Islam

ApoWikistä
Versio hetkellä 30. lokakuuta 2008 kello 20.13 – tehnyt Fyysikko (keskustelu | muokkaukset) (Ak: Uusi sivu: Islam on maailman toiseksi suurin uskonto. Länsimaissa islam lisääntyy nopeasti muslimien suuremman syntyvyyden perusteella. Vaikka islamista on tulossa merkittävä vaikuttaja, ma...)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Islam on maailman toiseksi suurin uskonto. Länsimaissa islam lisääntyy nopeasti muslimien suuremman syntyvyyden perusteella. Vaikka islamista on tulossa merkittävä vaikuttaja, maallistuneet länsimaat eivät tunnu ymmärtävän islamin arvoja tai uhkaa jonka islam asettaa sanan- ja uskonnonvapaudelle. Ihminen joka ei ole tietoinen omista uskomuksistaan (länsimaalainen usein luulee että hänellä ei ole uskomuksia vaikka hän on imenyt ympäristöstään valtavan määrän uskomuksia maailman perimmäisestä luonteesta, totuudesta, arvoista), ei useinkaan ymmärrä toisin uskovan ajattelua vaan yleistää ympäristönsä ajattelun myös muihin. Varmaankin tästä johtuu, että länsimaissa oletetaan muslimien ajattelevan samoissa kategorioissa (suvaitsevaisuus, rauha, sananvapaus, yksilön oikeudet). Tietysti on paljon muslimeja, varsinkin maallistuneita muslimeja länsimaissa, jotka ajattelevat länsimaisissa kategorioissa.

Länsimaisen humanismin yksi myytti on, että uskonnot ovat kaikki melko samanlaisia, joka on totta vain, mikäli uskonnot ja se mikä niissä on tärkeää määritellään uudelleen tämän humanistisen uskonnon käsitysten ehdoilla. Tosiasiassa on selvää, että on olemassa hyvin huonoja uskontoja (kuten atsteekkien verinen jumala, jolle uhrattiin valtavasti ihmisiä, voodoo, tai satanismi), melko huonoja uskontoja (ateismi, humanismi, islam), ja hyviä uskontoja. Uskontojen perusväittämät eroavat toisistaan kuin yö ja päivä, mutta toki joitain yhteisiä moraalisääntöjä löytyy. Moraalisäännät kuten kymmenen käskyä eivät kuitenkaan ole kristinuskon tärkein sanoma, evankeliumi on. Evankeliumin muut uskonnot kieltävät. Uskonnot ovat siis joissain pikkuasioissa samanlaisia, mutta pääasioissa erilaisia.

Islamia ja kristinuskoa vertaillessa on tärkeää muistaa että niiden edustajia on niin paljon, että yksittäisiä hyviä ja pahoja ihmisiä ja tekoja löytyy molemmista uskonnoista. Valitsemalla historiasta haluttuja tapahtumia, voidaan siis todistaa mitä vain, ellei olla tasapuolisia.(Uus-ateistit Dawkins, Hitchens ja Harris ovat tässä erittäin hyviä ja älyllisesti epärehellisiä, keskittyen kristinuskon nimissä tehtyihin pahoihin tekoihin (inkvisitio) ja unohtaen ateismin tuhansia kertoja suuremmat uhriluvut (Mao, Stalin, Hitler, puha-khmeerit) satoja kertoja nopeammassa ajassa ja toisaalta kristinuskon hyvät teot kuten lukutaito, sairaalat, yliopistot, tasa-arvo, orjuuden poistaminen, tieteen synty jne..)

On siis tärkeää katsoa mitä itse uskonto väittää ja miten sen perustaja toimi. Alla vertailu Jeesuksen ja Muhammedin välillä, myöhemmin listataan joitain väkivaltaan kehoittavia kohtia koraanista. Jeesus kieltäytyi maallisesta vallasta Muhammed kävi valloitussotia, salamurhautti ihmisiä ja ryösteli karavaaneja Jeesus nuhteli opetuslapsia jotka halusivat kostaa kovakorvaisille ihmisille Muhammed tappoi vääräuskoiset Jeesus kehoitti rakastamaan vihollista ja pesi opetuslastensa jalat Muhammed tappoi vihollisensa ja häntä palveltiin

Islamin historian pääriirre on, että se valloitti yli puolet silloisesta kristikunnasta sodalla ja miekkakäännytyksellä. Ristiretket olivat pääpiirteissään kristikunnan puolustussotaa jota ilman Eurooppakin olisi islamin alla.

