Alkuperäisheimot ja Jumala

Usko yhteen kaikkivaltiaaseen ja näkymättömään Luoja-Jumalaan yhdistää noin 90 %:a maailman kansanuskonnoista.¹ Monien heimojen uskomukset ja perimätieto tukevat myös muuten Raamatun todenmukaisuutta. Tässä artikkelissa esitellään muutamia esimerkkejä.

Gedeot

Etiopian keskiosien eteläisillä vuoristoseuduilla elää monia kahvinviljelijäheimoja, mm. gedeo-heimo, joka muiden lähiheimojen tavoin uskoo kaikkivaltiaaseen kaiken luojaan. Luojaansa he kutsuvat Maganoksi.

Itse asiassa vain harvat gedeo-heimon jäsenet kuitenkaan rukoilivat Maganoa, enimmäkseen heidän palvontansa ja uhrinsa näkyivät suunnatun pahalle olennolle, Sheit'anille. Syyksi sanottiin, ettei heimolaisilla ollut tarpeeksi läheistä suhdetta Maganoon voidakseen vapautua Sheit'anista.

Gedeo-heimon ns. kuningassukuun kuuluva Warrasa Wange halusi kuitenkin saada henkilökohtaisen kontaktin Maganoon. Hän asusteli heimonsa asunalueiden laitamilla Dilla-nimisessä kaupungissa, ja hänen rukouksensa oli yksinkertainen: hän pyysi Maganoa ilmoittamaan itsensä heimolleen.

Pian tämän jälkeen hän sitten näkikin ihmeellisen näyn: Kaksi valkoihoista muukalaista saapui hänen kotikaupunkinsa lähistölle ja pystytti itselleen sykomoripuun varjoon jonkinlaiset huterat majat. Näyn jatkuessa nämä muukalaiset rakensivat samalle paikalle kestävämmät, kiiltäväkattoiset rakennukset. Warrasan kotialueen kaikki talot olivat olkikattoisia, joten hän ei olisi voinut unelmoidakaan kiiltäväkattoisista rakennuksista, joita hänen näyssään pian ilmestyi lisääkin, pitkin poikin vuorenrinnettä.

Warrasa kuuli myös äänen, joka sanoi näiden muukalaisten tuovan viestin Maganolta ja kehotti Warrasaa odottamaan heitä. Näky päättyi siihen, että Warrasa irrotti talonsa keskipaalun ja siirsi sen muukalaisten rakentamien kiiltäväkattoisten asumusten luo. Hänen heimonsa ajattelussa talon keskipaalu merkitsi koko ihmisen elämää, joten hän tämän näyn nähtyään ymmärsi elämänsä aikanaan liittyvän näihin näyn muukalaisiin.

Näky alkoi konkreettisesti toteutua kahdeksan vuoden päästä. Näiden vuosien aikana gedeo-heimon keskuudessa monet muutkin profeetat olivat ennustaneet, että Maganolta tulisi pian viesti.

Eräänä kuumana vuoden 1948 joulukuun päivänä kanadalainen Albert Brant ajoi työtoverinsa Glen Cainin kanssa vanhalla kuormurilla kohti Dillaa. Heidän tarkoituksenaan oli aloittaa lähetystyö gedeo-heimon parissa, joskin he poliittisista syistä pääsivät siirtymään vain heimon asuma-alueen laitamille. Perille päästyään he pystyttivät telttansa sykomoripuun juurelle.

Warrasa kuuli kuormurin moottorin äänen ja lähti miettiväisen hitaasti kävelemään sitä kohti...

Kolme vuosikymmentä myöhemmin Warrasa säteilee uskoa Jeesukseen, Maganon Poikaan, ja gedeo-heimon pariin on muodostunut lähes 300 seurakuntaa, joihin kuhunkin kuuluu keskimäärin reilut 200 henkeä.²

Karenit

Ensikontakti eurooppalaisiin

Vuonna 1795 erääseen karen-kylään Rangoonin lähelle saapui englantilaisdiplomaatti, joka kuului Burman ja Englannin välisessä kiistassa välittäjänä toimineeseen diplomaattiryhmään. Burmassa vallitsi pelko siitä, että Englanti valloittaisi Burman tämän kiistan johdosta. Karen-kylässä englantilaisdiplomaatti sai kuitenkin yllättäen hyvin innostuneen vastaanoton, toisin kuin yleisesti muuten Burmassa, jossa ulkomaalaisiin suhtauduttiin hyvin penseästi. Kylässä kaikki tungeksivat diplomaatin ympärillä ja yrittivät saada koskea hänen kasvojaan ja käsivarsiaan.

