Avioero

Avioerolain muutos

1970- ja 1980-luvuilla useimmissa länsimaissa (Suomessa vuonna 1987) tehtiin avioerolakiin muutos, jonka mukaan avioeron edellytyksenä ei enää ollut puolison syyllistyminen vakavaan rikkomukseen avioliittoa vastaan, vaan avioero voitiin myöntää kumman tahansa puolison hakemuksesta ilman erityisperusteita. Avioero ei edellyttänyt molempien osapuolten suostumusta, vaan kumpi tahansa puoliso saattoi yksin hakea ja saada eron voimaan.

Ennen tätä muutosta avioliiton miellettiin olevan periaatteessa elinikäinen liitto, jonka purkamiseen tarvittaisiin erityisperusteita kuten puolison aviorikos, väkivalta tai hylkääminen.

Avioliitosta tuli tämän lain myötä sitovuudeltaan muita yhteiskunnallisia sopimuksia heikompi: putkimiehen kanssa tehtyä sopimusta ei voida purkaa ilman perusteita, avioliiton sen sijaan voi. Ryan T. Anderson (2015: 40) kysyykin: ”Kuinka paljon perhe-elämän vakautta voimme odottaa, kun ihmisellä on vakavampi laillinen velvoitus putkimiestään kuin vaimoaan kohtaan?” Hän kiinnittää huomiota siihen, että uuden avioerolain säätämistä seuraavina vuosikymmeninä avioerojen määrä enemmän kuin kaksinkertaistui. Tarjoamalla helpon ulospääsyn avioliitosta ja sen vaikeuksista, uusi avioerolaki muutti ihmisten käsityksen avioliiton luonteesta: avioliittoa ei enää ymmärretty elinikäiseksi instituutioksi, jonka varaan puolisot voivat rakentaa elämänsä ja jonka turvissa lapset saavat kasvaa koko kehityskautensa ajan, vaan väliaikaiseksi instituutioksi, jota pidetään koossa niin kauan kuin se tyydyttää aikuisten tarpeita. Kumman tahansa puolison halu vapautua perhe-elämän paineista on riittävä syy liiton purkamiseen.

Avioerolain muutoksen myötä avioliiton julkinen merkitys muuttui: avioliitosta tuli sopimus, jonka yksilö saattoi solmia ja purkaa mistä tahansa haluamastaan syystä. Kun aikaisempi avioliitto perustui periaatteeseen, ”kunnes kuolema meidät erottaa”, uusi avioerolaki muutti tältä osin avioliittolupauksen sisältämää viestiä muotoon: ”kunnes väsymme toisiimme”. Avioliiton ytimeksi tuli rakkauden tunne, sen sijaan että se olisi merkinnyt elinikäistä moraalista sitoumusta kohdella puolisoaan ja lapsiaan itseisarvoisina olentoina. Kuten Brad Wilcox (2006) kirjoittaa: ”Tämän uuden psykologisen lähestymistavan mukaan yksilön ensisijainen velvollisuus ei ole perheelleen vaan itselleen. Niinpä avioliiton onnistumista ei enää määritellä sen mukaan, onnistuuko yksilö täyttämään moraaliset velvollisuutensa puolisoaan ja lapsiaan kohtaan vaan tuoko avioliitto itselle voimakkaan subjektiivisen onnellisuuden tunteen, joka yleensä löydetään intensiivisessä tunnesuhteessa puolisoon. ”

Avioerolain muutoksen ajateltiin helpottavan vaikeiden, usein väkivaltaisten avioliittojen purkamista ja jättävän muut avioliitot koskemattomiksi. Toisin kuitenkin kävi. Kun puolison hylkääminen lainmuutoksen myötä tuli juridisesti helpommaksi, se lain opetusvaikutuksen seurauksena tuli myös psykologisesti ja sosiaalisesti hyväksyttävämmäksi. Yhteiskunnallisella lainsäädännöllä on opetusvaikutusta: laki muokkaa kulttuuria, joka vaikuttaa ihmisten käsityksiin, asenteisiin ja käyttäytymiseen. Laki on ikään kuin opettaja.

Niinpä avioerolain muutosta seurasi avioerojen määrän voimakas kasvu, ja suurin osa avioeroista koski avioliittoja, joissa ei ollut vakavia ongelmia. Sekä aikuisten että lasten kannalta tällaiset erot ovat turhia ja vahingollisia: ne ovat omalta osaltaan lisänneet sekä lasten että aikuisten pahoinvointia. Uuden avioerolain seurauksena yksinhuoltajavanhempien hoidossa kasvavien lasten määrä on noussut jyrkästi. Vaikka monet yksinhuoltajat ovat selvinneet vaikeasta tilanteesta erinomaisesti, lapsen hoitaminen ilman puolison tukea voi olla uuvuttavaa erityisesti sairauden ja taloudellisten vaikeuksien kohdatessa. Myös monet aikuiset ovat pettyneet avioeroihin, joista monet lopulta osoittautuvat turhiksi − avioeron emotionaalinen taakka on useimmille yllättävän raskas kantaa ja entisen avioliiton ongelmat usein toistuivat uusissa suhteissa: ihminen kantaa ongelmiaan mukanaan liitosta toiseen.

