Tarkoituksellisuuspäättelyn logiikka
Tarkoituksellisuuspäättely on suunnitteluteoreettinen päättely, joka johtaa tutkittavaan kohteeseen liittyvän suunnitteluhypoteesin vahvistamiseen tai hylkäämiseen. Tässä artikkelissa käsitellään lähinnä William Dembskin esittämän tarkoituksellisuuspäättelytavan logiikkaa ja arvioidaan siihen kohdistettua kritiikkiä. Tarkoituksellisuuspäättelyitä voi toteuttaa muutoinkin kuin Dembskin menetelmällä (ainakin bayesilaisittain), ja Dembskin menetelmään keskittymisestä huolimatta osa tässä esitetyistä näkökohdista koskee tarkoituksellisuuspäättelytapoja ylipäänsä.
Tämä artikkeli on keskeneräinen.
Metodologisen naturalismin laajentaminen
Metodologisen naturalismin mukaan tieteellisessä selittämisessä saa vedota vain luonnollisiin syihin, viime kädessä (ohjaamattomaan) sattumaan ja säännönmukaisuuteen (luonnonlakeihin, "välttämättömyyteen"). Suunnitteluteoreettinen metodologia väljentää tätä rajoitusta ottamalla mukaan kolmantena sallittuna selitystekijänä tarkoituksellisen aiheuttamisen (älyllisen eli aidon suunnittelun). Suunnitteluteoriassa tarkoituksellisuus on siksi selitystekijänä yhtä perustavalla tasolla kuin sattuma tai säännönmukaisuus1. Tarkoituksellisuuspäättelyn logiikan ytimenä on siis kulloinkin tutkittavan kohteen tarkoituksellisen aiheutuneisuuden mahdollisuuden vakavasti ottaminen ja sen selvittäminen, voisiko kohde selittyä ilmankin tätä hypoteesia. Suunnitteluhypoteesi hylätään aina, kun se suinkin on järjellisyyden rajoissa mahdollista hylätä – mutta ei useammin. Sellainen suunnitteluteoriaan kohdistuva kritiikki, joka ei ymmärrä eikä osaa ottaa huomioon tätä seikkaa, on siis välttämättä harhautunutta.
Miksi näin yksinkertaista asiaa täytyy erikseen painottaa? Syynä on se, että tarkoituksellisuuspäättelyn logiikkaan kohdistunut kritiikki tulee pääosin naturalistileiristä, jonka asennoitumisesta Richard Lewontin on antanut ehkä selvimmän kuvan2. Tällainen omaan materialismiinsa ehdoin tahdoin hirttäytynyt ajattelu ei usein ole edes ymmärtänyt sitä tarkoituksellisuuspäättelyn logiikkaa, jonka se uskottelee osoittaneensa vääräksi. Asia tullee varsin selväksi tämän artikkelin jatkossa eräitä Dembskin kriitikkoja käsiteltäessä.
Tarkoituksellisuuden, sattumanvaraisuuden ja säännönmukaisuuden keskinäissuhteet suunnitteluteoriassa
Suunnitteluteorian näkökulmasta tutkittavat kohteet jakautuvat kolmeen luokkaan:
- säännönmukaisiin,
- sattumanvaraisiin ja
- tarkoituksellisesti aiheutettuihin (älyllisesti suunniteltuihin).
Nämä luokat on ymmärrettävä sisäkkäisiksi siinä mielessä, että sattumanvaraiset kohteet voivat sisältää satunnaisuuksien ohella myös säännönmukaisuuksia, ja tarkoituksellisesti aiheutetut puolestaan myös satunnaisuuksien ja säännönmukaisuuksien vaikutuksia3; vaihtoehtoisia ne taas ovat siinä mielessä, että satunnaisiksi luokiteltavat kohteet ovat kokonaisuudessaan siedettävän uskottavasti selitettävissä tarkoituksellisiin syihin vetoamatta ja säännönmukaisiksi luokiteltavat puolestaan sen enempää tarkoituksellisiin kuin satunnaisiinkaan tekijöihin vetoamatta.
Esitetyn kolmijaon ohella voidaan käyttää myös kaksijakoa:
- tarkoituksettomasti (älyä tai ainakin tahallisuutta vailla olevien syiden vaikutuksesta) syntyneet kohteet ja
- tarkoituksellisesti (älyllisten syiden tahallisesta vaikutuksesta) syntyneet kohteet.
