, sillä pelkkä auringon säteilemä energia ei johda kehitykseen: aurinkoenergia ei voi synnyttää eikä kasvattaa kasvia ilman solua, joka muuntaa säteilyenergiaa kasvin käyttämään kemialliseen muotoon. Hirsipinoon vuosikausiakaan paistava aurinko ei samoin rakenna taloa, vaan pikemminkin hirsipino lahoaa vähitellen luonnollisten prosessien vaikutuksesta. Bensiininkin palamisesta saadaan enemmän hyötyä irti, kun se poltetaan monimutkaisessa moottorissa.7

Luku 2 Millaisia todisteita evoluutiosta on?

Tässä luvussa Mayr lähtee käsittelemään evoluution todisteita. Hänen mukaansa evoluutioteoria on varma tosi, jota tukevat kaikki todisteet biologian eri aloilta. Hänen mukaansa niitä ei voi itse asiassa edes ymmärtää ilman evoluutiota. Mayr argumentoi evoluution vakuuttavimman näytön olevan fossiileissa, joskin harmittelee fossiiliaineiston "töksähtelevyyttä". Tämän hän kuitenkin selittää sillä, että monet fossiilit ovat pyyhkiytyneet pois monissa luonnonmullistumissa. Lisäksi on hyvin epätodennäköistä, että eliö ylipäänsä fossiloituu, sillä se vaatii eliön hautautumisen nopeasti täysin hapettomaan tilaan8.

Silloin tällöin kuitenkin löytyy Mayrin mukaan onnekkaasti joku harvinainen välimuotofossiili ja esimerkiksi hän nostaa Archaeopteryxin. Hän kirjoittaa Archaeopteryxin olevan alkukantaisen linnun fossiili jurakaudelta, jolla oli monia esimuodoilta polveutuneita ominaisuuksia, kuten hampaat ja pitkä pyrstö. Lisäksi sillä oli monia lintumaisia piirteitä, kuten silmät, höyhenet, siivet ja aivot9.

Archaeopteryxin ylimenomuotouteen liittyy kuitenkin monia ongelmia. Esimerkiksi jopa evolutionistisin menetelmin tehty ajoitus näyttää väärää aikaa. Archaeopteryx on ajoitettu noin 153 miljoonaa vuotta vanhaksi, ja jopa nokkalintu Confuciusornis on ajoitettu 135 miljonaa vuotta vanhaksi. Evolutionistien väittämät Archaeopteryxin dinosaurusesi-isät, kuten Sinosauropteryx ja Caudipteryx on ajoitettu 125 miljoonaa vuotta vanhoiksi. Näin ollen evolutionistien omilla menetelmillä Archaeopteryx ja Confuciusornis on ajoitettu miljoonia vuosia vanhemmiksi kuin niiden oletetut dinosaurus esi-isät. Lintutieteilijä Alan Feduccia onkin kritisoinut dinosauruksista lintuun -opinkappaletta toteamalla, että eihän kukaan voi olla isoisäänsä vanhempi. Dinosauruksista lintuhin -kehityskulkuun uskovat ovat toisinaan vastanneet tähän toteamalla, että isoisä voi elää pidempään, kuin lapsenlapsi. Mutta jos tämä on totta, on vaikea ymmärtää, että kehittynyt nokkalintu Confuciusornis voisi ilmaantua 10 miljoonaa vuotta aikaisemmin, kuin sen höyhenpeitteiset esi-isät.10

Archaeopteryxillä on myös ainutlaatuisesti sunnitellut läpivirtauskeuhkot. Ilma kulkee keuhkoissa vain yhteen suuntaan mahdollistaen näin maksimaalisen hapenottokyvyn. Tämä järjestelmä on täysin erillainen, kuin matelijoiden paljekeuhkot, jollaiset ovat jopa Sinosauropteryxillä. Ensimmäisillä välimuodoilla olisi reikä palleassa11, jolloin luonnovalinta toimisi sitä vastaan. Sen keuhkot vaativat myös tuekseen kiinnityksen reisiluihin, jotka dinosauruksilla ovat liikkuvat, eivätkä siten voi tarjota tukea lintumaiselle keuhkojärjestelmälle.12

Mayr käyttää evoluution todisteena myös valaiden ja hevosten evoluutiota, homologiaa (koiran, myyrän, apinan, valaan eturaajat), radiometrisiä iänmääritysmenetelmiä, Ernst Haeckelin sikiökuvia, surkastumia, molekylaarista todistusaineistoa ja molekyylikelloa. Hän myös mainitsee evoluutioteorian tueksi sen, että fossiileja löytyy vain sieltä, mistä niitä oletetaankin löytyvän.

