Ateismi

ApoWikistä
Versio hetkellä 2. syyskuuta 2009 kello 07.22 – tehnyt Fyysikko (keskustelu | muokkaukset) (→‎Pahan ongelma: pientä viilausta)

Ateismi on uskonvarainen käsitys eli uskonto, jonka mukaan Jumalaa ei ole olemassa. Ateistin todellisuuskäsitys on usein kapea ja tiukka, tyypillinen ateisti uskoo vain hiukkasten ja kenttien olemassaoloon (materialismi), jolloin ihmiselle tärkeimmät asiat kuten rakkaus, ajattelun vapaus ja luotettavuus, kauneus, hyvyys, arvot, moraali, totuus ja merkitys joudutaan selitettämään pois hiukkasten liikkeenä, vailla todellista merkitystä. Tässä käsityksessä todellisuus on suljettu hauta, jonka sisältö kuolee viimeistään universumin lämpökuolemassa, ja ihmisen ponnistelut, tiede mukaanlukien, ovat todellisuudessa turhia. Onneksi harva ateisti elää uskonsa mukaisesti, he ovat pitkälti omaksuneet kulttuurimme kristinuskon perustelemat arvot ja moraalin, eivätkä ajattele ateismin seurauksia kovinkaan syvällisesti. Vaikka ateismin todellinen sisältö on kestämättömän synkkä, ateismi on monille toiveajattelua siten, että ateisti kieltää Jumalan koska ei halua olla vastuussa tekemisistään ja elämäntyylistään Jumalalle. Ateismin todelliset älylliset perustelut ovat heikot, mutta siihen liittyvien positiivisten mielikuvien ja retoriikan takia jotkut päätyvät ateisteiksi.

Ateismilla on pinnalla vastauksia mutta syvissä asioissa suuria paradokseja ja ristiriitoja. Pintatasolla, koska luonnontiede on rajoittanut itsensä vain luonnolliseen, ateismilla näyttää menevän hyvin. Mutta tässä on kyse vain tieteen rajauksesta, ei totuuden etsimisestä (ks. tieteisusko). Syvätasolla ateismista seuraa erittäin synkkiä asioita ja siksi ateistit eivät yleensä ole ajatelleet asioita syvemmin, tieteen pintataso riittää (ja siinäkin rajoitutaan vain ateismiin sopiviin tuloksiin, muut tulokset eivät tyypillisen ateistin mielestä ole tieteellisiä).

Filosofisen ja teologisen koulutuksen puute on ateisteille tyypillistä. Ateistit ovat usein biologeja (esim. Richard Dawkins) ja siten asiaatuntemattomia tahoja arvioimaan Jumalan olemassaoloa.