Tällöin kolmijaon säännönmukaisten ja sattumanvaraisten kohteiden luokat on yhdistetty tarkoituksettomasti syntyneiden kohteiden luokaksi. Edelläselitetyn sisäkkäisyyden tähden tämä on ongelmatonta, sillä säännönmukaiset kohteet ovat sattumanvaraisten erikoistapaus ja sellaisena niiden alaluokka (säännönmukaisuus voidaan käsittää satunnaisuuden degeneroitumaksi, jossa välttämättömän tapahtuman todennäköisyys on tasan 1).
Voitaisiinko saman sisäkkäisyysidean mukaisesti kaikki tapaukset loppujen lopuksi romahduttaa yhteen vaihtoehtoon, siis laajimpaan (eniten mahdollisuuksia sallivaan) luokkaan eli tarkoituksellisiin (joka jättää tilaa myös sattumanvaraisuuden ja säännönmukaisuuden vaikutuksille)? Periaatteessa kyllä4, mutta koska tarkoituksellisuuspäättelyn tavoitteena on nimenomaan erotella ilmeinen tarkoituksellinen aiheutuneisuus mahdollisesta tarkoituksettomasta aiheutuneisuudesta, tämä ei ole suunnitteluteorian puitteissa mielekästä. Suunnitteluteoreettinen tarkoituksellisuuspäättely onnistuu juuri tässä varsinaisessa erottelutehtävässään5.
Missä merkityksessä Dembskin menetelmä on luotettava?
Mikään tieteellinen menetelmä ei voi olla siinä mielessä luotettava, ettei sitä käytettäessä voitaisi päätyä vääriin tuloksiin. Onhan erehtyminen inhimillistä ja kaikkea voidaan käyttää (joko tahallisen tai tahattoman) virheellisesti. Mikään menetelmä ei voi olla luotettava siinäkään merkityksessä, että sitä voitaisiin menestyksellisesti soveltaa tilanteessa kuin tilanteessa: jos olennaisia tietoja puuttuu, luotettaviin johtopäätöksiin ei voida päästä – "tyhjästä on paha nyhjästä". Nämä yleiset rajoitukset koskevat tietenkin Dembskin tarkoituksellisuuspäättelyn logiikkaa siinä kuin kaikkia muitakin tieteen menetelmiä.
Dembskin menetelmä on kuitenkin luotettava siinä olennaisessa merkityksessä, että kun sitä ylipäänsä voidaan käyttää ja lisäksi käytetään oikein, se ei tuota "vääriä positiivisia tuloksia" eli ei luokittele tarkoituksettomasti ilmaantunutta kohdetta tarkoituksellisesti aiheutuneeksi.
Luotettavuuden logiikka ja aritmetiikka
Suunnittelupäättelyn luotettavuutta voi arvioida yhtäältä sen teoreettisten perusteiden mielekkyyttä puntaroimalla, toisaalta sen käyttämän yleispätevän satunnaisuskottavuusrajan riittävyyttä intuitiivisesti arvioimalla. Seuraavassa pyritään toteuttamaan pienimuotoisesti nämä molemmat lähestymistavat.
Havaintoesimerkki
Oletetaan tilanne, että olet päättänyt pelata kaverisi kanssa seuraavanlaista rahapeliä: Kumpikin panette euron kolikon pöydälle, sitten hän heittää omaa kolikkoaan, ja jos tulee kruuna, hän voittaa molemmat eurot, jos klaava, sinä saat ne. Koska hän saa koko ajan heittää, sinä saat puolestasi päättää, milloin peli loppuu. Tiedät, että mikäli kyseessä on aito yhtä todennäköisten voittojen peli, sen kestäessä lähes varmasti tulee tilanteita, jolloin olet voitolla, ja koska saat päättää, milloin lopetetaan, olet melkein varma siitä, että ellet hermostuksissasi erehdy lopettamaan tappiotilanteessa, peli osoittautuu kannaltasi kannattavaksi eli että pääset välillä voitollekin ja lopettamalla pelin johonkin sellaiseen kohtaan onnistut rikastumaan ainakin vähän.
Alatte siis pelata, ja hän voittaa, panet pöydälle toisen euron, tulos on sama, ja tämä toistuu yhä uudelleen ja uudelleen. Montako euroa olisit valmis käyttämään jatkaaksesi tällaista peliä?
