Jacques Ellul

Jacques Ellul (6. tammikuuta 1912–19. toukokuuta 1994) oli ranskalainen sosiologi ja teologi, joka ajattelussaan pyrki tarkastelemaan ilmiöitä kristillisestä lähtökohdasta. Hän kritisoi kirjoissaan "teknologista yhteiskuntaa" ja käsitteli kristillisyyden ja politiikan suhdetta. Ellul syntyi Bordeaux'ssa Ranskassa, opiskeli Bordeaux'n ja Pariisin yliopistoissa ja työskenteli oikeus- ja sosiaalihistorian professorina Bordeaux'n yliopistossa.

Ellul toimi Ranskan vastarintaliikkeessä toisen maailmansodan aikana ja oli aktiivinen ekumeenisessä liikkeessä. Jacques Ellul oli naimisissa Yvette Ellulin (o.s. Lensvelt) kanssa vuodesta 1937 ja heille syntyi neljä lasta.

Ellul seurasi elämänsä ohjenuorana ajatusta "Ajattele globaalisti, toimi paikallisesti".

Kulttuuriset myytit

Koska ihmismielessä on voimakas pyrkimys mielihyvän säilyttämiseen, ihminen tulee alttiiksi viesteille, jotka tarjoavat hänelle todellisuudesta sellaisen kuvan, joka ylläpitää mielihyvää jopa totuuden kustannuksella. Ellulin mukaan modernin ihmisen on niin vaikea kohdata todellisuus, että hän reagoi valitsemalla jomman kumman kahdesta vaihtoehtoisesta lähestymistavasta. (1) Todellisuus pyritään peittämään pois näkyvistä tai se pyritään esittämään miellyttävämmässä valossa, niin että se vaikuttaa vähemmän karulta. Tällöin turvaudutaan myytteihin, toiveajatteluun, tulevaisuuden kaunisteluun jne. (2) Todellisuus pyritään esittämään niin liioitellun pelottavassa muodossa, että ihminen luonnostaan tajuaa, ettei tämä kuvaus tavoita totuutta. Todellisuus pelottaa ja järkyttää ihmistä niin paljon, että hän pyrkii välttämään sen näkemistä hankkimalla itselleen suuren määrän mielikuvia katastrofeista ja onnettomuuksista. Niinpä elokuvat, televisio ja romaanit kuvaavat meille maailman paljon kauheampana kuin se todellisuudessa on. Ydinkatastrofi tuhoaa koko maapallon. Meteori aiheuttaa hyökyaallon, joka tuhoaa kokonaisia mantereita. Valtameressä on hirviöitä, jotka nousevat tuhoamaan kaiken elävän. Kaupungit ovat täynnä mekaanisia automaatteja ja robotit ohjaavat koko universumia. Ihmisten moraalinen turmelus menee pitemmälle, kuin mitä historiassa on koskaan tunnettu. Ja niin edelleen. Kun ihminen tulee ulos elokuvateatterista, hän voi huokaista helpotuksesta: "Elämä ei olekaan tuollaista, aurinko paistaa, ihmiset kävelevät rauhassa kadulla, lapset leikkivät iloisina." Ihminen pakenee todellisuuden kauhistuttavuutta tekemällä sen vielä kauhistuttavammaksi. (Ellul 1990: 28-29)

Ellulin mukaan jokaisella yhteiskunnalla on omat myyttinsä, joiden pohjalta siellä pyritään motivoimaan ihmisten toimintaa. Länsimaisen yhteiskunnan kolme perustavaa myyttiä ovat edistyksen, tieteen ja onnellisuuden myytit.

Edistyksen myytti

Usko jatkuvan kehityksen väistämättömyyteen on Ellulin mukaan yksi aikamme perustavista myyttisistä käsityksistä. Tämän uskon mukaan ihmiskunta täydellistyy, kunhan sillä on riittävästi aikaa käytettävissään. Tämän täydellistymisprosessin uskotaan toteutuvan täysin ilman Jumalan apua pelkästään ihmiskunnan omien voimavarojen kehityksen ja aktivoimisen välityksellä. Myytti jatkuvasta kehityksestä sisältää uskon siihen, että ihminen lopulta pelastaa itsensä oman pahuutensa ja rajallisuutensa aiheuttamista onnettomuuksista, jotka ovat jäänteitä ihmisen kehitysprosessin primitiivisistä vaiheista.

