Uskonnon olemus, logiikka ja myytit
Erästä viimeaikaista uskonrauhan rikkomissyytettä käsitelleeseen juttuun antamassaan ratkaisussa Helsingin käräjäoikeus oli lausunut mm. seuraavaa:
"[O]bjektiivisesti arvioiden jo minkä tahansa uskonnon olemukseen kuuluu, että sen käsitteisiin liittyvä totuus oli suhteellista. Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ollut todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävässä keskustelussa."1
Tämä aikanaan tehdyn ratkaisun osaperustelu on kristillisen apologetiikan kannalta ilman muuta monellakin tapaa merkityksellinen, joten se antaa aiheen jatkoanalyysiin.
Koska tämä nimenomainen perustelutapa on ollut välitön syy käsillä olevan artikkelin kirjoittamisen aloittamiseen, artikkelin olisi selvyyden vuoksi voinut otsikoida pitemminkin: esim. "Uskonnon olemus, logiikka ja myytit Suomen oikeuskäytännössä". Tällainen lisäys olisi kuitenkin tarpeettomasti rajannut artikkelin sisältöä. Oikeutta ei jaeta tyhjiössä. Se, että käräjäoikeus ylipäänsä katsoi voivansa nojautua tällaiseen järkeilyyn, onkin mitä ilmeisimmin oire yhteiskunnassamme paljon laajemmallekin levinneestä harhaluulojen vallassa elämisestä, joka vaatii kokonaisvaltaista vastausotetta, ei vain joidenkin oireiden hoitoyritystä, niiden pelkästä päivittelemisestä puhumattakaan.
Mitä oikeastaan sanottiin
Seuraava taulukko tiivistää sen, mitä Helsingin käräjäoikeuden kyseisestä lausumasta voi välittömästi todeta:
| Helsingin KO:n tekstikohta1 | tulkinta | kommentti | kritiikki | johtopäätös |
|---|---|---|---|---|
| "objektiivisesti arvioiden ..." | julistautuminen objektiivisen totuuden haltijaksi käsiteltävässä asiassa | pelkkä perustelematon julistus | filosofisesti kestämätöntä isottelua | oletettu yleisesti hyväksytyksi näkemykseksi |
| "... jo minkä tahansa uskonnon olemukseen kuuluu ..." | väittämän yleistäminen kaikkia uskontoja koskevaksi | perustuu edeltävään objektiivisuusväittämään, joka puolestaan on luulonvarainen julistus | naturalistisen ontologian varainen johtopäätös | oletettu yleisesti hyväksytyksi näkemykseksi |
| "sen ["minkä hyvänsä uskonnon"] käsitteisiin liittyvä totuus oli suhteellista" | oman oletetun objektiivisuuden varaan rakennettu toisten subjektiivisuuden julistus | perustuu filosofisesti kestämättömän luulon varaan | loukkaa kokemustasolla kenen hyvänsä uskonrauhaa, joka ei pidä "omaa uskontoaan" tällaisena | oletettu yleisesti hyväksytyksi tai "kunnon kansalaisilta" nyky-Suomessa vaadituksi näkemykseksi |
| "Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ollut todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävässä keskustelussa." | pääväite | ei tosiasiallisesti edes perustu pelkkien edellisluulojen varaan vaan sisältää uusiakin: oletettu "suhteellinen totuus" ei vielä riittäisi tekemään logiikkaa ja "ns." järkiperusteluja tykkänään merkityksettömiksi | siirtää oikeudenkäytön suorastaan kafkamaiseen "syytetty tiesi tai olisi ainakin pitänyt tietää, ettei logiikka tässä tapauksessa pätenyt eikä järkiperusteluja saanut käyttää" -tilaan | oikeusjutun ratkaisun perusteluna suoranaisesti väitetty yleisesti hyväksytyksi tai "kunnon kansalaisilta" nyky-Suomessa vaadituksi näkemykseksi, josta poikkeamisesta saa muiden edellytysten täyttyessä rikosoikeudellisesti rangaistakin |
Tutkistelun tulos on näin ollen se, että tällaisilla päätösperusteilla ja -perusteluilla maamme oikeuslaitos on ainakin joiltain osin jo "maalannut itsensä nurkkaan" eli päätynyt loogiseen umpikujaan: jos virallisesti ajatellaan olevan olemassa elämänalueita, joilla logiikka ja järkiperustelut ovat asiaankuulumattomia, ja jos oikeuslaitos katsoo voivansa käyttää tällaista kantaa ratkaisuperusteenaan, koko oikeusvaltion perusidea on menetetty: kun oikeusistuin niin halutessaan irtautuu ratkaisuissaan logiikan ja järkiperusteiden asettamista rajoista, ratkaisuja ei enää voi ennakoida järjellä eikä niistä voi jälkikäteenkään vakuuttua niiden järkiperusteluihin tutustumalla, vaan eletään oikeudellisen mielivallan alaisuudessa – jos nyt logiikka ja järkiperusteet ovat muutoin "tarkoituksenmukaiseksi" harkitun oikeusistuinratkaisun tiellä, sen pahempi logiikalle ja järkiperusteille: "oikeushan" voi pelkällä omalla julistuksellaan niistä vapaasti irtisanoutuakin.