Tarkoituksellisuuspäättelyn luotettavuuden lyhyt perustelu
Rajallisessa maailmassa kaikella on rajansa. On mm. vain rajallinen määrä mahdollisia tutkimuskohteita (olkoot ne sitten fyysisiä esineitä tai olentoja, tapahtumia tai jotain muuta). Kun siis tutkittavana on jokin sellainen kohde, joka toteuttaa sellaisen määritteen (spesifikaation), jonka sattumanvarainen toteutumistodennäköisyys on niin pieni, että on todennäköisempää, ettei yhtään niin epätodennäköistä tutkimuskohdetta ilmaannu tarkoituksettomasti koko maailmanhistorian aikana kuin että yksikin sellainen edes kertaalleen tarkoituksettomasti (ohjaamattoman sattuman kautta) ilmaantuisi, on järkevää olettaa, että tällainen havaintokohde ei ole ilmaantunut sattumalta. Tämä on järkevää siksi, että vaikka kaikki näin epätodennäköiset kohteet havaittaisiin ja luokiteltaisiin tarkoituksellisesti (ei-satunnaisesti) syntyneiksi, on todennäköisempää, että kaikki tällaiset päätelmät osuvat oikeaan kuin että yksikin niistä olisi virheellinen. Kun siis todennäköisesti ne kaikki ovat oikeita, tehtiin niitä sitten miten monta hyvänsä (eihän niitäkään tietenkään rajallisessa maailmassa voida rajattoman monta tehdä), niin on kovin, kovin epätodennäköistä, että juuri jokin tietty niistä (eli sitä nimenomaista kohdetta koskeva päättely, josta juuri tietyllä päättelykerralla on kysymys) olisi virheellinen.
Dembskin menetelmä on tietenkin monimutkaisempi kuin tämä kuvaus, mutta sen luotettavuuden perustelun ydin on tässä. Loppu on päättelytavan yksityiskohtien hiomista ja havaittavan maailmankaikkeutemme asiaankuuluvien määrällisten ominaisuuksien nimeämistä ja arviointia, mikä mahdollistaa tarvittavan epätodennäköisyyden (yleispätevän satunnaisuskottavuusrajan, engl. universal probability bound) numeerisen arvon määrittämisen. Näiden yksityiskohtien läpikäynti ei kuitenkaan vaikuta päättelykriteerin luotettavuuden perustelulogiikkaan: rajallisessa ja kvantitatiivisesti arvioitavissa olevassa maailmassa on joka tapauksessa mahdollista määrittää jokin konkreettinen yleispätevä satunnaisuskottavuusraja, jolla on edelläsanottu ominaisuus. Tämä merkitsee sitä, että metodologisen naturalismin uskottavuudella on samainen raja: jos havaitaan kohteita (periaatteessa yksikin tällainen riittäisi, mutta erehtymismahdollisuuden poissulkemiseksi useampi kuin yksi tietenkin lisää tuloksen vakuuttavuutta), jotka täyttävät jonkin sellaisen määrityksen, jonka satunnaistoteutumistodennäköisyys (huolellisen tarkastelun mukaan) jää yleispätevän satunnaisuskottavuusrajan alle ja jotka metodologinen naturalismi yhtä kaikki vaatii selittämään jotenkin tarkoituksettomasti aiheutuneiksi, on luovuttava joko metodologisesta(kin) naturalismista – tai sitten järkevästä ajattelusta.
Paluu havaintoesimerkkiin
Kysymys on siis siitä, että jos tilanne on se, mikä sen pitäisi olla, kruuna ja klaava ovat yhtä todennäköisiä vaihtoehtoja eikä vastustajan voittoputki voi jatkua loputtomiin. Jos peliä jatketaan tarpeeksi kauan, pitäisi siis käydä niin, että hän rupeaa jossain vaiheessa häviämäänkin; vaikka nyt siis tällä kertaa olet kaiketi häviämässä, kun kerran sinulla oli niin "huono onni", että sait näin surkean alun, pelin jatkamisen luulisi jossain vaiheessa ainakin pienentävän nykyistä tappiotasi. Jos toisaalta kyse on huiputuksesta (hän on vaikkapa saanut jostain lantin, jossa on kruuna molemmilla puolilla), olet sitä tyhmempi, mitä kauemmin jatkat peliä. Missä vaiheessa olisi syytä päättää, että et enää jatka (etkä enää koskaan suostu pelaamaan tätä peliä ainakaan saman kaverin kanssa)?
