Kristillinen kasvatus

Ihmisen perusoikeuksiin kuuluu uskonnonvapaus, joka siis on aina tarkoittanut vapautta uskontoon, ei vapautta uskonnosta. Lapsella on siis oikeus valita uskontonsa. Valinta tapahtuu tyypillisesti 12-20 vuoden iässä. Lapsi ei tee valintaa tyhjiössä, vaan olennaisena osana tässä on, että vanhemmilla on vapaus opettaa lapselle oma uskontonsa ja perustelut tälle uskonnolle. Näin lapsi oppii hyvin yhden uskonnon ja hän pystyy ymmärtämään paremmin myös muita uskontoja/maailmankatsomuksia.

Toinen puoli asiassa ovat uskonnon perustelut. Kristinusko on uskonnoista parhaiten perusteltavissa ja on siten todennäköisimmin totta. Uskonnonvapaus toteutuu parhaiten kristityissä maissa kun taas esimerkiksi ateistiset ja islamilaiset maat rikkovat tyypillisesti uskonnonvapautta. Kristinusko on myös erittäin elämänmyönteinen ja moraaliltaan korkea uskonto, joka on mahdollistanut lukutaidon, koulutuksen, tieteen, sairaalat. Lisäksi, esimerkiksi ateismista poiketen, kristinusko antaa kestävän perustelun moraalille ja ihmisarvolle. Pidemmän päälle hedelmät kuihtuvat mikäli ne erotetaan puusta. Näiden syiden takia juuri kristillinen kasvatus on tärkeää.

Neutraalisuuden myytti

Käsitys, jonka mukaan lapselle ei pitäisi opettaa mitään uskontoa, on virheellinen. Ensinnäkin, vanhemmat ja ympäröivä kulttuuri siirtävät lapseen joka tapauksessa uskonnollisia käsityksiä, halusivat tai eivät. On parempi, että lapselle ollaan tässä rehellisiä. Ongelma on, että usein ajattelultaan varsin pinnalliset ateistit eivät näe ateismiaan uskontona. Pahimmassa tapauksessa vanhemmat ovat niin naiveja, että pettävät lapsen luulemaan että Jumalan kieltäminen olisi tietoa eikä uskonnollinen käsitys ja valinta. Valtauskontojen opettaminen on sentään älyllisesti rehellistä.

Toisekseen, tiedon Jumalasta ja sen perustelujen opettamatta jättäminen on itsessään valtava uskonnollinen arvovalinta. Myös syvällisimmät ateistiset filosofit myöntävät, että kysymys Jumalasta ja ihmisen suhteesta Häneen on ihmiselämän tärkein kysymys.

Varsinkin tieteen helppoihin kysymyksiin mieltyneet tieteisuskovaiset ateistit toteavat usein, että kysymys Jumalasta ei ole kiinnostava. Väite on selvästi väärin: Miten voi olla, että ihmisen suhde kaiken Luojaan, kaikkeuden suurimpaan Olentoon ja kaiken todellisuuden perustaan, ei olisi kiinnostava? Valtavan tietoarvon lisäksi vaakalaudalla saattaa olla henkilön ikuisuus joko taivaassa tai Jumalan halveksunnasta seuraavassa kärsimyksessä. Ateistin väite on kehäpäättelyä, jossa ateisti olettaa, ettei Jumalaa ole olemassa, jolloin sitten ei ole väliä uskooko Häneen. (Niinkuin ei ole väliä juuri millään muullakaan asialla ateismin alla, jossa kaikki jäljet meistä katoavat lopulta universumin lämpökuolemassa.) Tiedon Jumalasta opettamatta jättäminen voidaan siis valintana perustella vain, mikäli oletetaan ateismi, joka on yksi uskonnollinen kanta. Valinta on siis uskonnollinen.

Myyttinen käsitys, jonka mukaan kaikki uskonnot ovat samanlaisia, on muuten osin tämän välinpitämättömyyden aiheuttama seuraus. Uskontoihin perehtymätön henkilö esittää helposti joidenkin pinnallisten samankaltaisuuksien perusteella tämän myytin. Samoin musiikkiin perehtymätön voisi väittää, että kaikki musiikki on samanlaista, tai tieteeseen perehtymätön saattaisi esittää, että kaikki teoriat ovat samanlaisia.

Kolmanneksi, vanhempien tulee joka tapauksessa opettaa lapselleen oikeasta ja väärästä. Ja vähintään omilla arvostuksillaan he opettavat esimerkiksi sitä, mikä elämässä on tärkeää. Nämä ja monet muut käsitykset johtuvat vanhempien ja kulttuurin uskonnollisista oletuksista. (Useat ateistit jopa opettavat lapsilleen moraalikäsityksiä ihmisarvosta ja oikeasta ja väärästä, jotka ovat perusteltavissa vain kristinuskon alla.) Uskonnollisesti neutraalia kasvatusta ei siis ole, on vain piilossa olevaan uskonnollista kasvatusta ja näkyvää uskonnollista kasvatusta. Piilossa oleva uskonnollinen kasvatus vähentää lapsen mahdollisuuksia tunnistaa omaksumansa uskonnolliset oletukset ja näin estää oletusten avointa arviointia.

Raamatulliset perustelut

5. Moos. 6:7, 5. Moos. 4:9-10, 5. Moos. 11:19; 1. Moos. 18:19; 2. Moos. 12:26-27, 2. Moos. 13:14-15, Ps. 78:4-6, Ef. 6:4

Lisätietoa

• Tapio Leinonen, Timo Junkkaala ja Juha Vähäsarja: Kristillinen kasvatus vastaa ateismin haasteeseen
• Tapio Puolimatka: Opetuksen rajankäyntejä