Syvätason ongelmat

  • Ihmisarvo. Ateistin on vaikeaa ellei mahdotonta perustella ihmisen arvo. Tyypillisesti ateistille on perimmäistä materiataso. Hiukkasten liike ei tunne ihmisarvoa. Tyypillisesti ateisti kyllä vetoaa ihmisarvoon ja julistaa ihmisarvoa, mutta tämä on lainaa kristinuskolta sillä ihmisarvo ei ole perusteltavissa ateismin alla.
  • Ajattelun vapaus. Tyypillisesti ateisti ajattelee ajatusten olevan täysin aivojen sähkökemiallisten reaktioiden tulosta, joten ihmisen ajattelu ei ole vapaata, vaan materiatason määräämää. Ateistin on vaikea perustella miksi juuri hänen ajatuksensa ja siten ateismi olisi totta, sikäli kun hänen ajatuksensa ovat täysin materiatason määräämiä. (Mikäli ateisti uskoon evoluutioteoriaan, tämä muodostaa toisen kumoajan ateismille.)
  • Toivon puute. Koska ateisti ei usko materiatason ulkopuoliseen todellisuuteen ja koska nykytieteen mukaan universumia tulee kohtaamaan lämpökuolema, hänen on vaikea löytää yksilölle ja ihmiskunnalle mitään toivoa. Ateistilla ei siis ole kestävää toivoa. Hän voi ilman perusteita alkaa pitää merkittävänä joitain pikkuasioita, joita hän sitten toivoo ja joihin itse pyrkii, mutta hän ei kykene esittämään kestäviä perusteluita toivolleen ateismistaan käsin.
  • Kauneuden puute. Ateimin alla kauneus on sähkökemiallinen reaktio ärsykkeisiin, joka on kehittynyt satunnaisprosessin tuloksena, siinä ei ole mitään oikeasti merkittävää.
  • Hyvän puute. Tyypillisesti ateistille on perimmäistä materiataso. Hiukkasten liike ei tunne oikeaa ja väärää, hyvää ja pahaa. Näin ollen kaikki ateistin pyrkimykset 'hyvään' ovat vailla älyllistä perustelua. (Käytännössä ateisti kykenee rajallisesti tunnistamaan hyvän ja pahan koska hänellä on Jumalan antama omatunto ja hän uskoo omaatuntoaan mieluummin kuin ateismin älyllisiä seurauksia.)
  • Pahan puute. Tyypillisesti ateistille on perimmäistä materiataso. Hiukkasten liike ei tunne oikeaa ja väärää, hyvää ja pahaa. Näin ollen kaikki ateistin pyrkimykset vastustaa pahuutta ovat vailla älyllistä perustelua, koska he eivät kykene ateismistaan käsin perustelemaan miksi vastustettava asia olisi pahaa.
  • Suunnan ja merkityksen puute. Kuten jo mainittua, nykytieteen mukaan universumia kohtaa lämpökuolema (ihmiskunta kuolee todennäköisesti paljon aiemmin). Tämän valossa ateismin alla on vaikea keksiä mitään pysyvää merkitystä tai suuntaa elämälle. Ateisti toki useimmiten valitsee jonkin suunnan, mutta tämä on pinnallista älyllistä huijaamista.
  • Totalitarismi. Ylläolevista asioista seuraa, että koska melkein kaikki ihmisille tärkeät asiat ovat ateismin alla mielivaltaisesti valittavissa ja vailla perusteita, ateismi johtaa tuhoisaan hajaannukseen yhteiskunnassa. Ateismin vastaus tähän hajaannukseen on tyypillisesti ollut massojen pakottaminen tiettyyn ajatteluun ja toimintaan (esim. kommunistinen Neuvostoliitto, Maon Kiina, Punaiset khmerit), keinoja kaihtamatta (koska perusteltua moraalia ei ole).

Ateismin suuntaukset

Ateismi voidaan käsittää joko väitelauseena tai yksilön tiedollisena asenteena.1 Nykyisin ateistit jaetaan usein positiiviseen ateismiin, jossa kielletään jumalien olemassaolo, ja negatiiviseen ateismiin, joka on uskon puutetta jumalien olemassaoloon, mutta josta puuttuu jumalien olemassaolon nimenomainen kieltäminen.2

Ateismissa on monenlaisia uskonsuuntauksia. Vaikka useimmat ateistit edustavat sellaisia uskonnollisia käsityksiä kuin humanismi3 ja naturalismi,4 ei ole olemassa mitään kaikille ateisteille yhteistä aatejärjestelmää.5 Ateisteja yhdistää lähinnä vain muiden uskontojen ylimielinen kritiikki ja se, että koska ateismi on vain muiden kantojen kieltämistä, itse ateismille esitetään harvemmin positiivisia perusteita.