Klassinen tilastotiede käyttää seuraavia todennäköisyysrajoja: 5 %:n todennäköisyys on satunnaishypoteesin (eli nollahypoteesin, tässä tapauksessa siis reilun pelin oletuksen) hylkäämiseksi melkein merkitsevä, 1 %:n todennäköisyys merkitsevä ja 1 promillen todennäköisyys erittäin merkitsevä peruste. Kruunajonoiksi muutettuina ne vastaisivat 5:n, 7:n ja 10:n kannaltasi tappiollisen heiton putkea. Ehkä et olisi suostunut jatkamaan peliä enää neljännen tai kolmannenkaan tappion jälkeen. Jos kuitenkin päättäisit soveltaa Dembskin yleispätevän satunnaisuskottavuusrajan kriteeriä ja lopettaa pelin vasta sitten, kun tämäkin raja rikkoutuu eli ystäväsi ei enää missään tapauksessa järkevästi ajatellen voi pelata reilusti, saisit jatkaa peliä paljon pitempään. Ei riittäisi 10 peräkkäistä tappiota, ei 15... ei 20... ei 25... ei 30... ei 40... ei 50... ei 60; ei riittäisi 75... ei 100... ei 125... ei 150... ei 175... ei 200. Ei riittäisi 240... ei 280... ei 320:kaan. Olisi rikottava toinen ja kolmaskin säästöpossu... itse asiassa saisit luvan lopettaa vasta hävittyäsi putkeen täydet 500 €.
Kuten sanottu, tarkoituksellisuuspäättely on valmis hylkäämään suunnitteluhypoteesin aina, kun se vain suinkin voi olla järkevästi mahdollista, mutta ei kuitenkaan enää sitten, kun se aivan ehdottoman selvästi olisi järjenvastaista. Niin ei käy ihan tuossa tuokiossa.
Tarkoituksellisuuspäättelyn luotettavuuteen kohdistettu kritiikki
Asiallisena pysyessään koko tarkoituksellisuuspäättelyväittely on olennaisesti väittelyä kysymyksestä, pystyykö Dembskin tarkoituksellisuuspäättely todella ehkäisemään väärät positiiviset tulokset vai eikö. Käytännössä tämä väittely tosin valitettavasti ei syystä tai toisesta kovinkaan usein pysy kovinkaan pitkään kovinkaan asiallisena.
Dembskin menetelmän luotettavuutta koskevan kysymyksen arvioinnin taustaksi on syytä muistaa, että Dembski on julkaissut menetelmänsä toisen väitöskirjansa pohjalle rakentuvassa The Design Inference -teoksessa. Menetelmän pätevyyden uskottava kiistäminen siis
- edellyttäisi kiistäjältä tieteellistä pätevyyttä (probabilistiikan, stokastiikan ja) matemaattisen tilastotieteen alalla (ja laskennallisen vaativuuden teoriassa) sekä
- koskisi Dembskin uskottavuuden ja tieteellisen pätevyyden lisäksi myös hänen työnsä hyväksyneiden (the University of Illinois at Chicago) ja teoksensa julkaisseiden (Cambridge Studies in Probability, Induction, and Decision Theory, the Press Syndicate of the University of Cambridge, Cambridge University Press) tahojen uskottavuutta ja oman alansa tieteellistä pätevyyttä.
Kriitikkoja on kuitenkin ilmaantunut, yhtenä huomattavimmista muuan Wesley Elsberry, jonka hengentuotteisiin viitataan myös suomenkielisessä nettikeskustelussa. Jotta saataisiin kuva naturalistileirin suosiman Dembski-kritiikin tasosta ja voitaisiin muodostaa käsitys sen asiallisesta painoarvosta, tämän artikkelin loppuosa keskittyy arvioimaan Internetissä julkaistua Elsberryn Dembski-kritiikkiä [1][2].
Elsberry & Shallit 2003
Tämä Information Theory, Evolutionary Computation, and Dembski's "Complex Specified Information" -otsikoitu teksti on saatavilla näyttävästi tulostuvassa pdf-muodossa ja lienee ulkoasustaan päätellen laadittu (ainakin matematiikan ja tietojenkäsittelytieteen alojen) akateemisessa julkaisemisessa yleisesti käytetyllä TEX-ohjelmalla tai jollain sen johdannaisella. Kun tähän lisää tekstin tieteellistyyppisen rakenteen päiväyksineen, kirjoittajien yhteystietoineen, tiivistelmineen, johdantoineen, koosteineen, lähde- ja alaviitteineen ja (lähes 100-kohtaisine) lähdeluetteloineen, sen sisältämät matemaattiset kaavat ja kokonaisuuden mittavuuden (54 sivua), vaikuttaa siltä kuin kyseessä olisi Dembskin työn perusteellinen tieteellinen kritiikki. Ainoa välittömästi epäilyksiä herättävä seikka on (käytetyllä välineellä ilmeisesti helpolla automatiikalla laadittavissa olleen) sisällysluettelon puuttuminen. Taustainformaationa voi mainita myös sen, että TEX-pohjaisten julkaisuohjelmien "ongelmaksi" yleisesti tiedetään, että niitä käyttäen on helppo saada aikaan näyttävän ulkoasunsa perusteella luottamusta herättäviä tekstejä sisällön laadusta riippumatta. Tarkempi analyysi on siis paikallaan.
