Alkuperäisheimot ja Jumala

Usko yhteen kaikkivaltiaaseen ja näkymättömään Luoja-Jumalaan yhdistää noin 90 %:a maailman kansanuskonnoista.¹ Monien heimojen uskomukset ja perimätieto tukevat myös muuten Raamatun todenmukaisuutta. Tässä artikkelissa esitellään muutamia esimerkkejä.

Gedeot

Etiopiassa, maan keskiosien eteläisillä vuoristoseuduilla elää moniin eri heimoihin jakaantuneita kahvinviljelijöitä. Eräs näistä heimoista on gedeo-heimo, joka muiden heimojen tavoin uskoo kaikkivaltiaaseen kaiken luojaan. Luojaansa he kutsuvat Maganoksi. Tarkemmin otettaen vain harvat gedeo-heimon jäsenet rukoilivat Maganoa, ennemmin näytti siltä, että he palvoivat ja uhrasivat, pahalle olennolle, Sheit'anille. Tämä selitettiin sillä, että heimolaisilla ei ollut tarpeeksi läheistä suhdetta Maganoon, että he voisivat vapautua Sheit'anista.

Eräs gedeo-heimon ns. kuningassukuun kuulunut henkilö, nimeltään Warrasa Wange, halusi kuitenkin saada Maganoon henkilökohtaisen kontaktin. Hän asusteli heimonsa asunalueiden äärilaidalla Dilla nimisessä kaupungissa, ja hänen rukouksensa oli yksinkertainen. Siinä hän pyysi Maganoa ilmoittautumaan heimolleen.

Hänen ei paljoa tarvinnut odotellakaan, kun jo hän näki mielessään ihmeellisen näyn. Hän näki, että kaksi valkoista muukalaista saapui hänen kotikaupunkinsa lähistölle ja he pystyttivät heikonlaiset suojat itselleen sykomoripuun varjoon. Vähän myöhemmin näyssä muukalaiset rakensivat kestävämmät kiiltäväkattoiset rakennukset. Warrasan kotialueella kaikki talot ovat olkikattoisia, joten hän ei olisi voinut unelmoidakaan kiiltäväkattoisista rakennuksista, joita hänen näyssään pian myös ilmestyi pitkin poikin vuorenrinnettä.

Warrasa kuuli äänen, joka sanoi, että nämä muukalaiset tuovat viestin Maganolta ja kehotti Warrasaa odottamaan heitä. Näky päättyi siihen, että Warrasa otti talonsa keskipaalun pois ja siirsi sen muukalaisten rakentamien kiiltäväkattoisten asumusten luo. Keskipaalu merkitsi hänen heimolleen vertauskuvallisesti koko ihmisen elämää. Tämän näyn nähtyään hän ymmärsi, että hänen elämänsä tulisi tulevaisuudessa liittymään hänen näyssä näkemiinsä muukalaisiin. Kahdeksan vuoden päästä alkoikin tapahtua. Tuona kahdeksan vuoden odotuksen aikana monet profeetat kansasta olivat ennustaneet, että Maganolta tulisi pian viesti.

Eräänä joulukuun kuumana päivänä vuonna 1948 kanadalainen Albert Brant ajoi työtoverinsa, Glen Cainin, kanssa vanhalla kuormurilla kohti Dillaa. Heidän tarkoituksenaan oli aloittaa lähetystyö gedeo-heimon parissa, mutta olivat poliittisista syistä päässeet vain heimon äärilaidalle. Ajettuaan paikalle, he pystyttivät telttansa sykormipuun juurelle. Warrasa kuuli kuormurin moottorin äänen ja lähti miettiväisen hitaasti kävelemään sitä kohti. Kolme vuosikymmentä myöhemmin hän säteilee uskoa Jeesukseen, Maganon Poikaan ja gedeo-heimon pariin on muodostunut lähes 300 seurakuntaa, joihin taas keskimäärin kuuluu reilut 200 henkeä.²

Karenit

Vuonna 1795 erääseen karen-kylään Rangoonin lähelle saapui englantilaisdiplomaatti, joka kuului Burman ja Englannin välisessä kiistassa välittäjänä toimineeseen diplomaattiryhmään. Burmassa vallitsi pelko siitä, että Englanti valloittaisi Burman tämän kiistan johdosta. Karen-kylässä englantilaisdiplomaatti sai kuitenkin yllättäen hyvin innostuneen vastaanoton, toisin kuin yleisesti muuten Burmassa, jossa ulkomaalaisiin suhtauduttiin hyvin penseästi. Kylässä kaikki tungeksivat diplomaatin ympärillä ja yrittivät saada koskea hänen kasvojaan ja käsivarsiaan.

