Eliömaailma rappeutuu -kirjan kritiikki

Eliömaailma rappeutuu (kirja) artikkelissa on referoitu kirjassa esitetty argumentaatio. Tässä artikkelissa käsitellään kirjan argumentteja vastaan esitettyä kritiikkiä.

Tiettyjen lajien pitkäikäisyys kumoaa geneettisen entropian

Sanfordin pääväite ei ole, että kaikki olisi nopeasti kuolemassa sukupuuttoon, vaan että uusdarvinistinen teoria on todistusaineiston perusteella väärä. Jos meillä on vain uusdarvinistinen teorian mukaiset mutaatio ja luonnonvalinta, kaikki lajit on tuomittu sukupuuttoon, elleivät ole kuolleet jo. Geneettiselle entropialle voi kuitenkin olla muitakin vastavoimia kuin luonnonvalinta, kuten Jumala, avaruusolio tai jokin vielä tuntematon luonnonvoima.¹

Jos geneettiselle entropialle ei ole vastavoimaa, syy sille, miksi me olemme olemassa, on se, ettemme ole olleet täällä vielä niin kauaa, että olisimme ehtineet rappeutua sukupuuttoon. Tämä sopii hyvin yhteen Raamatun ilmoittaman aikakehyksen kanssa, vaikka se onkin evoluutioteoriaan uskovien parissa pilkan kohteena.¹

Hiirten pitäisi rappeutua ihmisiä nopeammin, mutta silti hiiret ovat hyvin elinvoimaisia

Tämä ei ole looginen oletus. Hiirillä on lyhyempi sukupolvi, kuin ihmisillä, mutta vastaavasti mutaatioita kertyy vähemmän sukupolvessa. Sanfordin mukaan hiirten mutaatiovauhti yksilöä kohden vuodessa ei ole sen suurempi kuin ihmisellä, joten yhteen hiirisukupolveen osuu vähemmän mutaatioita. Lisäksi ihmisellä valinta tulee mahdolliseksi vain noin 20-30 vuoden välein, samalla kun hiirellä valintakierroksia on joitain satoja. Näin valinta voi toimia tehokkaammin hiirillä ja ihminen tulisi kuolemaan sukupuuttoon hiirtä aiemmin.²

Bakteereja ja viruksia ei pitäisi olla enää olemassa

Bakteereihin pätee sama kuin hiiriin, mutta vielä enemmän: siinä missä jokainen ihminen saa syntyessään noin 100 mutaatiota, yksi bakteeri saa mutaation noin joka tuhannes sukupolvi (eli solunjakautuminen). Valintaa tapahtuu jokaista solunjakautumista kohti, eli jokaista mutaatiota kohti on tuhat valintakierrosta. Näin ollen bakteereilla tilanne on päinvastainen kuin ihmisellä, jolla on sataa mutaatiota kohti yksi valintakierros. Bakteeritkin tosin rappeutuvat lopulta, koska suurin osa mutaatioista on valinnalle näkymättömiä lähes neutraaleja muutoksia.³

Influenssa- ja ebolavirusten kaltaiset RNA-virukset taas ovat erityistapauksia, sillä niillä on suuri mutaatiovauhti ja lyhyt lisääntymisaika. Suuri mutaatiovauhti johtuu RNA:n korjausentsyymien puuttumisesta. Influenssavirukset kuolevatkin sukupuuttoon vuosisadassa ja ebola-virukset joskus vain muutamassa kuukaudessa.³

Nämä virukset voivat kuitenkin olla luonnollisissa varastoissa pitkiä aikoja horrostilassa. Laboratorioissa käytetään pakastimia, sillä elävät viruskannat ovat epävakaita. Luonnossa pakastinta vastaa jäätyminen, kuivuminen, puolittainen lepotila tai itiöinti. Näissä luonnollisissa varastoissa virukset viettävät myös jopa vuosisadan, ja kasvavat sitten vaikkapa vuoden aktiivisesti. Näin ollen niiden pitkä ikä ei kerro mutaatioiden ja solujakautumisten suuresta määrästä.⁴

Megahyödylliset mutaatiot

Jos vaikkapa yhden nukleotidin korvautuminen kasvattaisi genomin informaatiosisältöä, se voisi kumota 30 miljoonaan nukleotidiin tulevat vahingolliset muutokset.