Sisällys
| Luvun asema | Luvun otsikko | Otsikkosivun numero | Sisällön tiivistelmä | Kokonaisarvio |
|---|---|---|---|---|
| – | Abstract (Tiivistelmä) | 1 | Luvataan osoittaa Dembskin olevan väärässä. | Vaatii palaamaan asiaan tässä artikkelissa. |
| 1 | Introduction (Johdanto) | 1 | Hyökkäilyä Dembskiä ja häneen suopeasti suhtautuvia vastaan. Tiivistelmän lupaus toistetaan. Artikkelin kokonaisrakenne hahmotellaan. | Vaatii palaamaan asiaan tässä artikkelissa. |
| 2 | Dembski's claims (Dembskin väitteet) | 2 | Myönnetään Dembskin väitteiden vallankumouksellisuus. Referoidaan keskeisinä pidetyt väitteet täsmämutkikkuuskriteerin luotettavuudesta ja intuitiivisuudesta sekä tarkoituksellisuuspäättelyn käyttökelpoisuudesta, informaation säilymislaista ja (eräiden) biologisten rakenteiden tarkoituksellisen aiheutuneisuuden osoittamisesta. Luvataan osoittaa näiden väitteiden virheet artikkelin jatkossa. | Tähän kohtaan ei tarvitse erikseen palata, sillä varsinaiset vastaväitteet tulevat vasta myöhemmissä kappaleissa. |
| 3 | Design (Suunnittelu [tarkoituksellinen aiheutuneisuus]) | 3 | Osoitetaan, ettei Dembskin teksteihin tutustumisesta huolimatta ole ymmärretty tämän artikkelin alkuosassa selitettyä tarkoituksellisuuspäättelyn logiikkaa. Syytetään asiaintilasta Dembskiä ja luvataan jatkaa syytöksiä seuraavassa kappaleessa. | Ei vaadi palaamaan asiaan, sillä koko kappale ei millään mielekkäällä tavalla käsittele eikä siten voi kyseenalaistaakaan tarkoituksellisuuspäättelyn logiikkaa. |
| 4 | Intelligence (Älykkyys) | 5 | Lupauksen mukaisesti jatketaan oman ymmärtämättömyyden esittelyä. Tätä jatkuu sivun 7 toisen kappaleen loppuun asti. Sitten seuraa kappale, jossa esitellään kirjoittajien oma konsepti, "Erroneous Design Inference Principle" eli EDIP (virheellinen tarkoituksellisuuspäättelyperiaate, VTPP), josta jauhetaan kolmen kappaleen verran. Caputo-esimerkin yhteydet Laplace-sitaattiin ja Kolmogorov-kompleksisuuteen itse asiassa vahvistavat Dembskin analyysin, vaikka teksti ei tätä suoraan myönnäkään. Kuvitteellinen SETI-esimerkki tarkoituksellisuuspäättelyineen päivineen on peräisin naturalisti Carl Saganilta eikä Dembskiltä, joka vain lainaa sitä analyysissään; jos olisi esitettävissä riittävän uskottava syy olettaa tällaisten hahmojen tarkoitukseton alkuperä, asia ei koskisi tarkoituksellisuuspäättelyn logiikkaa vaan sen oikeaa soveltamista kyseiseen tapaukseen. Kappale päättyy pulsarisignaaliesimerkkiin, jonka yhteydessä esitetään epämääräinen viittaus siihen, että Dembskin mutkikkuus-määrittyneisyyskriteerin olisi katsottu täyttyneen. Ilman matemaattista analyysiä tällaiset väitteet ovat pelkkää käsien heiluttelua. Sen sijaan voi kyllä todeta, että esimerkki saattaa vahvistaa Dembskin väitettä tämän kriteerin intuitiivisuudesta. | VTPP antaa aihetta jatkokäsittelyyn. |
| 4.1 | Animal intelligence (Eläinten älykkyys) | 9 | Esitellään esimerkkejä, joissa eläinten aikaansaannoksissa näyttäisi olevan täsmämutkikkuutta (yrittämättä todistaa tätä yksityiskohtaisesti), todetaan Dembskin rottakoe-esimerkki ja ajatus siitä, että kasvien luonteenomaiset muodot voivat selittyä siitä, että ne kasvussaan noudattavat valmista algoritmia. Kysytään, olisiko MTI:n tuottamista pidettävä osoituksena kyseisten eläinlajien älykkyydestä ja olisiko asialla joitain eettisiä seurauksia. | Antaa aihetta jatkokäsittelyyn. |