Yleismaailmallisesta edistyksestä on tullut modernin yhteiskunnan perustava myytti, vaikka moderni yhteiskunta sanoo pyrkivänsä vapautumaan myyteistä. Juuri usko siihen, että edistysusko on myyteistä vapaa, on omalta osaltaan antanut edistysuskolle myyttisen aseman, koska tällöin edistysusko saa objektiivisuuden leiman. Koska ajatus ihmiskunnan jatkuvasta edistyksestä on erotettu Jumalan kaitselmuksesta, se näyttää menettäneen kokonaan pyhyytensä. Tällä tavalla pyhyytensä menettäneestä edistysuskosta tulee maallistuneessa kulttuurissa pyhä juuri siksi, että se on menettänyt pyhyytensä. Maallistunut kulttuuri pitää kaikkea uskonnollisuuteen viittaavaa ennakkoluuloisena ja kaikkea ei-uskonnollista objektiivisena ja puolueettomana. Kun edistysuskosta on poistettu kaikki uskonnolliset vivahteet, se saa maallistuneen ihmisen tietoisuudessa objektiivisen leiman. Juuri sen takia kehityksen suunnasta tulee kriteeri hyvälle ja oikealle, ja tietyn käsityksen tai aatteen menestystä pidetään samalla takeena siitä, että se on oikea. (Ellul 1975: 98-99.)

Tämän edistysuskon klassisena ilmauksena pidetään usein ranskalaisen tiedemiehen Bernard Le Bovier de Fontenellen (1657-1757) näkemystä, jonka mukaan "ihminen ei tule koskaan rappeutumaan, hänen viisautensa kasvulla ja kehityksellä ei tule olemaan loppua". Marquis de Condorcetin (1743-1794) mukaan edistys ei rajoitu tietoon. Siihen sisältyy myös ihmisen moraalinen täydellistyminen. Poliittisella tasolla se edistää kansalaisten tasa-arvoisuutta ja vähitellen myös kansojen tasa-arvoisuutta. Edistyksellä ei ole muuta ajallista rajoitusta kuin sen taivaankappaleen pysyvyys, jolle luonto on ihmisen heittänyt. (von Wright 2003: 27-28.)

Kehityksen kulusta on Ellulin mukaan tullut aikamme kulttuurille ehdoton arvopohja, hyvän ja pahan tuomari: kehityksen suunta ratkaisee, mikä on oikeaa ja väärää, hyvää ja pahaa. Kaikki uusi on parempaa ja edistyneempää. Se mikä unohdetaan ja jää menneisyyteen on alempiarvoista. Mennyt ja taakse jäänyt on kadottanut arvonsa ja olemassaolon oikeutuksensa. Uuden ajatustavan tai lähestymistavan perusteluksi riittää sen uutuus ja viimeaikaisuus, joka takaa, että se on myös edistyneintä.

Jatkuvan kehityksen myytin mukaan ihmisen olemassaolon peruskysymysten ratkaisemiseksi tarvitsee lähinnä seurata ihmiskunnassa tapahtuvia muutoksia, koska muutoksen suunta on määritelmän mukaan kohti edistystä. Edistysuskon hallitsema teologia näkee tehtäväkseen mukauttaa kristillisiä oppeja sopiviksi kulloinkin vallitsevaan ajan henkeen. Kehityksen oletetaan vievän väistämättä kohti vapautta, järjen hallintavaltaa, suurempaa vaurautta, oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa, humaanimpaa ihmisyyttä ja sivistystä. Myyttinen edistysusko vie pohjaa teologisen ajattelun kriittisyydeltä. Jos viimeaikaisin käsitys on myös edistynein, ei ole tarvetta arvioida uusien käsitysten pätevyyttä. On vain tarve pysyä muodissa mukana.

Myyttinen edistysusko näkee eettisen totuuden riippuvan ihmisen käsitysten muutoksista. Moraalia ei enää nähdä sellaisen oikeudenmukaisuuden ja hyvyyden ilmentymäksi, jolla olisi itsenäinen asema, ja jota voitaisiin käyttää kriteerinä arvioitaessa ihmisten käsitysten ja käytäntöjen muutoksia. Eettisen totuuden katsotaan olevan jatkuvassa muutosprosessissa. Koska ihmiskunta kehittyy koko ajan, moraalisten muutosten suunta tulkitaan edistykseksi. Täysin mahdottomana hylätään ajatus, että muutokset moraalisissa käsityksissä ja käytänteissä ilmentäisivät ihmisen taantumista tai turmeltumista. Itse moraalisen totuuden ajatellaan muuttuvan muuttuvien käsitysten mukana. Moraali ymmärretään historiallisesti suhteelliseksi tavaksi säädellä ihmisten välisiä suhteita. Näin itse ihmisyyden alkuperä riippuu historian kulusta. Sillä ei ole pysyvää merkitysperustaa. (Ellul 1975: 99.)