Bolševikkien avioeroa koskeva lainsäädäntö

Länsimaissa 1970−1980-luvulla toteutetun avioerouudistuksen kaltainen yhteiskuntakoe toteutettiin ehkä vielä radikaalimmassa muodossa bolševikkivallankumouksen yhteydessä Bolševikkien syyskuussa 1918 säätämä perhelaki toi mukanaan radikaaleja muutoksia avioliittoon ja avioeroon, perintölakiin ja aborttioikeuteen. Avioeromenettely muutettiin vallankumouksellisella tavalla. Perhelain artikla 81 sääti: ”Avioeron perustana pidetään miehen ja vaimon keskinäistä sopimusta tai kumman tahansa halua ottaa ero.” (Ginsborg 2014: 30.)

Bolševikkien perustelu avioliittolain uudistukselle kuulosti inhimilliseltä. Bolševikkihallituksen julkisen hyvinvoinnin komissaari Alexandra Kollontai julisti, että helpon avioeron myötä naiset vapautuvat väkivaltaisista puolisoistaan. Kirjassaan Kommunismi perheessä hän ylisti avioerolakia: ”Tästä lähtien työläisnaisen ei enää tarvitse anella kuukausia tai jopa vuosia turvatakseen oikeutensa elää erossa miehestään, joka lyö häntä ja tekee hänen elämästään kurjuutta juoppoudella ja väkivaltaisella käyttäytymisellään.” (Kollontai; sit. Ginsborg 2014: 36.) Kollontai toivoi koko avioliittoinstituution pian kuihtuvan pois. Hän argumentoi, että vallankumouksellisen Neuvostoliiton olosuhteissa “perhe lakkaa olemasta välttämätön sekä jäsenilleen että kansakunnalle kokonaisuutena”. (Emt.).

Vallankumouksellinen eliitti oli niin omien unelmiensa valtaama, etteivät he tiedostaneet tavallisen elämän perustavia edellytyksiä. Todellisuudessa bolševikkivallankumouksen luomissa olosuhteissa vakaata perhettä olisi tarvittu suojelemaan tukea ja turvaa tarvitsevia äitejä uupumukselta ja nälältä ja lapsia hylkäämiseltä. Perhehistoriaan erikoistunut historioitsija Paul Ginsborg (2014: 49) kuvaa näin syntyneitä ongelmia: Bolševikkien avioliittoa ja avioeroa koskevaa perhelainsäädäntöä, jonka tarkoituksena oli suojella naisia väkivaltaisilta puolisoilta ja vapauttaa heidät onnettomista liitoista, saattoivat miehet käyttää aivan eri tarkoitukseen. Miehet liukuivat avioliittoon ja avioliitosta ulos hämmentävällä helppoudella ja toimivat usein vastuuttomasti perhe-elämässään. Vuosiin 1925−1926 mennessä Neuvostoliiton kaupungeissa oli paljon korkeampi eroprosentti kuin Länsi-Euroopan kaupungeissa. Nykyisen tiedon pohjalta ei ole mahdollista tietää, miten suuri osa näistä eroista otettiin miesten ja miten suuri osa naisten aloitteesta, mutta monet sen ajan yhteiskunnalliset ja poliittiset kommentaattorit kertoivat ahdinkoon joutuneista työttömistä yksinhuoltajaäideistä, jotka olivat naimattomia, eronneita tai leskiä. Hyvin usein näillä naisilla ei ollut muuta tapaa selviytyä kuin turvautua prostituutioon.

Näiden yksinhuoltajaäitien ahdinko lisäsi sen todennäköisyyttä, että heidän lapsensa päätyivät kodittomiksi ja hylätyiksi. Monet erilaiset tekijät vaikuttivat tähän inhimilliseen tragediaan. Miljoonien miesten kuolema ensimmäisessä maailmansodassa jätti monet naiset kamppailemaan yksin. Sisällissodan kauhut, kolera, pilkkukuume, tulirokkoepidemiat ja laaja-alaiset nälänhädät pahensivat ongelmaa. Vapaamielinen avioerolaki oli yksi lisätekijä, joka jätti äidit turvattomiksi ja sai heidät hylkäämään lapsensa. ”Loppukesään 1921 mennessä Moskovan kaduille alkoi ilmaantua vanhempansa menettäneitä tai vanhempiensa hylkäämiä rähjäisiä ja täiden vaivaamia lapsilaumoja, jotka hoipertelivat uupumuksesta ja nälästä.” (Ginsborg 2014: 50.) Pahimmillaan vuosina 1921−2 kodittomia ja hylättyjä lapsia oli neljästä seitsemään miljoonaan.