Kyläläisten intoon oli myös erittäin hyvä syy. He olivat odottaneet valkoista veljeä, jonka oli määrä tuoda heille heidän esi-isiensä hukkaama kirja. Kirjan oli kareneiden uskomusten mukaan kirjoittanut Y'wa, "Korkein Jumala" ja he uskoivat, että tuodessaan kirjan valkoinen veli samalla pelastaa heidät kaikista sortajista.

Diplomaatti kuitenkin totesi, poliittisten syiden kummitellessa takana, että kyläläiset olivat erehtyneet. Hän ilmoitti, ettei tuntenut Y'waa eikä hänellä ollut hajuakaan heidän odottamastaan valkoisesta veljestä. Diplomaatti lähti kylästä ja jätti satoja pettyneitä kareneita seisomaan taakseen. Kun diplomaatti oli palannut Rangooniin brittien vastaperustettuun suurlähetystöön, kertoi hän tapauksesta esimiehelleen Michael Symesille. Symes taas kertoi tapauksesta vuonna 1827 julkaistussa käsikirjoituksessaan ”An Account of an Embassy to the Kingdom of Ava in the Year 1795”.

Karenien parissa vähintään tuhannessa kylässä vaikutti myös tämän Korkeimman Jumalan, Y'wan edustajia, eräänlaisia opettajia. Heitä kutsuttiin Bukhoiksi. He opettivat, että karenien palvomat pahat henget ja Y'wa kulkivat eri polkuja ja että vielä tulee aika, jolloin karenien tulee täysin palata noudattamaan Y'wan tahtoa.

Kareneilla oli monia lauluja, jotka kertoivat Y'wasta. Hänen kerrottiin olevan ikuinen ja kuolematon³, hänen kerrottiin luoneen maailman ajan alussa ja että hän on tutkimaton.⁴ Hänen myös kerrottiin olevan kaikkitietävä. Lisäksi karenit myös surkuttelivat sitä, että heillä ei ollut henkilökohtaista suhdetta Y'waan.⁵

Kareneilla on myös Raamatun kanssa hyvin samankaltainen kertomus siitä, kuinka ihmiset lankesivat eroon Jumalasta. Y'wa oli alussa antanut maailmalle muodon ja osoittanut ruoan ja juoman ensimmäisille ihmisille Tha-naille ja Ee-ulle. Y'wa oli asettanut heidät asumaan puutarhaan, jossa oli seitsemän erilaista hedelmiä tuottavaa puuta. Y'wa antoi ensimmäisille ihmisille tarkan käskyn siitä, että yhden puun hedelmiä eli ns. koetinhedelmiä he eivät saaneet syödä, sillä sen jälkeen, kun he syövät koetinhedelmää, he sairastuvat, vanhenevat ja kuolevat. Y'wa lupasi käydä heidän luonaan joka seitsemäs päivä.

Jonkin ajan kuluttua Mu-kaw-lee (paholainen) tuli ensimmäisten ihmisten luokse ja tuli kysymään heiltä, mitä he puutarhassa syövät. Ihmisten vastattua, että Y'wa on antanut heille yllin kyllin syötävää, pyysi Mu-kaw-lee tarkentamaan mitä he syövät. Ihmiset selvittivät, että eri puista sai erimakuisia hedelmiä ja että yhdestä puusta he eivät saaneet syödä, sillä jos he siitä söisivät, he kuolisivat.

Mu-kaw-lee kuitenkin kertoi, että koetinhedelmä oli kaikkein makein ja täyteläisin hedelmä puutarhassa ja että siitä syötyään ihmiset saisivat ihmeellisiä voimia, kuten taivaaseennousukyvyn. Mu-kaw-lee myös uskotteli, että Y'wa ei todellisuudessa ole heidän puolellaan ja että hän kertoisi totuuden. Mies, Tha-nai, kieltäytyi aluksi houkutuksesta, mutta nainen eli Ee-u lankesi kiusaukseen ja sai miehenkin syömään hedelmää.