Koska edistykselle ei tämän naturalistisen myytin näkökulmasta voida asettaa mitään inhimillisen yhteisön ulkoista arviointikriteeriä, kriteeriksi tulee muutosten tosiasiallinen suunta, joka määritellään edistykseksi.

Huolimatta edistysuskon saamasta valta-asemasta maallistuneessa jälkikristillisessä kulttuurissa ja naturalistisessa teologiassa, se on vailla perusteita. Ei ole saatavilla varmaa tietoa siitä, kehittyykö ihminen parempaan suuntaan vai taantuuko ihminen eettisesti, emotionaalisesti ja sosiaalisesti. Nykytietämyksen valossa meillä ei ole mitään perusteita uskoa, että ihminen olisi tullut paremmaksi tai että hän olisi kehittynyt moraalisesti aikaisempiin aikakausiin verrattuna. Jotkut historian järkyttävimmistä kansanmurhista ovat tapahtuneet viimeisen sadan vuoden aikana. Ihmiskunnan kehitys on rajoittunut kapealle alueelle. Se ei ole koskettanut ihmiselämän keskeisiä asioita kuten ihmissuhteita ja moraalia. Sikäli kuin ihmiskunnan kehitystä on luonnehtinut vapautuminen uskosta Jumalaan, ei seurauksena ole ollut vapautuminen parempaan ja ihmisarvoisempaan elämään vaan häikäilemättömään julmuuteen ja raakalaismaisuuteen niin kuin näemme natsismin ja kommunismin toteuttamissa kansanmurhissa.

Ihminen ei ole kehittynyt paremmaksi, vaikkakin ihmisen kehittämät välineet ovat kehittyneet.

On tapahtunut valtava muutos siinä tavassa miten Tsinghis Khan tappoi (sapelilla), ja miten me tapamme (ydinpommilla), mutta käyttäytymismalli on sama. Murha, kateus, hallinta – nämä eivät muutu. (Ellul 1990: 65.)

Toisin sanoen, vaikka voimmekin havaita paljon määrällistä inhimillistä kasvua, se ei merkitse laadullista inhimillistä kehitystä. Ei ole mitään asiallisia perusteita väittää, että ihminen olisi kehittynyt moraalisesti paremmaksi. On jopa kyseenalaista, onko tämän päivän ihminen yhtään paremmin informoitu kuin aikaisempien aikakausien ihminen.

Ihmiset eivät tänä päivänä ole älykkäämpiä kuin viisi tuhatta vuotta sitten. Eivätkä he ole oikeudenmukaisempia tai kehittyneempiä missään suhteessa. Emme ole edes paremmin informoituja, koska tämän päivän massaoppimisen vastapainoksi meillä on heikompi kosketus luontoon, vaistoihin, intuitioihin ja ihmissuhteisiin. Sitä paitsi ne asiat, joita opimme tänä päivänä, eivät tule osaksi kulttuuriamme tai persoonallisuuttamme. (Ellul 1990: 64.)

Koska kulttuurimme arvot ovat aineellisia, ja koska edistys aineellisten hyödykkeiden ja välineiden tasolla on kiistatonta ja näkyvää jo yhden ihmiselämän aikana, monet omaksuvat vakaumuksen edistyksen väistämättömyydestä. Ympärillämme näkyvä kehitys on koneiden, teknologian ja aineellisten välineiden kehitystä. Instituutioiden kehitys ei ole yhtä ilmeistä, ja ihmisen sisäisestä kehityksestä ei ole mitään todisteita. Myyttinen tietoisuus siirtyy kuitenkin huomaamatta asioiden tosiasiallisesta tilasta siihen, miten asioiden tulisi olla. Koska edistyksen pitäisi toteutua myös ihmisen henkisessä elämässä, teknologista edistystä aletaan pitää todisteena ihmisen kaikinpuolisesta edistyksestä.