| 5 | The validity of the design inference (Tarkoituksellisuuspäättelyn validiteetti [kyky mitata sitä, mitä sen on määrä mitata]) | 10 | Esitellään kaksi Dembskin esittämää perustelua tarkoituksellisuuspäättelyn toimivuudelle. Ensin se, että kaikissa tapauksissa, joissa MTI:n syntyhistoria tiedetään, sillä on ollut älyllinen alkuperä. Tästä Dembskin toteamuksesta kehitellään sitten olkinukkeja, naurettavuuteen vetoamista yms. virheellistä argumentaatiota. Toisena Dembskin perusteluna on nimenomaan älyllisten agenttien kyky aidosti valita vaihtoehdoista ja tuottaa näin täsmämutkikkuutta. Tätä perustelua käsitellään samaan tapaan kuin edellistäkin. | Antaa aihetta jatkokäsittelyyn. |
| 5.1 | Indirect design (Epäsuora suunnittelu/aiheuttaminen) | 12 | Otetaan esiin kysymys näennäisestä täsmämutkikkuudesta (apparent specified complexity, lähteenä Dembskin artikkeli). Sekoitetaan käsitteitä "algoritmihuone" ("Algorithm Room") -kysymyksellä, joka muka olisi jonkinlainen ongelma tarkoituksellisuuspäättelyn toimivuuden kannalta. Sitten todetaan yllättäen (s. 13, 1. kappale) asian oikea laita ja seuraavissakin kappaleissa osoitetaan vaihteeksi joitain merkkejä Dembskin tekstin ymmärtämisestä, vaikka yritetäänkin kovin taistella tätä ymmärrystä vastaan, missä pyrkimyksessä lopulta näköjään "onnistutaankin". | Antaa aihetta jatkokäsittelyyn. |
| 6 | Complex specified information (Mutkikas täsmäinformaatio [MTI, Dembskin käsite]) | 13 | Ensin väitetään ongelmaksi sitä, että Dembskin menetelmä kirjoittajien mielestä tuottaa tarkoituksellisuustuloksia liian usein, vaikka samalla myönnetään, ettei tiedetä, mitä on todella tapahtunut (s. 13); mistä siis voidaan tietää, että nämä päätelmät olisivat virheellisiä? Sitten siirrytään valittelemaan, ettei saada selvää, mitä Dembski tällä käsitteellä oikein tarkoittaa. Kuitenkin toisaalta myönnetään tiedettävän, että siihen liittyy suuri epätodennäköisyys ja alhainen Kolmogorov-kompleksisuus. Pari selvää väitettä esitetään: että Dembskin todistus siitä, etteivät funktiot voi tuottaa MTI:tä, olisi virheellinen (s. 15; väitettyä virheellisyyttä ei mitenkään perustella) ja että Daviesin käyttämänä, toisin kuin Dembskillä, "kompleksisuus" merkitsee korkeaa Kolmogorov-kompleksisuutta (s. 16), mikä kaiketi olisi ollut helppo osoittaa lähdeviitteellä, jota ei kuitenkaan anneta. Ottaen huomioon, että monet ovat mielestään saaneet selvää Dembskin tarkoituksesta, tällainen ymmärtämättömyyskritiikki ei ole vakuuttavaa eikä liioin millään tavoin pysty horjuttamaan tarkoituksellisuuspäättelyn logiikkaa. Lopun olkinukkeilu Caputo-jonon kanssa on luvun alkuosan tasoonkin verratenkin varsin surkea esitys. | Ei aihetta jatkokäsittelyyn. |
| 7 | Information, complexity, probability (Informaatio, mutkikkuus, todennäköisyys) | 17 | Heti kärkeen myönnetään tiedettävän, että Dembskin terminologiassa mutkikkuus, informaatio ja epätodennäköisyys ("complexity", "information" ja "improbability") ovat olennaisesti sama asia. Edelleen jaksetaan ihmetellä, miten asia voi olla näin, kun se algoritmisessa informaatioteoriassa on juuri toisinpäin. Eikö kukaan ole opettanut näille kirjoittajille, että samalla sanalla on eri teorioissa eri merkityksiä? Ei ihmekään, etteivät he saa selvää Dembskistä, jos kuvittelevat samannäköisen sanan merkitsevän kaikkialla samaa asiaa. Luvun loppuosa käsittelee lähinnä sitä matemaattista tosiasiaa, että jonkin havainnon laskettu todennäköisyys riippuu laskussa käytetystä todennäköisyysjakaumasta. Tämä on siinä mielessä järkevä huomautus, että tarkoituksellisuuspäättelyä ei voi käyttää tilanteessa, jossa jakaumasta ei voi perustellusti sanoa mitään riittävän varmaa. Tarkoituksellisuuspäättelyn logiikan pätevyys ei tällä kuitenkaan kyseenalaistu. Siksi luvun loppupäätelmä tämän ongelman periaatteellisesta vakavuudesta on itse vakavasti liioiteltu tai suorastaan harhainen: kulloinkin käytettävän jakauman valinta ei kuulu tarkoituksellisuuspäättelyn sisäiseen logiikkaan vaan sen soveltamiseen kulloinkin käsiteltävään tapaukseen. Siksi Dembskikin käyttää eri esimerkeissään eri jakaumia, kuten kriitikot sinänsä oikein ovat havainneet. | Ei aihetta jatkokäsittelyyn. |
