Tiedekeskustelun avoimuuskoe (kirja)

Tiedekeskustelun avoimuuskoe on Tapio Puolimatkan kirjoittama kirja, joka analysoi tieteellisen tutkimuksen ja itsekriittisen tiedeyhteisön perusedellytyksiä.

Kirjassa etsitään vastausta seuraaviin kysymyksiin:

(1) Onko rajallisen ihmisen mahdollista tehdä tieteellistä tutkimusta täysin neutraalisti, puolueettomasti? Missä muodoissa ja minkälaisilla perusteilla nykyisessä tiedekeskustelussa puolustetaan neutraalisuusoletusta?

(2) Edellyttääkö tieteen itsekriittisyys sitä, että tutkija tekee avoimesti selkoa omista perusoletuksistaan? Onko tiedeyhteisö avoin pohtimaan tosiasioita vaihtoehtoisten perususkomusten valossa vai pitäydytäänkö omiin perususkomuksiin kyselemättömästi?

(3) Mitkä ovat ne perusoletukset, joita tiedeyhteisössä ei olla valmiita asettamaan kyseenalaisiksi?

(4) Millä tavalla perususkomukset pyritään suojaamaan kritiikiltä?

(5) Mitä seurauksia on siitä, että tiedeyhteisö pyrkii sulkemaan keskustelun tieteellisen tutkimuksen perimmäisistä olettamuksista?

Ote kirjan esipuheesta

Kirjan lähtökohtana on yhteiskuntakoe, ”tiedekeskustelun avoimuuskoe”, jonka tein kirjoittamalla Vieraskynä-artikkelin Helsingin Sanomiin. Siinä esittelin New Yorkin yliopiston filosofian professorin Thomas Nagelin ajatuksen, että tieteellinen tutkimus ja tieteellisten tosiasioiden tulkinta pohjautuu aina perimmältään uskonnolliseen lähtökohtaan, joka sisältää kannanoton Jumalaan. Kuitenkin tämä uskonnollinen kannanotto usein salataan, koska akateeminen maailma pyrkii torjumaan ajatuksen, että on olemassa koko maailmankaikkeutta hallitseva auktoriteetti, joka määrää myös ihmisen elämästä.

Puolustin tätä keskeistä ajatusta julkisissa väittelyissä eri yliopistoissa ateistien, agnostikkojen, uskonnottomien kuten myös kristittyjen tieteentekijöiden ja filosofien kanssa. Jokainen näistä väittelyistä oli tärkeä oppimiskokemus, vaikka joukossa oli sellaisiakin, joissa tunteenomainen retoriikka paljolti peitti alleen järkiperustelut. Käyn kirjassa läpi myös väittelyissä esiin nostettuja argumentteja ja mielikuvia. Joitakin linkkejä näihin keskusteluihin löytyy kotisivuiltani www.tapiopuolimatka.net.

Saman keskeisen ajatuksen puolustukseksi olin jo aikaisemmin kirjoittanut trilogian, kolmiosaisen kirjasarjan Usko, tieto ja myytit (UTM, 2005), Usko, tiede ja Raamattu (UTR, 2007), ja Usko tiede ja evoluutio (UTE, 2008). Osa tiedekeskustelun avoimuuskokeen herättämistä reaktioista oli kyseisiin kirjoihin kohdistuvaa kritiikkiä.

Tämä kirja kuvaa ja erittelee avoimuuskokeen tuottamaa aineistoa ja saamaa palautetta osin hyvinkin yksityiskohtaisesti. Tarkoituksena on tarjota konkreettisia esimerkkejä niistä tavoista, joilla tiedekeskustelua julkisuudessa käydään ja dokumentoida niiden avulla tämän hetken keskustelussa vallitsevia lähestymistapoja. Dokumentoin melko tarkasti myös joitakin julkisia väittelyitä, koska perustavat vastakkainasettelut konkretisoituvat niissä helposti tavoitettavalla tavalla. Ne tarjoavat esimerkkejä tavoista, joilla tiedeyhteisön jäsenet puolustavat julkisuudessa omia käsityksiään, ja mielikuvista, joiden avulla he pyrkivät vaikuttamaan kuulijoihinsa.

