Metodologinen naturalismi
Metodinen naturalismi on tieteenfilosofinen näkemys, jonka mukaan tiedettä tulisi tehdä naturalismin ehdoilla, eli tieteessä tulisi käyttää vain luonnollisia syitä.
Metodinen naturalismi on ollut viimeiset sata vuotta vallalla oleva näkemys tieteessä ja se on valitettavasti ollut yleinen käsitys myös kristittyjen tieteentekijöiden keskuudessa.
Historia
Tieteen suuret uranuurtajat kuten Newton, Maxwell, Faraday ja Boyle eivät olleet metodisen naturalismin kannattajia. Sittemmin käsitys hyväksyttiin tieteenfilosofian valtavirtaan.
Yleisimmät perustelut
Metodiselle naturalismille annetaan yleensä seuraavia perusteluja:
- Naturalististen selitysten toimivuus tieteen historiassa.
- Yhteinen pelikenttä eri maailmankatsomuksista lähteville tutkijoille.
Ongelmat
Metodinen naturalismi näyttää olevan ennemmänkin kulttuurinen myytti ja tuntuma kuin argumentein perusteltu käsitys. Tieteen, filosofian ja teologian rajat ovat vain ihmisen rajauksia yhden kokonaisen todellisuuden kuvauksien jaottelemiseksi. Mitään selvää jakoa tuskin voidaan löytää koska tämä edellyttäisi, että todellisuus itse olisi jakautunut.
Suurin ongelma metodisessa naturalismissa on, että kun tiede sitoutetaan tällaiseen vahvaan lähtökohtaoletukseen, tiede lakkaa olemasta totuuden etsimistä ja tieteen selitykset ohjautuvat oletuksen mukaisesti. Tieteen alueen laajetessa myös todellisuus aletaan nähdä tehdyn naturalistisen lähtökohtaoletuksen mukaisena. Kaikki ennakko-oletukset ovat siis varsin vaarallisia tieteessä, vaikka niitä usein tehdäänkin, ja niitä pitäisi voida perustella erityisen vahvasti jotta ne olisivat uskottavia.
Määritelmän ongelma
Todellisuudessa on erittäin vaikea määritellä sitä, mikä on naturalistinen eli luonnollinen selitys. Tämä riippuu paljon henkilön maailmankatsomuksesta. Esimerkiksi kristitylle Jumala voi olla luonnollinen selitys. Tällä hetkellä käytännössä naturalistisella selitykselle tunnutaan tarkoittavan aineellista selitystä tai luonnonlakia. Valitettavasti sekä aineellisen että luonnonlain käsite ovat myös avoinna tulkinnalle. Käytännössä aineellisella tarkoitetaan niitä entiteettejä, joihin nykyfysiikassa uskotaan. Tästä seuraa, että mikä tahansa, johon fysiikassa uskotaan tai voitaisiin uskoa, voi olla luonnollista. Nykyään fysiikassa uskotaan pimeään energiaan ja aineeseen, joista on vain epäsuoria havaintoja. Yliluonnollisestakin voi olla epäsuoria havaintoja. Luonnonlain paras määritelmä on toistaiseksi se, että luonnonlaki on ilmeisesti jotain, joka toistuu tietyllä tavoin, kun jotkut muut asiat ovat riittävän samoin. Tämän määritelmän alle sopii melkein mitä vain.
Naturalististen selitysten toimivuus
Metodinen naturalismi näyttäisi kuvaavan lähinnä vain sitä että useimmissa ilmiöissä kuten painovoima, kemia, jne., suunnittelu-selitys ei ennusta kovin hyvin ja se on ollut järkevää jättää pois laskuista. Mutta tässä ei-naturalistinen selitys on ollut huono, ei metodisen naturalismin perusteella, vaan ennustavuuden kriteerin perusteella (joka sekään ei ole absoluuttinen kriteeri). Nyt on tullut vastaan tilanteita joissa näin ei ole, ja metodisen naturalismin peräänkuuluttajat tekevät vain kornia yksinkertaistusta kun sen perusteella, että Jumalaa ei ole ollut hyvä selitys tieteessä yleensä, he päättelevät, ettei Jumala käy selityksenä mihinkään tieteessä. Eihän kvarkkejakaan käytetty selityksenä ennen kvanttiväridynamiikan keksimistä.
Esimerkiksi Jumalan ja suunnittelijan pitäisi olla tieteellinen selitys silloin kun se ennustaa jotain paremmin kuin muut selitykset.
