Tiede

Tiede nähdään yleensä populaarissa kulttuurissa järjestelmällisenä ja kriittisenä uuden tiedon tavoitteluna, jonka päämääränä on tuottaa luotettavaa tietoa ja toisaalta kumota vanhentuneita näkemyksiä. Tätä voi kutsua idealisoivaksi tiedenäkemykseksi. Siihen liittyy ajatus erityisestä tieteellisestä maailmankatsomuksesta, jota pidetään usein uskonnon vastakohtana.¹

Toinen tapa on käsittää tiede empiiris-sosiologisesti: tiede on sitä, mitä tiedeyhteisö tekee. Näin ajatellen puhe erityisestä tieteellisestä maailmankatsomuksesta joutuu outoon valoon, sillä tieteen piirissä toimivilla tutkijoilla ei ole mitään yhtä yhtenäistä maailmankatsomusta. Yksimielisyyttä ei ole siitäkään, mikä on totuus jonkin tietyn tutkimusalan kysymyksistä tai mikä olisi paras tapa viedä tutkimusta eteenpäin, vaan näistä aiheista käydään jatkuvaa keskustelua ja väittelyjä tiedeyhteisön piirissä. Kilpailevat akateemiset koulukunnat kamppailevat keskenään tutkimusviroista ja -rahoituksesta. Näitä ilmiöitä tutkimaan on syntynyt oma tieteenalakin: tieteensosiologia.

Populaarikulttuurin idealisoivaan tiedenäkemykseen pitäydyttäessä myös kysymys tieteen alasta ja rajoista vaikuttaa ongelmattomalta: tiedehän tuottaa luotettavaa tietoa, ja totta kai tähän luotettavuuteen kuuluu myös tieto siitä, missä luotettavuus loppuu ja arvailut alkavat, siis tieto tieteen tarkoista rajoista. Tieteenfilosofiassa nämä kysymykset sitä vastoin ovat yhä vakuuttavaa vastausta vailla.

Mitä tiede on?

Miten voidaan erottaa mikä on tiedettä ja mikä ei?

Tätä ongelmaa kutsutaan tieteen demarkaatio-ongelmaksi - Miten erottaa tieteen ja 'epätieteen' välillä? On esitetty, että tieteelliselle teorialle ominaisia piirteitä ovat: luonnonlakien ohjaamaa, selitettävissä luonnonlakien pohjalta, empiirisesti testattavissa, hypoteettista, falsifioitavissa ², avoimuus, kriittisyys,