Leninistinen uskonnonvastainen propaganda

Vladimir Iljitš Lenin (yleensä V. I. Lenin), alkuperäiseltä nimeltään Vladimir Iljitš Uljanov, (22. huhtikuuta 1870 Simbirsk – 21. tammikuuta 1924 Gorki) oli venäläinen vallankumouksellinen, bolševikkipuolueen johtaja ja leninistisen ideologian perustaja.

Nimi Lenin oli alkujaan yksi Vladimir Uljanovin vallankumouksellisista salanimistä¹, joka on erään selityksen mukaan muunnos Siperian Lena-joesta².

Ateistisen propagandan ei tule vedota järkiperusteisiin

Leninin mukaan ei ole mielekästä ottaa uskontoa älyllisen argumentoinnin kohteeksi, koska älylliset argumentit ovat hänen mielestään tehottomia. Lisäksi uskonnon ottaminen älyllisten argumenttien kohteeksi vaatisi jumalauskon puolesta esitettyjen järkiperusteiden käsittelyä. Tämä heikentäisi ateistisen propagandan luomaa mielikuvaa, jonka mukaan uskonto on olemukseltaan järjen ja tieteen vastaista.

Leninillä oli hyvin vähän sanottavaa uskonnollisista kysymyksistä. Ja vaikka hän usein vetosi ”tieteelliseen auktoriteettiin”, suurin osa hänen sanomastaan oli tuskin enempää kuin yksinkertaisia ennakkoluuloja, joiden pätevyyttä hän ei koskaan vaivautunut todentamaan.

Solvauksia järkiperusteiden sijaan

Joissakin tapauksissa Leninin uskontoa koskevat lausumat ovat vain pelkkää solvausta. Lenin omaksui yksinkertaistetussa muodossa kypsän Marxin olennaisen näkemyksen – – johon hänellä ei ollut mitään merkittävää lisättävää lukuun ottamatta oman vihansa ja kaunansa merkittävää määrää.³

Esimerkkinä Leninin solvauksiin perustuvasta uskonnonvastaisesta propagandasta on Pravdassa 1924 julkaistu kirjoitus, jonka mukaan ”kaikki jumaluuden palvonta”, olipa se millaista tahansa – ”se on kaikki yhtä ja samaa” – määritellään ”ideologiseksi nekrofiliaksi [kuolleisiin ruumiisiin kohdistuvaksi eroottiseksi mieltymykseksi]”, ”haisevaksi poroporvarillisuudeksi”, tai ”sanoin kuvaamattomaksi pahuudeksi”⁴.

Lenin ei nähnyt tarpeelliseksi esittää mitään järkiperusteita näiden väitteidensä tueksi. Hän luotti voimakkaiden tunnesanojen luomien mielikuvien voimaan. Leninin mukaan bolševikkien ei ollut tarkoituksenmukaista kehitellä järkiperusteita ateismin puolustukseksi, vaan massoihin oli pyrittävä vaikuttamaan tunteisiin vetoavan propagandan avulla, joka on merkittävästi argumentteja tehokkaampaa.

Asiakeskustelun kieltäminen

Lenin onnistui saamaan oman näkemyksensä läpi bolševikkipuolueessa, minkä seurauksena edes kristillisen opin eksistentiaalisista tai sosiaalisista (puhumattakaan teologisista) kysymyksistä ei koskaan vakavasti keskusteltu puolueen piirissä. Niinpä leninistinen näkemys kristinuskosta oli parhaimmillaan pinnallista ja useimmiten hyvin vääristynyttä. Kun tämä käsitys puettiin kansantajuisen ateistisen propagandan muotoon kirjallisuudessa, jota jaettiin vallankumoushallituksen ensimmäisistä vuosista alkaen samalla kun kristittyjä aktiivisesti vainottiin, käsityksen teoreettinen köyhyys johti useimmissa tapauksissa äärimmäisen karkeaan ja harhaanjohtavaan kuvaan kristinuskosta.⁵

Jotta tällainen vääristelevä ja yksinkertaistettu kuva olisi saanut minkäänlaista uskottavuutta, oli välttämätöntä kieltää asiallinen uskontoa koskeva keskustelu Neuvostoliitossa. Tällainen perimmäisiä kysymyksiä koskevan asiallisen keskustelun tukahduttaminen ei tietenkään voinut olla vaikuttamatta kielteisesti koko Neuvostoliiton älylliseen ja tieteelliseen keskusteluun. Niinpä ei olekaan ihme, että Neuvostoliiton tieteen taso koki monessa suhteessa romahduksen ja että Neuvostoliitossa toteutettiin maailmanhistorian mittavimmat ja verisimmät tiedevainot. Tieteellisen keskustelun vapauden rajoittaminen heikensi omalta osaltaan Neuvostoliiton kykyä pysyä mukana kansainvälisessä kilpailussa, mikä lopulta vaikutti koko kommunistisen järjestelmän romahdukseen.⁶

Leninistiseltä uskonnonvastaiselta propagandalta puuttui siis teoreettinen perusta. Näin syntyi ammottava kuilu laaja-alaisen uskonnonvastaisen propagandan kiihkeän raivon ja esitettyjen teoreettisten argumenttien heikkouden välille. Bolševikit eivät koskaan kehittäneet varteenotettavaa teoreettista argumenttia kristinuskoa vastaan: heidän ateistinen propagandansa toimi teoreettisessa tyhjiössä.⁷ Bolševikeilla ei itse asiassa ollut älyllistä perustelua pyrkimykselleen vapauttaa koko maailma jumalauskosta.

Leninistisen ja uusateistisen propagandan yhtenevyyksiä

Leninistinen uskonnonvastainen propaganda vannoo tieteen nimeen ja luo vastakkainasettelun uskonnon ja tieteen välille. Leninistisen uskonnonvastaisuuden oma tieteellisyys on kuitenkin näennäistä, ja lähestymistapa on perustavasti epä-älyllinen. Tässä suhteessa uusateismi on lähempänä leninististä uskonnonvastaista propagandaa kuin viime vuosisadan analyyttista ateismia, jota edustivat esimerkiksi Bertrand Russell, Alfred J. Ayer ja Antony Flew.

Lähteet

• Gottlieb, Christian: Dilemmas of Reaction in Leninist Russia: The Christian Response to the Revolution in the Works of N. A. Berdayaev 1917-1924. Kööpenhamina: University Press of Southern Denmark, 2003.