Seuraavan aamun koittaessa Y'wa tuli tapaamaan ihmisiä, ja kysyi, miksi he olivat syöneet puusta, josta hän oli kieltänyt syömästä. Sen seurauksena ihmiset alkoivat nyt sairastua, vanheta ja lopulta kuolla. Ihmiset saivat Y'wan kirouksen ja hän jätti heidät yksin.

Myöhemmin alkoikin sairauksia ilmetä, sillä yksi Ee-un ja Tha-nain lapsista sairastui. Koska Y'wa oli hylännyt heidät, he menivät kysymään Mu-kaw-leelta neuvoa. Mu-kaw-lee antokin tarkkoja ohjeita siitä, kuinka uhreja piti suorittaa kutakin tautia vastaan. Uhrit suoritettiin hänen palvelijoilleen eli demoneille. Mu-kaw-lee opetti myös ihmiset ennustamaan lintujen luista, joista tuli pian vuoristolaisille keino hakea apua lähes mihin vain ongelmaan.⁶

Karenit odottivat ja kaipasivat Y'wan paluuta. He eivät myöskään alistuneet buddhalaisuuteen, eivätkä kuvanpalvontaan. Myös vanhempien kunnioitus kuului karenien uskomuksissa ihmisten velvollisuuksiin. Lähimmäistä piti rakastaa ja sääntöjä rikkoneita kareneita lohdutettiin Y'wan armon lupauksilla, sillä hänen kerrottiin armahtavan kareneita aina uudestaan, kun he rukoilivat häntä. Rukoilemaan myös kehotettiin lakkaamatta.⁷

Voisivatko Karenien uskomukset ehkä selittyä kontaktilla juutalaisuuteen tai kristinuskoon? Tämä on hyvin kyseenalaista, sillä karenit asuvat 6500 kilometrin päässä Jerusalemista. Myöskään juutalaisuuden toiseksi ja kolmanneksi merkittävimmille hahmoille eli Abrahamille ja Moosekselle ei heidän uskomuksistaan ole raportoitu vastineita. On toki huomattavaa, että Y'wa näyttäisi viittaavan juutalaisten Yaweh-nimitykseen Jumalasta, mutta juutalaisvaikutteet olisivat väistämättä jättäneet merkkejä myös Abrahamista ja Mooseksesta.

Entä voisivatko karenien uskomukset juontaa juurensa nestorilaisten vaikutuksesta 700-luvulta tai myöhemmistä roomalaiskatolisten lähetyskosketuksista 1500-1700-luvuilla? Jos näin olisi, olisi hyvin oletettavaa, että mainittaisiin jotakin lihaksitulemisesta, vapahtajan kuolemasta ihmisten syntien puolesta ja hänen ylösnousemuksestaan.

Tällaisesta ei kuitenkaan ole mitään mainintaa karenien perimätietoa keränneiden selonteoissa. Mikäli taas oletamme, että kristilliset ja/tai juutalaiset vaikutukset olisivat olleet sen verran pinnallisia, että niistä olisi jäänyt vain aivan peruskäsitteitä jäljelle, herää kysymys, miten niin pinnallinen kontakti vieraaseen uskontoon olisi juurtunut kareneiden kulttuuriin niin voimakkaasti, että sen pohjalta karenit olisivat kyenneet sitkeästi vastustamaan buddhalaisuuden ja heimon omassa piirissä harjoitetun henkien palvonnan tuottamaa vastavoimaa.

Historiasta on opittu, että ainoastaan erittäin pitkäaikaiset ja erittäin voimalliset vaikutukset pystyvät siirtämään uusia uskonnollisia käsityksiä eri kulttuurirajojen yli. Tämä pätee erityisesti silloin, kun muut vaikutukset, eli tässä tapauksessa edelläkin mainitut buddhalaisuus ja henkienpalvonta, tuottavat voimakkaan ristiriidan kyseessä olevien käsitteiden kanssa.