Yksi ongelma keskusteltaessa islamista on, että koraanissa on ristiriitaisia väittämiä ja kehoituksia. Esimerkiksi koraanissa saatetaan yhdessä kohtaa todeta että uskonnossa ei ole pakkoa mutta toisessa kohtaa todetaan, että islamista eroavat pitää tappaa (Tämä tappouhka on voimassa useissa islamilaisissa maissa ja Suomessakin islamista pois kääntyneet pelkäävät henkensä puolesta. Vapaa-ajattelijat eivät uskaltane perustaa "eroa islamista" web sivustoa). Samoin väitetään että islam on rauhan uskonto mutta toisaalta ei-muslimit määritellään sodan huoneeseen, jolloin siis islman on rauhan uskonto vain muslimeille (ja tässäkin vain oikeaoppisille). Islamilaisen teologian mukaan myöhemmät kehoitukset korvaavat aiemmat. Tämä on ongelmallista koska väitteet islamin rauhanomaisuudesta perustuvat tyypillisesti Muhammedin elämän alkuvaiheisiin, jolloin Muhammed oli vähemmistössä ja suvaitsevaisempi kristityille ja juutalaisille. Myöhemmin kun Muhammed pääsi valtaan, hänestä tuli poliittinen opportunisti ja diktaattori, hänen asenteensa muita uskontoja kohtaan kovenivat, ja hän antoi paljon tappo- ja sotakäskyjä. Esimerkiksi:

  1. Mohammed ryösteli karavaaneja, tappaen ihmiset tai myyden heidät orjuuteen.
  2. Banu Kuraizan taistelussa Mohammed juutalaisen kaupungin voitettuaan, möi kaikki lapset ja naiset orjuuteen ja alkoi katkomaan juutalaisten miesten kauloja aamusta yöhön asti1. Ei siis varmaankaan ole epäselvyyttä mistä lähi-idän rauhattomuudet johtuvat, niiden juuri on koraanissa ja Mohammedin toiminnassa.

Sikäli kun myöhemmät kehoitukset korvaavat aiemmat, islamiin liittyy Muhammedin myöhemmän elämänvaiheen ja kirjoitusten kaltainen väkivaltaisuus.

Alla koraanin kohtia, lukija voi itse päätellä onko islam todella rauhan uskonto 2:

2:191. Surmatkaa heidät, missä heidät tapaattekin, ja karkoittakaa heidät joka paikasta, mistä he ajoivat pois teidät, sillä pakanuuteen käännyttäminen on pahempi kuin murha. Mutta älkää taistelko heitä vastaan Rauhoitetun temppelin lähellä, jolleivät he hyökkää päällenne siellä; mutta jos he hyökkäävät, niin tappakaa heidät. Sellainen on oleva uskottomien palkka.

2:192. Mutta jos he lakkaavat taistelemasta, niin on Jumala totisesti armahtavainen ja laupias.

2:193. Taistelkaa heitä vastaan, kunnes pakanuuden viettelys lakkaa ja keskuudessamme vakiintuu ainoan Jumalan palveleminen. Mutta jos he herkeävät, älköön vallitko vihollisuutta muita kuin uskottomia vastaan.

3:117. Te, jotka uskotte, älkää antautuko avomieliseen ystävyyteen muiden kuin teikäläisten kanssa; muut eivät jätä turmelematta teitä. He halajavat teidän perikatoanne, heidän vihansa on jo pursunut heidän suustansa; mutta se, mikä heidän sydämissään piilee, on vielä pahempaa. Me olemme nyt selittänyt tunnusmerkkimme teille, jotta ehkä ymmärtäisitte.

4:47. Te jotka olette saaneet Pyhän kirjan, uskokaa siihen, mitä Me olemme ilmoittanut (Koraanissa) vahvistaen sen, minkä jo omistatte (Vanhan testamentin), (uskokaa) ennenkuin Me synkennämme ja vääristämme teidän kasvojenne piirteet tai kiroamme teidät samoin kuin Me kirosimme sapatinrikkojat , sillä Jumalan käskyt käyvät varmasti täytäntöön.

