Jeesuksen historiallisuus

ApoWikistä
Versio hetkellä 30. joulukuuta 2009 kello 10.03 – tehnyt Erkkimon (keskustelu | muokkaukset) (Origeneksesta)

Josephus

Tärkein juutalainen lähde on Flavius Josephus (37–100 jKr.), ensimmäisen vuosisadan merkittävin juutalainen historioitsija. Hänen yksi tunnetuimmista teoksistaan on 21-osainen juutalaisten historiaa käsittelevä Antiquitates Iudaicae eli Juutalaisten muinaisajat, jonka hän sai valmiiksi vuosien 93 ja 94 välillä. Tästä teoksesta löytyy kaksi selvää viittausta Jeesukseen.1

Merkittävin maininta on katkelma, jota kutsutaan nimellä Testimonium Flavianum:

Niihin aikoihin siellä eli Jeesus, viisas ihminen, jos häntä voi nimittää ihmiseksi. Sillä hän oli henkilö, joka teki yllättäviä sankaritekoja ja oli sellaisten ihmisten opettaja, jotka iloiten ottivat vastaan totuuden. Hän voitti puolelleen monia juutalaisia ja monia kreikkalaisia. Hän oli kristus. Kun Pilatus, kuultuaan että häntä syyttivät keskuudessamme korkeimmassa asemassa olevat miehet, oli tuominnut hänet ristiinnaulittavaksi, ne, jotka olivat ensin oppineet rakastamaan häntä, eivät luopuneet kiintymyksestään häntä kohtaan. Kolmantena päivänä hän ilmestyi heille herättynä takaisin henkiin, sillä Jumalan profeetat olivat profetoineet tämän ja lukemattomia muita hämmästyttäviä asioita hänestä. Ja kristittyjen heimo, jota hänen mukaansa sillä nimellä kutsutaan, ei tähän päivään mennessä ole kadonnut.

Josephus: Juutalaisten muinaisajat 18:3.3.

Testimonium Flavianum on tunnetusti ristiriitainen ja kyseenalainen.1 Muiden muassa John Dominic Crossan ja K. H. Rengstorff ovat huomauttaneet, että nämä kohdat vaikuttavat sisäisen todistusaineiston perusteella olevan epäyhteensopivia muiden Josephuksen kirjoitusten ja Josephuksesta tunnettujen asioiden kanssa, mikä on johtanut heidät ajattelemaan, että nämä kohdat on lisätty myöhemmin joko kokonaisuudessaan tai osaksi.

Onkin erittäin todennäköistä, että varhaiset kristityt kopioijat ovat muokanneet Josephuksen alkuperäistä tekstiä, koska sen sisältöä pidetään yleisesti liian kristillistä ollakseen juutalaisen kirjoittama:1 tekstissä annetaan ymmärtää, että Jeesus oli enemmän kuin ihminen, että hän oli Kristus ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä. Lisäksi toteamus, jonka mukaan ”hän oli kristus”, katkaisee kertomuskulun asiayhteydessään, ja vaikuttaa näin siihen nähden irralliselta.1

Kirkkoisä Origeneksen kirjoittamassa hän mainitsee, että Josephus ei uskonut Jeesuksen olevan messias (hepr. מָשִׁיחַ, voideltu) eli kristus (kreik. Χριστός, voideltu).2 Origeneksen väite on sikäli looginen ja siten uskottava, että Josephus esittelee itsensä juutalaisena pappina3, ja Jeesuksen messiaanisuuden myöntäminen olisi käytännössä tehnyt Josefuksesta kristityn aikansa kontekstissa.

Vuosina 1937-1980 Louis H. Feldman kävi läpi 87 artikkelia, joista suurimmassa osassa kyseenalaistettiin Testimonium Flavianumin autenttisuus.4 Alice Whealeyn vuonna 2003 tekemän tutkimuksen perusteella näittäisi kuitenkin siltä, että suurin osa nykytutkijoista on sitä mieltä, että Josephus kirjoitti Jeesuksesta jotain, mutta meille säilynyttä versiota polarisoituneena.5

Toinen Josephuksen teoksen kohta, joka mainitsee Kristuksekseksi kutsutun Jeesuksen Jaakobin veljenä, on vähemmän kyseenalainen:1

Hän kutsui koolle Sanhedrinin ja toi heidän eteensä miehen nimeltä Jaakob, sen Jeesuksen veli, jota kutsuttiin Kristuksesi, ja jotakin muita. Hän syytti heitä lain rikkomisesta ja lähetti heidät kivitettäviksi.

Josephus Juutalaisten muinaisajat 20:9.1

Maininta ei vaikuta kristillisesti motivoidulta, ja sopii kontekstiinsa. Vaikka jotkut tutkijat epäilevätkin tämän maininnan aitoutta,6 suuri tutkijoiden enemmistö pitää tätä mainintaa Jeesuksesta aitona.7 Vaikka ensimmäinen Josephuksen maininta Jeesuksesta olisi kokonaisuudessaan myöhempi lisäys – jota se tuskin on – tämä lyhyt maininta on jo yksinäänkin melko vahva todiste Jeesuksen historiallisuudesta. Lisäksi se antaa hyvän perusteen olettaa, että pidempi maininta Jeesuksesta olisi ainakin osittain Josephuksen itsensä tekemä.

Kirkkoisä Origeneksen kirjoittama Contra celsum (248 jKr.8) on merkittävintä aineistoa Josephuksen Jeesus-mainintojen luotettavuutta arvioitaessa, sillä se on varhaisin viittaus Josephuksen mainintoihin Jeesuksesta. on vahva todiste sen puolesta, että Testimonium flavianum on polarisoitunut. Siinä Origenes referoi Juutalaisten muinaishistorian sisältöä kyseiseen teokseen nimellä viitaten, joten hän selvästikin tunsi kyseisen teoksen. Origeneksen käsityksen mukaan Josephus ei kuitenkaan uskonut Jeesuksen olevan kristus. Tästä voidaan päätellä, että Testimonium flavianum on luultavasti ollut erilainen kuin meille päätynyt versio. Toisaalta tämä todistaa myös sen, että Josephus oletettavasti mainitsi Jeesuksen.

  1. > 1,0 1,1 1,2 1,3 1,4 Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä Uro-32 ei löytynyt
  2. ^ Origenes: Contra Celsum 1.47. (For in the 18th book of his Antiquities of the Jews, Josephus bears witness to John as having been a Baptist, and as promising purification to those who underwent the rite. Now this writer, although not believing in Jesus as the Christ - - says nevertheless - - that these disasters happened to the Jews as a punishment for the death of James the Just, who was a brother of Jesus - -)
  3. ^ Jewish War I.3
  4. ^ Feldman (1989), s. 430
  5. ^ Alice Whealey, Josephus on Jesus (New York, 2003) p.194.
  6. ^ Testimonium Flavianum EarlyChristanWritings.com. Viitattu 29.12.2009.
  7. ^ Louis H. Feldman, "Josephus" Anchor Bible Dictionary, Vol. 3, pp. 990–91
  8. ^ Johann Jakob Herzog & Philip Schaff: The New Schaff-Herzog Encyclopedia of Religious Knowledge, s. 466. Funk and Wagnalls Company, 1908.