Ero sivun ”Evoluutioteorian vastaiset argumentit” versioiden välillä

ApoWikistä
(lisätty linkki Phillip Johnsonin suomennettuun artikkeliin)
(työstöä (eikä vielä valmista tullut))
Rivi 7: Rivi 7:
'''Evoluutioteoria''' on perimmältään käsitys, jonka mukaan elollinen luonto on syntynyt, kehittynyt ja kehittymässä päämäärättömästi ja tarkoituksettomasti. Vaikka ihmiskunta kaikkine kykyineen ei pysty edes toistamaan perässä sitä, mitä näkee luonnossa tapahtuvan kaiken aikaa silmiensä edessä (kuten uusien toimivien elävien solujen rakentamista elottomista raaka-aineista), naturalismin kellokasjoukko kuitenkin julkeaa väittää tietävänsä ja vaatii saada opettaa kaikille koululaisille, että nämä ilmiöt ovat päämäärättömiä ja tarkoituksettomia ja ettei ole mitään syytä olettaa yliluonnollista Luojaa. Asian tarkempi selvittely lienee siksi aiheellista.
'''Evoluutioteoria''' on perimmältään käsitys, jonka mukaan elollinen luonto on syntynyt, kehittynyt ja kehittymässä päämäärättömästi ja tarkoituksettomasti. Vaikka ihmiskunta kaikkine kykyineen ei pysty edes toistamaan perässä sitä, mitä näkee luonnossa tapahtuvan kaiken aikaa silmiensä edessä (kuten uusien toimivien elävien solujen rakentamista elottomista raaka-aineista), naturalismin kellokasjoukko kuitenkin julkeaa väittää tietävänsä ja vaatii saada opettaa kaikille koululaisille, että nämä ilmiöt ovat päämäärättömiä ja tarkoituksettomia ja ettei ole mitään syytä olettaa yliluonnollista Luojaa. Asian tarkempi selvittely lienee siksi aiheellista.


==Hengellinen pimeys evoluutioteorian taustana==
==Evoluutioteorian välttämätön ehto ja riittävä selitys: hengellinen pimeys==
 
===Ihmiskunnan hengellinen pimeys evoluutioteorian ehtona ja selityksenä===


Selitysmallien laatua voi arvioida vertaamalla niiden mukaisia ennusteita havaintoihin. Yksi evolutionistien käyttämä perustelu onkin se, että evolutionistiselta pohjalta voidaan heidän mukaansa luontevasti selittää käytännössä havaittuja ilmiöitä. Näin voidaan pyrkiä selittämään myös kilpailevien todellisuuskäsitysten kuten kristinuskon piirteitä.
Selitysmallien laatua voi arvioida vertaamalla niiden mukaisia ennusteita havaintoihin. Yksi evolutionistien käyttämä perustelu onkin se, että evolutionistiselta pohjalta voidaan heidän mukaansa luontevasti selittää käytännössä havaittuja ilmiöitä. Näin voidaan pyrkiä selittämään myös kilpailevien todellisuuskäsitysten kuten kristinuskon piirteitä.
Rivi 13: Rivi 15:
Koska evoluutiokritiikki on tämän artikkelin aiheena, on luontevaa aloittaa käsittely tarkastelemalla sitä, missä määrin koko evolutionismin olemassaolo ja sen tunnusomaiset piirteet ovat mahdollisesti selitettävissä raamatullisen todellisuuskäsityksen pohjalta. Tällöin käsittelyn lähtökohtana on Raamatun mukainen tilanne:
Koska evoluutiokritiikki on tämän artikkelin aiheena, on luontevaa aloittaa käsittely tarkastelemalla sitä, missä määrin koko evolutionismin olemassaolo ja sen tunnusomaiset piirteet ovat mahdollisesti selitettävissä raamatullisen todellisuuskäsityksen pohjalta. Tällöin käsittelyn lähtökohtana on Raamatun mukainen tilanne:


Jumalaton ihmiskunta kokee tarvitsevansa välineitä, joita voi käyttää taisteluun Jumalan tuntemista vastaan. Koska Jumala on ilmoittanut itsensä sanalllisesti Raamatussa, tarvitaan jumalatonta raamatuntutkimusta, jonka tehtävänä on väittää, että Raamattu ei ole Jumalan sanaa. Kun Jumala lisäksi on ilmoittanut todellisen olemassaolonsa ja jumalallisia ominaisuuksiaan myös teoissaan, jotka ovat olleet luomisesta asti havaittavissa, ihmiskunnassa on jatkuvasti kysyntää myös jumalattomalle luonnontutkimukselle, jonka tehtävänä on väittää, ettei mitään Jumalaa tarvita, vaan kaikki  havaittava voi olla olemassa itsestään.
Alkulankeemuksen jälkeen kaikki ihmiset ovat luonnostaan hengellisesti pimentyneitä ja Jumalan vihollisia. Koska tämä asiaintila koskee kaikkia, sitä pidetään luonnollisena ja itsestäänselvänä, niin ettei siihen edes kiinnitetä huomiota: "sinisessä maailmassa ei ole sinisen käsitettä", ja vastaavasti perisynnin läpikotaisin turmelema ihmiskunta ei edes ymmärrä, mitä koko perisynti on eikä voi sitä tunnistaa eikä tunnustaa ilman Jumalan erityisen ilmoituksen (Raamatun) antamaa valoa ja hengellisesti eläväksi tehdyn uuden ihmisen (tätä valoa hyväksikäyttävää) näkökykyä.
 
Vaikkei turmeltunutta tilaansa tajuakaan, jumalaton ihmiskunta joka tapauksessa kokee tarvitsevansa välineitä, joita voi käyttää taisteluun Jumalan tuntemista vastaan. Koska Jumala on ilmoittanut itsensä sanalllisesti Raamatussa, tarvitaan jumalatonta raamatuntutkimusta, jonka tehtävänä on väittää, että Raamattu ei ole Jumalan sanaa. Kun Jumala lisäksi on ilmoittanut todellisen olemassaolonsa ja jumalallisia ominaisuuksiaan myös teoissaan, jotka ovat olleet luomisesta asti havaittavissa, ihmiskunnassa on jatkuvasti kysyntää myös jumalattomalle luonnontutkimukselle, jonka tehtävänä on väittää, ettei mitään Jumalaa tarvita vaan että kaikki  havaittava voi olla ja onkin olemassa itsestään. Kun Jumala sitä paitsi ilmoittaa itseään myös järjellisessä ajattelussa, omassatunnossa (jota tarkoittava sana monissa kielissä merkitsee etymologiansa mukaan lähinnä samaa kuin suomen kielessä merkitsisi "yhteistieto": ihmiskunnalle yhteisenen tietoisuus, että tietyt asiat ovat oikein ja tietyt muut taas väärin – kyse siis on eräänlaisesta eettisestä aistista, joka toimii ihmisen tahdosta riippumatta), kaikessa todellisessa nautinnon kokemisessa ja kansojen kohtaloissa eli ihmiskunnan historiassa, näitä Jumalan ilmoituksen pimentämisvälineitä tarvitaan todella paljon.
 
Hengellisesti pimentynyt ihmiskunta ei kykene kovinkaan luotettavasti arvioimaan, missä määrin sen "jumalanpimentimillä" suodatettu todellisuuskäsitys vielä mahdollisesti on järjen tai empirian kanssa yhteensopivaa. Eipä siihen kyllä pyritäkään. Olennaista onkin se, että megalomaanisia valheita levitetään ja että ne saavat suosiollisen vastaanoton. Näin päästään pitämään totuutta vääryyden vallassa ja kunnioittamaan ja palvelemaan luotua Luojan sijasta, jotta menetettäisiin sielun pelastus ja jouduttaisiin siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu Perkeleelle ja hänen enkeleilleen. Jumalan yhteydestä pois langenneella ihmisellä ei viime kädessä itsessään olekaan valinnan vapautta: hänen on pakko palvella Saatanaa ja muita turmiovaltoja omaksi ja lähimmäistensä vahingoksi, ellei Jumalan ihme häntä pelasta tästä tilastaan.
 
Tämä kaikki tapahtuu pimeässä, ilman että itsekään ymmärrettäisiin, mitä ollaan tekemässä. Ihmiset vain ovat "hengellisesti valonarkoja" ja pyrkivät siksi sekä omin avuin etsiytymään hengellisesti pimeään ympäristöön että yhteisvoimin sellaista ympäristöä itselleen ja toisilleen rakentamaan. Evolutionismi on yksi huomattavimpia tältä pohjalta yhteisvoimin rakennettuja hengellisesti pimeitä kulttuurisia ympäristöjä, mutta monia muitakin on olemassa. Kristillisessä sanastossa näitä kaikkia on perinteisesti nimitetty ''pakanuudeksi'' ja niille tunnusomaisia piirteitä ''pakanallisuudeksi''. Evolutionismi onkin kristillisestä näkökulmasta tarkasteltuna pelkkä pakanallisen ajattelun yksi haara: sama analyysi, joka yleensäkin selittää pakanuuden synnyn ja yleisyyden maailmassa, selittää aivan yhtä luontevasti myös nimenomaisesti evolutionistisen uuspakanuuden synnyn ja kulttuurisen menestyksen: viisauden mainetta nauttivan jumalattomuuden kysyntä kohtasi tarjonnan, ja kauppa kävi kuin siimaa.


Ihmiskunta ei tietenkään ole siinä asemassa, että tällaisia väitteitä kyettäisiin järkevästi arvioimaan. Eipä siihen kyllä pyritäkään. Olennaista onkin se, että megalomaanisia valheita levitetään ja että ne saavat suosiollisen vastaanoton. Näin päästään pitämään totuutta vääryyden vallassa ja kunnioittamaan ja palvelemaan luotua Luojan sijasta, jotta menetettäisiin sielun pelastus ja jouduttaisiin siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu Perkeleelle ja hänen enkeleilleen. Jumalan yhteydestä pois langenneella ihmisellä ei viime kädessä itsessään olekaan valinnan vapautta: hänen on pakko palvella Saatanaa ja muita turmiovaltoja omaksi ja lähimmäistensä vahingoksi, ellei Jumalan ihme häntä pelasta tästä tilastaan.
Maailmallehan on tyypillistä kehuskella viisaudellaan – ja juuri sillä tavoin se pimentyy tyhmimmilleen. Evolutionistisen ajattelun ytimeksi onkin mahdollista hahmottaa juuri vuosisataiskäytössä tiivistynyt tyhmyys ja mielenpimeys: Jumalan tekoja ei nähdä, koska niitä kerta kaikkiaan kieltäydytään näkemästä; biologisten tieteiden tutkimuskohteissa selvääkin selvemmin ilmenevä suunnittelu leimataan "selkäydinrutiinilla" "vain näennäiseksi". Todellisen suunnittelun vaihtoehdon vakavasti ottaminen, sen havainnoilla perusteleminen ja sen objektiivisen havaitsemisen mahdollistavien tutkimusmenetelmien kehittelypyrkimys tuottaa tiedeyhteisön eräiden ainesten taholta äkkivääriä primitiivireaktioita. Kysymys ei ole siitä, mikä on tai voi olla totta tai todennäköistä, vaan siitä, mikä saa tai ei saa olla "vakavasti otettavaa tiedettä". Näin ollen ei ole yllättävää, vaikka evolutionismin ongelmien aidosti kriittisen tarkastelun tulos poikkeaisi huomattavastikin siitä, miltä evolutionismin markkinamiehet koettavat saada asiat näyttämään. Vanhan venäläisen sananlaskun mukaan "jokaisen sodan ensimmäinen uhri on totuus", eikä tämä toteamus voisi missään sodassa olla sen ilmeisempi kuin ihmiskunnan vuosituhantisessa kulttuurisodassa: "Sota on kestänyt kauan – sota Jumalaa vastaan."