Esimerkiksi geeniduplikaation tapauksessa duplikaatio ei itsessään lisää geneettistä informaatiota, ennen kuin yksittäiset hyödylliset pistemutaatiot kertyvät siihen yksi kerrallaan. Tällainen näkemys vaatii erittäin reduktionistista näkemystä genomista: genomi on vain joukko geenejä ja yksittäisiä dna-koodin kirjaimia, ja kaikki geenit ja dna-koodin kirjaimet ovat lisäystä aiempaan. Tämän mallin mukaan kaiken on täytynyt kehittyä vähitellen, kuin hiekkakeko hiekanjyvä kerrallaan. Tämä on evoluutioteorian ytimessä.⁵

Mutaatioiden vaikutukset ovat myös hyvin epäsymmetrisiä. Tappavia mutaatioita vastaavasti ei ole erittäin hyödyllisiä mutaatioita. Keskimäärin yhden nukleotidin korvautuminen voisi lisätä informaatiota kolmasmiljardisosalla: vaikutukset vaihtelevat, mutta eivät niin paljoa, että voisi perustellusti olettaa yhden muutoksen lisäävän läheskään prosentin verran genomin informaatiosisältöä.⁶

Tällä logiikalla myös sata megahyödyllistä mutaatiota voisi korvata koko kolmen miljardin nukleotidin genomin. Tämä olisi kuin yrittäisi kehittää kirjaa poistamalla tuhat kirjainta aina jokaista lisättyä kirjainta kohden. Oletus harvoista megahyödyllisistä mutaatioista korvaamassa miljoonien haitallisten mutaatioiden vaikutus johtaakin järjettömiin johtopäätöksiin.⁶

Antibioottiresistenssi ja samojedinkoiran karvaton muunnos

On olemassa esimerkkejä mutaatioista, jotka nostavat eliön kelpoisuuden nollasta yhteen. Esimerkiksi bakteereille antibioottiresistenssin aikaansaavat kromosomistomutaatiot ja kuumille seuduille viedyn samojedinkoiran karvattomaksi tekemä mutaatio. Jos antibioottia on ympäristössä, ilman antibioottiresistenssiä bakteeri ei voi elää lainkaan, samoin kuin arktinen koiralaji ei voi elää kuumilla seuduilla, ellei sen karvoitus poistu.⁷

Näissä kummassakin esimerkissä on kuitenkin kyse toiminnon tuhoavasta muutoksesta. Muutos on myös hyödyllinen vain muuttuneeseen ympäristöön nähden ja mutantit ovat parempia vain kuolleisiin lajitovereihinsa nähden. Tässä ei ole kyse genomin rakentamisesta tai korkeampien elämänmuotojen kehittämisestä.⁷

Evoluutioteoreetikot ovat kuitenkin pitäneet korkeampien elämänmuotojen kehittymistä ja uusiin olosuhteisiin sopeutumista samana asiana, mutta selvästi voidaan nähdä, että kyse on eri asioista. Uusiin olosuhteisiin voi sopeutua menettämällä informaatiota tai jopa elimiä, millä mekanismilla taas ei kehitetä korkeampia genomeja.⁷

Homeoboksi-geenit

Homeoboksi-geeneihin tulevat mutaatiot voivat vaikuttaa rajusti eliön kehitykseen saamalla elimet järjestymään uudella tavalla. Yksi mutaatio voi vaikkapa siirtää hyönteisen tuntosarven jalan paikalle. Nämä muutokset ovat saaneet aikaan uuden spekulaation alan, jota kutsutaan evodevoksi (evolutionary development), ja näiden oletetaan tarjoavan evoluutiolle väylän suuriin hyppäyksiin eteenpäin.⁸

Teoriassa voimmekin todeta, että jotkin tällaiset homeoboksi-geeneihin tulevat muutokset voivat olla hyödyllisiä, jopa merkittävästi. Tähän mennessä esitetyt todelliset esimerkit näistä ovat kuitenkin olleet erittäin vahingollisia. Esimerkiksi jalan paikalle kasvanutta tuntosarvea kärpänen ei pysty käyttämään jalkana, eikä tuntosarvena. Homeoboksi-geenillä aikaansaatu ylimääräinen siipiparikin on hyödytön, koska se ei liity lihaksiin. Tällaiset kärpäset tuskin pystyvät lentämään.⁹

Kohinaa voi tasoittaa

Jos oletetaan äärettömän kokoinen populaatio, joka on täydellisen homogeeninen, ja lisäksi rajattomasti aikaa ja tasainen ja jatkuva kohina, voidaan olettaa kohinan vaikutusten tasoittuvan ja jopa lähes neutraalien mutaatioiden olevan valittavissa.