Yhteiskuntakokeen tarkoituksena oli koetella nykyisen tiedekeskustelun avoimuutta tiedekäsitystä kohtaan, jonka pohjalta länsimainen tiede alun perin sai syntynsä. Sen mukaan maailmankaikkeus on Jumalan suunnittelema ja luoma kokonaisuus. Syntyneessä keskustelussa kiteytyi vastakkainasettelu tiedeyhteisöä hallitsevan yksiäänisen naturalistisen oikeaoppisuuden ja sitä haastavan dialogia ja moniäänisyyttä korostavan tieteellisen lähestymistavan välillä.

Tiedekeskustelun avoimuuskokeen tarkoituksena oli etsiä vastausta seuraaviin kysymyksiin: (1) Onko rajallisen ihmisen mahdollista tehdä tieteellistä tutkimusta täysin neutraalisti, puolueettomasti? Missä muodoissa ja minkälaisilla perusteilla nykyisessä tiedekeskustelussa puolustetaan neutraalisuusoletusta? (2) Edellyttääkö tieteen itsekriittisyys sitä, että tutkija tekee avoimesti selkoa omista perusoletuksistaan? Onko tiedeyhteisö avoin pohtimaan tosiasioita vaihtoehtoisten perususkomusten valossa vai pitäydytäänkö omiin perususkomuksiin kyselemättömästi? (3) Mitkä ovat ne perusoletukset, joita tiedeyhteisössä ei olla valmiita asettamaan kyseenalaisiksi? (4) Millä tavalla perususkomukset pyritään suojaamaan kritiikiltä? (5) Mitä seurauksia on siitä, että tiedeyhteisö pyrkii sulkemaan keskustelun tieteellisen tutkimuksen perimmäisistä olettamuksista?

Perustava kysymys koskee sitä, salliiko aikamme tiedeyhteisö useamman kuin yhden vaihtoehdon tieteellisen tutkimuksen kaikkein perustavimpien lähtökohtaoletusten osalta. Tieteen itsekriittisyys edellyttää perustavien lähtökohtien kritisoimista, koska rajallinen ihminen ei itsestään käsin pysty koskaan todistamaan niitä vastaansanomattomasti. Siellä missä vaihtoehdot on perimmäisten uskomusten osalta suljettu, tieteen itsekriittisyys toimii ainoastaan pintatasolla.

Meille kerrotaan usein kertomusta, jonka mukaan keskiajalla totalitaarinen kirkko vainosi tiedettä, mutta sen jälkeen tiede on vähitellen vapautunut itsekriittiseksi yhteisöksi. Tiedekeskustelun avoimuuskoe kuitenkin paljastaa monia totalitarismin ja sokean uskon muotoja nykyisen tiedeyhteisön sisällä. Jokaisen yhteisön vaarana on vallan keskittyminen ja siitä seuraavat väärinkäytökset. Tämä pätee myös tiedeyhteisöön, jolle ominainen asiantuntijavalta helposti johtaa siihen, että vallitsevien lähestymistapojen perusoletukset suojataan kritiikiltä. Tiedeyhteisö on valtataistelun yksi tärkeä näyttämö, koska se, jolla on auktoriteetti määritellä mitä on pidettävä tietona, saa samalla merkittävän yhteiskunnallisen vaikutusvallan. Yksi tämän valtataistelun ilmenemismuoto on tieteentekijöiden taipumus esiintyä auktoriteetteina myös perimmäisten kysymysten osalta, jotka ovat heidän erityisosaamisensa ulkopuolella. Tiedeyhteisön sisäinen valtataistelu sisältää pyrkimyksen määritellä totuus todellisuuden perimmäisestä luonteesta. Koska ihmisen on vaikea elää avoimesti ja kyseenalaistavasti suhteessa kaikkein perustavimpiin uskomuksiinsa, jotka ovat hänen elämänsä perustana, hän pyrkii usein rajoittamaan vaihtoehtoisten perususkomusten ilmaisua.

Tieteen itsekriittisyys edellyttää, että tieteentekijät altistavat omat perususkomuksensa vastaväitteille ja kumoutumiselle. Avoimuus edellyttää mahdollisuutta vaihtoehtojen avoimeen ilmaisuun ilman pyrkimystä vaientaa kilpailevien näkemysten esittäjät ja sanktioida heitä omien perususkomustensa puolustamisesta. Vaihtoehdot tulisi keskustelussa ja kritiikissä esittää niiden parhaassa muodossa, niin että keskusteluosapuolet voivat tunnistaa oman vaihtoehtonsa sen sijaan että kilpailevasta vaihtoehdosta luodaan irvikuva, jota vastaan voidaan hyökätä tunteenomaisesti vaikuttavien mielikuvien pohjalta.