Ainoa ateisteja yhdistävä piirre on jumaluskon puuttuminen, mutta syyt ja perustelut tälle näkemykselle poikkeavat toisistaan. Koska ateismi käsitetään yleisesti jumalien olemassaolon kieltämisenä, siihen liittyy oleellisesti käsitys kiellettävien jumaluuksien luonteesta ja ominaisuuksista. Yksiselitteisen ateismin määrittelyn vaikeuteen liittyy siten ilmiön lukuisat historialliset ilmenemismuodot ja käsitteen lukuisat eri tulkinnat.6

Ateismin perustelut

Ateismi perustuu useilla ateisteilla tieteellisyyden mielikuvaan, ei niinkään kritiikin kestäviin perusteluihin. Todellisuudessa tieteellisistä tuloksista ei seuraa ateismia. Tieteellisyyden mielikuva on kuitenkin vahva, eikä ateisti yleensä kyseenalaista saati näe syviä perususkomuksiaan. Ateisti voi kokea tieteen tukevan ateismia lähinnä siten, että ateisti itse pitää ateismia oletuskantana, mikäli tiede ei ole todistanut Jumalan olemassaoloa. Tämä valinta ei kuitenkaan ole tieteellinen, vaan uskonnollinen.

Koska ateismi ei oikeastaan väitä mitään, se ei ennusta mitään eikä siten selitä mitään. Koska ateismi ei näytä väittävän juuri mitään, sitä ei voida koestaa edes osaväitteiden osalta. Tästä syystä ateismin perustelut ovat lähinnä muiden uskonvaraisten kantojen perusteluiden kritiikkiä. Mutta toisten kantojen kritiikki ei todista omaa kantaa. Ateismi näyttää siis olevan perimmältään enemmän uskonvarainen kanta kuin esimerkiksi kristinusko, joka tekee paljon väittämiä eri alueille ja jonka yksityiskohtaisia väittämiä on voitu varmistaa merkittävästi esimerkiksi historiallisesti ja arkeologisesti.

Lisäksi, koska ateismit usein esittävät ihmeitä vastaan jo itsessään väärän Humelaisen 'erityiset väitteet vaativat erityisiä perusteluja'-väitteen, mikään määrä todisteitä ei näyttäisi vakuuttavan heitä (historiallinen evidenssi voidaan aina kyseenalaistaa jollain tapaa ja suorat kokemuksetkin voidaan kuitata hallusinaatioksi), ateismi ei todellisuudessa ole falsifioitavissa. Ateismin tiedollinen arvo on siis hyvin lähellä nollaa.

Todistustaakan vierittäminen teisteille

Ateistit esittävät usein, että uskovien tulisi osoittaa, että jumala on olemassa. Jos tähän ei pystytä, ateisti usein väittää että ei ole järkevää uskoa Jumalan olemassaoloon. Ateistista käsitystä on puolustettu esimerkiksi seuraavasti: on järjetöntä vaatia, että olisi todistettava, että Jumalaa ei ole olemassa. Jonkin todistaminen olemassaolemattomaksi ei ole mahdollista. Täten niillä, jotka väittävät jumalan olevan olemassa, on velvollisuus todistaa se, eli heillä on todistuksen taakka. Jos todistusta ei pystytä antamaan, ei ole syytä uskoa jumalan olemassaoloon.7 Tämä väite on kuitenkin erittäin ongelmallinen, koska siinä määrin missä ateismi väittää jotain, sen pitäisi perustella väitettään, pelkkä teistien perusteluiden kritiikki ei ole riittävä peruste ateismille.8. Väite, että todisteiden puuttuessa johonkin asiaan ei pitäisi uskoa, on väärä. Esimerkiksi uskomme ajattelumme luotettavuuteen, omaan olemassaoloomme, matematiikkaan (joka lähtee oletetuista aksioomista), ja toisten tajuisten olentojen olemassaoloon ovat vailla perusteluja mutta olemme silti oikeutettuja uskomaan niihin. Itse asiassa melkein minkä tahansa väittämän taustalla on todistamattomia oletuksia. Ateisti käyttää siis lamauttavaan skepsisyyteen johtavaa kriteeriään valikoiden, kohdistaen tuhoavan ylikriittisen kriteerinsä älyllisesti epärehellisesti vain haluamaansa kohteeseen.

