Pahan ongelma

Kärsimyksen ongelma

Kärsimyksen ongelma voidaan lyhyesti ilmaista seuraavalla tavalla: Miksi kaikkivaltias ja täydellisen hyvä Jumala sallii kärsimystä, joka näyttää epäoikeudenmukaiselta ja tarkoituksettomalta? Ihmisten toisilleen tuottama kärsimys on mahdollista selittää vetoamalla tahdon vapauteen: Jumala ei voi antaa ihmiselle aitoa tahdon vapautta ilman että hän samalla antaa ihmiselle mahdollisuuden tehdä pahoja tekoja, jotka puolestaan tuottavat kärsimystä muille ihmisille. Ongelmallisempaa on selittää luonnon katastrofeista syntyvä kärsimys, koska se on täysin Jumalan hallittavissa. On myös ongelmallista selittää eläinten maailmassa vallitsevaa kärsimystä.

Kaikkein vanhimman kärsimyksen ongelman varaan rakentuvan argumentin esitti muinainen kreikkalainen filosofi Epikuros. Sen ilmaisi kiteytetysti skottilainen ateistifilosofi David Hume teoksessaan Dialogues Concerning Natural Religion: "Onko Hän halukas estämään pahan, mutta ei pysty? Silloin Hän on voimaton. Jos Hän pystyy, mutta ei halua? Silloin Hän on pahantahtoinen. Jos hän sekä pystyy että haluaa? Mistä sitten paha johtuu?" Timothy O'Connor (2002: 305) esittää tämän argumentin systemaattisessa muodossa:

1. Jos Jumala on olemassa ja on täydellisen hyvä, Hän estää niin paljon kärsimystä kuin Hän pystyy.

2. Jos Jumala on olemassa ja on kaikkivaltias (ja kaikkitietävä), silloin Hän voi estää kaiken kärsimyksen tapahtumasta.

3. Maailmassa on kärsimystä

---

Johtopäätös: Jumala ei ole olemassa, tai Hän ei ole kaikkivaltias ja kaikkitietävä, tai Hän ei ole täydellisen hyvä.

Alvin Plantinga kyseenalaistaa tämän argumentin ensimmäisen lähtökohtalauseen. Hän ottaa esimerkiksi vanhemman, joka rakastaa lapsiaan. Tällainen vanhempi ei välttämättä pyri poistamaan kaikkea kärsimystä lapsensa elämästä. Hän vie lapsensa rokotettavaksi, vaikka hän tietää, että se aiheuttaa lapselle kipua. Tällöin kivuliaan rokotuksen tarkoituksena on estää suurempaa myöhäisempää kipua.

Jotta Humen argumentti ottaisi huomioon tällaiset poikkeukset, se voidaan uudelleen muotoilla seuraavalla tavalla:

1. Jos Jumala on olemassa ja on täydellisen hyvä, Hän estää niin paljon kärsimystä kuin on mahdollista ilman että Hän siten tuottaa suuremman kärsimyksen tai estää sellaisen hyvän joka on arvokkaampi kuin kyseessä oleva kärsimys.

2. Jos Jumala on olemassa ja on sekä kaikkivaltias että kaikkitietävä, Hän voi estää kärsimystä tapahtumasta ilman että Hän tuottaa suuremman pahan tai estää hyvän joka on arvokkaampi kuin kyseessä oleva kärsimys.

3. Maailmassa on kärsimystä.

---

Johtopäätös: Jumala ei ole olemassa, tai Hän ei ole sekä kaikkivaltias että kaikkitietävä, tai Hän ei ole täydellisen hyvä.

Näin muotoillun argumentin ensimmäinen lähtökohtalause tuntuu uskottavalta. Sen sijaan toinen lähtökohtalause voidaan kyseenalaistaa. Ihmisen vapaus on yksi ihmisyyden arvokkaimpia ulottuvuuksia, jota ei ole mahdollista toteuttaa sallimatta samalla kärsimyksen mahdollisuutta. Jos ihminen käyttää vapauttaan väärin, hän samalla tuottaa kärsimystä toisille ihmisille.