Kaikkein todennäköisintä onkin, että karenien perimätieto juontaa juurensa patriarkkojen yksijumalaiseen aikaan ennen kristinuskoa ja juutalaisuutta. Erikoista karenien yksijumalaisissa uskomuksissa on myös se, että se tunnusti avoimesti puutteellisuutensa.⁸ Eräs karen, nimeltään Sau-qua-la kertoi englantilaiselle kenraalikuvernöörille, että valkoiset vieraat eli eurooppalaiset olivat aluksi karenien nuorempia veljiä. Karenit kuitenkin vanhempina veljinä olivat laiminlyöneet velvollisuutensa ja kadottaneet kappaleensa Y'wan kirjasta. Nuoremmilla veljillä se kuitenkin on tallessa ja siksipä he ovatkin ns. vanhurskaita, opettajia Jumalan luokse. Lisäksi he olivat oppineet matkustamaan valkosiipisillä laivoilla valtamerien yli.⁹

Vuonna 1817 alkoi tapahtua. Silloin innostunut amerikkalainen lähetyssaarnaaja Adoniram Judson saapui Burmaan, lähelle Rangoonia. Löydetyään majapaikan Rangoonista hän opetteli huolella Burmalaisten kieltä ja lopulta uskaltautui saarnaaman toreille. Ikäväkseen hän saavutti hyvin olemattomasti vastakaikua. Ensimmäinen käännynnäinen tuli vasta seitsemän vuoden saarnaamisen jälkeen, ja Judson kamppailikin monesti ylitsepääsemättömän masennuksen kourissa.¹⁰ Koska hänellä ei mennyt kovinkaan paljoa aikaa vähäisten käännynnäisten opastamiseen, paneutui Judson huolella Raamatunkäännökseensä¹¹, josta tulikin pohja muiden Burman kansojen kielille tehtyihin Raamatunkäännöksiin.

Eräänä päivänä Judsonin kotiin saapui karski karen-mies nimeltään Ko Thah-byu. Hän pyysi Judsonilta töitä voidakseen maksaa jonkin velan. Judson järjesti hänelle töitä.¹² ja pian talon väki myös tutustutti hänet evankeliumin sanomaan. Aluksi tuntui, että Ko Thah-Byulla on liian kova kallo sen suhteen, että sanoma menisi läpi. Pian kuitenkin tapahtui muutos, sillä hän alkoi esittämään kiinnostusta evankeliumia kohtaan kyselemällä sen alkuperästä ja valkoisista vieraista, jotka ovat tuoneet sanoman lännestä. Pian hän käsittikin, että tätä heidän kansansa oli odottanut satojen vuosien ajan. Nyt hän ensimmäisenä oli saanut tietää, että hukattu kirja on viimein saapunut Burmaan.

Samoihin aikoihin, kun Ko Thah-Byu saapui Judsonin luo, tuli hänen avukseen tuore lähetystyöntekjiäpariskunta George ja Sarah Boadman. George laittoi pystyyn uusille lukutaidottomille tarkoitetun koulun, johon Ko Thah-Byu heti ilmoittautui opiskelijaksi. Kaikkien yllätykseksi hän näytti paneutuvan täysillä Raamatun sanaan.

Boardmanit suunnittelivat laajentavansa lähetystyötä Tavoyn kaupunkiin Burman eteläosissa. Ko Thah-Byu pääsi mukaan ja alkoi ennennäkemättömällä innolla saarnata evankeliumia etsien monia vaaroja uhmaten uusia kyliä, joissa saarnata. Pian kävikin niin, että satoja karen-heimon jäseniä alkoi virrata Tavoyhin katsomaan valkoista veljeä, joka on tuonut heille heidän hukatun kirjansa.¹³ Ko Thah-Byu raatoi sen minkä pystyi, eikä juuri koskaan kerinnyt lepäämään. Niinpä hän kuoli raatamiseensa muutamassa vuodessa, mutta hänen sytyttämänsä uskon liekki palaa heimon keskuudessa edelleen – yli 150 vuotta myöhemmin.