Ote kirjan johdannosta

Kuopion yliopiston Mediteknian auditorion 250 paikkaa eivät riittäneet, vaan opiskelijat täyttivät myös portaat ja seinänvierustat. Opiskelijoiden kiinnostuksen herätti väittely uskon ja tieteen suhteesta, jossa paikkakunnan suorapuheisin ateisti haastoi vierailevan kristityn filosofin ajatukset.

Pidin itse tilaisuuden aluksi esitelmän, jossa puolustin väitettä, että tutkimusta tehdessään tieteentekijä joutuu aina välttämättä ottamaan kantaa Jumalaan joko tietoisesti tai tietämättään. Kannanotto Jumalan olemassaoloon koskettaa kysymystä maailmankaikkeuden alkuperästä, sen perimmäisestä järjestyksestä ja sen yhtenäisyyden perustasta. Näihin kysymyksiin annettavat vastaukset määräävät tutkimuksen perimmäisen viitekehyksen, jonka valossa yksittäiset tosiasiat tulkitaan. Tieteessä on lähtökohtaoletukset ilmaistava avoimesti. Tämä tekee mahdolliseksi arvioida tutkimuksen lähtökohtana olevien perususkomusten pätevyyttä.

Tältä pohjalta rakentelin perusteluja tiedekäsitykselle, joka perustuu moniääniselle dialogille eli erilaisia lähtökohtia edustavien tieteentekijöiden väliselle kriittiselle keskustelulle. Moniäänisen dialogin ideaa kehitelleen neuvostoliittolaisen toisinajattelijan Mihail Bahtinin (1895–1975) mukaan totuus on riippumaton ihmisten käsityksistä, mutta avoin dialogi edistää sen löytymistä. Jännite muiden näkemysten kanssa saa ihmisen tarkistamaan käsityksiään. Tieteen tekeminen edellyttää omien perususkomusten altistamista vastakkaisten näkökantojen tarjoamalle koettelulle. Kun tieteentekijät ilmaisevat avoimesti perususkomuksensa ja keskustelevat niiden kanssa, jotka ovat perusasioista eri mieltä, he joutuvat perustelemaan tosiasioille antamaansa tulkintaa perimmäisimpiä lähtökohtiaan myöten.

Ateistinen vastaväittäjäni oli kanssani eri mieltä peruskysymyksistä. Vastaväittäjäni mukaan ”Puolimatka yrittää uskonkiihkossaan epätoivoisesti naamioida valheen totuudeksi”. Puolimatkan tarkoituksena on ainoastaan ”sekoittaa” kuulijoita. Hänen luentonsa on ”täydellinen satutunti”, ”pelkkää propagandaa”, ”pelkkää valehtelua”, ”pelkkää petosta”, ”järjellä käsittämätöntä”. Hän edustaa ”kritiikitöntä fundamentalistista uskoa” ja ”hölynpölyä”. Hän tekee työtään kavalasti ”savuverhon suojassa” puhuen kriittisestä ajattelusta, vaikka tarkoituksena on vain johtaa ihmisiä sokeaan uskoon. Usko Jumalaan ”perustuu pelkälle valheelle ja petokselle”. Se saa voimansa sokeasta auktoriteettiuskosta, joka ei salli kyseenalaistamista eikä järkiperusteita. Usko Jumalaan on vaarallista ja perverssiä taikauskoa, joka on uhka paitsi tieteelle, myös koko ihmiskunnalle. ”Eri uskonlahkojen papit pelkäävät luonnontieteen edistymistä kuten noidat pelkäävät päivänvalon tuloa ja katsovat karsaasti kohta tulevaa sanansaattajaa, joka ilmoittaa, minkälaisen petkutuksen varassa heidän elantonsa on.” ”Kristillinen oppi on perverssein ihmiskuntaa valaissut järjestelmä.” ”Oikeiden tiedemiesten on totisesti karkotettava taikausko ja sen harhaoppiset levittäjät”. ”Järjen valoa ei saa päästää sammumaan”. ”Uskonto ansaitsee minulta ainoastaan pilkkaa.”