Helpon avioeron kielteiset seuraukset tunnustettiin valmisteltaessa vuoden 1926 uutta perhelakia. Julkisen oikeuden kansankomissaari Dmitry Kursky huomautti, että uusia ongelmia oli syntynyt Neuvostoliitossa vuoden 1918 perhelain säätämisen jälkeen. Rekisteröimättömien avioliittojen ja avioerojen määrä oli kasvanut suuresti. Niiden seurauksena oli syntynyt hylättyjen ja rutiköyhien naisten ongelma. Vuoden 1918 perhelainsäädäntö ei ollut riittävästi huolehtinut naisten ja lasten toimeentulosta avioliiton purkautuessa. (Ginsborg 2014: 58.)

Miten helppo avioero vaikuttaa lapsen asemaan?

Ihmisten on joskus vaikea ymmärtää väitettä, että “kaikilla lapsilla on oikeus äitiin ja isään”. Kaikilla lapsillahan on välttämättä äiti ja isä. Erityisesti ihmisten on vaikea ymmärtää, miten avioerolaki voisi riistää lapselta äidin tai isän.

Jean Loyd (2015) vastaa tähän toteamalla, että monilta lapsilta on riistetty oikeus kasvaa äitinsä ja isänsä hoidossa säätämällä lakeja ja normeja, jotka tekevät lapsen hylkäämisen helpoksi. ”Avioerolaki, joka ei vaadi mitään perustetta avioerolle, tekee avioerosta helpon ja erottaa monet lapset joko äidistään tai isästään, usein ilman riittävää syytä.”

Avioeron vaikutus lapseen

Avioliitolla on tärkeä merkitys lapsen tunne-elämän terveydelle. Eheissä biologisten vanhempiensa avioperheissä kasvavat lapset kärsivät todennäköisesti vähemmän masennuksesta, ahdistuksesta, alkoholin ja huumeiden väärinkäytöstä ja itsemurha-ajatuksista verrattuna avioeroperheiden lapsiin. (Wilcox et al 2005.) Ilman isää kasvaneet pojat ovat aggressiivisempia, syyllistyvät todennäköisemmin rikoksiin ja joutuvat todennäköisemmin pidätetyiksi (Marquardt 2005, Amato 2005, Harper & McLanahan 2004).

Judith Wallerstein alkoi aikoinaan tutkia avioeron lapsivaikutuksia optimistisen asenteen pohjalta olettaen lasten helposti mukautuvan uusiin perhemuotoihin ja toipuvan nopeasti avioerosta. Tehtyään 25 vuoden pitkittäistutkimuksen avioerolapsista hän päätyi tutkimustensa tuloksena kuitenkin muuttamaan mielensä: tutkimus paljasti avioerojen kielteisen vaikutuksen, joka ei rajoittunut lapsuuteen ja nuoruuteen, vaan tuli kaikkein selvimmin ilmi vasta aikuisuudessa. ”Toisin kuin olemme pitkään saaneet kuulla, eron pääasiallinen vaikutus ei ajoitu varhaislapsuuteen tai teini-ikään. Sen sijaan se nousee esiin aikuisuudessa vakavien romanttisten ihmissuhteiden siirtyessä keskeiseen rooliin. Kun tulee aika valita elämänkumppani ja perustaa uusi perhe, eron vaikutukset kasvavat.” (Wallerstein et al 2007: xxxi.)

Marks (2012) kiinnittää myös huomiota avioerotutkimusten paljastamaan asioidentilaan: perhemuodon lapsivaikutukset eivät ole helposti havaittavissa sellaisissa tutkimuksissa, jotka kohdistuvat alle 12-vuotiaisiin lapsiin. Vaikutukset tulevat selvemmiksi, kun tutkimus kohdistetaan 12−17 -vuotiaisiin lapsiin. Mutta kaikkein selvimpänä erot näyttäytyvät nuorissa aikuisissa, jotka alkavat muodostaa parisuhteita ja perustaa perheitä. Kotitaustan vaikutukset tulevat kaikkein dramaattisimmin näkyviin vasta sitten, kun nuoret aikuiset alkavat muodostaa romanttisia suhteita ja perustaa perheitä, koska tässä vaiheessa testataan, pystyykö yksilö luottamaan toiseen ihmiseen riittävästi sitoutuakseen pysyvään parisuhteeseen ja pystyäkseen suhtautumaan puolisoonsa ja mahdollisesti syntyviin lapsiin läheisesti, vastuullisesti ja tasapainoisesti. Voidaksemme arvioida uuden perhemuodon kokonaisvaikutusta tarvitsemme siksi parin vuosikymmenen yli ulottuvaa pitkittäistutkimusta, joka kattaa nämä lapsuuden ja nuoruuden kehitysvaiheet ja siirtymät ja paljastaa niissä ilmenevät ongelmat. Tällaista tutkimusta ei ole olemassa samaa sukupuolta olevien parien vanhemmuudesta.