Koska argumentin toinen lähtökohtalause voidaan kyseenalaistaa, ei ole loogisesti välttämätöntä hyväksyä johtopäätöstä. Niinpä kärsimyksen olemassaoloon perustuvat argumentit ovat ottaneet toisenlaisen muodon. Ne kohdistuvat siihen, että on olemassa hirvittävää kärsimystä, tai että kärsimystä on niin paljon tai että kärsimys on tietynlaista. Tältä pohjalta voidaan esittää ainakin kolme erilaista argumenttia:

Tietyn kärsimyksen olemassaoloon perustuva argumentti:

1. Ei ole mitään syytä, joka oikeuttaisi, että Jumala sallii tietyn kärsimyksen olemassaolon, jolla ei näyttäisi olevan mitään merkitystä tai joka ei palvele mitään suurempaa tarkoitusta.

2. Jos Jumala on olemassa, täytyy olla olemassa tällainen syy.

---

Niinpä, Jumala ei ole olemassa

Suuren kärsimyksen määrään perustuva argumentti:

1. Ei ole mitään syytä, mikä oikeuttaisi, että Jumala sallii näin paljon kärsimystä.

2. Jos Jumala on olemassa, täytyy olla sellainen syy.

---

Niinpä, Jumala ei ole olemassa

Tietynlaisen kärsimyksen olemassaoloon perustuva argumentti:

1. Ei ole mitään syytä, joka oikeuttaisi, että Jumala sallii tietyn kauhean kärsimyksen lajin olemassaolon.

2. Jos Jumala on olemassa, täytyy olla olemassa sellainen syy.

---

Niinpä, Jumala ei ole olemassa.

Pyrkiessään vastaamaan näihin argumentteihin teistit voivat vedota siihen, että argumentit ovat riippuvaisia objektiivisesta hyvän elämän käsitteestä. Hyvän elämän käsitteelle on puolestaan vaikea antaa objektiivista merkitystä ilman teistisiä oletuksia. Etsiessään selitystä sille, että hyvä Jumala sallii hirvittävän ja laaja-alaisen kärsimyksen maailmassa, teisti tavallisesti uskoo, että Jumala voi kärsimyksen avulla tuottaa jonkin suuremman hyvän, jota ei olisi mahdollista saavuttaa ilman kärsimystä. Se että ihminen ei aina ymmärrä Jumalan hyvää tarkoitusta, ei merkitse, etteikö sitä olisi olemassa. Kun ateisti tai agnostikko väittää, ettei mitään hyvää tarkoitusta voida osoittaa, hän käyttää teismistä lainattua käsitteistöä, koska hänen on vaikea puhua objektiivisesta hyvästä olettamatta teististä maailmankuvaa. Lisäksi ateisti tai agnostikko joutuu olettamaan, että hänellä on kaikkikäsittävä tieto asioista, koska muuten hän ei voisi väittää, ettei ole olemassa sellaista hyvää asiaa, joka tarjoaa syyn maailmassa olevan kärsimyksen olemassaololle. (Rowe 2002: 320.) Näin siis ateistinen tai agnostinen argumentti Jumalan olemassaoloa vastaan käyttää osin teismistä lainattua käsitemaailmaa. Vastatessaan tähän argumenttiin teisti voi perustellusti vedota mihin tahansa teistisen opin kohtaan selityksenä kärsimyksen olemassaololle, koska jo ongelman määrittely edellyttää tätä käsitemaailmaa. Koska ateistiset argumentit väittävät, että kärsimyksen olemassaolo tekee teismistä epäjohdonmukaista, ei teistin tarvitse lähteä liikkeelle ateistisesta käsitemaailmasta ja sen mahdollisuuksista pyrkiessään vastaamaan tähän kritiikkiin, vaan lähtökohtana on teismin oma maailmankuva: onko mahdollista osoittaa teistisen käsityksen johdonmukaisuus.