Maailmalle on kuitenkin tyypillistä kehuskella viisaudellaan. Juuri näin se pimentyy tyhmimmilleen. Evolutionistisen ajattelun ytimeksi onkin mahdollista hahmottaa juuri vuosisataiskäytössä tiivistynyt tyhmyys ja mielenpimeys: Jumalan tekoja ei nähdä, koska niitä kerta kaikkiaan kieltäydytään näkemästä; biologisten tieteiden tutkimuskohteissa selvääkin selvemmin ilmenevä suunnittelu leimataan rutiininomaisesti "vain näennäiseksi". Näin ollen ei ole yllättävää, vaikka evolutionismin ongelmien aidosti kriittisen tarkastelun tulos poikkeaisi huomattavastikin siitä, miltä evolutionismin markkinamiehet koettavat saada asiat näyttämään.
===Hengellisen pimeyden tosiasian vakavasti ottamisen vaikutus evoluutiokritiikin luonteeseen===


Tästä syystä tätä aihepiiriä käsittelevän tekstin on parasta pyrkiä selvittämään asioita "syvätarkasti", pelkkään pintakritiikkiin tyytymättä. On täysin mahdollista, että "evoluutiokeisarilla" ei loppujen lopuksi "ole vaatteita lainkaan" eli että koko evolutionistinen uskomusrakennelma on olemassa pikemminkin todistusaineistosta huolimatta kuin sen varaan rakentuvana. Kauan tieteen valtavirtana toimineen aristotelismin mukaan havainnot tosin olivat tiedon hankinnan kannalta tarpeellisia, mutta niiden yksityiskohdat eivät silti olleet merkittäviä, vaan kunkin kysymyksen tieteellinen käsittely oli rakennettava sen varaan, mikä jo ennen havaintojen tekemistä vaikutti järkevimmältä ajatukselta. Evolutionismissa tuntuu olevan hyvin paljon samoja piirteitä: havaintoja kyllä käytetään väitteiden perusteluissa, mutta varsinainen järkeily on peräisin aivan muualta kuin havainnoista sinänsä, siis sellaisesta ideasta, jota ei voi millään havainnoilla kumota, koska se ottaa asiakseen selittää havainnot ennen kuin niistä edes tulee minkään varsinaisen tieteellisen keskustelun kohteita. Tässä mielessä siis evolutionismi on ikään kuin tieteellisen kritiikin yläpuolella kuten aristotelismikin pitkään oli.
====Yleistä taustaa====
 
Edellä sanotusta käy ilmi, että evolutionismin perusteita ja pätevyyttä ei voida arvioida "viileän akateemisesti": kyseessä ovat perimmältään sekä yksilön, läntisen kulttuuripiirin että viime kädessä koko ihmiskunnan kohtalonkysymykset, joita puitaessa jokaisella on "oma lehmä ojassa". Tätä aihepiiriä käsittelevän tekstin ei siksi, edustamastaan kannasta riippumatta, ole mielekästä esiintyä jonain "asiantuntijan objektiivisena selontekona", vaan puolin ja toisin on parasta pyrkiä nimeämään oma kanta, myöntämään oma asianosaisasema ja sitten selvittämään asioita omasta näkökulmastaan mahdollisimman "syvätarkasti", pelkkiin pintaraapaisuihin tyytymättä. Näin menetellen ei lukijaakaan olla johtamassa sokean auktoriteettiuskon vaan "omilla aivoilla ajattelemisen" suuntaan.
 
On täysin mahdollista, että "evoluutiokeisarilla" ei loppujen lopuksi "ole vaatteita lainkaan" eli että koko evolutionistinen uskomusrakennelma on olemassa pikemminkin todistusaineistosta huolimatta kuin sen varaan rakentuvana. Tämä ei ole yhtään sen epäuskottavampaa kuin äärinaturalistien "kiilasalaliittoskenaariotkaan". Sikäli kuin yksilötason kanta ei ole periaatteessa lopullisesti lukittu, parhaaseen tulokseen pääsemiseksi kaikkia tutkimuslinjoja olisi seurattava, kunnes niiden luonne ja suhteellinen painoarvo selviää. Asiat ovat isoja, ja skarppina olisi siksi pysyttävä. "Paras argumentti voittakoon!"
 
====Apologeettisia johtopäätöksiä====
 
Jos taustan hahmottelu on yllä osunut (jokseenkin) kohdalleen, asian luonteesta seuraa, että evolutionismin kritiikin kulttuurinen teho jää tyypillisesti kauas sen asiallisesta argumentaatiovoimasta (pimeyden kysyntä ei katoa sen osoittamisesta pimeydeksi), ja tämä on tietenkin turhauttavaa. Sitä suurempi syy joka tapauksessa on kiinnittää "omiin" argumentteihin erityistä huomiota: aina välillä hengellinen pimeys joutuu hölläämään otettaan ihmisestä, joskus jopa kokonaisista kulttuureistakin, ja juuri näissä teologisessa kielenkäytössä ''etsikkoajoiksi'' kutsutuissa vaiheissa myös totuutta esiin tuovilla pätevillä argumenteilla on sekä kysyntää että siitä johtuva tilaisuus päästä vaikuttamaan. Siksi niitä tulisi aina pitää tarjolla: emmehän me etukäteen tiedä, milloin keilläkin on Jumalan antama etsikkoaika.
 
Huolellisen evoluutiokritiikin tulisi sisältää evolutionismin menestystekijöiden yleisen taustaselvityksen lisäksi myös kuvaus evolutionistisen valheen käytännön vaikutustavasta. Jos evolutionismi on perimmältään vain hengellisen pimeyden maksimointipyrkimystä, kuten yllä on annettu ymmärtää, miten sitten voi olla mahdollista, että se pitää otteessaan niin monia niin kauan, jopa (monissa muissa suhteissa) kristillisissäkin piireissä? Tottumus, auktoriteettiusko, konformistinen mukavuudenhalu, kasvojen säilyttämisen tarve, ivan ja syrjinnän osin tiedostamatonkin pelko, omien ajallisten menestysmahdollisuuksien turvaamistarve ja vastaavat langenneen ihmisen elämälle tyypilliset tekijät selittävät kyllä paljon, mutta eivät kaikkea. Menestyvällä valheella on oltava paitsi kysyntää myös uskottavuutta, ja evolutionismin uskottavuuspuoltakin olisi jotenkin valaistava.
 
====Evolutionismin vaikutusmekanismi sen uskottavuustekijänä====
 
Monet tuonnempana esiteltävät ongelmakohdat antavat toisesta näkökulmasta tarkasteltuina myös osaselityksiä evolutionismin uskottavuudelle: esim. tarkoitushakuinen terminologia haksahduttaa helpostikin tältä osin kriittiseen ajatteluun harjaantumattoman mielen. Jokaisen argumentin kohdalla voikin halutessaan pysähtyä hetkeksi miettimään asioita siitä näkökulmasta, miten paljon uskottavammalta evoluutiomalli vaikuttaakaan, jos sen tästäkään ongelmasta ei ole tietoinen. Kun kaikki kritiikki jää tuntemattomaksi, mikä hyvänsä propagandistinen ajatussisältö vaikuttaa ilmeiseltä totuudelta.
 
Yksittäisten ongelmien esiintuomisen lisäksi tarvitaan kuitenkin myös kokonaiskäsitystä evolutionistisen ajatusmallin ratkaisevasta vaikutuksesta havaintoaineiston tulkintaan. Evolutionisteilla on liuta tyypillisiä retorisia taktiikkoja, ja yksi niistä on kulloinkin esiin otetun ongelman vähättely: kaikkiin tieteen teorioihinhan liittyy jatkokysymyksiä, tieteellehän ei ole luonteenomaista valmiiden tulosten luetteleminen vaan jatkuva dynaaminen tutkimus jne. Tällaisen retorisen väistöliikkeen ideana siis on se, että kriitikko ei olisi ymmärtänyt tieteen luonnetta eikä evolutionismin puolesta puhuvan vakuuttavan todistusaineiston valtavuutta. Kokonaiskuva on kuulemma jo selvä, pikku yksityiskohtien epäselvyydet eivät sitä voi muuksi muuttaa, ja vielä jäljelläolevat ongelmat selviävät, kun tutkimus entisestään (ja nykyisestään) edistyy.
 
Tämän retoriikan pohjana on siis väite siitä, että olivat ongelmat millaisia hyvänsä, evoluutioteoria on joka tapauksessa äärimmäisen vankalla empiirisellä pohjalla. Kriitikot siis eivät ideologisista syistä kykenisi "näkemään metsää puilta" vaan pyrkisivät "tekemään kärpäsistä härkäsiä". Retoriikan vastapainoksi tarvitaan selvitys siitä, miten voi olla mahdollista, että biologisten alojen huippuasiantuntijoiden enemmistö vuosikymmenestä, jopa vuosisadasta toiseen on ollut näkevinään tutkimuskohteensa evoluution synnyttäminä, jos ei asia todella niin ollutkaan. Kärkevimmät tämän retorisen linjan edustajat menevät niinkin pitkälle, että väittävät, että jos Jumala olisi todella kaiken biologisen elämän takana, hän olisi joutunut näkemään paljon vaivaa saadakseen kaiken vaikuttamaan niin evoluutioprosessien kautta syntyneeltä kuin se tutkijan silmissä vaikuttaa.
 
Jotta näita näkökohtia voisi asiallisesti arvioida, on otettava huomioon se tapa, jolla tiedettä tehdään. Havainnot ja niiden tulkinnat eivät tule tutkijan mieleen ikään kuin eri reittejä pitkin, toisistaan selvästi erillisinä, vaan kaiken, minkä koulutettu mieli havaitsee, se havaitsee suhteessa oppimiinsa ajattelukategorioihin. Kun tutkimusohjelman ideana on löytää evoluution tuloksia, niitä ei voi olla löytymättä. Kaikki havaittava tulee tieteellisesti merkitykselliseksi vain tutkijan mielen, kielen ja kuvauksen kautta kulkevaa reittiä pitkin.
 