Näin oikeusistuinten toiminta "esoterisoituu" kaiken "maalaisjärkisen" kontrollin ulottumattomiin, jolloin kansalaisten oikeussuojan kannalta olisi parempi ratkoa jutut vaikkapa arpomalla2: todennäköisyyslait sentään antaisivat ratkaisuille tietynlaisen ennakoitavuuden, jolloin ainakin todetunkaltaiselta kafkamaisuudelta varmasti vältyttäisiin.
Juridis-ideologista taustaa
Vuoteen 1998 asti Suomessa oli voimassa jumalanpilkan kieltävä laki, joka v. 1999 muutettiin3 "uskonrauhan rikkomiskielloksi"; näin oli ollut tarkoitus saada samalla Jumala-sana poistetuksi rikoslaista, mikä tosin ei sitten onnistunutkaan,4 mutta Jumalan pilkkaamisen lisäksi rikosoikeudellisen kiellon piiri on nyt joka tapauksessa entistä laajempi: rangaistava on sitäkin, joka "loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä".
Jumalanpilkan ja uskonrauhanrikkomisen vertailua
Jumalanpilkan kieltävä laki on paikallaan: Jumala on objektiivisesti pyhä ja objektiivisesti pyhän pilkkaaminen on objektiivisesti väärin – vähintäänkin samassa määrin kuin ihmisten väliset vääryydet – joten tällaisen toiminnan täysin objektiivisesti kuuluukin olla rangaistavaa. On myös varsin helppoa5 todeta, milloin Jumalaa on pilkattu, milloin ei.
Ongelmia sen sijaan aiheutuu siitä, että nyt myös joidenkin erityisryhmien6 jotkin tunteenomaisiksi katsotut pitämykset ovat lainsäätäjän erityissuojelun kohteina. Ratkaisupakon alaiset oikeusistuimet joutuvat sitten juridisesti tulkitsemaan, mikä pitämys minkäkintasoista suojaa nauttii eli mitä kaikkea jokin uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta juridisesti merkityksellisessä mielessä "muutoin pitää pyhänä".
Ongelmallisen säädöksen ongelmallinen tulkinta
Ongelmallista tilanteessa on, että nyt pyhä-sanaa ei enää käytetäkään objektiivisessa vaan subjektiivisessa merkityksessä: tämän lain piirissä on mikä hyvänsä, mitä jokin tällainen yhdyskunta vain "muutoin pitää pyhänä". Näin lainsäädännön sovellusala periaatteessa ja mahdollisesti käytännössäkin muuttuu aina, kun Suomeen rekisteröidään uusia uskonnollisia yhdyskuntia tai kun aiemmin rekisteröidyt mahdollisesti lakkaavat olemasta tai muuttavat pitämyksiään – ja oikeuslaitoksemme tehtäväksi on jätetty kaikkien näiden pyhänä pitämisten kohdentumisen tulkinta.7
Tätä taustaa vasten tässä artikkelissa puheena olevan ratkaisun sanavalintaa voinee jopa jossain määrin ymmärtää: juttuja setviessään oikeusistuimet joutuvat tulkitsemaan "lainsäätäjän tahtoa", ja kun nyt suojeltaviksi on säädetty tiettyjen yhdyskuntien "pyhänä pitämiset" sinänsä niiltä mitään muita kriteereitä vaatimatta, logiikan ja järkiperusteluiden etsintä ei tämän lain tulkinnassa yleensäkään korostune; tämä väljästi muotoillun lainsäädännön aiheuttama kolmansien osapuolien uskomusmaailman käytännöllinen tulkintaongelma voineekin sitten näyttää tuomarien silmin katsottuna "minkä hyvänsä uskonnon olemukseen kuuluvalta sen käsitteiden totuuden suhteellisuudelta"8 ja päätyä sellaisena ratkaisuperusteluihin. – Yhtä kaikki näin on tehty pahasti virheellinen tulkinta, johon on syytä totuuden nimessä puuttua.