| 8 | Specification (Määrittyneisyys [suomennettu myös "täsmennys"]) | 21 | Tässä taas heti kärkeen myönnetään jokseenkin hyvin tiedettävän myös se, mitä Dembski tarkoittaa määrittyneisyydellä. Koko 6-luvun voivottelu Dembskin käsittämättömyydestä käy siis tässä vaiheessa (7 ja 8 -lukuihin tutustuessa) itsessään käsittämättömäksi. Liekö teksti laadittu sellaisena yhteistyönä, että toinen kirjoittaja, joka ei ymmärtänyt, kirjoitti 6-luvun, ja toinen taas ymmärsi paremmin ja lisäsi perään 7- ja 8-luvut? – | |
| 9 | The Law of Conservation of Information (Informaation säilymislaki [Dembskin käsite]) | 25 | ||
| 9.1 | Natural law (Luonnonlaki) | 28 | ||
| 9.2 | CSI holism (CSI-holismi [Mutkikkaan täsmäinformaation kokonaisvaltaisuus]) | 29 | ||
| 9.3 | Naturally-occurring CSI (Luonnossa esiintyvä / itsestään syntyvä MTI) | 29 | ||
| 9.3.1 | Dendrites (Dendriitit [hermosolujen informaationkeruuhaarat]) | 30 |
| |
| 9.3.2 | Atmospheric phenomena (Ilmakehän ilmiöt) | 30 |
| |
| 9.3.3 | Triangular ice crystals (Kolmiomaiset jääkiteet) | 31 | ||
| 9.3.4 | Self-ordering in collections of spheres of different sizes (Erikokoisista palloista muodostuvien joukkojen itsejärjestäytyminen) | 31 | ||
| 9.3.5 | Fairy rings (Keijurenkaat [sienirihmastojen ympyrämäiset kasvukuviot]) | 31 | ||
| 9.3.6 | Patterned ground (Maaperäkuviot) | 31 | ||
| 10 | Evolutionary computation (Evolutiivinen laskenta [geneettiset algoritmit]) | 31 | ||
| 10.1 | How genetic algorithms can increase Kolmogorov complexity (Miten geneettiset algoritmit voivat lisätä Kolmogorov-kompleksisuutta [l. algoritmista informaatiota]) | 32 | ||
| 10.2 | CSI and evolutionary computation (MTI ja evolutiivinen laskenta) | 33 | ||
| 10.3 | Dembski and No Free Lunch (Dembski ja [geneettisten algoritmien mahdollisuuksien rajoja koskevat] No Free Lunch -teoreemat) | 36 | ||
| 10.4 | The displacement problem (Siirto-ongelma [Dembskin käsite: informaation siirtäminen ei ole sen synnyttämistä]) | 36 | ||
| 11 | CSI and Biology (MTI ja biologia) | 37 | ||
| 11.1 | Biology and genetic algorithms (Biologia ja geneettiset algoritmit) | 39 | ||
| 11.2 | Dembski and artificial life (Dembski ja tekoelämä) | 40 | ||
| 12 | Challenges for intelligent design advocates (Haasteita älyllisen suunnitelman puolestapuhujille) | 41 | ||
| 12.1 | Publish a mathematically rigorous definition of CSI (Julkaiskaa matemaattisesti täsmällinen MTI:n määritelmä) | 41 | ||
| 12.2 | Provide real evidence for CSI claims (Esittäkää oikeaa todistusaineistoa MTI-väitteiden tueksi) | 41 | ||
| 12.3 | Apply CSI to identify human agency where it is currently not known (Soveltakaa MTI:tä tähän asti tuntemattomien inhimillisen toiminnan vaikutusten löytämiseen) | 41 | ||
| 12.4 | Distinguish between chance and design in archaeoastronomy (Erotelkaa sattuman ja tarkoituksellisuuden vaikutukset muinaisajan tähtitieteen havaintoasemien tunnistamiseksi) | 42 | ||
| 12.5 | Apply CSI to archaeology (Soveltakaa MTI:tä arkeologiaan) | 42 | ||
| 12.6 | Provide a more detailed account of CSI in biology (Esittäkää entistä yksityiskohtaisempi selvitys biologian alalta löytyvästä MTI:stä) | 42 | ||
| 12.7 | Use CSI to classify the complexity of animal communication (Käyttäkää MTI:tä eläinten viestinnän mutkikkuuden luokitteluun) | 42 | ||
| 12.8 | Animal cognition (Eläinten tietokyvyt) | 43 | ||
| 13 | Conclusions (Loppupäätelmiä) | 43 | ||
| 14 | Acknowledgments (Kiitokset avustajille) | |||
| A [Liite] | Algorithmic Information Theory (Algoritminen informaatioteoria) | 43 | ||