Vuoteen 1858 mennessä kymmenet tuhannet karen-kristityt olivatkin huomanneet velvollisuutensa lähteä saarnaamaan hyvää sanomaa myös muiden Burman kansojen keskuuteen.¹⁴

Lahut

Paikassa, jossa Burma jää Kiinan ja Thaimaan väliin ja sivuaa Laosin rajaa, elää 250 000 jäsentä käsittävä kansa, Lahut. He uskoivat kaiken luojaan, Gui'shaan. Heidän perimätiedossaan oli jo pitkään, ehkä satoja vuosia kulkenut tarina siitä, kuinka Gui'sha oli antanut heidän esi-isilleen riisikakkuihin kirjoitettuna lakinsa. Kovan nälänhädän aikana esi-isät olivat syöneet riisikakut perustellen tekonsa sillä, että nyt laki oli heidän sisällään. Lahut eivät kuitenkaan pystyneet noudattamaan lakia enää täydellisesti, eivät ennen kuin sama laki olisi palautettu heille kirjoitetussa muodossa.

Lahuilla oli myös profeettoja, jotka välittivät sanomaa Gui'shalta. He kertoivat monia viisauksia, kuten

”Vaikka miehellä olisi sylillinen matkasauvoja ja hän kävelisi niin kauan, että jokainen niistä olisi kulunut tyngäksi, ei hän siltikään löytäisi Gui'shata (todellista Jumalaa)”¹⁵

Profeetat ennustivat myös, että Gui'sha lähettää valkoisen veljen, joka tuo kadonneen lain valkoisessa kirjassa heille.

Eräs hyvin mielenkiintoinen tapa Lahuilla oli, että monet heistä pitivät ranteittensa ympärillä nyörejä vertauskuvana siitä, että he olivat pahojen henkien vallan alla. He odottivatkin vapahtajaa, joka vapauttaisi heidät näiden henkien vallasta.¹⁶

1890-luvulla alkoi tapahtua, kun amerikkalaiset lähetystyöntekijät antoivat Marcus Youngille tehtävän lähteä saarnaamaan Lahujen naapurikansan, Šan-heimon, pariin. Myös Šan-heimolla oli vastaavantyyppisiä uskomuksia. Eräänä päivänä hän menikin torille kymmentä käskyä saarnaamaan. Yllättäen hänen ympärilleen kerääntyy oudosti pukeutuneita miehiä, Lahuja. He anoivat hartaasti, että Young saapuisi heidän luokseen ja kertoisi heille Gui'shan hukatun kirjan sanoman.

Seuraavien vuosien (1904-1936) aikana Lahuja kävi kasteella järjestään yli 2000, yhtenä vuotena yli 4500! Lahujen kiinnostus evankeliumia kohtaan oli niin suurta, ettei Young kerinnyt opettamaan Raamattua, niin hyvin kuin olisi halunnut. Niinpä hän houkuttelikin kaksi poikaansa mukaan työhön. Toinen pojista myös käänsi myöhemmin Uuden testamentin Lahujen kielelle.¹⁷

Santaalit

Intiassa Kalkutasta pohjoiseen asustaa 2,5-miljoonainen santaalien kansa. Tämän kansan löysivät vuonna 1867 kaksi lähetyssaarnaajaa, norjalainen Lars Skrefsrud ja tanskalainen Hans Børreson. Skrefsrud oppikin hyvin pian santaalien kielen ja alkoi saarnata evankeliumia niin pian, kuin mahdollista. Hän oli aluksi hyvin skeptinen sen suhteen, pystyisikö juutalaisista ja kristillisistä vaikutteista niin kaukana ollut kansa lämpenemään evankeliumille kovinkaan nopeasti. Hän kuitenkin yllättyi, sillä santaalit innostuivat evankeliumista lähestulkoon heti. Pian myös selvisi innostuksen syy, kun viisas santaalimies Kolean kertoi heidän heimonsa ikiaikaista suullista perimätietoa.

Santaalit kutsuivat Jumalaansa nimellä Thakur Jiu, eli Aito Jumala. Thakur Jiusta opetettiin, että häntä ei voi ihmissilmin nähdä, mutta hän näkee kaiken. Hän on myös asettanut kaiken paikalleen ja ravitsee suuret ja pienet, kaikki.

Hyvin kauan sitten Thakur Jiu oli luonut miehen nimeltään Harami ja naisen nimeltään Ayo. Thakur Jiu oli laittanut heidän asumaan kauas länteen, paikkaan nimeltä Hihiri Pipiri. Siellä kuitenkin eli olento nimeltään Lita, joka houkutteli Haramin ja Ayon valmistamaan riisiolutta ja kaatamaan osan siitä maahan uhriksi saatanalle. Lopusta oluesta he juopuivat ja nukahtivat. Kun he heräsivät, he huomasivat, että olivat alasti ja häpesivät alastomuuttaan.