Olisiko näistä kommenteista pääteltävä, että on olemassa vahvat älylliset perusteet sulkea Jumala tieteen ulkopuolelle, vai ettei tällaisia järkiperusteita ole? Vahvat mielikuvat ja tunteenomaisten mielikuvien varaan rakentuva retoriikka eivät aina kerro vakuuttavista järkisyistä. Joskus ne kertovat järkisyiden puutteesta. Palaan tarkemmin väittelyn kulkuun kirjan neljännessä luvussa.

Naturalismiksi kutsutaan näkemystä, jonka mukaan koko todellisuus on selitettävissä pelkästään luonnollisten syiden perusteella eikä maailmankaikkeus tarvitse selityksekseen yliluonnollista persoonaa, Jumalaa. Arvovaltaisen filosofian sanakirjan Encyclopedia of Philosophy määritelmän mukaan naturalismi ”hylkää näkemyksen, että olisi tai voisi olla olemassa mitään esineitä, olioita tai tapahtumia, jotka ovat periaatteessa tieteellisen tutkimuksen saavuttamattomissa” (Danto 1967: 448). Vallitsevan naturalistisen näkemyksen mukaan aito tiede edellyttää Jumalaa koskevien lähtökohtaoletusten sulkemista tieteen ulkopuolelle. Tämä näkemys on kuitenkin sisäisesti ristiriitainen. Ensinnäkään tällainen poissulkeminen ei ole mahdollista, jollemme ensin tiedä, mitä Jumalalla tarkoitetaan. Lisäksi poissulkeminen on pystyttävä perustelemaan. Näitä perusteluja kehiteltäessä joudutaan ottamaan kantaa Jumalaan. Olisi tieteen itsekriittisyyden vastaista, että tieteen piirissä sallittaisiin vain yhdensuuntaisia kannanottoja tästä kysymyksestä. Tieteenfilosofiassa kukaan ei ole onnistunut älyllisesti perustelemaan tieteen rajojen vetämistä niin, että teistinen eli jumaluskoinen lähtökohta suljetaan tieteen ulkopuolelle.

Puolustamani käsitys tieteellisen ajattelun luonteesta ei ole omaa yksityisajatteluani. Se on saanut kasvavaa jalansijaa erityisesti analyyttisen filosofian piirissä. Analyyttisella filosofialla tarkoitetaan tutkimushaaraa, joka keskittyy merkitysten täsmentämiseen ja merkitysyhteyksien erittelemiseen. Charles Taylor, yksi aikamme analyyttisen filosofian merkittävimmistä edustajista, kyseenalaistaa naturalistisen tietokäsityksen, jonka mukaan kaiken tiedon lähtökohtana on yksittäisiä luonnollisia tosiasioita koskeva tieto. (1) Naturalistisen oletuksen mukaan tunnemme maailman ensin yksittäisten luonnollisten tosiasioiden tasolla. (2) Muodostamme käsityksen arvoista vasta toissijaisesti. (3) Jos yleensä on mahdollista tietää jotakin Jumalasta (todellisuuden alkuperästä, yhtenäisyyden perustasta, kokonaistarkoituksesta), Jumalaa koskevan tiedon tulee olla johdettavissa luonnollisista tosiasioista. (Taylor 2007: 557–558)

Charles Taylorin mukaan naturalismin kolme tietoteoreettista oletusta ovat harhaanjohtavia. Todellisuudessa tietoprosessin järjestys on päinvastainen. (1) Kysymys Jumalasta ei ole tietoprosessin viimeinen askel vaan tietoprosessin lähtökohta, jonka pohjalta kaikki muu jäsentyy. (2) Käsitys Jumalasta ohjaa käsitystä arvoista. (3) Käsitys Jumalasta jäsentää käsitystä luonnollisista tosiasioista. (Taylor 2007: 558–559)

Avoimuuskokeen lähtökohtaoletus on, että jokainen tieteentekijä joutuu tietoisesti tai tietämättään tekemään jonkin oletuksen Jumalasta tutkimusta tehdessään ja tosiasioita tulkitessaan. Tieteellinen tutkimus ei toimi ilman laaja-alaisia olettamuksia. Tieteellistä tutkimusta tehtäessä joudutaan lausumattomasti vastaamaan seuraaviin perustaviin kysymyksiin: (1) Mikä on todellisuuden yhtenäisyyden perusta? Tähän kysymykseen annettava vastaus vaikuttaa näkemykseen tieteellisen ajattelun perimmäisestä kiintopisteestä. (2) Mikä on todellisuuden alkuperä? Tähän kysymykseen annettava vastaus vaikuttaa näkemykseen tieteellisen metodin lähtökohtaoletuksista. (3) Mikä on todellisuuden perimmäinen järjestys? Tähän kysymykseen annettava vastaus vaikuttaa näkemykseen teorioiden sovellusalueesta. Vastatessaan näihin kysymyksiin tieteentekijä samalla ottaa kantaa Jumalaan. Siksi Jumala on aina ollut yliopistolla.