Uskontojen lukumäärä

Ateistit pitävät usein uskontojen lukumäärää perusteluna ateismille. Tämä käsitys on kuitenkin usealla tavalla ongelmallinen. Ensinnäkin, ateismi on vain yksi uskonnollinen käsitys muiden joukossa, joten uskonnollisten käsitysten lukumäärä alentaa samoin ateismin kuin muidenkin kantojen uskottavuutta. (Yhtä puusilmäinen ollessaan teistikin voisi argumentoida, että koska uskontoja on paljon, ateismi ei ainakaan ole oikeassa.) Lisäksi on selvää, että joku

George H. Smith on esittänyt ateististen näkemysten luokittelun eksistentialistiseen, metafyysiseen, tietoteoreettiseen, käytännölliseen, psykologiseen, yhteiskunnalliseen, kielitieteelliseen ja objektivistiseen ateismiin.9 On mielenkiintoista, että siinä missä ateistit usein käyttävät kristinuskon eri suuntausten lukumäärää 'todisteena' kristinuskoa vastaan, he eivät käytä samaa kriteeriä ateismiin, jonka eri suuntausten pitäisi samoin olla perustelu ateismia vastaan. Itseasiassa näyttää selvältä, että kristinuskon suuntaukset ovat keskenään useammista asioista yhtä mieltä (Jumalan olemassaolo, Jeesuksen historiallisuus ja ylösnousemus, Jeesuksen Jumaluus, taivas, helvetti, oikean ja väärän olemassaolo, vastuu Jumalalle, ...) kuin mitä ateismin suuntaukset ovat (eivät ole yhtä mieltä edes ateismin määritelmästä: Jumalaa ei ole-väite vai Jumala-uskon puute), joten kristinuskon olisi tämän ateistien kriteerin mukaan ateismia todennäköisempi.

Pahan ongelma

Yksi ateistien pääkritiikki kristinuskoa kohtaan (ja useiden ateistien ajattelussa siten peruste ateismille) on pahan ongelma. Eli miten hyvä ja kaikkivaltias Jumala voisi sallia pahan? Tässä on kuitenkin muistettava, että paha olemassaolo on vaikea selitettävä jokaiselle maailmankatsomukselle. (Ja vielä vaikeampaa on lohduttaa kärsivää, jokaiselle maailmankatsomukselle.) Ateisti unohtaa (taas) soveltaa kritiikiään omaan kantaansa.

Itseasiassa ateismin oma vastaus pahaan on täysin kestämätön: sitä ei ole, itseasiassa ei ole pahaa eikä hyvää. Tsunamissa vain hiukkaset järjestäytyivät uudelleen. Sukulaisesi kuoli? Mitään merkittävää ei tapahtunut, hänet määräävässä hermostossa kulkee vain hieman vähemmän virtaa. Tästä syystä ateistit ovat verrattain hiljaa katastrofien tapahtuessa. Lisäksi ateismin alla on vaikea määritellä hyvää ja pahaa, joten ateismilla on myös hyvän ongelma.

Kristinuskossa on useita hyviä sisäisiä vastauksia pahan älylliseen ongelmaan (Jumala on antanut ihmiselle vapauden myös pahaan jotta oikea rakkaus on mahdollista. Paha auttaa ihmistä tulemaan hyvän Jumalan luo. Ja lopulta paha voitetaan, jolloin lopputuloksena on sekä hyvä että Jumalan hyvyyden arvostus pahan kokemusten kautta.) Lisäksi kristinuskolla on hyviä sisäisiä vastauksia pahasta kärsivälle (Jumala tuli Jeesuksessa itse kärsimään maan päälle). Vaikkeivät kristinuskon vastaukset poista vaikeaa kokemusta pahasta tai usein erittäin suurta kärsimystä, sen vastaukset ovat paljon parempia kuin ateismin (ja itseasiassa paremmat kuin minkään muun uskonnon).

