Fysikalismi

Fysikalismi, tai filosofinen materialismi, on ontologinen kanta, jonka mukaan kaikki olevainen on fysikaalista, eli ei ole olemassa mitään muuta kuin materiaa ja luonnonlakeja. Fysikalismin kannattajia ovat olleet esimerkiksi Lucretius ensimmäisellä vuosisadalla ja sittemmin Paul d'Holbach, Ludwig Buchner, ja Richard Vitzthum. Suomessa tätä kantaa edustaa esimerkiksi fyysikko ja anti-filosofi Kari Enqvist.

Fysikalistin todellisuuskäsitys on usein kapea, sillä fysikalismiin kuuluu a posteriori vain hiukkasten ja kenttien olemassaolo, jolloin ihmiselle tärkeimmät asiat kuten rakkaus, tahdon vapaus ja järjen luotettavuus, kauneus, hyvyys, arvot, moraali, totuus ja merkitys joudutaan selitettämään tarkoituksettomalla ja päämäärättömällä hiukkasten liikkeellä, vailla todellista merkitystä. Tässä käsityksessä todellisuus kuolee viimeistään universumin lämpökuolemassa, ja ihmisen ponnistelut, tiede mukaanlukien, ovat lopulta täysin tilapäisiä.

Määritelmän ongelmia

Fysikalismi, kuten naturalismikin, on todellisuudessa vaikea määritellä. Mitä oikeastaan on aine ja aineellisuus? Modernissa kosmologiassa postuloidaan tuntemattomia aineen muotoja kuten pimeä aine ja pimeä energia jotta havaintoja voidaan selittää paremmin. Periaatteessa mikä tahansa entiteetti jonka fysikalisti haluaa kantansa avulla kieltää voidaan määritellä tuntemattomaksi aineen muodoksi mikäli aine käsitteenä on riittävän joustava. Toistaiseksi ei ole käsillä mitään selvää tapaa määritellä aine. Tavallisesti materia määritellään kuitenkin kulloisenkin fysiikan perustavien aineen osasten mukaan, fysikalismi siis väittää että ei ole olemassa mitään muuta kuin asioita jotka koostuvat siitä aineesta mitä fysiikka on toistaiseksi löytänyt.

Tavallisen fysikalismin epäjohdonmukaisuus

fysikalistien mielestä fysikalismi on usein jopa älyllisesti rohkea kanta. Ehkä tästä johtuen se on melko yleinen uskomus vaikka ei ole esitetty kunnon perusteluita sen puolesta ja on olemassa useita järkiperusteluita sitä vastaan. Kanta näyttää siis olevan moderni myytti.

Paras esitetty perustelu fysikalismille on, että havaitsemme paljon fysikaalisia asioita ja mikäli emme havaitse muuta, ei ole syytä uskoa mihinkään muuhun. Tässä perustelussa on kuitenkin ongelmia: 1. Tyypillisesti fysikalisti rajaa havainnot siten että vain materiatasoon viittaavat havainnot ovat uskottavia tai 'tieteellisiä'. Näin ollen fysikalisti ole avoin kantansa vastaiselle todistusaineistolle ja koko kanta on pelkkää kehäpäättelyä. Todellisuudessa fysikalismin vastaisia havaintoja ovat esimerkiksi Jeesuksen ylösnousemuksen historialliset todisteet, ihmeparenemiskokemukset, kokemukset Jumalan läsnäolosta, tietoisuuden tutkimuksen ei-materiatason todisteet sekä kuolemaa lähellä käyneiden kokemukset. 2. Vaikka meillä ei olisikaan todisteita ei-materiatason asioista, tästä ei tietenkään seuraa että niitä ei ole olemassa. Mikäli Afrikan alkantaisella hiemolla ei ole havaintoja autojen olemassaolosta, heidän ei ole perusteltua väittää tietävänsä että autoja ei ole olemassa. Asia tulisi jättää auki.

Lisäksi fysikalismi on sisäisesti ristiriitainen: fysikalistin oman uskomuksen mukaan hänen omat ajatuksensa johtuvat hiukkasten ja kenttien liikkeestä. Näin ollen hiukkasten ja kenttien liike on saanut aikaan fysikalistin uskon fysikalismiin. Ei ole mitään syytä olettaa, että hiukkasten liike saisi aikaan juuri totuudellisia ajatuksia, joten fysikalistin ei pitäisi luottaa omaan ajatteluunsa. (Itse asiassa se, että ajattelumme näyttää olevan luotettavaa on todiste fysikalismia vastaan ja teismin puolesta: Järkevä Jumala on luonut meille kyvyn ymmärtää järkevää luomakuntaa. Tämä oli myös perusta tieteen synnylle.) Näin fysikalismi kumoaa itse itsensä.

Nykyfysikalistien epäjohdonmukaisuus

Fysikalismi, kuten naturalismikin, tekee turhaksi ajattelun lisäksi myös moraalin. Hiukkasten liike ei tunne oikeaa ja väärää, yksi konfiguraatio ei ole toista hyvempi tai pahempi. Fysikalismin alla on kaikki moraali on mielivaltaista ja lopulta ristiriidassa fysikalismin kanssa. Fysikalistit keksivät usein pinnallisesti uskottavia moraalisysteemeja ja voivat, ainakin kristillisessä kulttuurissa, elää moraalisesti, mutta tämä on vain tekopyhyyttä. Fysikalisti ei voi perustella oikeaa ja väärää ja on tekopyhä tuomitessaan muita mielivaltaisen moraalinsa perusteella. Tästä tyyppiesimerkkejä ovat uudet ateistit Dawkins, Hitchens, Dennett ja Harris, jotka toisella suupielellä kieltävät objektiivisen moraalin olemassaolon ja toisella suupielellä tuomitsevat pahoiksi eri uskontojen edustajia, uskontojen nimissä tehtyjä moraalittomia tekoja sekä painottavat luomakunnan julmuutta. Samoin fysikalismi tekee turhaksi myös ihmisarvon, eläinten arvon, yksilön oikeudet sekä sananvapauden. Fysikalismin todelliset seuraukset ovat siis melko kauheita, eikä kukaan varmaankaan haluisi elää yhteiskunnassa jossa fysikalismiin oikeasti uskotaan.

Johdonmukaisia fysikalistisia valtionpäämiehiä

Selkeimmin fysikalismia edustavia valtioiden päämiehiä ovat olleet Stalin, Hitler ja Mao Zedong. Fysikalismi näyttää johtavan totalitarianismiin koska yhtäältä vallanpitäjillä ei ole mitään moraalisia velvoitteita rajaamassa vallankäyttöä ja toisaalta kansalla ei ole mitään yhteistä moraalista säveltä jonka perusteella se toimisi halusta oikein, joten kansa täytyy käytännössä pakottaa ja/tai aivopestä samaan linjaan.(Ja aivopesu, valehtelu tai pakottaminen eivät ole mitenkään oikeasti väärin fysikalismin mukaan.)