====Aristotelismi ja evolutionismi: paradigmavertailua====
 
Asian ymmärtämiseksi voi kannattaa "ottaa vauhtia menneisyydestä", tässä tapauksessa tieteenhistoriasta: kauan tieteen valtavirtana toimineen aristotelismin mukaan havainnot tosin olivat tiedon hankinnan kannalta tarpeellisia, mutta niiden yksityiskohdat eivät silti olleet merkittäviä, vaan kunkin kysymyksen tieteellinen käsittely oli rakennettava sen varaan, mikä jo ennen havaintojen tekemistä vaikutti järkevimmältä ajatukselta. Evolutionismissa tuntuu olevan hyvin paljon samoja piirteitä: havaintoja kyllä käytetään väitteiden perusteluissa, mutta varsinainen järkeily on peräisin aivan muualta kuin havainnoista sinänsä, siis sellaisesta ideasta, jota ei voi millään havainnoilla kumota, koska se ottaa asiakseen selittää havainnot ennen kuin niistä edes tulee minkään varsinaisen tieteellisen keskustelun kohteita. Tässä mielessä siis evolutionismi on ikään kuin tieteellisen kritiikin yläpuolella kuten aristotelismikin pitkään oli.


Aristotelismi ei kuitenkaan ole enää nykytieteen perustana, vaan tieteessä on tapahtunut "vallankumous". Tieteellisiä vallankumouksia tapahtuu silloin, kun todetaan, että koko perinteinen ajattelukehikko on epätyydyttävä, ja uskaltaudutaan esittämään sen tilalle jotakin aivan muuta. Tämän sivun perusväite on, että evolutionismi toimii biologisen tutkimuksen ja eritasoisen biologian opetuksen kannalta lähinnä pakkopaitana ja että tällaisista pakkopaidoista on syytä pyrkiä kokonaan eroon. Kaikki konkreettinen biotieteellinen tutkimus voi vain hyötyä tutkimuksen vapaudesta ja sitä tukevan avoimen keskusteluavaruuden tarjoamista herätteistä. Jos evolutionismi kuitenkin olisikin oikea käsitys (mitä siis pidän mahdottomana, mutta otan silti tämänkin vaihtoehdon huomioon), se kyllä pystyisi "paras argumentti voittakoon" -periaatteella tapahtuvassa moniparadigmatutkimuksessa kiilaamaan uudelleen "paalupaikalle"; tieteen mahdollisuudethan perustuvat ylipäänsäkin sen varaan, että tutkimus etenee tehokkaimmin juuri kulloisiakin parhaita argumentteja seuraamalla. Virallista loukkaamattomuutta nauttivia "lopullisia tieteellisiä totuuksia" tai "pravdoja" ei siis tieteen oman edistymismahdollisuuden nimissä voi loputtomiin hyysätä. Jo tämän sivun loppuosa riittää mielestäni osoittamaan, että tämä yleinen periaate koskee myös ja nimenomaan evolutionistista tarkoituksettomuususkoa.
Aristotelismi ei kuitenkaan ole enää nykytieteen perustana, vaan tieteessä on tapahtunut "vallankumous". Tieteellisiä vallankumouksia tapahtuu silloin, kun todetaan, että koko perinteinen ajattelukehikko on epätyydyttävä, ja uskaltaudutaan esittämään sen tilalle jotakin aivan muuta. Tämän sivun perusväite on, että evolutionismi toimii biologisen tutkimuksen ja eritasoisen biologian opetuksen kannalta lähinnä pakkopaitana ja että tällaisista pakkopaidoista on syytä pyrkiä kokonaan eroon. Kaikki konkreettinen biotieteellinen tutkimus voi vain hyötyä tutkimuksen vapaudesta ja sitä tukevan avoimen keskusteluavaruuden tarjoamista herätteistä. Jos evolutionismi kuitenkin olisikin oikea käsitys (mitä siis pidän mahdottomana, mutta otan silti tämänkin vaihtoehdon huomioon), se kyllä pystyisi "paras argumentti voittakoon" -periaatteella tapahtuvassa moniparadigmatutkimuksessa kiilaamaan uudelleen "paalupaikalle"; tieteen mahdollisuudethan perustuvat ylipäänsäkin sen varaan, että tutkimus etenee tehokkaimmin juuri kulloisiakin parhaita argumentteja seuraamalla. Virallista loukkaamattomuutta nauttivia "lopullisia tieteellisiä totuuksia" tai "pravdoja" ei siis tieteen oman edistymismahdollisuuden nimissä voi loputtomiin hyysätä. Jo tämän sivun loppuosa riittää mielestäni osoittamaan, että tämä yleinen periaate koskee myös ja nimenomaan evolutionistista tarkoituksettomuususkoa.


==Järjellisen evoluutioteorian vaatimat todisteet==
==Järjellisen evoluutioteorian vaatimat todisteet==
===Apriorisen ja aposteriorisen evoluutiokritiikin ero===
Edellä on lähdetty Raamatun todellisuuskäsityksestä ja osoitettu sillä voitavan luontevasti selittää evolutionismin synty ja menestys. Tämä on siis tehty ilman empiirisen todistusaineiston arviointia. Onko siis tämän artikkelin tavoitteena "kaiken opetuksen ja tieteen tekemisen lähtökohtien heittäminen roskakoriin, vain jotta saataisiin fundamentalistien Jumala ansaitsemalleen paikalle". Jos kerran uskoo Raamatun Jumalaan, miten enää voisikaan ottaa vastaan vakuuttavimmatkaan evoluution empiiriset todisteet? Entä jos mielenpimentyminen onkin kristinuskossa ja johtuu Raamatusta sen sijaan, että se olisi pakanuudessa ja johtuisi Raamatun hylkäämisestä? Entä jos evolutionismi onkin totta, vaikka Raamattu muuta väittääkin? Intetäänkö tässä pelkästä inttämisen ilosta ilman mahdollisuutta korjata käsityksiä todistusaineiston valossa?
Evolutionismia kuten muitakin asioita voi lähestyä joko ulkoapäin, ennen ja ilman empiiriseen aineistoon tutustumista (''apriorisesti''), tai empiirisen aineiston perusteella (''aposteriorisesti''). Vaikka tietyllä hetkellä kyse on joko-tai-asetelmasta, mahdollisimman kattavaan aiheen käsittelyyn pyrittäessä asetelma on sekä-että-tyyppinen. Vaikka tarkka rajanveto on jossain määrin tulkinnanvaraista, voi katsoa artikkelin tässä kohdassa siirryttävän apriorisista evolutionismin vastaisista argumenteista aposteriorisiin.
===Entä jos evoluutio olisikin oikea selitys?===


On mahdollista kuvitella sellainen maailma, jossa evoluutioteoria voisi olla tosi. Tämä maailma olisi silloin sellainen, jossa ei olisi mitään liian vaikeasti kokoonpantavaa, niin että kaikki havaittava olisi luontevasti selitettävissä satunnaisten ja kaiken aikaa voimassa olevien tekijöiden yhteisvaikutuksilla. Järjellinen evoluutioteoria myöntyisi aitoon falsifioitavuuteen: se ottaisi huomioon oman selityskykynsä rajallisuuden ja suostuisi olemaan väärässä, mikäli havaitut ilmiöt aivan ilmeisesti ylittävät sen selitysvoiman. Tässä tapauksessa tieteellisen tutkimuksen kohteena olevalla maailmalla myönnettäisiin olevan sellainen mielenkiintoinen ominaisuus, että se itse ja kaikki siitä löytyvä periaatteessa joko voi olla olemassa tarkoituksettomasti ja päämäärättömästi tai sitten ei voi ja että tutkimalla maailmaa on periaatteessa mahdollista selvittää, kumpi näistä vaihtoehdoista pätee.
On mahdollista kuvitella sellainen maailma, jossa evoluutioteoria voisi olla tosi. Tämä maailma olisi silloin sellainen, jossa ei olisi mitään liian vaikeasti kokoonpantavaa, niin että kaikki havaittava olisi luontevasti selitettävissä satunnaisten ja kaiken aikaa voimassa olevien tekijöiden yhteisvaikutuksilla. Järjellinen evoluutioteoria myöntyisi aitoon falsifioitavuuteen: se ottaisi huomioon oman selityskykynsä rajallisuuden ja suostuisi olemaan väärässä, mikäli havaitut ilmiöt aivan ilmeisesti ylittävät sen selitysvoiman. Tässä tapauksessa tieteellisen tutkimuksen kohteena olevalla maailmalla myönnettäisiin olevan sellainen mielenkiintoinen ominaisuus, että se itse ja kaikki siitä löytyvä periaatteessa joko voi olla olemassa tarkoituksettomasti ja päämäärättömästi tai sitten ei voi ja että tutkimalla maailmaa on periaatteessa mahdollista selvittää, kumpi näistä vaihtoehdoista pätee.


Jos sitten maailmaa tutkittaessa ei löytyisi mitään, minkä aikaansaaminen olisi vaatinut tarkoituksettomien prosessien mahdollisuudet ylittäviä kykyjä, niin jonkinlainen evoluutioteoria todellakin olisi järjellinen selitys ja jäljelle jäisi enää se kysymys, millainen evoluutioteoria olisi kaikkein järkevin. Ennen kuin tähän kysymykseen voitaisiin todella käydä käsiksi, olisi kuitenkin oltava hyvät perusteet ajatella, että minkäänlainen evoluutioteoria voisi käydä havaittavan todellisuuden uskottavasta selityksestä. Tarvittaisiin siis tietynlainen naturalististen selitysmallien perustava uskottavuusselvitys.
Jos sitten maailmaa tutkittaessa ei löytyisi mitään, minkä aikaansaaminen olisi vaatinut tarkoituksettomien prosessien mahdollisuudet ylittäviä kykyjä, niin jonkinlainen evoluutioteoria todellakin olisi järjellinen selitys ja jäljelle jäisi enää se kysymys, millainen evoluutioteoria olisi kaikkein järkevin. Ennen kuin tähän kysymykseen voitaisiin todella käydä käsiksi, olisi kuitenkin oltava hyvät perusteet ajatella, että minkäänlainen evoluutioteoria voisi käydä havaittavan todellisuuden uskottavasta selityksestä. Tarvittaisiin siis tietynlainen naturalististen selitysmallien perustava uskottavuusselvitys.
===ID-teoria ja aposteriorinen evoluutiokritiikki===