Populaatioiden koko ei kuitenkaan ole ääretön, ihmisen tapauksessa evoluutiohistorian aikana sen oletetaan olleen vain noin 10 000 yksilöä, nämä vieläpä ehkä sadassa noin sadan yksilön heimossa. Populaatio ei siis ole ollut homogeeninen. Kohina ei myöskään ole tasaista, vaan erittäin vaihtelevaa. Siihen vaikuttavat ilmasto-olosuhteet, taudit, muutokset ravitsemuksessa ja sodat. Eri heimoille osuvat eri kohinan tekijät.¹⁰

Kun haitallisia mutaatioita kertyy perimään, kelpoisuus vähenee ja näin genetiikasta riippumattoman kohinan, esimerkiksi luonnonkatastrofien, vaikutus suhteessa kasvaa. Voimakas kohina myös pysäyttää valinnan ja ennen kuin kohina voisi tasoittua, valintatapahtumia pitäisi tapahtua hyvin paljon. Pienissä populaatioissa ainoa vaihtoehto on levittää tätä useamman sukupolven yli, mutta ennen kuin kohinan tasoittumista ehkä tapahtuisi, olisi populaatio jo kuollut sukupuuttoon.¹⁰

Mutaation ja luonnonvalinnan osoittaminen kykenemättömäksi luoda nykyistä eliömaailman monimuotoisuutta ei uhkaa evoluutiota, sillä on olemassa vaihtoehtoisia teorioita

Mutaation ja luonnonvalinnan lisäksi ei kuitenkaan ole varteenotettavaa vaihtoehtoista selitysmallia informaation spontaanille synnylle. On olemassa erilaisia mutaatioita ja valinnan tyyppejä, mutta muuta nekin ovat vain mutaatio ja valinta -mekanismeja. ”Ilman naturalistista mekanismia evoluutio ei merkittävästi poikkea uskonnosta.”¹¹

Darwinin ainoa todella uusi idea oli, että luonnonvalinta saattaisi olla merkittävin luova voima luonnossa. Hänellä ei kuitenkaan ollut käsitystä genetiikasta tai mutaatioista, joten hän ei tiennyt, mitä valittaisiin tai mitä oltaisiin luomassa. Hänen ajatuksensa oli näin ollen vain filosofinen näkemys, ja vasta populaatiogenetiikan alan syntymisen jälkeen kyse oli tieteen näköisestä toiminnasta.¹¹

Monet pitävät myös suunnitteluteoriaa mahdottomana tieteellisesti tutkittavaksi. Mutaatio ja valinta ovat kuitenkin biologisen suunnitteluteorian niin sanottu nollahypoteesi, eli näkemys, ettei ole suunnittelua. Nollahypoteesin kumoaminen on selvää näyttöä itse hypoteesin puolesta, näin ollen kaikki se näyttö, joka osoittaa, ettei mutaatio ja luonnonvalinta ole perimää rakentava tai edes säilyttävä mekanismi, on näyttöä suunnitteluteorian puolesta.¹²

Letters to creationists -blogin kritiikki

Letter’s to creationists -blogin pitäjä Scott Buchanan kritisoi Sanfordin teosta blogissaan¹³, ja Sanford vastasi blogin pitäjälle¹⁴, jonka jälkeen Buchanan vastasi tähän Sanfordin vastineeseen.¹⁵

Buchananin vastine alkaa kirjoituksen taustan kuvauksella, jossa kerrotaan hänen ja Sanfordin käyneen kirjeenvaihtoa aiheesta. Valitettavasti kirjeenvaihtoa ei ole julkaistu. Tämän jälkeen kirjoitus keskittyy muutamaan Sanfordin vastineessa esitettyyn kohtaan.