"Loogisen positivismin" naturalistiset myytit ratkaisuperustelun taustana
Edellä siteeratun ratkaisuperustelun pohjaksi Helsingin käräjäoikeus oli lausunut seuraavaa:
Käräjäoikeus katsoi yleisesti ottaen olevan selvää, että erilaisten uskonnollisten käsitteiden totuusarvosta ei voitu käydä keskustelua samalla tasolla kuin millä keskusteltiin esimerkiksi luonnontieteisiin liittyvistä kysymyksistä. Jälkimmäiset voitiin todistaa oikeiksi[.]9
Tätä lausumaa vaikuttaisi olevan jokseenkin mahdoton käsittää muuksi kuin naturalistisen mytologian kritiikittömäksi seuraamiseksi. Mikään tieteenfilosofian nykytilasta kohtuullisenkaan hyvin perillä oleva taho ei allekirjoittaisi tällaista väittämää.
Luonnontieteisiin liittyvät kysymykset ovat ensinnäkin kovin moninaisia, joten niiden niputtamista yhteen tällä tavoin voi pitää jo melkoisen "onnettomana tunarointina" sinänsä. Syvempi ongelma on kuitenkin siinä, että tuskin mitään luonnontieteisiin liittyvää kysymystä10 voidaan tosiasiallisesti "todistaa oikeaksi". Miten tämä itse asiassa voitaisiin tehdä? – Ajantasaisen tieteenfilosofian mukaan ei mitenkään muutoin kuin edellyttämällä lähtökohtaisesti tiettyjen todistamattomissa olevien perususkomusten totuus – periaatteessa aivan samaan tapaan kuin "uskonnollisten totuusväitteiden" perusteluissakin. Logiikkakin on aivan samaan tapaan käytettävissä kaikessa perustelemisessa. Ainoastaan naturalistinen mytologia, jonka mukaan ihmiskunta jakautuu "järkeviin uskonnottomiin" ja "järjettömiin uskonnollisiin" ihmisiin,11 estää seuraajiaan näkemästä näitä selviä tosiasioita.12
Kaiken kaikkiaan näyttäisikin siis siltä kuin Helsingin käräjäoikeus olisi tässä kohdin viime kädessä vain lapsekkaan hyväuskoisesti seurannut ammattitieteenfilosofien jo aikoja sitten perustellusti hylkäämää naiivia positivistista tieteisoptimismia. Tieteenfilosofian ulkopuolellahan tällaista ajattelua kyllä valitettavasti muutoinkin yhä esiintyy, mistä tunnettuna suomalaisesimerkkinä on professori Kari Enqvist. Ehkäpä joku Helsingin käräjäoikeuden juristi oli vain "joutunut Enon13 imuun" ja pudonnut tämän mukana logiikan ja järkiperustelujen varaisen (ja siksi lähtökohtaisesti yleisen oikeustajun mukaisen ja sillä kontrolloitavissa14 olevan) oikeudenkäytön "veneestä"15 – ja tältä osin vetänyt koko kyseisen istuntokokoonpanon perässään?
Viitteet
- > 1,0 1,1 http://www.kko.fi/58715.htm: Asian käsittely alemmissa oikeuksissa – Käräjäoikeuden tuomio 8.9.2009 – Kohta 1: Uskonrauhan rikkominen – neljännen kappaleen toinen ja kolmas virke
- ^ väärinkäytösten välttämiseksi kaikkien kulloinkin asianosaisten tahojen edustajien yhdessä kontrolloiman järjestelyn mukaisesti tietenkin
- ^ v. 1977 annettua Kirkko ja valtio -komitean mietintöehdotusta myötäillen
- ^ Eduskunta muutti annettua lakiesitystä tältä osin ja palautti Jumala-sanan lakiin: se on tuomittava rangaistukseen, joka "julkisesti pilkkaa Jumalaa" Rikoslaki, 17 luku (Rikoksista yleistä järjestystä vastaan), 10 § (Uskonrauhan rikkominen), 1)-kohta, alku.