Älyllisen suunnittelun teorian (ID-teorian) kantavana ajatuksena on nimenomaan naturalismin uskottavuuden analyyttinen kritiikki: pyritään selvittämään, onko naturalistisilla selityksillä mahdollista yltää kattamaan koko havaittavissa olevien ilmiöiden kenttä. Vastausta ei valmiiksi oleteta vaan tulokset on perusteltava yksityiskohtaisesti, niin kuin tieteellisessä tutkimuksessa kuuluukin. Naturalistien ID-teoreetikoille kollektiivisesti antaman vastauksen kantavana ajatuksena taas on, että väitetään olevan olemassa sellaiset "tieteen pelisäännöt", joiden mukaan luonnontieteellisten selitysten on '''pakko''' olla naturalistisia, muuten niitä ei oteta edes harkintaan tai hyväksytä mukaan keskusteluun. Tällainen ennakkosensuurilinja, jonka luonnetta ID-liikkeen perustajahahmo, prof. Phillip Johnson on terävästi [http://www.nic.fi/~shn/tekstit/johnson.htm analysoinut], hyväksyy toisaalta tietenkin "tieteellisiksi" lähestulkoon miten typerät naturalistiset sepustukset hyvänsä, kunnes joku ehkä onnistuisi kehittämään edes hieman vähemmän typerän naturalistisen näkemyksen: "sokeiden maassa silmäpuoli on kuningas". Jos kuitenkaan mitään edes pintapuolisesti tarkastellen hiemankaan järkevän kuuloista ei jossain tapauksessa osata esittää, vastaukseksi riittää vedota siihen, että tiede kehittyy kaiken aikaa ja onnistuu kyllä myöhemmin ratkaisemaan ne kysymykset, joihin ei vielä ole selityksiä. Näin siis naturalistit itse opettavat juuri sitä, mistä evolutionismin ykkösnimi Richard Dawkins julkisesti syyttää uskontokasvatusta: että sokea usko (tässä tapauksessa tieteen tuleviin saavutuksiin) on hyve.
Älyllisen suunnittelun teorian (ID-teorian) kantavana ajatuksena on nimenomaan naturalismin uskottavuuden analyyttinen kritiikki: pyritään selvittämään, onko naturalistisilla selityksillä mahdollista yltää kattamaan koko havaittavissa olevien ilmiöiden kenttä. Vastausta ei valmiiksi oleteta vaan tulokset on perusteltava yksityiskohtaisesti, niin kuin tieteellisessä tutkimuksessa kuuluukin. Naturalistien ID-teoreetikoille kollektiivisesti antaman vastauksen kantavana ajatuksena taas on, että väitetään olevan olemassa sellaiset "tieteen pelisäännöt", joiden mukaan luonnontieteellisten selitysten on '''pakko''' olla naturalistisia, muuten niitä ei oteta edes harkintaan tai hyväksytä mukaan keskusteluun. Tällainen ennakkosensuurilinja, jonka luonnetta ID-liikkeen perustajahahmo, prof. Phillip Johnson on terävästi [http://www.nic.fi/~shn/tekstit/johnson.htm analysoinut], hyväksyy toisaalta tietenkin "tieteellisiksi" lähestulkoon miten typerät naturalistiset sepustukset hyvänsä, kunnes joku ehkä onnistuisi kehittämään edes hieman vähemmän typerän naturalistisen näkemyksen: "sokeiden maassa silmäpuoli on kuningas". Jos kuitenkaan mitään edes pintapuolisesti tarkastellen hiemankaan järkevän kuuloista ei jossain tapauksessa osata esittää, vastaukseksi riittää vedota siihen, että tiede kehittyy kaiken aikaa ja onnistuu kyllä myöhemmin ratkaisemaan ne kysymykset, joihin ei vielä ole selityksiä. Näin siis naturalistit itse opettavat juuri sitä, mistä evolutionismin ykkösnimi Richard Dawkins julkisesti syyttää uskontokasvatusta: että sokea usko (tässä tapauksessa tieteen tuleviin saavutuksiin) on hyve.

Versio 23. elokuuta 2009 kello 16.16

Skepsis-lehden verkkoversiossa ilmestyneen artikkelin mukaan ApoWiki-hankkeemme keskittyisi "evoluution vastaisten argumenttien esittelyyn". Argumenttipainotteisuuden myöntäminen on ilman muuta arvokas tunnustus. Ennen tämän artikkelin julkaisemista jouduin kuitenkin toteamaan, että "evoluution vastaiset argumentit" -etsintä ei löytänyt esiintymiä miltään toistaiseksi julkaistulta sivultamme. Kun Skepsis siis on ystävällisesti mainostanut sivustoamme, pyrin vastavuoroisesti antamaan seuraavassa edes jonkinlaista uskottavuutta heidän väitteilleen siitä, mihin nämä sivut kuulemma "keskittyvät".

Sivun ensiversio perustuu "yksityispuolellani" kehittelemääni ja välillä muiden toimien aikana pitkänkin aikaa syrjässä lojuneeseen tekstiin. Siinä käytetty termistö ei välttämättä ole muissa artikkeleissa käytetyn mukaista. Sitä saa kehittää muiden sivujen tapaan. Koetetaan nyt yhdessä antaa mahdollisimman vakuuttavaa vastinetta Skepsiksen kehuille!

Evoluutioteorian tässä artikkelissa käytetty määritelmä

Evoluutioteoria on perimmältään käsitys, jonka mukaan elollinen luonto on syntynyt, kehittynyt ja kehittymässä päämäärättömästi ja tarkoituksettomasti. Vaikka ihmiskunta kaikkine kykyineen ei pysty edes toistamaan perässä sitä, mitä näkee luonnossa tapahtuvan kaiken aikaa silmiensä edessä (kuten uusien toimivien elävien solujen rakentamista elottomista raaka-aineista), naturalismin kellokasjoukko kuitenkin julkeaa väittää tietävänsä ja vaatii saada opettaa kaikille koululaisille, että nämä ilmiöt ovat päämäärättömiä ja tarkoituksettomia ja ettei ole mitään syytä olettaa yliluonnollista Luojaa. Asian tarkempi selvittely lienee siksi aiheellista.

Evoluutioteorian välttämätön ehto ja riittävä selitys: hengellinen pimeys

Ihmiskunnan hengellinen pimeys evoluutioteorian ehtona ja selityksenä

Selitysmallien laatua voi arvioida vertaamalla niiden mukaisia ennusteita havaintoihin. Yksi evolutionistien käyttämä perustelu onkin se, että evolutionistiselta pohjalta voidaan heidän mukaansa luontevasti selittää käytännössä havaittuja ilmiöitä. Näin voidaan pyrkiä selittämään myös kilpailevien todellisuuskäsitysten kuten kristinuskon piirteitä.

Koska evoluutiokritiikki on tämän artikkelin aiheena, on luontevaa aloittaa käsittely tarkastelemalla sitä, missä määrin koko evolutionismin olemassaolo ja sen tunnusomaiset piirteet ovat mahdollisesti selitettävissä raamatullisen todellisuuskäsityksen pohjalta. Tällöin käsittelyn lähtökohtana on Raamatun mukainen tilanne:

Alkulankeemuksen jälkeen kaikki ihmiset ovat luonnostaan hengellisesti pimentyneitä ja Jumalan vihollisia. Koska tämä asiaintila koskee kaikkia, sitä pidetään luonnollisena ja itsestäänselvänä, niin ettei siihen edes kiinnitetä huomiota: "sinisessä maailmassa ei ole sinisen käsitettä", ja vastaavasti perisynnin läpikotaisin turmelema ihmiskunta ei edes ymmärrä, mitä koko perisynti on eikä voi sitä tunnistaa eikä tunnustaa ilman Jumalan erityisen ilmoituksen (Raamatun) antamaa valoa ja hengellisesti eläväksi tehdyn uuden ihmisen (tätä valoa hyväksikäyttävää) näkökykyä.

Vaikkei turmeltunutta tilaansa tajuakaan, jumalaton ihmiskunta joka tapauksessa kokee tarvitsevansa välineitä, joita voi käyttää taisteluun Jumalan tuntemista vastaan. Koska Jumala on ilmoittanut itsensä sanalllisesti Raamatussa, tarvitaan jumalatonta raamatuntutkimusta, jonka tehtävänä on väittää, että Raamattu ei ole Jumalan sanaa. Kun Jumala lisäksi on ilmoittanut todellisen olemassaolonsa ja jumalallisia ominaisuuksiaan myös teoissaan, jotka ovat olleet luomisesta asti havaittavissa, ihmiskunnassa on jatkuvasti kysyntää myös jumalattomalle luonnontutkimukselle, jonka tehtävänä on väittää, ettei mitään Jumalaa tarvita vaan että kaikki havaittava voi olla ja onkin olemassa itsestään. Kun Jumala sitä paitsi ilmoittaa itseään myös järjellisessä ajattelussa, omassatunnossa (jota tarkoittava sana monissa kielissä merkitsee etymologiansa mukaan lähinnä samaa kuin suomen kielessä merkitsisi "yhteistieto": ihmiskunnalle yhteisenen tietoisuus, että tietyt asiat ovat oikein ja tietyt muut taas väärin – kyse siis on eräänlaisesta eettisestä aistista, joka toimii ihmisen tahdosta riippumatta), kaikessa todellisessa nautinnon kokemisessa ja kansojen kohtaloissa eli ihmiskunnan historiassa, näitä Jumalan ilmoituksen pimentämisvälineitä tarvitaan todella paljon.

Hengellisesti pimentynyt ihmiskunta ei kykene kovinkaan luotettavasti arvioimaan, missä määrin sen "jumalanpimentimillä" suodatettu todellisuuskäsitys vielä mahdollisesti on järjen tai empirian kanssa yhteensopivaa. Eipä siihen kyllä pyritäkään. Olennaista onkin se, että megalomaanisia valheita levitetään ja että ne saavat suosiollisen vastaanoton. Näin päästään pitämään totuutta vääryyden vallassa ja kunnioittamaan ja palvelemaan luotua Luojan sijasta, jotta menetettäisiin sielun pelastus ja jouduttaisiin siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu Perkeleelle ja hänen enkeleilleen. Jumalan yhteydestä pois langenneella ihmisellä ei viime kädessä itsessään olekaan valinnan vapautta: hänen on pakko palvella Saatanaa ja muita turmiovaltoja omaksi ja lähimmäistensä vahingoksi, ellei Jumalan ihme häntä pelasta tästä tilastaan.

Tämä kaikki tapahtuu pimeässä, ilman että itsekään ymmärrettäisiin, mitä ollaan tekemässä. Ihmiset vain ovat "hengellisesti valonarkoja" ja pyrkivät siksi sekä omin avuin etsiytymään hengellisesti pimeään ympäristöön että yhteisvoimin sellaista ympäristöä itselleen ja toisilleen rakentamaan. Evolutionismi on yksi huomattavimpia tältä pohjalta yhteisvoimin rakennettuja hengellisesti pimeitä kulttuurisia ympäristöjä, mutta monia muitakin on olemassa. Kristillisessä sanastossa näitä kaikkia on perinteisesti nimitetty pakanuudeksi ja niille tunnusomaisia piirteitä pakanallisuudeksi. Evolutionismi onkin kristillisestä näkökulmasta tarkasteltuna pelkkä pakanallisen ajattelun yksi haara: sama analyysi, joka yleensäkin selittää pakanuuden synnyn ja yleisyyden maailmassa, selittää aivan yhtä luontevasti myös nimenomaisesti evolutionistisen uuspakanuuden synnyn ja kulttuurisen menestyksen: viisauden mainetta nauttivan jumalattomuuden kysyntä kohtasi tarjonnan, ja kauppa kävi kuin siimaa.