Muiden tutkijoiden näkemykset ja ihmisen perimän nykyinen rappeutuminen

Alla on referoitu ensin blogin argumentaatio ja sitten esitetty tämän näkemyksen kritiikki

Argumentit

Buchananin mukaan useiden tutkimusten perusteella, kun luonnonvalinnan normaali toiminta estetään, populaatioiden kelpoisuus laskee. Tällaisia kokeita kutsutaan mutaatioiden kerrytyskokeiksi. Jos taas luonnonvalinta toimii normaalisti ja populaation koko on suhteellisen iso, kelpoisuuden heikkenemistä ei havaita. Buchananin mukaan se, että perimät rappeutuvat mutaatioiden kerrytyskokeissa, ei ole näyttöä siitä, että perimät rappeutuisivat luonnonvalinnan toimiessa normaalisti.¹⁵

Buchananin mukaan myös se, että ihmisen perimä rappeutuu, pätee vain nykyaikaan, eikä menneisyyteen. Näin siksi, että nykyään ihmispopulaatiolla on menossa eräänlainen mutaatioiden kerrytyskoe, sillä luonnonvalintaa ei ole, ja jälkeläisten määrä on monin paikoin pieni, lääketiede on kehittynyt ja ympäristössä on uusia mutageenejä. Aiemmin syntyvyys ja lapsikuolleisuus oli taas suurta. Buchananin mukaan James Crow on myös todennut, että hänen kommenttinsa ihmisen perimän rappeutumisesta pätevät vain muutaman viime vuosituhannen ajalle.¹⁵

Sanford myös esittää Buchananin mukaan Crow’n argumentaation harhaanjohtavassa valossa, sillä hänen mukaansa Sanford esittää, että Crow’n kommentit tukisivat hänen argumenttiaan siitä, että perimät rappeutuvat riippumatta luonnonvalinnasta. Aluksi Sanford toteaa Crow’n selittävän ihmisen perimän rappeutumisen olemattomalla luonnonvalinnalla, mutta ei myöhemmin enää kirjassaan tuo tätä esiin viitatessaan Crow’n argumentteihin.¹⁵

Sama ongelma pätee Buchananin mukaan myös Sanfordin muihin viittauksiin eri tutkijoihin esim. Lynchin vuoden 2010 tutkimukseen. Nämä tutkijat ovat Buchananin mukaan havainneet, että jos luonnonvalintaa ei ole, perimät rappeutuvat tai sitten havaitsevat liiaksi yksinkertaistetuissa malleissaan perimien rappeutuvan, vaikka näin ei todellisuudessa tehtyjen havaintojen perusteella käy. Tulisikin siis näihin malleihin uskomisen sijaan korjata näitä malleja.¹⁵

Buchananin mukaan millä tahansa aikavälillä tutkittaessa suuria populaatioita, joissa luonnonvalinta toimii, yleinen sääntö on, etteivät ne rappeudu. Joitain poikkeuksia voi olla. Sanfordin mallit eivät siis vastaa todellisuutta, mutta Buchanan ei osaa tarkemmin sanoa, missä niiden ongelma on.¹⁵

Kritiikki

Buchananin tavoitteena näyttää olevan ollut löytää selvää näyttöä Sanfordin argumentaation tueksi, mikä on sinänsä hyvä tavoite. Hitaasti etenevä rappeutuminen ei kuitenkaan ole helppo tutkimuskohde, eikä siten voida olettaa siitä löytyvän helposti kristallinkirkasta näyttöä melkein mistä vain.

Toisaalta Buchanania kovasti huolestuttaa se, että Sanford viittaa moniin tutkijoihin, jotka pitävät evoluutioteoriaa pätevänä ja käyttää heidän tutkimustensa tuloksia oman argumentaationsa tukena. Näiden tutkijoiden omat johtopäätökset eivät kuitenkaan ole kaikki mahdolliset johtopäätökset, joita tutkimusten aineistoista voidaan tehdä. Vaikka Sanford ei joka välissä toteakaan viittaamiensa tutkijoiden pitävän evoluutioteoriaa pätevänä, ei kirjassa edes vihjailla muusta. Liitteessä 1 Sanford siteeraa tutkijoita ja kommentoi ottamiaan lainauksia, ja näiden perusteella viimeistään on selvää, että tutkijat ovat pitäneet evoluutioteoriaa pätevänä.

Kimurasta Sanford esimerkiksi toteaa:

Hänen teoriansa johti hänet kuitenkin paradoksaalisesti uskomaan, että suurin osa mutaatioista on valinnan ulottumattomissa. Näin suurin osa geneettisestä informaatiosta on merkityksetöntä, ja suurin osa evoluutiosta tapahtuu valinnasta riippumatta. Koska Kimura oli täysin sitoutunut Aksioomaan, hän ei ilmeisesti koskaan harkinnut sitä vaihtoehtoa, että hänen hinta-argumenttejaan voitaisiin järkevästi käyttää todisteena Aksioomaa vastaan.