Kyläläisten intoon oli myös erittäin hyvä syy: He olivat odottaneetkin "valkoista veljeä", jonka oli määrä tuoda heille heidän esi-isiensä hukkaama kirja. Kirjan oli kareneiden uskomusten mukaan kirjoittanut Y'wa, "Korkein Jumala", ja he uskoivat, että tuodessaan kirjan valkoinen veli samalla pelastaa heidät kaikista sortajista.

Diplomaatti kuitenkin totesi jo poliittisen harkintansakin perusteella, että kyläläiset olivat erehtyneet. Hän ilmoitti, ettei tuntenut Y'waa eikä hänellä ollut hajuakaan heidän odottamastaan valkoisesta veljestä. Niine hyvineen hän lähti kylästä kääntäen selkänsä sadoille pettyneille kareneille. Britannian vastaperustettuun Rangoonin-suurlähetystöön palattuaan hän sentään kertoi tapauksesta esimiehelleen Michael Symesille. Symes puolestaan teki selkoa tästä välikohtauksesta vuonna 1827 julkaistussa käsikirjoituksessaan ”An Account of an Embassy to the Kingdom of Ava in the Year 1795” ["Avan kuningaskuntaan avatun suurlähetystön toimintakertomus vuodelta 1795"].

Karenien esikristillisen uskonnon pääpiirteitä

Vähintään tuhannessa karen-kylässä toimi tämän Korkeimman Jumalan, Y'wan edustajia, eräänlaisia profeetallisia muistuttajia, joita kutsuttiin bukhoiksi. He opettivat, että karenien palvomat pahat henget ja Y'wa kulkivat eri polkuja ja että vielä tulee aika, jolloin karenien tulee täysin palata noudattamaan Y'wan tahtoa.

Kareneilla oli monia lauluja, jotka kertoivat Y'wasta. Hänen kerrottiin olevan ikuinen ja kuolematon³, hänen kerrottiin luoneen maailman ajan alussa ja olevan tutkimaton.⁴ Hänen kerrottiin olevan myös kaikkitietävä. Karenit surkuttelivat erityisesti sitä, että heiltä puuttui henkilökohtainen suhde Y'waan.⁵

Kareneilla on lisäksi Raamatun kanssa hyvin yhteensopiva kertomus siitä, kuinka ihmiset lankesivat eroon Jumalasta:

Y'wa oli alussa antanut maailmalle muodon ja osoittanut ruoan ja juoman ensimmäisille ihmisille Tha-naille ja Ee-ulle. Y'wa oli asettanut heidät asumaan puutarhaan, jossa oli seitsemän erilaista hedelmäpuuta. Y'wa antoi ensimmäisille ihmisille tarkan käskyn siitä, että yhden puun hedelmiä eli ns. koetinhedelmiä he eivät saaneet syödä, sillä sen jälkeen, kun he syövät koetinhedelmää, he sairastuvat, vanhenevat ja kuolevat. Y'wa lupasi käydä heidän luonaan joka seitsemäs päivä.

Jonkin ajan kuluttua Mu-kaw-lee (paholainen) tuli ensimmäisten ihmisten luokse kysymään heiltä, mitä he puutarhassa syövät. Ihmisten vastattua, että Y'wa on antanut heille yllin kyllin syötävää, pyysi Mu-kaw-lee tarkentamaan, mitä he syövät. Ihmiset kertoivat, että eri puista sai erimakuisia hedelmiä ja että yhdestä puusta he eivät saaneet syödä, sillä jos he siitä söisivät, he kuolisivat.

Mu-kaw-lee kuitenkin kertoi, että koetinhedelmä oli kaikkein makein ja täyteläisin hedelmä puutarhassa ja että siitä syötyään ihmiset saisivat ihmeellisiä voimia, kuten taivaaseennousukyvyn. Mu-kaw-lee myös uskotteli, että Y'wa ei todellisuudessa ole heidän puolellaan, kun taas juuri hän kertoisi totuuden. Mies, Tha-nai, kieltäytyi aluksi houkutuksesta, mutta nainen eli Ee-u lankesi kiusaukseen ja sai miehenkin syömään hedelmää.