4:89. He toivoisivat, että te tulisitte uskottomiksi, aivan kuin he itse ovat, ja siten heidän kaltaisikseen. Älkää ottako itsellenne ystäviä heidän joukostaan, ennenkuin he lähtevät kodeistaan Jumalan retkelle. Jos he palaavat entiseen vihamielisyyteensä, niin ottakaa heidät kiinni ja surmatkaa, missä heidät kohtaattekin, älkääkä ottako itsellenne suojelijaa tai auttajaa heidän joukostaan.

4:90. Poikkeus tehdään niihin nähden, jotka etsivät turvaa joltakin teidän kanssanne liitossa olevalta heimolta tai jotka ovat tulleet luoksenne, koska heidän sydämensä kieltää heitä taistelemasta teitä vastaan tai omaa kansaansa vastaan. Jos Jumala olisi tahtonut, olisi Hän voinut antaa heille ylivoiman, ja he olisivat varmasti sotineet teitä vastaan; mutta jos he pysyvät loitolla teistä eivätkä taistele teitä vastaan, vaan tarjoavat teille rauhaa, niin ei Jumala salli teidän hyökkäävän heidän kimppuunsa.

4:91. Te tulette tekemisiin toisten kanssa, jotka pyrkivät saavuttaman sekä teidän luottamuksenne että oman kansansa luottamuksen, mutta niin usein kuin heitä vietellään kapinaan, lankeavat he. Jolleivät he pysy loitolla, elleivät tarjoa teille rauhaa ja laske aseitaan, niin ottakaa heidät kiinni ja surmatkaa, missä hyvänsä heidät kohtaattekin, sillä näiden suhteen olemme antanut teille täyden vallan.

4:95. Ne uskovaisista, jotka (retken aikana) istuvat kotona, minkään vamman heitä siihen pakottamana, eivät tule toisten vertaisiksi, jotka kilvoittelevat Jumalan retkellä pannen alttiiksi omaisuutensa ja henkensä. Jumala on korottanut ne, jotka panevat omaisuutensa ja elämänsä vaaralle alttiiksi, arvossa niiden yläpuolelle, jotka kotona istuvat. Molemmille on Jumalalla hyviä lupauksia, mutta ne, jotka taistelevat, on Jumala palkitseva runsaasti yli niiden, jotka pysyvät paikoillaan.

5:14. Niidenkin kanssa, jotka sanovat: »Katso, Me olemme kristittyjä», Me teimme liiton, mutta he unohtivat osan siitä, mitä heille opetettiin. Sentähden Me herätimme heissä kaunan ja vihan toisiansa vastaan aina Ylösnousemuspäivään asti, jolloin Jumala tekee heille selviksi heidän kättensä työt.

5:32. Tämän johdosta annoimme Israelin lapsille säädöksen, että kuka ikinä ottaa hengiltä ihmisen muutoin kuin verikostoksi tai pahuuden ehkäisemiseksi maassa, hän on kuin olisi tappanut kaikki ihmiset; ja ken ikinä pelastaa yhden hengen, hän on kuin olisi pelastanut kaikkien ihmisten hengen.Meidän lähettiläämme tulivat aikoinaan heidän luokseen selvin todistuksin (Jumalan yliherruudesta), mutta katso, senkin jälkeen monet ihmisistä tulivat irstaiksi maan päällä.

5:33. Ainoa palkka niille, jotka sotivat Jumalaa ja Hänen lähettilästään vastaan sekä levittävät turmiota maassa, on että heidät tapetaan tai ristiinnaulitaan, tai heidän kätensä ja jalkansa hakataan poikki eri puolilta, ristiin, tai heidät karkoitetaan maasta. Sellainen on heidän häväistyksensä tässä elämässä, ja tulevassa heille on kauhea kuritus,

5:34. lukuunottamatta niitä, jotka katuvat, ennenkuin te saatte heidät valtaansa. Sillä tietäkää, että Jumala on pitkämielinen, laupias.

5:35. Te, jotka uskotte! Pitäkää Jumala kunniassa ja etsikää Hänen läheisyyttään sekä ponnistelkaa Hänen retkellään, jotta olisitte onnellisia.

5:36. Mitä tulee uskottomiin, niin totisesti, vaikka heidän olisi kaikki, mitä maassa on, ja yhtä paljon lisää heidän lunastamisekseen ylösnousemuspäivänä, ei sitä heiltä vastaanotettaisi. He ovat tuskallisen rangaistuksen omat.

5:37. He pyrkivät pois tulesta, mutta eivät pääse. Heidän rangaistuksensa on pysyvä.