Yksi tavallinen teistinen selitys kärsimyksen olemassaololle on, että maailmassa oleva kärsimys ajaa ihmisiä turvautumaan Jumalaan. Koska Jumalan yhteydessä eläminen on parasta mitä ihminen voi kokea, kärsimys ei ole tarkoituksetonta suunnatessaan ihmisen huomion kaikkein arvokkaimpaan elämässä. Tähän perusteluun liitetään usein kuoleman jälkeisen elämän näkökulma. Jos kärsimys auttaa ihmistä turvautumaan Jumalaan, ja Jumalaan turvautuminen puolestaan tekee ihmiselle mahdolliseksi elää Jumalan yhteydessä kuoleman jälkeisessä elämässä, silloin Uuden testamentin sanoin ilmaistuna "tämä hetkellinen ja vähäinen ahdinkomme tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden" (2 Kor 4: 17). Laajalle levinneen ja kauhean kärsimyksen tarkoitusta voidaan myös perustella sillä, että se tekee ihmiselle ilmeiseksi pahuuden kauheat seuraukset, herkistää ihmisen tietoiseksi omasta pahuudestaan ja saa hänet etsimään siitä vapautusta. Tietynlaisen kärsimyksen olemassaoloa voidaan myös perustella sillä, että se voi joissakin tapauksissa tarjota ihmiselle mahdollisuuden syventyä, vaikka tätä näkökohtaa ei kannatakaan tuoda kärsimysten keskellä olevalle ihmiselle.

Teisti voi pyrkiä selittämään kärsimyksen ongelmaa käyttämällä argumenttia, jonka mukaan kärsimys on välttämätön seuraus jostakin Jumalan haluamasta hyvästä asiasta. Kuuluisin tällaisista argumenteista on vapaan tahdon puolustus (Free Will Defence), joka voidaan ilmaista seuraavalla tavalla (Davies 2004: 212):

1. Suuri osa kärsimyksestä on seurausta ihmisen vapaista valinnoista.

2. On hyvä, että on olemassa maailma, jossa on olentoja, joilla on kyky toimia vapaasti.

3. Edes kaikkivaltias Jumala ei pysty varmistamaan, että vapaat olennot toimivat hyvin (sillä jos he ovat vapaita, he tekevät mitä haluavat).

4. Näin ollen suuri osa kärsimyksestä saa selityksensä siitä, että Jumala oikeutetusti suostuu haluamansa hyvän asian seurauksiin.

Tämän argumentin mukaan kärsimyksen olemassaolo ei ole syy epäillä Jumalan olemassaoloa. Kärsimys on vain valitettava seuraus siitä, että Jumala hyvyydessään luo maailman, jossa on vapaita olentoja.

Miten sitten voidaan perustella sellaisen kärsimyksen olemassaoloa, joka ei ole seurausta ihmisten vapaasta toiminnasta? Suuri osa kärsimyksestä johtuu luonnon katastrofeista, sairauksista ja onnettomuuksista. Jotkut filosofit ovat perustelleet myös tällaisen kärsimyksen olemassaoloa vetoamalla siihen, että se palvelee jotakin hyvää tarkoitusta. Esimerkiksi Richard Swinburnen mukaan on hyvä, että ihmisellä on vakavia moraalisia valintoja joko vahingoittaa tai auttaa toisia ihmisiä. Tällainen vapaa valinta edellyttää luonnonlainomaisesti toteutuvaa kärsimystä ja kipua. Hän kirjoittaa:

Jotta ihmisillä voisi olla tietoa tekojensa pahoista seurauksista, luonnon lakien täytyy toimia säännönmukaisesti. Tällöin tulee olemaan niitä, joita voidaan kutsua 'järjestelmän uhreiksi' - - . Jos oletetaan, että kaikki tulevaisuutta koskeva tieto saadaan päättelemällä yksittäistapauksista yleistyksiin käyttäen päättelyn perustana menneisyyden samankaltaisten tapahtumien malleja, silloin täytyy ihmisten ja eläinten altistua vakaville luonnollisille onnettomuuksille. Tällöin ihmiset voivat tuottaa vakavia onnettomuuksia itselleen tai muille toimintansa tai laiminlyöntiensä välityksellä tai estää niiden toteutumisen. (Swinburne 1991: 210)

Swinburnen argumenttia vastaan voitaisiin väittää, että maailmassa on liikaa luonnollisista syistä aiheutuvaa kärsimystä. Swinburne kuitenkin argumentoi, ettei näin ole asianlaita. "Mitä vähemmän luonnollisia onnettomuuksia Jumala sallii, sitä vähemmän mahdollisuuksia hän antaa ihmisille toimia vastuullisesti." (Swinburne 1991: 219.) Sanoessamme, että on olemassa liian paljon luonnollisesti aiheutuvaa kärsimystä, oletamme, että "Jumalan pitäisi tehdä leikkikalumaailma, maailma, jossa asioilla on merkitystä, mutta ei kovin suurta merkitystä; jossa voimme tehdä valintoja ja valinnoilla on vähän merkitystä, mutta todelliset valinnat ovat Jumalan." (Swinburne 1991: 220.)