Ihmisen järki tai hyve ei näytä kehittyneen siitä, mitä se oli neljä tai viisi tuhatta vuotta sitten. Meillä ei ainakaan ole mitään tietoa tällaisesta kehityksestä, sillä ihmisten väliset ristiriidat, murhat, väkivallanteot, epäoikeudenmukaisuudet, riisto ja itsekkyys jatkuvat samanlaisina kuin aikaisemmin ihmiskunnan historiassa. Teknisten välineiden kehittyessä niitä voidaan vain toteuttaa tehokkaammin.

Edistysuskon valtaama ihminen ei näe näitä tosiasioita. Hän on vakuuttunut siitä, että ihmisen kehitys kulkee samaa tahtia välineiden kehityksen kanssa, ja että ihmisen keksinnöt todistavat hänen kehittyneen älykkyydessä, totuudessa ja humaanisuudessa. Edistysuskon valtaama ihminen ei voi epäillä, että ihminen on nyt älykkäämpi, vapaampi ja soveliaampi hallitsemaan itseään kuin aikaisemmin. Hän uskoo, että sama kehitys jatkuu tulevaisuudessa, niin että huomisen ihminen pystyy ratkaisemaan kaikki ne ongelmat, joita emme vielä pysty ratkaisemaan. Myytti antaa ihmiselle sellaisen varmuuden, ettei hänen tarvitse kyseenalaistaa näkökulmaansa. Jos joku kyseenalaistaa kehityksen todellisuuden tai hyvyyden, häntä voidaan vain pitää näkemykseltään auttamattoman vanhentuneena.

Tieteen myytti

Edistyksen myytin pohjana on tieteen myytti, joka on yksi aikamme keskeinen kulttuurinen perusmielikuva. Edistysusko on leikkauspiste, jossa kohtaavat myyttinen käsitys tieteestä ja ihmiskunnan kehityksestä, ja se perustuu yhtä paljon molempiin. Historian oletetaan paljastavan ihmisen hitaan, salaperäisen edistyksen, joka etenee aina paremmin toteutettua päämäärää kohti. Tieteen ajatellaan johtavan ihmiskuntaa yhä pitemmälle edistykseen. Tieteen saavutukset luovat uskoa siihen, että kaikki on muuttumassa paremmaksi ja että kaikki ihmiskunnan ongelmat tullaan ratkaisemaan. (Ellul 1975: 105 ss.)

On syntynyt yhä syvempi kuilu sen välillä, minkälaisten rajoitusten alaisena tieteentekijät tekevät työtään laboratorioissaan ja mitä tieteestä yleensä uskotaan. Kokeellisen luonnontieteen valtavat edistysaskeleet ovat herättäneet optimismia tieteen mahdollisuuksista ratkaista kaikki ihmiselämän ongelmat. Tieteen nimissä tehdään hyvin pitkälle meneviä yleistyksiä, suurieleisiä ja kaunopuheisia julistuksia, joilla on vain heikko yhteys tieteen varsinaisiin tuloksiin, tai sitten tällainen yhteys puuttuu kokonaan. Tällaiseen kaunopuheisuuteen sortuvat tutkijat, jotka tieteen auktoriteetilla ottavat kantaa kysymyksiin, jotka selvästi ylittävät heidän tieteellisen pätevyytensä ja yleensä koko tieteellisen tutkimuksen rajat. He eivät niinkään julista tieteen tuloksia kuin tieteisuskon uskontunnustustusta.

Tieteisuskon taustalla on ihmisen tarve rakentaa elämänsä jonkin varmana pitämänsä perustan varaan. Tieteisuskon pohjalta ihminen haluaa saavuttaa varmuuden siitä, ettei Jumala voi puuttua hänen elämäänsä.