Seuraavan aamun koittaessa Y'wa tuli tapaamaan ihmisiä ja kysyi, miksi he olivat syöneet puusta, jonka hedelmän hän oli heiltä kieltänyt. Seurauksenahan oli, että ihmiset alkaisivat nyt sairastua ja vanheta, ja lopulta he kuolisivat. Ihmiset joutuivat Y'wan kirouksen alle, ja hän jätti heidät yksin.

Myöhemmin alkoikin sairauksia ilmetä, sillä yksi Ee-un ja Tha-nain lapsista sairastui. Koska Y'wa oli hylännyt heidät, he menivät kysymään Mu-kaw-leelta neuvoa. Mu-kaw-lee antoikin tarkkoja ohjeita siitä, kuinka uhreja piti suorittaa kutakin tautia vastaan. Uhrit suoritettiin hänen palvelijoilleen eli demoneille. Mu-kaw-lee opetti ihmisiä myös ennustamaan lintujen luista, mistä pian tulikin vuoristolaisille keino hakea apua jokseenkin kaikkiin ongelmiin.⁶

Karenit odottivat ja kaipasivat Y'wan paluuta. He eivät olleet omaksuneet buddhalaisuutta eivätkä pitäneet epäjumalankuvia. Vanhempiensa kunnioittamisen he uskoivat kuuluvan ihmisen velvollisuuksiin. Lähimmäistä piti rakastaa, ja sääntöjä rikkoneita kareneita lohdutettiin Y'wan armon lupauksilla, sillä hänen kerrottiin armahtavan kareneita aina uudestaan, kun he rukoilivat häntä. Rukoilemaan myös kehotettiin lakkaamatta.⁷

Erikoista karenien yksijumalaisessa uskonnossa on myös avoin oman puutteellisuutensa tunnustaminen.⁸ Eräs Sau-qua-la-niminen karen kertoi englantilaiselle kenraalikuvernöörille, että valkoiset vieraat eli eurooppalaiset olivat alun perin olleet karenien nuorempia veljiä. Karenit kuitenkin olivat laiminlyöneet velvollisuutensa vanhempina veljinä ja kadottaneet kappaleensa Y'wan kirjasta. Nuoremmilla veljillä se kuitenkin on tallessa, ja siksipä he ovatkin ns. vanhurskaita eli opettajia Jumalan luokse. Lisäksi he olivat oppineet matkustamaan valkosiipisillä laivoilla valtamerien yli.⁹

Karenien käsitysten alkuperä – päättely parhaaseen selitykseen

Voisivatko nämä uskomukset sitten selittyä karenien aiemmilla kontakteilla juutalaisuuteen tai jopa kristinuskoon?

Juutalaisvaikutus on hyvin epätodennäköistä, sillä karenit asuvat 6500 kilometrin päässä Jerusalemista, mitä paitsi heidän uskomuksissaan ei ole raportoitu olevan minkäänlaisia vastineita Vanhan testamentin kertoman Israelin kansan historian merkittävimmillekään hahmoille kuten Abrahamille tai Moosekselle. Y'wa-erisnimi tosin näyttäisi viittaavan Vanhan testamentin heprean Yahweh-nimitykseen Jumalasta, mutta juutalaisvaikutteet olisivat väistämättä jättäneet merkkejä myös Abrahamista ja Mooseksesta.

Entä voisivatko karenien uskomukset juontaa juurensa nestoriolaisten vaikutuksesta 700-luvulta tai myöhemmistä roomalaiskatolilaisten lähetyskosketuksista 1500–1700-luvuilla? Jos näin olisi, olisi hyvin oletettavaa, että mainittaisiin jotakin Kristuksesta: lihaksitulemisesta, vapahtajan kuolemasta ihmisten syntien sovittamiseksi ja hänen ylösnousemuksestaan. Näistä aiheista ei karenien perimätietoa keränneiden selonteoissa kuitenkaan ole mitään mainintaa.

Mikäli taas oletettaisiin kristillisten ja/tai juutalaisten vaikutteiden jääneen niin pinnallisiksi, että niistä olisi tarttunut muistiin vain muutama peruskäsite, olisi käsittämätöntä, miten näin ohimenevä kontakti vieraaseen uskontoon olisi kuitenkin juurtunut kareneiden kulttuuriin niin voimakkaasti, että nämä sen pohjalta olisivat kyenneet sitkeästi vastustamaan muita uskonnollisia virtauksia – yhtä hyvin buddhalaisuutta kuin heimon omasta piiristä tunnettua henkien palvontaakin.

