Darwinian Fairytales (kirja)

Kirjassaan Darwinian Fairytales australialainen filosofi David Stove kritisoi esimerkiksi Richard Dawkinsin teoriaa ”itsekkäistä geeneistä”. Koska darwinismin perusajatuksen mukaan kaikki eliöt pyrkivät selviämään eloonjäämisen jatkuvassa kamppailussa, altruistinen käyttäytyminen on aina muodostanut ongelman naturalistiselle ajattelulle. Dawkins pyrkii ratkaisemaan tämän ongelman puolustamalla kahta ristiriitaista väitettä. Yhtäältä hän pyrkii selittämään altruismin olemassaolon sillä, että jokainen eliö pyrkii takaamaan omien geeniensä jatkuvuuden seuraavissa sukupolvissa. Niinpä eliöt käyttäytyvät altruistisesti omia jälkeläisiään kohtaan, koska vanhempien geenit jatkavat elämäänsä jälkeläisissä. Toisaalta Dawkins pyrkii selittämään altruismin olevan näennäistä, koska perimmältään altruistinen käyttäytyminen on vain seurausta ”geenien itsekkyydestä”.

Yksi Dawkinsin kirjoitusten kiinnostavuuden ja vetovoiman perusteista on juuri tämä epäselvä tapa lähestyä altruismin ongelmaa.

Jos et (esimerkiksi) lukiessasi [Dawkinsin] kirjaa Itsekäs Geeni pysty saamaan selville, kieltääkö kirjan tekijä sukulaisten välisen altruismin olemassaolon vai tarjoaako hän sille kausaalisen selityksen (ja tosiasiassa et pysty saamaan sitä selville), niin siihen on todennäköisesti syynä se, että kirjan tekijän ajatukset kyseisestä aiheesta ovat täsmälleen yhtä epäjohdonmukaisessa tilassa kuin hänen kirjansa. – – Lisäksi jos kirja olisi sanonut selvästi ja johdonmukaisesti joko että sukulaisten välistä altruismia ei ole olemassa tai että sitä on olemassa, kirja olisi menettänyt paljon kiehtovuudestaan ja sitä olisi myyty vähemmän. Sen epäjohdonmukaisuus tämän perustavan kysymyksen osalta – vaikka se epäilemättä uskollisesti heijastaa tekijänsä mielentilaa – on juuri yksi niistä tekijöistä, jotka pitävät lukijat kiinnostuneina arvailemassa. Se on yhtä aikaa lukijoiden kiinnostuksen ja kirjan tekijän tulon lähde. Johdonmukaisuus olisi maksanut tekijälle rahaa. (Stove 2007: 247.)

Dawkinsin käsityksen epäselvyys tekee hänelle mahdolliseksi torjua kritiikki, esitettiin se miltä suunnalta tahansa. Jos darwinistista teoriaa kritisoidaan siitä, ettei se pysty antamaan selitystä altruismille, on aina mahdollista viitata siihen, että itse asiassa darwinistinen teoria nimenomaan selittää altruismin olemassaolon pyrkimyksellä geenien leviämisen edistämiseen. Jos taas darwinistista teoriaa kritisoidaan siitä, että altruismin olettaminen ei sovi yhteen eloonjäämisen kamppailun perusajatuksen kanssa, on aina mahdollista vastata, että itse asiassa teoria geenien itsekkyydestä osoittaa altruismin olevan perimmältään illuusiota.

Dawkinsin mukaan ”olemme - - robotteja, jotka on sokeasti ohjelmoitu säilyttämään itsekkäät molekyylit, jotka tunnetaan geenien nimellä”. Hän sanoo, että ”meitä manipuloidaan, jotta varmistaisimme geeniemme eloonjäämisen”. Hän pitää perustavana totuutena, että ”organismi on DNA:n työväline” ja ”elävät organismit ovat olemassa DNA:n hyväksi”. Näissä lainauksissa Dawkins antaa geeneille ominaisuuksia, jotka tekevät geeneistä jossakin mielessä jumalallisia. Ne ovat ihmistä mahtavampia, koska ne pystyvät manipuloimaan ihmistä. Ihminen on olemassa geenejä varten. Geenit ovat jopa jossakin mielessä ikuisia: ”geeni - - ei tule vanhaksi; se ei ole lähempänä kuolemaa ollessaan miljoonan vuoden ikäinen kuin ollessaan sadan vuoden ikäinen. Se siirtyy ruumiista toiseen sukupolvien kuluessa, manipuloiden ruumista toisensa jälkeen omalla tavallaan ja omia tarkoitusperiään varten, hyläten kuolevaiset ruumiit ennen kuin ne vaipuvat vanhuuteen ja kuolemaan. Geenit ovat kuolemattomia - - .” Jos Dawkins on oikeassa ”tiede on antanut meille sen, mitä ihmissydän on aina kaivannut, mutta ei ole koskaan aikaisemmin saavuttanut: tiedon olennoista, jotka ovat niin valtavan ylivertaisia meihin nähden, että ne ansaitsevan kunnoituksemme ja palvontamme” (Stove 2007: 256-257).