Maailmallehan on tyypillistä kehuskella viisaudellaan – ja juuri sillä tavoin se pimentyy tyhmimmilleen. Evolutionistisen ajattelun ytimeksi onkin mahdollista hahmottaa juuri vuosisataiskäytössä tiivistynyt tyhmyys ja mielenpimeys: Jumalan tekoja ei nähdä, koska niitä kerta kaikkiaan kieltäydytään näkemästä; biologisten tieteiden tutkimuskohteissa selvääkin selvemmin ilmenevä suunnittelu leimataan "selkäydinrutiinilla" "vain näennäiseksi". Todellisen suunnittelun vaihtoehdon vakavasti ottaminen, sen havainnoilla perusteleminen ja sen objektiivisen havaitsemisen mahdollistavien tutkimusmenetelmien kehittelypyrkimys tuottaa tiedeyhteisön eräiden ainesten taholta äkkivääriä primitiivireaktioita. Kysymys ei ole siitä, mikä on tai voi olla totta tai todennäköistä, vaan siitä, mikä saa tai ei saa olla "vakavasti otettavaa tiedettä". Näin ollen ei ole yllättävää, vaikka evolutionismin ongelmien aidosti kriittisen tarkastelun tulos poikkeaisi huomattavastikin siitä, miltä evolutionismin markkinamiehet koettavat saada asiat näyttämään. Vanhan venäläisen sananlaskun mukaan "jokaisen sodan ensimmäinen uhri on totuus", eikä tämä toteamus voisi missään sodassa olla sen ilmeisempi kuin ihmiskunnan vuosituhantisessa kulttuurisodassa: "Sota on kestänyt kauan – sota Jumalaa vastaan."

Hengellisen pimeyden tosiasian vakavasti ottamisen vaikutus evoluutiokritiikin luonteeseen

Yleistä taustaa

Edellä sanotusta käy ilmi, että evolutionismin perusteita ja pätevyyttä ei voida arvioida "viileän akateemisesti": kyseessä ovat perimmältään sekä yksilön, läntisen kulttuuripiirin että viime kädessä koko ihmiskunnan kohtalonkysymykset, joita puitaessa jokaisella on "oma lehmä ojassa". Tätä aihepiiriä käsittelevän tekstin ei siksi, edustamastaan kannasta riippumatta, ole mielekästä esiintyä jonain "asiantuntijan objektiivisena selontekona", vaan puolin ja toisin on parasta pyrkiä nimeämään oma kanta, myöntämään oma asianosaisasema ja sitten selvittämään asioita omasta näkökulmastaan mahdollisimman "syvätarkasti", pelkkiin pintaraapaisuihin tyytymättä. Näin menetellen ei lukijaakaan olla johtamassa sokean auktoriteettiuskon vaan "omilla aivoilla ajattelemisen" suuntaan.

On täysin mahdollista, että "evoluutiokeisarilla" ei loppujen lopuksi "ole vaatteita lainkaan" eli että koko evolutionistinen uskomusrakennelma on olemassa pikemminkin todistusaineistosta huolimatta kuin sen varaan rakentuvana. Tämä ei ole yhtään sen epäuskottavampaa kuin äärinaturalistien "kiilasalaliittoskenaariotkaan". Sikäli kuin yksilötason kanta ei ole periaatteessa lopullisesti lukittu, parhaaseen tulokseen pääsemiseksi kaikkia tutkimuslinjoja olisi seurattava, kunnes niiden luonne ja suhteellinen painoarvo selviää. Asiat ovat isoja, ja skarppina olisi siksi pysyttävä. "Paras argumentti voittakoon!"

Apologeettisia johtopäätöksiä

Jos taustan hahmottelu on yllä osunut (jokseenkin) kohdalleen, asian luonteesta seuraa, että evolutionismin kritiikin kulttuurinen teho jää tyypillisesti kauas sen asiallisesta argumentaatiovoimasta (pimeyden kysyntä ei katoa sen osoittamisesta pimeydeksi), ja tämä on tietenkin turhauttavaa. Sitä suurempi syy joka tapauksessa on kiinnittää "omiin" argumentteihin erityistä huomiota: aina välillä hengellinen pimeys joutuu hölläämään otettaan ihmisestä, joskus jopa kokonaisista kulttuureistakin, ja juuri näissä teologisessa kielenkäytössä etsikkoajoiksi kutsutuissa vaiheissa myös totuutta esiin tuovilla pätevillä argumenteilla on sekä kysyntää että siitä johtuva tilaisuus päästä vaikuttamaan. Siksi niitä tulisi aina pitää tarjolla: emmehän me etukäteen tiedä, milloin keilläkin on Jumalan antama etsikkoaika.

Huolellisen evoluutiokritiikin tulisi sisältää evolutionismin menestystekijöiden yleisen taustaselvityksen lisäksi myös kuvaus evolutionistisen valheen käytännön vaikutustavasta. Jos evolutionismi on perimmältään vain hengellisen pimeyden maksimointipyrkimystä, kuten yllä on annettu ymmärtää, miten sitten voi olla mahdollista, että se pitää otteessaan niin monia niin kauan, jopa (monissa muissa suhteissa) kristillisissäkin piireissä? Tottumus, auktoriteettiusko, konformistinen mukavuudenhalu, kasvojen säilyttämisen tarve, ivan ja syrjinnän osin tiedostamatonkin pelko, omien ajallisten menestysmahdollisuuksien turvaamistarve ja vastaavat langenneen ihmisen elämälle tyypilliset tekijät selittävät kyllä paljon, mutta eivät kaikkea. Menestyvällä valheella on oltava paitsi kysyntää myös uskottavuutta, ja evolutionismin uskottavuuspuoltakin olisi jotenkin valaistava.

Evolutionismin vaikutusmekanismi sen uskottavuustekijänä

Monet tuonnempana esiteltävät ongelmakohdat antavat toisesta näkökulmasta tarkasteltuina myös osaselityksiä evolutionismin uskottavuudelle: esim. tarkoitushakuinen terminologia haksahduttaa helpostikin tältä osin kriittiseen ajatteluun harjaantumattoman mielen. Jokaisen argumentin kohdalla voikin halutessaan pysähtyä hetkeksi miettimään asioita siitä näkökulmasta, miten paljon uskottavammalta evoluutiomalli vaikuttaakaan, jos sen tästäkään ongelmasta ei ole tietoinen. Kun kaikki kritiikki jää tuntemattomaksi, mikä hyvänsä propagandistinen ajatussisältö vaikuttaa ilmeiseltä totuudelta.

Yksittäisten ongelmien esiintuomisen lisäksi tarvitaan kuitenkin myös kokonaiskäsitystä evolutionistisen ajatusmallin ratkaisevasta vaikutuksesta havaintoaineiston tulkintaan. Evolutionisteilla on liuta tyypillisiä retorisia taktiikkoja, ja yksi niistä on kulloinkin esiin otetun ongelman vähättely: kaikkiin tieteen teorioihinhan liittyy jatkokysymyksiä, tieteellehän ei ole luonteenomaista valmiiden tulosten luetteleminen vaan jatkuva dynaaminen tutkimus jne. Tällaisen retorisen väistöliikkeen ideana siis on se, että kriitikko ei olisi ymmärtänyt tieteen luonnetta eikä evolutionismin puolesta puhuvan vakuuttavan todistusaineiston valtavuutta. Kokonaiskuva on kuulemma jo selvä, pikku yksityiskohtien epäselvyydet eivät sitä voi muuksi muuttaa, ja vielä jäljelläolevat ongelmat selviävät, kun tutkimus entisestään (ja nykyisestään) edistyy.

Tämän retoriikan pohjana on siis väite siitä, että olivat ongelmat millaisia hyvänsä, evoluutioteoria on joka tapauksessa äärimmäisen vankalla empiirisellä pohjalla. Kriitikot siis eivät ideologisista syistä kykenisi "näkemään metsää puilta" vaan pyrkisivät "tekemään kärpäsistä härkäsiä". Retoriikan vastapainoksi tarvitaan selvitys siitä, miten voi olla mahdollista, että biologisten alojen huippuasiantuntijoiden enemmistö vuosikymmenestä, jopa vuosisadasta toiseen on ollut näkevinään tutkimuskohteensa evoluution synnyttäminä, jos ei asia todella niin ollutkaan. Kärkevimmät tämän retorisen linjan edustajat menevät niinkin pitkälle, että väittävät, että jos Jumala olisi todella kaiken biologisen elämän takana, hän olisi joutunut näkemään paljon vaivaa saadakseen kaiken vaikuttamaan niin evoluutioprosessien kautta syntyneeltä kuin se tutkijan silmissä vaikuttaa.

Jotta näita näkökohtia voisi asiallisesti arvioida, on otettava huomioon se tapa, jolla tiedettä tehdään. Havainnot ja niiden tulkinnat eivät tule tutkijan mieleen ikään kuin eri reittejä pitkin, toisistaan selvästi erillisinä, vaan kaiken, minkä koulutettu mieli havaitsee, se havaitsee suhteessa oppimiinsa ajattelukategorioihin. Kun tutkimusohjelman ideana on löytää evoluution tuloksia, niitä ei voi olla löytymättä. Kaikki havaittava tulee tieteellisesti merkitykselliseksi vain tutkijan mielen, kielen ja kuvauksen kautta kulkevaa reittiä pitkin.

Aristotelismi ja evolutionismi: paradigmavertailua

Asian ymmärtämiseksi voi kannattaa "ottaa vauhtia menneisyydestä", tässä tapauksessa tieteenhistoriasta: kauan tieteen valtavirtana toimineen aristotelismin mukaan havainnot tosin olivat tiedon hankinnan kannalta tarpeellisia, mutta niiden yksityiskohdat eivät silti olleet merkittäviä, vaan kunkin kysymyksen tieteellinen käsittely oli rakennettava sen varaan, mikä jo ennen havaintojen tekemistä vaikutti järkevimmältä ajatukselta. Evolutionismissa tuntuu olevan hyvin paljon samoja piirteitä: havaintoja kyllä käytetään väitteiden perusteluissa, mutta varsinainen järkeily on peräisin aivan muualta kuin havainnoista sinänsä, siis sellaisesta ideasta, jota ei voi millään havainnoilla kumota, koska se ottaa asiakseen selittää havainnot ennen kuin niistä edes tulee minkään varsinaisen tieteellisen keskustelun kohteita. Tässä mielessä siis evolutionismi on ikään kuin tieteellisen kritiikin yläpuolella kuten aristotelismikin pitkään oli.