Kirjan sisällysluettelo

Esipuhe

Johdanto

1. Tiedekeskustelun avoimuus koetteilla

1.1. Mitä on dialoginen pluralismi?

1.2. Thomas Nagelin ajatukset herättävät keskustelua

1.2.1. Tulisiko älykkään suunnitelman idea sulkea tieteen ulkopuolelle?

1.2.2. Miten välitön kokemus Jumalasta voi toimia tieteen lähtökohtana?

1.2.3. Mitä Nagelin näkemyksistä seuraa kouluopetukselle?

1.3. Edellyttääkö luonnontieteellinen tutkimus tosiasioiden tulkintaa?

1.4. Onko luomisteoria muinaisaikainen ja alkukantainen tietämättömyyden muoto?

1.5. Salaliittoteorioita ja mustavalkoista vastakkainasettelua

1.6. Vastapuolen näkemys tulkitaan epäuskottavassa muodossa

1.7. Tunteenomaiset mielikuvat korvaavat järkiperusteet

1.8. Neutraali tiede vastaan fundamentalismi

1.8.1. Uskonnottomuus pyrkimyksenä sulkea tieto Jumalasta keskustelun ulkopuolelle

1.8.2. Myyttinen kuva puolueettomasta ja uskonnottomasta tieteentekijästä

1.8.3. Uskonnottoman tieteentekijän uskonnollisuus

1.8.4. Järkiperusteiden korvaaminen tunteenomaisilla mielikuvilla

1.8.5. Uskonnottomuuden moraalisia sovelluksia

1.9. Onko naturalismi uskonto?

2. Uskonnollisten perusoletusten salaaminen johtaa tieteen ideologisoitumiseen

2.1. Merkitseekö dialoginen pluralismi dialogin kieltämistä?

2.2. Tekeekö lähtökohtien avoin ilmaisu tieteestä ideologista?

2.3. Perusoletusten suojaaminen kritiikiltä johtaa tieteen ideologisoitumiseen – esimerkkinä Lysenko

2.4. Neutraalisuusoletus ja tieteen ideologisoituminen – esimerkkinä sosiaalidarwinismi

2.4.1. Darwinin sosiaalidarwinismi nojautui laajaan uskomusjärjestelmään

2.4.2. Sosiaalidarwinismin sovellusten arvosidonnaisuus

2.4.3. Rodunjalostusoppia puolustettiin neutraalin tieten nimissä

2.4.4. Tieteellinen rasismi ja neutraalisuusoletus

2.4.5. Sosiaalidarwinismi natsismin teoriassa ja käytännössä.

2.4.6. Sosiaalidarwinismi nykyajattelussa

2.4.7. Oletus tieteen neutraalisuudesta johtaa tieteen ideologisoitumiseen

2.5. Voiko tutkija olla ottamatta kantaa Jumalan olemassaoloon?

2.6. Tulisiko tieteellisen ajattelun rakentaa Jumalan ilmoituksen varaan?

2.7. Kristinuskon merkitys tieteen kehitykselle

2.8. Mitä annettavaa teistisellä lähtökohdalla on tieteelle?

3. Johtaako tieteen uskonnollisten lähtökohtien ilmaisu sokeaan uskoon, relativismiin vai molempiin?

3.1. Merkitseekö dialoginen pluralismi ”savolaista postmodernismia”?

3.2. Perususkomukset ja kumoajat

3.3. Edustaako dialoginen pluralismi fundamentalismia?

3.4. Merkitseekö avoin dialogi yhtä aikaa fundamentalismia ja relativismia?

3.5. Merkitseekö teistinen lähtökohta tieteen kuolemaa?

4. Aikamme vallitsevia mielikuvia ja myyttejä tieteestä ja uskosta

4.1. Mielikuva ateismista tieteen perustana

4.2. Mielikuva älyllisesti itsenäisestä ja rohkeasta yksilöstä

4.3. Mielikuva jumaluskosta sokeana uskona

4.4. Onko Jumala pelkkä lohduttava illuusio?

4.4.1. Freudin historiallinen mielikuvituskertomus