Historia opettaa, että ainoastaan erittäin pitkäaikaiset ja voimakkaat vaikutteet pystyvät pysyvästi siirtämään uusia uskonnollisia käsityksiä kulttuurirajojen yli. Tämä pätee erityisesti silloin, kun muut vaikutteet, tässä tapauksessa siis juuri buddhalaisuus ja henkienpalvonta, ovat kyseisten käsitysten kanssa räikeässä ristiriidassa.

Selvästi todennäköisintä onkin, että karenien perimätieto juontaa juurensa patriarkkojen yksijumalaiseen aikaan ennen kristinuskoa tai Moosestakaan.

Karenit ja kristinusko

Vuonna 1817 innokas amerikkalainen lähetyssaarnaaja Adoniram Judson saapui Burmaan, Rangoonin seudulle. Löydettyään majapaikan Rangoonista hän opetteli huolella burman kieltä ja uskaltautui lopulta toreille saarnaamaan. Ikäväkseen hän sai tuskin lainkaan vastakaikua – ensimmäinen kääntymys kristinuskoon tapahtui vasta seitsemän vuoden saarnaamisen jälkeen, ja Judson kamppailikin monesti ylipääsemättömän masennuksen kourissa.¹⁰ Koska vähäisten käännynnäisten opastaminen ei vienyt paljoa aikaa, Judson paneutui huolella Raamatun käännökseensä¹¹, josta sittemmin tulikin pohja muiden Burman kansojen kielille tehtyihin Raamatun käännöksiin.

Päivänä muutamana Judsonin kotiin saapui karski karen-mies nimeltään Ko Thah-Byu pyytämään talon isännältä töitä voidakseen maksaa jonkin velkansa. Judson järjestikin hänelle töitä,¹² ja pian talon väki myös tutustutti hänet evankeliumin sanomaan, jota kohtaan Ko Thah-Byu ei tosin aluksi osoittanut mitään mielenkiintoa. Ei kuitenkaan kestänyt kauaa ennen kuin tapahtui selvä muutos: mies alkoi ilmeisen kiinnostuneena evankeliumista kysellä sen alkuperästä ja valkoisista vieraista, jotka olivat tuoneet sanoman lännestä. Pian hän käsittikin, että juuri tätähän hänen kansansa oli jo satoja vuosia odottanutkin. Nyt juuri hän oli ensimmäisenä saanut tietää, että hukattu kirja oli viimeinkin saapunut Burmaan!

Samoihin aikoihin Ko Thah-Byun kanssa saapui Judsonin luo hänen avukseen lähetetty tuore lähetystyöntekijäpariskunta, George ja Sarah Boardman. George avasi uuden lukutaitokoulun, jonka opiskelijaksi Ko Thah-Byu heti ilmoittautui. Kaikkien yllätykseksi hän näyttikin paneutuvan Raamatun sanaan aivan täysillä.

Boardmanit lähtivät avaamaan uuden lähetyskentän Burman eteläosiin, Tavoyn kaupunkiin. Mukaan päässyt Ko Thah-Byu alkoi nyt saarnata evankeliumia ennennäkemättömällä innolla: monia vaaroja uhmaten hän etsi saarnapaikoikseen yhä uusia kyliä. Pian kävikin niin, että satoja karen-heimon jäseniä alkoi virrata Tavoyhin katsomaan valkoista veljeä, joka oli tuonut heille heidän hukatun kirjansa.¹³

Ko Thah-Byu antoi saarnatyölleen kaikkensa ehtimättä juuri koskaan lepäämään. Niinpä työ veikin hänen voimansa niin tyystin, että ehti kulua vain muutama vuosi ennen kuin hän jo kuoli ylirasitukseen. Tämä ponnistelu ei silti suinkaan jäänyt turhaksi: juuri hänen sytyttämänsä uskon liekki palaa heimon keskuudessa yhä edelleen – yli 150 vuotta myöhemmin.

Vuoteen 1858 mennessä jo kymmenettuhannet karen-kristityt olivat huomanneet velvollisuudekseen lähteä saarnaamaan hyvää sanomaa muidenkin Burman kansojen keskuuteen.¹⁴

Lahut

Paikassa, jossa Burma jää Kiinan ja Thaimaan väliin ja sivuaa Laosin rajaa, elää n. 250 000 hengen lahu-kansa.