- ^ joskaan ei täysin ongelmatonta: tuomitsivathan juutalaisetkin Jeesuksen aikanaan nimenomaan jumalanpilkasta
- ^ Uskonnonvapauslain 2 §:n mukaisesti uskonnollisella yhdyskunnalla tarkoitetaan evankelis-luterilaista tai ortodoksista kirkkoa tai rekisteröityä uskonnollista yhdyskuntaa.
- ^ Tietysti ratkaisut käytännössä nojaavat "asiantuntijatodistajien" lausuntoihin, mutta näiden edes summittaista yhteismitallisuutta ei voitane mitenkään varmistaa.
- ^ Eri uskontojen todellisuuskäsitysten erilaisuuden toteamisesta on helppoa (ja mahdollisesti myös helpottavan tuntuista) tehdä virheellinen jatkopäätelmä kaikkien niiden totuuden "suhteellisuudesta", kun taas oikea päätelmä olisi ollut yksinkertaisesti se, että kaikki ne eivät voi olla totta yhtä aikaa. Ensinmainittu päätelmä johtaa sitten logiikan ja järkiperusteluiden vastaisuuteen muka asiaankuulumattomina, kun taas jälkimmäinen olisi alleviivannut juuri näiden tarvetta totuuden tunnistamiseksi ja erottamiseksi harhoista – jos ehkä ei niinkään juridisesti merkityksellisen "pyhänä pitämisen" rajaamisessa sinänsä, niin oman sielun autuudeksi sitäkin enemmän.
- ^ http://www.kko.fi/58715.htm: Asian käsittely alemmissa oikeuksissa – Käräjäoikeuden tuomio 8.9.2009 – Kohta 1: Uskonrauhan rikkominen – neljännen kappaleen ensimmäinen ja toinen virke
- ^ Tässä tarkoitettaneen pikemminkin tällaiseen kysymykseen ehdotettua vastausta kuin itse kysymystä, ja asiaa onkin tekstissä käsitelty näin olettaen, mutta kirjaimellinen "kysymysten oikeaksitodistamistulkinta" johtaisi joka tapauksessa vielä välittömämmin umpikujaan: miten kummassa minkään alan kysymyksiä voitaisiin "todistaa oikeiksi" (jotenkin olennaisesti paremmin kuin jonkin toisen alan kysymyksiä), saati että tämän voisi katsoa "yleisesti ottaen olevan selvää"?
- ^ Asiaa ei tosin läheskään aina esitetä näin peittelemättömän räikeässä muodossa, mutta tämä asennoituminen on yhtä kaikki monessa yhteydessä niin selvästi havaittavissa, että tietämättömyys siitä tai sen huomiotta jättäminen tekisi mahdottomaksi ensinkään ymmärtää tiettyjä ajallemme tyypillisiä ilmiöitä. Tämän artikkelin laatimiseen johtanut "objektiivisesti arvioiden – – [l]ogiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei – – ollut todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävässä keskustelussa" -väittämäkin on yksi esimerkki tästä ilmiökentästä.
- ^ Viime kädessä tämä kaiken inhimillisen tiedon uskonvaraisuus (riippuvuus todistamattomissa olevista perususkomuksista) on jopa itsestäänselvän ilmeistä: looginen päättely lähtee aina joistain premisseistä, siis oletuksista, joita ei todisteta vaan otetaan sellaisinaan päättelyn lähtökohdiksi, eikä luonnontiedekään pysty tarjoamaan logiikalle mitään "lopullisesti oikeiksi todistettuja" lähtökohtia, joista se sitten pystyisi edelleen loogisesti johtamaan "oikeiksi todistettuja" tuloksia kysymyksenasettelujensa vastauksiksi. Tämänhän osoittaa jo luonnontieteiden historiakin "tieteellisine vallankumouksineen".
- ^ Jussi Ahlroth: Eno etsii elämän tarkoitusta. HS, 24.12.2009, s. C1.
- ^ Suomessa virallisesti voimassa oleva laillisuusperiaate ja sen mukainen lainsäädäntömmekin edellyttää, että viranomaisen toimien "on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia" (hallintolain 2 luvun 6 §), minkä luulisi edellyttävän mm. sitä, että tuomioistuinpäätökset ovat edes kauttaaltaan järjenmukaisia eivätkä siksi voi päätyä "kafkamaisuuksiin".
- ^ Vrt. Helsingin vaakuna.