Teisti voi myös vedota siihen, ettei hän tunne kaikkia Jumalan tarkoituksia eikä hänellä ole kaikkitietävän olennon käsitystä todellisuudesta. Lisäksi on huomattava, että Jumalan näkökulmasta on tuskin mielekästä antaa ihmisille tyhjentävää selitystä kärsimyksen tarkoitukselle, koska tällainen selitys olisi omiaan passivoimaan ihmistä pyrkimyksissä kärsimyksen lievittämiseksi.

Kärsimyksen ongelma ei siis muodosta välttämättä kumoajaa valistuneelle teistille. Erityisesti kristitty teisti suhteuttaa maailmassa olevan kärsimyksen siihen, että Jumala on itse Kristuksessa ottanut ihmiskunnan kärsimyksen kannettavakseen kuolemalla ristillä ihmiskunnan pahuuden tähden. Koska kristitty on kokemuksellisessa yhteydessä Jumalan rakkauteen, kokemus Jumalan rakkauden voimakkuudesta, uhrivalmiudesta ja epäitsekkyydestä muodostaa kristitylle syyn uskoa Jumalan rakkauteen sellaisessa maailmassa, jossa on paljon selittämätöntä kärsimystä. Lisäksi kristitty mielellään kääntää tämän argumentin päinvastoin ja kiinnittää huomion siihen, miksi maailmassa on niin paljon iloa ja nautintoa tuottavia asioita. Ihminen voi normaalisti nauttia lukemattomista hyvistä asioista kuten kauneudesta, tiedosta, rakastetun ihmisen läheisyydestä jne. Voitaisiinko ihmisen hyvää elämää selittää ilman hyväntahtoisen kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän olennon älykästä suunnitelmaa?

Pahan ja erityisesti kärsimyksen ongelmalla on kaksi tasoa. Älyllinen ja kokemuksellinen. Älyllisesti pahan tai kärsimyksen olemassaolo ei ole kristinuskolle kovin ongelmallista (ks. alla), mutta omalle tai läheisten kohdalle sattuva kärsimys ja paha saattaa olla erittäin vaikeaa kestää, ja se on erittäin vaikeaa oikeastaan minkä tahansa maailmankatsomuksen puitteissa.

Kärsimyksen tai pahan kokemisen ongelma

Kristinuskon lohdutus kärsijälle on se, että pyhä Jumala on luvannut oikaista asiat iankaikkisuudessa ja se, että Jumala on itse tullut ihmisten keskelle kärsimään ihmisten pahuuden tähden Jeesuksessa. Kärsimyksen kestäminen on asia, jota tässä esitettävät tekstit eivät juurikaan voi auttaa. Puhuminen ja ehkä Jobin kirja tai C. S. Lewisin kirja Muistiinpanoja surun ajalta voisivat auttaa.

Älyllinen ongelma

Yksi yleisimpiä kristinuskoa vastaan esitettyjä argumentteja on pahan tai kärsimyksen ongelma. Kriitikko argumentoi esimerkiksi seuraavasti:

1. Jos Jumala on kaikkivoipa, hän voi tehdä maailman jossa ei ole pahaa eikä kärsimystä.
2. Jos Jumala on hyvä, hän tahtoo tehdä maailman jossa ei ole pahaa eikä kärsimystä.
3. Jos on olemassa hyvä ja kaikkivoipa Jumala, niin maailmassa ei ole pahaa eikä kärsimystä.
4. Havaitsemme pahaa ja kärsimystä.
5. Kaikkivoipaa ja hyvää Jumalaa ei siis ole olemassa.