Teokset

• Étude sur l'évolution et la nature juridique du Mancipium. Bordeaux: Delmas, 1936.
• Le fondement théologique du droit. Neuchâtel: Delachaux & Niestlé, 1946.
• The Theological Foundation of Law. Trans. Marguerite Wieser. Garden City NY: Doubleday, 1960. London: SCM, 1961. New York: Seabury, 1969.
• Présence au monde moderne: Problèmes de la civilisation post-chrétienne. Geneva: Roulet, 1948. Lausanne: Presses Bibliques Universitaires, 1988.
• The Presence of the Kingdom. Trans. Olive Wyon. Philadelphia: Westminster, 1951. London: SCM, 1951. New York: Seabury, 1967. Colorado Springs: Helmers and Howard, 1989.
• Le livre de Jonas. Paris: Cahiers Bibliques de Foi et Vie, 1952.
• The Judgment of Jonah. Trans. Geoffrey W. Bromiley. Grand Rapids: Eerdmans, 1971.
• L'homme et l'argent (Nova et vetera). Neuchâtel: Delachaux & Niestlé, 1954. Lausanne: Presses Bibliques Universitaires, 1979.
• Money and Power. Trans. LaVonne Neff. Downers Grove IL: InterVarsity Press, 1984. Basingstoke, England: Marshall Pickering, 1986.
• La technique ou l'enjeu du siècle. Paris: Armand Colin, 1954. Paris: Économica, 1990.
• The Technological Society. Trans. John Wilkinson. New York: Knopf, 1964. London: Jonathan Cape, 1965. Rev. ed.: New York: Knopf/Vintage, 1967. with introduction by Robert K. Merton (professor of sociology, Columbia University). Tämä saattaa olla hänen tunnetuin teoksensa. Aldous Huxley toi ranskankielisen laitoksen englantilaisen kustantajan tietoisuuteen ja saattoi sen siten englanninkielisten lukijoiden ulottuville. Theodore Kaczynski sanoi lukeneensa kirjan viisi kertaa.
• Histoire des institutions. Paris: Presses Universitaires de France; volumes 1 & 2, L'Antiquité (1955); vol. 3, Le Moyen Age (1956); vol. 4, Les XVIe-XVIIIe siècle (1956); vol. 5, Le XIXe siècle (1789–1914) (1956).
• Propagandes. Paris: A. Colin, 1962. Paris: Économica, 1990
• Propaganda: The Formation of Men's Attitudes. Trans. Konrad Kellen & Jean Lerner. New York: Knopf, 1965. New York: Random House/ Vintage 1973
• Fausse présence au monde moderne. Paris: Les Bergers et Les Mages, 1963.
• False Presence of the Kingdom. Trans. C. Edward Hopkin. New York: Seabury, 1972.
• Le vouloir et le faire: Recherches éthiques pour les chrétiens: Introduction (première partie). Geneva: Labor et Fides, 1964.
• To Will and to Do: An Ethical Research for Christians. Trans. C. Edward Hopkin. Philadelphia: Pilgrim, 1969.
• L'illusion politique. Paris: Robert Laffont, 1965. Rev. ed.: Paris: Librairie Générale Française, 1977.
• The Political Illusion. Trans. Konrad Kellen. New York: Knopf, 1967. New York: Random House/Vintage, 1972.
• Exégèse des nouveaux lieux communs. Paris: Calmann-Lévy, 1966. Paris: La Table Ronde, 1994.
• A Critique of the New Commonplaces. Trans. Helen Weaver. New York: Knopf, 1968.
• Politique de Dieu, politiques de l'homme. Paris: Éditions Universitaires, 1966.
• The Politics of God and the Politics of Man. Trans./ed. Geoffrey W. Bromiley. Grand Rapids: Eerdmans, 1972.
• Histoire de la propagande. Paris: Presses Universitaires de France, 1967, 1976.
• Métamorphose du bourgeois. Paris: Calmann-Lévy, 1967. Paris: La Table Ronde, 1998.
• Autopsie de la révolution. Paris: Calmann-Lévy, 1969.
• Autopsy of Revolution. Trans. Patricia Wolf. New York: Knopf, 1971.
• Contre les violents. Paris: Centurion, 1972.
• Violence: Reflections from a Christian Perspective. Trans. Cecelia Gaul Kings. New York: Seabury, 1969. London: SCM Press, 1970. London: Mowbrays, 1978.
• Sans feu ni lieu: Signification biblique de la Grande Ville. Paris: Gallimard, 1975.
• The Meaning of the City. Trans. Dennis Pardee. Grand Rapids: Eerdmans, 1970. Carlisle, Cumbria, England: Paternoster, 1997.