Aristotelismi ei kuitenkaan ole enää nykytieteen perustana, vaan tieteessä on tapahtunut "vallankumous". Tieteellisiä vallankumouksia tapahtuu silloin, kun todetaan, että koko perinteinen ajattelukehikko on epätyydyttävä, ja uskaltaudutaan esittämään sen tilalle jotakin aivan muuta. Tämän sivun perusväite on, että evolutionismi toimii biologisen tutkimuksen ja eritasoisen biologian opetuksen kannalta lähinnä pakkopaitana ja että tällaisista pakkopaidoista on syytä pyrkiä kokonaan eroon. Kaikki konkreettinen biotieteellinen tutkimus voi vain hyötyä tutkimuksen vapaudesta ja sitä tukevan avoimen keskusteluavaruuden tarjoamista herätteistä. Jos evolutionismi kuitenkin olisikin oikea käsitys (mitä siis pidän mahdottomana, mutta otan silti tämänkin vaihtoehdon huomioon), se kyllä pystyisi "paras argumentti voittakoon" -periaatteella tapahtuvassa moniparadigmatutkimuksessa kiilaamaan uudelleen "paalupaikalle"; tieteen mahdollisuudethan perustuvat ylipäänsäkin sen varaan, että tutkimus etenee tehokkaimmin juuri kulloisiakin parhaita argumentteja seuraamalla. Virallista loukkaamattomuutta nauttivia "lopullisia tieteellisiä totuuksia" tai "pravdoja" ei siis tieteen oman edistymismahdollisuuden nimissä voi loputtomiin hyysätä. Jo tämän sivun loppuosa riittää mielestäni osoittamaan, että tämä yleinen periaate koskee myös ja nimenomaan evolutionistista tarkoituksettomuususkoa.

Järjellisen evoluutioteorian vaatimat todisteet

Apriorisen ja aposteriorisen evoluutiokritiikin ero

Edellä on lähdetty Raamatun todellisuuskäsityksestä ja osoitettu sillä voitavan luontevasti selittää evolutionismin synty ja menestys. Tämä on siis tehty ilman empiirisen todistusaineiston arviointia. Onko siis tämän artikkelin tavoitteena "kaiken opetuksen ja tieteen tekemisen lähtökohtien heittäminen roskakoriin, vain jotta saataisiin fundamentalistien Jumala ansaitsemalleen paikalle". Jos kerran uskoo Raamatun Jumalaan, miten enää voisikaan ottaa vastaan vakuuttavimmatkaan evoluution empiiriset todisteet? Entä jos mielenpimentyminen onkin kristinuskossa ja johtuu Raamatusta sen sijaan, että se olisi pakanuudessa ja johtuisi Raamatun hylkäämisestä? Entä jos evolutionismi onkin totta, vaikka Raamattu muuta väittääkin? Intetäänkö tässä pelkästä inttämisen ilosta ilman mahdollisuutta korjata käsityksiä todistusaineiston valossa?

Evolutionismia kuten muitakin asioita voi lähestyä joko ulkoapäin, ennen ja ilman empiiriseen aineistoon tutustumista (apriorisesti), tai empiirisen aineiston perusteella (aposteriorisesti). Vaikka tietyllä hetkellä kyse on joko-tai-asetelmasta, mahdollisimman kattavaan aiheen käsittelyyn pyrittäessä asetelma on sekä-että-tyyppinen. Vaikka tarkka rajanveto on jossain määrin tulkinnanvaraista, voi katsoa artikkelin tässä kohdassa siirryttävän apriorisista evolutionismin vastaisista argumenteista aposteriorisiin.

Entä jos evoluutio olisikin oikea selitys?

On mahdollista kuvitella sellainen maailma, jossa evoluutioteoria voisi olla tosi. Tämä maailma olisi silloin sellainen, jossa ei olisi mitään liian vaikeasti kokoonpantavaa, niin että kaikki havaittava olisi luontevasti selitettävissä satunnaisten ja kaiken aikaa voimassa olevien tekijöiden yhteisvaikutuksilla. Järjellinen evoluutioteoria myöntyisi aitoon falsifioitavuuteen: se ottaisi huomioon oman selityskykynsä rajallisuuden ja suostuisi olemaan väärässä, mikäli havaitut ilmiöt aivan ilmeisesti ylittävät sen selitysvoiman. Tässä tapauksessa tieteellisen tutkimuksen kohteena olevalla maailmalla myönnettäisiin olevan sellainen mielenkiintoinen ominaisuus, että se itse ja kaikki siitä löytyvä periaatteessa joko voi olla olemassa tarkoituksettomasti ja päämäärättömästi tai sitten ei voi ja että tutkimalla maailmaa on periaatteessa mahdollista selvittää, kumpi näistä vaihtoehdoista pätee.

Jos sitten maailmaa tutkittaessa ei löytyisi mitään, minkä aikaansaaminen olisi vaatinut tarkoituksettomien prosessien mahdollisuudet ylittäviä kykyjä, niin jonkinlainen evoluutioteoria todellakin olisi järjellinen selitys ja jäljelle jäisi enää se kysymys, millainen evoluutioteoria olisi kaikkein järkevin. Ennen kuin tähän kysymykseen voitaisiin todella käydä käsiksi, olisi kuitenkin oltava hyvät perusteet ajatella, että minkäänlainen evoluutioteoria voisi käydä havaittavan todellisuuden uskottavasta selityksestä. Tarvittaisiin siis tietynlainen naturalististen selitysmallien perustava uskottavuusselvitys.

ID-teoria ja aposteriorinen evoluutiokritiikki

Älyllisen suunnittelun teorian (ID-teorian) kantavana ajatuksena on nimenomaan naturalismin uskottavuuden analyyttinen kritiikki: pyritään selvittämään, onko naturalistisilla selityksillä mahdollista yltää kattamaan koko havaittavissa olevien ilmiöiden kenttä. Vastausta ei valmiiksi oleteta vaan tulokset on perusteltava yksityiskohtaisesti, niin kuin tieteellisessä tutkimuksessa kuuluukin. Naturalistien ID-teoreetikoille kollektiivisesti antaman vastauksen kantavana ajatuksena taas on, että väitetään olevan olemassa sellaiset "tieteen pelisäännöt", joiden mukaan luonnontieteellisten selitysten on pakko olla naturalistisia, muuten niitä ei oteta edes harkintaan tai hyväksytä mukaan keskusteluun. Tällainen ennakkosensuurilinja, jonka luonnetta ID-liikkeen perustajahahmo, prof. Phillip Johnson on terävästi analysoinut, hyväksyy toisaalta tietenkin "tieteellisiksi" lähestulkoon miten typerät naturalistiset sepustukset hyvänsä, kunnes joku ehkä onnistuisi kehittämään edes hieman vähemmän typerän naturalistisen näkemyksen: "sokeiden maassa silmäpuoli on kuningas". Jos kuitenkaan mitään edes pintapuolisesti tarkastellen hiemankaan järkevän kuuloista ei jossain tapauksessa osata esittää, vastaukseksi riittää vedota siihen, että tiede kehittyy kaiken aikaa ja onnistuu kyllä myöhemmin ratkaisemaan ne kysymykset, joihin ei vielä ole selityksiä. Näin siis naturalistit itse opettavat juuri sitä, mistä evolutionismin ykkösnimi Richard Dawkins julkisesti syyttää uskontokasvatusta: että sokea usko (tässä tapauksessa tieteen tuleviin saavutuksiin) on hyve.

Tämä linja yhtäältä on julkinen ja toisaalta kuitenkin pyritään peittämään näkyvistä mm. monimerkityksellisten ilmaisujen ja suorastaan valheellisen retoriikan taakse; viimemainitusta on esimerkkinä väite, että ID-tutkimuksen julkaiseminen muualla kuin vertaisarvioiduissa tiedejulkaisuissa olisi osoitus näiden tutkimusten heikosta laadusta. Ensinnäkin koko väite on jo lähtökohtaisesti pielessä: ei minkään tutkimuksen laatu riipu siitä, missä se on julkaistu, vaan ainoastaan siitä, millainen se itsessään on. Toiseksi tämä väite on myös suoranaisesti vilpillinen, kun naturalistiyhteisö samaan aikaan kivenkovaan vaatii, että yhtäkään ID-myönteistä tutkimusta ei saa hyväksyä julkaistavaksi vakiintuneissa tieteellisissä julkaisusarjoissa. ID-liikettä sitten syytetään tieteen ja politiikan sekoittamisesta samaan aikaan kun itse on pantu pystyyn räikeä diskriminointipolitiikka tiedeyhteisön sisällä. Tätä politiikkaa myös valvotaan tiukasti ja siitä poikkeamiseen puututaan armottomasti, mikä on ns. julkinen salaisuus [1].

Lisäksi tämä tieteensosiologinenkin ID-ignorointirintama on kaiken aikaa pikku hiljaa murenemaan päin: tiede on oikeasti itseään korjaavaa ja ID-pitoisia artikkeleita ilmestyy vertaisarvioidustikin, vaikka äärinaturalismi kuinka koettaakin heittää kapuloita rattaisiin. Vastustaa siis pitää aina katkeraan loppuun saakka, vaikka toisesta suupielestä kehutaankin tiedettä juuri siitä, ettei se ole vanhaan luutunutta vaan alati päivittyvää. Jos tämä tieteen itseäänkorjaavuus otettaisiin vakavasti, voisi meneillään olevan Darwin-juhlavuoden yhtenä aiheena pitää näkyvästi esillä kysymystä darvinistisen ideologian viimeisestä tieteellisestä käyttöpäivästä eli missä vaiheessa se olisi aika siirtää aktuaalitieteestä tieteen historiaan. Uskallan ennustaa, että jos asiaan palataan vielä esim. 50 vuoden päästä, ääni kellossa on jo aivan toisenmoinen kuin nyt. Neuvostoliittokin on jo entinen, vaikka sekin kuulemma perustui "tieteelliselle maailmankatsomukselle".

Naturalistisen evoluutioselityksen ylipääsemättömiä ongelmia ja niiden näennäisiä ratkaisuja

Evoluutioteoriasta puhuttaessa perustavat järkevyystarkastukset siis tyypillisesti jätetään tykkänään tekemättä. Sen sijaan käytetään sellaisia retorisia temppuja, jotka ovat omiaan hämärtämään kuulijakunnalta viimeisetkin järkevyyden ja kriittisyyden rippeet. Näihin kuuluu mm. käsitemäärittelyllisiä kompia. Seuraavassa erinäisiin tällaisiin naturalistisen retoriikan kukkasiin puututaan tarkemmin.