Kaikkivoipuuden rajoitteet

Pääartikkeli: Jumalan kaikkivoipuus

Tämän argumentin ongelma on, että toinen premissi on melko varmasti väärä – ainakaan se ei ole selvästi totta – joten argumentti ei ole pitävä. Kun puhumme kaikkivoipuudesta Jumalan ominaisuutena, meidän täytyy puhua kaikkivoipuuden loogisena käsitteenä, jotta voimme ylipäätään ymmärtää mistä puhutaan. Jos esimerkiksi kysytään, että voiko kaikkivaltias tehdä jotakin, mitä hän ei voi tehdä, niin joudumme jo kysymyksessä olettamaan, että kaikkivaltias toimii loogisesti. Jos haluamme tutkia, onko kaikkivaltius loogisesti mahdollinen ominaisuus, lähdemme jo tehtävänannossa siitä, että kaikkivaltias toimii loogisesti. Loogiikkaan sidottu kaikkivaltias kykenee kaikkeen, mikä on loogisesti mahdollista, joten hänen ei tarvitse kyetä loogisiin mahdottomuuksiin. Voidaan tietysti leikkiä ajatuksella, ettei kaikkivaltiaan tarvitsisi sitoutua logiikan pelisääntöihin, mutta silloin lienee kohtuutonta vaatia, että kaikkivaltiaan tulisi olla loogisessa tarkkailussa kestävä.

Kaikkivaltias luoja ei voi eliminoida pahaa maailmasta eliminoimatta samalla ihmisiltä vapaata tahtoa. C. S. Lewis kuvaa ongelmaa seuraavasti

Voisimme kenties kuvitella maailman jossa Jumala alati korjaisi vapaan tahdon väärinkäytöstä aiheutuvia vaikeuksia; Puunuijat muuttuisivat pehmeiksi kuin ruoho kun niitä käytettäisiin aseena ja ilma lakkaisi tottelemasta minua mikäli yrittäisin tuottaa ääniaaltoja jotka kuljettaisivat valheita ja herjauksia. Mutta tällaisessa maailmassa pahat teot olisivat mahdottomia ja mielen vapaus olisi olematon. Jos periaatetta jatkettaisiin loogisen lopputulokseen, pahat ajatuksetkin olisivat mahdottomia, sillä ne aivojen alueet joita käytämme ajatteluun kieltäytyisivät toimimasta kun haluaisimme väärinkäyttää niitä.

– C.S.Lewis, Problem of Pain¹

Ihmisten tekemä paha

Kaikkivaltias ja hyvä Jumala voi luoda maailman jossa on pahaa esimerkiksi seuraavista syistä:

1. Rakkaus edellyttää vapautta. Vapaus edellyttää kykyä valita muuta kuin hyvää. Mikäli Jumala antaa rakkaudessaan todellisen vapauden ihmiselle (1) pyrkiä tuntemaan Jumala ja tehdä Hänen tahtonsa tai hylätä Hänet ja Hänen hyvän tahtonsa, sekä (2) kohdella muita ihmisiä hyvin tai kohdella heitä huonosti, tästä välttämättä seuraa että osa ihmisistä tulee tekemään pahaa. Selvästikin ihmisillä on tällöin mahdollisuus tehdä pahaa, eikä heidän tuottamastaan pahasta voida syyttää Jumalaa, jos myönnetään että tahdon vapaus on hyvä asia. On melko selvää, että maailma, jossa ihmisillä on vapaus ja jossa oikea rakkaus Jumalaan ja toisiin ihmisiin on mahdollista, on parempi maailma kuin maailma, jossa kaikki 'ihmiset' tekevät välttämättä ja konemaisesti hyvää. Näin ollen on ymmärrettävää, että kaikkivaltias ja hyvä Jumala tekee maailman, jossa ihmisillä on vapaus valita hyvän ja pahan välillä.
2. Itse asiassa kristinuskon mukaan Jumala saattaa käyttää parhaan molemmista maailmoista. Tällä hetkellä meneillään on ihmisten valinnan aika, jonka aikana ihminen joko hylkää Jumalan tai pyrkiin Hänen yhteyteensä. Vapaan valinnan aikaan välttämättä liittyy myös pahuus, koska valintaan liittyy vapaus. Valinnan jälkeen Jeesukseen turvaavat pääsevät taivaaseen, jossa pahan tekeminen ei ole enää heille mahdollista heidän täällä tekemänsä valinnan seurauksena. Taivaassa he eivät ole konemaisia, mutta he ovat luultavasti päättäneet rajoittaa vapauttaan siten että he valitsevat vain hyvien vaihtoehtojen joukosta. Helvetissä mahdollisesti kaikkien siellä olevien valinta pahuuteen pääsee täysin valloilleen, Jumalan sitä rajoittamatta, repien siellä olijoita suuresti ja jatkuvasti.