David Stoven mukaan Dawkins on omalta osaltaan ollut luomassa uskontoa, jossa geeneille annetaan monia niistä ominaisuuksista, joita on perinteisesti annettu Jumalalle. Dawkins on ”polyteisti” sikäli, että geeni-jumalia on hyvin suuri määrä. Hänen uskontonsa eroaa kristillisestä teismistä sikäli, että hänen jumalansa eivät ole hyviä vaan säälimättömän itsekkäitä. Mutta ne ovat Jumalan kaltaisia sikäli, että ne ovat mahtavia, tarkoitushakuisia, älykkäitä ja kuolemattomia. (Stove 2007: 269.) Dawkins tosin sanoo muutaman kerran, että geenit eivät ole tarkoitushakuisia toimijoita. Mutta jokaista tällaista lausumaa kohden Dawkinsilla on ”sata lausumaa, joihin sisältyy ajatus, että geenit ovat tarkoitushakuisia” (Stove 2007: 272).

Darwinismi on koko historiansa ajan käyttänyt tarkoitushakuisia ilmauksia selittämään lajien sopeutumista, vaikka darwinismin perususkomusten mukaan tällaisen tarkoitushakuisuuden olemassaoloa ei ole luvallista olettaa. Niinpä darwinistien pitäisi pystyä tekemään selkoa siitä, miten heidän tarkoitushakuinen kielensä tulisi kääntää ja ymmärtää niin, että tämä darwinistisista lähtökohdista luvaton tarkoitushakuisuus eliminoitaisiin. Kukaan ei kuitenkaan ole onnistunut tarjoamaan tällaista selkeyttävää tulkintaa. Stoven mukaan uusdarwinistisen ”geeniuskonnon” edustajat ovat itse asiassa haluttomia selventämään näitä peruskäsitteitä, koska se tuhoaisi heidän uskontonsa perustan.

On hyvin helppoa ymmärtää, miksi geeniuskonnon kannattajat ovat erityisen haluttomia käännösoppaan tuottamiseen. Sillä oletetaan, että projekti voitaisiin viedä menestyksekkäästi päätökseensä: mikä olisi sen vaikutus uuteen uskontoon? Yksinkertainen seuraus olisi, että Dawkins ja hänen kaltaisensa ihmiset eivät voisi enää kuvata geenejä itsekkäiksi ja sellaisiksi, jotka manipuloivat kaikkea auringon alla ja jotka kilpaileva alleeliensa kanssa tulevien sukupolvien markkinaosuuksista, ja niin edelleen samalla kun he lupaavat – mutta eivät koskaan toteuta – noiden lausumien käännöstä ”kunnianarvoiselle kielelle”. Enää ei olisi tarvettä eikä mitään tekosyytä kuvata geenejä tavoilla, joihin sisältyy ajatus tarkoituksesta, älykkyydestä ja vallasta. Kaikki, mitä darwinistien tarvitsisi sanoa selittääkseen sopeutumista, voitaisiin sanoa käyttämättä ilmauksia kuten ”itsekäs”, ”manipulaatio” tai ”kilpailu”. Mutta tämä merkitsisi tietenkin sitä, että uusi geeniuskonto häviäisi kuin unikuva jättämättä mitään jälkeensä. (Stove 2007: 281.)

Stoven mukaan tämä uusi geeniuskonto on vain vähän tarkennettu muunnelma Darwinin alkuperäisesta uskonnosta, jonka mukaan kaikkea elävää luonnehtii tarkoitushakuinen pyrkimys lisääntyä. Vaikka darwinismi pyrki poistamaan tarkoitushakuisuuden ja suunnitelmallisuuden luonnosta kieltäessään luonnon olevan älykkään Luojan luomusta, se päätyi tuomaan tarkoitushakuisuuden luontoon takaisin antamalla jumalallisia ominaisuuksia aineellisille tekijöille.

Dawkinsin retoriikka on niin taitavaa, että hän pystyy sivuuttamaan fysikaalisten voimien hienosäädön ja niiden selittämiseksi tarvittavan älykkään suunnitelman tarpeellisuuden ilman argumentteja yksinkertaisesti puhumalla fysikaalisista prosesseista personifioivalla tavalla. Hän pystyy luomaan harhakuvan, että itse näiden hienosäädettyjen fysikaalisten voimien olemassaolo tekee tarpeettomaksi olettaa luonnolla olevan älykäs luoja, vaikka järkevästi ajatellen asia on juuri päinvastoin: hienosäädettyjä fysikaalisia voimia on vaikea selittää ilman älykästä suunnittelijaa. Dawkins ei anna mitään älyllistä syytä omalle naturalistiselle väitteelleen, hän ei edes yritä perustella sitä. Hän luottaa täysin retoristen kielikuvien voimaan. Australialaisen filosofin David Stoven (2007) käyttämän ilmaisun mukaan hän kertoo ”darwiniaanisia satuja”.