Elämän tarkoituksettoman synnyn ongelma

  • Elollisen tarkoituksetonta syntyä elottomasta on päätetty kutsua abiogeneesiksi ja määritellä evoluutio niin, että tämä "abiogeneesi" jää näin määritellyn "evoluution" ulkopuolelle. Kun sitten joku ottaa keskustelussa esiin sen ilmeisen tosiseikan, että evoluution kannalta on perustavanluontoinen ongelma se, ettei elämää ole pystytty saamaan aikaan elottomasta materiasta, kyselijä hiljennetään sillä tokaisulla, ettei hän ollut edes ymmärtänyt, ettei koko abiogeneesikysymys kuulunut evoluutioteoriaan, joka käsittelee vain jo olemassaolevan elämän kehittymistä. Kuitenkin on selvää, että nimityksistä riippumatta naturalistinen maailmanselitys edellyttäisi myös elämän tarkoituksettoman itsestäänsynnyn mahdollisuuden osoittamista. Abiogeneesi ja evoluutio kuuluvat siinä mielessä yhteen kuin ketjun renkaat – ja kukin ketju on vain yhtä vahva kuin heikoin lenkkinsä.
  • Abiogeneesikysymyksen jo Darwin pyrki kuittaamaan lyhyellä viittauksella mahdolliseen muinaiseen kemikaalipitoiseen lammikkoon, jossa "elämä hyvinkin olisi voinut syntyä". Uudemmat selitykset eivät ole juuri sen kummoisempia, paitsi että tämän oletetun lammikon kokoa on pyritty kasvattamaan niin, että nyttemmin on taipumusta kuvitella kokonainen alkuliemimeri (engl. primordial soup), jonka vilkas kemiallinen toiminta olisi ensin synnyttänyt elämän, joka sitten evoluution käyntiin päästyä olisi puolestaan levinnyt niin, että olisi lopuksi syönyt koko alkuliemen (josta ei ole löydetty jälkeäkään) ja muuttanut ilmakehänkin happipitoiseksi (nykyilmakehässä elämän synty on näet naturalistienkin mukaan täysin mahdotonta).

Evoluutiokäsitteillä temppuilu

  • Evoluutio puolestaan on määritelty aivan omituisesti. Määritelmän mukaan mikä hyvänsä muutos populaation genetiikassa on "evoluutiota". Niinpä siis joka kerran, kun yksilö kuolee tai uusi syntyy, populaation geneettinen jakauma hieman muuttuu, ja tämä siis määritelmän mukaan "todistaa" evoluution!
  • Sikäli kuin ylipäänsä suostutaan puhumaan erikseen mikro- ja makroevoluutiosta, jälkimmäinen "on määritelty" niin, että jo lajiutuminenkin kuuluu sen piiriin. Tällä tavalla siis saadaan "makroevoluutiokin" havaituksi tosiasiaksi (kun joku eliöpopulaatio vaikkapa uudelle alueelle siirryttyään vain muuttaa elintapojaan niin, että pariutumista kantapopulaation kanssa ei luonnossa enää tapahdu). Tähän siis liittyy myös varsin mielivaltainen lajin käsite.
  • Lajitason yläpuolisen oletetun evoluution uskottavuudesta taas on vaikeaa päästä puhumaan, sitä tarkoittamaan kun ei evolutionistiyhteisöllä jostain syystä ole mitään fakkitermiä. Miten olisi esim. megaevoluutio? Eräiden kreationistien käyttämä käsite vertikaalinen evoluutio tarkoittaa sellaista "megaevoluutiota", johon erityisesti liittyy uusien toiminnallisten rakenteiden synty, siis laadullisesti uuden elämänmuodon ensiesiintymä. Evolutionistit eivät selvästikään pidä tästä käsitteestä vaan haluavat lakaista koko evoluutiokysymyksen kannalta olennaisen kysymyksenasettelun äskenmainitun, empiirisestikin havaitun "makroevoluution" maton alle.
  • Lisäksi on niin sanoakseni yksinkertaisesti julistettu, että koko makroevoluutio ensimmäisestä "alkeellisesta" elämästä kaikkiin koko maapallon historiassa ja nykyisyydessä esiintyneisiin elämänmuotoihin asti joka tapauksessa on samaa kuin mikroevoluutiokin, siis pelkkää pienten mikroevolutiivisten muutosten vähittäistä kasautumista pitkien aikajaksojen kuluessa. Mutta eihän havaitusta vähäisestä muuntelusta millään tavoin seuraa, että sillä ensinnäkään olisi taipumusta johtaa johonkin tiettyyn suuntaan sen sijaan että se etupäässä vain sahailisi edestakaisin; vielä kauempaa haettua on ajatus, että vähäisten variaatioiden kasautuminen voisi ilman muuta tuottaa mitä hyvänsä! Tällainen väite siis tarvitsisi todella vakuuttavia uskottavuusperusteluja käydäkseen edes järjellisestä mielipiteestä. Nyt kuitenkin kysymys on pelkistä taikasanoista, joiden on määrä tehdä mahdoton mahdolliseksi – ja tätä vähittäiskasautumisoppia tahdotaan opettaa kaikille muka tieteen vastaansanomattomana tuloksena! Parasta vain vastata kokeessa niin kuin kirjassa lukee, ettet saisi huonoa arvosanaa!

Fossiiliaineiston selittely

  • Fossiiliaineistosta väitetään saatavan ratkaisevaa tukea evoluutioajatukselle tajuamatta, että siinä on evolutionismin kannalta ainakin kolme huutavaa ongelmaa:
    1. Kambrikauden räjähdys: keskenään ratkaisevan erilaiset elämänmuodot tulevat vastaan jo alimmissa fossiileja sisältävissä kerrostumissa.
    2. Lajien pysyvyys fossiiliaineistossa pienin muutoksin samanlaisina: vähittäisiä muutoksia lajista toisiksi lajeiksi ei löydy, vaan lajit säilyvät tunnistettavina kaikkialla, mistä niiden yksilöitä ylipäänsä löytyy. Fossiiliaineiston "elämän puu" -rakenteeksi kokoava aineisto siis loistaa poissaolollaan, ja väitetyt välimuotofossiilit ovat sekä harvinaisia että spekulatiivisia. Näiden käyttäminen "evoluutiohistorian todisteina" perustuukin olennaisesti siihen, että oppimateriaali on kirjoitettu tietyn yhden paradigman ehdoilla ja fossiiliaineistoakin tulkittu väkisin tästä näkökulmasta: tekstin tarkoituksena on "evoluution tosiasian perusteleminen", siis ei fossiiliaineiston kokonaisluonteen kuvaaminen niin, että oppilaat voisivat itse harkita, mihin näkemykseen tämä aineisto kuinkakin hyvin vaikuttaisi sopivan.
    3. Sukupuuttoon kuolleiden lajien suunnaton määrä: jokaisen tarkoitukseton synty olisi pystyttävä selittämään erikseen – mitä enemmän eri eliölajeja maa on historiansa aikana päällään kantanut, sitä työläämpää on järkevästi ajatellen uskotella, että tarkoituksettomat prosessit olisivat kyenneet tuottamaan ne kaikki.

Molekyylitason tarkastelut

  • Samaten molekyylitason vertailut muka perustelevat evoluution, vaikka huikean pitkät perimämolekyylit päinvastoin tuottavat evolutionismille yhä uusia ylivoimaisia haasteita:
    1. Elämän alkuperän muna vai kana -ongelma: Perimämolekyylejä ei synny elävien solujen ulkopuolella; oli siis oltava olemassa soluja ennen tällaisten molekyylien syntyä. Toisaalta kuitenkaan solukaan ei voi syntyä ilman sen rakenneinformaatiota kantavia perimämolekyylejä: perimämolekyylejä oli siis oltava ennen ensimmäisen solun syntyä.
    2. Geneettisen koodin alkuperäongelma: Jotta perimämolekyylit voisivat kantaa solulle käyttökelpoista informaatiota, niiden lukemiseen on oltava valmiit solunsisäiset koneistot. Nämä kuitenkin rakennetaan elävissä soluissa jo olevien koneistojen ja niiden perimämolekyyleissä jo olevien koneistonrakenneohjeiden avulla. Geneettinen koodikieli siis ei periaatteessa kehity vaan pysyy kaiken aikaa samana. Miten se sitten on voinut alun perin syntyä suunnittelemattomasti ja tarkoituksettomasti? Evoluutiomallithan vaativat jo periaatteessakin jatkuvaa pientä muuntelua, jotta luonnonvalinnalla ylipäänsä olisi joitain vaihtoehtoja valittaviksi.
    3. Täsmennyksenä edelliskohtaan voisi vielä mainita, että evolutionistit tyypilliseen tapaansa ovat tässäkin kohden siivilöineet hyttysen mutta nielleet kamelin olettamalla geneettisen koodin alun perin vain jotenkin itsestään ilmaantuneen ja käyttäen sen universaalisuutta koko eliökunnassa sitten polveutumisopin perusteluna. Tämäkin yritys on tosin kostautunut, kun sittemmin on löydetty muutamiakin vaihtoehtoisia geneettisiä koodeja. Näin siis evolutionistinen ennuste, ettei sellaisia olisi olemassakaan, meni ensinnäkin mönkään, ja toiseksi on vielä aiempaa vaikeampi tehtävä yrittää selittää useamman kuin yhden koodivariaation syntyneen tarkoituksettomasti ja sattumalta. Jokainen toimiva koodi näet tarvitsee valmiin lukukoneiston, jollaisia ei synny pistemutaatioilla.
    4. Eri lajien välille olisi pystyttävä osoittamaan hyödyllisistä tai vähintään neutraaleista mutaatioaskeleista muodostuvat geneettiset siirtymäreitit.
    5. Edellisten kulkemiseen olisi oltava ajan ja ympäristöolosuhteiden tarjoamat edes minimaalisen uskottavat ulkoiset puitteet.
    6. Lisäksi molekyylilöydöksissä on myös yllätyksiä, niin että eliökunnan oletettu evolutiivinen sukupuu saa erilaisia muotoja sen mukaan, mitä johtolankoja halutaan seurata; evolutionismin popularisoinnissa näistä tyypillisesti vaietaan.