– Sanford¹⁶

Suurempi syntyvyys ja lapsikuolleisuus ei kuitenkaan pelasta ihmistä rappeutumiselta monistakaan syistä – pistemutaatioita tulee silti runsaasti jokaiseen ihmiseen ja poistuma on paljolti satunnaista, eikä riipu geneettisestä paremmuudesta. Ei ole myöskään uskottavaa, että nykyiset mutageenit olisivat reilusti yli tuhatkertaistaneet pistemuutaatioiden ilmenemisen. Esimerkiksi Haldanen mukaan valinnalla voitaisiin poistaa noin 10% ihmispopulaatiosta sukupolvessa¹⁷, joten mutaatioita voisi kertyä vain keskimäärin 0,1 syntynyttä ihmistä kohden.

Sanford on myös tehnyt tutkimusta, joka tarjoaa kokeellista näyttöä rappeutumisesta – H1N1-virukset ja lisäksi rappeutumisesta on näyttöä myös Lenskin bakteerikokeissa. Buchananin näkemys näyttää pohjautuvan mielivaltaiseen käsitykseen siitä, miten rappeutumisen pitäisi näkyä sen ollakseen todellista ja uskoa luonnonvalintaan taikasauvana, joka hoitaa kyllä rappeutumisongelman, vaikka ei tiedettäisi miten. Luonnonvalinta on kuitenkin ilmiönä todellinen ja sillä on myös todelliset rajoituksensa, joita voidaan tutkia ja on tutkittukin. Kaikkivaltias voima se ei ole.

Ihmisen eliniät ovat viime aikoina kasvaneet

Argumentit

Buchananin mukaan ympäristötekijät selittävät viimeisten vuosisatojen aikana nähdyn keskimääräisten elinikien nousun, mutta tätä aiemmin eliniät ovat pysyneet hyvin vakaina, eikä maksimi-ikä ole muuttunut viimeiseen kolmeen tuhanteen vuoteen. Nämä osoittavat hänen mukaansa, ettei ihmisen perimä ole rappeutunut.¹⁵

Kritiikki

Samanlaisen päätelmän ihmisten elinikien pysymisestä vakaana voi tehdä ekstrapoloimalla Eliömaailma rappeutuu -kirjan kaaviota sivulla 114 ajassa eteenpäin. Näin ollen Buchanan ja Sanford näyttävät olevan ilmiöstä samaa mieltä ja kyse on vain Buchananin käsityksestä siitä, millaiselta rappeutumisen pitäisi näyttää ollakseen totta ja kuinka todistusaineisto ei sovi tähän hänen käsitykseensä.

Geneettinen entropia ei näy luonnossa

Argumentit

Buchananin mukaan antiikin kreikkalaisten kuvaukset kasveista ja eläimistä eivät viittaa siihen, että lajien kelpoisuus olisi ollut tuolloin 2000-3000 vuotta sitten suurempi, joten laaja-alaista geneettistä entropiaa ei nähdä viimeisten reilun parin tuhannen vuoden aikana. Myöskään jyrsijät eivät ole sen rappeutuneempia nyt kuin 10 000 sukupolvea sitten.¹⁵

Sanfordin kirjassaan esittämistä rappeutumiskäyristä näkyy, että rappeutuminen hidastuu merkittävästi ajan kuluessa. Buchananin mukaan tämä on ”genomit rappeutuvat, mutta me emme voi nähdä sitä”-argumentti.¹⁵

Kritiikki

Selkeästi edelleen rappeutuminen ei tuota sellaisia vaikutuksia, joita Buchanan odottaa näkevänsä, että alkaisi uskoa geneettiseen entropiaan. H1N1-kokeilla on kuitenkin saatu kokeellista todistusaineistoa perimän rappeutumisesta ja on olemassa syynsä, miksi rappeutumista ei nähdä yhtä rajusti kaikilla eläimillä.