Myöhemmin Ayo ja Haram saivat seitsemän poikaa ja seitsemän tytärtä, joista muodostui seitsemän sukukuntaa. Sukukunnat siirtyivät Kroj Kamaniksi kutsuttuun maahan ja siellä heitä kohtasi rappio. Thakur Jiu kutsui ihmisiä puoleensa, mutta he kieltäytyivät, jonka johdosta Thakur Jiu vei hurskaan pariskunnan Harata -vuorelle erääseen luolaan turvaan. On huomioimisen arvoista, että Harata-nimi on hyvin yhdennäköinen Raamatun Ararat-nimen kanssa. Kun hurskas pariskunta oli luolassa turvassa, muut ihmiset Thakur Jiu hukutti tulvalla. Myöhemmin tämän pariskunnan jälkeläiset lisääntyivät huomattavasti ja kansoittivat tasagon nimeltään Sasan Beda eli sinappipelto. Tuolla Thakur Jiu eriytti ihmiset moneen eri kansaan.

Yksi näistä kansoista vaelsi itään päin monien metsien läpi, kunnes heidän tiensä sulkeutui korkeisiin vuoriin. Kun kunnollista kulkureittiä ei tahtonut löytyä, he liittoutuivat Maran Burun eli valtavien vuorten henkien kanssa päästäkseen eteenpäin. Pian he löysivätkin sopivan solan ja matkasivat Intian ja Pakistanin alueille.

Vähitellen he siirtyivät yhä pidemmälle Bangladeshin suuntaan ja heistä tuli nykyinen santaaliheimo. Liittoutumisensa ja sen yhteydessä solmimansa valan takia santaalit alkoivat vähitellen unohtaa Thakur Jiun. Lopulta heillä ei ollut hänestä jäljellä juuri mitään muuta, kuin nimi.

Skrefsrud huomasi mahdollisuuden hyödyntää tätä uskomusta ja pian tuhannet santaalit tulivat kysymään häneltä, kuinka he saisivat yhteyden Thakur Jiun yhteyteen Jeesuksen kautta. Yhteen aikaan hän ja Børreson saivatkin toimittaa 80 santaalikastetta päivässä. Koska santaalien innostus evankeliumin kuuloon oli niin suuri, hän ja Børreson kutsuivat lisää apua ja sitä myös lähetettiin. Niinpä seuraavien vuosikymmenien aikana 85 000 santaalia sai kasteen.¹⁸

Inkat

On hyvin tunnettua, että inkat palvoivat auringonjumalaa, Intiä. Heillä oli kuitenkin vuosien 1438 ja 1471 välillä erikoinen kuningas, nimeltään Pachacutec.¹⁹ Hän rakensi monia kaupunkeja ja linnoituksia, mm. uudelleen rakennutti Cuzoon temppelin Intille, sekä perusti kuuluisan Machu Picchun vuoristolinnoituksen. Hänen saavutuksekseen voidaan kuitenkin laskea täysin toisenlainen tapaus. Hän alkoi epäillä Intin jumaluutta, pohtiessaan sitä, että jos Inti kerran oli Jumala, miksi hän ei koskaan tehnyt mitään erikoista. Hän kulki taivaan poikki samaa reittiä pitkin ja vieläpä pienikin pilvi pystyi peittämään hänen kirkkautensa. Pachacutec tulikin siihen tulokseen, että mikäli Inti olisi aito Jumala, ei mikään luonnonkappale pystyisi peittämään hänen valoaan.²⁰

Pachacutec havaitsi, että oli aiemmin palvonut kappaletta Jumalana, joten hän joutui vaikean kysymyksen eteen. Jos kerran Inti ei ollut Jumala, kuka sitten? Vastaus löytyikin yllättävän läheltä, inkojen kulttuurin jo melkein unohtuneesta perimätiedosta. Inkojen perimätiedon mukaan on olemassa kaikkivaltias kaiken Luoja, Viracocha. Hänestä oli kuitenkin jäljellä enää vähän perimätietoa ja yksi pyhäkkö.²¹