5:38. Varkailta taasen, olkootpa mies~ tai naispuolisia, leikatkaa kädet. Se on palkka heidän omista teoistaan ja muita varoittava kuritus Jumalalta. Jumala on mahtava, viisas.

5:51. Te, jotka uskotte! Älkää lyöttäytykö juutalaisten ja kristittyjen ystäviksi, - he ovat ystäviä vain toisilleen, ja joka ottaa heidät liittolaisikseen, on yksi heistä. Jumala ei totisesti ulota johdatustaan väärämielisiin.

5:82. Kiivaimmat oikeauskoisten vihamiehet totisesti tapaatte juutalaisista ja monijumalaisista, ja oikeauskoisten ystävyyttä lähinnä olevissa varmasti tapaatte sellaisia, jotka sanovat: »Me olemme kristittyjä»; tämä johtuu siitä, että heidän joukossaan on pappeja ja munkkeja ja että he eivät käyttäydy pöyhkeästi.

9:1. Tämä on Jumalan ja Hänen lähettiläänsä (julistama) vastuuvapaus niiden pakanain suhteen, joiden kanssa te (muslimit) olette tehneet sopimuksen.

9:2. Kulkekaa sentähden maassa vapaasti neljä kuukautta ja tietäkää, että olette Jumalan ulottuvilla sekä että Jumala saattaa uskottomat häpeään.

9:3. Tämä on Jumalan ja Hänen lähettiläänsä julistus ihmisille suuren toivioretken päivänä, että Jumalaa ei sido kosketus pakanain kanssa, samoin kuin se ei sido Hänen lähettilästänsäkään. Ja jos käännytte (Hänen puoleensa), on se teille parhaaksi, jos kuitenkin käännätte selkänne, niin tietäkää, ettette voi välttää Jumalaa! Ja julista niille, jotka eivät usko, sanoma tuskallisesta rangaistuksesta,

9:4. lukuunottamatta niitä monijumalaisia, joiden kanssa olette tehneet sopimuksen, kun he eivät ole millään rikkoneet teitä vastaan eivätkä auttaneet ketään muuta teitä vastaan. Täyttäkää siis sopimuksenne heidän kanssaan määräaikaan asti. Jumala totisesti rakastaa kunniantuntoisia.

9:5. Mutta kun pyhät kuukaudet ovat kuluneet, niin vuodattakaa pakanain verta missä tahansa heitä tapaattekin. Ahdistakaa ja piirittäkää heitä ja väijykää heitä kaikkialla, mutta jos he kääntyvät (oikeaan Jumalan uskoon), rukoilevat ja antavat almut, niin päästäkää heidät menemään. Jumala on totisesti anteeksiantava ja armollinen.

9:6. Ja jos joku monijumalaisista anoo suojaasi, niin suo se hänelle, kunnes hän saa kuulla Herran sanan. Senjälkeen anna hänen päästä turvaan. Sillä he ovat ihmisiä, jotka eivät (parempaa) tiedä.

9:7. Miten voisi Jumalaa ja Hänen lähettilästään sitoa sopimus pakanain kanssa? Paitsi niiden, joiden kanssa olette tehneet sopimuksen pyhän temppelin seutuvilla. Ja niin kauan kuin he pysyvät (sopimukselle) uskollisina, on teidänkin pysyttävä uskollisina heitä kohtaan. Jumala totisesti rakastaa hurskaita.

9:8. Kuinka? Jos he saisivat teistä voiton, eivät he välittäisi ystävyyssuhteestä eikä sopimuksesta kanssanne. Puheellaan koettavat he olla mieliksenne, mutta heidän sydämensä ovat kuitenkin teitä vastaan, ja suurin osa heistä on jumalattomia.

9:9. Mitättömästä hinnasta he ovat luopuneet Jumalan tunnusmerkeistä ja estelevät (muita) Jumalan tieltä; kauheita ovat totisesti heidän tekonsa.

9:10. He eivät pidä lukua sukulaisuudesta eivätkä liittosopimuksesta uskovaisten kanssa, sillä he ovat niitä, jotka (liitot) rikkovat.

9:11 . Mutta jos he kääntyvät (Jumalan alamaisiksi), rukoilevat ja antavat säädetyt almut, ovat he uskonveljiänne. Ja Me selvitämme tunnusmerkkimme ihmisille, joilla on ymmärrystä.