Lahujen esikristillinen uskonnollisuus

Lahut olivat perinteisesti uskoneet kaiken luojaan, Gui'shaan. Heidän perimätiedossaan oli vanha tarina siitä, kuinka Gui'sha oli antanut lakinsa heidän esi-isilleen riisikakkuihin kirjoitettuna. Kovan nälänhädän aikana esi-isät olivat kuitenkin syöneet nämä riisikakut sillä verukkeella, että näin lakikin olisi heidän sisällään. Tämän jälkeen lahut eivät kuitenkaan enää olleet pystyneet noudattamaan lakia täydellisesti, eikä se vastaisuudessakaan onnistuisi ennen kuin sama laki olisi palautettu heille kirjoitetussa muodossa.

Lahuilla oli myös profeettoja, jotka välittivät sanomaa Gui'shalta. He kertoivat monia viisauksia, kuten:

”Vaikka miehellä olisi sylillinen matkasauvoja ja hän kävelisi niin kauan, että jokainen niistä olisi kulunut tyngäksi, ei hän siltikään löytäisi Gui'shaa (todellista Jumalaa)”.¹⁵

Profeetat ennustivat myös, että Gui'sha lähettää vielä aikanaan valkoisen veljen, joka tuo kadonneen lain heille valkoisessa kirjassa.

Monilla lahuilla oli sellainenkin mielenkiintoinen tapa, että he pitivät ranteittensa ympärillä nyörejä kuvaamassa olemistaan pahojen henkien vallan alla. Samalla he ilmaisivat odottavansa vapahtajaa, joka vapauttaisi heidät näiden henkien vallasta.¹⁶

Lahut ja kristinusko

Marcus Young sai 1890-luvulla amerikkalaiselta lähetysjärjestöltä tehtäväkseen lähteä saarnaamaan lahujen naapurikansan, Šan-heimon, pariin. – Šan-heimollakin oli vastaavantyyppisiä uskomuksia kuin lahuilla.

Eräänä päivänä Youngin mentyä torille kymmentä käskyä saarnaamaan hänen ympärilleen kerääntyi yllättäen ryhmä oudosti pukeutuneita miehiä; osoittautui, että nämä olivat lahuja, jotka anoivat hartaasti, että hän tulisi heidänkin luokseen kertoakseen heille Gui'shan hukatun kirjan sanoman.

Seuraavien vuosien (1904-1936) aikana monet lahut sitten ottivatkin kasteen – kastettujen vuotuinen määrä oli järjestään yli 2000, kerran jopa yli 4500! Lahujen kiinnostus evankeliumia kohtaan oli niin suurta, ettei Young ehtinyt opettaa heille Raamattua niin hyvin kuin olisi halunnut. Niinpä hän houkutteli tähän työhön kaksi poikaansakin, joista toinen sittemmin myös käänsi Uuden testamentin lahujen kielelle.¹⁷

Santaalit

Intiassa Kalkutasta pohjoiseen asustaa 2,5-miljoonainen santaalien kansa. Tämän kansan löysivät vuonna 1867 kaksi lähetyssaarnaajaa, norjalainen Lars Skrefsrud ja tanskalainen Hans Børreson. Skrefsrud oppikin hyvin pian santaalien kielen ja alkoi saarnata evankeliumia niin pian, kuin mahdollista. Hän oli aluksi hyvin skeptinen sen suhteen, pystyisikö juutalaisista ja kristillisistä vaikutteista niin kaukana ollut kansa lämpenemään evankeliumille kovinkaan nopeasti. Hän kuitenkin yllättyi, sillä santaalit innostuivat evankeliumista lähestulkoon heti. Pian myös selvisi innostuksen syy, kun viisas santaalimies Kolean kertoi heidän heimonsa ikiaikaista suullista perimätietoa.

Santaalit kutsuivat Jumalaansa nimellä Thakur Jiu, eli Aito Jumala. Thakur Jiusta opetettiin, että häntä ei voi ihmissilmin nähdä, mutta hän näkee kaiken. Hän on myös asettanut kaiken paikalleen ja ravitsee suuret ja pienet, kaikki.