Simulaatioiden käyttö ja fossiiliaineiston näyttö

Argumentit

Buchananin mukaan simulaatio-ohjelmilla voidaan saada sellainen simulaatio aikaan, joka osoittaa kaikenlaisten lajien rappeutuvan ideaalisesta lähtötilanteesta. Buchanan ei kuitenkaan pidä tätä hyvänä näyttönä geneettisestä entropiasta, sillä fossiiliaineistosta nähdään, että esimerkiksi kalat ovat pysyneet hyvin samanlaisina viimeiset 400 miljoonaa vuotta, matelijat 200 miljoonaa vuotta, joten edes jossain määrin merkittävää geneettistä entropiaa voidaan puolustaa vain nuoren maan näkökulmasta käsin.¹⁵

Kritiikki

Jos eliömaailma on ollut olemassa hyvin pitkiä aikoja (ainakin satoja miljoonia vuosia), tarvitaan Sanfordin argumentaation perusteella rappeutumiselle jokin luonnonvalinnasta riippumaton vastavoima. Sanfordin argumentaatio ei siis ole ristiriidassa muiden tieteenalojen todistusaineiston kanssa, vaikka ne onkin Buchananin sanoin vaikea sovittaa yhteen¹⁵. H1N1-viruksen tapauksessa on voitu vahvistaa simulaatioiden tulosten vastaavan biologista todellisuutta. Kritiikillä olisi huomattavasti enemmän arvoa, jos kerrottaisiin, miltä osin simulaatiokokeissa käytetyt parametrit eivät vastaa biologista todellisuutta.

Duplikaatioilla on biologisia vaikutuksia

Argumentit

Buchananin mukaan duplikaatioiden biologiset vaikutukset eivät ole niiden päämerkitys, vaan se, että ne tarjoavat väylän genomin koon kasvulle ja uusien geenien synnylle. Buchananin mukaan Sanfordin argumentit geeniduplikaatioiden mahdollisuuksista ovat virheellisiä.¹⁵

Näitä Buchanan on käsitellyt alkuperäisessä kritiikissään. Buchanan esittelee kolme esimerkkiä duplikaatioista, joiden vaikutus on ollut hyödyllinen ja toteaa, etteivät kreationistit ole voineet osoittaa duplikaatioiden synnyttämää mahdollisuutta genomin koon ja informaation kasvattamiseksi virheelliseksi.¹³

Kritiikki

Sanford myöntää, että hyödyllisiä duplikaatioita voi olla olemassa, mutta geneettisen informaation kasvattamisen suhteen duplikaatiolla on erittäin merkittäviä ongelmia. Näin ollen ei ole perusteltua uskoa, että ne olisivat todellisuudessa väylä geneettisen informaation ja genomin koon kasvattamiselle.

Mutaatioiden kerrytyskokeet osoittavat erittäin korkeita hyödyllisten mutaatioiden määriä

Sanfordin mukaan mutaatioiden kerrytyskokeet ovat erittäin huono tapa ymmärtää vahingollisten mutaatioiden kertymistä, sillä niissä tutkitaan vain eri sukulinjojen suoriutumista, eikä mutaatioita, joten ei voida sulkea pois virusinfektioita tai epigeneettisiä vaikutuksia.<ref name="sanford_vastine">

Argumentit

Buchananin mukaan kelpoisuusvaikutus on se, mitä havaitaan, eikä yksittäisten mutaatioiden kirjaaminen sitä mukaa kun niitä tapahtuu ole hyödyllistä, sillä kaikkien dna-koodin kirjainten merkitystä ei tunneta. Suurin osa kelpoisuuteen vaikuttavista tekijöistä on niin vähäisiä, ettei niitä voi havaita, mutta havaittavien muutosten perusteella voidaan ekstrapoloida vaikutukset näihin muutoksiin, joiden vaikutusta ei suoraan havaita. Vaikutukseltaan kuolettavat mutaatiot karsiutuvat pois aina, ja blogistin mukaan tutkijat tietävät tämän ja ottavat sen huomioon mutaatioiden kerrytyskokeissa. Näin ollen Sanfordin argumentaatio pohjautuu mutaatioihin, joiden vaikutuksia ei havaita laboratoriossa, tai reaalitodellisuudessa.

Kritiikki

Edelleen Buchananin argumentaatio pohjautuu siihen, että rappeutumista ei havaita niin kuin hän haluaisi sitä voitavan havaita. Lisäksi Sanfordin argumentaation kanssa on yhdenmukaista, että laboratoriokokeissa bakteereilla saadaan huomattavia määriä positiivisia muutoksia. Kyse ei niissä ole genomia rakentavista muutoksista, vaan sitä tuhoavista.

Kirjallisuus

• Sanford, John C.: Eliömaailma rappeutuu – geneettinen entropia ja perimän salaisuus. Datakirjat, 2015. 978-952-68258-1-6.

Aiheesta muualla

• Dr John Sanford: Kriitikko ei välitä tosiasioista Genetic Entropy -kirjan arviossaan luominen.fi. Viitattu 4.7.2020.