Maailman hienoin esitys (kirja)
Richard Dawkinsin kirja
Lenskin tutkimukset: Behe vastaan Dawkins
Biokemisti Michael Behe osoittaa kirjassaan The Edge of Evolution, että ohjaamaton evoluutio ei selitä sellaista geneettisen monimutkaisuuden kehittymistä, joka edellyttää useampaa kuin kahta samanaikaista ja toisiaan tukevaa mutaatiota. Tällä tavalla biokemiallinen todistusaineisto muodostaa ratkaisevan testin, jota ohjaamaton evoluutioteoria ei läpäise, mutta jonka luomisteoria kestää. Luomisteoria tarjoaa pohjan ennusteille, jotka ovat osoittautuneet yhteensopiviksi tieteellisen todistusaineiston kanssa. Sen sijaan darwinismin pohjalta tehdyt vastaavat ennusteet ovat kumoutuneet.
Väitteensä tueksi Behe (2007) vetoaa bakteereihin ja malarialoiseen kohdistuneisiin tutkimuksiin. Behen mukaan malarialoiseen kohdistuva kokeellinen tutkimus osoittaa, ettei darwinilainen evoluutioteoria pysty selittämään elämän perustana olevien monimutkaisten rakenteiden kehittymistä. Malarialoiseen kohdistuvalla tutkimuksella on vastaava merkitys darwinistisen teorian totuuden empiirisessä testaamisessa kuin mikä oli Michelson-Morley -kokeella arvioitaessa eetteri-teorian uskottavuutta. Michelson-Morley -koe ei ehdottomasti todistanut, ettei eetteriä ole olemassa, mutta se horjutti vakavasti eetteri-teorian uskottavuutta. Samalla tavoin malarialoiseen kohdistuva tutkimus ei ehdottomasti todista, että darwinistiset mekanismit eivät pysty tuottamaan elämän edellyttämiä monimutkaisia rakenteita. Tutkimus kuitenkin horjuttaa vakavasti darwinistisen teorian uskottavuutta.
Väite voidaan tiivistää seuraavaan muotoon: Älykkään suunnitelman teorian ennuste on, että sattumalta ei synny useita samanaikaisia, toisiaan täydentäviä ja toistensa kanssa yhteistyössä toimivia mutaatioita, jotka mahdollistaisivat geneettisen monimutkaisuuden kehittymisen ja siten ohjaamattoman makroevoluution. Tämä ennuste on toteutunut siten, että kokeellisen tutkimuksen mukaan evoluutio pysähtyy, jos organismille hyödyllinen muutos edellyttää useampaa kuin kahta samanaikaista ja toisiaan täydentävää mutaatiota.
Behe käyttää ennustuksensa tukena myös Richard Lenskin kokeita, jossa tämä osoitti, että kolibakteerilla tapahtui kaksi toisiaan tukevaa mutaatiota, jotka lisäsivät sen kykyä käyttää sitruunahappoa ravinteenaan. Muutkin kokeelliset tutkimukset ovat osoittaneet evoluution rajojen olevan juuri tässä: ohjaamaton evoluutio pystyy tuottamaan samanaikaisesti kaksi toistensa kanssa yhteistyössä olevaa mutaatiota, mutta ei enempää. Koska monimutkaisten geneettisten rakenteiden kehittyminen edellyttää paljon useampia yhtäaikaisia ja toisiaan tukevia mutaatioita, ohjaamaton evoluutio ei selitä geneettisen monimutkaisuuden kehittymistä. Richard Dawkins pyrkii peittämään Lenskin kokeiden varsinaisen merkityksen viljelemällä populistista retoriikkaa. Hän pyrkii luomaan vaikutelman, että Lenskin kokeet ovat todisteita ohjaamattoman evoluution puolesta. Hän jättää kokonaan mainitsematta Behen tutkimuksen ja asettaa sen sijaan vastakkain nerokkaan ja huolellisesti tutkimuksiaan tekevän tieteentekijän (Lenskin) ja tyhmän kreationistin (Lenskin kanssa kirjeenvaihdossa olleen asianajajan), joka ”pystyisi tuskin tavaamaan artikkelin sanat siitä puhumattakaan, että olisi pätevä bakteriologi, joka osaisi turvallisesti hoitaa eturintaman laboratoriomenetelmät ja sen jälkeen analysoisi tulokset tieteellisesti” (Dawkins 2009: 123–124). Tällä tavalla Dawkins esittää Lenskin tutkimustulokset ikään kuin ohjaamattoman makroevoluution riemuvoittona, jota tyhmät kreationistit vastustavat, koska he eivät ymmärrä niistä mitään.
Tällä luonnontieteellisen ponnistelun riemuvoitolla on koominen jatko-osa. Kreationistit vihaavat sitä. Se ei osoita vain evoluutiota toiminnassa; se ei osoita vain sitä, että genomeihin tulee uutta informaatiota ilman suunnittelijan vaikutusta, jonka mahdollisuuden kieltämiseen on kreationisteja käsketty (”käsketty”, koska useimmat heistä eivät ymmärrä, mitä ”informaatio” tarkoittaa); se ei osoita vain luonnonvalinnan voimaa tuottaa geenien yhdistelmiä, joiden pitäisi olla mahdottomia kreationistien rakastamien naiivien laskelmien mukaan, vaan se myös kaataa ”palautumattomaan monimutkaisuuteen” liittyvän keskeisen opinkappaleen. Niinpä ei olekaan ihme, että Lenskin tutkimus hämmentää kreationisteja ja että he etsivät siitä innokkaasti vikoja. (Dawkins 2009: 123)
Näillä populistisilla kommenteillaan Dawkins uskoo voivansa korjata irtopisteitä, koska hän luottaa siihen, etteivät useimmat hänen lukijoistaan saa informaatiota muista lähteistä. Näin tehdessään hän kuitenkin rikkoo tieteellisen argumentoinnin perussäännön, jonka mukaan vaihtoehtoiset näkemykset tulisi esittää niiden vahvimmassa muodossa. Hän ei evoluution todisteita käsittävässä kirjassaan edes mainitse Michael Behen analyysia Lenskin tutkimuksesta. Hän ei kerro, että Lenskin tutkimukset tukevat Behen ennustetta, että evoluution rajana on kaksi samanaikaista ja yhteistyössä tapahtuvaa mutaatiota.
Ateistit pitävät ohjaamattoman evoluution totuutta itsestään selvänä, koska se on ainoa mahdollinen teoria ateistisessa viitekehyksessä. Siksi useimmille ateistisille tieteentekijöille riittää, että ohjaamatonta evoluutiota voidaan pitää jossakin mielessä mahdollisena. Kokeellista vahvistusta ei tarvita. Luonnon on täytynyt tarjota kaikki mitä evoluutio tarvitsee, koska muuten evoluutio ei olisi tapahtunut. (Johnson 1993: 43)