Luonnollinen pahuus ja kärsimys

Ihmisen tekemä pahuus ei siis muodosta älyllistä ongelmaa kristinuskolle. Entä luonnolliset tapahtumat, jotka aiheuttavat kärsimystä ihmiselle? Eikö kaikkivaltias Jumala voisi estää ne? Luonnolliselle pahallekin voidaan löytää syitä:

1. Jumala voi käyttää luonnollista pahaa opettamaan ihmiselle asioita siten että hän oppii ne itse aidosti ja syvästi. "No pain, no gain" voi olla totta iankaikkisuudessa. Hyvä iankaikkisuus lienee parempi kun sen saavuttamiseksi on kärsitty pahaa ja nähty pahan pahuus.
2. Mikäli Jumala suojelisi ihmistä täysin kaikelta luonnolliselta pahalta, esimerkiksi kaikilta kivun tuntemuksilta, hän ei oppisi ympäristöstään, hän ei tietäisi mikä on normaalia ja mikä Jumalan puuttumista asioihin. Ihminen aiheuttaisi kanssaihmisille vahingossa (vapaa kun on) onnettomuuksia. Toisaalta Jumalan puuttuminen kaikkeen veisi ihmisen mahdollisuuden tehdä merkittävää hyvää, koska esim. onnettomuustilanteessa ihmisten ei olisi järkevää yrittää pelastaa ketään koska Jumala tekisi sen kuitenkin paremmin. Luonnollinen paha antaa siis sekä tilaisuuden oppia realiteetteja ja pahan välttämistä että ihmiselle mahdollisuuden merkittäviin hyviin tekoihin.

Pahan ongelma ja ateismi

Usein pahan ongelman esittää ateisti. Tämä on siinä mielessä epäjohdonmukaista, että ateistisessa maailmankatsomuksessa ei yleensä ole objektiivista oikeaa ja väärää tai hyvää ja pahaa. Ateismin viitekehyksessä moraaliset tuntemukset ovat tyypillisesti vain subjektiivisia mielipiteitä, eikä niitä voida järjellisesti erottaa siitä, että joku henkilö ei pidä porkkanan mausta ja pitää siksi porkkanaa huonona ruokana. Pahan ongelma -argumentti on siis ateismin pohjalta samalla tiedollisella tasolla kuin väite "Jumala ei voi olla olemassa koska on porkkanoita, enkä minä pidä porkkanoista." On siksi tiedostettava, että Jumalan hyvyys ei välttämättä tarkoita sitä, että hän tekee asiat niin kuin ihminen haluaisi ne hänen tekevän. Tässä valossa pahan ongelma on mielettömyyttä; Jumalan edellytetään toimivan ihmisen erehtyväisten moraalikäsitysten mukaan, sen sijaan että ihminen myöntäisi ymmärryksensä vajavaisuuden ja tunnustaisi tarvitsevansa Jumalaa jo ongelman määrittelyyn.

Voidaan jopa argumentoida, että ihmisen aiheuttaman pahan ja luonnollisen pahan määrä ja toisaalta hyvän määrä on suurinpiirtein ja keskimäärin sitä mitä kristinuskon pohjalta odottaisi. Toisaalta Ateismin puitteissa hyvä ja paha eivät ole käsitteinä objektiivisesti määriteltävissä, joten myös ennustetta hyvän ja pahan määrälle ei oikeasti ole. Näin ollen kristinusko ennustaa hyvän ja pahan paremmin ja pahan ongelma (ja hyvän ongelma) on ongelma lähinnä ateismille.²

Katso myös

ApologetiikkaWiki

• Jumalan hyvyys
• "Jumala ei ole kiva" (argumentti)
• Jumalan kaikkivoipuus

Internet

The Veritas Forum: Corbin Carnellin luento aiheesta C. S. Lewis ja kärsimyksen ongelma (englanniksi),

Viitteet

Artikkelin tägit: kärsimys, kärsimyksen ongelma, pahan ongelma, teodikea