Elämälle välttämättömät molekyylikoneistot ja muut pelkistymättömän monimutkaiset biojärjestelmät

  • Kunnon vastausta vailla on myös pelkistymättömän monimutkaisuuden (engl. irreducible complexity) ongelma: Eliökunnassa on biokemiallisella tasolla lukemattomia moniosaisia molekyylikoneistoja, jotka usean osavaiheen kautta tuottavat eliölle hyödyllisiä tuloksia. Jos jokin osa puuttuu, jäljelle jääneet osat eivät enää tuota kyseistä tulosta; kyse ei siis ole pelkästä tuloksen heikkenemisestä, vaan aiempaan verrattavaa tulosta ei enää synny lainkaan. Tämäntyyppiset "tuotantoketjut" eivät tosiaankaan ole mitään vähittäisten muutosten kasaantumisen hedelmää vaan jotain aivan muuta. – Näennäisratkaisuina tähän ongelmaan on ehdotettu mielikuvituksellisia syntyhistorioita, joiden esittäjät eivät selvästikään ota huomioon selitettävien ilmiöiden suunnatonta lukumäärää ja sitä, että heidän omat selitysyrityksensä vain lisäävät naturalismin velkataakkaa vaatimalla rajallisten probabilististen kokonaisresurssien sitomista selittämään tarkoituksettomilla prosesseilla heidän jälkikäteen keksaisemansa oletetut nyttemmin kadonneet kehityksen epämääräiset välivaiheetkin. Toiset taas ehdottavat vastauksia, jotka sekä (tahallaan tai tahattomasti) väärinkäsittävät koko pelkistymättömän monimutkaisuuden käsitteen (eli syyllistyvät ns. olkinukkeperusteluvirheeseen) että lisäksi olettavat ne evolutiivisten prosessien uuttaluovat kyvyt, jotka nimenomaan olisi pitänyt todistaa, ts. syyllistyvät kehäpäättelyyn.

Minne aika kuljettaa?

  • Jouduttaessa myöntämään naturalistisen selittämisen ongelmallisuutta evolutionistit vetoavat säännönmukaisesti siihen, että evoluutiolla on ollut miljardeja vuosia aikaa, minkä sitten ajatellaan tekevän minkä tahansa itsessään epätodennäköisen asian jo hyvinkin mahdolliseksi. Tämä on kuitenkin harhaista, sanoisinko esitieteellistä olettamusta. Matematiikassa tunnetaan paljon suurempiakin lukuja kuin esim. maailmankaikkeuden oletetusta n. 15 miljardin vuoden takaisesta alusta nykyhetkeen kuluneiden sekuntien määrä kertaa maailmankaikkeuden nykyarvion mukaan sisältämien alkeishiukkasten lukumäärä. Oletetun abiogeneesin ja evoluution käytettävissä oleviksi ajatelluilla resursseilla on siksi selkeät ylärajat, ja kaikki havaittava olisi pystyttävä mahduttamaan niiden puitteisiin. Johtaviin ID-teoreetikkoihin lukeutuvan mm. matematiikan tohtorin William Dembskin tutkimusotteena onkin ollut havaittavien biologisten rakenteiden tarkoituksettoman syntytodennäköisyyden yläraja-arvioiden suhteuttaminen big bang -kosmologian mukaisten probabilististen resurssien määrään. Tämän lähestymistavan perustava logiikka on vertaisarvioitu matematiikan ja tilastotieteen alan väitöskirjana, joka on myös julkaistu[2] kuulun brittiläisen Cambridgen yliopiston julkaisusarjassa (Cambridge Studies in Probability, Induction, and Decision Theory).
  • Kysymys käytettävissä olleesta ajasta on sitä paitsi kiistanalainen: on olemassa luonnontieteellisiä perusteita väittää, että aikaa onkin ollut olennaisesti vähemmän.
  • Pitkäkään aika ei liioin ole ongelmaton naturalismin kannaltakaan: Mitä enemmän aikaa on kulunut, sitä lähempänä maailmankaikkeus on entropian universaalista maksimitilaa, ns. lämpökuolemaa. Naturalistisen kosmologian mukaanhan on vain kaksi pitkän tähtäimen vaihtoehtoa: universumi joko luhistuu kasaan oman painonsa alla (ns. big crash eli suuri rysäys) tai sitten se laajenee loputtomiin mutta viimemainitussa tapauksessa polttaa loppuun kaiken käyttökelpoisen energiansa, mikä merkitsee mm. kaiken elämän katoamista koko maailmankaikkeudesta. Ajan suunta ei siis viime kädessä ole elämälle edullinen, vaan aika on niin sanoakseni kosminen pyöveli. Vaatiikin melkoista uskoa olettaa, että samainen pyöveli olisi sitä ennen tullut sattumalta tuottaneeksi sen elämän, jonka se luonnonlain varmuudella on joka tapauksessa hävittävä.

Olisi pystyttävä selittämään tietoisenkin elämän, siis myös tietoisuuden synty

  • Sitä paitsi naturalismin selitystarveketju ei pääty oletettuun evoluutioonkaan, vaan lisäksi olisi osoitettava, että pelkäksi aineen uudelleenorganisoitumaksi ajateltu elämä pystyisi myös jotenkin automaattisesti itsestään tuottamaan tietoisuutta, joka kuitenkin on ihmisen välittömin kokemus mistään olemassaolosta: oman henkilökohtaisen, itsestään tietoisen olemassaolon kokemus. Jossain filosofisen keskustelun puitteissa voi vielä ajatellakin riittävän, että keksitään ja lanseerataan joitain supervenienssin ja emergenssin tyyppisiä "taikasanoja" kuvaamaan sitä, millaisluontoiseksi tämän vaikutussuhteen voisi ehkä halutessaan kuvitella. Luonnontieteen tasolla tarvittaisiin kuitenkin empiirisiä havaintoja siitä, että aineen uudelleenjärjestely todella tuottaisi tietoisuutta. Ns. tekoälyn filosofian piirissä on jo pitkään – itse asiassa vuosikymmeniä – odotettu tietokoneita, jotka pyrkisivät ja pystyisivät vakuuttamaan useimmat ihmiset omasta tietoisesta persoonastaan. Havaittu tietotekniikan huima kehitys ei kuitenkaan näy tuoneen näitäkään naturalistisia päiväunia yhtään lähemmäksi reaalitodellisuutta.

Yleisarviointia

Nämä ongelmat ovat aivan todellisia, mutta ne pyritään kuittaamaan pelkillä huitaisuilla. Kuitenkin nimenomaan kriittisesti ajatteleva ja auktoriteetteja kumartelematon tiedonhaluinen mieli joutuu toteamaan, että naturalismi on velkaa toimivat ja kokeellisesti todennettavat vastaukset ainakin kaikkiin näihin kysymyksiin ennen kuin sillä taholla olisi mitään perusteltua älyllisen voitonriemun taikka ylemmyydentunnon aihetta. Nykyisellään naturalistista evolutionismia eivät tue juuri muut kuin auktoriteettiperustelut, jotka useinkin ovat suoranaista harhaanjohtamista: suurelle yleisölle uskotellaan, että tiede on ratkaissut tai ratkaisemaisillaan sellaiset ongelmat, joihin tosiasiassa kukaan ei osaa esittää mitään toimivan ratkaisun tapaistakaan. Mieluiten ongelmien ei edes anneta tulla ihmisten mieleen, vaan koulussa ja tiedotusvälineissä toistellaan samoja, aina yhtä onttoja väitteitä ja tarinoita siinä mielessä, että tarpeeksi monta kertaa kuultua asiaa ei kukaan enää osaa edes kyseenalaistaa. Mitään ongelmia ei naturalistisella selitysmallilla mukamas olekaan, kaikki on muka vain joidenkin huuhaafundamentalistien asiantuntemattomuutta tai tahallista vääristelyä. Naturalistinen evoluutio kuolleesta aineesta tietoiseksi ihmiseksi on muka yhtä varma asia kuin painovoima. Pikku ongelmana tässä rinnastuksessa on vain se, että painovoima kyllä tuntuu toimivan kaikkialla joka hetki, kun taas kaikki tarkoituksettomien prosessien ihmeelliset uuttaluovat kyvyt näköjään pysyvät sitkeästi salassa kaikilta muilta kuin pieneltä jonkinlaisten "valaistuneiden" porukalta, jotka kuulemma ovat jo 99-prosenttisesti selvittäneet kaikki elämän synnyn ja kehityksen tarkoituksettomuusvaraiseen selittämiseen liittyvät ongelmat (näin Richard Dawkins Yle TV 1:n yhteisin varoin maahamme tuotetussa "tiededokumentissa").

Oletteko koskaan kuulleet aivopesusta? Kun yhtä ja samaa viestiä toitotetaan loputtomiin, vaihtoehtoajattelu tehdään mahdottomaksi. Käsite on kuulemma alkujaan peräisin Maon Kiinasta, missä sillä oli periaatteessa myönteinen merkitys: pestyt aivot olivat toki kaikin puolin paremmat kuin likaiset aivot. Sama tuntuu olevan evolutionismin tuputtajienkin logiikka.

"Älä kysy, miksi puhumatta paras on sanomatta selvää!"

Evoluutioajattelun jo kypsä konkurssitila on ehkä kaikkein räikeimmällä tavalla tullut esiin evolutionismin esitaistelijoiden jokseenkin hysteerisessä älyllisen suunnittelun teorian (ID-teorian) tarjoaman ulospääsytien vastustamisessa ja tämänsuuntaista avoimuutta ajattelussaan ja toiminnassaan osoittavien täysin pätevien tiedemiesten suoranaisessa ammatillisessa vainoamisessa. Jos kyse ei olisi hysteerisestä vainomentaliteetista, evolutionistit voisivat ensinnäkin todeta sen, että ID-teoria pyrkii nimenomaan viemään biotieteitä eteenpäin kehittämällä kvantitatiivisia tutkimusmenetelmiä aiemmin vain kvalitatiivisesti kuvatuille kohteille. ID-teoreetikot ovat täysveristen tieteen pioneerien tyypilliseen tapaan halukkaita selvittämään yksityiskohtia, laskemaan todennäköisyysrajoja ja tuomaan tuloksensa kenen tahansa julkisesti arvioitaviksi. Samaan aikaan toisaalla evolutionistinen eliitti syyttää ID-materiaalia "väärin julkaistuksi", kun se ei ole päässyt julkaistavaksi heidän innolla vartioimillaan ja sensuroimillaan foorumeilla! Jos sitten "vahinko tapahtuu" ja ID-myönteinen artikkeli pääsee esiin tunnustetussa tiedejulkaisussa, niin jopas alkaa päitä putoilla ja paheksuvia tai vastaavasti anteeksipyyteleviä lausuntoja tulla ilmoille. — "'Weil', so schliesst er messerscharf, 'nicht sein kann, was nicht sein darf!'" ("Veitsenterävästi hän toteaa: 'Eihän olla voi, mi ei olla saa!'")

Jos evolutionistien asemat olisivat empiiris-loogisessa mielessä vahvat, he pystyisivät niitä myös julkisesti puolustamaan ja mielellään niin tekisivätkin tarvitsematta turvautua sakinhivutustyyppiseen ryhmäkuriin ja painostukseen. Kun asiat kuitenkin ovat, miten ovat, niin paras tapa päästä totuudesta perille on nimenomaan auktoriteettiperusteluja pokkuroimatta ottaa itse asioista selvää. Kehotan siis totuudesta mahdollisesti kiinnostuneita tahoja tutustumaan ID-materiaaliin tai muuhun evoluutiokriittiseen aineistoon henkilökohtaisesti ja lukemaan sitten joitain evolutionismin koulukirjaperusteluja. Suomukset saattavat karista silmistä suorastaan peruuttamattoman perusteellisesti.