Susan Brown teki laajamittaisen tutkimuksen eri perhemuotojen vanhemmuuden vaikutuksesta lapsiin. Hän painottaa, että tutkimuksen näkökulmasta on tärkeää erottaa toisistaan lapset (6−11 -vuotiaat) ja nuoret (12−17 -vuotiaat). Vaikka (6−11 -vuotiaiden) lasten tulokset olivat huonommat avoperheissä kuin kahden biologisen vanhemman avioperheessä, suuri osa tästä erosta johtuu eroista taloudellisissa voimavaroissa. Sen sijaan riippumatta taloudellisista ja vanhemmuuden resursseista (12−17 -vuotiaiden) nuorten tulokset avoperheissä ovat huonompia kuin kahden biologisen vanhemman avioperheissä. (Brown 2004: 364.)

Yhdysvalloissa vuonna 2008 tehty tutkimus osoitti, että avioerot ja avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset maksoivat veronmaksajille 112 miljardia dollaria vuosittain. (Girgis et al 2012: 46.)

Avioeroriskit erilaisissa perhemuodoissa

Andersson et al (2006: 95) kirjoittaa: ”Saimme selville, että samaa sukupuolta olevien parien avioeroriskit ovat vastakkaista sukupuolta olevien parien avioeroriskejä korkeampia ja että lesbojen suhteet ovat merkittävästi epävakaampia ja dynaamisempia kuin homomiesten suhteet −− Norjassa 13 % miesten parisuhteista ja 21 % naisten parisuhteista päättyy todennäköisesti eroon kuuden vuoden kuluessa parisuhteen rekisteröinnistä. Ruotsissa 20 % miesten parisuhteista ja 30 % naisten avioliitoista päättyy todennäköisesti eroon viiden vuoden sisällä parisuhteen muodostamisesta. Nämä luvut ovat korkeampia kuin 13 % heteroseksuaalisista avioliitoista, jotka päättyvät eroon viiden vuoden kuluessa Ruotsissa.”

Kirjallisuus

Amato, Paul R. (2005) “The Impact of Family Formation Change on the Cognitive, Social, and Emotional Well-Being of the Next Generation.” The Future of Children 15 (2005): 75−96.

Andersson, G. & Noack, T. & Seierstad, A. & Weedon-Fekjaer, H. (2006) “The demographics of same-sex marriage in Norway and Sweden.” Demography 43(1), 79−98.

Anderson, Ryan T. (2015) Truth Overruled: The Future of Marriage and Religious Freedom. Regnery Publishing.

Brown, Susan L. (2004) “Family structure and child well-being: the significance of parental cohabitation.” Journal of Marriage and Family 66 (2), 351−367.

Gingsborg, Paul (2014) Family Politics: Domestic life, Devastation and survival 1900−1950. New Haven: Yale University Press.

Girgis, Sherif & George, Robert P. & Anderson, Ryan T. (2012) What is Marriage? Man and Woman: A Defence. New York: Encounter Books.

Harper, Cynthia & McLanahan, Sara (2004) “Father Absence and Youth Incarceration”, Journal of Research on Adolescence 14 (2004): 369−97.

Marks, Loren (2012) “Same-sex Parenting and Children’s Outcomes: A Closer Examination of the American Psychological Association’s Brief on Lesbian and Gay Parenting”, Social Science Research 41 (2012): 735−751.

Marquardt, Elizabeth (2005) Family Structure and Children’s Educational Outcomes. New York: Institute for American Values.

Puolimatka, Tapio (2014) Lapsen ihmisoikeus: oikeus isään ja äitiin. Suunta-kirjat.

Puolimatka, Tapio (2016) Yhteiskuntakoe lpasilla. Kuva ja Sana.

Wallerstein, Judith & Lewis, Julia & Blakeslee, Sandra (2007) Avioeron perintö. Eron lapset aikuisina. Suom. Joel Sammallahti. Helsinki: Therapeia-säätiö.

Wilcox, W. Bradford & Doherty, William J. & Fisher, Helen et al (2005) Why Marriage Matters: Twenty-Six Conclusions.

Wilcox, Brad (2006) “The Evolution of Divorce,” National Affairs (Fall 2006).