Toistettavuus
Olennaisena erona suunnittelijan ja luonnonlakien välillä on enemmänkin toistettavuus, eli suunnittelija ei välttämättä orjallisesti toista samassa tilanteessa samaa toimintaa. Mutta mikäli psykologia, arkeologia, historia, ja yleensäkin tieteenalat joissa ei käytetä toistokokeita, voidaan luokitella tieteeksi, ID ja Jumala-selityskin ovat tiedettä.
Yhteinen keskustelukenttä
Väite siitä, että metodinen naturalismi antaa tieteelle sen tarvitseman keskustelukentän, jonka perusteella eri maailmankatsomuksista lähtevät tutkijat voivat keskustella asioista, on harhaanjohtava. Ei ole mitään syytä, miksi yksi maailmankatsomus, naturalismi, pitäisi etuoikeuttaa kaikille yhteiseksi keskustelukentäksi. Pikemminkin yhteinen keskustelukenttä tulisi muodostaa yhteisistä päättelysäännöistä, todennäköisyyslaskennasta, ja muista kestävän päättelyn kriteereistä. Näin eri katsomuksista lähtevät tutkivat voisivat neutraalimmin tarkastella jopa toistensa maailmankatsomuksia, niiden vaikutusta tulkintaan, ja, kääntäen, sitä, mikä maailmankatsomus antaa lopulta luontevimman tulkinnan havainnoille.
Yhteiskunnalliset vaikutukset
Metodinen naturalismi on siis todellisuuden ja tieteen perusteeton yksinkertaistus. Sitä soveltaen kristitty voi pinnallisesti tehdä tiedettä ilman konflikteja ateististen kollegoidensa kanssa. Samalla sen soveltaja kuitenkin luovuttaa merkittävän tiedon alueen toiselle maailmankatsomukselle eli naturalismille ilmaiseksi.
Suurin ongelma metodisessa naturalismissa on, että kun tiede sitoutetaan tällaiseen vahvaan lähtökohtaoletukseen, tiede lakkaa olemasta totuuden etsimistä ja tieteen selitykset ohjautuvat oletuksen mukaisesti. Tieteen alueen laajetessa myös todellisuus aletaan nähdä tehdyn naturalistisen lähtökohtaoletuksen mukaisena. Metodinen naturalismi voidaan nähdä suurimpana syynä länsimaisen ajattelun maallistumiselle.
Teistinen vaihtoehto
Kristitty vaihtoehto tieteen tekemiseen on kristillinen tieteellinen realismi, jossa Jumalaa ja suunnittelua käytetään estoitta selityksenä silloin, kun se on hyvä selitys, eli kun sillä on selitysvoimaa, se tekee riittävän hyviä ennusteita, tai olemassaolevat vaihtoehdot ovat epäuskottavia. Tämä on normaalia hypoteesien vertailua, jossa hypoteesin A todennäköisyys on kasvaa silloin kun A:n oma ennuste havainnoille kasvaa tai kilpailevan hypoteesin ennuste on havainnoille laskee. Kuten aina tieteessä, myös Jumala-selitys on tilapäinen yksittäisten asioiden kohdalla ja mikäli parempia selityksiä ilmaantuu, Jumala-selityksestä voidaan luopua kyiseisen asian kohdalla. Näinhän tiede toimii. Samalla tutkimussuunta kehittää Jumala-selityksen ennustetta ja paljastaa lisää naturalististen selitysten ongelmia. Kristillinen realisti voi olla rehellinen naturalististen selitysten ongelmien suhteen ja hän voi paljastaa naturalististen selitysten takana olevia mielivaltaisia oletuksia, jotka siten alentavat näiden selitysten todennäköisyyttä.
Teistinen realisti ei siis käytä Jumalan suoraa toimintaa selityksenä kaikelle, vaan vain niille asioille, jotka selittyvät Jumalan suoralla toiminnalla tällä hetkellä parhaiten. Luonnonlait voidaan nähdä (ja on historiallisesti nähty, esim. Newton) Jumalan epäsuorana toimintana, ekonomisen luonnonlain kautta. Siksi osa kristillisen realismin tutkimusohjelmaa on luonnonlakien etsiminen. Mutta luonnonlait eivät ole absoluutteja, vaan vain säännönmukaisuuksia, jotka ovat voimassa kun tietyt ehdot täyttyvät, Jumala voi ohittaa säätämänsä lait tai lisätä niiden päälle halutessaan.
On myös hyvä huomata, että koska maailmankaikkeuden ymmärrettävyys ja lainomaisuus seuraa luontevammin kristinuskosta kuin naturalismista, ja tieteellinen metodi on kehitetty kristillisessä viitekehyksessä, myös tieteen menestys, luonnonlakien löytyminen ja kosmoksen suuri järjestys lisäävät kristinuskon uskottavuutta verrattuna naturalismiin.