Inkojen perimätiedon mukaan Viracocha loi Andien kansat puhaltamalla hengen patsaisiin, jotka hän oli muovaillut luolissa. Hän kuitenkin pettyi ensimmäiseen ihmissukuun ja hukutti sen vedenpaisumuksessa. Tämän jälkeen hän loi uusia ihmisiä kivestä ja pitääkseen huolta, että ihmiset tällä kertaa pysyisivät oikealla tiellä hän kulki inkojen keskuudessa ryysyisenä kerjäläisenä ja opetti sivistyksen alkeita.²²

Pachacutec päätteli, että Jumala, joka on luonut kaiken on palvelemisen arvoinen, ja siksi onkin epäjohdonmukaista palvella jotakin hänen luomakuntansa osaa. Siispä hän ryhtyi toimeen ja kutsui koolle intin pappien kokouksen, jota eräs tutkija kutsuikin leikkimielisesti Coricanchan kokoukseksi sen pitopaikan mukaan liittäen sen muihin historian suuriin opillisiin kokouksiin.²³

Kokouksessa Pachacutec julkaisi teesinsä, joiden mukaan Inti ei voi olla Jumala, sillä hän toisille valoa antaessaan pidättää sen toisilta, eikä hän pysty lepäämään. Hänen valonsa voi myöskin pienikin pilvenhattara peittää, jolloin hänen voimansa ei voi olla ääretön.²⁴

Samaisessa kokouksessa hän herätteli uudestaan vanhaa perimätietoa Viracochasta. Sen mukaan häntä ei ollut luotu, hän esiintyy kolminaisuutena niin halutessaan, mutta muuten hän on taivaallisen sotaväen ja enkeleiden ympäröimänä yksinäisyydessä. Hän määrää ihmisen elinajan ja myös ravitsee ihmisen. Hän on kaiken elämän perusta, itsessään siunattu ja säälii ihmisten kurjuutta. Vain hän voi tuomita tai armahtaa ihmisiä ja hän antaa heille voimaa taistella pahoja taipumuksiaan vastaan.²⁵

Pachacutecin uudistus sai kuitenkin kovaa vastarintaa aikaan Intin pappien puolelta, sillä jos he olisivat toteuttaneet uudistuksen, he olisivat joutuneet myöntämään, että he ja heidän isänsä olisivat olleet satoja vuosia väärässä ja että kaikki uhrit ja valtaisia työpanos temppelien rakentamiseksi olisivat olleet turhia. Tällainen ilmoitus aiheuttaisi varmasti ivaa ja saisi ehkä aikaan yhteiskunnallisia mullistuksia. Pachacutec myöntyikin poliittisten paineiden edessä ja määräsi, että Viracochan palveleminen rajoitettiin vain yläluokkaan, sillä tavalliselle kansalle se oli liian vaikea asia ymmärrettäväksi.²⁶ Yläluokilla on kuitenkin tapana olla lyhytikäisiä ilmiöitä kansojen historiassa, ja niinpä vajaat sata vuotta myöhemmin espanjalaiset valloittajat tuhosivat ylimystön. Siten uskonpuhdistus jäikin hyvin tyngäksi, koska se ei saavuttanut tavallista kansaa.

Paleointiaanien aikaongelma

Inkojen vedenpaisumuskertomukseen liittyy vanhan maapallon aikakehyksessä ongelma. Jos oletetaan, että Raamatun kuvaama vedenpaisumus olisi ollut vain paikallinen tulva Lähi-Idän alueella noin 4000 vuotta sitten, herää kysymys, miten tarina on voinut levitä inkojen tietoon, jos ihmiset saapuivat Amerikkaan jo noin 13500 vuotta sitten.²⁷ Myös Havaijilaisilla on oma vedenpaisumuskertomuksensa, jonka mukaan mies nimeltä Nu'u rakensi arkin paetakseen suurta tulvaa. Hänen arkkinsa laski maihin Mauna Kean huipulle. Nu'u erehtyi kuitenkin ja luki pelastumisensa Kuun ansioksi, jota korjaamaan Luoja-Jumala, nimeltään Kane, lähetti sateenkaaren maahan.²⁸

Katso myös

ApologetiikkaWiki

• Raamatun alkukertomuksien luotettavuus
• Sovitus tapahtui ehkä vuonna 30 jKr.