Luku 3 Elollisen maailman synty

Kirjassa Mayr esittää yhden tarinan siitä, kuinka elämä voisi olla syntynyt. Hänen mukaansa elämä kehittyi pian sen jälkeen, kun se tuli mahdolliseksi, eli noin 3,8 miljardia vuotta sitten. Elämä alkoi yhteenkerääntyneistä makromolekyyleistä, jotka kykenivät ottamaan energiaa ja ainetta auringon säteilystä ja elottomista molekyyleistä. Mayr tunnustaa, että elämää ei ole kukaan pystynyt tuottamaan laboratoriossa, mutta toteaa heti perään, että ei se mahdotonta voi olla, koska se syntyi heti sen jälkeen, kun se tuli mahdolliseksi 3,8 miljoonaa vuotta sitten. Tämän jälkeen hän käsittelee esitumaisten muuttumista aitotumaiseksi ja sitten monisoluiseksi eliöksi ja eliökunnan polveutumista. Mayrin mukaan kambrikauden räjähdys ei ole vakava ongelma, koska tuohon aikaan monet pehmeäruumiiset pääjaksot saivat tukirangan hyvin samanaikaisesti saalistuspaineen tai ilmakehän happipitoisuuden kasvun takia. Näin ollen aikaisemmista muodoista ei ole jäänyt fossiileja. Mayr tunnustaa, että fossiiliaineisto varhaisista kasveista on niukkaa. Hän käsittelee myös selkärankaisten synnyn ja lintujen alkuperän.

Osa 2 Miten evolutiiviset muutokset ja sopeutuminen voidaan selittää

Luku 4 Miten evoluutio toimii ja miksi?

Luku 5 Muunteleva evoluutio

Luku 6 Luonnonvalinta

Luku 7 Adaptaatio ja luonnonvalinta: anageneesi

Osa 3 Monimuotoisuuden alkuperä ja evoluutio: Kladogeneesi.

Luku 8 Monimuotoisuuden yksiköt: Lajit

Luku 9 Lajiutuminen

Luku 10 Makroevoluutio

Osa 4 Ihmisen evoluutio

Luku 11 Miten ihmiset kehittyivät

Luku 12 Evoluutiobiologian rajoilla

Viitteet

  1. ^ Englanninkielinen alkuteos "What evolution is"
  2. ^ Kyseessä on William Paleyn kelloseppävertaus. Hänen mukaansa Jumala on kuin kelloseppä: hän on luonut lajit täydellisesti sopeutuneiksi eri olosuhteisiin niin, että ne eivät muutu.
  3. ^ Englanniksi "kind", eri merkitys kuin sanalla laji (engl. "species")
  4. ^ Evoluutio, s. 26
  5. ^ Pekka Reinikainen: Unohdettu Genesis. Luominen vai evoluutio. Helsinki: Kustannus Oy Uusi Tie, 1991. 2. täydennetty painos 1994. ISBN 951-619-239-4. , s.9
  6. ^ Evoluutio, s.30-31
  7. ^ Pekka Reinikainen: Unohdettu Genesis. Luominen vai evoluutio. Helsinki: Kustannus Oy Uusi Tie, 1991. 2. täydennetty painos 1994. ISBN 951-619-239-4. , s.66
  8. ^ Evoluutio s.38-39
  9. ^ Evoluutio s.39
  10. ^ Jonathan Sarfati: The Greatest Hoax On Earth? Refuting Dawkins On Evolution. Brisbane, Australia: Creation Book Publishers, 2010. ISBN 978-0-949906-73-1. , s.124
  11. ^ Pallea toimii niin sanottuna mäntänä matelijoiden paljekeuhkoissa
  12. ^ Jonathan Sarfati: The Greatest Hoax On Earth? Refuting Dawkins On Evolution. Brisbane, Australia: Creation Book Publishers, 2010. ISBN 978-0-949906-73-1. , s.125