9:12. Mutta jos he sopimuksenteon jälkeen rikkovat valansa ja pilkkaavat teitä uskonne vuoksi, niin taistelkaa sellaisten uskottomien johtomiehiä vastaan - heille eivät totisesti valat mitään merkitse - jotta he luopuisivat puuhistaan.

9:13. Miksi ette taistelisi ihmisiä vastaan, jotka ovat rikkoneet valansa ja aikoneet karkoittaa lähettilään, etenkin kun he ovat ensimmäisinä aloittaneet (vihollisuudet). Pelkäättekö heitä? Onhan kuitenkin Jumala paremmin ansainnut sen, että te Häntä pelkäätte, jos olette oikeauskoisia.

9:14. Taistelkaa heitä vastaan, Jumala rankaisee heitä teidän kädellänne ja saattaa heidät häpeään; Hän auttaa teitä vastustaessanne heitä ja parantaa oikeauskoisten rinnat.

9:15. Ja Hän poistaa vihan heidän sydämistään, sillä Jumala säälii ketä tahtoo; Jumala on tietävä, viisas.

9:16. Vai arveletteko tulevanne hylätyiksi ennenkuin Jumala ehtii erottaa, ketkä joukostanne taistelivat eivätkä tunnustaneet ystävikseen ketään muuta kuin Jumalan, Hänen lähettiläänsä ja oikeauskoiset? Ja Jumala tuntee tekonne.

9:17. Monijumalaisten (pakanain) ei sovi käydä Jumalan temppelissä, koska heidän epäuskonsa todistaa heitä vastaan. Turhiksi osoittautuvat heidän tekonsa, ja tulessa saavat he ikuisesti olla.

9:23. Te, jotka uskotte, älkää ottako isiänne ja veljiänne ystäviksenne, jos he rakastavat epäuskoa enemmän kuin uskoa, sillä se teistä, joka heihin liittyy, kuuluu väärintekijöihin.

9:24. Sano: »Jos isänne, poikanne, veljenne, vaimonne, omaisenne, hankkimanne omaisuus ja kauppa, jonka pysähtymistä pelkäätte, sekä asunnot, joihin olette mieltyneet, ovat teille rakkaampia kuin Jumala ja Hänen lähettiläänsä ja taistelu Hänen asiansa puolesta, niin odottakaa, kunnes Jumala tulee ja sanoo sanansa. Sillä Jumala ei pidä uppiniskaisista.»

9:26. Silloin lähetti Jumala tyyneytensä lähettiläälle ja oikeauskoisille, Hän lähetti sotajoukkoja, joita te ette nähneet, ja rankaisi uskottomat. Tämä on uskottomien palkka.

9:27. Sen jälkeen armahtaa Jumala kenet tahtoo, sillä Jumala on anteeksiantava, armollinen.

9:28. Te, jotka uskotte, katsokaa, miten monijumalaiset ovat kokonaan saastaisia. Siksi älkää salliko heidän lähestyä pyhää temppeliä tämän sopimusvuoden jälkeen. Ja, jos sentähden pelkäätte köyhtyvänne, on Jumala runsaudessaan ajoissa huolehtiva teistä, jos Hän tahtoo; Jumala on totisesti tietävä, viisas.

9:29. Taistelkaa niitä vastaan, jotka, vaikka ovat saaneet Kirjoituksen, eivät usko Jumalaan eivätkä viimeiseen päivään, eivät pyhitä sitä, minkä Jumala ja Hänen lähettiläänsä ovat selittäneet pyhäksi, eivätkä tunnusta totista uskontoa, taistelkaa, kunnes he auliisti maksavat veronsa ja tunnustavat alistuvansa.

9:30. Juutalaiset sanovat: »Esra on Jumalan poika», ja kristityt sanovat: »Messias on Jumalan poika». Tätä he hokevat suullaan. He jäljittelevät niitä, jotka ennen olivat uskottomia. Jumalan ynseys heitä rasittakoon! Kuinka ovatkaan he etääntyneet!

9:111. Totisesti, Jumala on lunastanut uskovaisilta heidän henkensä ja omaisuutensa antamalla niiden korvaukseksi paratiisin puutarhan, joka on heitä varten. He taistelevat Jumalan asian puolesta: he surmaavat ja heitä surmataan, kuten Hän on sitovasti luvannut toorassa, evankeliumissa ja Koraanissa, ja kuka täyttää uskollisemmin lupauksensa kuin Jumala? Olkaa siis onnelliset liittosopimuksestanne, jonka olette tehneet Hänen kanssaan. Juuri tämä on ylin onni.