4.4.2. Freudin teoria uskonnon psykologisesta synnystä

4.4.3. Karl Marxin teoria uskonnosta kansan oopiumina

4.4.4. Nietzschen ateistiset mielikuvat

4.5. Luonnon jumalallistaminen – jumala palaa takaovesta

5. Voidaanko maailmankaikkeuden synty ja kehitys selittää ilman Jumalaa?

5.1. Kehitysusko ja biologisen evoluution tulkinta

5.1.1. Usko ohjaamattomaan evoluutioon sisältää uskonnollisen kannanoton

5.1.2. Usko pienin askelin etenevään kehitykseen

5.1.3. Todisteiden puutetta peitetään vaihtoehdottomuudella ja vakuuttelulla

5.2. Ohjaamattoman evoluution todisteet ovat aihetodisteita

5.2.1. Keinollinen valinta ohjaamattoman evoluution todisteena

5.2.2. Eliöiden fossiilijäämistö ohjaamattoman evoluution todisteena

5.2.3. Eliöiden levinneisyys ohjaamattoman evoluution todisteena

5.2.4. Vertaileva anatomia ohjaamattoman evoluution todisteena

5.2.5. Vertaileva alkionkehitysoppi ohjaamattoman evoluution todisteena

5.2.6. Surkastuneet elimet ohjaamattoman evoluution todisteina

5.2.7. Biologinen taksonomia ohjaamattoman evoluution todisteena

5.3. Miksi aihetodisteet esitetään ehdottomina todisteina?

5.3.1. Evoluutioteoreettinen tarinointi peittää todisteiden puutetta

5.3.2. Pelkkä mahdollisuus tulkitaan ohjaamattoman evoluution todisteeksi

5.3.3. Todisteiden puutetta peitetään esittämällä luomisuskosta irvikuva

5.3.4. Teofobia

5.4. Naturalistisen tieteen uskonnollinen sulkeutuneisuus

5.4.1. Naturalistisen uskon inspiroimia käsitesekaannuksia

5.4.2. Väärä vastakkainasettelu

5.4.3. Kysymys evoluution opettamisesta

5.4.4. Dialogiopetuksen malli

6. Tarvitseeko luonnon järjestys selitystä?

6.1. Naturalismille ongelmallisia tosiasioita

6.2. Naturalismi ei selitä tietoisuutta

6.3. Naturalismi ei selitä tahdon vapautta

6.4. Naturalismi ei selitä henkistä minuutta ja järjellistä ajattelua

6.5. Naturalismi ei selitä moraalisesti vastuullista minuutta

6.5.1. Moraali selittyy paremmin teismin kuin naturalismin pohjalta

6.5.2. Pelkistävä naturalismi vie pohjan moraalilta

6.5.3. Pelkistävä naturalismi vie pohjan ihmiselämän pyhyydeltä

6.5.4. Pelkistävä naturalismi vie pohjan ihmisoikeuksilta

6.5.5. Pelkistävä naturalismi vie pohjan elämän täyteydeltä

6.6. Pelkistävien selitysten riittämättömyys

6.6.1. Pelkistävän lähestymistavan peruskertomus

6.6.2. Pelkistävä näkemys ei tee oikeutta ei-fysikaalisille osa-alueille

6.6.3. Pelkistävien näkemysten itsensä kumoavuus

6.6.4. Pelkistävä näkemys on luonteeltaan uskonnollinen

6.7. Miksi kokonaisvaltaisen sattuman käsite ei riitä selityksen perustaksi?

6.7.1 Sattuma ei voi vaikuttaa tilanteessa, jossa mitään ei ole olemassa

6.7.2 Sattumaan perustuva selitys merkitsee magian paluuta

6.8. Naturalismin vararikko johtaa suljettuun tiedeyhteisöön

7. Mikä vakuuttaisi vakaumuksellisen naturalistin?

7.1. Pitäisikö Jumalan ilmoittaa itsensä vastaansanomattomasti?

7.2. Ihmisen valinnanvapauden edellytyksiä

8. Kysymys tiedekeskustelun avoimuudesta

Kirjallisuus