Hyvin kauan sitten Thakur Jiu oli luonut miehen nimeltään Harami ja naisen nimeltään Ayo. Thakur Jiu oli laittanut heidän asumaan kauas länteen, paikkaan nimeltä Hihiri Pipiri. Siellä kuitenkin eli olento nimeltään Lita, joka houkutteli Haramin ja Ayon valmistamaan riisiolutta ja kaatamaan osan siitä maahan uhriksi saatanalle. Lopusta oluesta he juopuivat ja nukahtivat. Kun he heräsivät, he huomasivat, että olivat alasti ja häpesivät alastomuuttaan.

Myöhemmin Ayo ja Haram saivat seitsemän poikaa ja seitsemän tytärtä, joista muodostui seitsemän sukukuntaa. Sukukunnat siirtyivät Kroj Kamaniksi kutsuttuun maahan ja siellä heitä kohtasi rappio. Thakur Jiu kutsui ihmisiä puoleensa, mutta he kieltäytyivät, jonka johdosta Thakur Jiu vei hurskaan pariskunnan Harata -vuorelle erääseen luolaan turvaan. On huomioimisen arvoista, että Harata-nimi on hyvin yhdennäköinen Raamatun Ararat-nimen kanssa. Kun hurskas pariskunta oli luolassa turvassa, muut ihmiset Thakur Jiu hukutti tulvalla. Myöhemmin tämän pariskunnan jälkeläiset lisääntyivät huomattavasti ja kansoittivat tasagon nimeltään Sasan Beda eli sinappipelto. Tuolla Thakur Jiu eriytti ihmiset moneen eri kansaan.

Yksi näistä kansoista vaelsi itään päin monien metsien läpi, kunnes heidän tiensä sulkeutui korkeisiin vuoriin. Kun kunnollista kulkureittiä ei tahtonut löytyä, he liittoutuivat Maran Burun eli valtavien vuorten henkien kanssa päästäkseen eteenpäin. Pian he löysivätkin sopivan solan ja matkasivat Intian ja Pakistanin alueille.

Vähitellen he siirtyivät yhä pidemmälle Bangladeshin suuntaan ja heistä tuli nykyinen santaaliheimo. Liittoutumisensa ja sen yhteydessä solmimansa valan takia santaalit alkoivat vähitellen unohtaa Thakur Jiun. Lopulta heillä ei ollut hänestä jäljellä juuri mitään muuta, kuin nimi.

Skrefsrud huomasi mahdollisuuden hyödyntää tätä uskomusta ja pian tuhannet santaalit tulivat kysymään häneltä, kuinka he saisivat yhteyden Thakur Jiun yhteyteen Jeesuksen kautta. Yhteen aikaan hän ja Børreson saivatkin toimittaa 80 santaalikastetta päivässä. Koska santaalien innostus evankeliumin kuuloon oli niin suuri, hän ja Børreson kutsuivat lisää apua ja sitä myös lähetettiin. Niinpä seuraavien vuosikymmenien aikana 85 000 santaalia sai kasteen.¹⁸

Inkat

On hyvin tunnettua, että inkat palvoivat auringonjumalaa, Intiä. Heillä oli kuitenkin vuosien 1438 ja 1471 välillä erikoinen kuningas, nimeltään Pachacutec.¹⁹ Hän rakensi monia kaupunkeja ja linnoituksia, mm. uudelleen rakennutti Cuzoon temppelin Intille, sekä perusti kuuluisan Machu Picchun vuoristolinnoituksen. Hänen saavutuksekseen voidaan kuitenkin laskea täysin toisenlainen tapaus. Hän alkoi epäillä Intin jumaluutta, pohtiessaan sitä, että jos Inti kerran oli Jumala, miksi hän ei koskaan tehnyt mitään erikoista. Hän kulki taivaan poikki samaa reittiä pitkin ja vieläpä pienikin pilvi pystyi peittämään hänen kirkkautensa. Pachacutec tulikin siihen tulokseen, että mikäli Inti olisi aito Jumala, ei mikään luonnonkappale pystyisi peittämään hänen valoaan.²⁰

Pachacutec havaitsi, että oli aiemmin palvonut kappaletta Jumalana, joten hän joutui vaikean kysymyksen eteen. Jos kerran Inti ei ollut Jumala, kuka sitten? Vastaus löytyikin yllättävän läheltä, inkojen kulttuurin jo melkein unohtuneesta perimätiedosta. Inkojen perimätiedon mukaan on olemassa kaikkivaltias kaiken Luoja, Viracocha. Hänestä oli kuitenkin jäljellä enää vähän perimätietoa ja yksi pyhäkkö.²¹