9:123. Te, jotka uskotte, taistelkaa niitä uskottomia vastaan, jotka ovat lähellänne, jotta he kokisivat teidän voimanne, ja tietäkää, että Jumala on niiden kanssa, jotka hartautta harjoittavat.

22:17. Totisesti, on olemassa sellaisia, jotka uskovat, ja on juutalaisia ja saabalaisia, kristittyjä ja magian harjoittajia sekä myös monijumalaisia. Ylösnousemuksen päivänä Jumala tekee erotuksen heidän kaikkien välillään. Totisesti, Jumala on kaiken todistaja.

22:18. Etkö ole havainnut. että Jumalan edessä alistuu kaikki, mikä on taivaassa ja mikä on maan päällä, samaten aurinko ja kuu ja tähdet, samoin vuoret ja puut ja eläimet ja suuri joukko ihmisiä. Mutta monia kohtaan on paikallaan rangaistus. Ja kenet Jumala alentaa, sitä ei kukaan enää saata kunniaan. Totisesti, Jumala tekee mitä hyväksi näkee.

22:19. On kaksi ryhmää, jotka kiistelevät Herrastaan. Siksi onkin uskottomille leikattu tuliset vaatteet, ja heidän päänsä ylitse vuodatetaan kiehuvaa vettä.

22:20. Se liuottaa heidän sisuksensa sekä myös heidän ihonsa.

22:21. Ja heitä piestään rautasauvoin.

22:22. Joka kerran, kun he tuskissaan haluavat päästä sieltä pois, heidät työnnetään sinne takaisin, ja heille sanotaan: »Maistakaa palamisen tuskaa.»

22:23. Totisesti, jotka uskovat ja harjoittavat hyviä tekoja, heidän Jumala antaa astua puutarhoihin, joiden kautta virrat juoksevat. He saavat kantaa kultaisia rannerenkaita ja helmiä, ja heidän vaatteensa ovat silkkiä.

22:25. On tosin sellaisiakin, jotka ovat uskottomia ja eksyttävät toisia Jumalan tieltä ja pyhitetystä moskeijasta, johon pääsyn olemme tehnyt yhtä helpoksi paikkakunnan asukkaille kuin erämaista tuleville. Mutta kuka ikinä ryhtyy harjoittamaan petosta ja vääryyttä, hänen Me annamme maistaa tuskallista rangaistusta.

47:4. Kun siis kohtaatte taistelussa uskottomat, niin nujertakaa heiltä niskat, niin että voitatte heidät! Sitten ottakaa heidät vangiksi ja jälkeenpäin joko suosiollisesti vapauttakaa heidät tai antakaa heidän lunastaa itsensä vapaiksi, kun sota on päättynyt! Niin on oleva. Jos Jumala olisi tahtonut, olisi Hän varmasti voinut kostaa heille, mutta näin Hän tahtoo koetella teitä toistenne avulla. Jotka saavat surmansa Jumalan tiellä, heidän tekojensa ei Hän millään muotoa salli raueta tyhjiin.

48:29. Muhammed on Jumalan sananjulistaja, ja ne, jotka ovat hänen kanssaan, ovat järkähtämättömiä uskottomille, mutta laupiaita toisiaan kohtaan. Sinä olet näkevä heidän kumartuvan ja polvistuvan, anoen armoa ja suosiota Jumalalta, ja heillä on merkkejä kasvoissaan paljosta maahan kumartamisesta. Niin kuvataan heitä Toorassa. Ja evankeliumissa he ovat kuin siemenkylvö, mikä työntää esiin vesojaan ja sitten voimistuttaa niitä, niin että ne tulevat vahvoiksi ja ovat lujasti kiinni varsissa ilahduttaen kylvömiehiä, jotta se ärsyttäisi epäuskoisia. Jumala on luvannut niille, jotka uskovat ja tekevät hyvää, anteeksiannon ja suuren palkinnon.

62:6. Sano: »Juutalaiset, jos vakuutatte olevanne Jumalan suosimia ennen muita ihmisiä, niin toivokaa silloin itsellenne kuolemaa, jos totuus on teille kallis.»

Kirjallisuutta

  • N. Geisler ja A. Saleeb, Answering Islam
  • R. Soramies, Islam ovellamme

Viitteet