Ateismi ja yhteiskunta

Ateismi näyttää johtavan totalitarismiin kolmesta syystä:

  1. Älyllinen ylimielisyys, jossa nähdään oma (anti)uskonnollinen kanta ainoana älykkään ihmisen vaihtoehtona.
  2. Ateismin yleistyessä moraalin perustan murentumisesta seuraa tarve pakottaa ihmiset, joilla ei enää ole älyllisesti perusteltua syytä toimia oikein, toimimaan siten, minkä vallanpitävät näkevät (hekin vailla kestäviä perusteluita) oikeaksi.
  3. Ateistisilla vallanpitäjillä ei ole moraalisia syitä rajoittaa oman edun tavoittelua ja valtapyrkimyksiään.

Samoista syistä ateismi näyttää johtavan myös keskustelun rajoittamiseen, siten että muiden kantojen on vaikea saada perusteluitaan kuulluksi. Näin ateismi tyypillisesti suojaa itsensä kritiikiltä ja sen ongelmat huomataan vasta ateististen yhteiskuntarakenteiden romahtaessa, valtavan inhimillisen kärsimyksen saattelemana, kuten Neuvostoliitossa ja osin Kiinassa on käynyt.


Katso myös

ApologetiikkaWiki

Internet

Kirjallisuus

  • Ateismin lyhyt historia, Alister McGrath
  • I Don't Have Enough Faith to be an Atheist, Norman Geisler ja Frank Turek

Viitteet

  1. ^ Ilkka Niiniluoto: ”Ateismi”, teoksessa Timo Helenius, Timo Koistinen & Sami Pihlström (toim.): Uskonnonfilosofia, s. 130. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8.
  2. ^ Austin Cline,: Strong Atheism vs. Weak Atheism about.com. Viitattu 19.4.2007.
  3. ^ ”Humanism”, teoksessa Ted Honderich (Editor): The Oxford Companion to Philosophy, s. 376. Oxford: Oxford University Press, 1995. ISBN 0-19-866132-0.
  4. ^ Evan Fales: ”Naturalism and Physicalism”, teoksessa Michael Martin (Editor): Cambridge Companion to Atheism, s. 122–131. Cambridge Companions to Philosophy. New York: Cambridge University Press, 2007. ISBN 0-521-60367-6.
  5. ^ Julian Baggini: Ateismi: Lyhyt johdanto. (Atheism: A very short introduction, 2003.) Suomentaneet Erkki Hartikainen, Suvi Laukkanen ja Paula Vasama. Helsinki: Kustannus Oy Vapaa Ajattelija, 2005. ISBN 951-98702-1-0.
  6. ^ Giuseppe Tanzella-Nitti, Philip Larrey and Alberto Strumìa: Atheism Interdisciplinary Encyclopedia of Religion and Science. Viitattu 27.4. 2007.
  7. ^ Koistinen, Olli & Räikkä, Juha: Taivaassa ja maan päällä: Johdatus uskonnonfilosofiaan, s. 110–112. Helsinki: WSOY, 1997. ISBN 951-37-2034-9.
  8. ^ http://protheism.blogspot.com/2006/08/atheism-and-burden-of-proof.html
  9. ^ Massimo Pigliucci: Review of Atheism, Ayn Rand, and other heresies, by George H. Smith, Prometheus Books, 1990 www.rationalists.org. Viitattu 27.4. 2007. "He enumerates ethical, psychological, sociological, pragmatic, metaphysical, and epistemological forms of atheism. Smith devotes more space to an in-depth discussion of epistemological atheism, which he further subdivides into skeptical, logical-positivist, linguistic, and objectivist. "

Noudettu kohteesta ”https://apowiki.fi/index.php?title=Ateismi&oldid=4454”