Inkojen perimätiedon mukaan Viracocha loi Andien kansat puhaltamalla hengen patsaisiin, jotka hän oli muovaillut luolissa. Hän kuitenkin pettyi ensimmäiseen ihmissukuun ja hukutti sen vedenpaisumuksessa. Tämän jälkeen hän loi uusia ihmisiä kivestä ja pitääkseen huolta, että ihmiset tällä kertaa pysyisivät oikealla tiellä hän kulki inkojen keskuudessa ryysyisenä kerjäläisenä ja opetti sivistyksen alkeita.²²

Pachacutec päätteli, että Jumala, joka on luonut kaiken on palvelemisen arvoinen, ja siksi onkin epäjohdonmukaista palvella jotakin hänen luomakuntansa osaa. Siispä hän ryhtyi toimeen ja kutsui koolle intin pappien kokouksen, jota eräs tutkija kutsuikin leikkimielisesti Coricanchan kokoukseksi sen pitopaikan mukaan liittäen sen muihin historian suuriin opillisiin kokouksiin.²³

Kokouksessa Pachacutec julkaisi teesinsä, joiden mukaan Inti ei voi olla Jumala, sillä hän toisille valoa antaessaan pidättää sen toisilta, eikä hän pysty lepäämään. Hänen valonsa voi myöskin pienikin pilvenhattara peittää, jolloin hänen voimansa ei voi olla ääretön.²⁴

Samaisessa kokouksessa hän herätteli uudestaan vanhaa perimätietoa Viracochasta. Sen mukaan häntä ei ollut luotu, hän esiintyy kolminaisuutena niin halutessaan, mutta muuten hän on taivaallisen sotaväen ja enkeleiden ympäröimänä yksinäisyydessä. Hän määrää ihmisen elinajan ja myös ravitsee ihmisen. Hän on kaiken elämän perusta, itsessään siunattu ja säälii ihmisten kurjuutta. Vain hän voi tuomita tai armahtaa ihmisiä ja hän antaa heille voimaa taistella pahoja taipumuksiaan vastaan.²⁵

Pachacutecin uudistus sai kuitenkin kovaa vastarintaa aikaan Intin pappien puolelta, sillä jos he olisivat toteuttaneet uudistuksen, he olisivat joutuneet myöntämään, että he ja heidän isänsä olisivat olleet satoja vuosia väärässä ja että kaikki uhrit ja valtaisia työpanos temppelien rakentamiseksi olisivat olleet turhia. Tällainen ilmoitus aiheuttaisi varmasti ivaa ja saisi ehkä aikaan yhteiskunnallisia mullistuksia. Pachacutec myöntyikin poliittisten paineiden edessä ja määräsi, että Viracochan palveleminen rajoitettiin vain yläluokkaan, sillä tavalliselle kansalle se oli liian vaikea asia ymmärrettäväksi.²⁶ Yläluokilla on kuitenkin tapana olla lyhytikäisiä ilmiöitä kansojen historiassa, ja niinpä vajaat sata vuotta myöhemmin espanjalaiset valloittajat tuhosivat ylimystön. Siten uskonpuhdistus jäikin hyvin tyngäksi, koska se ei saavuttanut tavallista kansaa.

Paleointiaanien aikaongelma

Inkojen vedenpaisumuskertomukseen liittyy vanhan maapallon aikakehyksessä ongelma. Jos oletetaan, että Raamatun kuvaama vedenpaisumus olisi ollut vain paikallinen tulva Lähi-Idän alueella noin 4000 vuotta sitten, herää kysymys, miten tarina on voinut levitä inkojen tietoon, jos ihmiset saapuivat Amerikkaan jo noin 13500 vuotta sitten.²⁷ Myös Havaijilaisilla on oma vedenpaisumuskertomuksensa, jonka mukaan mies nimeltä Nu'u rakensi arkin paetakseen suurta tulvaa. Hänen arkkinsa laski maihin Mauna Kean huipulle. Nu'u erehtyi kuitenkin ja luki pelastumisensa Kuun ansioksi, jota korjaamaan Luoja-Jumala, nimeltään Kane, lähetti sateenkaaren maahan.²⁸

Katso myös

ApologetiikkaWiki

• Raamatun alkukertomuksien luotettavuus
• Sovitus tapahtui ehkä vuonna 30 jKr.