| A.1 [Liite] | A different account of specification (Vaihtoehtoinen määrittämiskäsite) | 46 | ||
| A.2 [Liite] | The algorithm P (P-algoritmi) | 48 | ||
| – | References (Lähteet) | 48 |
Elsberry: A response to Dembski's "Specified Complexity"
Viitteet
- ^ To be sure, it is a logical possibility that purpose, intelligence and design arise purely through chance and necessity. Accordingly, intelligence might be merely a survival tool given to us by a Darwinian evolutionary process - - that is itself not intelligently guided but driven solely by chance and necessity. - - Yet even though this is a logical possibility, it clearly is not the only possibility. Another logical possibility is that purpose, intelligence and design are fundamental features of reality and are not reducible to chance and necessity. Which is the right one? Instead of prejudging the answer as Darwinism does, the design inference provides a logical framework for assessing which of these possibilities holds. Darwinism rules out design from biology. The design inference, by contrast, neither rules it out or requires it. Rather, it allows the evidence of biology to decide it. [William Dembski, The design revolution (TDR), s. 80]
- ^ Our willingness to accept scientific claims that are against common sense is the key to an understanding of the real struggle between science and the supernatural. We take the side of science in spite of the patent absurdity of some of its constructs, in spite of its failure to fulfill many of its extravagant promises of health and life, in spite of the tolerance of the scientific community for unsubstantiated just-so stories, because we have a prior commitment, a commitment to materialism. It is not that the methods and institutions of science somehow compel us to accept a material explanation of the phenomenal world, but, on the contrary, that we are forced by our a priori adherence to material causes to create an apparatus of investigation and a set of concepts that produce material explanations, no matter how counter-intuitive, no matter how mystifying to the uninitiated. Moreover, that materialism is absolute, for we cannot allow a Divine Foot in the door. The eminent Kant scholar Lewis Beck used to say that anyone who could believe in God could believe in anything. To appeal to an omnipotent deity is to allow that at any moment the regularities of nature may be ruptured, that miracles may happen.
- ^ Ruse is wrong that the Explanatory Filter separates necessity, chance and design into mutually exclusive and exhaustive categories. The filter models our ordinary practice of ascribing these modes of explanation. Of course all three can run together. But typically one of these modes of explanation predominates. [TDR, s. 93]
- ^ Consider - - the problem of false negatives. When the complexity-specification criterion fails to detect design in a thing, can we be sure that no intelligent cause played a role in its formation? No, we cannot. To determine that something is not designed, this criterion is not reliable. False negatives are a problem for it. - - The problem of false negatives - - arises either when an intelligent agent has acted (whether consciously or unconsciously) to conceal its actions or when an intelligent agent, in trying to detect design, lacks knowledge essential for detecting it. [TDR, s. 94, 95]
- ^ This criterion is fully capable of detecting intelligent causes intent on making their presence evident—and even many that aren't. - - Indeed, intellectual property law (like patent and copyright protection) would be impossible without this criterion. [TDR, s. 95]