• L'impossible prière. Paris: Centurion, 1971, 1977.
• Prayer and Modern Man. Trans. C. Edward Hopkin. New York: Seabury, 1970, 1973
• Jeunesse délinquante: Une expérience en province. Avec Yves Charrier. Paris: Mercure de France, 1971. 2nd ed.: Jeunesse délinquante: Des blousons noirs aux hippies. Nantes: Éditions de l'AREFPPI, 1985.
• De la révolution aux révoltes. Paris: Calmann-Lévy, 1972.
• L'espérance oubliée. Paris: Gallimard, 1972.
• Hope in Time of Abandonment. Trans. C. Edward Hopkin. New York: Seabury, 1973.
• Éthique de la liberté, 2 vols. Geneva: Labor et Fides, I:1973, II:1974.
• The Ethics of Freedom. Trans. and ed. Geoffrey W. Bromiley. Grand Rapids: Eerdmans, 1976. London: Mowbrays, 1976.
• Les nouveaux possédés. Paris: Arthème Fayard, 1973.
• The New Demons. Trans. C. Edward Hopkin. New York: Seabury, 1975. London: Mowbrays, 1975.
• L'Apocalypse: Architecture en mouvement. Paris: Desclée, 1975.
• Apocalypse: The Book of Revelation. Trans. George W. Schreiner. New York: Seabury, 1977.
• Trahison de l'Occident. Paris: Calmann-Lévy, 1975.
• The Betrayal of the West. Trans. Matthew J. O'Connell. New York: Seabury,1978.
• Le système technicien. Paris: Calmann-Lévy, 1977.
• The Technological System. Trans. Joachim Neugroschel. New York: Continuum, 1980.
• L'idéologie marxiste chrétienne. Paris: Centurion, 1979.
• Jesus and Marx: From Gospel to Ideology. Trans. Joyce Main Hanks. Grand Rapids: Eerdmans, 1988.
• L'empire du non-sens: L'art et la société technicienne. Paris: Press Universitaires de France, 1980.
• La foi au prix du doute: "Encore quarante jours . . ." Paris: Hachette, 1980.
• Living Faith: Belief and Doubt in a Perilous World. Trans. Peter Heinegg. San Francisco: Harper and Row, 1983.
• La Parole humiliée. Paris: Seuil, 1981.
• The Humiliation of the Word. Trans. Joyce Main Hanks. Grand Rapids: Eerdmans, 1985.
• Changer de révolution: L'inéluctable prolétariat. Paris: Seuil, 1982.
• Les combats de la liberté. (Tome 3, L'Ethique de la Liberté) Geneva: Labor et Fides, 1984. Paris: Centurion, 1984.
• La subversion du Christianisme. Paris: Seuil, 1984, 1994. réédition en 2001, La Table Ronde;
• The Subversion of Christianity. Trans. Geoffrey W. Bromiley. Grand Rapids: Eerdmans, 1986.
• Conférence sur l'Apocalypse de Jean. Nantes: AREFPPI, 1985.
• Un chrétien pour Israël. Monaco: Éditions du Rocher, 1986.
• Ce que je crois. Paris: Grasset and Fasquelle, 1987.
• What I Believe. Trans. Geoffrey W. Bromiley. Grand Rapids: Eerdmans, 1989.
• La Genèse aujourd'hui. Avec François Tosquelles. Ligné: AREFPPI, 1987.
• La raison d'être: Méditation sur l'Ecclésiaste. Paris: Seuil, 1987
• Reason for Being: A Meditation on Ecclesiastes. Trans. Joyce Main Hanks. Grand Rapids: Eerdmans, 1990.
• Anarchie et Christianisme. Lyon: Atelier de Création Libertaire, 1988. Paris: La Table Ronde, 1998
• Anarchy and Christianity. Trans. Geoffrey W. Bromiley. Grand Rapids: Eerdmans, 1991.
• Le bluff technologique. Paris: Hachette, 1988.
• The Technological Bluff. Trans. Geoffrey W. Bromiley. Grand Rapids: Eerdmans, 1990.
• Ce Dieu injuste . . .?: Théologie chrétienne pour le peuple d'Israël. Paris: Arléa, 1991, 1999.
• Si tu es le Fils de Dieu: Souffrances et tentations de Jésus. Paris: Centurion, 1991.
• Déviances et déviants dans notre société intolérante. Toulouse: Érés, 1992.
• Silences: Poèmes. Bordeaux: Opales, 1995.
• Oratorio: Les quatre cavaliers de l'Apocalypse. Bordeaux: Opales, 1997.
• Sources and Trajectories: Eight Early Articles by Jacques Ellul that Set the Stage. Trans./ed. Marva J. Dawn. Grand Rapids: Eerdmans, 1997.

Ellulin kirjoituksia netissä

Jacques Ellul: Politics of God and Politics of Man.